Lopussa

Vihdoin häämöttää loppu sille ennalta määrittelemättömälle ja omituiselle ajalle, jota viimeiset viikot olemme eläneet. Pian lapset pääsevät takaisin kouluun ja päiväkotiin, ja elämän voisi odottaa ainakin joiltain osin palaavan takaisin tuttuun rytmiinsä. Tiedän toki, ettei mikään vielä pitkään aikaan palaa ennalleen, mutta edessä on kuitenkin jonkinlainen käännekohta, uusi sivu ja uudenlainen arki. Siellä, missä joku loppuu, on aina myös jonkun uuden alku. 

Seitsemän etätyö- ja kotikouluviikon jälkeen turnauskestävyys alkaa olla koetuksella. Päivät ovat seuranneet toisiaan toistensa kopioina, ja kuitenkin ihan erilaisina, kuin mitkään päivät koskaan tätä ennen. Välillä arki on sujunut sopuisissa ja mukavissa merkeissä, toisinaan taas olen ollut niin lopussa, etten olisi moista voinut kuvitella. Kaikenlaisten paineiden, epätietoisuuden ja huolen ristitulessa kukaan tuskin on parhaimmillaan, ja minä ainakin olen helpottunut siitä, että pian arjen rajat laajenevat edes hieman kotia kauemmas.

Kun tämä uusi arki alkoi, ja tiesin tulevina viikkoina viettäväni suurimman osan ajastani oman kodin seinien sisäpuolella, olivat tavoitteeni korkealla. Ajattelin, että nyt kun vihdoin on aikaa, kokeilen kaikki aiemmin testaamatta jääneet reseptit, aloitan kuntoilun ja laihdutuskuurin, konmaritan koko kodin, luen vähintään kirjan viikossa, panostan kaikenlaiseen kehon ja mielen hyvinvointiin, sekä tietysti yhdessä perheen kanssa vietettyyn aikaan. Tosiasiassa kahvakuula on saanut pölyttyä nurkassa, farkkujen nappi mahtuu hädintuskin kiinni, ja pöydässä on tarjolla viikosta toiseen ihan samoja ruokia, jotka eivät maistu enää kenellekään. Yhtään kirjaakaan en ole lukenut. 

Perheen kanssa on toki aikaa vietetty. Vielä muutama viikko sitten lapset lähtivät innoissaan pyörillä mukaani lenkille. Nyt nuo samat lapset alkavat huutaa välittömästi kun vain mainitsenkin lenkille lähtemisestä. Kukaan ei jaksa enää lenkkeillä, metsäretkistä puhumattakaan. Niihin on tullut yliannostus, kun ei vaihtoehtoja tekemiselle ole ollut. 

lopussa

Yhä useammin kuulen jonkun miettivän, millaista on, kun elämä taas palautuu normaaleihin raameihinsa, ja mikä se uusi normaali mahtaa olla. Tällaista kevättä kukaan ei olisi voinut kuvitella, eikä kukaan sen paremmin osaa kuvitella millaiseen maailmaan kodeistamme tulemme ulos, kun sen aika koittaa.

Hannah kirjoitti viime viikolla osuvasti siitä, mitä kaikkea hyvää tämä erikoinen kevät on tuonut tullessaan. Ehkä yhden aikakauden lopussa ja uuden alussa onkin kyse siitä, miten onnistumme viemään menneestä mukanamme tulevaan kaiken sen, mitä pidämme arvokkaana ja tärkeänä. Ja toisaalta, miten opimme hyvästelemään sen, mikä on aika jättää taakse. Ja ennen kaikkea, miten voisimme suhtautua muuttuvaan tilanteeseen hyväksyen ja itsellemme armoa antaen. Ehkä kyse ei olekaan siitä, millainen maailma on, kun tämä kaikki on ohi, vaan siitä, millaisia me olemme kaiken tämän jälkeen.

//Anna

One thought on “Lopussa

  1. Päivitysilmoitus: Etäelämä ei ole normaalia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s