Tyytyä siihen mitä on

Paras ja tehokkain ekotekoni on varmasti tämä: en mene kauppoihin kiertelemään enkä roiku nettikaupoissa. Olen huomannut, että ”tarpeita” ilmenee sitä enemmän mitä enemmän vietän aikaa uusien vaatteiden ja tavaroiden läheisyydessä ja niitä katsellen. Mielihaluja uusista tuotteista ilmestyy vähemmän, kun en altista itseäni niille. Olen myös lakannut käymästä muuten vain alerekeillä silloin, kun kaupassa olen. Pyrkimykseni on ostaa vain tarpeeseen (siinä vasta hankalasti määriteltävissä oleva termi!) etukäteen suunnittelemani ostos.

Sen lisäksi ovessani lukee ei mainoksille. Tiedän, mitä tarvitsen ilman mainoksia, enkä halua ostaa jotain vain siksi, että se on alennuksessa. En myöskään halua, että puita hakataan vain siksi, että saadaan tehtyä paperia, joka täytetään kuvilla tavaroista, joita en tarvitse.

Yksi edellisiin liittyvä pyrkimykseni on myös opetella tyytymään siihen, mitä on. Sain vierashuoneeseeni sängyn ystävältäni, joka ei enää tarvinnut sitä. Siitä seurasi se, että minulta puuttui päiväpeitto. Laiskuuttani en saanut sellaista ostettua moneen kuukauteen. Mutta sitten kävikin niin, että naapurini tarjosi itselleen ylimääräistä päiväpeittoa minulle. Päiväpeitto ei ole sellainen, jonka itse ostaisin. Mutta minusta se on aivan riittävän hyvä – se mätsää räsymaton raitoihin, on siisti ja sopivan kokoinen. Tyydyn tuohon ja olen kiitollinen uudesta päiväpeitosta, enkä mene ostamaan uutta, ehkä täydellistä tilalle.

// Heini

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimana pohdimme perjantaisin kukin vuorollamme omia ekotekojamme.

Maitomyyttejä

Maailmassa myllertää ennennäkemättömällä tavalla, emmekä vielä tiedä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Uskomme kuitenkin, että niin kauan kuin on elämää, on hyvä pitää kiinni arjesta ja rutiineista sekä ajatella muutakin kuin käsillä olevaa kriisiä. Niinpä jatkamme täällä blogissa aiempien suunnitelmiemme mukaisesti ja pohdimme perjantaisin arkisia ekologisia valintoja, jotta meidän ja tämän planeetan perijöiden tulevaisuus voisi olla mahdollisimman valoisa.

Kuvittele, että olet juuri synnyttänyt terveen vauvan. Se on täydellinen, ja haluat vain pitää sitä sylissäsi ja katsoa sitä ikuisesti.

Mutta he ottavat vauvan sinulta pois. He antavat sinulle rintapumpun ja sanovat aloittavansa pumppauksen, joka toistuu kolmen tunnin välein. Se on elämäsi.

Tulet taas raskaaksi, mutta sama tapahtuu: he ottavat lapsesi, he ottavat maitosi. Myöhemmin huomaat, että maitoa ei edes anneta lapsellesi. Se on heille. Et tiedä, missä lapsesi ovat, toivot vain, että he voivat hyvin ja että he eivät elä samanlaista elämää kuin joka sinulla on.

Tuo kaikki on hieman dramaattista, tiedän. Mutta jos haluamme saada hyvän kuvan maitoteollisuudesta, ehkä meidän on aloitettava tästä.

Geneettisesti suunnitellut lehmät, joiden utareet ovat niin täynnä maitoa, että ne koskettavat melkein maata. Niiden elämän tarkoitus on olla maitokone. Minkä vuoksi? Mikä pakkomielle meillä on maidon suhteen? Miksi me edelleen uskomme maitoalan kuvia vihreistä niityistä ja onnellisista lehmistä, kuvia onnellisista lapsista, joilla on maitolasi kädessä?

Kun näemme kahden vuoden ikäisen lapsen imemässä äidin rintaa, ajattelemme sen olevan outoa. Näemmekö mieluummin, että lapsi juo lehmänmaitoa?

Kaikki lehmänmaidon edut on jo kauan sitten tieteellisissä tutkimuksissa torjuttu. Lehmänmaidon sisältämä kalsium ei imeydy – elimistömme suorastaan hylkii sitä. Vain yhden maitolasin sisältämät kyllästetyt rasvat ovat 20-kertaisesti terveelliseksi määritellyn annoksen yli. Jopa munasarjasyöpä liittyy maitotuotteiden kulutukseen.

Maito on suomalaisille pyhä asia, josta on vaikea keskustella. Meidän suomalainen, puhdas, aito juoma, joka tulee onnellisilta lehmiltä! Maidon juominen on yhtä suomalaista kuin saunassa käyminen. Se vain kuuluu elämään ja ruokapöytään. Mutta miksi? Mistä tapa on tullut?

On tärkeää ymmärtää, mistä meidän esi-isämme ovat saaneet riittävästi ravinteita pysyäkseen hengissä meidän pohjoisessa ilmastossamme. Maito oli silloin tärkeä energianlähde. Mutta maailma on nyt eri kuin silloin. Saamme ravintoa paljon muista lähteistä kuin lehmän utareista. 

Maitoteollisuus huijasi meitä juomaan hulluja määriä maitoa vain lisäämällä siihen D-vitamiinia ja kertomalla meille, että se on terveellistä. Entä jos ostaisimme apteekista D-vitamiinia ja söisimme enemmän kasviksia, joissa on luonnollista kalsiumia, esimerkiksi parsakaalia, pähkinöitä tai pinaattia.

Olin niin iloinen, kun ystäväni siirtyivät käyttämään kahvissaan kauramaitoa viime kesänä. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen kokeillut vähintään kuutta erilaista kauramaitoa. Tein jopa itse kauramaitoa. Siihen tarvitsee vain vettä ja kauraa, siinä kaikki. Ei tarvitse ostaa lehmää maidon saamiseksi. On olemassa lukuisia erilaisia maitoa korvaavia juomia. Lehmän maidon vaihtaminen tai sen kulutuksen vähentäminen on helpompaa kuin koskaan.

Elämäntyylini ei ole kärsinyt kauramaitoon siirtymisestä. Käytän jopa kaurakermaa ja kasvisjogurttia. Pannukakku ja riisipuuro onnistuvat myös kauramaidolla. Jääkaapissamme on edelleen lehmänmaitoa, mutta nyt se on jotain, minkä minä huomaan, eikä jotain, jota ostan vain, koska olen aina ostanut.

Meillä on kuluttajan ääni. Tuemme ostamiamme asioita. Heti kun kauramaidon tarve kasvoi, teollisuus reagoi. Voimme muuttaa järjestelmää. Mutta meidän on ensin muutettava tapojamme.

// Hannah

Kaksi tarinaa

Puin ihan liikaa päälle ja kirkkaalta taivaalta porottava aurinko saa hikinoron valumaan selkää pitkin. Pulkka kiihdyttää vauhtiaan alamäissä ja hakkaa kantapäille, eikä kyytiläinenkään meinaa pysyä pystyssä, saati sitten hereillä, vaikka mitä temppuja yrittäisi.

Ärsyttää.

Jo lähtiessä meni hermo, kun yritin asetella lasta pulkkaan niin, että hän olisi istuma-asennossa vielä viidenkymmenen metrin päästäkin. Sekin ärsyttää, että käytän tämän retken ja kauniin aamupäivän ärsyyntymällä kaikesta turhasta. En vain saa karistettua ärsytystä mielestäni, vaikka kuinka yritän, ja sekös vasta ärsyttääkin.

Aurinko paistaa pilvettömällä taivaalla saaden hangen kimmeltämään häikäisevästi. Oikealla puolella kohoavat lumiset tunturit, jotka kylpevät kauniissa aamupäivän valossa. Pakkanen puree poskia ja lumi narskuu kenkien alla astellessamme verkkaisesti suon poikki. Lapsikin nukahtaa pulkkaansa matkan aikana ja ottaa sopivasti pienet unet ennen kuin pääsemme perille. Kuinka ihmeellistä, että saamme tänäkin vuonna astella tällä samalla suolla ja nauttia talvesta näissä samoissa maisemissa. Kuinka ihanaa, että juuri täksi aamuksi annettiin näin kaunis sää ja kirkas taivas.

Yksi aamu, kaksi tarinaa. Voin valita kumpaa tarinaa kerron.

// Suvi

Vähemmälläkin pärjää

Ei ole ihan sama mitä ja miten kuluttaa. Suomessa ylikulutuspäivä osui viime vuonna huhtikuun alkuun – reilussa kolmessa kuukaudessa olimme kuluttaneet loppuun luonnonvarat, joiden olisi pitänyt riittää koko vuodeksi. Hurja kulutustahtimme on valtava uhka paitsi luonnolle, myös esimerkiksi kehittyvien maiden elinkeinoille ja toimeentulolle, jotka ovat riippuvaisia luonnonvaroista. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme neljä maapalloa.

Minulle on tärkeää, että kuluttamiseni on eettisesti kestävällä pohjalla. Se on yksi keskeisistä arvoista, jotka ohjaavat elämääni, ja sitä, millaisen esimerkin haluan antaa omille lapsilleni. En halua ostaa tavaroita tullakseni onnelliseksi, vaan haluan, että kuluttamiseni on vastuullista, ja että onnellisuus löytyy jostain ihan muualta. Näiden vuosien aikana olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten haitalliset vaikutukset vaateteollisuudella on ympäristöön. Esimerkiksi uusien farkkujen vesijalanjälki on noin 10 000 litraa vettä, yhtä paljon kuin kolmen kuukauden suihkut tai 17 vuoden juomavedet. Samaan aikaan yhden vaatekappaleen käyttöikä on nykyään puolet vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

vastuullisuus1

Vielä kymmenen vuotta sitten elämäni oli todella erilaista kuin nykyään. Asuin yksin kerrostaloasunnossa, en omistanut autoa, mutta sen sijaan kulutin paljon aikaa ja rahaa kahviloissa ja ravintoloissa, ja shoppailu oli eräänlaista ajanvietettä, uusia vaatteita tuli ostettua melkein viikoittain. Lasten syntymän myötä heidän tarpeisiinsa panostaminen tuli välttämättömäksi ja vaihtelevien vuodenaikojen vaatimat erilaiset goretexit ja topat verottivat aluksi pakon sanelemana omia ostoksiani. Pikkuhiljaa siitä tuli kuitenkin enemmän itse valitsemani juttu. Nykyään teen ostoksia vain silloin, kun oikeasti tarvitsen jotain, enkä vain huvin vuoksi tai hyvän fiiliksen aikaansaamiseksi. Silloin harvoin kun itselleni jotain ostan, panostan tuotteiden laatuun ja ajattomuuteen, ja sitä kautta pitkään käyttöikään. Kulutan rahani mieluummin johonkin kestävään,  kuin kertakäyttöiseen. Heräteostosten sijaan minulle tuo paljon enemmän nautintoa sellaisten tuotteiden ostaminen, joiden hankkimista harkitsen rauhassa, joita varten olen ehkä säästänyt rahaa, ja joiden tiedän säilyvän käytössäni pitkään.

Sanomattakin kai selvää, että oma kuluttamiseni on vähentynyt huomattavasti. Nykyään mietin todella tarkkaan, mitä ostan ja tarvitsenko todella tämän uuden vaatteen tai tavaran. Esimerkiksi vaatteiden suhteen olen huomannut, että minulle ei tuo onnea joka kauden kuumimpien trendivaatteiden shoppailu, vaan olen helpottunut siitä, että vähät omistamani vaatteet säilyvät oiken pestyinä ja huollettuina hyväkuntoisina kaudesta toiseen, ja ovat helposti yhdisteltävissä keskenään. Haluan ostaa harkiten, koska vähemmälläkin pärjää.

vastuullisuus2

”Jos paleleva saa lämpimän takin, hänen onnellisuutensa lisääntyy. Jos henkilö, jolla on jo kymmenen takkia, ostaa vielä yhden, hänen onnellisuutensa lisääntyy vain pieneksi hetkeksi.” Onnen ainekset: vähemmän tavaraa, enemmän elämyksiä, Suvi Vaarla

En halua näyttää lapsilleni sellaista esimerkkiä, että ostamalla tavaraa voi jotenkin lisätä omaa onnellisuuttaan. Toivon, että he oppivat onnen löytyvän jostain ihan muualta, kuin tavaroiden ostamisesta tai niiden omistamisesta. Olen ollut tosi iloinen huomatessani, miten vastuullisia ja harkitsevia kuluttajia heistä on jo nyt kasvanut. Molemmilla on esimerkiksi iso osa viime elokuussa synttärilahjaksi saaduista rahoista edelleen säästössä odottamassa jotain erityisen mieluisaa hankintaa.

Elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa ilman tavaroita on mahdotonta selvitä, eikä se ole minunkaan tarkoitukseni. Seuraan aikaani ja inspiroidun ympärilläni näkemistäni asioista, asun mielelläni kauniissa kodissa ja pukeudun nätteihin vaatteisiin. Haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon, ja löytää ne minulle luontevimmat tavat pitää huolta ympäröivästä maailmasta ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksista turvalliseen ja puhtaaseen elinympäristöön. Tämän vuoksi itse ostoksia tehdessäni mietin tarkkaan tarvitsenko todella sen kymmenennen parin farkkuja tai uudet korvakorut tai sohvatyynyn päälliset.

Ei kaikkea näkemäänsä kaunista tarvitse omistaa! Väliaikaisesti pienessä asunnossa asuessani olen huomannut, että mitä vähemmän omistan tavaraa, sitä yksinkertaisempaa ja paremmin hallittavaa arki on. Mieluummin tuhlaan rahojani johonkin sellaiseen, joka oikeasti lisää onnellisuuttani, kuten esimerkiksi perheen kanssa yhdessä vietettyyn aikaan, elämyksiin, tai läheisteni lahjomiseen. Eikä omastaan antaminenkaan koskaan ole ainakaan minun hyvää oloani vähentänyt, päinvastoin.

//Anna

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimina pohdimme maaliskuun perjantaipostauksissa omia ekotekojamme.

Arjen ekotekoni

Tunnustan: olen laiska kierrättäjä. Biojätteen, lasin ja metallin olemme kierrättäneet jo useamman vuoden ajan, sillä niille on omat astiansa taloyhtiömme katoksessa. Laiskuuttani en ole viitsinyt viedä muovi- ja kartonkijätettä erillisiin keräyspisteisiin. Noin vuosi sitten tajusin kuitenkin, että myös pahville ja kartongille on taloyhtiössämme oma astia. Siitä lähtien olemme kierrättäneet pahvin ja kartongin ja olen huomannut, että suuri osa kotitalousjätteestä koostuu pahvisista pakkauksista. Toivon, että jossain vaiheessa taloyhtiöömme tulisi vielä oma keräysastia myös muoville, jolloin sekajätettä tulisi enää hyvin vähän.

Ymmärrän, että monet ympäristöystävälliset teot vaativat arjessa enemmän vaivannäköä kuin epäekologisempi toimintatapa. Kierrätys on siitä hyvä esimerkki. Joskus voi kuitenkin käydä niinkin, että on laiska mutta siinä sivussa samalla myös ympäristöystävällinen. En ole kovinkaan kiinnostunut vaatteista (enkä varsinkaan niiden ostamisesta), ja omistan aika vähän vaatteita. Nykyään puhutaan usein siitä, kuinka tulisi ostaa eettisesti valmistettuja vaatteita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkein ekologisinta ja eettisintä olisi vähentää vaatteiden ostamista ylipäätään. Oma vaatekaappini on hyvä osoitus siitä, että vähemmälläkin pärjää.

Kulutustottumuksiani analysoidessani mieleeni tuli heti yksi asia, joka aiheuttaa minulle huonoa omaatuntoa: liiallinen veden kulutus. Käyn suihkussa päivittäin – mikä on tietysti kanssaihmisiä ajatellen ihan suotavaa – ja vietän suihkussa usein melko kauan aikaa. Sen lisäksi pesen varmasti ihan liikaa sellaisia vaatteita, jotka eivät varsinaisesti edes ole likaisia ja joille riittäisi pelkkä tuuletus. Seuraava ekoaskeleeni voisikin olla se, että alan viettää vähemmän aikaa suihkussa ja pestä harvemmin pyykkiä.

// Suvi

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimana pohdimme tänään ja tulevina perjantaina omia ekotekojamme.

Kaikki neljä vuodenaikaa

Karkasimme Keski-Suomen harmaasta helmikuusta keskelle kauneinta talvea, kirpeitä pakkasia ja korkeita kinoksia. Hangilla kimaltava auringonpaiste oli jotain ihmeellisen ihanaa, ja toimi piristysruiskeena paremmin kuin tehokkainkin kirkasvalolamppu. Hiihdimme hyvin hoidetuilla laduilla ja laskettelimme upeissa rinteissä. En ollut tajunnutkaan miten kipeästi olin talvea kaivannut.

Kuukausi toisensa jälkeen jatkunut marraskuinen synkeys ei ole voinut olla vaikuttamatta mielialaan ja jaksamiseen. Lapsille koululiikuntaa varten hankitut sukset ovat saaneet pölyttyä varastossa, kun vettä valuvat viikot ovat seuranneet toisiaan. En ole koskaan ollut mikään talvi-ihminen, mutta vuodenaikojen vaihtelusta en luopuisi.

talviloma

Syksy tuhansine uusine alkuineen ja mahdollisuuksineen. Talvi kynttilöineen, nenää kipristävine pakkassäineen ja lumisine metsineen. Kevään tippuvat räystäät ja tilaa valtaava valo. Kesän aurinkoiset aamut ja lämpimät illat. Vuodenaikojen vaihtelu muistuttaa luonnon kiertokulusta ja elämän taipumuksesta muutokseen. Vanhan on väistyttävä, jotta jotain uutta voi tulla tilalle.

Toivon sydämeni pohjasta, ettei tämä lumeton ja leuto talvi ole mikään uusi normi. Toivon, että myös lasteni lapset saavat kokea kaikki neljä vuodenaikaa osana arkeaan, aivan kuten minäkin ennen heitä. Että heilläkin on mahdollisuus ihailla taivaalla leimuavia revontulia, hangilla hohtavia timantteja ja syksyn kauneimmilla väreillä värjäämiä lehtiä. Että hekin saavat pulahtaa kesäaamuna lämpimään, puhtaaseen järviveteen, ja tuntea keväällä avautuvien silmujen ja heräävän mullan tuoksun nenässään. 

//Anna

 

 

Kokkikirjan uusi luku

Kesästä lähtien perheessämme on ollut kasvissyöjä. Yritän siis kokata jotain, joka sopii myös hänen ruokavalintoihinsa. Olen tajunnut, että aterian ei tarvitse sisältää lihaa ollakseen täyteläistä, terveellistä ja herkullista.

Askel askeleelta minäkin olen alkanut syödä sekä ostaa vähemmän lihaa. Olen innostunut uusista eineksistä ja kokeillut uusia ideoita ja reseptejä.

Lapset eivät ole vielä huomanneet tekemiäni muutoksia. Tottakai olen yrittänyt tarjota heille myös lihaa aterian kanssa, mutta suurimman osan ajasta he eivät syö sitä tai syövät vain vähän. Vähitellen olen muokannut ostoslistaani. Tyhjensin myös pakastimen.

En välitä niin paljon olosuhteista, joissa eläimet kasvatetaan. Tiedän, että Suomessa olosuhteet ovat erittäin hyviä. Huomioni kiinnittyy vaikutuksiin, joita ruokailutottumuksillani on maailmanlaajuisesti. Kyse on enemmän hiilidioksidipäästöistä – puiden leikkaamisesta, jotta karjalle saadaan tilaa, sekä eläinten kasvattamiseen käytetyn ruuan määrästä.

Kuulin kerran lausunnon, joka kolahti. Intian kaltaisissa maissa, joissa elintaso kohoaa, halutaan ottaa mallia länsimaista ja syödä kuten länsimaat syövät. Jos esimerkiksi intialaiset alkaisivat syödä lihaa kuten me, olisimme suurissa vaikeuksissa lihan kulutuksen suhteen. Mutta jos länsimainen ruokavalio siirtyy yhä enemmän kasvis- tai vegaaniseen ruokavalioon, myös Intian kaltaiset maat peilaisivat niitä valintoja. 

Ymmärsin tuolloin, että elävällä esimerkilläni voin estää arkena lihaa syövien kulttuurin muodostumisen. Toisin sanoen: kyse ei ole täydellisestä kasvissyöjästä tai vegaanista, vaan siitä, että puramme sitä, mikä meillä on tullut normiksi. Lautasemme jokapäiväisestä lihasta on tullut normi. Vain yksi sukupolvi taaksepäin se oli ylellisyyttä. Äitini lapsuudessa vain sunnuntailounaalla syötiin lihaa. Se oli siinä.

Milloin aloimme ajatella, että tarvitsemme lihaa päivittäin? Milloin lihan syömisestä tuli statussymboli?

Pohditaan tapojamme ja ollaan avoimia muutoksille. Toivottavasti muutos alkaa meistä ja jatkuu ympäri maailmaa.

// Hannah

Kirjoittaja on blogin vieraskynäilijä kevätkuukausien viimeisinä perjantaina.