Voimme jakaa vain omastamme

Olimme kerran kokoontuneet porukalla ystäväni luokse katsomaan elokuvaa. Hän oli juuri muuttanut uuteen asuntoon ja pahoitteli puolitosissaan, ettei ollut vielä ostanut televisiota ja siitä johtuen katsoisimme elokuvan hänen työkoneeltaan. En koskaan unohda, millä sanoilla yksi paikalla olleista ystävistäni noihin pahoitteluihin vastasi:

we share what we have”, hän totesi lempeästi.

Kuinka oikeassa nuo sanat lausunut ystäväni olikaan. Näytön kokoa paljon arvokkaampaa oli se, että ystävämme oli valinnut kutsua meidät tuon ruudun ääreen, avannut kotinsa oven ja tarjonnut paikan ruokapöytänsä ympäriltä. Uskon myös, että mitä pikemmin opettelee ja aloittaa jakamaan omastaan, sen luonnollisempaa siitä tulee. Kun on jakanut kiikkerillä pinnatuoleilla nautitut nuudelit, on luontevampaa jakaa myös uutuuttaan kiiltävän ruokapöydän äärellä nautittu paisti.

29.6.

Voimme jakaa vain sen, mitä meillä on. Ja juuri se meidän tulisikin jakaa. Huolimatta siitä, että jollain toisella voi olla suurempi ruutu, uudempi sauna tai tyylikkäämpi sohva. Aina jollain on enemmän, isompaa, tilavampaa tai uudempaa. Sen tosiasian, että jollain on enemmän, ei kuitenkaan koskaan tulisi estää meitä jakamasta omastamme.

// Suvi

15 asiaa minusta: Suvi

Olen syntynyt Kokkolassa.

Pienenä olin varma, että isona minusta tulee ”tarhan täti” eli varhaiskasvatuksen opettaja.

Kolme parasta piirrettäni ovat avoimuus, luotettavuus ja järjestelmällisyys.

Suosikkijuomani on kahvi, Pepsi Max sekä Nokian Panimon Sun’n Ginger Beer.

Lempiruokani on tätä ohjetta mukaillen tehty bataatti-kikhernecurry.

Haluaisin matkustaa johonkin Suomen kansallispuistoon, jossa en ole vielä käynyt. Ei-vakavahenkinen tavoitteeni on käydä kaikissa neljässäkymmenessä.

15asiaa

Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat Juliaihminen, Aamukahvilla, Homevialaura sekä Sekunnit ja tunnit.

Kirja, jota olen lukemassa nyt, on Elena Ferranten Amalian rakkaus.

Lempilajini kirjallisuudessa on historialliset romaanit, joissa kirjan (yleensä fiktiivisten) henkilöiden elämäntarinat nivoutuvat todellisiin historian tapahtumiin. Pidin paljon esimerkiksi Satakielestä, Mirjamista sekä Rouva C.:stä

Suosikkisovellukseni kännykässä on Instagram. 

Kahvini juon reilulla kauramaidolla valkoisesta Taika-mukista.

Viikkorutiineihini kuuluu ruokalistan teko tulevalle viikolle.

Rentoutuakseni minun täytyy ensin saada olla hetki rauhassa yksin ja kirjoittaa ylös kaikki mielessä pyörivät ajatukset. Voin rentoutua monin eri tavoin, mutta en jos mieli on ajatuksista sykkyrällä.

Lempivuodenaikani on mahdoton valita! Keskitalven paukkuvat pakkaset, keväinen eloon heräävä luonto, loppukesän lämpö ja syksyn sävyt ovat kaikki yhtä ihania.

TV-sarjoista suosikkejani ovat Downton Abbey, The Crown, Suits ja Hakekaa kätilö.

// Suvi

Erilaisten blogihaasteiden inspiroimina kerromme 15 asiaa itsestämme. Annan ja Heinin lempisarjat, -blogit ja -juomat voit lukea täältä sekä täältä.

 

15 asiaa minusta: Heini

Olen syntynyt Muuramessa.

Pienenä olin varma, että isona minusta tulee opettaja tai kaupan täti.

Kolme parasta piirrettäni ovat aloitteellisuus, anteliaisuus ja ajoittainen ahkeruus.

Suosikkijuomani on vesi ja Pepsi Max.

Lempiruokani on itsetehty grillihampurilainen briossisämpylällä, salsalla ja guacamolella.

Haluaisin matkustaa korkealle, josta näkee kauas.

Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat Sekunnit ja tunnit sekä Aamukahvilla.

Kirja, jota olen lukemassa nyt, on Viikko on pitkä aika.

Lempilajini kirjallisuudessa on kaunokirjallisuus ja (helppotajuinen) runous.

Suosikkisovellukseni kännykässä on Instagram.

Kahvini juon mieluiten pihalla aamuauringon paistaessa.

Viikkorutiineihini kuuluu juoksulenkki tai pari. Päivärutiineja on useita, mutta viikkorutiineja aika paljon vähemmän!

Rentoutuakseni kirjoitan, luen, rukoilen ja/tai menen luontoon.

Lempivuodenaikani on loppukevät, kesä, alkusyksy ja keskitalvi.

TV-sarjoista suosikkejani ovat Greyn anatomia, The Resident ja Syke. Don’t judge me. 😀

// Heini

Erilaisten blogihaasteiden inspiroimina kerromme 15 asiaa itsestämme. Viime perjantaina Anna paljasti suosikkijuomansa ja lempisarjansa, ensi viikolla on Suvi paljastaa lempivuodenaikansa sekä lapsuuden haaveammattinsa.

Turvassa

Ei koskaan vihaisena”, vannoimme. Ensimmäiset vuodet päätös oli helppo pitää. Vaikka kuinka itkit, ja teit sitä varsinkin öisin aika paljon, emme koskaan, ikinä nostaneet sinua syliin vihaisesti tai rajusti. Itkun alettua matkan sänkysi vierelle piti riittää taltuttamaan tuskastuminen ja liennyttämään väsymys, jotta puoleesi ojentuisivat aina lempeät kädet ja vastassa olisi joka kerta hellä syli. Tajusimme, että meidän tehtävämme oli olla sinun turvasi ja opettaa sinua luottamaan.

Mieleeni on hiipinyt epäilys siitä, onnistuimmeko tehtävässämme alkuunkaan. Vuosien jälkeen olet alkanut taas valvoa ja itkeä öisin, enkä enää olekaan yhtä helposti valmis luopumaan unestani ja nousemaan vapaaehtoisesti vuoteeltani. Kun perheessä ei ole enää vauvaa, jatkuva heräily ja katkonaiset yöunet on paljon vaikeampaa sietää. En yksinkertaiseksi jaksaisi enää valvoa öisin.

Sitten muistan, että olet edelleen se sama pieni, joka vauvana itki sängyssään ja rauhoittui vain sylissä. Haluat yhä päästä lähelle, etkä ole vieläkään oppinut pyytämään sitä muuten, kuin itkemällä, valvomalla tai kiukuttelemalla. Millon valvotat minua öisin, milloin kiukuissasi heittelet tavaroita ympäriinsä, pyydät oikeastaan vain sitä yhtä ja samaa: huomaa minut, pidä minusta huolta, ole minun turvani.

Niinpä päätän uudelleen: ei koskaan vihaisena. Vaikka kuinka väsyttää ja ottaa päähän nousta monta kertaa yössä, teen sen silti, koska rakastan sinua ja haluan olla luottamuksesi arvoinen. Hermostumisen sijaan yritän silittää pois pahat unet ja häätää hämärässä mieleen hiipivät pelot. Kohotan peiton kulmaa ja kuiskaan: tule kainaloon. Sinä tarvitset minua, minä pidän sinut turvassa.

//Anna

Etäelämä ei ole normaalia

Peruskoulu palasi normaaliin arkeen viime torstaina, kun lähes kaksi kuukautta kestänyt poikkeuksellinen etäopetusjakso päättyi. Samalla meidänkin arkemme otti askeleen kohti normaalia mieheni palatessa oppilaidensa luo. Hänen sulkiessaan oven takanaan hätkähdin omia ajatuksiani: ”ai niin, tämähän on sitä normaalia arkea”. Viikkojen kuluessa poikkeustilasta ja etätyöarjesta oli tullut meille normaalia, ja uskon samoin käyneen monille muillekin.

Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että tällainen etäelämä on uusi normaali. No, kenties joiltain osin niin onkin. Sekä Hannah että Anna ovat viimeisimmissä teksteissään pohtineet, mitä asioita meidän olisi hyvä ottaa mukaamme koronan jälkeiseen aikaan. Koronan takia olemme olleet pakotettuja muuttamaan joitain asioita (esimerkiksi palaverien järjestäminen etänä) suuntaan, joka onkin itse asiassa positiivinen ja tavoiteltava.

18.5

Meidän on kuitenkin oltava varuillamme, ettemme oikeasti ala pitää etänä elämistä normaalina. Viime kuukaudet olemme viettäneet päivämme pääasiassa oman perheen kesken oman kotimme seinien sisäpuolella. Olemme yrittäneet opiskella ja opettaa, kouluttautua ja kasvattaa milloin minkäkin sovelluksen syövereissä. Olemme tavanneet ystäviämme istumalla kukin omassa kodissamme oman ruutumme valossa, juoden kahvia kukin oman keittiönpöytämme ääressä. Olemme hioneet tanssikuvioita ja jumpanneet hiki hatussa olohuoneen matolla huonekaluihin törmäillen. Niihinkin harvoihin, joita ehkä olemme livenä nähneet, olemme pitäneet tarkoin varjellun kahden metrin turvavälin.

Se ei ole normaalia. Etäyhteys ei ole sama asia kuin läsnäolo. Monissa tilanteissa se voi olla melkein sama, mutta se ei kuitenkaan ole sama. Ja yhdestä asiasta olen varma: me ihmiset tarvitsemme läheisyyttä, läsnäoloa ja lempeää kosketusta.

Emme saa erehtyä ajattelemaan, että kaikki tämä on normaalia. Emme saa tuudittautua siihen, että elämä etänä on ihan yhtä hyvää kuin elämä lähellä ja läsnä. Meidän tulee edelleen haluta palata siihen normaaliin, jossa voimme istua saman pöydän ääressä, tarttua kädestä, halata tavattaessa ja elää toisiamme lähellä.

// Suvi

Maailman vahvin

Viisivuotiaani haluaa tietää kaikkea hurjaa.
Mikä on maailman vaarallisin eläin?
Mikä on maailman nopein eläin?
Mikä on maailman vahvin eläin?

Vastauksen olisi oltava jotain todella pelottavaa,
jotain ilmiselvän suurta ja mahtipontista
Hän ei ole uskoa korviaan,
kun vahvinta eläintä kysyessään
vastaukseksi ehdotetaan muurahaista.

Näen ihmetyksen silmissään.
Eikö sittenkin virtahepo?
Tai norsuthan ovat todella vahvoja?
Entäs dinosaurukset, ne vasta hurjia ovatkin?
Eihän muurahainen voi mitenkään olla
niitä vahvempi.

maailmanvahvin

Kerron hänelle,
ettei kaikki aina ole sitä,
miltä näyttää.
Usein kaikkein suurin voima
piilee kaikkein pienimmässä,
eikä vahvin ole läheskään aina se,
joka pitää itsestään suurinta meteliä.
Ei ole sen suurempaa voimaa,
kuin kantaa jotain itseään isompaa
ja yhdessä toisten samanlaisten kanssa
rakentaa, rakentaa, rakentaa.

//Anna

Minuuteni muistot

Teini-iän tuska,
lukuisat listat,
salatut suunnitelmat.

Sivu sivulta,
kappale kappaleelta,
sana sanalta
esiin piirtyvät ja iholleni pyrkivät.

Hädin tuskin kestän itsekään
aikamatkaa ajatuksiini.
Kasvoilleni valtoimenaan vyöryviä
tuhansia tunteita,
iloja ja itkuja.

8.5

Kätken kaiken
varmuuden vuoksi
piiloon, pois, piirongin perukoille.
Minulta, muilta, maailmalta.

Kuinka kamalaa olisikaan
jos joku pääsisi
kuohuihini käsiksi,
tuntojani tutkimaan.
Saisi silmillänsä syötäväksi
kaikki minuuteni muistot.

// Suvi

Lopussa

Vihdoin häämöttää loppu sille ennalta määrittelemättömälle ja omituiselle ajalle, jota viimeiset viikot olemme eläneet. Pian lapset pääsevät takaisin kouluun ja päiväkotiin, ja elämän voisi odottaa ainakin joiltain osin palaavan takaisin tuttuun rytmiinsä. Tiedän toki, ettei mikään vielä pitkään aikaan palaa ennalleen, mutta edessä on kuitenkin jonkinlainen käännekohta, uusi sivu ja uudenlainen arki. Siellä, missä joku loppuu, on aina myös jonkun uuden alku. 

Seitsemän etätyö- ja kotikouluviikon jälkeen turnauskestävyys alkaa olla koetuksella. Päivät ovat seuranneet toisiaan toistensa kopioina, ja kuitenkin ihan erilaisina, kuin mitkään päivät koskaan tätä ennen. Välillä arki on sujunut sopuisissa ja mukavissa merkeissä, toisinaan taas olen ollut niin lopussa, etten olisi moista voinut kuvitella. Kaikenlaisten paineiden, epätietoisuuden ja huolen ristitulessa kukaan tuskin on parhaimmillaan, ja minä ainakin olen helpottunut siitä, että pian arjen rajat laajenevat edes hieman kotia kauemmas.

Kun tämä uusi arki alkoi, ja tiesin tulevina viikkoina viettäväni suurimman osan ajastani oman kodin seinien sisäpuolella, olivat tavoitteeni korkealla. Ajattelin, että nyt kun vihdoin on aikaa, kokeilen kaikki aiemmin testaamatta jääneet reseptit, aloitan kuntoilun ja laihdutuskuurin, konmaritan koko kodin, luen vähintään kirjan viikossa, panostan kaikenlaiseen kehon ja mielen hyvinvointiin, sekä tietysti yhdessä perheen kanssa vietettyyn aikaan. Tosiasiassa kahvakuula on saanut pölyttyä nurkassa, farkkujen nappi mahtuu hädintuskin kiinni, ja pöydässä on tarjolla viikosta toiseen ihan samoja ruokia, jotka eivät maistu enää kenellekään. Yhtään kirjaakaan en ole lukenut. 

Perheen kanssa on toki aikaa vietetty. Vielä muutama viikko sitten lapset lähtivät innoissaan pyörillä mukaani lenkille. Nyt nuo samat lapset alkavat huutaa välittömästi kun vain mainitsenkin lenkille lähtemisestä. Kukaan ei jaksa enää lenkkeillä, metsäretkistä puhumattakaan. Niihin on tullut yliannostus, kun ei vaihtoehtoja tekemiselle ole ollut. 

lopussa

Yhä useammin kuulen jonkun miettivän, millaista on, kun elämä taas palautuu normaaleihin raameihinsa, ja mikä se uusi normaali mahtaa olla. Tällaista kevättä kukaan ei olisi voinut kuvitella, eikä kukaan sen paremmin osaa kuvitella millaiseen maailmaan kodeistamme tulemme ulos, kun sen aika koittaa.

Hannah kirjoitti viime viikolla osuvasti siitä, mitä kaikkea hyvää tämä erikoinen kevät on tuonut tullessaan. Ehkä yhden aikakauden lopussa ja uuden alussa onkin kyse siitä, miten onnistumme viemään menneestä mukanamme tulevaan kaiken sen, mitä pidämme arvokkaana ja tärkeänä. Ja toisaalta, miten opimme hyvästelemään sen, mikä on aika jättää taakse. Ja ennen kaikkea, miten voisimme suhtautua muuttuvaan tilanteeseen hyväksyen ja itsellemme armoa antaen. Ehkä kyse ei olekaan siitä, millainen maailma on, kun tämä kaikki on ohi, vaan siitä, millaisia me olemme kaiken tämän jälkeen.

//Anna

Voisimmeko pitää hyvän?

Koronan aikaan esiin on noussut 10 asiaa, jotka haluaisin pitää pandemian jälkeenkin.

  • Ihmisten ilahduttaminen. Yhtäkkiä IKEA antaa kukkia ja kasveja vanhainkodeille. Lidl jakaa vanhuksille 600 tulppaanikimppua. Reese Witherspoon antaa opettajille mekkoja omasta kokoelmastaan. Verkossa on katsottavissa ilmaisia musikaaleja ja oopperoita.
  • Ihmisten arvon tunnustaminen. Saksa myöntää sairaanhoitajille 500 euroa ”riskilisää” (ikään kuin heidän työnsä ei olisi vaarallista ilman koronaa…). Annetaan myös sydämelliset suosionosoitukset taputtamalla kaikille ensihoitajille, lääkäreille ja palomiehille. Mielestäni meidän pitäisi tehdä niin päivittäin koko elämämme ajan. Ja mukaan lukien ihmiset, jotka ruokkivat meidät: kuorma-autojen kuljettajat ja myyjät, jotka täyttävät hyllyt ruokakaupassa. Enkä koskaan halua pitää itsestään selvänä mahtavaa työtä, jota opettajamme ja päiväkodinhoitajamme tekevät – ei vain koulutuksellisesti, vaan myös lastemme hoitamiseksi, myötätunnolla ja rakkaudella.
  • Kokousten järjestäminen Internetissä. Muutama kuukausi sitten monet ihmiset olisivat todennäköisesti vastustaneet kokouksia verkossa väittäen, että matka Yhdysvaltoihin tai Prahaan on välttämätön, eikä sitä voida korvata web-kameralla. Näyttää siltä, ​​että voidaan. Iso osa matkustamisesta voitaisiin välttää tulevaisuudessa pelkästään käyttämällä Internetiä ja miljoonia kokouspalveluntarjoajia, joita on noussut esiin viime kuukausien aikana.
  • Joustavat työajat ja -paikat. Pidän ajatuksesta, että minulla olisi mahdollisuus työskennellä kotoa käsin. Eikö olisi hienoa käyttää kotitoimistoa useammin? Meille voitaisiin antaa enemmän vapautta vain olla, ei työskennellä koko ajan. Työn pitäisi olla vain yksi osa elämäämme. Toivon, että me yhteiskuntana muutumme rennommaksi ja poistamme paineita suorittaa 100% kaiken aikaa.
  • Luonnon suojeleminen. Kuka olisi uskonut, että näemme sinisen taivaan Delhin yllä tai kalaparvia Venetsian kanavissa? Vain siksi, että otimme askeleen takaisinpäin. En tiedä, miten ylläpidämme tätä tilannetta, mutta ehkä voisimme antaa maailman turistikohteiden jonkin aikaa parantua ja elpyä.
  • Turhien ostosten vähentäminen. Toivon, että me kaikki ymmärrämme, että maailmamme ei romahda, jos emme osta uusia paitoja joka viikko. Toivon, että pikamuodin markkinat vähenevät ja että Bangladeshin naiset saavat tukea rakentaakseen omaa ruohonjuuritason yritystä sen sijaan, että he ompelevat 15 tuntia päivässä ilman vakuutusta ja vähimmäispalkkaa.
  • Hygienia. Haluan pestä käteni useammin 20 sekunnin ajan. Näyttäähän siltä, että kausi-influenssa hävitettiin Suomessa. Haluan miettiä ennen kuin kosketan jotain myymälässä tai kaupungilla. Käytän järkeäni ja kunnioitan omaa ja naapurini terveyttä.
  • Ollaan enemmän yhteydessä. Haluan soittaa perheelleni useammin ja soittaa puheluja myös ystävieni kanssa, laittaa pieniä viestejä ja jakaa arkea.
  • Lahjoitukset. Toivon, että miljonäärit, rikkaat ja kuuluisat lahjoittavat jatkuvasti. Monet ihmiset ja organisaatiot voisivat hyötyä siitä. Mutta myös meidän keskituloisten tulisi sijoittaa rahaamme auttaaksemme, jatkuvasti. Maksa kymmenyksesi, auta.
  • Yhteishenki. Hymyilen kadulla, kun joku tulee vastaan, kirjoitan rohkaisevia sanoja ikkunoihini kertoen ihmisille, että olemme yksi iso tiimi. Toivon, että saamme mahdollisuuden siirtyä läpi tämän muutoksen avoimin silmin. Että näkisimme asiat, jotka ovat myönteisiä, ja aloittaisimme taistelut tehdäksemme maailmasta paremman paikan koronan jälkeen.

// Hannah

Tämä oli tällä erää vieraskynäilijä Hannahin viimeinen teksti blogissamme. Millaisia ajatuksia kirjoitukset sinussa herättivät?