Jyväskylän parhaat retkeilykohteet

Luin kerran eräästä kolumnista, että aikuisuuden tunnistaa siitä, kun lapsena tympeiltä tuntuneet asiat alkavatkin tuntua ihan mukavilta. Mielestäni kehityskulku on usein seuraavanlainen: lapsena jostain asiasta on ihan innoissaan, teininä innostus syystä tai toisesta hiipuu, ja aikuisiällä se löytyy taas uudelleen. Yksi hyvä esimerkki on marjastus, josta kirjoitin viime kesänä. Tämän tekstin otsikossa en kuitenkaan viittaa huippusalaisiin marjakätköihini, vaan tässä postauksessa aion jakaa omat lempiretkeilykohteeni Jyväskylässä ja lähistöllä.

Retkeilyn kanssa minulla on käynyt vähän samoin kuin marjastuksen: lapsena tykkäsin siitä ja retkeilimme perheeni kanssa paljon, teininä kiinnostus lakkasi lähes kokonaan ja viime vuosina olen löytänyt luonnon lumon taas uudelleen. Olen usein yllättynyt siitä, kuinka vähän monet Jyväskylässä asuvat tuntevat lähiseudun upeita luontokohteita. Toki esimerkiksi näihin minun lempipaikkoihini on hankala päästä, jos ei omista autoa. Pyöräilymatkan päästäkin löytyy silti ihania paikkoja. Tässä neljä suosikkiani, joihin jokaisen jyväskyläläisen tulisi tutustua. Näissä kohteissa viihtyvät varmasti myös muualta tulevat vieraat.

  1. Leivonmäen kansallispuisto
  • sijaitsee Joutsassa, n. 50 kilometrin päässä Jyväskylässä. Harva tietää, että näin lähellä Jyväskylää on upea, hyvin ylläpidetty kansallispuisto!
  • useita n. 2-6 kilometrin pituisia reittejä
  • omat suosikkipaikkani Soimalampi ja Joutsniemi löytyvät puiston pohjoisosasta

leivonmäki1

2. Mämminiemi

  • sijaitsee Toivakassa, 34 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • Jyväskylän kaupungin ylläpitämä ulkoilualue Päijänteen rannalla
  • suosittu veneilijöiden levähdyspaikka
  • useita eri nuotiopaikkoja ja kesäisin joinakin viikonpäivinä myös mahdollisuus saunoa muutaman euron maksua vastaan
  • ei varsinaisesti patikointireittejä, parkkipaikalta on n. 200 metrin matka alueelle

Mämminiemi

3. Hyyppäänvuori

  • sijaitsee Laukaassa, n. 30 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • parkkipaikalta matkaa huipulle on vain kilometri, mutta nousu on melko jyrkkä
  • Hyyppäänvuorelta levittäytyvät upeat maisemat Lievestuoreenjärven yli

Hyyppäänvuori

4. Vaarunvuori

  • sijaitsee Korpilahdella, n. 40 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta
  • 4 kilometrin luontopolku
  • Vaarunjyrkän yläpuolelta upeat näköalat Päijänteelle

Kuten tästä listasta voi päätellä, minulle hienoon luontoelämykseen kuuluu aina veden läheisyys. Jos veteen yhdistyy korkeat paikat, aina vain parempi. Suosittelen lämpimästi vierailemaan näissä ja toki muissakin Jyväskylän lähialueen kohteissa! Helppoja kohteita lyhyille retkille ovat myös Kanavuori ja Nyrölän luontopolku. Luontoon.fi, retkipaikka.fi ja Jyväskylän kaupungin sivut tarjoavat hyvää tietoa lähialueen retkeilymahdollisuuksista.

Vielä on kesää ja retkipäiviä jäljellä!

Mökillä kaikki on vähän ihanampaa

Istun aurinkoisella terassilla. Ympäriltä kuuluu vain lokkien kirkumista ja lintujen viserrystä. Siirrän lepotuolia auringon mukaan ja hätistelen välillä pois muutaman hyttysen. Auringon lämpö tuntuu tervetulleelta talvenkalpealla iholla.

Aurinko porottaa selkään, kun kyykin hiekalla ja kiskon yksitellen juurineen pois hiekkarannan vallanneita kasveja. Aikaansaannoksestani seuraava tyydytys on suuri, kun hiekka siistiytyy poiskiskottu kasvi toisensa jälkeen.

Kiuas sihauttaa ilmoille lempeät löylyt. Ylälauteella on liian kuuma, alalauteella juuri sopiva. Ilma on viileä ja sateinen kuten usein juhannuksena, mutta uimassa on silti käytävä. Saunan jälkeen istutaan pyyhe päällä terassilla ja juodaan vihreää Jaffaa.

DSC_0114_1529859585758

Herään ikkunasta välkehtivään auringonvaloon. Puhelimen mukaan kello on vasta vähän yli seitsemän. Seuraava havaintoni on keittiöstä kuuluva kolina. Pikkuveli siellä paistaa aamupalaksi eilispäivän kalansaalista. Miten niin ei voi syödä kuhaa ja ahventa aamupalaksi?

Jonkun mielestä mökillä kaikki saattaa tuntua hitusen vaivalloisemmalta kuin kotioloissa. Tottahan se on, että mökillä sellaiset askareet, jotka kotona hoituvat napin painalluksella, vievät paljon enemmän aikaa. Tiskaaminen, saunan lämmittäminen, ruoanlaitto, you name it.

Minun mielestäni mökillä kaikki tuntuu kuitenkin hitusen ihanammalta kuin kotioloissa. Ruoka maistuu vähän paremmalta, uni tuntuu sikeämmältä ja löylyt leppoisammilta. Saatanpa itsekin olla vähän rennompi. Päivä tuntuu pidemmältä, vaikka juuri mitään arjen mittareilla ”järkevää” ei olisikaan tullut tehtyä.

Mökki ja minä voidaan edelleen hyvin.

Seikkailulla

”Äiti mennäänkö seikkailulle tuonne metsään?”
”Ei me taideta näin myöhään enää viitsiä mennä, siellähän on jo ihan pimeää.”
”Ei se haittaa, kyllä me selvitään kun pysytään vaan yhdessä!”

Tätä ajattelen silloin, kun aamuyön tunteina sänky on täynnä pieniä varpaita, joita ei sieltä hennoisi pois häätää, mutta jotka terävinä tunkeutuvat kylkeen ja tekevät nukkumisesta lähes mahdotonta.

Tätä toistelen mielessäni silloin, kun erimielisyydet ovat suuria, ymmärrys vähäistä ja tekisi mieli kääntää selkä.

Kaikista eniten tähän keskityn silloin, kun kiire naputtaa takaraivossa, mutta tilanne vaatii pysähtymään, keskittymään, huomaamaan.

Elämä tapahtuu, eikä läheskään aina juuri minun ehdoillani. Välillä metsässä on niin pimeää, ettei edessä kulkevaa polkua meinaa erottaa. Mutta, pieni poikani, olet aivan oikeassa. Kaikesta selvitään, kun pysytään yhdessä.

blogi 150118_2

P.S. Tottakai lähdimme rohkean ja luottavaisen poikani kanssa seikkailemaan pimeään metsään. Ja aivan kuten hän lupasi, hyvin meni!

Hengittelyä

Aluksi on vähän kylmä, vedän takin vetoketjua ylemmäs ja hihoja käsien suojaksi. Olisinpa ottanut hanskat mukaan. Pieni metsäpolku erottuu hädin tuskin, viime talven metsänraivaajat tekivät perusteellista työtä ja tuttu maisema on tiessään. Väistelen kiviä ja kantoja kunnes pääsen pururadalle. Askeleet löytävät hyvän tahdin, hengitys höyryää kirpeässä ilmassa. Ympärillä metsää, sitten taloja, pieni puro ja lopulta järvi.

Tällä kertaa en ottanut ketään mukaani, vaikka tulijoita kyllä riittäisi. Halusin tämän hetken ihan itselleni, keskityn hengittämään ja kuuntelen askelten ääniä hiekalla. Juuri nyt minua ei tarvitse kukaan, enkä minä tarvitse mitään.

Puolivälissä matkaa lähetän viestin kotiin: ”laittakaa sauna päälle”. Nyt ei ole enää vilu, hengitys on muuttunut tiheämmäksi, syke nousee ja veri kiertää. Päivän kiire unohtuu, huulille hiipii väkisinkin hymy. Vielä viimeinen ylämäki ja kotipiha alkaa jo häämöttää. Jään hetkeksi kuulostelemaan syksyisen illan ääniä ennen kuin avaan kotioven, jonka takana on menossa sirkus, tai eläinsairaalan vastaanotto, moporalli tai heppakisat.

Hengitän syvään ja tiedän, että kaikki on hyvin.

 

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!

Matkani marjastajaksi

Muistan lukeneeni mansikkakauden alussa erään kaverin FB-seinältä seuraavankaltaisen päivityksen (tässä allekirjoittaneen suurin piirtein referoimana):

“lapsena vannoin, että en ikinä lähde samaan marjaruljanssiin kuin vanhempani, mutta niin vain tässä ollaan ja säilötään laatikkotolkulla mansikoita omille lapsille talvella nautittavaksi.”

Voi kuinka samaistuinkaan tuohon päivitykseen!

Lapsuuden ja nuoruuden kesiin kuuluivat mustikka-, mansikka- ja puolukkaretket, joihin etenkin teinivuosina otettiin osaa vanhempien hellästä painostuksesta. Jostain syystä marjastaminen kuului teinivuosina samaan sarjaan kuin mökkeily. Ihan kuten mökkeilynkin kanssa, marjastamisen suhteenkin teini tuli onneksi jossain vaiheessa järkiinsä. Järkiin tuleminen vaati muutaman omillaan asutun vuoden, pari vanhempien marjavarastojen ulottumattomissa vietettyä talvea sekä sopivasti metsään päin kallellaan olevan aviomiehen.

Omalla kohdallani kääntyminen marjahulluuteen tapahtui pikkuhiljaa. Aluksi orastavan marjahysterian hillitsemiseen riitti torilta tai kaupan edustalta ostettu laatikollinen mansikoita. Muistan, kun ostin ensimmäistä kertaa itse 5 kg:n mansikkalaatikon ja säilöin marjat omin kätösin pakkaselle talven varalle. Voi kuinka aikuiseksi tunsinkaan itseni! Tuosta kesästä lähtien yksi loppukesän to do -listan tärkeimpiä kohtia on ollut mansikoiden säilöminen.

blogikuva_marjat

Lieneekö syynä ollut hyvä marjavuosi, uusi iso pakastin, kaveripiirissä vallinnut yleinen marjahysteria vai 25 ikävuoden paremmalle puolelle siirtyminen, mutta viime kesänä lähti sitten ihan kunnolla lapasesta. 5 kg mansikoita oli enää muisto vain. Heinä-syyskuun aikana oli lähes mahdotonta käydä keskustelua ystävieni kanssa ilman, että esille nousivat seuraavat kysymykset: Joko on mansikat pakastettu? Mistä ostit, paljonko maksoi, oliko hyvälaatuisia? Paljonkos on poimittu mustikoita? Löytyykö mustikoita, mansikoita tai vadelmia? Toki asiaan kuului myös päivitellä vadelmien järkyttävän suurta kokoa ja sitä, kuinka “sitä marjaa vaan on siellä metsässä, kun kävis vaan hakemassa pois”. Oli vain yksi asia, josta vaiettiin visusti: parhaiden marjapaikkojen sijainnit.

Luulen keksineeni salaisuuden siihen, miksi marjastaminen alkaa vanhempana (= yli 25 v.) tuntua vuosi vuodelta järkevämmältä touhulta. Voin paljastaa sen teillekin: ei siitä pusikossa kökkimisestä tule yhtään sen mukavampaa, vaikka ikää tuleekin. Näin vanhempana (= yli 25 v.) sitä kuitenkin tajuaa, että hetkellinen tuskailu (*) kannattaa, jos sillä saa pakastimen täyteen metsän aarteita. Ilmaista ruokaa, ihmiset!

Nyt eletään elokuun alkua ja marjakausi käy kuumimmillaan. Tällä postauksella yritänkin etupäässä orientoida itseäni tulevaan mustikka-/puolukka-/vadelma-ruljanssiin. Heikoilla hetkillä kantavana ajatuksena toimikoon talven pimeät illat, jolloin on ah-niin-ihanaa ottaa pakastimesta vähän marjoja aamupalalle. Töistä kotiin ja ämpärin kanssa metsään, se olkoon tämän viimeisen kesäkuukauden (kyllä, elokuukin on kesää!) mottoni.

Jokos teillä muuten on mansikat jo säilötty?

(*) Kyllä se puskassa kökkiminen joskus ihan mukavaakin on. Luonnossa liikkuminen jne.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Pilviä kultareunuksella

Olin tarkistanut asian: auringonlasku tapahtuisi klo 22.46. Tänään kyllä menisin ja näkisin sen! Koitin saada retkelleni seuraa siinä onnistumatta, mutta en antanut sen estää suunnitelmaani. Kurvasin rantaan jäätelöaltaan kautta ja istahdin aivan veden rajaan lahonneen laudankappaleen päälle.

Siinä yli kaksi tuntia istuessani mietin, olinkohan koskaan elämässäni katsellut auringonlaskua yksin niin pitkään. Puhelimenikin oli lentotilassa, sillä akku oli lopussa ja halusin säästää loput prosentit muutamaan kuvaan. Seuraa ei ollut siis edes somen kautta. (Enkä nyt mitenkään halua vähätellä yhden sorsan ja kolmen lokin suomaa läsnäoloa.)

Kun aurinko lopulta painui mailleen ja värjäsi pilvien reunat kullalla, oli kuin kaiken Luoja olisi kuiskannut: tyttöseni, katsopa mitä tein ihan vain sulle.

Jos hän teki sen minua varten, hän tekee sen myös sinua varten. Ota viltti mukaasi ja löydä oma laudankappaleesi, jonka päällä hengitellä ja ihmetellä. Jonka päällä muistaa, että on olemassa jotain itseäsi ja sinun pilviäsi suurempaa.

k4hepe

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

10 kuumaa vinkkiä kokemattomille vaeltajille!

Vaellus on pidempikestoinen retki, jossa yövytään maastossa, mahdollisesti autiotuvissa, useita kertoja yhden matkan aikana (Wikipedia).

k4hvaellusHoukutteleeko tunnelmallinen vaellusretki luonnon rauhassa? Näillä vinkeillä onnistut varmasti! Saatat tosin onnistua myös ilman näitä vinkkejä!

  1. Valmistaudu loputtomalta tuntuvaan kävelemiseen. Enkä nyt tarkoita mitään kevyttä samoilua luontopoluilla meikit naamassa. Sen sijaan lataa reppuusi noin viidesosa omasta painostasi ja lähde talsimaan pienille poluille useaksi tunniksi. Näin totutat mielesi tulevaan – tai ainakin annat esimakua nivelillesi siitä mitä tuleman pitää.
  2. Valitse kenkäsi hyvin. Esimerkiksi päkiöiden kohdalta jo ennen (!) vaellusta lähes puhkikuluneet kengät eivät ehkä ole se paras valinta. Toisaalta jos huomaat tilanteen vasta siellä metsässä, niin sitten voit ajatella, että tuleepahan kengät käytettyä ihan koko rahan edestä.
  3. Kokoa teltta kotona kerran (useamminkin voi!) ennen kuin olet keskellä metsää todennäköisesti väsyneenä, nälkäisenä ja hyvin hikisenä. YouTube-videon katsominen kokoamisesta auttaa vain vähän – ainakin jos olet katsonut sitä kotona noin ensimmäiset 50 sekuntia.
  4. Varaudu sateeseen. Useimmilla meillä on toki sateenpitävät kuorivaatteet ihan vain siksi, että asumme Suomessa. Pue ne päällesi. Mutta varaudu sateeseen (lue: märkiin kenkiin, polkuihin, telttoihin, telttapaikkoihin jne.) myös henkisesti. Jos tiedät miten se tapahtuu, kuulen vinkit mielelläni! Ehkä suorittamalla vinkki numero yksi rankkasateessa?
  5. Moikkaa muita rinkankantajia. Tervehtiminen on kai kohteliasta muutenkin, mutta koodistoon kuuluu myös myötätuntoinen katse tyyliin ”jaaha, tsemppiä vaan, ootte tekin sukeltaneet tänne metsään”. Voit myös tervehtiä repunkantajia, joita saattaa tulla vastaan joko retkesi aivan alussa tai lopussa. He eivät kuitenkaan ehkä vastaa tervehdykseen. (Epäilen alemmuuskompleksia – kenties he luulevat rinkankantajien olevan jotenkin kovempia tyyppejä. No, varmasti niitäkin on…)
  6. Ajattele ihan mitä ajattelet. Eikä ehkä kannata odottaa ylevien ajatusten saapumista. Niitä ei välttämättä (tai kenties jopa todennäköisesti) tule. Sen sijaan ajatuksesi saattavat pyöriä hyvin rajallisessa määrässä aiheita kuten hyttysissä, sateessa ja/tai kivussa. Nimittäin jos esimerkiksi polveesi sattuu reilusti yli puolet matkasta niin paljon, että pelkäät sen pettävän, niin kyllähän sinä toki saat ajatella sitä kipua. Koska muutakaan et voi. Ja onhan siinä se hyvä puoli, että sitten et jaksa ajatella hyttysiä tai märkiä kenkiäsi.
  7. Ota mukaan käteistä. Voi nimittäin olla, että joudut käymään kauppaa kanssavaeltajien kanssa vaikkapa särkylääkkeistä (koska edellinen kohta). Mastercard käy puskassa maksuvälineenä vain harvoin, vaikka olisit kantanut sitä taskussasi kaikki 60 kilometriä.
  8. Ihastele maisemia. Älä kuitenkaan ajattele epäonnistuneesi, vaikka tuijotat 95 prosenttia ajasta kenkiäsi ja seuraavaa metriä metsäpolusta. Se on väistämätöntä talsiessasi kuusimetsän siimeksessä juurakkoisilla, kivikkoisilla ja usein myös mutaisen liukkailla poluilla. Ihastele maisemia silloin, kun et liiku.
  9. Juttele levähdyspaikoilla vaeltamisesta. Hyviä aiheita ovat mm. syömänne pussiruoat, erilaiset kävelemisestä johtuvat kivut, kengät ja niiden märkyysaste, rakot ja erilaiset rakkolaastarit, telttojen mallit (riittää kun osaat omasi!) ja aiemmat vaellukset. Huomaat, että pärjäät kyllä! Sitä paitsi suurimman osan ajasta istutte todennäköisesti hiljaa tuijottaen nuotiotulta tai järvenselkää.
  10. Varaa vaelluksen päätteeksi jotain puhdistavaa. Hyvinvointihemmotteluyhteiskunnan kasvatteja tässä kun ollaan, niin kyllä jokainen kaipaa puskissa vietettyjen öiden jälkeen saunaa, suihkua, paljua, kylpyä, kuorintaa, saippuaa, mitä vain ihanaa! Sillä niin kuin eräs kokeneempi vaeltajapariskunta meille kertoi: ”Sitten kun tästä vaeltamisesta tulee liian mukavaa, niin pitää keksiä joku uusi harrastus.”

Huom! Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todelliseen elämään tai tekemääni vaellukseen ovat silkkaa sattumaa. Sitä paitsi minä aion lähteä jatkossakin vaeltamaan. Miksikö? Siitä seuraavassa postauksessa, jos niin vaaditte.