Kaurapellon kupeessa

Istuin eilen kymmenen minuuttia iskän kanssa kahdestaan pölyisessä jeepissä vielä pölyisemmän kuivurin pihassa. Kummallakin puolella aukenivat keltaiset kaurapellot. Iskä jutteli syksyn töistä – viljan puimisesta ja sen kuivaamisesta. Lyhyiksi jääneistä öistä nyt ja jo silloin kolmekymmentä vuotta sitten, kaikista siihen väliin mahtuvista.

Minä kuuntelin vain puolella korvalla, sillä muistelin jotain mitä iskä näinä aikoina sanoi useampana vuonna yhden erityisen päivän aattona.

”Heini, mä en tiiä pääsenkö huomenna sun synttärijuhliin, mun on varmaan pakko puia. Viljat on pakko saada puitua ennen sateita.”

DSC_4196

Kyllä iskä tiesi, kuinka kovasti toivoin häntä pellolta paikalle. Että tärkeintä oli, että kaikki tulevat paikalle. Mutta kyllä minäkin tiesin jo pikkutyttönä, että vaihtoehtoja ei oikeasti ollut: viljat on puitava silloin kun ne on puitava. Sateet pilaisivat pahimmillaan paljon, ukkoskuurot vielä enemmän.

Mutta joka ikinen kerta iskä tuli. Mummi, joka saapui aina ennen varsinaista aloitusaikaa, ehti useamman kerran ensin. Muutamana vuonna varmaan ensimmäinen satsi serkkujakin. Mutta sitten jo näin tien pöllyävän iskän traktorin perässä.

Taakse jäi puoliksi puitu pelto, jonka laidalla nököttivät pysähtynyt puimuri ja tyhjennetty kärry. Matkalle jäivät toiveet tulevista poutaisista päivistä. Mukaan juhliin iskä otti vain loputtomat puujalkavitsinsä ja ne vain vähän työvaatteita paremmat shortsinsa.

Päättelin, että olen varmasti aika tärkeä tyttö.

Juuret ja siivet

Meillä on tänä kesänä opittu hurjan paljon uutta! Esikoinen oppi uimaan ja solmimaan kengännauhat. Kuopus oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä ja sanomaan r-kirjaimen. Molemmat ovat kasvaneet kohisten eikä maailma mahdu enää oman kodin seinien sisäpuolelle.

Vasta eilenhän maailman rajana oli lastenhuoneen lattia, ja nyt sen reunat uhkaavat karata ulottumattomiini. Yhtäkkiä meillä asuu ekaluokkalainen, eikä ensimmäistä kertaa koulumatkaa kävellessä tehnytkään enää mieli puristaa äidin kättä. Olen niin iloinen rohkeudesta uuden edessä. Vähintään yhtä iloinen olen koulupäivän jälkeen otetuista juoksuaskeleista tuttuun syliin.

”On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa antaa lapsilleen: juuret ja siivet.” -Hodding Carter-

Tallinna

Laita hyvä kiertämään

Lähtisittekö meidän kanssa tänään veneilemään? 

Tuutteko meille illalla saunaan ja grillaamaan? 

Mä voin kyllä heittää sut kotiin!

Mentäiskö ens viikolla meidän mökille yöksi?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon sinulla on elämässäsi sellaisia asioita, joita pidät itsestäänselvinä, mutta jotka jollekin toiselle ovat harvinaista luksusta? Kyseessä voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin auto. Opiskeluaikoina me elettiin monta vuotta ilman omaa autoa, ja aika usein meitä ilahdutti jonkun ystävän kyytitarjous.

Harvinaisempaa luksusta voi olla myös vene tai mökki. Omissa silmissäsi rupuinen ja pieni vene tai kulahtanut mummonmökki saattaa olla jollekin toiselle kesän kohokohta, joten älä epäröi kutsua ystäviä veneilemään tai mökki-iltaa viettämään. Saunakutsu voi tuoda paljon iloa pimeään syksyiseen iltaan.

6.8.kuva

Ylellisyys voi olla muutakin kuin jonkun asian omistamista. Mieti hetki, millaisia taitoja omaat. Osaatko kenties kutoa villasukat, parsia rikkinäisen villatakin, leipoa suussasulavan kakun tai tiedätkö kulmakunnan parhaat näköalapaikat? Tai kenties olet todella tehokas siivoamaan ja järjestelemään tavaroita. Jos vastasit johonkin kohtaan kyllä, mikset ilahduttaisi tiedollasi ja taidoillasi jotakuta läheistäsi? Olen nimittäin varma, että kuka tahansa ilahtuisi villasukista, kakusta tai retkestä silmiähiveleviin maisemiin. Puhumattakaan ikkunanpesuavusta.

Mitä tässä siis yritän sanoa? Jos sinulla on jotain, jonka avulla voisit tuottaa jollekulle toiselle iloa, laita hyvä kiertämään. Se ei vaadi aina niin kauhean paljon, mutta voi olla iso ilo sille toiselle. Ja saatatpa samalla itsekin alkaa arvostaa oman elämäsi pieniä iloja hiukan enemmän.

Olisipa ollut toisin

Kuinka ahtaalla elitkään koko elämäsi.

Odotuksesi itsellesi, elämällesi ja läheisillesi muodostivat vankilasi seinät, vaikka et sitä itse huomannut. Ne rajasivat elämän sinun omien ajatustesi kokoisiksi. Jotkut läheisistäsi jäivät kanssasi kaltereiden taa, toiset sopeutuivat ahdistaviin vierailuaikoihin. Muutamat valitsivat vapauden.

Kuinka yksinäisyys onkaan sinua kalvanut.

Siinä missä odotuksesi rajasivat mahdollisuuksiasi yhteyteen, tekemäsi tulkinnat ja väärät päätelmät kasvoivat muuriksi ympärillesi. Taitamattomuutesi huomata omaa osaasi on karkottanut niitäkin, jotka olisivat sinua kipeästi tarvinneet. Joita sinä olisit kipeästi tarvinnut.

Kuinka kahleet ovatkaan sinua painaneet.

Uskomasi valheet ovat jääneet raskaina kahleina askeleisiisi. Ajatuksissasi ne ovat muuttaneet valkoisen mustaksi, eikä harmaan sävyille ole mielessäsi sijaa. Ne ovat vääristäneet senkin, mikä kerran oli kirkasta. Ne ovat varastaneet sinulle tarkoitettua iloa ja rauhaa, tulevaisuutta ja toivoa.

Ja kuinka väärässä olitkaan, kun sanoit ettei kehenkään voi luottaa.

Et koskaan tullut tuntemaan sydämiä, jotka itkevät surujasi ja iloitsevat onneasi. Et painanut päätäsi vasten tarjottua olkapäätä, kun tarvitsit lohdutusta. Et osannut ottaa vastaan halausta, joka olisi kannatellut sinua yli pahimman. Et kömpinyt syliin, jossa olisit saanut kokea rakkautta.

Toivon, että olisit luottanut ja tehnyt tuon kaiken. Se olisi muuttanut koko elämäsi. Niin monen elämän.

ahtaalla pienin

Suurin saavutukseni

Lastenhuoneessa on hiljaista ja hämärää. Nuket ja pikkuautot ovat jääneet lattialle päivän leikkien jälkeen. Tasainen tuhina täyttää huoneen ja suunnaton kiitollisuus sydämen. En ole tehnyt mitään ansaitakseni tämän.

Pian seitsemän vuotta olen saanut olla äiti. Olemme kasvaneet yhdessä, oppineet itsestämme ja toisistamme. Omilla teoillani en voi ylpeillä, mutta molemmista lapsistani olen aivan suunnattoman ylpeä. Heidät laskettiin syliini täydellisinä ja sellaisia he minulle edelleen ovat. He ovat koko maailmani.

Kunpa osaisin opettaa heille kaiken tärkeän. Kunpa he eivät koskaan epäilisi ehdotonta rakkauttani heitä kohtaan. Kunpa he olisivat aina turvassa.

Processed with VSCO with hb1 preset

”Your greatest contribution to the kingdom of God may not be something you do but someone you raise.” – Andy Stanley –

Välittäminen on jakamista

We like to share.

Näihin sanoihin kuulin ystäväni päättävän kyläilykutsunsa, kun kuuntelin sivusta hänen ja hänen tuttavansa keskustelua.

Lämpö läikähti sydämessäni, sillä tiesin sanojen olevan kaikkea muuta kuin sanojen helinää. Olenhan itse tuon saman ystävän vieraana jo toista viikkoa. Hän ja hänen perheensä ovat jakaneet kanssani aikaansa, kauppareissuja, kävelyretkiä, täysiä ruokalautasia, hiuspompuloita, kenkiä ja hämärtyviä iltoja terassilla. Kaikkea sitä, mitä tavalliset arkipäivät ja erityiset reissupäivät eteen tuovatkaan.

29.6.kuva

Sharing is caring.

Kuinka huomatuksi ja välitetyksi ihminen voikaan kokea itsensä silloin, kun joku on valmis jakamaan omastaan. Purukumin tarjoaminen vieruskaverille ennen lentokoneen nousua, valmiin ruuan tuominen vastasyntyneen äidille, saunakutsun tarjoaminen saunattomalle tai oman kodin oven aukaiseminen illaksi tai päiväkausiksi kertovat kaikki samaa: sinä olet tärkeä.

Ihaninta ja parasta välittämistä lienee jakaa sydämensä salaisuuksia. Sitä elämää, joka sisältää usein kaikki harmaan sävyt.

Kun ystäväni päätti kyläilykutsunsa, hän olisi voinut yhtä hyvin sanoa:

We like to care.

Otan osaa suruusi

En ollut koskaan nähnyt sinua aiemmin. En tiennyt ammattiasi, kotitaloasi enkä mahdollisia lemmikkejäsi. En tiennyt, mistä pidit tai innostuit, mitä inhosit tai kavahdit. Ennen tätä päivää en tiennyt edes sitä, miltä näytät. En ollut ajatellut sinua kertaakaan.

Ja nyt muutaman päivän ajan olen ajatellut sinua enemmän kuin ketään. Olen miettinyt, mitä käyt tänään, tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina läpi. Olen miettinyt suruasi, kipuasi, ikävääsi. Olen ajatellut elämääsi, johon on leikkautunut uusi ennen ja jälkeen -päivä. Olen itkenyt puolestasi, vaikka minun kyyneleeni eivät vie pois rahtuakaan murheestasi.

Kun sitten näin sinut, tunnistin sinut heti. Tiesin sinusta nimittäin sen yhden asian, joka peittää näinä päivinä alleen kaiken muun. Hänet, joka saapumisellaan täytti sydämesi ennenkokemattomalla rakkaudella, on nyt lähdöllään täyttänyt sydämesi jokaisen nurkan mitä kipeimmällä surulla.

otan osaa suruusi

Sillä ensimmäisellä ja ainoalla tapaamisellamme kävelin eteesi ja kysyin, voinko halata. Siinä sinua pidellessäni sanoin sen ainoan, minkä osasin: olen aivan hirvittävän pahoillani. Ja sydäntäni särki, kun minun jo irrottaessa otettani, sinä pidit vielä kiinni. Surusi suuruus tuntui sietämättömältä.

Voi kun toivon, että sinulla on riittävän monta olkapäätä, joita vasten itkeä. Riittävän monta käsiparia, jotka ojentavat eteesi nenäliinoja ja täysiä ruokalautasia. Riittävän monta silmäparia, jotka katsovat sinuun lempeästi silloinkin kun surusi tuntuu kestävän aina vaan. Voi kun toivon, että saat lohdutusta, johon kääriytyä kuin lämpimimpään peittoon.