Armosta

Armo.
Ansaitsematonta.
Ehdotonta.
Anteeksiantoa.
Pyyteetöntä rakkautta.
Uusi mahdollisuus.
Täydellistä hyväksyntää ilman mitään vaatimuksia.

Voiko armoa osoittaa, jos sitä ei ole itse kokenut?

Opeta mua armosta.
Auta ymmärtämään, kuinka paljon olen saanut.
Auta luottamaan pyyteettömään rakkauteen,
uskomaan täydelliseen hyväksyntään.
Auta elämään niin, etten pitäisi kaikkea tätä hyvää itsestäänselvänä.

Opeta mua olemaan armollinen.
Auta välittämään sitä, mitä olen itse saanut kokea.
Auta armahtamaan, niinkuin mut on armahdettu.
Auta antamaan anteeksi nekin virheet,
jotka eniten satuttavat.

Opeta elämään armosta.

16.7.kuva

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Korealaisperheen 69-vuotias äiti katoaa keskellä vilkasta metroasemaa Soulissa, ja hänen katoamisensa luonnollisesti järisyttää perheen koko maailmaa. Äitiä etsiessään perheenjäsenet joutuvat kysymään itseltään: kuka äiti oikein oli?

Pidä huolta äidistä kuvaa kauniisti lasten ja aviomiehen erilaista suhdetta äitiin, heidän yhteistä historiaansa sekä sitä, miltä äidin katoaminen kenestäkin tuntuu. Pysäyttävintä ja koskettavinta oli lukea, kuinka he olivat pitäneet äitiä monella tapaa ”kalustoon kuuluvana”: vaatettajana, ruoanlaittajana tai minä milloinkin, ja vasta katoamisen jälkeen ymmärsivät äidin olevan myös paljon muuta kuin vain äiti.

”Siihen asti kun kadotit vaimosi Soulin rautatieaseman metroasemalla, hän oli ollut sinulle vain lastesi äiti. Hän oli kuin puu joka oli aina samalla paikalla, kunnes kadotit hänet ja löysit itsesi tilanteesta jossa et tiennyt, näetkö häntä enää koskaan. Kuin puu joka ei lähde mihinkään ennen kuin se kaadetaan. Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi. Vasta sen jälkeen kun vaimosi katosi, hän tuntui todelliselta, kuin olisit voinut ojentaa kätesi ja koskettaa häntä.”

Yleensä en pidä kirjoista, jotka on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa, mutta tämä kirja tempaisi minut mukaansa heti ensilehdiltä alkaen. Jostain syystä yksikön toinen persoona ei häirinnyt juuri lainkaan, ja itse asiassa kirjan loppupuolella paljastuu, että kyseessä olikin juonen kuljettamisen kannalta varsin oiva tehokeino, joka sopi tähän tarinaan mainiosti.

6.7

Pidä huolta äidistä on kirjoitettu uskomattoman kauniisti ja kirjassa kuvaillaan paljon etenkin pääosassa olevan perheen kotia ja heidän arkeaan siellä. Saatoin melkein maistaa kimchin kielelläni ja nähdä perheen pihapiirin silmissäni. Kirjan sivut kääntyivät toinen toistaan nopeammin ja ennen kuin huomasinkaan, tavasin jo viimeisiä rivejä. Minun makuuni loppuratkaisu oli ehkä hieman liian mystinen (jos niin voi sanoa), mutta yhtä kaikki todella kaunis kirja on kyseessä. Seuraavaksi aion uppoutua saman kirjailijan toiseen suomennettuun teokseen, Jään luoksesi

Mielenkiintoinen knoppi tästä kirjasta: kyseessä on ensimmäinen suoraan koreasta suomeen käännetty kirja. Ilmeisesti aiemmin korealaiset kirjat on käännetty suomeksi englanninkielisistä käännösversioista. Helsingin Sanomat on haastatellut sekä kirjan kirjoittanutta Shiniä että ansiokkaan suomennostyön tehnyttä Taru Salmista. Haastattelut tarjoavat mielenkiintoista taustaa kirjalle. Varoitus: lue kirjailijan haastattelu vasta luettuasi kirjan, jos haluat juonen pysyvän täysin salassa.

Ensimmäinen vuosi

IMG_0314

Vuosi sitten elämäni keikahti ylösalaisin, kun kuuden lasten kanssa kotona vietetyn vuoden jälkeen sain uuden työpaikan. Vuosi on ollut opettavainen, silmiä avaava ja se on kulunut ihan uskomattoman nopeasti. Alun epäilyksistä huolimatta nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt juuri minulle sopivan paikan, jossa voin kehittyä ja jossa pääsen myös toteuttamaan itseäni. Olen pikkuhiljaa päästänyt irti kotiäidin roolista, ja se on ollut positiivinen juttu koko perheelle. Kun äiti on saanut muutakin ajateltavaa kuin kasautuvat pyykkivuoret ja lasten kinastelujen selvittely, on energiaa niihin pyykkivuoriin ja kinasteluihin riittänyt paljon aiempaa enemmän.

Vuoteen uudessa työpaikassa on mahtunut monenlaista. Ainakin olen

vastaanottanut reilut 5000 sähköpostia
juonut kuutisensataa kupillista kahvia
istunut noin 800 tuntia palavereissa
ajanut autolla yli 20 000 kilometriä
saanut enemmän kuin 700 uutta työkaveria

olen venynyt, paukkunut ja riittänyt sellaiseenkin, mihin en olisi uskonut
olen vastannut kritiikkiin ystävällisyydellä, ja kihissyt kiukusta vasta kotimatkalla
olen törmännyt seinään ja kiertänyt sen ohi toiselta puolelta

olen ollut eri mieltä ja avannut suuni tiukassakin tilanteessa
olen ottanut oman paikkani ja tehnyt asioita omalla tavallani
olen osoittautunut luottamuksen arvoiseksi

olen oppinut hurjan määrän uutta ja palauttanut mieleeni vanhaa
olen saanut tehdä asioita, jotka tuovat minusta esiin parhaat puoleni
olen myös joutunut toimimaan viestinviejänä, jota todellakin ammutaan

olen kuullut salaisuuksia ja pitänyt ne omana tietonani
olen jakanut elämää ihmisten kanssa, joita en vuosi sitten ollut edes vielä tavannut
olen saanut osakseni hyväksyvän katseen, jonka tiedän olevan paljon enemmän arvoinen kuin monet ylistävät sanat

Kuppi nurin

Kuukautiset. Naiset joutuvat elämään niiden kanssa parhaimmassa (tai pahimmassa) tapauksessa lähes 40 vuotta elämästään. Sama tapahtumaketju joka kuukausi 40 vuoden ajan melkein jokaisen naisen elämässä, ja silti kuukautisiin liittyy yhä jonkinlainen häpeän leima, eikä niistä ole tapana puhua ääneen.

En ole oikein koskaan pitänyt ”siitä ajasta kuukaudessa”. Viitisen vuotta sitten löysin kuitenkin yhden keksinnön, joka on mullistanut suhtautumiseni kuukautisiin: kuukuppi! Taivaan lahja naisille. Kuukupin ansiosta kuukautiseni eivät voisi olla vaivattomammat ja huolettomammat, paitsi jos ne loppuisivat kokonaan. Paluuta takaisin ei ole!

20180518044525pm_lunette_milieu_finland-4

Tästä on kyse: kuukautiskuppi on silikonista valmistettu kuppi, joka kerää kuukautisvuodon. Kuppi tyhjennetään ja huuhdellaan vuodon määrästä riippuen 2-4 kertaa päivässä ja desinfioidaan keittämällä kuukautisten välissä. Kuppia voi käyttää uudelleen ja uudelleen vuosien ajan.

Kuukupin käyttämiselle on lukuisia hyviä puolia, esimerkiksi:

  1. säästät luontoa.
  2. säästät rahaa. Yksi kuppi maksaa noin 30 euroa, ja voit käyttää sitä vuositolkulla.
  3. kuukautisista tulee huolettomammat.
  4. olen sataprosenttisen varma, että kuukupin materiaali on parempi intiimialueen herkälle iholle ja limakalvoille sekä hygieenisempi kuin kuivattavat ja hautovat siteet. Ensi alkuun kuukupin käyttö voi kyllä tuntua hieman epämiellyttävältä tai oudolta, mutta siihen tottuu nopeasti.

Kuukupin käyttämiselle on olemassa vielä yksi painava syy, nimittäin suomalainen kuukuppeja valmistava yritys, Lunette. Lunetten perustaja Heli Kurjanen päätti alkaa valmistaa kuukuppeja itse vuonna 2004, kun hänen netistä tilaamansa kuppi ei vastannutkaan odotuksia. Vuonna 2005 Lunette-kuppeja alettiin myydä Suomessa ja tällä hetkellä niitä myydään yli 40 maassa. Lunetten toimipaikka on edelleen Juupajoki, josta käsin yritys levittää ”kuukautisvallankumousta” ympäri maailmaa.

20180518044535pm_lunette_cup_flowers-6

Ostaessasi Lunetten kuukupin tuet siis suomalaista yritystoimintaa, mutta samalla voit myös osallistua hyvän tekemiseen. Vuonna 2017 Lunette aloitti yhteistyössä Fida Internationalin kanssa projektin, jonka tarkoituksena on tukea naisten ja tyttöjen kuukautishygieniaa ja levittää kuukautistietoutta Tansaniassa. Aiemmin Lunette on tehnyt samankaltaista työtä Keniassa yhteistyössä World Visionin kanssa. Tansanian projektissa tavoitteena on kouluttaa paikallisia työntekijöitä kuukautishygieniasta ja jakaa kestäviä kuukautissuojia.

Jos kuukautiset ovat meillä Suomessakin edelleen vähän tabu, voit vain kuvitella millainen tilanne on kehittyvissä maissa. Tytöillä ei ole välttämättä mitään tietoa kuukautisista niiden alkaessa, ja kuukautisiin liittyy paljon häpeää. Kunnollisia suojia ei ole, ja kuukautissuojina käytetään esimerkiksi paperia, vanhoja rättejä tai lehmänlannasta valmistettuja tamponeja. Tällaisten suojien käyttäminen on luonnollisesti iso terveysriski. On myös mahdollista, että tytöt eivät voi käydä lainkaan koulua kuukautisten aikana. Tietämättömyys kuukautisista ja niihin liittyvästä hygieniasta vaikuttaa siis tyttöjen ja naisten elämään monin tavoin.

20180518044614pm_lunettecup_package-2

Nyt sinulla on mahdollisuus olla mukana Tansaniassa tehtävässä kuukautistyössä! Fida ja Lunette juhlivat Kansainvälistä kuukautispäivää maanantaina 28.5. Sen kunniaksi Lunette lahjoittaa jokaisesta 26.-28.5. välisenä aikana heidän nettikaupastaan ostetusta kuukupista yhden kuukupin Fidan projektiin Tansaniaan. Täydellinen tilaisuus parantaa samalla omaa kuukautismukavuutta sekä tukea terveyskasvatusta Tansaniassa! Suosittelen molempia lämpimästi.

Voit lukea lisää Fidan ja Lunetten yhteistyöstä Tansaniasta täällä sekä maailman kuukautispäivästä täällä. Suoraan Lunetten verkkokauppaan pääset tästä linkistä.

Kuvat: Lunette

Luonnonkosmetiikan suosikkeja

Ensimmäisen lapseni syntymän aikoihin innostuin luonnollisemmasta kosmetiikasta. Kiinnostuin siitä, mitä ainesosia käyttämäni tuotteet sisältävät, ja ennen kaikkea siitä, mitä lapseni iholle laitan. Pikkuhiljaa vanhojen tuotteiden loppuessa aloin korvata niitä luonnonkosmetiikan tuotteilla. 

Kosmetiikan suhteen en ole mitenkään erityisen uskollinen tietyille merkeille tai tuotteille, ja usein edellisen purnukan loputtua ostankin kokeilumielessä tilalle jotain muuta. Muutaman sen verran hyvin itselleni sopivan tuotteen olen tässä vuosien varrella kuitenkin löytänyt, että niitä olen ostanut jo useamman kerran peräkkäin. Oma tämänhetkinen luonnonkosmetiikan top 3 on:

IMG_2422

1. Mia Höytö Ihana Moisturising cream. Täyteläinen kosteusvoide, joka on kuitenkin tarpeeksi hyvin imeytyvä meikkivoiteen alla käytettäväksi, ja jättää kauniisti kuultavan pinnan.

2. Madara Balancing Toner. Pitkään kuvittelin, että kasvoveden tehtävä on puhdistaa, kunnes opin, että itse asiassa sen tehtävä onkin kosteuttaa ihoa. En voi enää elää ilman.

3. Lavera Illuminating Eye Cream. Tuo valoa ja häivyttää väsymyksen merkkejä, mitä muuta voisi silmänympärysvoiteelta toivoa?

Bonusvinkkinä vielä näin kesän lähestyessä Algamaris aurinkovoiteet, joita kokeilimme viime kesän rantalomalla ensimmäistä kertaa. Todella hyvin levittyviä ja tehokkaita tuotteita, joiden kanssa seurueemme pienimmätkään eivät päässeet palamaan paahtavasta auringosta huolimatta. Kasvoille tarkoitettu ihon sävyä kevyesti tasoittava aurinkovoide oli omaan käyttööni täysi kymppi luoden kasvoille upean hehkun, ja after sun –voide viilensi auringon kuumentamaa ihoa ihanasti. Suosittelen lämpimästi!

IMG_2421

Jos asia kiinnostaa, mutta et tiedä mistä kosmetiikkavarastojesi putsaus kannattaisi aloittaa, suosittelen lataamaan puhelimeen CosmEthics –sovelluksen. Sen parissa olen itsekin viettänyt tovin jos toisenkin ensin oman peilikaappini äärellä, ja myöhemmin kaupan hyllyjen välissä. Jos ihmettelet, miksi shampoohyllyllä joku kulkee puhelin ojossa, niin hän todennäköisesti skannailee siellä sovelluksellaan löytääkseen turvallisia tuotteita. Sovelluksessa on valmiita filttereitä, jotka hälyttävät jos tuote sisältää esimerkiksi muovia tai allergisoivia tuoksuja, myös omia henkilökohtaisia filttereitä voi halutessaan luoda.

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni

”Islannissa saadaan paljon lapsia,
mutta äitiys tai isyys ei ole täällä mitenkään merkittävä juttu.
Kun miehestä tulee isä tai naisesta äiti,
heidän päälleen ei laskeudu mystistä vanhemmuuden verhoa,
joka tekisi heistä jotenkin ainutlaatuisella tavalla erityisiä.”

Olen seurannut Satu Rämön Salamatkustaja-blogia muutaman vuoden ajan, ja mielenkiintoisin sisältö blogissa ovat mielestäni ne tekstit, joissa Rämö ruotii suomalaisia ilmiöitä ulkosuomalaisen silmin tai avaa islantilaisen kulttuurin kiemuroita noin kymmenen vuoden Islanti-kokemuksensa pohjalta. Jälkimmäistä on tarjolla rutkalti Rämön uudessa kirjassa Islantilainen kodinonni, jossa hän tarkastelee islantilaista yhteiskuntaa perheen näkökulmasta.

4.5.blogiin

Rämön kieli on eläväistä ja teksti etenee sujuvasti arkisesta sattumuksesta ja kohtaamisesta toiseen. Vajaassa parissasadassa sivussa Rämö ehtii käsitellä niin islantilaista perhevapaamallia, päiväkoti- ja koulujärjestelmää sekä monia muita islantilaisen yhteiskunnan osa-alueita, jotka tekevät islantilaisista maailman tasa-arvoisimman kansan ja islantilaisista lapsista maailman kolmanneksi onnellisimpia.

Kirjassa esiintyvät useat Rämön tuttavat, joiden elämäntarinoiden kautta hän valaisee kulloinkin käsittelemäänsä aihetta. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että Islannissa lapsiin ja niiden saamiseen suhtaudutaan ehkä jollain tapaa rennommin ja yhteisöllisemmin kuin täällä meillä: lapsia syntyy ja elämä jatkuu siitä huolimatta. Lapset tulevat osaksi aikuisten arkea ja kasvattamiseen osallistuvat vanhempien lisäksi niin mummot, ukit, isotädit, naapurit, päiväkodin työntekijät kuin crossfit-salin ohjaajat.

Suosittelen kirjaa kaikille Islannista ja sen kulttuurista kiinnostuneille. Jos taas olet seurannut silmä kovana Suomessakin ajoittain vellovaa keskustelua perhevapaiden uudelleenjärjestämisestä, kannattaa tarttua tähän kirjaan siinäkin tapauksessa. Tai jos vain haluat lukea viihdyttävästi kirjoitetun, mutta tiukkaa asiaa täynnä olevan tietokirjan, on tämä kirja sinullekin juuri sopiva!

PS. Kirjan lukeminen saattaa synnyttää voimakasta halua matkustaa Islantiin!

Alamäen kyydissä

En tiedä mistä pitäisi kirjoittaa. En jaksa puhua keväästä, kesäänkin on vielä liian pitkä aika. Lapset ovat sairastaneet paljon, niin kuin kai kaikkien muidenkin lapset. Olo on jotenkin tahmea ja väsynyt. Sisälläni räpyttelevät näkymättömät siivet, jotka pyristelevät lentoon pääsemättä kuitenkaan vapaaksi. Ne hipaisevat vatsani pohjaa, mutta pysähtyvät juuri kun meinaan saada niistä kiinni.

En osaa sanoa sitä ääneen, en kirjoittaa paperille. Se ehtii jokaisessa kadunkulmassa kääntyä näkymättömiin, hidastelee hetken ja pinkaisee sitten taas karkuun. Kiusoitellen antaa minun luulla, että onnistun tavoittamaan, mutta lipsahtaa kuin liukas saippuapala käsistä heti kun pääsen kosketusetäisyydelle.

Elämässäni on viimeisten vuosien aikana tapahtunut koko ajan isoja muutoksia säännöllisin väliajoin. Nyt tuntuu siltä, että on vaikea vain antaa alamäen viedä ja tottua kyytiin. Päässä kaihertaa pelko siitä, että kohta kuitenkin taas tapahtuu jotain. Ja samalla toive siitä, että kai kohta taas jotain tapahtuu.

vuoret

Koko nelihenkinen perheemme vietti viime viikonlopun vuorotellen sängyn pohjalla ja vessan lattialla. Koskaan emme ole olleet yhtä kipeitä. Eikä ehkä koskaan ole perheessämme vallinnut samanlainen yhteenkuuluvuuden tunne.  Pahimmalla hetkellä mieheni ojensi kätensä sängyn toiselta laidalta silittämään omaani, ja kuiskasi ”En olisi missään muualla mieluummin”. Minäkin rauhoitun, siivet lakkaavat räpyttelemästä, ja voin vihdoin pysähtyä aloilleni. Tässä on hyvä olla. Muuta ei tarvita.