Kivi kiveä hioo, mutta se sattuu

”Kivi kiveä hioo”, sanotaan, mutta koskaan ei puhuta siitä, kuinka kipeältä hiotuksi tuleminen useimmiten tuntuu. Ei puhuta siitä, kuinka tuskastuttavalta tuntuu myöntää virheensä ja tunnustaa toimineensa typerästi. Ei nosteta esiin sitä, kuinka raivon partaalle joudut, kun joku osoittaa sinun toimineen lapsellisesti ja kun vielä tiedät hänen olevan oikeassa.

Sillä totuushan on, että läheisissä ihmissuhteissa (niin pari- kuin ystävyyssuhteissa) kivet lyövät kipinää harva se päivä. Kuinka ristiriitaista onkaan, että juuri se henkilö jonka kanssa tunnet syvintä iloa, onnea ja yhteenkuuluvuutta, on samalla myös se, joka parhaiten osaa tuoda esiin kipeimmät kohtasi ja keskeneräisyytesi.

17.9

Hiotuksi tuleminen sattuu. Tekee kipeää. Tuntuu inhottavalta ja ärsyttää. Ei huvita läheskään aina. Paljon mukavampaa olisi antaa samalla mitalla takaisin, syytää kiukunpuuskassa oma kuralastinsa toisen niskaan ja kieltää visusti tehneensä koskaan mitään typerää.

Ja silti, kiukunpuuskissanikin, kuitenkin tiedän, että se kaikki on minulle hyväksi. Että se ihminen, joka välillä niin kovin kipeästi hioo kulmiani, on annettu vierelleni tarkoituksella, eikä vähiten juuri siksi, että voisimme yhdessä hioa toisistamme terävimpiä kulmia vähä vähältä pehmeämmiksi.

// Suvi

Älä oleta, vaan kysy

En tiedä teistä, mutta minulla on välillä paha tapa olettaa asioita. Yleensä oletukseni liittyvät muihin ihmisiin ja siihen, mitä he mahdollisesti tuntevat tai ajattelevat. Kaava on tuttu: tarkkailen jonkun läheiseni toimintaa, teen siitä omat tulkintani ja tulkintojeni perusteella muodostan oman oletetun todellisuuteni. Tämä kaikki tietysti missään vaiheessa kysymättä asianosaiselta, miten asiat oikeasti ovat.

Olen huomannut, että oletusten tekeminen johtaa useimmiten epämiellyttäviin tilanteisiin, joista voin syyttää vain itseäni. Otetaan esimerkki elävästä elämästä: meillä oli pari viikkoa sitten hääpäivä. Töistä kotiin ajellessani ajattelin, että olisipa kiva käydä vaikka yhdessä kahvilla merkkipäivää juhlistamassa. Kotioven avattuani en kuitenkaan ilmaissut ideaani, vaan siirryin suoraan suosikkipuuhaani: oletusten tekemiseen. Hääpäiväjuhlinnan toisella osapuolella oli ollut huono päivä töissä, ja hän oli kohdatessamme hieman väsynyt ja äreä. Siitä sitten muitta mutkitta (fiksuna naisena) tein sen oletuksen, että tuskinpa häntä mikään kahvittelu edes kiinnostaisi! Ei ainakaan silloin, eikä ainakaan minun kanssani.

Siirryin siis sohvalle oletusteni viereen ja piehtaroin synkähköissä tunnelmissa seuraavat pari tuntia, kunnes oletukseni purkautuivat ulos kiukkuna ja (täysin itse aiheutettuna) pettymyksenä.

DSC_0042_1535303252748

Kuinka epäreilusti käyttäydyinkään tuossa tilanteessa! Kertomatta mitään omista toiveistani, tein virheellisiä oletuksia ja sain niillä syöstyä itseni aikamoisen kiukun valtaan. Yksi pieni kysymys olisi riittänyt muuttamaan koko illan kulun.

Tämä oli uskoakseni vain yksi monista tilanteista, joissa niin usein teemme oletuksia ja laitamme toistemme päähän ajatuksia sekä suuhun sanoja, joita ei siellä alun perin ollenkaan ole ollut. Kysymättä jättäminen avaa oivan portin väärinymmärryksille, turhautumiselle ja kommunikaatiokatkoksille.

Annan siis täten itselleni ihan ilmaisen neuvon (jota saavat toki muutkin noudattaa):

älä oleta, vaan kysy.

Välittäminen on jakamista

We like to share.

Näihin sanoihin kuulin ystäväni päättävän kyläilykutsunsa, kun kuuntelin sivusta hänen ja hänen tuttavansa keskustelua.

Lämpö läikähti sydämessäni, sillä tiesin sanojen olevan kaikkea muuta kuin sanojen helinää. Olenhan itse tuon saman ystävän vieraana jo toista viikkoa. Hän ja hänen perheensä ovat jakaneet kanssani aikaansa, kauppareissuja, kävelyretkiä, täysiä ruokalautasia, hiuspompuloita, kenkiä ja hämärtyviä iltoja terassilla. Kaikkea sitä, mitä tavalliset arkipäivät ja erityiset reissupäivät eteen tuovatkaan.

29.6.kuva

Sharing is caring.

Kuinka huomatuksi ja välitetyksi ihminen voikaan kokea itsensä silloin, kun joku on valmis jakamaan omastaan. Purukumin tarjoaminen vieruskaverille ennen lentokoneen nousua, valmiin ruuan tuominen vastasyntyneen äidille, saunakutsun tarjoaminen saunattomalle tai oman kodin oven aukaiseminen illaksi tai päiväkausiksi kertovat kaikki samaa: sinä olet tärkeä.

Ihaninta ja parasta välittämistä lienee jakaa sydämensä salaisuuksia. Sitä elämää, joka sisältää usein kaikki harmaan sävyt.

Kun ystäväni päätti kyläilykutsunsa, hän olisi voinut yhtä hyvin sanoa:

We like to care.

Pidä musta kii

Sun täytyy pitää musta kiinni aina.
Silloinkin kun et jaksa,
kun en ymmärrä,
ja satutan.
Silloinkin kun sulkeudut,
kun vetäydyn,
ja teen virheitä.

Sun täytyy pysyä mun lähellä aina.
Vaikka kipu tuntuis liian suurelta,
matka liian raskaalta,
hiljaisuus liian syvältä.
Vaikka sanoja olis vähän,
kysymyksiä ihan liikaa,
eikä vastauksia ollenkaan.

Sillä mä aion pitää susta kiinni aina.
Aion pysyä sun lähellä aina.
Koska ei voi olla niin,
ettei sun käsi olis mun kädessä
eikä sun sydän mun sydämessä kiinni.

3.6._kuva_blogiin

Ole kokonaan siellä, missä olet

Olin kahvilla ystäväni kanssa. Jossain vaiheessa mieleen juolahti, että onkohan mun äänettömään puhelimeeni tullut viestejä. Sillä kertaa en kaivanut puhelintani esille ja kahvihetkemme jatkui keskeytyksettä. Jälkeenpäin kotimatkalla vanha, puhutteleva ajatus suhahti mieleeni:

Wherever you are, be all there.
Jim Elliot

Kuinka vaikeaa se meille välillä onkaan! Kuinka monta kertaa keskeytämme hyviä hetkiä toinen toisemme kanssa aukaisemalla whatsappin, jossa ei silläkään kertaa ole mitään välitöntä reagointia vaativaa? Miten helposti annamme internetin selaamisen riistää aikaamme niiltä, joille juhlapuheissamme lupaamme parhaamme antaa? Miten voi olla, että katsomme tarkemmin kännykän näytöllä näkyvää puolitutun profiilikuvaa kuin läheistä ruokapöydän toisella puolen? Kuinka usein selaamme instagramia tai facebookia silkasta tottumuksesta, vaikka huomiotamme kaipaisi joku rakkaimmistamme?

Kukaan ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kenenkään huomio ei koskaan ole täydellisesti kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ole siis kokonaan siellä, missä olet, muistutan itselleni erityisesti silloin, kun keskittymiseni alkaa herpaantua. 

be all there blogi

Minulle puhelimen tarpeeton vilkuilu on helpointa välttää siten, että katkaisen mobiilidatayhteyden hetkeksi kokonaan. Ehkä on niin, että kun katkaisee hetkeksi yhteyden niihin, jotka eivät oikeasti ole paikalla, saa yhteyden niihin, jotka ovat. Sillä mikä olisikaan parempaa kuin tärkeän ihmisen läsnäolo ja täysi huomio?

Mitä kuuluu?

Joskus välimatkaa pitää ensin lyhentää
kevyillä kysymyksillä
ja turvallisilla tiedusteluilla
ennen kuin uskaltaa
istahtaa viereen
ja alkaa jutella oikeista asioista.

Mitä kuuluu,
mites te,
mitä oot puuhaillut?

Entäs töissä,
onko ollut kiirettä,
paljon hommia?

Sä tuut puolitiehen vastaan:

Ihan hyvin,
tavallisesti,
ei ihmeempiä,
kiitos kysymästä,
entä sä?

Oikeasti haluaisin kysyä:
mitä mietit,
mitä oot ajatellut sitten viime näkemän,
mistä iloitset ja innostut,
mitä kaipaat,
miltä susta tuntuu
ja mitä suret?

Koska joskus
tarkemmin tarkasteltaessa
ihan hyvin voikin tarkoittaa, että aika huonosti,
tavallisesti onkin itse asiassa jotain ihan ihmeellistä
ja ei ihmeempiä tarkoittaa, että on ollut kaikenlaista.

Siis: mitä kuuluu, kerro kaikki!

14.5.

Ymmärtäväisyys on kaunista

En ole aina osannut arvostaa ymmärtäväisyyttä ihmisen ominaisuutena kovinkaan korkealle. Nykyisin ymmärtäväisyys on kuitenkin mielestäni yksi ihanimpia, koskettavimpia ja tärkeimpiä piirteitä. Ehkä on niin, että jotkut meistä huomaavat ymmärtäväisyydenkin arvon vasta silloin, kun sitä itse eniten kaipaa. Silloin, kun ei itsekään ymmärrä itseään.

Ymmärtäväinen tietää, ettei hän tiedä tai ole itse kokenut läheskään kaikkea. Sen tähden hän myös tietää, ettei voi useinkaan oikeasti tietää miltä toisesta tuntuu. Juuri siksi hän pyrkii kaikin tavoin kuuntelemaan toisen tunteita ja tunnelmia. Hän ei keskeytä eikä etenkään pelkää olla hiljaa. Hän yrittää asettaa itsensä toisen asemaan, vaikka se tuntuisi lähes mahdottomalta.

Ymmärtäväisen luona ei koskaan tarvitse pelätä tuomiota eikä yleensä edes typeriä neuvoja. Hän ei myöskään lausu sanoja, joiden tarkoitus on vähätellä tai pyyhkiä toisen tunteet ja kokemukset pois liian pieninä tai mitättöminä. Kaiken kaikkiaan ymmärtäväinen lausuu sanoja harkiten, sillä hän tietää mitä varomaton sana voi hajottaa ja miten äkkiä liian nopeat sanat voivat karkottaa.

Ymmärtäväinen kuulee, näkee ja lohduttaa. Hän tuo ympärilleen iloa ja vapautta – ja kenties välillä ihan tietämättäänkin luo aivan uutta. Ja kun hän lopulta lausuu sanansa, ne ovat armoa pullollaan.

Mä ajattelin vain, että se oli varmasti paras mihin sä siinä hetkessä pystyit, sanoi minulle yksi ymmärtäväinen ystävä sellaisen päivän jälkeen, kun parhaani oli ollut kaikilla mahdollisilla mittareilla aivan susisurkea. Sisälläni velloneet syyllisyys, pelko ja ahdistus hellittivät heti otettaan – aivan kuin ne olisivat alkaneet vetäytyä itseään vahvemman tieltä.

Yksi todellisen ystävyyden kauneimmista ominaisuuksista on ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen, sanoi antiikin ajan filosofi Seneca. Uskaltaisin lisätä, että ymmärryksen osoittamisella on myös paljon enemmän (muutos)voimaa kuin millään neuvoilla, ratkaisuehdotuksilla tai ryhdistäytymiskehoituksilla tulee ikinä olemaan.

ymmärrys blogi