Opiskelin opettajaksi

Pienenä tyttönä minulla oli kaksi toiveammattia: kaupan täti ja opettaja. Niistä kumpikin toteutui.

Lukioikäisenä pohdin kuitenkin kriittisesti  kumpaakin haavettani. Halusin kouluttautua ja opiskella – mieluusti jotain josta pitäisin. Tutkin erilaisten opettajien koulutuspolkuja ja mietin, mikä olisi kiinnostavinta: ollako äidinkielen opettaja, luokanopettaja, matematiikan opettaja vai sittenkin erityisopettaja. Nuo vaihtoehdot kyllä kertovat, että minä olin juuri se tyttö, joka piti koulusta, opiskelusta ja oppimisesta!

Mutta opettajapolkujen lisäksi harkitsin kauppatieteitäkin. Kävin tekemässä myös yhden TET-jakson pankissa, koska ajattelin sen avartavan ajatuksia kaikkien päiväkoti- ja kouluharjoittelujen jälkeen. Ajatus ekonomin tittelistä kariutui kuitenkin siihen, että ajattelin kuitenkin enemmän pitäväni kasvattamisesta kuin talouden alalla työskentelemisestä.

Lopulta hain vain erityisopettajaopintoihin. Menin pääsykokeisiin yo-kirjoitusten jälkeisenä kesänä rennolla mielellä: ensimmäisellä kerralla sisään ei päässyt juuri kukaan ja sisäänpääsyprosentti oli jossain 10 tietämillä. Mutta vastoin todennäköisyyksiä avasinkin seuraavana syksynä Jyväskylän yliopiston oven 41 muun erkkaopiskelijan kanssa. Ajattelin astuneeni loputtoman mittaiseen opiskeluputkeen, josta joskus vuosikymmenen päästä tulisin ulos. (Erityisesti kun koko opiskeluajan tein töitä kaupan tätinä K-Citymarketissa.)

edf

Kuitenkin vain alle viisi vuotta myöhemmin sain käsiini maisterin paperit ja ensimmäisen, vuoden mittaisen pestini yläkoulun erityisluokanopettajana. Ja voin rehellisesti sanoa: en tiennyt silloin yhtään, mihin olin ryhtymässä. Opinnot valmistivat vain vähän sen nimenomaisen lukuvuoden työpäiviin. Ensimmäinen vuosi on ollut urani tähän mennessä ehdottomasti haastavin kaikilla mahdollisilla mittareilla. Ennen lukuvuoden loppua olin varma, että olisin yksi niistä opettajista, joka vaihtaisi alaa ennen kuin olisi toiminut opettajana viittäkään vuotta. Olin aivan uuvuksissa, enkä voinut kuvitellakaan ottavani vastaan minulle tarjottua virkaa. Vanhemmat kollegat ajattelivat, etten ehkä ymmärtänyt, mitä virka tarkoittaa ja koittivat taivutella. Mun on pakko lähteä etsimään sitä, mille mun sydän syttyy, vastasin heille varmasti.

Onneksi lähdin. Nyt olen toiminut erityisopettajana ja erityisluokanopettajana pian 11 vuotta. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen sain toisen aivan erilaisen työvuoden, ja se palautti uskon työn mielekkyyteen ja nosti esiin sitä, missä olen parhaimmillani. Virkaa jouduin toki odottelemaan kokonaiset 10 vuotta kieltäydyttäni siitä ensimmäisestä. Tärkeämpää oli kuitenkin se, että tiesin tehneeni aivan oikean valinnan silloin aiemmin. Ja polkuni erilaisten työnkuvien kautta nykyiseen on ollut oikein hyvä.

Parasta työssäni ovat ihmiset – niin oppilaat kuin kollegatkin. On ilo tehdä töitä osaavien ja mukavien ihmisten kanssa. Parhaimmillaan saamme olla tukemassa ja auttamassa oppilaiden kasvua ja uuden oppimista kolmen vuoden ajan. Olkoonkin, että välillä kasvatustyö käy hermoille. Toisinaan saamme kuitenkin kiitoksen juuri siltä oppilaalta, jonka kanssa eniten töitä teimme. Eikä sitä parempaa kiitosta töissä voi saadakaan.

Nyt aikuisenakin minulla on toiveammatteja. Niistä yksi on toki edelleen opettaja – voi olla, että teen niitä töitä ihan tyytyväisenä eläkeikään saakka. Ja sitten on muutamia muitakin hauraita haaveita, joista juttelen vielä vain ihan hiljaisella äänellä. En tiedä, mitkä niistä toteutuvat.

// Heini

Tästä alkaa uusi perjantainen postaussarjamme poluistamme työmaailmaan ja työmaailmassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s