Ensi kesään

Kävelen kosteassa metsässä ruskan vielä viipyillessä maisemassa. Kaikesta huomaa, että syksy on pikkuhiljaa antamassa periksi talvelle, värit eivät ole enää aivan yhtä kirkkaat kuin muutama viikko sitten, ja ilma on raskaampi, syksyn raikkaus on tehnyt tilaa alkavan talven painolle. Tuuli pyörittelee viimeisiä lehtiä alas puiden oksilta, jaloissani leviävä pehmeä matto on punaisen ja keltaisen sijaan muuttunut jo ruskeaksi. Lintuparvet tekevät muutaman ylimääräisen kierroksen ylläni, samalla haikeina huutaen jäähyväisiään. ”Nähdään taas, nähdäänhän?”

Pysähdyn mäen päälle ja annan katseeni levätä edessäni avautuvassa maisemassa. Harmaa taivas tihkuu kevyttä sadetta ja puiden välistä pilkottava vanha asfaltti korostaa sen harmautta entisestään. Tie tekee edessäni avautuvalla mäen nyppylällä mutkan, ja häviää sen toiselle puolelle. Mietin, miten usein on juuri näin: kun aloittaa matkan ei määränpäätä vielä näy.

Astelen hiljalleen eteenpäin, polku laskeutuu alas laaksoon, joka kietoo minutkin pehmeään hämärään. Linnut ovat jo menneet menojaan, mutta jos vielä voisin, jos puhuisin kieltään, vastaisin epäröimättä: ”Ensi kesään!”

//Anna

Lahjaksi luotu

Toivon, että oppisit rakastamaan metsää ja sen rauhoittavia rytmejä. Että olisit kotonasi metsän äänekkäässä hiljaisuudessa ja turvassa sen sykkivässä syleilyssä. Että viihtyisit niin syksyisessä lepoon laskeutuvassa kuin keväisessä kohinalla heräävässä metsässä. Että nauttisit metsästä kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Että löytäisit aarteita yhtä lailla kotimetsän kätköistä kuin vierailta vaaroilta.

Metsä on turvapaikka, joka ottaa sinut aina vastaan. Metsässä voit rauhoittua, rentoutua ja rohkaistua. Metsässä voit jättää taaksesi hälyn ja löytää ajatustesi luo.

Haluaisin opettaa sinulle kyvyn nauttia pienistä ihmeistä, joita metsän mutkat ja mättäät ovat pullollaan. Kunpa oppisit luottamaan luontoon ja tunnistaisit tutuissa törmissä Luojasi liikkeet, Hänen hyvyytensä taivaan tuhansissa tummissa ja sammaleen syvissä sävyissä.

Kunpa osaisin ohjata sinua lepäämään luonnossa. Latautumaan ja loikoilemaan, ihmettelemään ja iloitsemaan, näkemään ja nauttimaan.

Se kaikki luotiin sinullekin.

// Suvi

Kaikki neljä vuodenaikaa

Karkasimme Keski-Suomen harmaasta helmikuusta keskelle kauneinta talvea, kirpeitä pakkasia ja korkeita kinoksia. Hangilla kimaltava auringonpaiste oli jotain ihmeellisen ihanaa, ja toimi piristysruiskeena paremmin kuin tehokkainkin kirkasvalolamppu. Hiihdimme hyvin hoidetuilla laduilla ja laskettelimme upeissa rinteissä. En ollut tajunnutkaan miten kipeästi olin talvea kaivannut.

Kuukausi toisensa jälkeen jatkunut marraskuinen synkeys ei ole voinut olla vaikuttamatta mielialaan ja jaksamiseen. Lapsille koululiikuntaa varten hankitut sukset ovat saaneet pölyttyä varastossa, kun vettä valuvat viikot ovat seuranneet toisiaan. En ole koskaan ollut mikään talvi-ihminen, mutta vuodenaikojen vaihtelusta en luopuisi.

talviloma

Syksy tuhansine uusine alkuineen ja mahdollisuuksineen. Talvi kynttilöineen, nenää kipristävine pakkassäineen ja lumisine metsineen. Kevään tippuvat räystäät ja tilaa valtaava valo. Kesän aurinkoiset aamut ja lämpimät illat. Vuodenaikojen vaihtelu muistuttaa luonnon kiertokulusta ja elämän taipumuksesta muutokseen. Vanhan on väistyttävä, jotta jotain uutta voi tulla tilalle.

Toivon sydämeni pohjasta, ettei tämä lumeton ja leuto talvi ole mikään uusi normi. Toivon, että myös lasteni lapset saavat kokea kaikki neljä vuodenaikaa osana arkeaan, aivan kuten minäkin ennen heitä. Että heilläkin on mahdollisuus ihailla taivaalla leimuavia revontulia, hangilla hohtavia timantteja ja syksyn kauneimmilla väreillä värjäämiä lehtiä. Että hekin saavat pulahtaa kesäaamuna lämpimään, puhtaaseen järviveteen, ja tuntea keväällä avautuvien silmujen ja heräävän mullan tuoksun nenässään. 

//Anna

 

 

Kaupunkilomalla

Syysloma alkoi perjantaina, ja lähdin suoraan töistä viikonlopuksi pääkaupunkiimme ystäväni tykö.

Lauantaiaamun korkkasin kahden ystäväni kanssa ihanalla ja rauhallisella brunssilla, minkä jälkeen jatkoimme toisen kanssa matkaa päämäärättä. Kävelimme Punavuoresta muutaman putiikin kautta Kauppatorin tunnelmaan. Ja jo tuossa reilun puoli tuntia kestävällä matkalla syömmeeni alkoi hiipiä ahdistava olo. Kaupungin sykkeessä tuntui vaikealta rentoutua tai edes pysyä rentona.

kaupunkiloma 2

Kauppatorilla huomasin, että lautta Suomenlinnaan lähtisi laiturista kolmen minuutin päästä.

Mennäänkö? kysyin ystävältäni.

Saatuani heti myönteisen vastauksen astuimme lauttaan. Kiipesin kannelle nauttimaan maisemista ja merituulesta, ja sykkeeni tasaantui oitis. Päästyämme laituriin en lakannut huokailemasta kuinka ihanaa ja kaunista Suomenlinnassa olikaan! Aurinko paistoi, syksyn väriloisto hehkui parhaimmillaan, meri kohisi.

kaupunkiloma 1

Muistin taas kerran, mikä lataava ja levollinen vaikutus Luojan luomalla onkaan. Ja että jos vain mahdollista, lähden aina kuuntelemaan meren kohinaa!

Onneksi sunnuntaiaamun ohjelmassa oli vielä pitkä kävelylenkki Lauttasaaren kuvankauniilla rannoilla. Kaupunkilomakin voi olla monenlainen!

// Heini

Laiturin nokassa

Olimme olleet mökillä vasta muutaman tunnin, mutta tuosta vinosta, harmaantuneesta laiturista oli jo ehtinyt tulla lempipaikkani. Olin ihastellut laiturilta avautuvaa näkymää jo moneen otteeseen, mutta siitä tuntui olevan mahdotonta saada tarpeekseen. Siispä muiden mennessä yöpuulle hiippailin vielä kerran rantaan ja istahdin laiturin nokkaan.

Ihoani helli lämmin kesäillan henkäys, jossa ei vielä myöhään illallakaan tuntunut pienintäkään viileää vivahdetta. Istuin hievahtamatta tuijottaen vuoroin taivasta ja järvenselkää, osaamatta päättää kumpaan katseeni kiinnittäisin. Yritin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan ja värisävyn. Taivas oli kuin alati muuttuva taideteos, jonka nopeasti muuttuvat sävyt heijastuivat kauniisti tyynenä lepäävän järven pinnasta. Vastarannalla kohosivat utuiset tunturit, ja järvi tuntui jatkuvan rikkumattomana päättymättömän pitkälle. Mistään ei kuulunut mitään eikä missään näkynyt ketään, muutamaa ohi lentelevää lintua lukuunottamatta.

dav

Imiessäni itseeni kumpuilevien tunturien, värikylläisen taivaan ja tyynen järven epätavallista yhdistelmää tuntui kuin kaiken Luoja olisi valmistanut kaiken sen kauneuden juuri minun sydäntäni varten. Maalannut taivaan mitä kauneimmilla väreillä ja tyynnyttänyt järven heijastamaan yläpuolella tapahtuvan kauneuden. Asettanut tunturitkin vastarannalle jykevän liikkumattomina suuruuttaan julistamaan. Ja sen tehtyään tuonut vielä minut juuri tuohon laiturin nokkaan luomaansa ihmettelemään.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Meren rannalla

Päivän sää oli ollut epävakainen, eivätkä pilvet näyttäneet iltaa kohti hälvenevän. Päätimme silti lähteä katsomaan monien kehumaa rantaa. Lokkien kirkuna ja suolan tuoksu paljastivat lähestyvämme merta jo paljon ennen kuin mitään oli näkyvissä. Nousimme pienelle mäen nyppylälle, jonka laelta avautuivat vaahtopäiset aallot ja silmänkantamattomiin jatkuva rantahiekka. Lapset heittivät kengät jaloistaan ja juoksivat ihastuksesta hihkuen hiekalla, keräillen simpukoita ja kastellen varpaitaan merivedessä.

meri

Yhtäkkiä huomasin pyyhkiväni tuulessa silmiäni. Käänsin pääni kohti kuin tilauksesta pilven raosta pilkistänyttä aurinkoa, ja seisoin paikoillani aivan hiljaa. Merituuli puhalsi kaikin voimin ja samalla pyyhki kerros kerrokselta pois sitä, mitä edellisen vuoden olin taakkanani kantanut. Meren aallot aavistivat murheeni ja pelkoni, ja veivät ne mukanaan.

Lämmin käsi tavoitti omani, hiljainen puristus ja kyynel silmäkulmassa kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Sama puhdistava tuuli oli tavoittanut hänetkin, vienyt ensin polvilleen ja nostanut sitten ylös. ”Kunpa voitaisiin jäädä tähän”, hän kuiskasi, enkä voinut muuta kuin nyökätä.

//Anna

Tänään, ja kahtena seuraavana perjantaina, kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Metsässä

Vietän arkipäivistäni suurimman osan sisätiloissa, joten viikonloppuisin on ihan pakko päästä pihalle. Asiaa edesauttaa suuresti myös mieheni, hän nimittäin edustaa sitä ihmistyyppiä, joka aamulla ensimmäisenä avaa ikkunaverhot selälleen ja kajauttaa kovalla äänellä ”Hei, siellä paistaa aurinko, nyt kyllä täytyy lähteä ulos!”.

retkellä1

Olen vuosien saatossa saanut oman osani leikkipuistojen laidoilla seisoskelusta, keinun kiikuttamisesta ja karusellin pyörittämisestä, joten sen tyyppinen ulkoilu ei enää varsinaisesti innosta. Mutta eväsreppua alan pakata heti, kun joku vain mainitseekin sanan retki. Usein retkeilemme lähimetsissä ihan vaan oman perheen voimin, toisinaan kutsumme ystäviä mukaan ja lähdemme patikoimaan isommalla porukalla.

Kaleidoskoopissa on kirjoitettu metsästä ennenkin. On listattu kotiseutumme parhaita retkipaikkoja, jaettu parhaita vinkkejä vaellukselle ja marjastettu. Emmekä me suinkaan ole ainoita luontokärpäsen puraisemia, sillä viime vuosina retkeily on nostanut suosiotaan kovasti. Luontopoluilla on välillä väkeä tungokseen asti ja makkaranpaistopaikalla joutuu odottelemaan vuoroaan.

retkellä2

Metsässä on tilaa hengittää ja siellä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Vaihtuvien vuodenaikojen myötä se tarjoaa kävijälleen aina jotain uutta. Lisäksi metsä on yksi niitä harvoja paikkoja, jossa jopa toisilleen tuntemattomat suomalaiset tervehtivät iloisena vastaantulijoita. Eikä auringonkaan tarvitse aina paistaa, olemme retkeilleet niin paukkupakkasilla kuin tihkusateessa, ja joka kerta olemme palanneet metsästä tyytyväisempinä, kuin mitä olimme sinne mennessämme.

//Anna

Kohti arjen tyyniä poukamia

Minulle tämän tekstin kirjoittaminen on ollut vähän hankalaa. Olen miettinyt, kuinka erilainen teksti tästä olisikaan tullut vielä reilut kaksi vuotta sitten. Silloin olisin kirjoittanut, kuinka rentoudun kun pääsen harrastamaan urheilua maksimisykkeillä, saan viettää sunnuntain tätin murusten keskellä ja lösähdän välillä katsomaan omia lempisarjoja. Mutta viimeiset vuodet ovat olleet niin erilaisia, etten ole juurikaan pystynyt raskaaseen liikuntaan, en aina ole jaksanut surujeni keskellä murusiakaan ja tv-sarjatkin ovat tuntuneet usein mitäänsanomattomalta viihteeltä.

Miten rentoutua kriisien keskellä? Mistä löytää tapoja hiljentyä ja latautua, kun mielessä myllertää? Kuinka päästä hetkeksi tyyneen poukamaan myrskyjä pakoon?

edf

Vaikeaa rentoutuminen on ollutkin, mutta jos jotain valitsen niin nämä:

  1. Kävelylenkki. Toisin kuin raskaamman liikunnan aikana kävellessä ehtii liikunnan hyötyjen keräämisen lisäksi ajatella ja jutella. Jos siis ajatukseni ovat aivan solmussa, niin usein minun kannattaakin suunnata metsäiselle lenkkipolulle ja jutella hänelle, jonka suojassa elämäni lepää.
  2. Kirjoittaminen. Tämän blogin yksi minulle arvokkaimmista jutuista on ollut se, että tämän myötä olen alkanut taas kirjoittaa enemmän. Ja näinä vuosina se on ollut hirveän tärkeää – niin moneen julkaistuun ja julkaisemattomaan tekstiin olen saanut purettua läpi käymääni.
  3. Musiikki. Välillä ajattelen soittolistojani ravintonani: haluan, että kuuntelen sellaisia sanoituksia, ajatuksia ja säveliä, jotka ruokkivat minussa uskoa, toivoa ja rakkautta. Kuulostaa ehkä kliseiseltä ja kenties yliampuvaltakin, mutta minusta tuntuu, että välillä ei ole ollut varaa kuunnella mitään muuta.
  4. Lukeminen. Hyvä kirja avaa näkökulmia, antaa ajateltavaa ja avartaa omaa maailmaa. Ehkä parasta ovat rohkaisevat mutta samaistuttavat tarinat, jotka tuulettavat tehokkaasti omia ajatuksia.
  5. Niiden läheisten seura, jossa saa myllertää ja myrskytä. Tämä tietysti kaikkein kallisarvoisin.

// Heini

Tämä kirjoitus avaa kolmen perjantaisen tekstimme sarjan siitä, miten meistä kukin rentoutuu arjen keskellä.

Kaikki sinussa

Lauantaipäivämme hipoivat hieman toisiaan. Näimme teidät ensin lintutornilla, myöhemmin nuotiopaikalla ja kallioisilla rannoilla. Retkiemme päätteeksi kävelimme perässänne leveällä metsäpolulla.  

Katsoin käsiänne, jotka tarttuivat kiinni toisiinsa tottuneesti: läheisesti, vaistomaisesti, yhtään harkitsematta, kerta toisensa jälkeen. Vanhenevan miehen ahavoitunut, työtä tehnyt käsi. Nuoren miehen vaaleampi, sileämpi käsi.

Isän ja pojan kädet.

Mielessäni risteili kysymyksiä sinulle, isä: Mitä mietit, kun poikasi syntyi? Mitä ajattelit, kun katsoit omaasi ensimmäisiä kertoja kasvoihin ja löysitkin niistä jotain vierasta, erilaista? Päätitkö pitää poikasi heti vai harkitsitko hiljaa hylkäämistä? Miltä sinusta tuntui, kun omasi oli hitain hoksaamaan ja kömpelöin keinumaan? Pelkäsitkö, petyitkö, suritko, olitko vihainen? Pohditko miksi-alkuisia kysymyksiä? Mitä vastasit niille, jotka näkivät vain vamman?

edf

Jos olisin uskaltanut, olisin kysynyt tuon kaiken ja paljon muuta. Samaan aikaan olemuksesi, jutustelusi, lempeä hymysi, kasvojesi uurteet ja se miten pidit aikuista poikaasi kädestä olivat kuin vastaus kaikkeen pohtimaani.

Kaikki sinussa kertoi: tämä tässä on minun rakas poikani.

Ja taas poikasi käsi etsiytyi sormiesi lomaan, katse sinun kasvoihisi.

// Heini

Jyväskylän parhaat retkeilykohteet

Luin kerran eräästä kolumnista, että aikuisuuden tunnistaa siitä, kun lapsena tympeiltä tuntuneet asiat alkavatkin tuntua ihan mukavilta. Mielestäni kehityskulku on usein seuraavanlainen: lapsena jostain asiasta on ihan innoissaan, teininä innostus syystä tai toisesta hiipuu, ja aikuisiällä se löytyy taas uudelleen. Yksi hyvä esimerkki on marjastus, josta kirjoitin viime kesänä. Tämän tekstin otsikossa en kuitenkaan viittaa huippusalaisiin marjakätköihini, vaan tässä postauksessa aion jakaa omat lempiretkeilykohteeni Jyväskylässä ja lähistöllä.

Retkeilyn kanssa minulla on käynyt vähän samoin kuin marjastuksen: lapsena tykkäsin siitä ja retkeilimme perheeni kanssa paljon, teininä kiinnostus lakkasi lähes kokonaan ja viime vuosina olen löytänyt luonnon lumon taas uudelleen. Olen usein yllättynyt siitä, kuinka vähän monet Jyväskylässä asuvat tuntevat lähiseudun upeita luontokohteita. Toki esimerkiksi näihin minun lempipaikkoihini on hankala päästä, jos ei omista autoa. Pyöräilymatkan päästäkin löytyy silti ihania paikkoja. Tässä neljä suosikkiani, joihin jokaisen jyväskyläläisen tulisi tutustua. Näissä kohteissa viihtyvät varmasti myös muualta tulevat vieraat.

  1. Leivonmäen kansallispuisto
  • sijaitsee Joutsassa, n. 50 kilometrin päässä Jyväskylässä. Harva tietää, että näin lähellä Jyväskylää on upea, hyvin ylläpidetty kansallispuisto!
  • useita n. 2-6 kilometrin pituisia reittejä
  • omat suosikkipaikkani Soimalampi ja Joutsniemi löytyvät puiston pohjoisosasta

leivonmäki1

2. Mämminiemi

  • sijaitsee Toivakassa, 34 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • Jyväskylän kaupungin ylläpitämä ulkoilualue Päijänteen rannalla
  • suosittu veneilijöiden levähdyspaikka
  • useita eri nuotiopaikkoja ja kesäisin joinakin viikonpäivinä myös mahdollisuus saunoa muutaman euron maksua vastaan
  • ei varsinaisesti patikointireittejä, parkkipaikalta on n. 200 metrin matka alueelle

Mämminiemi

3. Hyyppäänvuori

  • sijaitsee Laukaassa, n. 30 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • parkkipaikalta matkaa huipulle on vain kilometri, mutta nousu on melko jyrkkä
  • Hyyppäänvuorelta levittäytyvät upeat maisemat Lievestuoreenjärven yli

Hyyppäänvuori

4. Vaarunvuori

  • sijaitsee Korpilahdella, n. 40 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta
  • 4 kilometrin luontopolku
  • Vaarunjyrkän yläpuolelta upeat näköalat Päijänteelle

Kuten tästä listasta voi päätellä, minulle hienoon luontoelämykseen kuuluu aina veden läheisyys. Jos veteen yhdistyy korkeat paikat, aina vain parempi. Suosittelen lämpimästi vierailemaan näissä ja toki muissakin Jyväskylän lähialueen kohteissa! Helppoja kohteita lyhyille retkille ovat myös Kanavuori ja Nyrölän luontopolku. Luontoon.fi, retkipaikka.fi ja Jyväskylän kaupungin sivut tarjoavat hyvää tietoa lähialueen retkeilymahdollisuuksista.

Vielä on kesää ja retkipäiviä jäljellä!