Toivoisitko puolestani?

Voisitko sä taas kertoa, mitä uskot mun puolesta, mitä toivot mulle.

Enkä uskalla enää hengittääkään, sillä pelkään, että olet sittenkin lakannut uskomasta ja toivomasta mun puolesta. Että kaikki mitä olet nähnyt, jakanut ja kestänyt mun vierellä on vienyt uskon ja toivon sinultakin. Pelkään, että en voi enää nojautua uskoosi enkä levähtää hetkeä toivossasi. Pelkään, että kaikki on mennyttä.

Mutta sinä kerrot. Uskot tulevaisuuteen joka on kirkastuva, iloon joka on koittava, apuun joka on saapuva. Uskot suunnitelmaan, siihenkin että en ole vahinko, kelvoton, hylätty tai lopullisesti unohdettu. Uskot, että olen rakastettu, haluttu ja hyväksytty.

ptr

Lopuksi toivot juuri niitä asioita, joista tiedät sydämeni joskus eniten haaveilleen. Ja minusta tuntuu, että sinä aina mietit uskaltaako sanoa niitä ääneen. Että kestänkö sen, että sinä vieläkin toivot, vaikka itse en uskalla enää ajatellakaan. Luulen, että pelkäät minun kääntyvän pois, jos sanoillasi annostelet toivoa vähänkään liikaa.

Mutta siksi mä juuri ja juuri kestänkin, että kuulen äänesi sävyissä aavistuksen emmintää ja sen ympärillä pelkästään lempeyttä ja pehmeyttä. Kestän, koska lasket toivoa sydämeeni varoen.

Kiitos kun vieläkin uskot ja toivot. Kiitos kun annat mun nojata ja levätä, vähän aikaa hengittää ihan rauhassa.

// Heini

Missä minun huomioni?

Näköjään nykyään juhlapäivät eivät enää ole kovinkaan yksioikoisia: keväällä pohdiskelin naistenpäivän monia sävyjä ja nyt mielessä myllertää tyttöjen päivän jäljiltä.

Lokakuun alkupuolella vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää, joka herätti minussa monenlaisia mietteitä, joista haluan tässä nostaa esiin yhden. Työskentelen yläkoululla, ja pohdimme opehuoneessa, että olisi kiva muistaa koulumme tyttöjä jollain tapaa tyttöjen päivänä. Lopullinen toteutus sisälsi tyttöjen päivään liittyvän aamunavauksen sekä ruokavälitunnilla tytöille jaetut pienet suklaayllätykset.

edf

Tyttöjen päivää juhlistaessamme korvaani särähtivät kovasti poikien kommentit siitä, mikseivät he saa suklaata ja missä poikien päivä oikein on. Minua tällaiset kommentit hämmästyttivät ja – myönnetään – saivat jopa näkemään vähän punaista. Toki kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja mielestäni silloin mennään metsään, jos tasa-arvon nimissä naisista aletaan tehdä erityisempiä kuin miehistä, tai miehiä painaa alas naisten arvostamisen nimissä. Mutta kun tässä ei ole kyse siitä! Minun on vaikea ymmärtää, miten jonkin ihmisryhmän (tässä tapauksessa tyttöjen) juhliminen, esiin nostaminen, kannustaminen ja huomioiminen voisi olla joltain siihen ryhmään kuulumattomalta pois. Emmekö osaa enää huomioida toisiamme ilman, että onnittelurivien välissä kysymme: ”missä minun huomioni?”.

Mielestäni on elintärkeää, että lapsemme ja nuoremme kasvavat kulttuuriin, jossa on luonnollista huomioida toisia ilman, että odotamme saavamme siitä itsellemme jotain takaisin. Otetaan esimerkiksi syntymäpäivät: on luonnollista, että syntymäpäivillä huomion ja juhlinnan keskipisteessä on päivänsankari, eivät vieraat. Minusta on huolestuttava kehityskulku, jos kavereiden syntymäpäiville mentäessä vieraana olevat lapset olettavat saavansa aina juhlista mukaan jonkinlaisen lahjan. Olen sitä mieltä, että jo lapsesta alkaen meidän tulisi opetella huomioimaan toisia ihmisiä ja oppia siihen, että kukin vuorollaan saa nauttia olostaan huomion keskipisteenä. Sitä paitsi: kun kaikkia huomioidaan tasapuolisesti, ei sen pitäisi olla mikään ongelma, jos valokeilassa on välillä myös joku muu kuin minä itse.

Ei toisten huomioiminen tarkoita sitä, että sinä olisit vähemmän arvokas.

// Suvi

 

 

Faktat pöytään

J.K. Paasikivi sen aikanaan hienosti muotoili: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken kehityksen lähtökohta”. Toisin sanoen, mikään ei voi muuttua paremmaksi, jos asioiden nykytilaa ei ensin hyväksy. Ja toisaalta, missä tahansa tilanteessa kehitys on mahdollista.

Olemme mieheni kanssa todella erilaisia. Hän on spontaani, minä tykkään suunnitella asioita. Minä olen yleensä ajoissa, häntä saa useimmiten odottaa. Hän on suurpiirteinen, minä jään roikkumaan yksityiskohtiin. Hän on seurallinen, minä vetäydyn omiin ajatuksiini. Hän on unelmieni mies, mutta joskus ihmettelen miten oikein päädyimme yhteen.

Toisinaan puolisoiden erilaisuus voi tehdä elämästä hankalaa. Varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä, arki kuormittavaa ja uni vähäistä. Ruusunpunaiset silmälasit on riisuttu jo aikaa sitten, eikä toisen erilaisuus enää näyttäydy yhtä kiehtovana, kuin suhteen alussa. Niinpä olemme tasaisin väliajoin palanneet tosiasioiden äärelle:

1. Olemme erilaisia
2. Emme voi muuttaa toisiamme
3. Haluamme silti pysyä yhdessä

Kun tosiasiat on tunnustettu, voi kehittyminen alkaa. Vaikka olemmekin erilaisia, miten saisimme arjen rullaamaan paremmin? Voisimmeko kenties löytää uusia, yhteisiä tapoja toimia vanhojen, molempia ärsyttävien tapojen tilalle? Miten voisin osoittaa rakkautta niin, että se menee perille? Ja ennen kaikkea, miten voisimme nähdä erilaisuutemme positiivisessa valossa, voimavarana?

kukka2

Vikoja on ihan uskomattoman helppo löytää toisesta. Kun sinä aina, ja kun sinä et koskaan. Tästä muodostuu kuitenkin vain ikävä noidankehä, jolle ei loppua näy. Omiin tunteisiini en voi vaikuttaa, mutta se, miten tunteen vallassa reagoin, on täysin oma valintani. Joskus tekee ihan hyvää tarkastella omaa käyttäytymistään kriittisesti ja pohtia, viekö se asioita toivomaani suuntaan. Jos osoittaisinkin ärtymyksen sijaan useammin puolisolleni hyväksyntää, ja arvostelun sijaan myötätuntoa, voisi hänenkin olla helpompi kohdata minua armollisemmin. Yllättävän usein metsä nimittäin vastaa  juuri niin kuin sinne huudetaan, eikä rakkautta ole, jos ei itse rakasta.

 

Laita hyvä kiertämään

Lähtisittekö meidän kanssa tänään veneilemään? 

Tuutteko meille illalla saunaan ja grillaamaan? 

Mä voin kyllä heittää sut kotiin!

Mentäiskö ens viikolla meidän mökille yöksi?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon sinulla on elämässäsi sellaisia asioita, joita pidät itsestäänselvinä, mutta jotka jollekin toiselle ovat harvinaista luksusta? Kyseessä voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin auto. Opiskeluaikoina me elettiin monta vuotta ilman omaa autoa, ja aika usein meitä ilahdutti jonkun ystävän kyytitarjous.

Harvinaisempaa luksusta voi olla myös vene tai mökki. Omissa silmissäsi rupuinen ja pieni vene tai kulahtanut mummonmökki saattaa olla jollekin toiselle kesän kohokohta, joten älä epäröi kutsua ystäviä veneilemään tai mökki-iltaa viettämään. Saunakutsu voi tuoda paljon iloa pimeään syksyiseen iltaan.

6.8.kuva

Ylellisyys voi olla muutakin kuin jonkun asian omistamista. Mieti hetki, millaisia taitoja omaat. Osaatko kenties kutoa villasukat, parsia rikkinäisen villatakin, leipoa suussasulavan kakun tai tiedätkö kulmakunnan parhaat näköalapaikat? Tai kenties olet todella tehokas siivoamaan ja järjestelemään tavaroita. Jos vastasit johonkin kohtaan kyllä, mikset ilahduttaisi tiedollasi ja taidoillasi jotakuta läheistäsi? Olen nimittäin varma, että kuka tahansa ilahtuisi villasukista, kakusta tai retkestä silmiähiveleviin maisemiin. Puhumattakaan ikkunanpesuavusta.

Mitä tässä siis yritän sanoa? Jos sinulla on jotain, jonka avulla voisit tuottaa jollekulle toiselle iloa, laita hyvä kiertämään. Se ei vaadi aina niin kauhean paljon, mutta voi olla iso ilo sille toiselle. Ja saatatpa samalla itsekin alkaa arvostaa oman elämäsi pieniä iloja hiukan enemmän.

Olisipa ollut toisin

Kuinka ahtaalla elitkään koko elämäsi.

Odotuksesi itsellesi, elämällesi ja läheisillesi muodostivat vankilasi seinät, vaikka et sitä itse huomannut. Ne rajasivat elämän sinun omien ajatustesi kokoisiksi. Jotkut läheisistäsi jäivät kanssasi kaltereiden taa, toiset sopeutuivat ahdistaviin vierailuaikoihin. Muutamat valitsivat vapauden.

Kuinka yksinäisyys onkaan sinua kalvanut.

Siinä missä odotuksesi rajasivat mahdollisuuksiasi yhteyteen, tekemäsi tulkinnat ja väärät päätelmät kasvoivat muuriksi ympärillesi. Taitamattomuutesi huomata omaa osaasi on karkottanut niitäkin, jotka olisivat sinua kipeästi tarvinneet. Joita sinä olisit kipeästi tarvinnut.

Kuinka kahleet ovatkaan sinua painaneet.

Uskomasi valheet ovat jääneet raskaina kahleina askeleisiisi. Ajatuksissasi ne ovat muuttaneet valkoisen mustaksi, eikä harmaan sävyille ole mielessäsi sijaa. Ne ovat vääristäneet senkin, mikä kerran oli kirkasta. Ne ovat varastaneet sinulle tarkoitettua iloa ja rauhaa, tulevaisuutta ja toivoa.

Ja kuinka väärässä olitkaan, kun sanoit ettei kehenkään voi luottaa.

Et koskaan tullut tuntemaan sydämiä, jotka itkevät surujasi ja iloitsevat onneasi. Et painanut päätäsi vasten tarjottua olkapäätä, kun tarvitsit lohdutusta. Et osannut ottaa vastaan halausta, joka olisi kannatellut sinua yli pahimman. Et kömpinyt syliin, jossa olisit saanut kokea rakkautta.

Toivon, että olisit luottanut ja tehnyt tuon kaiken. Se olisi muuttanut koko elämäsi. Niin monen elämän.

ahtaalla pienin

Armosta

Armo.
Ansaitsematonta.
Ehdotonta.
Anteeksiantoa.
Pyyteetöntä rakkautta.
Uusi mahdollisuus.
Täydellistä hyväksyntää ilman mitään vaatimuksia.

Voiko armoa osoittaa, jos sitä ei ole itse kokenut?

Opeta mua armosta.
Auta ymmärtämään, kuinka paljon olen saanut.
Auta luottamaan pyyteettömään rakkauteen,
uskomaan täydelliseen hyväksyntään.
Auta elämään niin, etten pitäisi kaikkea tätä hyvää itsestäänselvänä.

Opeta mua olemaan armollinen.
Auta välittämään sitä, mitä olen itse saanut kokea.
Auta armahtamaan, niinkuin mut on armahdettu.
Auta antamaan anteeksi nekin virheet,
jotka eniten satuttavat.

Opeta elämään armosta.

16.7.kuva

Tunnettu ja rakastettu

Kaikkein arvokkain ihmissuhde on mielestäni sellainen, jossa ei ole läsnä pisaraakaan piilottelua tai piileskelyä, eikä tietoakaan teeskentelystä. Sellainen ihmissuhde on lastattu luottamuksella, kuorrutettu kiitollisuudella ja sinetöity sitoutumisella.

Niin arvokkaat ihmissuhteet eivät synny itsestään. Molempien täytyy kulkea pitkä tie, joka on usein kyynelillä koristeltu. Täytyy uskaltaa sanoa ääneen kaikki tunteet ja ajatukset, ne rumatkin, nekin joita ei mieluusti haluaisi edes siellä sydämensä salaisimmassa sopukassa säilöä. Täytyy uskaltaa näyttää haavat, joiden kipu nostaa vieläkin kyyneleet silmiin. Täytyy uskaltaa olla minä, niin pelottavaa kuin se onkin. Täytyy uskaltaa pysyä vierellä silloinkin, kun ei tiedä mitä tuleva tuo tullessaan.

Sen pitkän tien päässä odottaa kuitenkin jotain ihanaa: ihmissuhde, jossa tietää olevansa täysin tunnettu ja ymmärretty, ja senkin jälkeen vielä hyväksytty ja rakastettu. Se vapauttaa.

15.6.kuva

“To be loved but not known is comforting but superficial.
To be known and not loved is our greatest fear.
But to be fully known and truly loved is, well, a lot like being loved by God.
It is what we need more than anything.
It liberates us from pretense, humbles us out of our self-righteousness, and fortifies us for any difficulty life can throw at us.”

-Timothy Keller