Valmis?

Parin viikon päässä häämöttää hartaasti odotettu hetki: yliopistourani viimeinen deadline! Tätä hetkeä varten oon ahkeroinut monta vuotta. Oon kirjoittanut ja keskustellut, päntännyt ja pohtinut, tutkinut ja turhautunut, toivottavasti myös oppinut ja oivaltanut.

Viime viikolla yksi puolituttu kurssikaveri totesi mulle, että “on varmaan aika haikea fiilis nyt kun se vihdoin on ohi”. Ehkä ne haikeuden tunteet saapuu joskus jälkijunassa, mutta tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kyllä epäuskon sekainen ihmetys siitä, että tässäkö sitä nyt sitten vihdoin (ja kuitenkin jo nyt) ollaan. Valmistuminen tuntuu helpottavalta ja kutkuttaa mukavasti mahan pohjassa.

“Valmistunut”. Siis sehän tarkoittaa samaa kuin tulla valmiiksi.

Tiedänkö kaiken kaikesta? Osaanko vastata viisaasti jokaiseen kinkkiseen kysymykseen? Viestinkö virheettä ja opetanko ongelmitta? Hallitsenko kaikki täydelliset temput ja monipuoliset metodit? Oonko mä valmis?

En todellakaan.

Pursuaako mun ajatukset intoa ja ideoita? Onko mun lukuisat vihkot täynnä listoja ja luonnoksia? Saako pelkkä ajatuskin ihan oikeista töistä sydämen pamppailemaan ja hymyn huulille? Oonko mä valmis?

Todellakin!