11. luukku: Kuusivuotiaan joulu

Silloin minulla oli vasta kaksi pikkuveljeä. Olimme tulleet aatoksi mummilaan, valkoiseen maalaistaloon vielä valkoisimpien hankien keskelle. Suuren tuvan nurkassa seisoi korkea, koristeltu kuusi. Odotimme joulupukkia kuumeisesti – osa meistä kirjaimellisesti.

Meillä oli päällä pehmeää, äidin ompelemaa kollegea, jaloissa villasukat. Mummi oli pukeutunut kokopunaiseen asuun. Aloimme laulaa, jotta joulupukki löytäisi vihdoin luoksemme.

Ja sitten ulkoeteisessä kopisi.

Joulupukki istahti puupenkille, ja me lauloimme lisää. Vilkuillessani varovasti pukkia tajusin, että hänellä on naamari päässä. Sivusta katsoen näin myös hieman tuttua poskea. Istuin veljieni ja joulupukin välissä, sadun ja toden risteyskohdassa.

lapsuuden joulu

Olin vasta kuusi, tartuin tiukasti satumaailmaan ja Korvatunturilta saapuneisiin paketteihin. En uskaltanut halata pukkia, vaikka tiesinkin hänet. Pikkuveljilleni en hiiskunut mitään, mutta kun iskä saapui puunhakureissultaan, vilkaisin häntä tietäväisenä.

// Heini

 

10. luukku: Pelihetkien parhaat

Lautapelejä pelaillen on leppoisa viettää yhteistä aikaa. Niiden parissa lapsetkin oppivat huomaamatta kaikenlaista tarkasta havainnoinnista suunnitteluun. Ehkäpä tästä listasta löytyy joku uusi suosikki, joka tuo ihmiset saman pöydän ääreen – tai joka sujahtaa paketiksi pukin konttiin.

Jungle Speed: Sopii erityisesti nopeudesta ja helpoista säännöistä tykkääville! Pelissä taistellaan pöydän keskellä sijaitsevasta kapulasta, jonka ehtii kaappaamaan itselleen vain nopein havainnoija ja toimija.

Phase 10: Korttipeli, joka yhdistää tuurin ja strategian. On myös melko koukuttava – yksi meistä on saattanut kerran pelata peliä 12 tuntia putkeen…

Blokus: Helposti omaksuttava neljän hengen peli, joka kehittää monia taitoja, kuten näönvaraista hahmottamista ja strategiataitoja.

Menolippu: Rakennetaan junareittejä pelilautana toimivalle Pohjois-Amerikan tai Euroopan kartalle ja kilpaillaan siitä, kuka saa rakennettua eniten ja pisimpiä reittejä. Jännittävän pelistä tekee se, että pelaajat voivat tietämättään havitella samoja reittejä rakennettavaksi.

5 sekuntia: Huippuhauska peli nopeasti ajatteleville ja puhuville, vähän kuin tuoreempi versio vanhasta kunnon klassikko-Aliaksesta. Pelistä on olemassa myös Junior -versio, joka sopii koko perheelle.

Carcassonne Junior: Jo klassikoksi muodostuneen strategiapelin lastenversio on todella onnistunut ja tarjoaa lapsille hauskan tavan kurkistaa aikuisten pelien maailmaan.

lautapelit

9. luukku: Meidän joulu

Kun menimme naimisiin, jaoimme mieheni kanssa kuin itsestäänselvästi joulut tasan. Joulua on vietetty joka toinen vuosi minun vanhempieni ja sisareni perheen kanssa, ja joka toinen vuosi mieheni lapsuudenkodissa. Vuorotellen olemme siis molemmat olleet aivan kuin vieraina toistemme joulussa. Perheidemme jouluperinteissä on eroja, mutta emme kumpikaan ole niin fanaattisia joulunviettäjiä, että tällä olisi ollut suurtakaan merkitystä. En muista, että olisin hänen kotonaan itkenyt jouluikävää tai kaivannut omieni pariin. Kuitenkin, mitä pidempään olemme olleet yhdessä, sitä useammin on mieleen tullut ajatus meidän yhteisestä joulusta. Millainen se olisi? Mitä perinteitä toisimme siihen omien perheidemme joulunvietosta, ja mitä jättäisimme ehdottomasti pois? Olisiko jo aika joulun olla meidän yhteinen?

joulukylä1

Aikaisempina vuosina lähdimme joulunviettoon jo hyvissä ajoin, ja viivyimme reissulla pitkään. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin venyttäneet lähtöä aattoon saakka, ja nauttineet aattoaamun rauhasta ihan vain oman perheen kesken. Vaikka joulua on aivan ihana viettää suvun keskellä, huomaan, että samalla kaipaan tosi paljon pyhäpäivien suomaa rauhaa ja lepoa. Jouluna en jaksaisi edustaa, en kyläillä enkä harrastaa small talkia. Kaikkein mieluiten viettäisin päivät pyjamassa sohvalla uusi kirja kainalossa, lahjaksi saadun lautapelin kimpussa, tai lasten kanssa pulkkamäessä. Mielikuvissani kynttilät lepattavat hiljaa, joulumusiikki soi taustalla, pöydässä on vain perheemme lempijouluherkkuja, eikä kotoa tarvitse lähteä minnekään. Siihen unelmieni jouluun kutsuisin mielelläni lähimpäni mukaan, avaisin kotini oven, laittaisin pöydän koreaksi ja levittäisin yövieraille patjat lattialle. Ovesta astuvilta rakkailta riisuisin hartioilta kiireen ja velvollisuudet, antaisin jalkaan pehmoiset tossut, käteen glögimukin ja kehottaisin ottamaan rennosti.

joulukylä2

Yhden parhaista jouluista ikinä vietimme vuokramökissä Lapissa. Siellä ei ollut paineita joulun sujumisesta tietyn kaavan mukaan, kun puitteet olivat joka tapauksessa tavallisesta poikkeavat. Oli aikaa harrastaa, rentoutua, jutella ja leikkiä. Eikä lahjavuorikaan paisunut mahdottomaksi, kun kaikki paketit piti ensin autolla raahata perille, ja vielä sieltä takaisinkin. Jotain tuon joulun kiireettömyydestä ja mukavasta tunnelmasta toivoisin voivani siirtää jokaiseen jouluuni.

Tulevana jouluna pakkaamme taas kimpsut ja kampsut autoon, ja suuntaamme hyvillä mielin mummolaan. Ja voi hyvin olla, että tämä sama perinne tulee jatkumaan vielä pitkään. Onhan lasten riemu serkusten kokoontuessa myös tärkeä osa unelmieni joulua. Mutta entäpä jos ensi vuonna tapaisimmekin meillä?

//Anna

8. luukku: Rukiiset lohinapit

Näitä nappeja olen raahannut mukanani aika moniin nyyttärikemuihin. Hyvä ja helppo pikkusuolainen herkku, tykkään! Toki koristeluun voisi panostaa vaikka kuinka, mutta koska piipertäminen ei kuulu vahvuuksiini, niin kuvan mukaisilla tuotteilla on menty.

No mutta, kaupasta tarvitset seuraavaa:

Ruissipsit
Yrtti- tai ruohosipulituorejuusto
Kylmäsavulohta
Sitruunaa
Suolaa
Pippuria
Viinirypäleitä

Yhdistä keskenään täytteen aineet ja mausta mieleiseksesi. Sipaise täytettä sipsille ja iske päälle viinirypäle. Tarjoile tai tuikkaa suoraan suuhusi!

ruisnapit

// Heini

7. luukku: Joulun suosikkisävelet

Musiikki maalailee mieliimme maisemia. Sävelet saattavat sieluamme salattuun. Lyriikat luovat paikan pysähtymiselle ja hetken hartaudelle.

Joulun tunnelmaan virittäydytään vuodesta toiseen tuttujen tahtien siivittämänä. Aina silloin tällöin jokin uusi melodia tai sanoitus soi sielussa asti, ja mukaan tarttuu uusi jouluklassikko. Ihailemme suuresti niitä, joilla on lahja pukea sanoiksi ja ilmaista sävelin jotain siitä ihmeestä, jonka äärelle kukin meistä jouluna pysähtyy.

7.12.kuva

Tänään haluamme jakaa kanssanne Kaleidoskoopin joulusoittolistan. Keräsimme kokoon koskettavimpia klassikoita, lämpöisiä lauluja ja joulun tunnelmaan virittäviä veisuja. Listaltamme löytyy niin sanoituksillaan sykähdyttäviä kuin rytmeillään rauhoittavia joululauluja. Valitsemamme laulut ovat kaikki melko rauhallisia, niitä kuunnellessa voimme itsekin laskeutua joulurauhaan.

Kaleidoskoopin joulu

6. luukku: Punajuuri-suklaakakku

Jos kaipaat helppoa ja herkullista kakkuohjetta illanistujaisiin, pikkujouluihin, tai vaikka itsenäisyyspäivän iltaan, on punajuuri-suklaakakku kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.  Älä arastele punajuuren käyttöä leivonnassa, sitä tuskin valmiista kakusta tunnistaa, mutta se tuo sopivaa mehevyyttä ja raikkautta tähän tuhtiin kakkuun. Ainakin kaikki porkkanakakun ystävät ihastuvat tähän herkkuun, joka syntyy käden käänteessä!

Pohja:
voita ja korppujauhoja vuokaan
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhjoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua kanelia
¾ dl öljyä, esim. auringonkukkaöljyä
3 dl karkeaksi raastettua punajuurta
100g tummaa suklaata
50g hasselpähkinöitä

Kuorrutus:
150g tuorejuustoa
50g huoneenlämpöistä voita
1,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1rkl maitoa

annan kakku

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä loput kuivat aineet keskenään suklaata ja pähkinöitä lukuunottamatta ja kääntele ne taikinaan yhdessä öljyn ja punajuuriraasteen kanssa. Rouhi suklaa ja pähkinät ja kääntele ne taikinaan (säästä osa koristelua varten).

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n. 35-40min. Anna jäähtyä.

Vatkaa kuorrutuksen ainekset keskenään. Kuorruta kakku, ja koristele halutessasi esim rouhituilla hasselpähkinöillä ja suklaalla.

//Anna

Kaupunkilomalla

Syysloma alkoi perjantaina, ja lähdin suoraan töistä viikonlopuksi pääkaupunkiimme ystäväni tykö.

Lauantaiaamun korkkasin kahden ystäväni kanssa ihanalla ja rauhallisella brunssilla, minkä jälkeen jatkoimme toisen kanssa matkaa päämäärättä. Kävelimme Punavuoresta muutaman putiikin kautta Kauppatorin tunnelmaan. Ja jo tuossa reilun puoli tuntia kestävällä matkalla syömmeeni alkoi hiipiä ahdistava olo. Kaupungin sykkeessä tuntui vaikealta rentoutua tai edes pysyä rentona.

kaupunkiloma 2

Kauppatorilla huomasin, että lautta Suomenlinnaan lähtisi laiturista kolmen minuutin päästä.

Mennäänkö? kysyin ystävältäni.

Saatuani heti myönteisen vastauksen astuimme lauttaan. Kiipesin kannelle nauttimaan maisemista ja merituulesta, ja sykkeeni tasaantui oitis. Päästyämme laituriin en lakannut huokailemasta kuinka ihanaa ja kaunista Suomenlinnassa olikaan! Aurinko paistoi, syksyn väriloisto hehkui parhaimmillaan, meri kohisi.

kaupunkiloma 1

Muistin taas kerran, mikä lataava ja levollinen vaikutus Luojan luomalla onkaan. Ja että jos vain mahdollista, lähden aina kuuntelemaan meren kohinaa!

Onneksi sunnuntaiaamun ohjelmassa oli vielä pitkä kävelylenkki Lauttasaaren kuvankauniilla rannoilla. Kaupunkilomakin voi olla monenlainen!

// Heini

Laiturin nokassa

Olimme olleet mökillä vasta muutaman tunnin, mutta tuosta vinosta, harmaantuneesta laiturista oli jo ehtinyt tulla lempipaikkani. Olin ihastellut laiturilta avautuvaa näkymää jo moneen otteeseen, mutta siitä tuntui olevan mahdotonta saada tarpeekseen. Siispä muiden mennessä yöpuulle hiippailin vielä kerran rantaan ja istahdin laiturin nokkaan.

Ihoani helli lämmin kesäillan henkäys, jossa ei vielä myöhään illallakaan tuntunut pienintäkään viileää vivahdetta. Istuin hievahtamatta tuijottaen vuoroin taivasta ja järvenselkää, osaamatta päättää kumpaan katseeni kiinnittäisin. Yritin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan ja värisävyn. Taivas oli kuin alati muuttuva taideteos, jonka nopeasti muuttuvat sävyt heijastuivat kauniisti tyynenä lepäävän järven pinnasta. Vastarannalla kohosivat utuiset tunturit, ja järvi tuntui jatkuvan rikkumattomana päättymättömän pitkälle. Mistään ei kuulunut mitään eikä missään näkynyt ketään, muutamaa ohi lentelevää lintua lukuunottamatta.

dav

Imiessäni itseeni kumpuilevien tunturien, värikylläisen taivaan ja tyynen järven epätavallista yhdistelmää tuntui kuin kaiken Luoja olisi valmistanut kaiken sen kauneuden juuri minun sydäntäni varten. Maalannut taivaan mitä kauneimmilla väreillä ja tyynnyttänyt järven heijastamaan yläpuolella tapahtuvan kauneuden. Asettanut tunturitkin vastarannalle jykevän liikkumattomina suuruuttaan julistamaan. Ja sen tehtyään tuonut vielä minut juuri tuohon laiturin nokkaan luomaansa ihmettelemään.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Mökkipihalla

Paljaiden varpaideni alla tuntui pehmeä sammal, kun yhtäkkiä huomasin kaiken vähän terävämmin. 

Näin terassilla sikin sokin lojuvia crocseja, kaiteilla kuivavia uikkareita, siellä täällä puolimärkiä vaatemyttyjä. Nurmikolla viltin ja sen päällä kesken jääneitä kirjoja. Tunsin nenässäni hennon saunan piipusta tupruavan tuoksun ja kasvoillani kevyen etelätuulen. Kuulin rannalta vesileikkien loisketta, keittiöstä tiskauksen kolinaa, mökkitieltä vaunujen renkaiden rapinaa. Ihoani lämmitti pilvettömältä taivaalta loistava aurinko.

Jatkaessani matkaa kääräisin pihan pöydältä kainalooni valkoisen, vaan jo kovin tahraisen, pöytäliinan. Puristin sitä käsissäni, olihan se muisto täysistä hetkistä yhteisen pöydän äärellä. Se oli osoitus elämästä siellä, minne sitä monta vuotta pyysin. 

kesäpurkissa'

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden heinäkuun paahteiset päivät kääriytyivät ympärilleni niin, etten toviin muistanut mitään muuta. Hetken ajan siinä mökkipihalla oli kaikki, mitä tiesin. Kaikki mitä tarvitsin.

Tästä kaikesta kiitän, minä kuiskasin. 

Sisään mennessäni hipaisin hellästi pukuhuoneen naulassa roikkuvaa, kaiken kirjavaa pyyherivistöä.

// Heini

Kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Meren rannalla

Päivän sää oli ollut epävakainen, eivätkä pilvet näyttäneet iltaa kohti hälvenevän. Päätimme silti lähteä katsomaan monien kehumaa rantaa. Lokkien kirkuna ja suolan tuoksu paljastivat lähestyvämme merta jo paljon ennen kuin mitään oli näkyvissä. Nousimme pienelle mäen nyppylälle, jonka laelta avautuivat vaahtopäiset aallot ja silmänkantamattomiin jatkuva rantahiekka. Lapset heittivät kengät jaloistaan ja juoksivat ihastuksesta hihkuen hiekalla, keräillen simpukoita ja kastellen varpaitaan merivedessä.

meri

Yhtäkkiä huomasin pyyhkiväni tuulessa silmiäni. Käänsin pääni kohti kuin tilauksesta pilven raosta pilkistänyttä aurinkoa, ja seisoin paikoillani aivan hiljaa. Merituuli puhalsi kaikin voimin ja samalla pyyhki kerros kerrokselta pois sitä, mitä edellisen vuoden olin taakkanani kantanut. Meren aallot aavistivat murheeni ja pelkoni, ja veivät ne mukanaan.

Lämmin käsi tavoitti omani, hiljainen puristus ja kyynel silmäkulmassa kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Sama puhdistava tuuli oli tavoittanut hänetkin, vienyt ensin polvilleen ja nostanut sitten ylös. ”Kunpa voitaisiin jäädä tähän”, hän kuiskasi, enkä voinut muuta kuin nyökätä.

//Anna

Tänään, ja kahtena seuraavana perjantaina, kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.