Kaupunkilomalla

Syysloma alkoi perjantaina, ja lähdin suoraan töistä viikonlopuksi pääkaupunkiimme ystäväni tykö.

Lauantaiaamun korkkasin kahden ystäväni kanssa ihanalla ja rauhallisella brunssilla, minkä jälkeen jatkoimme toisen kanssa matkaa päämäärättä. Kävelimme Punavuoresta muutaman putiikin kautta Kauppatorin tunnelmaan. Ja jo tuossa reilun puoli tuntia kestävällä matkalla syömmeeni alkoi hiipiä ahdistava olo. Kaupungin sykkeessä tuntui vaikealta rentoutua tai edes pysyä rentona.

kaupunkiloma 2

Kauppatorilla huomasin, että lautta Suomenlinnaan lähtisi laiturista kolmen minuutin päästä.

Mennäänkö? kysyin ystävältäni.

Saatuani heti myönteisen vastauksen astuimme lauttaan. Kiipesin kannelle nauttimaan maisemista ja merituulesta, ja sykkeeni tasaantui oitis. Päästyämme laituriin en lakannut huokailemasta kuinka ihanaa ja kaunista Suomenlinnassa olikaan! Aurinko paistoi, syksyn väriloisto hehkui parhaimmillaan, meri kohisi.

kaupunkiloma 1

Muistin taas kerran, mikä lataava ja levollinen vaikutus Luojan luomalla onkaan. Ja että jos vain mahdollista, lähden aina kuuntelemaan meren kohinaa!

Onneksi sunnuntaiaamun ohjelmassa oli vielä pitkä kävelylenkki Lauttasaaren kuvankauniilla rannoilla. Kaupunkilomakin voi olla monenlainen!

// Heini

Laiturin nokassa

Olimme olleet mökillä vasta muutaman tunnin, mutta tuosta vinosta, harmaantuneesta laiturista oli jo ehtinyt tulla lempipaikkani. Olin ihastellut laiturilta avautuvaa näkymää jo moneen otteeseen, mutta siitä tuntui olevan mahdotonta saada tarpeekseen. Siispä muiden mennessä yöpuulle hiippailin vielä kerran rantaan ja istahdin laiturin nokkaan.

Ihoani helli lämmin kesäillan henkäys, jossa ei vielä myöhään illallakaan tuntunut pienintäkään viileää vivahdetta. Istuin hievahtamatta tuijottaen vuoroin taivasta ja järvenselkää, osaamatta päättää kumpaan katseeni kiinnittäisin. Yritin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan ja värisävyn. Taivas oli kuin alati muuttuva taideteos, jonka nopeasti muuttuvat sävyt heijastuivat kauniisti tyynenä lepäävän järven pinnasta. Vastarannalla kohosivat utuiset tunturit, ja järvi tuntui jatkuvan rikkumattomana päättymättömän pitkälle. Mistään ei kuulunut mitään eikä missään näkynyt ketään, muutamaa ohi lentelevää lintua lukuunottamatta.

dav

Imiessäni itseeni kumpuilevien tunturien, värikylläisen taivaan ja tyynen järven epätavallista yhdistelmää tuntui kuin kaiken Luoja olisi valmistanut kaiken sen kauneuden juuri minun sydäntäni varten. Maalannut taivaan mitä kauneimmilla väreillä ja tyynnyttänyt järven heijastamaan yläpuolella tapahtuvan kauneuden. Asettanut tunturitkin vastarannalle jykevän liikkumattomina suuruuttaan julistamaan. Ja sen tehtyään tuonut vielä minut juuri tuohon laiturin nokkaan luomaansa ihmettelemään.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Mökkipihalla

Paljaiden varpaideni alla tuntui pehmeä sammal, kun yhtäkkiä huomasin kaiken vähän terävämmin. 

Näin terassilla sikin sokin lojuvia crocseja, kaiteilla kuivavia uikkareita, siellä täällä puolimärkiä vaatemyttyjä. Nurmikolla viltin ja sen päällä kesken jääneitä kirjoja. Tunsin nenässäni hennon saunan piipusta tupruavan tuoksun ja kasvoillani kevyen etelätuulen. Kuulin rannalta vesileikkien loisketta, keittiöstä tiskauksen kolinaa, mökkitieltä vaunujen renkaiden rapinaa. Ihoani lämmitti pilvettömältä taivaalta loistava aurinko.

Jatkaessani matkaa kääräisin pihan pöydältä kainalooni valkoisen, vaan jo kovin tahraisen, pöytäliinan. Puristin sitä käsissäni, olihan se muisto täysistä hetkistä yhteisen pöydän äärellä. Se oli osoitus elämästä siellä, minne sitä monta vuotta pyysin. 

kesäpurkissa'

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden heinäkuun paahteiset päivät kääriytyivät ympärilleni niin, etten toviin muistanut mitään muuta. Hetken ajan siinä mökkipihalla oli kaikki, mitä tiesin. Kaikki mitä tarvitsin.

Tästä kaikesta kiitän, minä kuiskasin. 

Sisään mennessäni hipaisin hellästi pukuhuoneen naulassa roikkuvaa, kaiken kirjavaa pyyherivistöä.

// Heini

Kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Meren rannalla

Päivän sää oli ollut epävakainen, eivätkä pilvet näyttäneet iltaa kohti hälvenevän. Päätimme silti lähteä katsomaan monien kehumaa rantaa. Lokkien kirkuna ja suolan tuoksu paljastivat lähestyvämme merta jo paljon ennen kuin mitään oli näkyvissä. Nousimme pienelle mäen nyppylälle, jonka laelta avautuivat vaahtopäiset aallot ja silmänkantamattomiin jatkuva rantahiekka. Lapset heittivät kengät jaloistaan ja juoksivat ihastuksesta hihkuen hiekalla, keräillen simpukoita ja kastellen varpaitaan merivedessä.

meri

Yhtäkkiä huomasin pyyhkiväni tuulessa silmiäni. Käänsin pääni kohti kuin tilauksesta pilven raosta pilkistänyttä aurinkoa, ja seisoin paikoillani aivan hiljaa. Merituuli puhalsi kaikin voimin ja samalla pyyhki kerros kerrokselta pois sitä, mitä edellisen vuoden olin taakkanani kantanut. Meren aallot aavistivat murheeni ja pelkoni, ja veivät ne mukanaan.

Lämmin käsi tavoitti omani, hiljainen puristus ja kyynel silmäkulmassa kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Sama puhdistava tuuli oli tavoittanut hänetkin, vienyt ensin polvilleen ja nostanut sitten ylös. ”Kunpa voitaisiin jäädä tähän”, hän kuiskasi, enkä voinut muuta kuin nyökätä.

//Anna

Tänään, ja kahtena seuraavana perjantaina, kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Let’s party!

Taas on meidän perheessä se aika vuodesta, kun lasten synttäreitä järjestellään urakalla. Kotiäitinä ollessani tykkäsin panostaa juhliin, miettiä tarjoiluja ja ohjelmaa. Nyt töiden ja muiden kiireiden lomassa ajatus on lähinnä saada kaverisynttärit äkkiä ja mahdollisimman helpolla alta pois.

Mieleen palasi kuitenkin yksi muisto viimevuotisilta synttäreiltä, ja sen voimalla taidan tänä vuonna itsekin pitää juhlissa hauskaa. Mikä voisi olla siihen parempaa seuraa, kuin lauma kikattavia kahdeksanvuotiaita!

juhlat

”Täällä piti ainakin olla pari laktoositonta, mutta olikos muita allergoita?” kysyin pöydälliseltä synttäriherkkuja odottavia, ekaluokkalaisia tyttöjä.
”Joo, mulla on pähkinäallergia,” vastasi yksi.
”Mä oon allerginen koirille!” huusi toinen.
”Mä oon allerginen poikien suihkusaippualle, kerran sitä meni silmiin ja kirveli ihan kamalasti,” ilmoitti kolmas.

Sitähän mä kysyin 🙂

//Anna

Brita-kakku mansikoilla

Kesän tietää alkaneen, kun saa ensimmäisen palan mansikkakakkua lautaselleen. Monta monituista hyvinkin erilaista versiota kyseisestä herkusta on tullut kokeiltua, mutta yksi taitaa silti pitää pintansa vuodesta toiseen. Kielen mennessään vievä kesäherkkujen ykkönen on tietysti Brita-kakku mansikoilla:

Tee ensin kakkupohja. Siihen tarvitset:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
4 kpl keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kevytmaitoa

Kuumenna uuni 175-asteiseksi.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Lisää keltuaiset yksitellen kulhoon ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita välillä, mutta vältä tässä vaiheessa turhaa vatkaamista. Levitä taikina nuolijalla ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle.

britakakku

Valmista sen jälkeen marenki:
4 kpl valkuaista
2 dl sokeria
3/4 dl mantelilastuja

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy kulhon pohjalla, vaikka kulho käännetään ylösalaisin.

Levitä marenkiseos taikinan päälle. Ripottele mantelilastut marengin pinnalle ja paista kakkulevyä 175-asteisessa uunissa 20-30 min, kunnes marenki on saanut vähän väriä pintaan.

Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia. Nosta toinen levy tarjoilulautaselle.

Tee seuraavaksi täyte:
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 litra mansikoita

Vaahdota kerma, sekoita sen jälkeen kevyesti joukkoon rahka ja sokerit. Levitä täyte pohjalevylle. Viipaloi mansikat ja levitä ne täytteen päälle. Nosta toinen britakakkulevy päälle. Koristele vielä britakakun pinta mansikoilla ja mintun lehdillä.

//Anna

Kesän kirjavinkit

Lukutoukat tykkäävät lukusuosituksista! Päätimmekin jälleen vinkata teille kevään aikana lukemistamme kirjoista parhaat. Ja jos ahmitkin nämä jo ensimmäisten lomaviikkojen aikana, lisää kullanarvoisia lukuvinkkejä löydät esimerkiksi aikakauslehtien uutuuksia esitteleviltä kirjapalstoilta ja tietenkin somesta. Instagramissa kannattaa seurata kustantamojen sometilejä (esim. Gummerus, Otava ja WSOY), lukemiseen liittyviä hashtageja kuten #kirjavinkki ja #kirjagram sekä tietysti kirjabloggaajien ja lukuharrastajien omia tilejä (yksi kauneimmista lienee @kannestakanteen).

Anna

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin – En muista milloin olisin viimeksi lukenut yhtä vaikuttavaa kirjaa! Kankimäki on koonnut yksiin kansiin hurjia ja mukaansatempaavia tarinoita rohkeista naisista, joista jokainen on ollut oman aikansa edelläkävijä. Tekijä on nähnyt ihan mielettömän määrän vaivaa kirjaa kirjoittaessaan, ja meille lukijoille tämä teos onkin upea aarrearkku täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia eri aikakausien elämästä ja naisten asemasta yhteiskunnassa. Kirjaa teki mieli lukea hitaasti, tarinoihin rauhassa paneutuen, ja kun viimeinenkin sivu lopulta oli luettu, olisi halunnut saman tien aloittaa uudestaan alusta.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Kurkistus yhden naisen matkapäiväkirjaan, ja sitä kautta avautuva nojatuolimatka ympäri maailman. Taitavan kirjoittajan teksti saa melkein tuntumaan siltä, kuin olisin matkalla itsekin. Paitsi matkakuumeen, tämä teos sytytti myös uudenlaisen innon taltioida tarkemmin omiakin reissujaan, jotta niitä olisi myöhemmin helpompi muistella.

Paula Havaste: Pronssitähti – Lämmin, sympaattinen ja koruton kertomus nuoren perheen elämästä neuvostoajan Virossa. Ei ehkä mikään sielua sykähdyttävä mestariteos, mutta hienosti kirjoitettu kurkistus maailmaan, josta en ennalta tiennyt mitään, ja pieni tunnelmapala vaikka riippumatossa nautiskeltavaksi.

dav

Heini

Michelle Obama: Minun tarinani – Yhden tytön tie tavallisesta kolmiosta Valkoiseen taloon on täynnä rohkeita valintoja ja lujaa toivoa, visioita, työtä ja uhrauksia. Tarina kertoo tiiviin perheen tyttärestä ja isättömästä pojasta, joille annetaan hetkeksi vastuu kokonaisen kansakunnan ykkösparina. Nämä sanat inspiroivat – niin kuin viisaat sanat tuppaavat usein tekemään!

Tara Westover: Opintiellä – Yksi vaikuttavimmista koskaan lukemistani kirjoista kertoo yhteiskunnan ulkopuolella elävästä perheestä, jossa vaikuttavat mielenterveysongelmat ja uskonnon väärinkäyttö. Omaelämänkerrallinen teos, jossa kirjoittaja onnistuu taiten sanoittamaan sen, jonka edessä lukija jää sanattomaksi.

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä – Kaikki ennen puhumaton paljastuu ja menneisyys onkin jotain ihan muuta kuin mitä kaikki luulivat. Tarinallinen, mukaansa ottava, helposti luettava kirja, joka sopinee oivasti yhteen myös riippumaton, kevyen kesätuulen ja auringon kanssa.

7.6.kuva2

Suvi

Minna Rytisalo: Rouva C. – Rytisalo yhdistelee faktaa ja fiktiota kuvatessaan Minna Canthin opiskeluvuosia sekä avioliiton alkuaikoja Jyväskylässä. Tuo monessakin mielessä poikkeuksellinen nainen vastusti aikansa yhteiskuntajärjestystä ja normeja yleisestä mielipiteestä piittaamatta. Kirjan lukeminen herätti tiedonjanon Canthin elämää kohtaan ja sai pohtimaan, mikä kaikki tarinassa todella pitää paikkaansa. Ilahduttavan lisämausteen toivat kirjan sivuilla vilisevät tutut jyväskyläläiset kadut ja paikannimet.

Kristin Hannah: Satakieli – Riipaisevan koskettava kuvaus toisen maailmansodan aikana miehitetyssä ranskalaiskylässä asuvista siskoksista ja heidän jokapäiväisestä taistelustaan sodan keskellä. Kauniisti kirjoitettu tarina muistuttaa, että sotaa käydään myös kaukana etulinjasta, tavallisen kylän keittiöissä, pihoilla ja kadunkulmilla. Äärimmäisissä olosuhteissa pakon edessä tehdyt valinnat eivät ole kaukana kenestäkään meistä.

Clare Mackintosh: Anna minun ollaPoliisin mukaan se oli itsemurha. Annan mukaan se oli murha. Molemmat ovat väärässä. Jo nämä kolme kanteen kirjoitettua lausetta koukuttavat Mackintoshin uusimpaan psykologiseen trilleriin, josta on vaikea kirjoittaa enempää paljastamatta juonesta liikaa. Mackintosh taitaa lajinsa ja osaa johdatella lukijaa ovelasti haluamaansa suuntaan, kunnes vetää maton alta jollain täysin odottamattomalla juonenkäänteellä. Tämän kirjan sivut kääntyvät yhtä nopeasti kuin jäätelö sulaa kesähelteellä!