Nukkumaanmenoaikaan

Sängyn reunalla nukkumaanmenoaikaan
silitän poskea ja suukotan unen hyväksi
Sanot, että päivällä oli ollut ikävä
mutta sitten muistit,
ettei se olekaan huono juttu,
vaan kertoo siitä, että rakastaa

Kiitän Luojaani sinusta ja toivon,
että osaisin olla sitä mitä tarvitset,
sitä mitä ansaitset

nukkumaanmeno

//Anna

Meren rannalla

Päivän sää oli ollut epävakainen, eivätkä pilvet näyttäneet iltaa kohti hälvenevän. Päätimme silti lähteä katsomaan monien kehumaa rantaa. Lokkien kirkuna ja suolan tuoksu paljastivat lähestyvämme merta jo paljon ennen kuin mitään oli näkyvissä. Nousimme pienelle mäen nyppylälle, jonka laelta avautuivat vaahtopäiset aallot ja silmänkantamattomiin jatkuva rantahiekka. Lapset heittivät kengät jaloistaan ja juoksivat ihastuksesta hihkuen hiekalla, keräillen simpukoita ja kastellen varpaitaan merivedessä.

meri

Yhtäkkiä huomasin pyyhkiväni tuulessa silmiäni. Käänsin pääni kohti kuin tilauksesta pilven raosta pilkistänyttä aurinkoa, ja seisoin paikoillani aivan hiljaa. Merituuli puhalsi kaikin voimin ja samalla pyyhki kerros kerrokselta pois sitä, mitä edellisen vuoden olin taakkanani kantanut. Meren aallot aavistivat murheeni ja pelkoni, ja veivät ne mukanaan.

Lämmin käsi tavoitti omani, hiljainen puristus ja kyynel silmäkulmassa kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Sama puhdistava tuuli oli tavoittanut hänetkin, vienyt ensin polvilleen ja nostanut sitten ylös. ”Kunpa voitaisiin jäädä tähän”, hän kuiskasi, enkä voinut muuta kuin nyökätä.

//Anna

Tänään, ja kahtena seuraavana perjantaina, kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Let’s party!

Taas on meidän perheessä se aika vuodesta, kun lasten synttäreitä järjestellään urakalla. Kotiäitinä ollessani tykkäsin panostaa juhliin, miettiä tarjoiluja ja ohjelmaa. Nyt töiden ja muiden kiireiden lomassa ajatus on lähinnä saada kaverisynttärit äkkiä ja mahdollisimman helpolla alta pois.

Mieleen palasi kuitenkin yksi muisto viimevuotisilta synttäreiltä, ja sen voimalla taidan tänä vuonna itsekin pitää juhlissa hauskaa. Mikä voisi olla siihen parempaa seuraa, kuin lauma kikattavia kahdeksanvuotiaita!

juhlat

”Täällä piti ainakin olla pari laktoositonta, mutta olikos muita allergoita?” kysyin pöydälliseltä synttäriherkkuja odottavia, ekaluokkalaisia tyttöjä.
”Joo, mulla on pähkinäallergia,” vastasi yksi.
”Mä oon allerginen koirille!” huusi toinen.
”Mä oon allerginen poikien suihkusaippualle, kerran sitä meni silmiin ja kirveli ihan kamalasti,” ilmoitti kolmas.

Sitähän mä kysyin 🙂

//Anna

Matkalla merkitykseen

Menetin alkukesästä ystävän sille pelottavalle s-kirjaimella alkavalle peikolle, joka tuntuu tätä nykyä heittelevän pesäkkeitään sinne sun tänne. Lainasin kirjastosta aiheesta kertovia kirjoja, selasin blogeja ja luin lehtijuttuja. En (tietenkään) ollut kysynyt tätä ystävältäni, mutta halusin tietää miltä tuntuu, kun tietää kohta kuolevansa.

”Kirjoittaminen on surutyö. Se on yritykseni katsoa kuolemaa silmiin ja luopua, mutta samalla kantaa kädessäni sitä, mitä minulla on. (…) Me emme elä haudan reunalla tai makaa valmiina maanraossa. Elämme tietoisina siitä, että jokainen yhteinen hyvä ja tavallinen hetki on erityinen.” Astrid Swan: Viimeinen kirjani

”Yhtenä päivänä meidän on kuoltava, mutta kaikkina muina päivinä saamme elää.” Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

matka

Lukiessani näiden rohkeiden naisten lauseita ajattelin, että ehkä kuoleman läheisyys tuntuukin siltä, että tietää todella elävänsä. Ehkä viimeistään siinä vaiheessa asiat saavat oikeat mittasuhteet ja tärkeysjärjestyksen. Kun tuttu ja turvallinen järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jäljelle jää vain se, millä on lopulta merkitystä.

Jospa meidän kaikkien ei tarvitsisi käydä läpi pahinta mahdollista oppiaksemme pitämään tavallista erityisenä ja arkista arvokkaana. Tänä syksynä lähden matkalle, jonka aikana aion ottaa selvää siitä, mitkä asiat juuri minulle ovat kaikkein merkityksellisimpiä, ja miten voisin niihin panostaa ja niitä vaalia. En halua menettää jotain, ja vasta sen jälkeen herätä huomaamaan, mikä aarre käsissäni olikaan.

Ajatus on vasta alussa, enkä tarkkaan tiedä mihin tämä matka johtaa. Todennäköisesti paljon lähemmäs, kuin luulinkaan.

//Anna

Mummu

katson ryppyisiä sormiasi
kun silität lapsen kapeaa selkää
ja mietin, miten moneen kätesi ovatkaan taipuneet
vuosiesi varrella

lämmintä leipää, pehmeää pullaa
niissä on syntynyt
naapureillekin jaettavaksi
lukuisia lapasia, satoja sukkia
sormesi ovat liukuneet puikoilla ulkomuistista

sylisi on ollut auki
ja kätesi kietoutuneet ympäri
jokaista ovesta astuvaa
”minulle käy kaikki”, sanot
ja vastaanotto on aina lämmin

kätesi ovat osanneet viedä huomion muualle
pois peloistasi, kauas surustasi
”ei tässä mitään”
ne ovat huiskineet iloisesti
kyynelten kuristaessa kurkkuasi

kukat

tiedän että usein
on kätesi ristitty
ja huokauksesi tavoittaneet taivaan
olet omiasi kantanut,
perheesi puolesta pyytänyt
seissyt myrskyn silmässä pelotta
tuulen pauhun yli korottanut äänesi,
laulanut kipua kauemmas, tuskaa tuonnemmas

nyt kädet lepäävät sylissäsi
usein toimettomina
paljosta väsyneinä
ja minä kiitän käsistä
jotka ovat pitäneet huolta
vaikka huolta on riittänyt

Valoa ja varjoja

On maailman helpointa tuntea olevansa vähemmän kuin joku toinen. Itse asiassa se on jopa niin helppoa, että uskon siihen toisinaan lankeavan meistä ihan jokaisen. Iltaisin sohvan nurkassa tuttujen ja tuntemattomien elämää filttereiden läpi katsellessa on välillä on vaikea hahmottaa mikä on totta ja mikä vain mielikuvaa. Toinen toistaan silotellummat kuvat saavat aikaan tunteen siitä, että toisilla elämä soljuu katkeamattomassa harmoniassa hetkestä toiseen. Ruoho näyttää ihan varmasti aidan toisella puolella vihreämmältä, pellavalakanat kuohkeammilta ja lomamatkan maisemat upeammilta. Siinä ei tarvita kuin yksi vilkaisu omiin virttyneisiin verkkareihin, sotkuiseen kotiin tai ankeaan arkeen, ja huonommuudentunne on syntynyt.

20190622_160149

Toinen maailman helpoin juttu on jättää kertomatta puolet, tai enemmänkin. Kauneimpienkin kuvien taakse saattaa kätkeytyä salattua surua ja pohjatonta pelkoa. Täydellisesti asetellut kesäpäivän kattaukset, koko perheen yhteensopivat asut ja huolettomat poseeraukset rannalla voivat olla keino hetkeksi unohtaa se kaikki muu ja keskittyä varjojen sijaan valoon.

Seuraavan kerran, kun tunnet olosi surkeaksi siksi, että ajattelet kaikkien muiden elämän olevan omaasi upeampaa, muista tämä:

Älä kahdehdi niiden iloja,
joiden suruja et tunne.

-Tuntematon-

//Anna

Tänään, ja kahtena seuraavana perjantaina jaamme mieleen jääneitä lainauksia, viisaita ajatuksia ja lohduttavia lauseita. Mikä on sinun paras mietelauseesi?

Kotiinpaluu

Koko yhteiselomme ajan olemme mieheni kanssa muuttaneet aina kahden vuoden välein uuteen kotiin. Nykyisessä kodissa vierähti poikkeuksellisen pitkät kolme ja puoli vuotta, mutta nyt on muuttolaatikot pakattu täälläkin. Nopeat käänteet ovat seuranneet toisiaan, ja ihan pian muutamme uuteen, väliaikaiseen kotiin. Vaihdamme luonnonläheisen ja rauhallisen asuinlähiön kaupungin vilinään ja oman pihan kaupungin puistoihin. Minulle ja miehelleni muutto tarkoittaa paluuta vanhoille tutuille kulmille, joilla opiskeluaikoina molemmat asuimme, joten uusi kotimme merkitsee isoa muutosta erityisesti lapsille.  Vanhat tutut ympyrät kavereineen ja leikkipaikkoineen jäävät taakse.  On opeteltava käyttämään hissiä ja kulkemaan varoen liikenteen seassa, ottamaan leikeissä huomioon alakerran naapurit ja valitsemaan mukaan vain tärkeimmät lelut. Jännitin vähän miten lapset tähän muutokseen reagoisivat, mutta eipä olisi tarvinnut.

home

Lapset suhtautuvat muuttoon ja uuteen kotiin kuin parhaaseen seikkailuun. Koko pitkän talven kissan ja koiran lailla tapelleet sisarukset sulautuvat saumattomasti yhteiseen leikkiin uuden kodin tyhjillä lattioilla. Olemme viimeisten viikkojen ajan lähes joka ilta käyneet tulevassa kodissamme pesemässä lattioita ja pyyhkimässä kaappeja. Ja aina kotiinlähdön hetkellä lapset kysyvät, joko pian voidaan jäädä uuteen kotiin yöksi. He eivät malttaisi enää odottaa.

Muuton myötä joudumme neliöiden vähentyessä karsimaan paljon. Iso osa tavaroista kannetaan suoraan varastoon. Minun ja mieheni sänky sijoitetaan huoneista toiseen, joka samalla toimittaa myös olohuoneen virkaa. Omaa tilaa ei uudessa kodissa ole kenelläkään, vaan tulemme elämään vieri vieressä, kirjaimellisesti samaa ilmaa hengittäen. Silti minusta tuntuu, että olemme saamassa paljon enemmän, kuin mistä luovumme.

dav

Nykyinen kotimme on ollut aivan ihana, ensimmäinen ikiomamme ja juuri meidän näköisemme. Siihen liittyy niin paljon muistoja, että varmasti viimeistä kertaa oven sulkiessa pala nousee kurkkuun. Tiedän sen olevan kuitenkin vain haikeutta ajan kulumisen edessä, ei surua. Kaikki minussa tietää, että nyt on tullut aika astua kohti uutta. Haluan sukeltaa tähän seikkailuun malttamattomana ja intoa puhkuen, aivan kuten lapseni. Vaikka suunnitelmissa ei vielä muutama kuukausi sitten mitään tällaista ollutkaan, olen nyt jo mykistynyt niiden uusien näkymien edessä, joita muutos tuo tullessaan. Tämän kesän agendalla onkin ottaa meille aikuisille jo ennestään tutut paikat haltuun koko perheen voimin ja löytää omasta rakkaasta kotikaupungista jotain ihan uutta.

//Anna