Pari (ruoka)kirjavinkkiä

Lars huokaisi, mutta vaihtoi sitten pari harmaata kolikkoa pehmeään, kiiltäväpintaiseen, oranssiin pyörylään. Hän ei voinut muuta. Hän haukkasi sitä kuin omenaa, ja oranssia nestettä purskahti hänen parralleen. Se ehti harmittaa Larsia vain pienen hetken, kun perinnetomaatin maku jo tavoitti hänen makunystyränsä.
Ensi alkuun maku oli ihastuttavan makea olematta kuitenkaan imelä tai liian voimakas; siinä oli häivähdys sitrusmaista kirpeyttä.
(Keskilännen keittiöt)

Joululomalla sen tajusin: olen vähän heikkona kirjoihin, joissa laitetaan ruokaa ja/tai leivotaan. Jos kirjassa kuvaillaan tuoreiden yrttien makuja, taikinan täydellistä sitkoa, uunista leijuvaa lihapadan tuoksua tai vaikkapa täydellisten tomaattien anatomiaa, niin kirja nousee mielessäni heti muutaman pykälän paremmaksi!

ruokakirjat blogi

Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolellakin on joku, jota ruoka-aiheiset kirjat vetävät puoleensa, niin tässä kaksi kepeäksi (kesä)lukemiseksi sopivaa teosta. Kummatkin sisältävät myös reseptejä, joten halutessaan pääsee kokkaamaan itsekin. (Voi toki olla, että lähikaupasta ei löydy vaikkapa kilinruhoa, mutta ainahan voi soveltaa!).

Kirja kertoo Kaliforniassa asuvasta latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten perheestä, heidän perhesuhteista – sekä ruuasta ja sen yhteenkokoavasta voimasta. Sujuvan tekstin ja lempeän tarinan tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Kirjan ansioksi on tottakai luettava myös kaunis kansi! Ja jos Samartinin tarina uppoaa, niin hyvä uutinen on, että muitakin kirjailijan teoksia saa suomeksi.

Eva suhtautuu ruuanlaittoon intohimoisesti jo lapsena. Hänestä kehkeytyy superkokki, jonka järjestämille illallisille jonotetaan vuosia. Evan tarina kerrotaan etäältä käyttäen vaihtelevia kertojanäkökulmia, jotka pitävät lukijan mukavasti otteessaan. Sen sijaan ruokaa kuvataan oikein läheltä ja tarkasti, se kun pääteema on.

PS. Kuvan tomaateilla ei ole paljonkaan tekemistä perinnetomaattien kanssa, mutta omille makunystyröilleni oikein sopivan makeita. 🙂

Matkustaminen on mahdollisuus

Matkustaminen on usein aika raskasta. Siihen saattaa kuulua mm. nuokkumista eri kulkuneuvoissa, kiireisiä vaihtoja lentokoneesta toiseen, skipattuja öitä, turvonneita nilkkoja, rohtuneita huulia ja hukkuneita matkalaukkuja. Matkaan lähteminen on minusta alkanut vuosi vuodelta tuntua yhä työläämmältä. Kotona pääsisi niin paljon helpommalla, olen löytänyt itseni ajattelemasta.

Mutta kun välillä tekee ihan hyvää nähdä vähän vaivaa! Mennä sinne, jossa ei osaa kieltä, ei desinfioida kasviksia eikä ajaa autoa. Mennä jonnekin, jossa ihmiset näyttävät ihan eriltä, heillä on erilaiset tavat, uskomukset ja unelmat. Mennä koteihin, joissa yhdistellään omaa ja paikallista, joissa asuu monen kulttuurin lapsia ja joiden ovet ovat aina auki. Mennä vieraaksi arkeen, jossa kielet, ruuat ja tavat sekoittuvat uusiksi yhdistelmiksi, jossa suomalaiseen sisimpään sekoittuu vuosi vuodelta jotain ihan uutta. 

DSC_3439

Tulin juuri takaisin Tansaniasta, jossa vietin kaksi viikkoa ystävieni vieraana. Enkä voisi olla iloisempi, että lähdin taas matkaan! Sillä ennen kaikkea matkustaminen on uusia ihmisiä, paikkoja ja ajatuksia. Se on tutustumista, ihmettelyä ja oppimista. Matkustaminen on kymmeniä, kymmeniä (välillä vähän typeriäkin) kysymyksiä. Miksi kukaan ei siivoa roskia teiden varsilta? Miksi astiat pitää kuivata? Miksi täällä on hidastetöyssyjä, vaikka tiet ovat niin huonossa kunnossa muutenkin? Miksi sähköt katkesivat? Miksi köyhyys ei jo hellitä?

Matkustaminen on mahdollisuus venyttää ymmärryksensä rajoja ja kyseenalaistaa omia piintyneitä tottumuksia ja tapoja. Voi nimittäin olla, että ihmiset elävät varsin hyvin ja onnellisesti, vaikka he käyttävät sisällä kenkiä, syövät aamupalaksi tuoretta mangoa ja papaijaa, keittävät ruokansa kaasuhellalla tai avotulella, kulkevat töihin mopon tarakalla taikka syövät illallista joka ilta koko suvun kesken.

Voi olla, että meillä olisi paljon mitä oppia.

Rentoa matkantekoa

Lähdimme mieheni kanssa ensimmäiselle ulkomaanmatkalle kun olimme seurustelleet vain muutaman kuukauden. Usein sanotaan, että vasta matkustaessa jonkun kanssa todella näet millainen hän on. Mukavuusvyöhykkeen ulkopuolella, vieraissa paikoissa ja uusissa tilanteissa saattaa käyttäytyä ihan eri tavalla kuin kotona arjen keskellä. Huonot puolet voivat kärjistyä, ja hyvätkin puolet korostua. Jos onnistuu löytämään jonkun, jonka kanssa on matkustaminen on mukavaa, ei hänestä kannata ihan helpolla luopua.

Ensimmäinen kahdenkeskinen reissumme onnistui yli odotusten, ja vieläkin välillä palaan muistoissani noihin päiviin. Samoihin Normandian tuulisiin maisemiin haluan ehdottomasti vielä joskus viedä lapsemmekin. Lähdimme matkaan ennakkoluulottomasti, ilman täydellistä suunnitelmaa ja aikataulua, vain joitakin suuntaviivoja mielessämme. Ja huomasimme, että meidän ajatuksemme lomailusta ja matkustamisesta käyvätkin tosi hyvin yksiin. Meitä kiinnostavat samanlaiset asiat, eikä matkalla tarvitse kinastella ainakaan siitä, millaisessa ravintolassa syödään tai mitä seuraavaksi tehdään.

Ranska

Mieheni on minua huomattavasti ennakkoluulottomampi ja spontaanimpi ja nautin siitä, että hän saa minut tekemään asioita, joita en ehkä muuten tekisi. Yleensä tykkään asioiden huolellisesta etukäteissuunnittelusta, mutta mieheni suurpiirteisyys on tainnut tarttua minuunkin. Hänen avullaan olen huomannut, että lomalla ei tarvita minuuttiaikataulua ja että parhaat paikat löytyvät usein ihan sattumalta.

Toki lomalla fiilis on jo lähtökohtaisesti arkea rennompi. Ja luonnollisesti lapset ovat tuoneet matkustamiseen oman lisänsä. Enää ei ihan niin huolettomasti istuskella jyrkillä rantakallioilla piknikeväitä nautiskellen, tai kuljeskella tuntikausia tuntemattoman kaupungin kujilla. Silti toivon, että voisimme perheenäkin matkustaa vailla kiirettä ja kireyttä, ilman paineita onnistumisesta tai suorittamisesta. Loppujen lopuksi ei ole niin väliä mihin päädytään, kun matkaseura on maailman parasta.

Mökillä kaikki on vähän ihanampaa

Istun aurinkoisella terassilla. Ympäriltä kuuluu vain lokkien kirkumista ja lintujen viserrystä. Siirrän lepotuolia auringon mukaan ja hätistelen välillä pois muutaman hyttysen. Auringon lämpö tuntuu tervetulleelta talvenkalpealla iholla.

Aurinko porottaa selkään, kun kyykin hiekalla ja kiskon yksitellen juurineen pois hiekkarannan vallanneita kasveja. Aikaansaannoksestani seuraava tyydytys on suuri, kun hiekka siistiytyy poiskiskottu kasvi toisensa jälkeen.

Kiuas sihauttaa ilmoille lempeät löylyt. Ylälauteella on liian kuuma, alalauteella juuri sopiva. Ilma on viileä ja sateinen kuten usein juhannuksena, mutta uimassa on silti käytävä. Saunan jälkeen istutaan pyyhe päällä terassilla ja juodaan vihreää Jaffaa.

DSC_0114_1529859585758

Herään ikkunasta välkehtivään auringonvaloon. Puhelimen mukaan kello on vasta vähän yli seitsemän. Seuraava havaintoni on keittiöstä kuuluva kolina. Pikkuveli siellä paistaa aamupalaksi eilispäivän kalansaalista. Miten niin ei voi syödä kuhaa ja ahventa aamupalaksi?

Jonkun mielestä mökillä kaikki saattaa tuntua hitusen vaivalloisemmalta kuin kotioloissa. Tottahan se on, että mökillä sellaiset askareet, jotka kotona hoituvat napin painalluksella, vievät paljon enemmän aikaa. Tiskaaminen, saunan lämmittäminen, ruoanlaitto, you name it.

Minun mielestäni mökillä kaikki tuntuu kuitenkin hitusen ihanammalta kuin kotioloissa. Ruoka maistuu vähän paremmalta, uni tuntuu sikeämmältä ja löylyt leppoisammilta. Saatanpa itsekin olla vähän rennompi. Päivä tuntuu pidemmältä, vaikka juuri mitään arjen mittareilla ”järkevää” ei olisikaan tullut tehtyä.

Mökki ja minä voidaan edelleen hyvin.

Aarreaittoja

Uskon vakaasti siihen, että toisen roska on toisen aarre. Lapsena en jakanut äitini innostusta kirpputoreihin ja lähinnä kyllästyneenä odottelin ulko-ovella kun äiti kolusi viimeisenkin nurkan. Minusta kirpparit olivat tylsiä ja pahanhajuisia paikkoja, enkä olisi millään jaksanut jokaisella kesälomareissulla ensimmäisenä katsastaa uuden kaupungin kirppareita. Niin vaan olen kuitenkin seurannut äitini jalanjäljissä, ja kirpparikärpänen on päässyt puraisemaan. Ei ole Helsingin reissua ilman Kaivarin Kanuunaa, ja olenpa muutama vuosi sitten jopa varta vasten suunnitellut reissun pohjanmaalle ihan vain päästäkseni osallistumaan unelmieni kirpparitapahtumaan Loppisraceen.

kirppis

Kirpparille mennessään ei koskaan voi tietää millaiseen aarteeseen törmää. Sitä paitsi, nykyisin osa kirpputoreista muistuttaa jo enemmän design –liikkeitä kuin käytettyjen tavaroiden myymälöitä, joten pahasta hajusta ja nuhruisuudesta ei ole pelkoa. Upeat huonekalut ja sisustusesineet vain odottavat löytäjäänsä, vaatteista puhumattakaan. Varsinkin vauvojen ja pienten lasten hyväkuntoisia vaatteita ovat kirpputorit pullollaan. Oikein hyvä kirpparilöytö on ihan mahtava juttu ja kierrätyshän se vasta hienoa onkin! Ja jos joku vaate tai tavara on säilynyt hyvänä jo yhdellä tai useammallakin käyttäjällä ennen minua, sen laatu on todennäköisesti keskivertoa parempi.

Löytöjen tekeminen on ihan oma taiteenlajinsa. Kirpputoreilla pitää käydä tarpeeksi usein, jotta ote säilyy. Silmä kyllä harjaantuu näkemään millaisten pöytien eteen kannattaa pysähtyä, ja mitä kasoja on syytä tonkia vähän perusteellisemmin. Paras aika olisi käydä heti aamusta, kun myyjät ovat edellisenä iltana käyneet siivoamassa pöytiään ja täydentämässä tarjontaa. Tarvitaan vain kiireetön hetki ja ennakkoluuloton asenne, ja pian voit olla oman elämäsi kirppiskeisari.

Kotikaupungin vakiokierrokseeni kuuluvat Silinteri, Kirrin SPR, sekä Sovatek. Kesäviikonloppuisin hyväntuuliseen kirppistunnelmaan pääsee myös Sepänaukion ulkoilmakirpputorilla.

Kunhan ollaan rannalla!

Rakastan rantoja: hiekkarantoja, kallioisia rantoja, mökkirantoja, etelän hotellien edestä alkavia loppumattomia rantoja, järvien rantoja, merien rantoja, vähän myös pienten lampien rantoja!

Vuosi sitten kesäloma alkoi kallioisella rannalla villasukat jaloissa ja kuorivaatteet päällä. Muutaman päivän päästä aurinko paahtoi meitä hiekkarannalla piknikeväitä syödessä ja lasten vedessä peuhatessa. Lisäksi kesään mahtui muun muuassa kahveja mökkilaiturilla, lounassalaattia kaupunkilaiturilla, meren kohinan kuuntelua ison kiven päällä, auringonlaskun ihastelua autolautan irtaantuessa satamasta sekä lounaan valmistamista, uimista, hiljaisuutta, nauruhepuleita, lukemista ja nukkumista Norjan vuonojen rannoilla.

Ei siis väliä, onko hellettä tai jotain muuta. Ranta rauhoittaa – siihen tarvitaan vain liplattavaa vettä ja kevyesti puhaltavaa tuulta. Rannalla rentoutuu – kun antaa katseen levätä vastarannassa tai horisontissa, löytävät ajatuksetkin lempeämmän rytmin.

Olipa siis päivän ohjelmassa mitä tahansa juttelusta jumppailuun, pötköttelystä pelaamiseen tai lounaasta lukemiseen, niin mielestäni se kaikki on aina vähän ihanampaa rannalla.

kunhan ollaan rannalla blogi

Kesäkirjoituksia

Kesän kynnyksellä muistelemme paitsi mennyttä niin katselemme myös tulevaa. Viime kesän perjantaipostauksemme olivat tulvillaan kesäisiä juttuja. Kaikki alkoi Päättäjäispäivästä, jonka tunnelmaa jokaisen meidän kodeissa eletään taas huomenna tavalla tai toisella. Huomisen jälkeen osalle meistä onkin mahdollista viettää enemmän aikaa myös Rannalla. 🙂

Kesäämme kuului myös kulttuuria, jota harrastettiin Kesä teatterissa ja Kesämusiikkia -postauksissa. Mökki ja minä sekä 10 kuumaa vinkkiä vaeltajille -kirjoitukset sen sijaan tarjoilivat metsän siimestä ja yksinkertaisempaa arkea. Loppukesästä Matkani marjastajaksi -postauksessa analysoitiin salakavalasti kuvioihin hiipinyttä marjahulluutta. Kaikki viime kesän postaukset löydät meidänkesä-tagin alta.

Edellä mainittujen postausten aiheet värittävät varmasti tulevaakin kesäämme. Perjantaisin viivymme edelleen lempijuttujemme parissa, ehkäpä pienellä kesäisellä lisämausteella. Maanantaisin kirjoittelemme tuttuun tapaan siitä, mitä mielen päällä milloinkin pyörii. Ja ehkä olettekin huomanneet, että blogillamme on myös uusi ulkoasu! Toivottavasti viihdytte!

kesäblogi