24. luukku: Ensimmäinen joulu

Ensimmäinen joulu. Mitään ei ollut vielä tapahtunut. Kedolla oli rauhallista, seimi oli vielä tyhjä. Vain hetken kuluttua piskuiseen talliin syntyisi koko maailman toivo.

Viime päivinä olen pohtinut, miltä tuntui olla todistamassa ensimmäisen joulun tapahtumia. Mitä mietti Maria, mitä pohtivat paimenet? Tajusiko tallin omistaja tarjonneensa synnyinsijan Luojalleen? Olen kuullut kertomuksen ensimmäisestä joulusta kymmeniä kertoja ja nähnyt paimenet kedolla lampaineen lukuisissa joulukuvaelmissa. Tunnen juonenkäänteet eikä tarinan loppu ei ole enää yllätys, sillä tiedän jo kuinka kaikki päättyy.

Mikä muuttuisi, jos tämä joulu olisikin ensimmäinen? Jos suuri ilo ilmoitettaisiin juuri minulle. Jos juuri minä olisin mukana kuulemassa hyvät uutiset ensimmäisinä ja löytämässä lapsen seimestä. Jos tallin tapahtumat eivät olisikaan vain tuttu tarina, vaan täyttä totta. Ymmärtäisinkö silloin pysähtyä ikuisen äärelle vai kiiruhtaisinko ihmeen ohi?

Kunpa en koskaan tottuisi joulun ihmeeseen.

24.12.kuva.

// Suvi

Joulukalenterin viimeisen luukun myötä jäämme pienelle blogitauolle ja palaamme uusin tekstein taas loppiaisena! 

5. luukku: Rauhaa, vain rauhaa

Tänä vuonna valmistelen joulua erityisesti sydämeni sopukoissa. Niin kovin helposti humpsahdan joulun alla touhujen virtaan, jossa mielen täyttävät listat paketeista ja pipareista, kuusesta ja koristeista. Jouluiset puuhat ovat toki ihania ja nautin niistä monista itsekin, mutta lahjojen löytämisen, valojen virittelyn sekä korttien kirjoittamisen keskellä haluan pitää kiinni joulurauhasta. Haluan iskostaa sydämeeni joulun sanoman, täyttää ajatukseni rauhalla, toivolla ja valolla. 

Rauhaa, joulurauhaa,
muista joulusi pyhittää.

Monilla meistä se paljon puhuttu joulutunnelma syntyy tutuista ruokalajeista, koristeista ja vuosi toisensa jälkeen toistuvista perinteistä. Toki minullakin on joitain perinteitä, jotka haluaisin säilyttää. Joulu on kuitenkin jotain paljon enemmän kuin punaiset verhot ikkunassa, kynttelikkö pöydällä tai kuusi olohuoneen nurkassa. Uskon, että tavoitamme joulun ytimestä vain murto-osan, jos keskitymme ainoastaan tunnelman tavoitteluun.

5.12.kuva

Joulu tulee, hiipii hiljaa arkeen
tuo sieluun rauhan, toivon, vapauden.

Joulurauha julistetaan Turussa perinteisesti jouluaattona, mutta tänä vuonna olen päättänyt julistaa itselleni joulurauhan joka päivä. Muoto voi vaihdella, mutta päämäärä on sama: haluan pysähtyä ja rauhoittua, keskittyä siihen mistä joulussa mielestäni todella on kyse. Viipyä hetken seimen äärellä, johon syntyi koko maailman valkeus, toivon tuoja ja rauhan ruhtinas.

// Suvi

3. luukku: Joulupuu

Joulupuu-keräys järjestetään Suomessa jo 13. kertaa. Keräyksen ideana on kerätä 0-21 -vuotiaille joululahjoja, jotka jaetaan mm. kuntien sosiaalitoimien kautta lapsille ja nuorille.

Lahjan sisältö voi olla mitä tahansa vaan ei mitään syötävää. Paketin päälle kirjoitetaan minkäikäiselle lahja olisi sopivin ja mitä se sisältää. Jyväskylän seudulla on lukuisia keräyspisteitä. Mm. kaikkiin Prismoihin ja Kauppakeskus Seppään voi palauttaa paketoidun lahjansa.

dav

Joulupuu-keräys on oiva tapa antaa omastaan myös yhdessä lasten kanssa. Ehkäpä lapsi voisi valita joululahjan jollekin samanikäiselle ja auttaa paketoinnissa. Kenties se herättäisi keskustelua anteliaisuudesta, kiitollisuudesta ja siitä, miten tärkeää meidän on kurottaa toisiamme kohti.

Editoi elämääsi, valitse viisaasti

Uskon, että meidän tulisi tarkastella säännöllisesti ihmissuhteitamme, arkisia rutiinejamme ja erityisesti arvojamme. Onko elämämme sellaista kuin haluaisimme sen olevan? Onko toimintamme linjassa sen kanssa, millaisesta elämästä haaveilemme? Onko arkinen aherruksemme arvojemme mukaista? Näitä kysymyksiä pohdittuamme tulisi tarvittaessa tehdä korjausliikkeitä, jos huomaamme ristiriitoja arvojemme ja toimintamme välillä.

22.11

On helpompi tehdä pieniä korjausliikkeitä usein kuin valtavia elämänmullistuksia viiden vuoden välein. Siksi suosittelenkin oman elämän säännöllistä editoimista. Olemme syksyn aikana pohtineet kukin vuorollamme meille tärkeitä arvoja. Omien arvojen pohtiminen on erittäinen olennainen osa mahdollisten korjausliikkeiden tekemistä: mikä on minulle tärkeää ja elänkö sen mukaisesti?

Uskon, että elämääni ohjaavat suuremmat kädet kuin omani ja nuo korkeammat kädet myös kirjoittavat tarinaani lopulta viimeisen sanan. Tiedän senkin, että elämässä tapahtuu paljon sellaista, johon emme voi vaikuttaa (niin hyvässä kuin pahassa). Vaikka emme voikaan vaikuttaa kaikkeen mitä elämä eteen tuo, yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: meille on annettu vain tämä yksi elämä, joka meidän tulisi yrittää elää mahdollisimman viisaasti. On paljon asioita, joita muuttamalla voimme itse vaikuttaa siihen, millaiseksi tarinamme muodostuu.

”Edit your life frequently and ruthlessly. It’s your masterpiece after all.”
Nathan W. Morris

”Your life is your story. Write well and edit often.”
Susan Statham

// Suvi

Vietämme marraskuussa kolme perjantaita lempilainaustemme äärellä. 

Toistuvuus tuo turvaa

Perinteet ovat murtuneet, tavat ovat harvenneet.

Ennen syötiin päivällistä joka päivä kello viisi, katsottiin lempisarjaa torstaisin, saunottiin lauantai-iltaisin, mentiin kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Nykyään lämmitetään ruokaa kukin vuorollaan, katsotaan sarjoja milloin tykätään jokainen omalta laitteeltaan, kirkkoon mennään jos huvittaa. Saunatkin on muutettu varastoiksi.

Kärjistän, tiedän. Mutta en voi olla miettimättä, että samaa tahtia tuttujen tapojen ja perheen perinteiden kanssa on murentunut myös ihmisten mielenterveys. Kun arki muuttuu ennustamattomaksi eikä toistuvuus tuo turvaa, mieli kuormittuu. Päivittäin tehtäviä päätöksiä on vastassa enemmän, emmekä pääse välillä lepäämään tapojen luomassa automaattiohjauksessa. Omat rutiinit eivät enää juurruta kiinni tavallisena toistuvaan arkipäivään.

tavat

Ihmissuhteissakin tärkeinä pidetään lähinnä spontaaniutta, yllätyksellisyyttä, uutuutta. Kuitenkin juuri tavat kannattelevat ihmissuhteita, yhdessäoloa ja yhteyttä. Erityisesti silloin, kun arki on täyttä, tunteet aaltoilevat tai myrskyt iskevät, on turvallista nojautua tapoihin ja rutiineihin, jotka tuovat lähimmät lähelle.

Mennään juoksemaan perjantai-iltaisin. Syödään aamiaista yhdessä tiistaisin. Kysytään oliko treeneissä kivaa. Saunotaan kun tullaan kotiin. Halataan kun tavataan. Suukotetaan kun lähdetään. Sanotaan tärkein joka päivä.

Kun varjelet jotain tapaa, tapa varjelee sinua.”
Matti J. Kuronen

”Ihan yksi lysti, miten vietetään vuosipäivää. Tärkeää on se, mitä tehdään joka maanantai.
Maaret Kallio

// Heini

Tämä ja seuraavat kaksi perjantaita vietetään lempilainaustemme äärellä.

Kutsuin kyllä kyläilemään

Meillä ei ole täällä oikein ketään ihmisiä, sanoit surullisena, allapäin, ehkä pettyneenäkin.

Päätin oitis kutsua teidät syömään, pullakahville tai vaikka piknikille. Kutsuin kerran, toisen, kolmannenkin. Neljänteen kertaan kokosin jo voimiani. Vastauksesi oli aina, että nyt ei sovi. Kerran olitte tosin jo tulossa, mutta peruit viime hetkellä. Koskaan et itse palannut asiaan tai ehdottanut vastavuoroisesti tapaamista.

Viidettä kertaa en enää kysynyt. Mietin, että ehkä en ollutkaan se, joka halusitte yhdeksi ihmiseksenne. Tai ehkä elämässänne oli kuitenkin niin paljon tärkeämpiä juttuja, jotka menivät kutsuni ohi. Tai ehkä olin ymmärtänyt jotain lauseessasi aivan väärin.

kutsuin kyläilemään

Sitäkin kyllä mietin, miten ajattelitte ihmisten elämään ilmaantuvan. Ymmärsittehän, että jos arki on täpösen täynnä, on usein hankalaa pitää ihmisiä likellä. Muistitko, että ystävyyssuhteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, priorisointiakin. Mietin, että vain harva meistä jaksaa sinnikkäästi kutsua ja ehdottaa, kun vastaus on yleensä ei. Pohdin myös, miksi ette juurikaan avanneet omaa oveanne, kutsuneet ketään omaan kotiinne. Odotitko muilta jotain sellaista, mihin et kuitenkaan ollut itsekään valmis?

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin sitäkin, mikä on teidän versionne tarinastamme. Miksi sinun mielestäsi meistä ei tullut toistemme ihmisiä? Huomasitko edes, että yritin? Mitä ajattelitte minusta tai ystävyyssuhteista ylipäätään? Mitä halusit silloin minun tai muiden tekevän, jotta ympärillänne olisi ihmisiä?

Minä surin sitä, että en onnistunut yrityksessäni olla ystäväsi. Mitä sinä surit?

// Heini

Rakkaudesta

Nuoruusvuosilta on muistivihkojeni lehdille ja mieleni sopukoihin jäänyt monta kuolematonta lausahdusta ja oivaltavaa ajatusta rakkaudesta. Kuten se, että rakkaus on lepoa, rakkaus on rohkeutta ja että rakkaudessa yllätymme toistemme valinnoista. Näitä, ja monia muita olen miettinyt viimeisinä viikonloppuina, kun olen ilokseni saanut juhlistaa useamman upean parin rakkautta ja sitoutumista toisiinsa.

Rakkaus repii ja raastaa, ja samaan aikaan hellii ja hivelee. Siihen sisältyy aimo annos onnea, ripaus rosoa, arkista kaurapuuroa ja juhlahetkien kuohuvia kuplia. Parhaimmillaan rakkaus on silloin, kun se pääsee yllättämään, ja aivan yhtä huumaavaa silloin, kun sen tuttuuteen on jo ehtinyt tottua. Rakkauteen ei kuulu pelko, ei vaatimukset eikä vallankäyttö. Se antaa tilaa olla juuri sitä mitä on, juurruttaa tiukasti paikoilleen ja samaan aikaan antaa siivet, joilla lentää.

häät

En tiedä miten rakkaus syttyy, kuka valitsee ja kenet, mutta sen tiedän, että rakkautta kannattaa juhlia. Välillä se tapahtuu mitä upeimmissa puitteissa puheiden ja laulujen siivittämänä, mutta ihan yhtä hyvin rakkautta voi, ja kannattaakin juhlia keskellä kaikkein tavallisinta tiistaita tai kiireisintä keskiviikkoa. Siihen ei tarvita kuin hymy arjen keskellä, pieni silitys ohimennen, muistutus siitä, että tässä olen, enkä menossa mihinkään.