Tänä keväänä

Tänä keväänä

tukeudun sinuun

enemmän kuin koskaan

 

Ojanpientareilta puskevat leskenlehdet,

oksista työntyvät silmut,

mutaisesta maasta

taivasta kohti kurkottelevat vihreät

 

Mikä kertoisi voimastasi selvemmin

kuin heräävä kevät?

 

Solisevat purot,

virtaavat joet,

vapaana vellovat järvet

 

Istun kivilläni

milloin missäkin

ja kuuntelen mitä sinä

milloinkin

minulle

kuiskaat

 

20042020

// Heini

Toivoa on

Koulun pihalla jaettiin ruokakasseja. Kananmunia, omenoita, leipää ja voita. Lohtua lapsille, jotka ikävöivät takaisin kouluun ja normaaliin arkeen. Huolenpitoa niille, jotka ovat tottuneet syömään päivän ainoan lämpimän ateriansa koulussa. Kädenojennus vanhemmille, joiden työt on loppu ja pankkitilin saldo miinuksella, tai joilla ei ole etätöiden ja kotikoulun pyörityksessä aikaa ja energiaa pohtia, mitä seuraavaksi syötäisiin. Ruokakassien mukana perheisiin jaettiin toivoa paremmasta huomisesta ja muistutettiin, ettei ketään jätetä yksin.

Sanotaan, että niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Toivo kantaa, vaikka elämä olisikin olosuhteiden pakosta sulkeutunut kodin seinien sisäpuolelle. Toivo riittää silloinkin, kun sydän on täynnä epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoa. Myös pääsiäisen tapahtumat muistuttavat siitä, että vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselle, pienikin toivonsäde riittää tuomaan elämää sinne, missä ennen oli vain kuolemaa, valoa sinne, missä ennen oli pimeää.

At the end of the day all you need is hope and strength. Hope that it will get better, and strength to hold on until it does. -Unknown-

anna pääsiäiinen

P.S. Tästä vuoden takaisesta tekstistä voit lukea lisää siitä, mihin minun toivoni perustuu.

//Anna

Maailma on kaunis

Katselen sisäpihalla, kuinka astelet ruokakasseinesi naapurimme oven taakse. Lasket kassit maahan ja kaivat repustasi vielä yhden maitotölkin, jonka asettelet kangaskassien viereen. Koputat oveen. Hetken kuluttua ovessa olevan ikkunan taakse ilmestyy nuori nainen, joka vilkuttaa sinulle hymyillen. Hyvä ystäväsi, oletan. Kaivat puhelimen taskustasi ja vaihdatte kuulumiset puhelimen avustuksella, ikkunan läpi elehtien. Lopulta toteat ystävällesi, että sinun täytyy lähteä jatkamaan etätöitä. Vilkutettuasi heipat poistut pihaltamme samaa reittiä kuin mistä tulitkin. Hetken kuluttua näen, kuinka tuo samainen ulko-ovi avautuu ja äsken kanssasi jutellut nuori nainen nostaa tuomasi ruokakassit ovenraosta sisään.

Lapsesi perhe on juuri palannut ulkomailta ja he ovat kotonaan kahden viikon karanteenissa. Saat viestin, että nuorimmainen kaipaisi seuraa sillä aikaa kun vanhemmat tekevät etätöitä ja isommat sisarukset ahkeroivat koulutehtäviensä parissa. Istahdat työpöytäsi ääreen, avaat tietokoneesi ja valitset pikaviestiohjelmasta tutun kuvakkeen, jota klikkaamalla niin monesti aiemminkin olet saanut yhteyden kaukana asuviin rakkaisiisi. Hetken kuluttua näytön ja koko huoneen valaisee lapsenlapsesi odottava hymy. Mitä tänään luetaan? Hymyilet, sillä olet varautunut kysymykseen. Vieressäsi odottaa vino pino kirpputorilta hamstraamiasi kirjoja, joiden parissa tiedät seuraavan parituntisen vierähtävän kuin siivillä.

Aloitat aamun työtehtävistäsi tärkeimmällä, kuten kaikki tähänastisetkin etätyöpäiväsi. Valitset puhelimesi yhteystiedoista tutun numeron ja kuuntelet puhelimen valintaääntä toivoen samaa kuin eilen, toissapäivänä ja viime viikolla: kunpa tänäänkin vastattaisiin. Hymy leviää kasvoillesi ja kuuluu äänessäsi asti, kun toisessa päässä vastaa oppilaistasi ensimmäinen. Miten menee? Millä ajattelit aloittaa päivän? Katotaanko yhdessä sun lukujärjestystä? Toistat samat kysymykset päivittäin, sillä tiedät noiden muutaman lyhyen lauseen voiman. Tiedät myös sen, ettei kaikilla ole kotona aikuista, joka kysyisi nuo tuikitarpeelliset kysymykset. Kun olet varma, että etäkoulussa on päästy työn touhuun, toivotat mukavaa koulupäivää, lopetat puhelun ja valitset seuraavan numeron.

Tavallisia ihmisiä epätavallisessa ajassa. Pieniä tekoja, joilla on suuri merkitys.

Maailma on kaunis.

// Suvi

Uuden ansa

Olen jo kauan tiennyt, kuinka pikamuoti vahingoittaa ympäristöä ja miten tuhoamme maailman metsästämällä uusia trendejä. Myös pikamuodin huono laatu on kaikkien meidän tiedossa. Me tiedämme tämän, olemme kaikki kuulleet asioita tai nähneet dokumentteja aiheesta. Silti emme voi vastustaa kauppojen söpöjä tuotteita. Vaatekaappimme ovat täynnä, ja silti tuntuu siltä, ​​että tarvitsemme lisää vaihtoehtoja.

Vasta kun törmäsin minimalismiin, ymmärsin ostosten ja tunteidemme väliset mekanismit. Kuinka aivomme reagoivat ja toimivat, kun ostamme jotain uutta. Aivomme palkitsevat meidät korkealla dopamiinitasolla. Siksi haluamme jatkuvasti uusia asioita. Mutta uusi on vain vähän aikaa uusi, ja sitten tarvitsemme taas jotain uutta. Aivomme tottuvat jo olemassa oleviin asioihin ja haluavat taas ärsykettä. Niin kuin nukkuminen television edessä: totut valoon ja meluun, mutta heti kun televisio sammutetaan, aivot rekisteröivät uudet ärsykkeet, ja heräät. Kauppojen tuotteet, kuten uusi huivi, on minun ärsykkeeni. Aivoni haluavat sen, mutta aivoni myös tottuvat siihen nopeasti.

Tähän asti olen nähnyt vain itseni, aivoni ja omat haluni. Kuinka mukavaa olisi saada uusi kenkäpari tai uusi huivi. Minulla on kotona vain noin 10 täysin hienoa huivia, mutta ne ovat kaikki vanhoja. Vasta kun aloin ymmärtää mekanismeja halujemme takana, pystyin siirtämään huomioni isompaan kuvaan. Ymmärsin, kuinka suurta haittaa teen ympäristölle ja ihmisille.

Minun haluni maksavat ihmisille elämän ja terveyden ja samaan aikaan ekosysteemit romahtavat. Monokulttuuri, lannoitus, torjunta-aineet, työolot, palkkaerot, haitalliset kemikaalit, jokien ja maaperän pilaantuminen, lapsityövoima, ylimääräisten tuotteiden polttaminen. Kaikki tuo sai minut ymmärtämään ostotapojeni kustannukset. Päätin, että kustannukset ovat liian korkeat. En halunnut enää uskoa ”uusia asioita, jotka tuovat minulle onnellisuutta” -valhetta. Lupasin itselleni, että jos en tarvitse jotain, en osta sitä. Ja jos voin ostaa sen käytettynä, niin teen niin.

Aloin nähdä työn asioiden takana. Todelliset kustannukset, en vain hintalappua, jossa lukee -50%. Haluan miettiä ennen ostamista. Haluanko nähdä viljelijän viljelevän puuvillaa, keräävän sadon, tekevän kankaan. Uuden vaatteen värjäämisen, leikkaamisen, ompelun ja kuljetuksen Suomeen. Myyjän, joka ripustaa sen telineeseen ja merkitsee -50%. Ja sitten tulen minä. 

Olemme tottuneet saamaan kerralla kaiken, mitä haluamme. Kaikki on tarjolla ostoskeskuksessa tai klikkauksen päässä internetissä. On tullut liian helpoksi unohtaa tuotteen todellinen hinta. Joskus täytyy taistella, sillä aivomme todella kertovat meille, että me tarvitsemme, me ansaitsemme, on ok ostaa, meillä on vielä vähän tilaa kaapissamme ja tuo näyttää niin kauniilta keväällä. Ja se on alessa! Mutta jos vastustamme uuden kaipausta, kaikki on sen jälkeen helppoa. Toinen vaihe on, että yrittää saada asiat kirpputorilta. Ei ainoastaan vaatteita, sieltä voi löytää mitä tahansa tarvitseekaan.

Kauppojen välttely auttaa. Jos en tarvitse mitään, en mene kauppaan. Ei ole väliä, kuinka vihreästi tai ekologisesti jotain tuotetaan, jos en osta sitä, olen säästänyt eniten resursseja. Tarkoitukseni ei ole se, etten osta enää koskaan mitään. Tarkoitukseni on käyttää jo omistamaamme tai ostaa käytettynä.

Minä yritän elää tarkoituksellisempaa elämää vähemmällä (kuten minimalisti sanoo) ja yrittää olla tyytyväinen omistamiini asioihin kouluttaen aivoni löytämään iloa muista asioista.

Hyvä aika aloittaa kulutustottumustemme muuttaminen on nyt.

// Hannah

PS. Jos haluat lukea tai katsoa lisää aiheeseen liittyen, niin suosittelen seuraavia:

Tyytyä siihen mitä on

Paras ja tehokkain ekotekoni on varmasti tämä: en mene kauppoihin kiertelemään enkä roiku nettikaupoissa. Olen huomannut, että ”tarpeita” ilmenee sitä enemmän mitä enemmän vietän aikaa uusien vaatteiden ja tavaroiden läheisyydessä ja niitä katsellen. Mielihaluja uusista tuotteista ilmestyy vähemmän, kun en altista itseäni niille. Olen myös lakannut käymästä muuten vain alerekeillä silloin, kun kaupassa olen. Pyrkimykseni on ostaa vain tarpeeseen (siinä vasta hankalasti määriteltävissä oleva termi!) etukäteen suunnittelemani ostos.

Sen lisäksi ovessani lukee ei mainoksille. Tiedän, mitä tarvitsen ilman mainoksia, enkä halua ostaa jotain vain siksi, että se on alennuksessa. En myöskään halua, että puita hakataan vain siksi, että saadaan tehtyä paperia, joka täytetään kuvilla tavaroista, joita en tarvitse.

Yksi edellisiin liittyvä pyrkimykseni on myös opetella tyytymään siihen, mitä on. Sain vierashuoneeseeni sängyn ystävältäni, joka ei enää tarvinnut sitä. Siitä seurasi se, että minulta puuttui päiväpeitto. Laiskuuttani en saanut sellaista ostettua moneen kuukauteen. Mutta sitten kävikin niin, että naapurini tarjosi itselleen ylimääräistä päiväpeittoa minulle. Päiväpeitto ei ole sellainen, jonka itse ostaisin. Mutta minusta se on aivan riittävän hyvä – se mätsää räsymaton raitoihin, on siisti ja sopivan kokoinen. Tyydyn tuohon ja olen kiitollinen uudesta päiväpeitosta, enkä mene ostamaan uutta, ehkä täydellistä tilalle.

// Heini

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimana pohdimme perjantaisin kukin vuorollamme omia ekotekojamme.

Maitomyyttejä

Maailmassa myllertää ennennäkemättömällä tavalla, emmekä vielä tiedä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Uskomme kuitenkin, että niin kauan kuin on elämää, on hyvä pitää kiinni arjesta ja rutiineista sekä ajatella muutakin kuin käsillä olevaa kriisiä. Niinpä jatkamme täällä blogissa aiempien suunnitelmiemme mukaisesti ja pohdimme perjantaisin arkisia ekologisia valintoja, jotta meidän ja tämän planeetan perijöiden tulevaisuus voisi olla mahdollisimman valoisa.

Kuvittele, että olet juuri synnyttänyt terveen vauvan. Se on täydellinen, ja haluat vain pitää sitä sylissäsi ja katsoa sitä ikuisesti.

Mutta he ottavat vauvan sinulta pois. He antavat sinulle rintapumpun ja sanovat aloittavansa pumppauksen, joka toistuu kolmen tunnin välein. Se on elämäsi.

Tulet taas raskaaksi, mutta sama tapahtuu: he ottavat lapsesi, he ottavat maitosi. Myöhemmin huomaat, että maitoa ei edes anneta lapsellesi. Se on heille. Et tiedä, missä lapsesi ovat, toivot vain, että he voivat hyvin ja että he eivät elä samanlaista elämää kuin joka sinulla on.

Tuo kaikki on hieman dramaattista, tiedän. Mutta jos haluamme saada hyvän kuvan maitoteollisuudesta, ehkä meidän on aloitettava tästä.

Geneettisesti suunnitellut lehmät, joiden utareet ovat niin täynnä maitoa, että ne koskettavat melkein maata. Niiden elämän tarkoitus on olla maitokone. Minkä vuoksi? Mikä pakkomielle meillä on maidon suhteen? Miksi me edelleen uskomme maitoalan kuvia vihreistä niityistä ja onnellisista lehmistä, kuvia onnellisista lapsista, joilla on maitolasi kädessä?

Kun näemme kahden vuoden ikäisen lapsen imemässä äidin rintaa, ajattelemme sen olevan outoa. Näemmekö mieluummin, että lapsi juo lehmänmaitoa?

Kaikki lehmänmaidon edut on jo kauan sitten tieteellisissä tutkimuksissa torjuttu. Lehmänmaidon sisältämä kalsium ei imeydy – elimistömme suorastaan hylkii sitä. Vain yhden maitolasin sisältämät kyllästetyt rasvat ovat 20-kertaisesti terveelliseksi määritellyn annoksen yli. Jopa munasarjasyöpä liittyy maitotuotteiden kulutukseen.

Maito on suomalaisille pyhä asia, josta on vaikea keskustella. Meidän suomalainen, puhdas, aito juoma, joka tulee onnellisilta lehmiltä! Maidon juominen on yhtä suomalaista kuin saunassa käyminen. Se vain kuuluu elämään ja ruokapöytään. Mutta miksi? Mistä tapa on tullut?

On tärkeää ymmärtää, mistä meidän esi-isämme ovat saaneet riittävästi ravinteita pysyäkseen hengissä meidän pohjoisessa ilmastossamme. Maito oli silloin tärkeä energianlähde. Mutta maailma on nyt eri kuin silloin. Saamme ravintoa paljon muista lähteistä kuin lehmän utareista. 

Maitoteollisuus huijasi meitä juomaan hulluja määriä maitoa vain lisäämällä siihen D-vitamiinia ja kertomalla meille, että se on terveellistä. Entä jos ostaisimme apteekista D-vitamiinia ja söisimme enemmän kasviksia, joissa on luonnollista kalsiumia, esimerkiksi parsakaalia, pähkinöitä tai pinaattia.

Olin niin iloinen, kun ystäväni siirtyivät käyttämään kahvissaan kauramaitoa viime kesänä. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen kokeillut vähintään kuutta erilaista kauramaitoa. Tein jopa itse kauramaitoa. Siihen tarvitsee vain vettä ja kauraa, siinä kaikki. Ei tarvitse ostaa lehmää maidon saamiseksi. On olemassa lukuisia erilaisia maitoa korvaavia juomia. Lehmän maidon vaihtaminen tai sen kulutuksen vähentäminen on helpompaa kuin koskaan.

Elämäntyylini ei ole kärsinyt kauramaitoon siirtymisestä. Käytän jopa kaurakermaa ja kasvisjogurttia. Pannukakku ja riisipuuro onnistuvat myös kauramaidolla. Jääkaapissamme on edelleen lehmänmaitoa, mutta nyt se on jotain, minkä minä huomaan, eikä jotain, jota ostan vain, koska olen aina ostanut.

Meillä on kuluttajan ääni. Tuemme ostamiamme asioita. Heti kun kauramaidon tarve kasvoi, teollisuus reagoi. Voimme muuttaa järjestelmää. Mutta meidän on ensin muutettava tapojamme.

// Hannah

Kaksi tarinaa

Puin ihan liikaa päälle ja kirkkaalta taivaalta porottava aurinko saa hikinoron valumaan selkää pitkin. Pulkka kiihdyttää vauhtiaan alamäissä ja hakkaa kantapäille, eikä kyytiläinenkään meinaa pysyä pystyssä, saati sitten hereillä, vaikka mitä temppuja yrittäisi.

Ärsyttää.

Jo lähtiessä meni hermo, kun yritin asetella lasta pulkkaan niin, että hän olisi istuma-asennossa vielä viidenkymmenen metrin päästäkin. Sekin ärsyttää, että käytän tämän retken ja kauniin aamupäivän ärsyyntymällä kaikesta turhasta. En vain saa karistettua ärsytystä mielestäni, vaikka kuinka yritän, ja sekös vasta ärsyttääkin.

Aurinko paistaa pilvettömällä taivaalla saaden hangen kimmeltämään häikäisevästi. Oikealla puolella kohoavat lumiset tunturit, jotka kylpevät kauniissa aamupäivän valossa. Pakkanen puree poskia ja lumi narskuu kenkien alla astellessamme verkkaisesti suon poikki. Lapsikin nukahtaa pulkkaansa matkan aikana ja ottaa sopivasti pienet unet ennen kuin pääsemme perille. Kuinka ihmeellistä, että saamme tänäkin vuonna astella tällä samalla suolla ja nauttia talvesta näissä samoissa maisemissa. Kuinka ihanaa, että juuri täksi aamuksi annettiin näin kaunis sää ja kirkas taivas.

Yksi aamu, kaksi tarinaa. Voin valita kumpaa tarinaa kerron.

// Suvi