4. luukku: Joulumuistamisia

Joulun alla on ihanaa muistaa ja huomioida niitä, jotka ovat läsnä arkipäivissämme. Naapurille, työtoverille tai lapsen hoitajalle on mukava antaa kaapin pohjalle unohtuvan tuikkukipon sijaan jotain, mikä tulee käyttöön. Kenties tiedossa on pikkujoulut ja lahjasäkkiin vietävän lahjan kriteerinä on jotain itsetehtyä tai jotain kuluvaa. 

Tässä ovat meidän parhaat ideamme, kuinka ilahduttaa itsetehdyllä, rakastaa ruoalla ja kiittää käytössä kuluvalla.

4.12.kuva

2. luukku: Joulupata

Pelastusarmeijan perinteikäs Joulupata-keräys kerää varoja vähävaraisille tänäkin vuonna. Keräyksen juuret löytyvät 1800-luvun lopun Yhdysvalloista, kun eräs Pelastusarmeijan kapteeni halusi kerätä varoja köyhille merimiehille. Hän toteutti keräyksen ostamalla liikkeestä meille kaikille tutun kolmijalkaisen kehikon ja ripustamalla kehikkoon padan roikkumaan. Yhdysvalloista keräys on levinnyt ympäri maailmaa ja ensimmäinen Joulupata-keräys järjestettiin Suomessa vuonna 1906. Siitä lähtien padat vapaaehtoisineen ovat olleet tuttu näky joulukuisessa katukuvassa.

2.12.

Joulupata-keräyksen tuotoilla tuetaan suomalaisia vanhuksia, lapsiperheitä ja kodittomia. Pataan voi lahjoittaa rahaa, lahjakortteja sekä ehjiä ja puhtaita vaatteita tai leluja. Kunkin paikkakunnan pataan lahjoitetut varat ja tavarat jaetaan paikallisesti apua tarvitseville perheille. Lisätietoa varojen jakamisesta löydät Pelastusarmeijan nettisivuilta.

Joulupadan tuotoista suurin osa menee todella avun tarpeessa oleville ihmisille, sillä keräys toteutetaan pääosin vapaaehtoisten patavahtien voimin. Jos haluaisit osallistua Joulupata-keräykseen muutenkin kuin antamalla varoistasi, voit antaa myös ajastasi ja lähteä mukaan vapaaehtoiseksi patavahdiksi. Keräyksen nettisivuilta löydät tarkempaa tietoa ja voit ilmoittautua mukaan.

Lunastamattomia lupauksia

Hei, sitku muutat tänne niin sit kyllä alat käymään mun kanssa jumpassa!

No mut sitku nämä mun opinnot on valmiit niin lähetään yhdessä viikonlopuksi kylpylään!

Sitku me muutetaan isompaan asuntoon niin kutsun kyllä teidät kaikki meidän luo!

***

Lupauksia on helppo heitellä. Ehkä ne tuntuvat kivalta tavalta piristää toista tai viritellä yhteisiä unelmia. Kenties hetken huumassa itsekin uskoo sanomansa toteutuvan – jopa aivan itsestään ilman vaivaa, aikaa tai rahaa. Tai ehkä toisinaan lupauksilla tietoisestikin koitetaan kääntää kaverin katse pois nykyhetkestä, jossa ei jollakin syyllä järjestä aikaa toiselle.

Mutta entä sitten, kun sitku-aika onkin käsillä? Kun ystävä on muuttanut samalle paikkakunnalle, opinnot ovat valmiit tai koti on isompi – kuinka moni silloin muistaa aiemmin lausumansa lupaukset? Muistammeko kutsua ystävän jumppaan, kylpylään tai kylään? Lunastammeko lupaamamme?

Läheskään aina emme. Ehkä välillä jopa tietoisesti emme toimi aiempien puheidemme mukaisesti. Liikaa vaivaa, liikaa aikaa, liikaa rahaa, ajattelemme. Miltä silloin tuntuu toisesta, joka hänkin muistaa puheesi, lupauksesi ja sitku-unelmanne?

sitku

Päällimäinen tunne on usein pettymys: Miksi suunnittelit jotain, mutta teit toista? Emmekö olleetkaan ystäviä, jotka pitävät lupauksensa? Enkö ollutkaan sinulle niin tärkeä, että olisit järjestänyt aikaa meille? Enkö olekaan sopiva kaveri jumppaan, kylpylään tai kylään? Enkö minä kelpaakaan?

Pettymys puhaltaa ilmaa ihmissuhteen väleihin ja kylvää sydämeen epäluottamuksen siemeniä. Miksi uskoa seuraavankaan kerran, kun toinen heittää jotain kyläilystä joululomalla? Mitä useampia pettymyksiä ihmissuhteessa on, sitä innottomampi reaktio on uuteen ilmoille heitettyyn suunnitelmaan tai lupaukseen. Eihän kannata tarrautua sellaiseen, jonka toteutumisen todennäköisyys on lähellä nollaa.

Lunastamattomien lupausten ja pitämättömien puheiden sijaan kannattaisi enemmän toimia. Pyytää kylään niitä, jotka kyläilyetäisyyden päässä asuvat. Kysyä kaveriksi kylpylään niitä, jotka siitä nauttisivat. Hakea jumppaan niitä, jotka eivät yksin vielä uskalla tai saa aikaiseksi mennä. Älä lupaile, vaan toimi. Älä puhu, vaan palvele.

Ja jos päätätkin lausua lupauksen, niin paina se visusti mieleesi ja lunasta sanomasi, kun aika on.

// Heini

Matkalla merkitykseen: huomaavaisuus

Päätimme kaikki lähteä Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta tämän lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran.

“Olimme yhtäaikaa käymässä elokuvateatterin vessassa. Olin lähdössä ovesta ulos, ja kengänpohjaani oli tarttunut pala vessapaperia. En itse huomannut koko asiaa, mutta tulit vaivihkaa viereeni, ja nappasit paperinpalan pois kengästäni. Huokaisin mielessäni kiitollisena, sinun ansiostasi en lähtenyt ihmisten ilmoille vessapaperi perässäni viuhuen. Tämä kuvaa sinua niin hyvin: osaat ottaa toiset huomioon tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.”

Tämä ystäväni minusta kertoma hassu pieni tarina on jäänyt mieleeni, vaikka en itse kyseistä tilannetta muista. Kun olen pohtinut arvoja, joiden mukaan haluan elämääni elää, on huomaavaisuus noussut esille yhtenä tärkeimmistä. Se on minulle luontaista, mutta toisaalta siinä voisin kehittyä vielä paremmaksi.

Huomaavaisuus

Huomaavaisuus on arjen pieniä ja huomaamattomia tekoja, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Ne eivät ole välttämättömiä, mutta niiden vaikutus ihmissuhteisiin ja omaan hyvinvointiin on merkittävä. Toisen huomioiminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa ajatusta siitä, että olemme olemassa toisillemme.

Huomaavaisuus on sitä, että muistaa läheisten merkitykselliset hetket, ja kysyy kuulumisia juuri oikeaan aikaan. Ja toisaalta osaa varoa niitä kaikkein arimpia kohtia, eikä sanoillaan tai teoillaan pahenna kipua. Huomaavaisuutta on hymy kaupan kassalla tai oven auki pitäminen toisen kiiruhtaessa sitä kohti. Se on pieniä palveluksia, koskettavia kohtaamisia ja auttamaan ojennettu käsi. Osoitus siitä, että huomaan sinut, välitän sinusta, olemassaolosi ei ole yhdentekevää.

Mitä paremmin voi itse, sitä enemmän on voimia huomioida toisia. Huonosti nukutut yöt ja sairastelukierteet eivät varsinaisesti lisää kykyä ajatella asioita toisten kannalta, kun hädin tuskin pysyy pinnalla itse. Juuri niissä hetkissä on kultaakin kalliimpaa tulla vastavuoroisesti itse huomioiduksi. Huomaavaisuus antaa siimaa silloin, kun toinen on tiukoilla, eikä pidä kirjaa tekemästään hyvästä. Toisten huomioiminen ei kuitenkaan koskaan tarkoita itsensä unohtamista tai kynnysmatoksi asettumista. Sen ei pitäisi viedä minulta mitään pois, vaan päinvastoin lisätä kaikkea mikä on hyvää ja elämisen arvoista.

//Anna

Toistuvuus tuo turvaa

Perinteet ovat murtuneet, tavat ovat harvenneet.

Ennen syötiin päivällistä joka päivä kello viisi, katsottiin lempisarjaa torstaisin, saunottiin lauantai-iltaisin, mentiin kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Nykyään lämmitetään ruokaa kukin vuorollaan, katsotaan sarjoja milloin tykätään jokainen omalta laitteeltaan, kirkkoon mennään jos huvittaa. Saunatkin on muutettu varastoiksi.

Kärjistän, tiedän. Mutta en voi olla miettimättä, että samaa tahtia tuttujen tapojen ja perheen perinteiden kanssa on murentunut myös ihmisten mielenterveys. Kun arki muuttuu ennustamattomaksi eikä toistuvuus tuo turvaa, mieli kuormittuu. Päivittäin tehtäviä päätöksiä on vastassa enemmän, emmekä pääse välillä lepäämään tapojen luomassa automaattiohjauksessa. Omat rutiinit eivät enää juurruta kiinni tavallisena toistuvaan arkipäivään.

tavat

Ihmissuhteissakin tärkeinä pidetään lähinnä spontaaniutta, yllätyksellisyyttä, uutuutta. Kuitenkin juuri tavat kannattelevat ihmissuhteita, yhdessäoloa ja yhteyttä. Erityisesti silloin, kun arki on täyttä, tunteet aaltoilevat tai myrskyt iskevät, on turvallista nojautua tapoihin ja rutiineihin, jotka tuovat lähimmät lähelle.

Mennään juoksemaan perjantai-iltaisin. Syödään aamiaista yhdessä tiistaisin. Kysytään oliko treeneissä kivaa. Saunotaan kun tullaan kotiin. Halataan kun tavataan. Suukotetaan kun lähdetään. Sanotaan tärkein joka päivä.

Kun varjelet jotain tapaa, tapa varjelee sinua.”
Matti J. Kuronen

”Ihan yksi lysti, miten vietetään vuosipäivää. Tärkeää on se, mitä tehdään joka maanantai.
Maaret Kallio

// Heini

Tämä ja seuraavat kaksi perjantaita vietetään lempilainaustemme äärellä.

Avoimuus lisää ymmärrystä

Kirjoitin talvella siitä, kuinka avoimuus luo avoimuutta. Avoimuudella on ihmissuhteissa myös toinen, äärimmäisen tärkeä tehtävä: avoimuus luo tilaa ymmärrykselle.

Uskon, että yksi ihmissuhteita useimmin haastava tekijä on ymmärryksen puute. Vastaan tulee tilanne, jossa jompi kumpi (tai kumpikin) kokee tulleensa väärinymmärretyksi tai jääneensä kokonaan vaille ymmärrystä, eikä sitä solmua saada avattua niin, että ihmissuhde voisi jatkua. Mikä voisikaan olla ihmissuhteelle repivämpää kuin kokemus siitä, ettei ajatuksiani, valintojani tai tunteitani ymmärretä. Sen lisäksi, että on itse tullut väärinymmärretyksi, ihmissuhdetta voi toki haastaa myös se, jos toistuvasti kokee toisen osapuolen toimintatavat ja valinnat mahdottomiksi ymmärtää.

11.11

Ymmärrys on siis ihmissuhteiden elinehto. Mitkä asiat sitten asettuvat ymmärryksen tielle? Uskon, että ymmärtämistä hankaloittaa oleellisesti se, ettemme tiedä tarpeeksi. Kun emme tiedä, joudumme arvailemaan ja tekemään omia tulkintojamme, jotka eivät läheskään aina osu oikeaan. Sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää oikean tiedon perusteella, teemme omia päätelmiämme puutteellisten tietojen pohjalta.

Jos ystäväni kertoo minulle suuttumuksestaan, minun on vaikeaa ymmärtää häntä, jos hän ei halua avata tilannetta tunteensa taustalla. Saattaa jopa käydä niin, että ystäväni puhumattomuuden takia ymmärränkin paremmin toista osapuolta. Mitä enemmän välillämme leijuu puhumattomia asioita, sitä enemmän kysymyksiä jää vastaamatta ja vääriä tulkintoja korjaamatta. Mitä enemmän ystäväni tilannetta ja ennen kaikkea omia ajatuksiaan avaa, sitä helpompi minun on osoittaa ymmärrystä häntä kohtaan. Jos taas itse koen jääväni ymmärrystä vaille, on hyvä pohtia, olenko kertonut asian niinkuin se on, vai olenko jättänyt jotain oleellista kertomatta. Toki on hyvä pyrkiä pitämään avoimuus oikeilla raiteilla. Juoruaminen ei hyödytä ketään, mutta joskus on keskusteltava sellaisistakin tilanteista, jotka koskettavat myös muita ihmisiä. Tällöin on pyrittävä avoimuuden lisäksi myös rakentavaan keskusteluun.

Avoimuus on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää toisiamme. Vasta ollessamme perillä toistemme tunteista, ajatuksista ja kokemuksista voi syntyä ymmärrystä. Tämä asettaa meistä jokaiselle haasteen: voidaksemme tulla ymmärretyiksi meidän on itse uskallettava rohkeasti kertoa tunteistamme, ajatuksistamme ja valintoihimme johtaneista syistä.

// Suvi

Kutsuin kyllä kyläilemään

Meillä ei ole täällä oikein ketään ihmisiä, sanoit surullisena, allapäin, ehkä pettyneenäkin.

Päätin oitis kutsua teidät syömään, pullakahville tai vaikka piknikille. Kutsuin kerran, toisen, kolmannenkin. Neljänteen kertaan kokosin jo voimiani. Vastauksesi oli aina, että nyt ei sovi. Kerran olitte tosin jo tulossa, mutta peruit viime hetkellä. Koskaan et itse palannut asiaan tai ehdottanut vastavuoroisesti tapaamista.

Viidettä kertaa en enää kysynyt. Mietin, että ehkä en ollutkaan se, joka halusitte yhdeksi ihmiseksenne. Tai ehkä elämässänne oli kuitenkin niin paljon tärkeämpiä juttuja, jotka menivät kutsuni ohi. Tai ehkä olin ymmärtänyt jotain lauseessasi aivan väärin.

kutsuin kyläilemään

Sitäkin kyllä mietin, miten ajattelitte ihmisten elämään ilmaantuvan. Ymmärsittehän, että jos arki on täpösen täynnä, on usein hankalaa pitää ihmisiä likellä. Muistitko, että ystävyyssuhteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, priorisointiakin. Mietin, että vain harva meistä jaksaa sinnikkäästi kutsua ja ehdottaa, kun vastaus on yleensä ei. Pohdin myös, miksi ette juurikaan avanneet omaa oveanne, kutsuneet ketään omaan kotiinne. Odotitko muilta jotain sellaista, mihin et kuitenkaan ollut itsekään valmis?

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin sitäkin, mikä on teidän versionne tarinastamme. Miksi sinun mielestäsi meistä ei tullut toistemme ihmisiä? Huomasitko edes, että yritin? Mitä ajattelitte minusta tai ystävyyssuhteista ylipäätään? Mitä halusit silloin minun tai muiden tekevän, jotta ympärillänne olisi ihmisiä?

Minä surin sitä, että en onnistunut yrityksessäni olla ystäväsi. Mitä sinä surit?

// Heini