Älä pelkää

Älä pelkää. Älä pelkää elämää ja epäonnistumista. Älä pelkää ottaa riskejä ja uskaltaa uutta. Älä pelkää mennä lähelle ja antaa tulla liki. Älä pelkää surua ja sirpaleita, omiasi äläkä toisten. Älä pelkää pahinta.

Ole sellainen kuin olet. Tykkää siitä mistä tykkäät, tee niitä juttuja joista pidät. Etsi harrastuksia, joista itse nautit. Löydä tapoja, joilla rentoudut. Pohdiskele, millainen ihan oikeasti olet ja haluat olla. Opettele, missä ääriviivasi kulkevat. Miellyttäminen ja mukautuminen ajavat ahtaalle ja viivästyttävät tutustumista omiin nahkoihin.

Kerro lähimmille, mitä ajattelet, tunnet ja haluat. Älä luule, että sinulla, ajatuksillasi, tunteillasi ja toiveillasi ei ole väliä. Opettele sanoittamaan, muuten saatat tulla vihaiseksi siitä, että muut eivät pysty lukemaan ajatuksiasi ja toiveesi ohitetaan kerta toisensa jälkeen.

Älä huiski toisia avokämmenellä poskelle ymmärtämättömyydellä tai nopeilla ratkaisuehdotuksilla. Yritä ymmärtää silloinkin, kun et yhtään ymmärrä. Kuuntele, kysy ja kuuntele. Tarjoa syliä, aikaa ja ruokalautasia. Opettele kuuntelemaan toisten ajatuksia, tunteita ja toiveita ja kunnioittamaan niitä.

Käytä hyvin aikasi, rahasi ja lahjasi. Älä tuhlaa niistä mitään. Anna jokaisena päivänä omastasi. Tee suunnitelmia, pysy niissä ja jousta niistä. Jokainen päivä on lahja – sen ymmärtäminen muuttaa ajatuksesi elämästä ja siitä, miten haluat sen elää.

Tärkeimmät sanat ovat: rakastan sua, kiitos, olen pahoillani, annatko anteeksi että ja saat anteeksi. Käytäthän niitä ahkerasti. Ne asemoivat sinut oikein ja rakentavat ihmissuhteitasi. Ilman noita sanoja ei pärjää yksikään, joka haluaa elää läheisessä yhteydessä toisiin.

Kasvukivut kuuluvat elämään, älä siis pelkää niitäkään. Ja parhaat jutut, ne ovat vielä edessä! Tulet juoksemaan (ainakin) kaksi puolimaratonia, tekemään keskikoista naisten tapahtumaa (ainakin) yli vuosikymmenen ja käymään (ainakin) kaksi kertaa Afrikassa. Tiedän, vaikea uskoa! Ja tuossa vasta makeita maistiaisia. Muistathan nauttia matkasta!

// Heini

Ainakin tämän, ja paljon muuta, sanoisin 18 -vuotiaalle itselleni, jos siihen olisi mahdollisuus. Mitä sinä sanoisit nuorelle itsellesi?

Voimme jakaa vain omastamme

Olimme kerran kokoontuneet porukalla ystäväni luokse katsomaan elokuvaa. Hän oli juuri muuttanut uuteen asuntoon ja pahoitteli puolitosissaan, ettei ollut vielä ostanut televisiota ja siitä johtuen katsoisimme elokuvan hänen työkoneeltaan. En koskaan unohda, millä sanoilla yksi paikalla olleista ystävistäni noihin pahoitteluihin vastasi:

we share what we have”, hän totesi lempeästi.

Kuinka oikeassa nuo sanat lausunut ystäväni olikaan. Näytön kokoa paljon arvokkaampaa oli se, että ystävämme oli valinnut kutsua meidät tuon ruudun ääreen, avannut kotinsa oven ja tarjonnut paikan ruokapöytänsä ympäriltä. Uskon myös, että mitä pikemmin opettelee ja aloittaa jakamaan omastaan, sen luonnollisempaa siitä tulee. Kun on jakanut kiikkerillä pinnatuoleilla nautitut nuudelit, on luontevampaa jakaa myös uutuuttaan kiiltävän ruokapöydän äärellä nautittu paisti.

29.6.

Voimme jakaa vain sen, mitä meillä on. Ja juuri se meidän tulisikin jakaa. Huolimatta siitä, että jollain toisella voi olla suurempi ruutu, uudempi sauna tai tyylikkäämpi sohva. Aina jollain on enemmän, isompaa, tilavampaa tai uudempaa. Sen tosiasian, että jollain on enemmän, ei kuitenkaan koskaan tulisi estää meitä jakamasta omastamme.

// Suvi

Kasvoimme eri suuntiin

Olen alkanut aavistella, mitä tarkoittaa ”kasvoimme eri suuntiin”. Se tarkoittaa, että ei kasvettu vierekkäin eikä edes samaan suuntaan samankaltaisesta mullasta käsin. Se tarkoittaa, että vuosien jälkeen huomattiin, että yhteistä on vain vähän. Että ei ole paljon mistä puhua, ei paljon mistä haluaisi tai uskaltaisi jakaa. Että toinen ei tiedä, miltä tuntuu tai mitä miettii. Että enää ei halua tai uskalla edes yrittää kertoa, sillä ymmärtämättömyys on aikojen saatossa tuhonnut sen, mitä joskus oli. Että toinen tuntuu etäiseltä tai vieraalta.

Kasvoimme eri suuntiin tarkoittaa, että se, mikä kerran oli yhteistä, ei ole enää.

dav

Se tarkoittaa, että oli pitkiä vuosia mutta ei aikaa. Että oli liikaa yksinäisiä iltoja ja aamuja, jotka valkenivat sumuisina. Että pienet arkipäivän valinnat kerrostivat väleihin kitkaa ja kaunaa salakavalasti ja pikkuhiljaa. Että luultiin, että juuri me selviämme ilman määrätietoista panostusta ja paneutumista. Että toisesta tulikin itsestäänselvyys. Että kiitos ja anteeksi sanottiin yhä harvemmin, kunnes ei enää ollenkaan.

Kasvoimme eri suuntiin saattaa tarkoittaa myös sitä, että toinen kasvoi, toinen ei.

Kasvaminen samaan suuntaan vaatii yhteistä aikaa. Sitä, että jatkuvasti vaalii yhteistä ja etsii myös uutta yhteistä. Että kysyy ja kuuntelee, kiinnostuu ja kunnioittaa. Että on myös kahdestaan. Että pysyy samalla ikkunalaudalla, kääntyy päivä toisensa jälkeen yhdessä aurinkoa kohti.

Kasvaminen samaan suuntaan on helpompaa aloittaa tänään kuin huomenna.

Sydämesi vuosirenkaat

Kuin kirves
ja kuiva puu,
kuumat sanani
ja sinun sydämesi

Leikkasin näkyviin
vaalean ja tumman
sydämesi jokaisen
vuosirenkaan

Pelokkaana peitit
raitasi
etkä tahtonut puhua mitään

vuosista

jotka valehtelivat,
täyttivät sydämesi katalilla käsityksillä
jotka kovettivat,
tekivät sydämesi iskuista ahtaita
jotka painavat,
määräävät yhä sydämesi sykkeen

Saatoin vain odottaa
että luottaisit
ja kertoisit siitä
minkä paljastin

Ja kuuman kirveeni,
sen kaivoin kinoksiin

//Heini

Maailman vahvin

Viisivuotiaani haluaa tietää kaikkea hurjaa.
Mikä on maailman vaarallisin eläin?
Mikä on maailman nopein eläin?
Mikä on maailman vahvin eläin?

Vastauksen olisi oltava jotain todella pelottavaa,
jotain ilmiselvän suurta ja mahtipontista
Hän ei ole uskoa korviaan,
kun vahvinta eläintä kysyessään
vastaukseksi ehdotetaan muurahaista.

Näen ihmetyksen silmissään.
Eikö sittenkin virtahepo?
Tai norsuthan ovat todella vahvoja?
Entäs dinosaurukset, ne vasta hurjia ovatkin?
Eihän muurahainen voi mitenkään olla
niitä vahvempi.

maailmanvahvin

Kerron hänelle,
ettei kaikki aina ole sitä,
miltä näyttää.
Usein kaikkein suurin voima
piilee kaikkein pienimmässä,
eikä vahvin ole läheskään aina se,
joka pitää itsestään suurinta meteliä.
Ei ole sen suurempaa voimaa,
kuin kantaa jotain itseään isompaa
ja yhdessä toisten samanlaisten kanssa
rakentaa, rakentaa, rakentaa.

//Anna

Hänen puoliaan

Luin sanat tietokoneeni ruudulta kesken tuikitavallisen työpäivän. Ne olivat viesti ammattilaiselta toiselle. Ne olivat vastaus kysymyksiini, pohdintaani siitä, mikä olisi parasta yhden pienen elämän kannalta.

Lupaan pitää hänen puoliaan, luin viestin lopusta. Ja minä itkin.

blogi100520

Itkin sitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät tee työtä ainoastaan rahan tähden. Ihmisiä, jotka asettuvat kilveksi toiselle. Ihmisiä, jotka ilman kiitosta välittävät, puolustavat, taistelevatkin.

Itkin sitä, että on olemassa ihmisiä, ammattilaisia, jotka jakavat toisen ihmisen, ammattilaisen taakan. Koppaavat kiinni toiselta reunalta tai nappaavat itselleen koko lastin, kun toisen vastuu pakon edessä päättyy.

Ja itkin sitä elämää, joka niin kipeästi tarvitsee kannattelijaa. Toivoin, että hänelle kävisi hyvin. Että tekemämme riittäisi ja elämä kantaisi. Että vielä tulisi jotain paljon parempaa kuin tämä tuskainen, epävarma hetki.

// Heini

Minuuteni muistot

Teini-iän tuska,
lukuisat listat,
salatut suunnitelmat.

Sivu sivulta,
kappale kappaleelta,
sana sanalta
esiin piirtyvät ja iholleni pyrkivät.

Hädin tuskin kestän itsekään
aikamatkaa ajatuksiini.
Kasvoilleni valtoimenaan vyöryviä
tuhansia tunteita,
iloja ja itkuja.

8.5

Kätken kaiken
varmuuden vuoksi
piiloon, pois, piirongin perukoille.
Minulta, muilta, maailmalta.

Kuinka kamalaa olisikaan
jos joku pääsisi
kuohuihini käsiksi,
tuntojani tutkimaan.
Saisi silmillänsä syötäväksi
kaikki minuuteni muistot.

// Suvi

Lopussa

Vihdoin häämöttää loppu sille ennalta määrittelemättömälle ja omituiselle ajalle, jota viimeiset viikot olemme eläneet. Pian lapset pääsevät takaisin kouluun ja päiväkotiin, ja elämän voisi odottaa ainakin joiltain osin palaavan takaisin tuttuun rytmiinsä. Tiedän toki, ettei mikään vielä pitkään aikaan palaa ennalleen, mutta edessä on kuitenkin jonkinlainen käännekohta, uusi sivu ja uudenlainen arki. Siellä, missä joku loppuu, on aina myös jonkun uuden alku. 

Seitsemän etätyö- ja kotikouluviikon jälkeen turnauskestävyys alkaa olla koetuksella. Päivät ovat seuranneet toisiaan toistensa kopioina, ja kuitenkin ihan erilaisina, kuin mitkään päivät koskaan tätä ennen. Välillä arki on sujunut sopuisissa ja mukavissa merkeissä, toisinaan taas olen ollut niin lopussa, etten olisi moista voinut kuvitella. Kaikenlaisten paineiden, epätietoisuuden ja huolen ristitulessa kukaan tuskin on parhaimmillaan, ja minä ainakin olen helpottunut siitä, että pian arjen rajat laajenevat edes hieman kotia kauemmas.

Kun tämä uusi arki alkoi, ja tiesin tulevina viikkoina viettäväni suurimman osan ajastani oman kodin seinien sisäpuolella, olivat tavoitteeni korkealla. Ajattelin, että nyt kun vihdoin on aikaa, kokeilen kaikki aiemmin testaamatta jääneet reseptit, aloitan kuntoilun ja laihdutuskuurin, konmaritan koko kodin, luen vähintään kirjan viikossa, panostan kaikenlaiseen kehon ja mielen hyvinvointiin, sekä tietysti yhdessä perheen kanssa vietettyyn aikaan. Tosiasiassa kahvakuula on saanut pölyttyä nurkassa, farkkujen nappi mahtuu hädintuskin kiinni, ja pöydässä on tarjolla viikosta toiseen ihan samoja ruokia, jotka eivät maistu enää kenellekään. Yhtään kirjaakaan en ole lukenut. 

Perheen kanssa on toki aikaa vietetty. Vielä muutama viikko sitten lapset lähtivät innoissaan pyörillä mukaani lenkille. Nyt nuo samat lapset alkavat huutaa välittömästi kun vain mainitsenkin lenkille lähtemisestä. Kukaan ei jaksa enää lenkkeillä, metsäretkistä puhumattakaan. Niihin on tullut yliannostus, kun ei vaihtoehtoja tekemiselle ole ollut. 

lopussa

Yhä useammin kuulen jonkun miettivän, millaista on, kun elämä taas palautuu normaaleihin raameihinsa, ja mikä se uusi normaali mahtaa olla. Tällaista kevättä kukaan ei olisi voinut kuvitella, eikä kukaan sen paremmin osaa kuvitella millaiseen maailmaan kodeistamme tulemme ulos, kun sen aika koittaa.

Hannah kirjoitti viime viikolla osuvasti siitä, mitä kaikkea hyvää tämä erikoinen kevät on tuonut tullessaan. Ehkä yhden aikakauden lopussa ja uuden alussa onkin kyse siitä, miten onnistumme viemään menneestä mukanamme tulevaan kaiken sen, mitä pidämme arvokkaana ja tärkeänä. Ja toisaalta, miten opimme hyvästelemään sen, mikä on aika jättää taakse. Ja ennen kaikkea, miten voisimme suhtautua muuttuvaan tilanteeseen hyväksyen ja itsellemme armoa antaen. Ehkä kyse ei olekaan siitä, millainen maailma on, kun tämä kaikki on ohi, vaan siitä, millaisia me olemme kaiken tämän jälkeen.

//Anna

Sydämeni kaipaa

Tänä keväänä ikävä on tullut iholle. Miten kaukaiselta tuntuukaan viimeinen kyläily ystävien luona, yhteinen saunailta tai puistotreffit. Millaiselta ylellisyydeltä kuulostaakaan pikainen piipadus siskon luona tai viikonlopun vietto vanhempien seurassa.

Ikävää olen tuntenut ennenkin. Jo ihan pienenä minulla oli tapana kirjoittaa päiväkirjaan pitkiä listoja kaikista heistä, joita kaipaan. Listalle mahtui päiväkotikavereita, sukulaisia ja ystäviä. Usein tunsin myös sisälläni selittämätöntä kaipuuta, joka ei mahtunut mihinkään nimilistaan tai kohdistunut yhteenkään yksittäiseen henkilöön. Ikävöin jotain, jota en osannut sanoittaa. Ehkä jo silloin kaipasin kotiin.

Silloin nähdä hänet saan, tätä sydämeni kaipaa.*

On jo moneen kertaan todettu, että elämme todella eriskummallisia aikoja. Kaiken ympärillä vellovan epävarmuuden, pelon ja ahdistuksen keskellä turvaudun siihen totuuteen, joka minua on kannatellut myös elämäni sysimustimpina hetkinä. Hän elää, ja kerran saan olla kotona Hänen luonaan. Silloin en kaipaa enää mitään.

annan huhtikuu pe

*Lunastajani elää. Suhe live.

//Anna