Hyvissä käsissä

Leikkauskutsu saapui vihdoin, ja tällä viikolla lähdemme matkaan. Odotan jo kovasti sitä, että palaamme sairaalareissulta takaisin kotiin ja pääsemme keskittymään toipumiseen. Tiedän, että jos leikkaus onnistuu hyvin, tulee poikani vointi kohenemaan merkittävästi. Odotan sitä, että pääsemme leikkimään ja touhuamaan ilman, että hänen tarvitsee välillä pitää lepotaukoja. Eikä minun tarvitse koko ajan kysyä, onko huono olo. Samalla kuitenkin myös pelottaa.

Viimeiset puoli vuotta leikkausta odotellessa olen yrittänyt taistella pelkoa vastaan. Pelkään sitä, että poika on flunssassa ja leikkaus peruuntuu. Pelkään sitä, että joku kiireellisempi tapaus kiilaa jonossa edellemme, ja leikkaus peruuntuu. Kaikista eniten pelkään menettämistä. Pelko siitä, että synkin mahdollinen vaihtoehto toteutuu, kuristaa kurkkua ja saa ajatukset poukkoilemaan hätääntyneinä. Joudun antamaan pienen poikani käsiin, joita en tunne, enkä itse voi muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Oma sydämeni sykkii poikani vierellä leikkaussalissa, suojattomana, haavoitettavana. Jokaisen ikuisuudelta tuntuvan sekunnin olen kanssaan, vaikka en voi olla vierellään.

marraskuu

Sairaalassa elämä ja sen menettäminen kulkevat käsi kädessä. Sydänlapsen vanhempina olemme seuranneet vierestä niin monenlaisia kohtaloita, ja kuulleet sydäntäsärkeviä tarinoita, joissa sekä voimat että aika ovat loppuneet aivan liian aikaisin. Viimeksi meille kävi hyvin, mutta entä jos hyvä onnemme ei jatku?

Tälläkään kertaa en voi muuta kuin toivoa ja luottaa. On suljettava silmät ja uskottava siihen, että kaikki menee hyvin. On luotettava käsiin, jotka ovat vieraat mutta samalla uskomattoman taitavat korjaamaan pieniä sydämiä. On takerruttava Jumalan lupaukseen pitää meistä huolta.

Kuten niin monta kertaa ennenkin jätän poikani jälleen maailman turvallisimpiin käsiin. Ne samat kädet kannattelevat myös minua, tänään ja jokaisena vastaan tulevana hetkenä.

//Anna

Mitä luin viimeksi

Aiempina vuosina olen lukenut blogeja paljonkin. Nykyään vilkuilen suurinta osaa lähinnä satunnaisesti, eikä minulla ole seurannassa yhtään blogia, jonka pariin palaisin päivittäin, tai edes viikoittain. Monissa aiemmin seuraamissani blogeissa sisältö keskittyy nykyisin lähinnä erilaisiin yhteistyöpostauksiin, eikä sellainen jaksa pidemmän päälle kiinnostaa. Paljon hyvääkin blogosfääristä toki löytyy, tässä kaksi suosikkiblogiani:

Sivulauseita

Kirjailija Helmi Kekkosen blogi on täynnä kauniisti aseteltuja sanoja ja loppuun asti mietittyjä lauseita. Rakastan blogin tunnelmaa ja samaistun kirjoittajan kokemuksiin äitiydestä ja lapsiperheen kipeästä ja kepeästä elämästä. Tämä blogi on minulle tarvitsemani taidepläjäys arjen keskellä. PS. Jos et ole vielä tutustunut Helmi Kekkosen tuotantoon, suosittelen lukemaan teoksen Vieraat.

Missä olet Laura?

Tarinoita, kertomuksia, kokemuksia, ja kaikki niin kauniisti ja huolellisesti kirjoitettuna, ettei voi kuin ihailla. Blogia kirjoittaa viestinnän ammattilainen, mikä kyllä näkyy tekstin taitavuudessa. Kirjoittaja on yhtä aikaa uskomattoman luova ja ehdottoman rohkea. Kerronta on aitoa ja rehellistä, tämä blogi on todellista soul foodia parhaimmillaan.

Haikan

Näiden suosikkieni lisäksi kaipaan välillä myös toisenlaista sisältöä: kevyttä, helppoa ja tiettyyn aiheeseen liittyvää luettavaa. Useinkaan en jaksa keskittyä pitkiin ja monimutkaisia ajatuksia sisältäviin teksteihin, vaan silmäilen mieluummin jotain helppoa, inspiroivaa ja vain vähän aikaa vievää.

Vuosien varrella eniten olen selaillut blogeja etsien uusia ruokaohjeita. Tähän minulla on muutama vakiopaikka, joista löytyviä reseptejä olen lainaillut usein, eikä kertaakaan ole tarvinnut pettyä. Jos etsit takuuvarmoja herkkuja niin suosittelen suuntaamaan johonkin näistä: Liemessä, Suolaa ja hunajaa, Vatsasekaisin kilinkolin, ja Viimeistä murua myöten.

Toisinaan iskee sisustuspuuska, ja oman kodin tutut nurkat kyllästyttävät. Joka kerta puuskan yllättäessä ei kuitenkaan ole mahdollista, tai edes järkevää laittaa koko sisustusta kerralla uusiksi. Arvostankin tosi paljon blogeja, joissa sisustusta tehdään pienin taloudellisin panostuksin ja kekseliäin ratkaisuin, eikä ainoastaan kalliita merkkihuonekaluja ostellen. Inspiraatiota omaan kotiin löydän näistä: Marulla, Pilkkeitä ja Pihkala.

// Anna

Kolmena peräkkäisenä perjantaina jaamme teille omia suosikkejamme blogimaailman syövereistä. Jaa ihmeessä kommentteihin omat blogisuosikkisi, tutustuisimme mielellämme uusiin lukemisen arvoisiin blogeihin!

Rakastan sinua

”Aamulla on kiva saada lämmintä leipää. Se on sama, kuin että joku sanoisi: rakastan sinua.” Sikke Sumari

syksy

Pakkasaamuna minä lähden töihin kun on vielä pimeää. Mieheni ei tarvitsisi näin aikaisin herätä, mutta silti autolle kävellessäni huomaan, että hän on käynyt raaputtamassa jään pois tuulilasista, eikä minun tarvitse kuin hypätä lämpimän auton rattiin. Tiedän, että hän rakastaa minua.

Kun oma työpäiväni on pitkä, äitini rientää apuun. Hän hakee lapset päiväkodista ja koulusta ja tarjoaa heille välipalaksi tuoreita sämpylöitä. Hän tarkistaa läksyt, leikkii pikkuautoilla, ja tekee illaksi lasten lempiruokaa. Tiedän, että lasteni lisäksi hän rakastaa myös minua.

”Mitäs siellä?” Näillä sanoilla isäni aloittaa puhelunsa lähes joka kerta. Useimmiten hänellä ei minulle soittaessaan ole mitään erityistä asiaa, hän soittaa ihan muuten vaan. Kuin varmistaakseen, että tiedän hänen rakastavan minua.

Minä leikin ja pelaan, rapsutan selkää ja silitän päätä. Luen sinulle ääneen otteita hyvistä kirjoista, katson kanssasi valitsemaasi elokuvaa. Painan mieleeni mistä pidät erityisesti, ja yllätän sinut syntymäpäivänäsi. Tarjoudun hoitamaan lapsiasi, pyydän sinua kahville. Laitan viestiä, ja kysyn mitä kuuluu. Itken surujasi ja iloitsen onnestasi.  Halaan kun tapaamme. Sanon sen ihan liian harvoin, mutta tiedäthän, että rakastan sinua.

//Anna

Mitään mieltä

Muiden ihmisten elämä on osa päiviäni ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Yksi kuva instagramissa, ja tiedän naapureitteni asioista enemmän kuin välittäisin. Yksi päivitys facebookissa, ja näen hyvänpäiväntutustani sellaisia puolia, joita minun tai kenenkään muunkaan ei tarvitsisi nähdä. Kun niin moni tuo elämänsä eteeni kuin tarjottimella, on vain luonnollista reagoida siihen jotenkin. Kummastella, ihastella, vertailla, kadehtia. Muodostaa mielipide asioista, joista normaalisti en edes tietäisi. Ja sitten tuoda mielipiteeni esiin, vaikka minulta ei kukaan olisi mitään kysynyt.

lamput

Tulen sellaisen suvun keskeltä, jossa ollaan aina oltu kaikesta jotain mieltä, mahdollisimman kovaäänisesti, ja varsinkin kaikkien muiden asioista. On otettu kantaa, paheksuttu, ihmetelty, voivoteltu. Vuosien saatossa siitä on tullut tapa, minullekin. Nyt olen kuitenkin jotenkin väsynyt siihen. En jaksaisi tulla vedetyksi mukaan elämiin, joissa en oikeasti ole läsnä. Minua ei kiinnosta koko ajan olla jotain mieltä kaikesta ja kaikista. Haluaisin pystyä parempaan, mutta uskotko jos sanon, että se on kamalan vaikeaa? Niinpä alan harjoitella.

4-vuotiaani löi kepillä isosiskoaan. Olen sitä mieltä, että hänen on pyydettävä anteeksi. Ekaluokkalaiseni käveli viime viikolla ensimmäistä kertaa koulumatkansa yksin. Olen sitä mieltä, että hän on hurjan rohkea. Mieheni on koko syksyn ajan joka päivä laittanut ruuan valmiiksi, kun tulen kotiin. Olen sitä mieltä, että hän on sankarini.

Muusta en ole mitään mieltä.

//Anna

Palasia syksystäni

Syksy jyrähti käyntiin voimalla ja armottomasti vieden lämmön mennessään. Olen aina pitänyt syksystä, sen tunnelma on ihan omanlaisensa. Tämän viikon sateissa niitä hyviä puolia on kuitenkin joutunut vähän hakemaan. Tässäpä pari ideaa syksyäsi ilahduttamaan:

1. Kuivattu inkivääri

Yhtä varmasti, kuin kesän jälkeen koittaa syksy, starttaa myös flunssakausi. Ensimmäiset lääkekuurit on meidän perheen osalta jo syöty, ja tilanne hetkeksi helpottanut. Tähän välivaiheeseen uusia tartuntoja ehkäisemään ja muuten vaan oloa piristämään olemme vetäisseet pari ässää hihasta. Yksi niistä on inkivääri, joka on luonnon oma tapa pitää taudit loitolla. Inkivääri sisältää tulehdusta ehkäiseviä aineksia ja antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja ja sen on todettu edistävän hengitysteiden terveyttä ja vahvistavan elimistön sisäistä puolustusjärjestelmää. Vähäisen tutkimusnäytön vuoksi Suomessa inkivääriä ei raskaana oleville suositella, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa sitä käytetään yleisesti myös raskauspahoinvoinnin lievittämiseen.

inkivääri

Flunssakaudella olemme jo useana vuotena keitelleet juomaa tuoreesta inkivääristä. Nämä kuivatut versiot ovat uudempi tuttavuus, rajun makuinen mutta jotenkin oudolla tavalla koukuttava sellainen. Ole kuitenkin tarkkana millaisia inkiväärinamuja ostat. Sokeroidussa versiossa on jopa yli 70% sokeria, joka puolestaan lisää tulehdusriskiä elimistössä, joten muista valita mahdollisimman vähän sokeria sisältävä vaihtoehto!

2. Hercule Poirot

Salainen aseeni pimeneviin syysiltoihin ovat Hercule Poirot -elokuvat. Ne kuuluvat meillä myös siihen kuuluisaan puolisoiden yhteiseen aikaan. Turvallinen jännitys sopii minulle. Ei mitään liian kamalaa, ei mitään sellaista, jonka vuoksi menettäisin yöuneni. Pieni murhamysteeri ratkaistavaksi sohvan nurkassa charmikkaan belgialaisherran johdatuksella – mais oui! Näitä David Suchetin tähdittämiä mestariteoksia tulee Yleltä aina tasaisin väliajoin, juuri tällä hetkellä ei taida Areenasta löytyä, mutta onneksi on tallenteet!

3. Jenn Johnson – You’re gonna be OK

Tämänkin viikon, ja oikeastaan koko viime kesän lohdullisimmat lyriikat. Kun jäljellä ei ole enää yhtään rohkeutta, ei juurikaan uskoa ja toivokin uhkaa sammua, ei tarvitse jaksaa  kuin yksi askel kerrallaan. It will all be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.

//Anna

Faktat pöytään

J.K. Paasikivi sen aikanaan hienosti muotoili: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken kehityksen lähtökohta”. Toisin sanoen, mikään ei voi muuttua paremmaksi, jos asioiden nykytilaa ei ensin hyväksy. Ja toisaalta, missä tahansa tilanteessa kehitys on mahdollista.

Olemme mieheni kanssa todella erilaisia. Hän on spontaani, minä tykkään suunnitella asioita. Minä olen yleensä ajoissa, häntä saa useimmiten odottaa. Hän on suurpiirteinen, minä jään roikkumaan yksityiskohtiin. Hän on seurallinen, minä vetäydyn omiin ajatuksiini. Hän on unelmieni mies, mutta joskus ihmettelen miten oikein päädyimme yhteen.

Toisinaan puolisoiden erilaisuus voi tehdä elämästä hankalaa. Varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä, arki kuormittavaa ja uni vähäistä. Ruusunpunaiset silmälasit on riisuttu jo aikaa sitten, eikä toisen erilaisuus enää näyttäydy yhtä kiehtovana, kuin suhteen alussa. Niinpä olemme tasaisin väliajoin palanneet tosiasioiden äärelle:

1. Olemme erilaisia
2. Emme voi muuttaa toisiamme
3. Haluamme silti pysyä yhdessä

Kun tosiasiat on tunnustettu, voi kehittyminen alkaa. Vaikka olemmekin erilaisia, miten saisimme arjen rullaamaan paremmin? Voisimmeko kenties löytää uusia, yhteisiä tapoja toimia vanhojen, molempia ärsyttävien tapojen tilalle? Miten voisin osoittaa rakkautta niin, että se menee perille? Ja ennen kaikkea, miten voisimme nähdä erilaisuutemme positiivisessa valossa, voimavarana?

kukka2

Vikoja on ihan uskomattoman helppo löytää toisesta. Kun sinä aina, ja kun sinä et koskaan. Tästä muodostuu kuitenkin vain ikävä noidankehä, jolle ei loppua näy. Omiin tunteisiini en voi vaikuttaa, mutta se, miten tunteen vallassa reagoin, on täysin oma valintani. Joskus tekee ihan hyvää tarkastella omaa käyttäytymistään kriittisesti ja pohtia, viekö se asioita toivomaani suuntaan. Jos osoittaisinkin ärtymyksen sijaan useammin puolisolleni hyväksyntää, ja arvostelun sijaan myötätuntoa, voisi hänenkin olla helpompi kohdata minua armollisemmin. Yllättävän usein metsä nimittäin vastaa  juuri niin kuin sinne huudetaan, eikä rakkautta ole, jos ei itse rakasta.

 

Juuret ja siivet

Meillä on tänä kesänä opittu hurjan paljon uutta! Esikoinen oppi uimaan ja solmimaan kengännauhat. Kuopus oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä ja sanomaan r-kirjaimen. Molemmat ovat kasvaneet kohisten eikä maailma mahdu enää oman kodin seinien sisäpuolelle.

Vasta eilenhän maailman rajana oli lastenhuoneen lattia, ja nyt sen reunat uhkaavat karata ulottumattomiini. Yhtäkkiä meillä asuu ekaluokkalainen, eikä ensimmäistä kertaa koulumatkaa kävellessä tehnytkään enää mieli puristaa äidin kättä. Olen niin iloinen rohkeudesta uuden edessä. Vähintään yhtä iloinen olen koulupäivän jälkeen otetuista juoksuaskeleista tuttuun syliin.

”On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa antaa lapsilleen: juuret ja siivet.” -Hodding Carter-

Tallinna