Seikkailulla

”Äiti mennäänkö seikkailulle tuonne metsään?”
”Ei me taideta näin myöhään enää viitsiä mennä, siellähän on jo ihan pimeää.”
”Ei se haittaa, kyllä me selvitään kun pysytään vaan yhdessä!”

Tätä ajattelen silloin, kun aamuyön tunteina sänky on täynnä pieniä varpaita, joita ei sieltä hennoisi pois häätää, mutta jotka terävinä tunkeutuvat kylkeen ja tekevät nukkumisesta lähes mahdotonta.

Tätä toistelen mielessäni silloin, kun erimielisyydet ovat suuria, ymmärrys vähäistä ja tekisi mieli kääntää selkä.

Kaikista eniten tähän keskityn silloin, kun kiire naputtaa takaraivossa, mutta tilanne vaatii pysähtymään, keskittymään, huomaamaan.

Elämä tapahtuu, eikä läheskään aina juuri minun ehdoillani. Välillä metsässä on niin pimeää, ettei edessä kulkevaa polkua meinaa erottaa. Mutta, pieni poikani, olet aivan oikeassa. Kaikesta selvitään, kun pysytään yhdessä.

blogi 150118_2

P.S. Tottakai lähdimme rohkean ja luottavaisen poikani kanssa seikkailemaan pimeään metsään. Ja aivan kuten hän lupasi, hyvin meni!

Seikkailulla

Hengittelyä

Aluksi on vähän kylmä, vedän takin vetoketjua ylemmäs ja hihoja käsien suojaksi. Olisinpa ottanut hanskat mukaan. Pieni metsäpolku erottuu hädin tuskin, viime talven metsänraivaajat tekivät perusteellista työtä ja tuttu maisema on tiessään. Väistelen kiviä ja kantoja kunnes pääsen pururadalle. Askeleet löytävät hyvän tahdin, hengitys höyryää kirpeässä ilmassa. Ympärillä metsää, sitten taloja, pieni puro ja lopulta järvi.

Tällä kertaa en ottanut ketään mukaani, vaikka tulijoita kyllä riittäisi. Halusin tämän hetken ihan itselleni, keskityn hengittämään ja kuuntelen askelten ääniä hiekalla. Juuri nyt minua ei tarvitse kukaan, enkä minä tarvitse mitään.

Puolivälissä matkaa lähetän viestin kotiin: ”laittakaa sauna päälle”. Nyt ei ole enää vilu, hengitys on muuttunut tiheämmäksi, syke nousee ja veri kiertää. Päivän kiire unohtuu, huulille hiipii väkisinkin hymy. Vielä viimeinen ylämäki ja kotipiha alkaa jo häämöttää. Jään hetkeksi kuulostelemaan syksyisen illan ääniä ennen kuin avaan kotioven, jonka takana on menossa sirkus, tai eläinsairaalan vastaanotto, moporalli tai heppakisat.

Hengitän syvään ja tiedän, että kaikki on hyvin.

 

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!

Hengittelyä

Matkani marjastajaksi

Muistan lukeneeni mansikkakauden alussa erään kaverin FB-seinältä seuraavankaltaisen päivityksen (tässä allekirjoittaneen suurin piirtein referoimana):

“lapsena vannoin, että en ikinä lähde samaan marjaruljanssiin kuin vanhempani, mutta niin vain tässä ollaan ja säilötään laatikkotolkulla mansikoita omille lapsille talvella nautittavaksi.”

Voi kuinka samaistuinkaan tuohon päivitykseen!

Lapsuuden ja nuoruuden kesiin kuuluivat mustikka-, mansikka- ja puolukkaretket, joihin etenkin teinivuosina otettiin osaa vanhempien hellästä painostuksesta. Jostain syystä marjastaminen kuului teinivuosina samaan sarjaan kuin mökkeily. Ihan kuten mökkeilynkin kanssa, marjastamisen suhteenkin teini tuli onneksi jossain vaiheessa järkiinsä. Järkiin tuleminen vaati muutaman omillaan asutun vuoden, pari vanhempien marjavarastojen ulottumattomissa vietettyä talvea sekä sopivasti metsään päin kallellaan olevan aviomiehen.

Omalla kohdallani kääntyminen marjahulluuteen tapahtui pikkuhiljaa. Aluksi orastavan marjahysterian hillitsemiseen riitti torilta tai kaupan edustalta ostettu laatikollinen mansikoita. Muistan, kun ostin ensimmäistä kertaa itse 5 kg:n mansikkalaatikon ja säilöin marjat omin kätösin pakkaselle talven varalle. Voi kuinka aikuiseksi tunsinkaan itseni! Tuosta kesästä lähtien yksi loppukesän to do -listan tärkeimpiä kohtia on ollut mansikoiden säilöminen.

blogikuva_marjat

Lieneekö syynä ollut hyvä marjavuosi, uusi iso pakastin, kaveripiirissä vallinnut yleinen marjahysteria vai 25 ikävuoden paremmalle puolelle siirtyminen, mutta viime kesänä lähti sitten ihan kunnolla lapasesta. 5 kg mansikoita oli enää muisto vain. Heinä-syyskuun aikana oli lähes mahdotonta käydä keskustelua ystävieni kanssa ilman, että esille nousivat seuraavat kysymykset: Joko on mansikat pakastettu? Mistä ostit, paljonko maksoi, oliko hyvälaatuisia? Paljonkos on poimittu mustikoita? Löytyykö mustikoita, mansikoita tai vadelmia? Toki asiaan kuului myös päivitellä vadelmien järkyttävän suurta kokoa ja sitä, kuinka “sitä marjaa vaan on siellä metsässä, kun kävis vaan hakemassa pois”. Oli vain yksi asia, josta vaiettiin visusti: parhaiden marjapaikkojen sijainnit.

Luulen keksineeni salaisuuden siihen, miksi marjastaminen alkaa vanhempana (= yli 25 v.) tuntua vuosi vuodelta järkevämmältä touhulta. Voin paljastaa sen teillekin: ei siitä pusikossa kökkimisestä tule yhtään sen mukavampaa, vaikka ikää tuleekin. Näin vanhempana (= yli 25 v.) sitä kuitenkin tajuaa, että hetkellinen tuskailu (*) kannattaa, jos sillä saa pakastimen täyteen metsän aarteita. Ilmaista ruokaa, ihmiset!

Nyt eletään elokuun alkua ja marjakausi käy kuumimmillaan. Tällä postauksella yritänkin etupäässä orientoida itseäni tulevaan mustikka-/puolukka-/vadelma-ruljanssiin. Heikoilla hetkillä kantavana ajatuksena toimikoon talven pimeät illat, jolloin on ah-niin-ihanaa ottaa pakastimesta vähän marjoja aamupalalle. Töistä kotiin ja ämpärin kanssa metsään, se olkoon tämän viimeisen kesäkuukauden (kyllä, elokuukin on kesää!) mottoni.

Jokos teillä muuten on mansikat jo säilötty?

(*) Kyllä se puskassa kökkiminen joskus ihan mukavaakin on. Luonnossa liikkuminen jne.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Matkani marjastajaksi

Pilviä kultareunuksella

Olin tarkistanut asian: auringonlasku tapahtuisi klo 22.46. Tänään kyllä menisin ja näkisin sen! Koitin saada retkelleni seuraa siinä onnistumatta, mutta en antanut sen estää suunnitelmaani. Kurvasin rantaan jäätelöaltaan kautta ja istahdin aivan veden rajaan lahonneen laudankappaleen päälle.

Siinä yli kaksi tuntia istuessani mietin, olinkohan koskaan elämässäni katsellut auringonlaskua yksin niin pitkään. Puhelimenikin oli lentotilassa, sillä akku oli lopussa ja halusin säästää loput prosentit muutamaan kuvaan. Seuraa ei ollut siis edes somen kautta. (Enkä nyt mitenkään halua vähätellä yhden sorsan ja kolmen lokin suomaa läsnäoloa.)

Kun aurinko lopulta painui mailleen ja värjäsi pilvien reunat kullalla, oli kuin kaiken Luoja olisi kuiskannut: tyttöseni, katsopa mitä tein ihan vain sulle.

Jos hän teki sen minua varten, hän tekee sen myös sinua varten. Ota viltti mukaasi ja löydä oma laudankappaleesi, jonka päällä hengitellä ja ihmetellä. Jonka päällä muistaa, että on olemassa jotain itseäsi ja sinun pilviäsi suurempaa.

k4hepe

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Pilviä kultareunuksella

10 kuumaa vinkkiä kokemattomille vaeltajille!

Vaellus on pidempikestoinen retki, jossa yövytään maastossa, mahdollisesti autiotuvissa, useita kertoja yhden matkan aikana (Wikipedia).

k4hvaellusHoukutteleeko tunnelmallinen vaellusretki luonnon rauhassa? Näillä vinkeillä onnistut varmasti! Saatat tosin onnistua myös ilman näitä vinkkejä!

  1. Valmistaudu loputtomalta tuntuvaan kävelemiseen. Enkä nyt tarkoita mitään kevyttä samoilua luontopoluilla meikit naamassa. Sen sijaan lataa reppuusi noin viidesosa omasta painostasi ja lähde talsimaan pienille poluille useaksi tunniksi. Näin totutat mielesi tulevaan – tai ainakin annat esimakua nivelillesi siitä mitä tuleman pitää.
  2. Valitse kenkäsi hyvin. Esimerkiksi päkiöiden kohdalta jo ennen (!) vaellusta lähes puhkikuluneet kengät eivät ehkä ole se paras valinta. Toisaalta jos huomaat tilanteen vasta siellä metsässä, niin sitten voit ajatella, että tuleepahan kengät käytettyä ihan koko rahan edestä.
  3. Kokoa teltta kotona kerran (useamminkin voi!) ennen kuin olet keskellä metsää todennäköisesti väsyneenä, nälkäisenä ja hyvin hikisenä. YouTube-videon katsominen kokoamisesta auttaa vain vähän – ainakin jos olet katsonut sitä kotona noin ensimmäiset 50 sekuntia.
  4. Varaudu sateeseen. Useimmilla meillä on toki sateenpitävät kuorivaatteet ihan vain siksi, että asumme Suomessa. Pue ne päällesi. Mutta varaudu sateeseen (lue: märkiin kenkiin, polkuihin, telttoihin, telttapaikkoihin jne.) myös henkisesti. Jos tiedät miten se tapahtuu, kuulen vinkit mielelläni! Ehkä suorittamalla vinkki numero yksi rankkasateessa?
  5. Moikkaa muita rinkankantajia. Tervehtiminen on kai kohteliasta muutenkin, mutta koodistoon kuuluu myös myötätuntoinen katse tyyliin ”jaaha, tsemppiä vaan, ootte tekin sukeltaneet tänne metsään”. Voit myös tervehtiä repunkantajia, joita saattaa tulla vastaan joko retkesi aivan alussa tai lopussa. He eivät kuitenkaan ehkä vastaa tervehdykseen. (Epäilen alemmuuskompleksia – kenties he luulevat rinkankantajien olevan jotenkin kovempia tyyppejä. No, varmasti niitäkin on…)
  6. Ajattele ihan mitä ajattelet. Eikä ehkä kannata odottaa ylevien ajatusten saapumista. Niitä ei välttämättä (tai kenties jopa todennäköisesti) tule. Sen sijaan ajatuksesi saattavat pyöriä hyvin rajallisessa määrässä aiheita kuten hyttysissä, sateessa ja/tai kivussa. Nimittäin jos esimerkiksi polveesi sattuu reilusti yli puolet matkasta niin paljon, että pelkäät sen pettävän, niin kyllähän sinä toki saat ajatella sitä kipua. Koska muutakaan et voi. Ja onhan siinä se hyvä puoli, että sitten et jaksa ajatella hyttysiä tai märkiä kenkiäsi.
  7. Ota mukaan käteistä. Voi nimittäin olla, että joudut käymään kauppaa kanssavaeltajien kanssa vaikkapa särkylääkkeistä (koska edellinen kohta). Mastercard käy puskassa maksuvälineenä vain harvoin, vaikka olisit kantanut sitä taskussasi kaikki 60 kilometriä.
  8. Ihastele maisemia. Älä kuitenkaan ajattele epäonnistuneesi, vaikka tuijotat 95 prosenttia ajasta kenkiäsi ja seuraavaa metriä metsäpolusta. Se on väistämätöntä talsiessasi kuusimetsän siimeksessä juurakkoisilla, kivikkoisilla ja usein myös mutaisen liukkailla poluilla. Ihastele maisemia silloin, kun et liiku.
  9. Juttele levähdyspaikoilla vaeltamisesta. Hyviä aiheita ovat mm. syömänne pussiruoat, erilaiset kävelemisestä johtuvat kivut, kengät ja niiden märkyysaste, rakot ja erilaiset rakkolaastarit, telttojen mallit (riittää kun osaat omasi!) ja aiemmat vaellukset. Huomaat, että pärjäät kyllä! Sitä paitsi suurimman osan ajasta istutte todennäköisesti hiljaa tuijottaen nuotiotulta tai järvenselkää.
  10. Varaa vaelluksen päätteeksi jotain puhdistavaa. Hyvinvointihemmotteluyhteiskunnan kasvatteja tässä kun ollaan, niin kyllä jokainen kaipaa puskissa vietettyjen öiden jälkeen saunaa, suihkua, paljua, kylpyä, kuorintaa, saippuaa, mitä vain ihanaa! Sillä niin kuin eräs kokeneempi vaeltajapariskunta meille kertoi: ”Sitten kun tästä vaeltamisesta tulee liian mukavaa, niin pitää keksiä joku uusi harrastus.”

Huom! Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todelliseen elämään tai tekemääni vaellukseen ovat silkkaa sattumaa. Sitä paitsi minä aion lähteä jatkossakin vaeltamaan. Miksikö? Siitä seuraavassa postauksessa, jos niin vaaditte.

10 kuumaa vinkkiä kokemattomille vaeltajille!

Onnellisinta on unohtua

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut lukea koko aamupäivää. Mutta niin tein. Aamukahvin jälkeen teki mieli lukaista jokunen sivu uudesta kirjasta. Muutaman sivun sijaan ahmaisinkin muutaman luvun, kunnes pari tuntia myöhemmin luin kirjan viimeisen sanan ja nousin sohvalta. Unohduin kirjan kepeään maailmaan.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut juoksennella metsäpoluilla puoltatoista tuntia. Mutta sen tein. En voinut muutakaan: koivut kukoistivat kirkkaimmassa vihreässä ja voikukkien loisto oli syvintä keltaista. Pelkästä alkaneen kesän ilosta valitsin aina uuden metsäpolun. Unohduin metsän rauhoittavaan kahinaan.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut vaeltaa kahvipöydästä toiseen koko pitkää sateista päivää. Mutta niin siinä vain kävi. Brunssin jälkeen puhelimeen tuli ehdotus jäätelöhetkestä kaupungilla ja sen jälkeen kutsu iltateelle. Ja siinä se päivä sitten vierähtikin. Unohduin kahvipöytien mutkattomiin kohtaamisiin.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut edes mennä mökille. Mutta sieltä minä itseni löysin. Vedin ilmaa keuhkojeni viimeiseenkin sopukkaan. Imin näkymää itseeni kuin näkisin sen viimeistä kertaa. Lopulta kävelin istumaan lempipaikalleni lyhyen laiturin päähän, tuuli pöllytti hiuksiani. Unohduin poukkoileviin ajatuksiini.

Suunnitelmamme ei varsinaisesti ollut istuskella laiturilla niin kauan kunnes aurinko laskisi harjun taa. Mutta sen me teimme. Istuimme mykkyrässä, polvet sylissämme aivan laiturin reunalla. Vuoroin katselimme liplattelevaa vettä ja laskevaa aurinkoa. Siinä samalla verkalleen juttelimme juttuja joita ei aiemmin oltu juteltu ja kysyimme kysymykset joita ei aiemmin oltu kysytty. Unohduimme lämpimän lempeään kesäiltaan.

Onnellisinta ovat päivät, joille ei ole suunnitelman suunnitelmaa eikä edes pienen pientä aikataulua. Silloin voi tehdä ihan mitä vain ja unohtua ihan mihin milloinkin.

k4voikukat.jpg

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Onnellisinta on unohtua

Valkoiset on yöt kesien

Parasta kesässä on suunnittelemattomuus. Venyneet hetket ja itsestään syntyneet tilanteet, yllättävät mahdollisuudet ja ajautumiset oikeisiin paikkoihin sopivina aikoina. Ihanimpia ovat leppoisat illat, jotka alkavat kääntyä aamuun. Kesäyön ja nousevan aamun valo on erityislaatuista ja hiljalleen heräävän luonnon äänet tenhoavia.

Pitkiksi venähtäneet kesäpäivät ovat mahtavia hyvässä seurassa vietettynä, mutta parhaimmillaan kesäyön taika on sittenkin yksin ihmeteltynä. Vähintään kerran kesässä on nähtävä aikainen aamusumu järven yllä ja hetki ennen auringon kirkastumista. Kuultava yön lyhyt hiljaisuus, joka vähitellen rikkoutuu lintujen ääniin. Ei ole väliä, onko aamuvirkku vai yökukkuja, tavoitteen voi saavuttaa valvomalla pitkään tai heräämällä poikkeuksellisen aikaisin. Loma on ajan suhteen armelias.

summernight

Ehkä juuri siksi lomalla kaikki kietoutuu nukkumisen ympärille. Aamulla uinutaan pitkään tai herätään auringonvaloon. Illalla valvotaan, koska voi, tai mennään aikaisin nukkumaan, koska voi. Päivällä otetaan torkut tasaamaan loma-aikaerorasitusta, kuittaamaan valvottuja öitä – tai vain siksi, että voi. Autuus on niissä aamu- ja iltapäivän hetkissä, kun malttaa laskea kirjan käsistä, antaa silmien painua kiinni, eikä herätyskellon säätäminen tule mieleenkään. Kesällä ehtii herätä sitten, kun on levännyt tarpeeksi, tai tulee nälkä.

Lomalla unta eivät häiritse työhuolet tai televisiosarjat. Netflixiä on varaa katsoa monta yötä peräkkäin, koska päivällä ehtii nukkua. Kirjan voi lukea loppuun kerralla. Vieraille ei tarvitse vihjailla sopivista poistumisajoista. Kesäaika sulattaa rutiinit, eikä aamukahdeksalta ole pakko olla missään. Ehkä juuri siksi kesällä onkin mukava olla aamulla jo ennen kahdeksaa vaikka missä. Uimassa, torikahvilla, kirjan ääressä.

Meidän kesän kestosuosikki on aamuleffa – ennen aamupalaa ehtii hyvin katsoa elokuvan, lounasaikaan mennessä kolmekin.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Näin juhannuksen jälkeen loman alkua odotellessa ajatukset pyörivät kesässä maanantainakin. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Valkoiset on yöt kesien