Kainalossa

Pääsi painautuu leukani alle, etsii hetken hyvää kohtaa. Olkapääsi kaivautuu kainalooni, pieni kehosi asettuu omaani vasten. Sujautat kätesi vatsani yli, ja tunnen kuinka painelet sormesi päillä pehmeää kylkeäni.

Kierrän oman käteni ympärillesi. Nuuhkin hiuksiesi tuoksua. Mietin, mitä muistat näistä yhteisistä päivistämme. Aamuista joina hipsutin sohvannurkassa pörröistä päätäsi, päivistä joina keinutin puistossa lisää vauhtia, illoista joina pupukirjan jälkeen peittelin sinut unille. Hetkistä joina tulit syliini ja minä kerta toisensa jälkeen kerroin kuinka ihana olet.

perjantai 170120

Silitän ja siunaan sinua, pikkuiseni. Elämääsi nyt ja aina. Unelmoin uutta, pyyhin pois pelkoja. Pyydän sinulle suurimman suojaa, taivaallista turvaa.

Sydäntäni pakahduttaa lämmin, ylitse läikkyvä rakkaus. Tietenkin tiedän, että sinä et ole minun. Mutta se ei estä minua vaalimasta sinua niin kuin olisit omani. Rakastamasta miten vain suinkin osaan.

Sinun jo noustessa uusiiin touhuihisi painan vielä yhden suukon pääsi laelle. Muistaisitpa sen, että rakastan sinua.

// Heini

Näinä tammikuun perjantaina jaamme jokainen vuorollamme muiston hetkestä, johon olisimme halunneet jäädä.

Samassa tahdissa

Kävelette reipasta tahtia, ilmiselvästi tietäen mihin olette matkalla. Tai ehkä vain haluatte päästä nopeasti ulos. Sinulla on päässäsi peruukki ja kädessäsi juomapullo. Puolisosi kävelee muutaman askeleen edelläsi. Otat kulauksen pullosta.

”Löytyi uus kyhmy. Joudun taas sädehoitoon”, toteat.
”Ai, mistä?”, puolisosi kysyy kääntämättä katsettaan puoleesi.
”Tästä”, vastaat ja hierot kohtaa hieman vasemman rintasi yläpuolella.

Puolisosi vastaa sanoihisi hiljaisuudella ilmeenkään värähtämättä. En tiedä mitä hänen mielessään tuona hetkenä liikkuu enkä mitä itse uutisesta ajattelet. En tiedä historiastanne enkä nykyhetkestänne mitään. Näen vain iäkkään pariskunnan kävelemässä sairaalan käytävää pitkin.

”Ei jaksa kävellä ihan näin nopeasti”, jatkat.

13.1.vol2.

Puolisosi ei vastaa vieläkään mitään, mutta hidastaa tahtiaan ja sovittaa askeleensa sinun askeleihisi. Tuossa lyhyessä hetkessä sydäntäni kivistää teidän molempien puolesta. ”Anna niiden hoitojen tepsiä”, huokaan ylöspäin.

Haluaisin sanoa teille niin paljon, kuitenkaan tietämättä yhtään mitkä sanat valitsisin. En tiedä tilanteestasi mitään. En tiedä, onko sydämesi toivoa täynnä vai jouduitko juuri luopumaan viimeisestäkin toivosta, monien pettymysten jälkeen seitinohueksi haurastuneesta. En tiedä, pälyiletkö pelokkaasti tulevaan vai hyväksytkö hiljaa sairautesi etenemisen. En tiedä, murehditko menneitä vai tarkasteletko elettyä elämää kiitollisin mielin.

Jokin puolisosi käytöksessä liikuttaa sisintäni. Toivon kai, että osaisin hänen laillaan sovittaa askeleeni niiden tahtiin, jotka eivät jaksa kulkea niin nopeasti. Hidastaa niiden viereen, jotka kärsivät. Pysähtyä vaikka paikoilleen, jos tarpeen on. Etten ainakaan kiihdyttäisi kulkuani päästäkseni pakoon kipua ja kärsimystä. 

// Suvi

Tupsahtakaamme toistemme tykö!

Saavuin sinne, mistä tulen. Keittiön pöydällä oli korillinen kullanruskeita, rapeakuorisia, vastaleivottuja sämpylöitä. Kahvikupit odottivat saapujaa, minua.

”Juotko kahvit? Ois sämpylöitä.”

Jonkun verran myöhemmin sämpylöitä oli syöty puolitoista per pää, ja kahvia kupeissa oli enää vain tilkka. Veljeni kopisteli ovesta sisään, ei riisunut takkiaan, oli aikeissa jatkaa matkaa olohuoneeseen, jonne isänsä (, joka toki myös minun isäkseni tiedetään,) oli jo siirtynyt.

”Siinä ois vielä kahvia, jos maistuu.”

20200501

Siihen hetkeen minä toviksi pysähdyin, sillä tällaista arkea rakastan. Avoimia ovia, pihalle piipahtavia naapureita, vastaleivottuja sämpylöitä. Yhteisöjä, joissa nähdään tavallisten kotien keittiöissä. Perheitä, naapurustoja, ystävyksiä, jotka tupsahtavat toistensa tykö ja tietävät tarkkaan tiensä talon teekuppikaapille.

Nykyään voi olla vähän turhauttavaa odottaa kovin montaa täysin spontaania ovikellon soittoa. Niinpä tänäkin vuonna aion kutsua kotiini illalliselle ja iltateelle, brunssille ja päiväkahveille. Silloin kun uunissa on muhinut pulled pork koko iltapäivän, ja kun kotona tuoksuu tuore pulla. Ja myös silloin kun pöydässä on pakasteesta paahdettuja ruispaloja ja reunoilta kovettunut juusto.

Tänäkin vuonna lupaan olla kiitollinen niistä, jotka kutsuvat kahveille pannukakun tuoksuun. Tai toisinaan paistavat iltapalaksi kananmunia, kun mitään muuta ei kaapista löydy. Sekä erityisesti vaalia niitä koteja, joissa on lupa keittää teevesi itse ja tyhjentää tiskikone ohimennessään.

Omastaan antamisessa ja arjen jakamisessa asuu onni. Eikä sillä ole niinkään väliä, tupsahtaako toisen tykö spontaanisti vai suunnitellusti. Kunhan tupsahtaa.

// Heini

21. luukku: Toivottomille toivoa

Tiesin jo hetkeä aiemmin, että tätä kaikkea minä en kestä. Oli vain ajan kysymys, milloin en enää jaksaisi. Ja sitten kuulin, kuinka sydämeni antoi periksi ja murtui.

Sinä päivänä en pystynyt lopettamaan itkuani. Itkin silloinkin, kun olin muiden kanssa. Osalta onnistuin kätkemään kyyneleeni, toisilta en. Lopulta lyyhistyin ystäväni kerrostalon rappukäytävään. Tätä kirjoittaessani tuosta päivästä on tasan vuosi.

luukku 21

Viime jouluaaton teksti syntyi siis täysin toivottomissa tunnelmissa. Luulen, että kirjoitin tuon tekstin eniten itselleni. Minulla oli suuria vaikeuksia uskoa elämään saati sen antajan hyvään tahtoon. Suru oli saartanut minut, sydämeni säpäleitä särki.

Tänään ihmeellisimmältä tuntuukin se, että ei tunnu murheelliselta. Vaikka elämä ei aina kannakaan, niin elämän antaja kantaa kuitenkin. Ja siitä haluaisin muistuttaa tänään sinuakin: on kuitenkin yksi, joka kestää toivottomia ajatuksia, kantaa väsynyttä mieltä ja rakastaa murtunutta sydäntä. Hän, jonka syntymää pian juhlitaan.

Käännä katseesi puoleensa, Hän katsoo jo sinua.

// Heini

19. luukku: Matkalla jouluun

Auto taittaa maantietä tasaiseen tahtiin. Sisällä on jo lämmin, mutta huurteisessa ikkunalasissa näkyvät yhä alkumatkasta piirtämäni sydämet. Vastaan ajaa autoja harvakseltaan, kenties hekin matkalla joulunviettoon niin kuin mekin. Lumisade on voimistunut matkan aikana ja taivaalta leijuvat lumihiutaleet kieppuvat kiihtyvään tahtiin kohti auton valoja. Hiutaleiden tanssi valokeilassa lumoaa lempeydellään.

Olemme kuunnelleet koko matkan samaa kasettia, välillä alkuun kääntäen. Tuota samaa kasettia kuuntelemme joka joulu ajaessamme mummolaan joulunviettoon, tietysti myös tänä vuonna. Osaamme jo ulkoa jokaisen sanan, alkusoiton ja triangelin kilahduksen. Tasaisin väliajoin joku meistä kolmesta takapenkkiläisestä huutaa: isommalle! Joko ollaan perillä? Kuinka pitkä matka vielä?

18.12

Tällä kertaa tunnelma takapenkillä on kuitenkin tiivistynyt muustakin kuin vähästä tilasta: jännityksestä, odotuksesta ja siitä kutkuttavasta tunteesta, että aattoon on enää yksi yö. Olemme matkalla mummolaan joulunviettoon. Tuntuu ihmeelliseltä, että joku on tehnyt laulun juuri tästä hetkestä, juuri tästä joulusta, juuri meille. Renkaiden tasainen hurina maantiellä säestää kasettisoittimesta kuuluvaa melodiaa.

Huomenna on joulu, huomenna on jouluaatto. Kääriydyn noiden sanojen lupaukseen ja uppoan levolliseen uneen poski huurteista ikkunaa vasten.

// Suvi

15. luukku: Sanoja jouluksi

Joulukorttien lähettäminen on monelle tuttu tapa. Korttien lisäksi läheisiään voi ilahduttaa jouluna sanoilla kirjoittamalla heille joulukirjeen. Kirjeessä voi muistella kulunutta vuotta ja sen sisältämiä hetkiä, kehua ystävää, kirjoittaa hänestä jotain kaunista, rohkaista ja toivoa hyvää tulevalle vuodelle. Ystävä voi säilyttää saamansa joulukirjeen muistona ja palata aina uudelleen lukemaan siihen säilöttyjä sanoja.

joulukirje

Kirjoitimme valmiiksi muutaman lauseenalun, joita jatkamalla voit kirjoittaa joulukirjeen jollekin läheisellesi. Uskomme, että kaikki ilahtuvat heille osoitetuista, ajatuksella kirjoitetuista kauniista sanoista. Anna lahjaksi ihania sanoja!

Hei ystävä,

olen kiitollinen…

tästä vuodesta muistan…

parasta on ollut…

minun mielestäni olet…

meidän ystävyytemme…

ensi vuodelta odotan, että voisimme…

toivon sinulle… 

tiesithän, että…

muista aina, että…

4. luukku: Joulumuistamisia

Joulun alla on ihanaa muistaa ja huomioida niitä, jotka ovat läsnä arkipäivissämme. Naapurille, työtoverille tai lapsen hoitajalle on mukava antaa kaapin pohjalle unohtuvan tuikkukipon sijaan jotain, mikä tulee käyttöön. Kenties tiedossa on pikkujoulut ja lahjasäkkiin vietävän lahjan kriteerinä on jotain itsetehtyä tai jotain kuluvaa. 

Tässä ovat meidän parhaat ideamme, kuinka ilahduttaa itsetehdyllä, rakastaa ruoalla ja kiittää käytössä kuluvalla.

4.12.kuva