Metsässä

Vietän arkipäivistäni suurimman osan sisätiloissa, joten viikonloppuisin on ihan pakko päästä pihalle. Asiaa edesauttaa suuresti myös mieheni, hän nimittäin edustaa sitä ihmistyyppiä, joka aamulla ensimmäisenä avaa ikkunaverhot selälleen ja kajauttaa kovalla äänellä ”Hei, siellä paistaa aurinko, nyt kyllä täytyy lähteä ulos!”.

retkellä1

Olen vuosien saatossa saanut oman osani leikkipuistojen laidoilla seisoskelusta, keinun kiikuttamisesta ja karusellin pyörittämisestä, joten sen tyyppinen ulkoilu ei enää varsinaisesti innosta. Mutta eväsreppua alan pakata heti, kun joku vain mainitseekin sanan retki. Usein retkeilemme lähimetsissä ihan vaan oman perheen voimin, toisinaan kutsumme ystäviä mukaan ja lähdemme patikoimaan isommalla porukalla.

Kaleidoskoopissa on kirjoitettu metsästä ennenkin. On listattu kotiseutumme parhaita retkipaikkoja, jaettu parhaita vinkkejä vaellukselle ja marjastettu. Emmekä me suinkaan ole ainoita luontokärpäsen puraisemia, sillä viime vuosina retkeily on nostanut suosiotaan kovasti. Luontopoluilla on välillä väkeä tungokseen asti ja makkaranpaistopaikalla joutuu odottelemaan vuoroaan.

retkellä2

Metsässä on tilaa hengittää ja siellä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Vaihtuvien vuodenaikojen myötä se tarjoaa kävijälleen aina jotain uutta. Lisäksi metsä on yksi niitä harvoja paikkoja, jossa jopa toisilleen tuntemattomat suomalaiset tervehtivät iloisena vastaantulijoita. Eikä auringonkaan tarvitse aina paistaa, olemme retkeilleet niin paukkupakkasilla kuin tihkusateessa, ja joka kerta olemme palanneet metsästä tyytyväisempinä, kuin mitä olimme sinne mennessämme.

//Anna

Kohti arjen tyyniä poukamia

Minulle tämän tekstin kirjoittaminen on ollut vähän hankalaa. Olen miettinyt, kuinka erilainen teksti tästä olisikaan tullut vielä reilut kaksi vuotta sitten. Silloin olisin kirjoittanut, kuinka rentoudun kun pääsen harrastamaan urheilua maksimisykkeillä, saan viettää sunnuntain tätin murusten keskellä ja lösähdän välillä katsomaan omia lempisarjoja. Mutta viimeiset vuodet ovat olleet niin erilaisia, etten ole juurikaan pystynyt raskaaseen liikuntaan, en aina ole jaksanut surujeni keskellä murusiakaan ja tv-sarjatkin ovat tuntuneet usein mitäänsanomattomalta viihteeltä.

Miten rentoutua kriisien keskellä? Mistä löytää tapoja hiljentyä ja latautua, kun mielessä myllertää? Kuinka päästä hetkeksi tyyneen poukamaan myrskyjä pakoon?

edf

Vaikeaa rentoutuminen on ollutkin, mutta jos jotain valitsen niin nämä:

  1. Kävelylenkki. Toisin kuin raskaamman liikunnan aikana kävellessä ehtii liikunnan hyötyjen keräämisen lisäksi ajatella ja jutella. Jos siis ajatukseni ovat aivan solmussa, niin usein minun kannattaakin suunnata metsäiselle lenkkipolulle ja jutella hänelle, jonka suojassa elämäni lepää.
  2. Kirjoittaminen. Tämän blogin yksi minulle arvokkaimmista jutuista on ollut se, että tämän myötä olen alkanut taas kirjoittaa enemmän. Ja näinä vuosina se on ollut hirveän tärkeää – niin moneen julkaistuun ja julkaisemattomaan tekstiin olen saanut purettua läpi käymääni.
  3. Musiikki. Välillä ajattelen soittolistojani ravintonani: haluan, että kuuntelen sellaisia sanoituksia, ajatuksia ja säveliä, jotka ruokkivat minussa uskoa, toivoa ja rakkautta. Kuulostaa ehkä kliseiseltä ja kenties yliampuvaltakin, mutta minusta tuntuu, että välillä ei ole ollut varaa kuunnella mitään muuta.
  4. Lukeminen. Hyvä kirja avaa näkökulmia, antaa ajateltavaa ja avartaa omaa maailmaa. Ehkä parasta ovat rohkaisevat mutta samaistuttavat tarinat, jotka tuulettavat tehokkaasti omia ajatuksia.
  5. Niiden läheisten seura, jossa saa myllertää ja myrskytä. Tämä tietysti kaikkein kallisarvoisin.

// Heini

Tämä kirjoitus avaa kolmen perjantaisen tekstimme sarjan siitä, miten meistä kukin rentoutuu arjen keskellä.

Kaikki sinussa

Lauantaipäivämme hipoivat hieman toisiaan. Näimme teidät ensin lintutornilla, myöhemmin nuotiopaikalla ja kallioisilla rannoilla. Retkiemme päätteeksi kävelimme perässänne leveällä metsäpolulla.  

Katsoin käsiänne, jotka tarttuivat kiinni toisiinsa tottuneesti: läheisesti, vaistomaisesti, yhtään harkitsematta, kerta toisensa jälkeen. Vanhenevan miehen ahavoitunut, työtä tehnyt käsi. Nuoren miehen vaaleampi, sileämpi käsi.

Isän ja pojan kädet.

Mielessäni risteili kysymyksiä sinulle, isä: Mitä mietit, kun poikasi syntyi? Mitä ajattelit, kun katsoit omaasi ensimmäisiä kertoja kasvoihin ja löysitkin niistä jotain vierasta, erilaista? Päätitkö pitää poikasi heti vai harkitsitko hiljaa hylkäämistä? Miltä sinusta tuntui, kun omasi oli hitain hoksaamaan ja kömpelöin keinumaan? Pelkäsitkö, petyitkö, suritko, olitko vihainen? Pohditko miksi-alkuisia kysymyksiä? Mitä vastasit niille, jotka näkivät vain vamman?

edf

Jos olisin uskaltanut, olisin kysynyt tuon kaiken ja paljon muuta. Samaan aikaan olemuksesi, jutustelusi, lempeä hymysi, kasvojesi uurteet ja se miten pidit aikuista poikaasi kädestä olivat kuin vastaus kaikkeen pohtimaani.

Kaikki sinussa kertoi: tämä tässä on minun rakas poikani.

Ja taas poikasi käsi etsiytyi sormiesi lomaan, katse sinun kasvoihisi.

// Heini

Jyväskylän parhaat retkeilykohteet

Luin kerran eräästä kolumnista, että aikuisuuden tunnistaa siitä, kun lapsena tympeiltä tuntuneet asiat alkavatkin tuntua ihan mukavilta. Mielestäni kehityskulku on usein seuraavanlainen: lapsena jostain asiasta on ihan innoissaan, teininä innostus syystä tai toisesta hiipuu, ja aikuisiällä se löytyy taas uudelleen. Yksi hyvä esimerkki on marjastus, josta kirjoitin viime kesänä. Tämän tekstin otsikossa en kuitenkaan viittaa huippusalaisiin marjakätköihini, vaan tässä postauksessa aion jakaa omat lempiretkeilykohteeni Jyväskylässä ja lähistöllä.

Retkeilyn kanssa minulla on käynyt vähän samoin kuin marjastuksen: lapsena tykkäsin siitä ja retkeilimme perheeni kanssa paljon, teininä kiinnostus lakkasi lähes kokonaan ja viime vuosina olen löytänyt luonnon lumon taas uudelleen. Olen usein yllättynyt siitä, kuinka vähän monet Jyväskylässä asuvat tuntevat lähiseudun upeita luontokohteita. Toki esimerkiksi näihin minun lempipaikkoihini on hankala päästä, jos ei omista autoa. Pyöräilymatkan päästäkin löytyy silti ihania paikkoja. Tässä neljä suosikkiani, joihin jokaisen jyväskyläläisen tulisi tutustua. Näissä kohteissa viihtyvät varmasti myös muualta tulevat vieraat.

  1. Leivonmäen kansallispuisto
  • sijaitsee Joutsassa, n. 50 kilometrin päässä Jyväskylässä. Harva tietää, että näin lähellä Jyväskylää on upea, hyvin ylläpidetty kansallispuisto!
  • useita n. 2-6 kilometrin pituisia reittejä
  • omat suosikkipaikkani Soimalampi ja Joutsniemi löytyvät puiston pohjoisosasta

leivonmäki1

2. Mämminiemi

  • sijaitsee Toivakassa, 34 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • Jyväskylän kaupungin ylläpitämä ulkoilualue Päijänteen rannalla
  • suosittu veneilijöiden levähdyspaikka
  • useita eri nuotiopaikkoja ja kesäisin joinakin viikonpäivinä myös mahdollisuus saunoa muutaman euron maksua vastaan
  • ei varsinaisesti patikointireittejä, parkkipaikalta on n. 200 metrin matka alueelle

Mämminiemi

3. Hyyppäänvuori

  • sijaitsee Laukaassa, n. 30 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • parkkipaikalta matkaa huipulle on vain kilometri, mutta nousu on melko jyrkkä
  • Hyyppäänvuorelta levittäytyvät upeat maisemat Lievestuoreenjärven yli

Hyyppäänvuori

4. Vaarunvuori

  • sijaitsee Korpilahdella, n. 40 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta
  • 4 kilometrin luontopolku
  • Vaarunjyrkän yläpuolelta upeat näköalat Päijänteelle

Kuten tästä listasta voi päätellä, minulle hienoon luontoelämykseen kuuluu aina veden läheisyys. Jos veteen yhdistyy korkeat paikat, aina vain parempi. Suosittelen lämpimästi vierailemaan näissä ja toki muissakin Jyväskylän lähialueen kohteissa! Helppoja kohteita lyhyille retkille ovat myös Kanavuori ja Nyrölän luontopolku. Luontoon.fi, retkipaikka.fi ja Jyväskylän kaupungin sivut tarjoavat hyvää tietoa lähialueen retkeilymahdollisuuksista.

Vielä on kesää ja retkipäiviä jäljellä!

Mökillä kaikki on vähän ihanampaa

Istun aurinkoisella terassilla. Ympäriltä kuuluu vain lokkien kirkumista ja lintujen viserrystä. Siirrän lepotuolia auringon mukaan ja hätistelen välillä pois muutaman hyttysen. Auringon lämpö tuntuu tervetulleelta talvenkalpealla iholla.

Aurinko porottaa selkään, kun kyykin hiekalla ja kiskon yksitellen juurineen pois hiekkarannan vallanneita kasveja. Aikaansaannoksestani seuraava tyydytys on suuri, kun hiekka siistiytyy poiskiskottu kasvi toisensa jälkeen.

Kiuas sihauttaa ilmoille lempeät löylyt. Ylälauteella on liian kuuma, alalauteella juuri sopiva. Ilma on viileä ja sateinen kuten usein juhannuksena, mutta uimassa on silti käytävä. Saunan jälkeen istutaan pyyhe päällä terassilla ja juodaan vihreää Jaffaa.

DSC_0114_1529859585758

Herään ikkunasta välkehtivään auringonvaloon. Puhelimen mukaan kello on vasta vähän yli seitsemän. Seuraava havaintoni on keittiöstä kuuluva kolina. Pikkuveli siellä paistaa aamupalaksi eilispäivän kalansaalista. Miten niin ei voi syödä kuhaa ja ahventa aamupalaksi?

Jonkun mielestä mökillä kaikki saattaa tuntua hitusen vaivalloisemmalta kuin kotioloissa. Tottahan se on, että mökillä sellaiset askareet, jotka kotona hoituvat napin painalluksella, vievät paljon enemmän aikaa. Tiskaaminen, saunan lämmittäminen, ruoanlaitto, you name it.

Minun mielestäni mökillä kaikki tuntuu kuitenkin hitusen ihanammalta kuin kotioloissa. Ruoka maistuu vähän paremmalta, uni tuntuu sikeämmältä ja löylyt leppoisammilta. Saatanpa itsekin olla vähän rennompi. Päivä tuntuu pidemmältä, vaikka juuri mitään arjen mittareilla ”järkevää” ei olisikaan tullut tehtyä.

Mökki ja minä voidaan edelleen hyvin.

Seikkailulla

”Äiti mennäänkö seikkailulle tuonne metsään?”
”Ei me taideta näin myöhään enää viitsiä mennä, siellähän on jo ihan pimeää.”
”Ei se haittaa, kyllä me selvitään kun pysytään vaan yhdessä!”

Tätä ajattelen silloin, kun aamuyön tunteina sänky on täynnä pieniä varpaita, joita ei sieltä hennoisi pois häätää, mutta jotka terävinä tunkeutuvat kylkeen ja tekevät nukkumisesta lähes mahdotonta.

Tätä toistelen mielessäni silloin, kun erimielisyydet ovat suuria, ymmärrys vähäistä ja tekisi mieli kääntää selkä.

Kaikista eniten tähän keskityn silloin, kun kiire naputtaa takaraivossa, mutta tilanne vaatii pysähtymään, keskittymään, huomaamaan.

Elämä tapahtuu, eikä läheskään aina juuri minun ehdoillani. Välillä metsässä on niin pimeää, ettei edessä kulkevaa polkua meinaa erottaa. Mutta, pieni poikani, olet aivan oikeassa. Kaikesta selvitään, kun pysytään yhdessä.

blogi 150118_2

P.S. Tottakai lähdimme rohkean ja luottavaisen poikani kanssa seikkailemaan pimeään metsään. Ja aivan kuten hän lupasi, hyvin meni!

Hengittelyä

Aluksi on vähän kylmä, vedän takin vetoketjua ylemmäs ja hihoja käsien suojaksi. Olisinpa ottanut hanskat mukaan. Pieni metsäpolku erottuu hädin tuskin, viime talven metsänraivaajat tekivät perusteellista työtä ja tuttu maisema on tiessään. Väistelen kiviä ja kantoja kunnes pääsen pururadalle. Askeleet löytävät hyvän tahdin, hengitys höyryää kirpeässä ilmassa. Ympärillä metsää, sitten taloja, pieni puro ja lopulta järvi.

Tällä kertaa en ottanut ketään mukaani, vaikka tulijoita kyllä riittäisi. Halusin tämän hetken ihan itselleni, keskityn hengittämään ja kuuntelen askelten ääniä hiekalla. Juuri nyt minua ei tarvitse kukaan, enkä minä tarvitse mitään.

Puolivälissä matkaa lähetän viestin kotiin: ”laittakaa sauna päälle”. Nyt ei ole enää vilu, hengitys on muuttunut tiheämmäksi, syke nousee ja veri kiertää. Päivän kiire unohtuu, huulille hiipii väkisinkin hymy. Vielä viimeinen ylämäki ja kotipiha alkaa jo häämöttää. Jään hetkeksi kuulostelemaan syksyisen illan ääniä ennen kuin avaan kotioven, jonka takana on menossa sirkus, tai eläinsairaalan vastaanotto, moporalli tai heppakisat.

Hengitän syvään ja tiedän, että kaikki on hyvin.

 

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!