Toistuvuus tuo turvaa

Perinteet ovat murtuneet, tavat ovat harvenneet.

Ennen syötiin päivällistä joka päivä kello viisi, katsottiin lempisarjaa torstaisin, saunottiin lauantai-iltaisin, mentiin kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Nykyään lämmitetään ruokaa kukin vuorollaan, katsotaan sarjoja milloin tykätään jokainen omalta laitteeltaan, kirkkoon mennään jos huvittaa. Saunatkin on muutettu varastoiksi.

Kärjistän, tiedän. Mutta en voi olla miettimättä, että samaa tahtia tuttujen tapojen ja perheen perinteiden kanssa on murentunut myös ihmisten mielenterveys. Kun arki muuttuu ennustamattomaksi eikä toistuvuus tuo turvaa, mieli kuormittuu. Päivittäin tehtäviä päätöksiä on vastassa enemmän, emmekä pääse välillä lepäämään tapojen luomassa automaattiohjauksessa. Omat rutiinit eivät enää juurruta kiinni tavallisena toistuvaan arkipäivään.

tavat

Ihmissuhteissakin tärkeinä pidetään lähinnä spontaaniutta, yllätyksellisyyttä, uutuutta. Kuitenkin juuri tavat kannattelevat ihmissuhteita, yhdessäoloa ja yhteyttä. Erityisesti silloin, kun arki on täyttä, tunteet aaltoilevat tai myrskyt iskevät, on turvallista nojautua tapoihin ja rutiineihin, jotka tuovat lähimmät lähelle.

Mennään juoksemaan perjantai-iltaisin. Syödään aamiaista yhdessä tiistaisin. Kysytään oliko treeneissä kivaa. Saunotaan kun tullaan kotiin. Halataan kun tavataan. Suukotetaan kun lähdetään. Sanotaan tärkein joka päivä.

Kun varjelet jotain tapaa, tapa varjelee sinua.”
Matti J. Kuronen

”Ihan yksi lysti, miten vietetään vuosipäivää. Tärkeää on se, mitä tehdään joka maanantai.
Maaret Kallio

// Heini

Tämä ja seuraavat kaksi perjantaita vietetään lempilainaustemme äärellä.

Kutsuin kyllä kyläilemään

Meillä ei ole täällä oikein ketään ihmisiä, sanoit surullisena, allapäin, ehkä pettyneenäkin.

Päätin oitis kutsua teidät syömään, pullakahville tai vaikka piknikille. Kutsuin kerran, toisen, kolmannenkin. Neljänteen kertaan kokosin jo voimiani. Vastauksesi oli aina, että nyt ei sovi. Kerran olitte tosin jo tulossa, mutta peruit viime hetkellä. Koskaan et itse palannut asiaan tai ehdottanut vastavuoroisesti tapaamista.

Viidettä kertaa en enää kysynyt. Mietin, että ehkä en ollutkaan se, joka halusitte yhdeksi ihmiseksenne. Tai ehkä elämässänne oli kuitenkin niin paljon tärkeämpiä juttuja, jotka menivät kutsuni ohi. Tai ehkä olin ymmärtänyt jotain lauseessasi aivan väärin.

kutsuin kyläilemään

Sitäkin kyllä mietin, miten ajattelitte ihmisten elämään ilmaantuvan. Ymmärsittehän, että jos arki on täpösen täynnä, on usein hankalaa pitää ihmisiä likellä. Muistitko, että ystävyyssuhteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, priorisointiakin. Mietin, että vain harva meistä jaksaa sinnikkäästi kutsua ja ehdottaa, kun vastaus on yleensä ei. Pohdin myös, miksi ette juurikaan avanneet omaa oveanne, kutsuneet ketään omaan kotiinne. Odotitko muilta jotain sellaista, mihin et kuitenkaan ollut itsekään valmis?

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin sitäkin, mikä on teidän versionne tarinastamme. Miksi sinun mielestäsi meistä ei tullut toistemme ihmisiä? Huomasitko edes, että yritin? Mitä ajattelitte minusta tai ystävyyssuhteista ylipäätään? Mitä halusit silloin minun tai muiden tekevän, jotta ympärillänne olisi ihmisiä?

Minä surin sitä, että en onnistunut yrityksessäni olla ystäväsi. Mitä sinä surit?

// Heini

Rakkaudesta

Nuoruusvuosilta on muistivihkojeni lehdille ja mieleni sopukoihin jäänyt monta kuolematonta lausahdusta ja oivaltavaa ajatusta rakkaudesta. Kuten se, että rakkaus on lepoa, rakkaus on rohkeutta ja että rakkaudessa yllätymme toistemme valinnoista. Näitä, ja monia muita olen miettinyt viimeisinä viikonloppuina, kun olen ilokseni saanut juhlistaa useamman upean parin rakkautta ja sitoutumista toisiinsa.

Rakkaus repii ja raastaa, ja samaan aikaan hellii ja hivelee. Siihen sisältyy aimo annos onnea, ripaus rosoa, arkista kaurapuuroa ja juhlahetkien kuohuvia kuplia. Parhaimmillaan rakkaus on silloin, kun se pääsee yllättämään, ja aivan yhtä huumaavaa silloin, kun sen tuttuuteen on jo ehtinyt tottua. Rakkauteen ei kuulu pelko, ei vaatimukset eikä vallankäyttö. Se antaa tilaa olla juuri sitä mitä on, juurruttaa tiukasti paikoilleen ja samaan aikaan antaa siivet, joilla lentää.

häät

En tiedä miten rakkaus syttyy, kuka valitsee ja kenet, mutta sen tiedän, että rakkautta kannattaa juhlia. Välillä se tapahtuu mitä upeimmissa puitteissa puheiden ja laulujen siivittämänä, mutta ihan yhtä hyvin rakkautta voi, ja kannattaakin juhlia keskellä kaikkein tavallisinta tiistaita tai kiireisintä keskiviikkoa. Siihen ei tarvita kuin hymy arjen keskellä, pieni silitys ohimennen, muistutus siitä, että tässä olen, enkä menossa mihinkään.

Matkalla merkitykseen: läsnäolo

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta tämän lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran.

Haluan olla rauhassa siellä missä olen, miettimättä mennyttä ja murehtimatta tulevaa. Haluan, että voin pysähtyä kuhunkin hetkeen ilman paineita ja stressiä tekemättömistä töistä, keskittyen kulloinkin vierelläni olevaan ihmiseen tai käsillä olevaan asiaan. Haluan olla paikalla sekä fyysisesti että henkisesti.

Läsnäolohan tarkoittaa, että olemme fyysisesti paikalla, ja sen vastakohta on poissaolo. Läsnäoloon liittyy se paradoksi, että voimme olla fyysisesti läsnä ja silti henkisesti poissa. Haluan ehdottomasti ihmissuhteissani pyrkiä olemaan ennemmin läsnäoleva kuin poissaoleva. Toivon voivani läsnäolollani viestiä, etten olisi sillä hetkellä missään muualla mieluummin kuin juuri siinä hetkessä sen ihmisen kanssa. Uskon, että läsnäolo on tärkeää niin ihmissuhteissa kuin yksin ollessani. Muille läsnäolo viestii, että hetket heidän kanssaan ovat merkityksellisiä ja minulle arvokkaita. Yksin ollessani taas läsnäolo tekee latautumisen hetkistä tehokkaampia: jos olen oikeasti läsnä siinä mitä teen, jo muutaman minuutin yksin vietetty hetki riittää.

21.10.kuva1

Olen pohtinut konkreettisia askelia, joiden avulla yritän tehdä läsnäolemisesta itselleni helpompaa. Jaan teille kolme kätevää keinoa.

Haluan järjestää elämäni niin, että asioiden hoitamiselle on selkeä, suunniteltu ajankohta. Minun kohdallani yksi suurimmista esteistä läsnäololle on se, että ajatukseni karkaavat joko eilisen päivän pohtimiseen tai seuraavan suunnitteluun, useimmiten jälkimmäiseen. Olenkin alkanut tehdä joka viikko itselleni lukujärjestyksen. Mietin viikon aluksi, mitä asioita haluan saada hoidetuksi viikon aikana ja suunnittelen, milloin teen ne. Näin minun ei tarvitse muiden kanssa ollessani (tai yksin kirjaa lukiessani) pyörittää päässäni hoitamattomia hommia, kun tiedän, että olen päättänyt niille kaikille oman hetken.

21.10.kuva2.jpg

Haluan jättää puhelimen rauhaan ollessani muiden ihmisten kanssa ja keskittyä fyysisesti ympärilläni oleviin sen sijaan että katoaisin somen kautta toisiin maailmoihin. Aamukahvilla-blogin Henriikka kirjoitti keväällä somesääntöjä pohtiessaan oivaltavasti, kuinka some on toinen paikka. Kun avaamme puhelimen, siirrymme ajatuksissamme toiseen paikkaan, vaikka fyysisesti istummekin edelleen siinä samassa sohvannurkassa ystäviemme ympäröimänä.

Pyrin parhaani mukaan keskittymään keskusteluun ja yritän välttää harhautumasta omiin ajatuksiini tai kuuntelemasta muita keskusteluja. Tilanteissa, joissa ympärillä on paljon ihmisiä ja samassa tilassa käydään muitakin keskusteluja, harhaudun helposti kesken kaiken kuuntelemaan vieruskaverien juttua, mikä ei tietenkään ole kohteliasta eikä oikein keskustelukumppania kohtaan. Yritän parhaani mukaan sulkea korvani muiden jutuilta ja keskittyä siihen keskusteluun, jossa itse olen mukana.

Läsnäolo viestii läheisilleni, että arvostan heidän aikaansa, seuraansa ja ajatuksiaan. Läsnäolo tuo rauhaa, levollisuutta ja merkityksellisyyttä sekä itselleni että muille.

// Suvi

Silloin ja nyt

Kuinka vähän silloin tiesimmekään. Olimme niin kovin nuoria ja silti – tai ehkä juuri siksi – niin kovin varmoja itsestämme ja toisistamme. Elämämme kulkivat rinnakkain ja askeleemme sopivat yhteen vierekkäin astellessamme.

Elämä ei ollut vielä jättänyt meihin jälkiään. Seisoimme samassa risteyksessä
reput tyhjinä
takit auki
näköaloja tiiraillen.

Minkä polun valitsisimme? Mihin suuntaan lähtisimme?
Tai paremminkin: mihin suuntaan meidät vietäisiin?

Polkujemme alussa olimme niin lähekkäin.

edf

Sen risteyksen ja tämän päivän väliin mahtuu tuhansia hetkiä, pieniä ja suuria valintoja, jotka ovat määrittäneet polkujemme suuntaa. Paljon sellaista, jota emme ole voineet valita. Emmekä varmasti olisi itsellemme valinneet, jos se olisi käsissämme ollut.

Ja minusta tuntuu, että kaikki se väliin jäänyt ja vuosien aikana tapahtunut tai tapahtumatta jäänyt on muovannut meistä ja elämistämme niin kovin erilaiset. Matkan varrella reppuun on kertynyt monenlaista, ja kaikki se lasti on piirtänyt erilaisuutemme  yhä selvemmin esiin. Oli helpompaa olla lähellä silloin, kun niin moni iso askel oli vielä ottamatta, valinta tekemättä ja kipu kokematta.

Reput tyhjinä olimme niin samanlaisia.

// Suvi

Matkalla merkitykseen: sitoutuneisuus

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta alkaneen lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran. 

***

Uskon, että sitoutumisessa piilee yksi onnellisen elämän salaisuuksista. Ihminen on tyytyväisimmillään silloin, kun on sitoutunut tärkeäksi ajattelemiinsa ihmisiin ja asioihin. Pidän sitoutumista itselleni tärkeänä arvona.

sitoutuneisuus 1

Sitoutuminen vapauttaa toisaalle haikailusta ja fomosta. Jos täyttää kalenterinsa ensin tärkeimmillä jutuilla, ei ole syytä harmitella juttuja, joista jää paitsi – tällöin ne ovat väistämättä vähemmän tärkeitä, muuten ne olisivat olleet jo kalenterissa.

Sitoutuminen helpottaa päätöksentekoa. Itse olen sitoutunut opiskelemaan tulevina vuosina. Jos samasta ajasta taistelevat lempisarja ja opintojen tekeminen, teen jälkimmäistä – siihen olen huomattavasti sitoutuneempi. Aina valinnat eivät tietenkään ole näin yksioikoisia. Ajattelenkin, että sitoutuminen edellyttää omaa ajankäytön realistista suunnittelua. Se ainakin helpottaa sitoutunutta elämäntapaa.

Työelämässä ja vapaaehtoistöissä sitoutuminen on ensisijaista oman työssäviihtymisen, työntekemisen ja koko yhteisön kannalta. Vain harva pystyy antamaan parastaan silloin, kun toinen jalka on jo uuden oven välissä. Yritän olla kokonaan siellä missä olen. On myös helpompi kokea kuuluvansa joukkoon, kun itsekin on sitoutunut yhteisöön.

sitoutuneisuus 2

Tietysti sitoutumisella on tärkeä osansa ihmissuhteissa. Uskon, että parhaimmat ihmissuhteet ovat sellaisia, joissa kumpikin on sitoutunut samalla intensiteetillä. Sitoutuminen on enemmän kuin vaihdetut lupaukset tai sormiin sujautetut sormukset. Se on syvä, jaettu, yhteinen tietoisuus, että tässä pysyn, tässä pysyt. Enkä ihmettele, että sitoutuminen ei ole trendikästä. Se on vaikeaa ja vaativaa! Kuinka olenkaan itse kompuroinut ja tehnyt virheitä, satuttanut ja loukannut. Ja sittenkin pyristelen sitoutumista kohti.

Äärimmillään sitoutuminen mitataan kai silloin, kun toisella ei ole mitään annettavaa tai sitoutumisella ei saavuta konkreettista hyötyä itselleen. Kuinka pitkälle olen valmis pitämään kiinni oikeaksi tai hyväksi katsomastani, vaikka minä jään palkkaa vaille? En tiedä itsekään. Rehellisesti toivoisin, ettei tätä tietä koskaan tarvitsisi kulkea. Samaan aikaa arvelen, että sille tielle on jokaisen ainakin ajoittain kulkeminen, jos pyrkii elämään sitoutumisesta käsin.

Sitoutuminen määrittää sen, mihin ja kehen käytän aikani ja ajatukseni, rahani ja rakkauteni. Kuinka toivonkaan, että osaisin elää sitoutuneesti ja oikein valiten.

Sillä uskon, että sitoutumisessa on siunaus. 

// Heini

Ketä kiität?

Nykyään on muotia kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Monissa lifestyle-blogeissa, mindfulness-oppaissa ja self help -kirjoissa kehotetaan kirjoittamaan joka päivä ylös asioita, joista on kiitollinen. Onpa kirjakaupoissa myynnissä varta vasten tätä tarkoitusta varten räätälöityjä päiväkirjojakin. Tausta-ajatuksena lienee, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen auttaa meitä näkemään arjessamme läsnä olevia hyviä asioita, isoja ja pieniä. Se voi jopa lisätä kiitollisuuttamme, ja onpa väitetty niinkin, että kiitollisuus tekee ihmisistä terveempiä.

Somessa käytetään myös usein kuvien yhteydessä hashtagia #kiitollinensiunattuonnellinen. Oikeastaan juuri somesta sain lähtölaukaisun pohdinnoilleni kiitollisuudesta. Monet ihmiset pitävät kiitollisuuspäiväkirjaa ja julistavat olevansa kiitollisia, mutta kenelle? Universumille, maailmankaikkeudelle vai jollekin muulle korkeammalle voimalle? Jumalalle? Vai sittenkin omille vanhemmilleen, puolisolleen tai ystävilleen?  Voiko olla kiitollinen ilman kohdetta?

edf

Älkää käsittäkö väärin. Pidän itsekin kiitollisuuspäiväkirjaa, ja se on mielestäni hyvä rutiini. Olen kuitenkin pohtinut viime aikoina sitä, kenelle osoitamme kiitollisuutemme, ja mitä oikeasti tarkoitamme sanoessamme olevamme kiitollisia. Voi olla, että haluamme itse asiassa sanoa olevamme onnellisia. On kuitenkin helpompaa pukea tuo tunne sanoiksi kertomalla olevansa kiitollinen, sillä kiitollisuuteen sisältyy nöyryys. Ollessani kiitollinen tiedostan, etteivät hyvät asiat elämässäni ole omaa ansiotani. On ehkä hyväksytympää sanoa olevansa kiitollinen elämässään olevista asioista kuin olevansa onnellinen tai iloinen niistä.

Jos taas olemme todella kiitollisia ja ajattelemme, että elämässämme oleva hyvä on lahjaksi saatua, toivoisin, että kertoisimme suoraan ketä kiitämme. Haluan itse kohdistaa kiitokseni oikein. Haluan oppia sanoittamaan kiitollisuuteni niin, ettei jää epäselväksi, ketä kiitän. Jos uskon, että jokainen hyvä lahja tulee kaiken Luojalta, miksi osoittaisin kiitokseni vain häilyvästi jonnekin universumiin?

Oletko sinä pohtinut, ketä kiität?

// Suvi