Hyvyyden ihmeellinen voima

Maailmassa, joka on täynnä toisten arvostelua ja tuomitsemista ja sitä, että vikoja oikein etsimällä etsitään. Ympäristössä, jossa noustaan ylöspäin toisia jalkoihin samalla talloen ja selkään puukottaen. Työssä, jossa vain tuloksella on merkitystä ja ihminen jää siinä sivussa huomiotta. Välillä tuntuu, että armo on kovin kaukana.

Mitä jos unohdettaisiin hetkeksi epäonnistumiset, viat ja puutteet, ja keskityttäisiin sen sijaan näkemään toisissamme jotain hyvää? Olen omin silmin nähnyt, mitä saa aikaan se, kun aletaan haukkumisen sijaan kehumaan. Aletaan alas painamisen sijaan nostamaan ylös. Aletaan tylyyden sijaan hymyilemään. Arka pää nousee varovasti ylös, katse kirkastuu ja ihan hetkessä puhkeaa kukka. Vain siksi, että joku näki sekunnin verran vaivaa sanoakseen jotain kaunista. Ilmeillään osoitti, että on mukava kun olet siinä. Hyvyyden voima on ihmeellinen.

When we seek to discover the best in others, we somehow bring out the best in ourselves.
-William Arthur Ward-

kukka

Hyvyyden ihmeellinen voima

Minä muistan sinut

Voi, minä muistan kun olit pieni!” Miten turvalliselta tämä lause sydämessä tuntuukaan. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut ihan pienestä, ja joilla on tarinoita kerrottavanaan siitä, millainen silloin olin. Tarvitsen juuret, tarvitsen jaettuja muistoja. Niiden avulla voin asettaa itseni johonkin tiettyyn kohtaan aikaa, ja tiedän kuuluvani siihen. Ja sille samalle janalle on helppo asettaa kaikki menneet ja jokainen tuleva. Heidän jälkeensä olen tullut, ja heitä ennen.

Yritän painaa mieleeni lauseita, hassuja sanoja, tietyn tavan nyrpistää nenää. Niistä aion kertoa sinulle, kun tulee vuorosi kysellä vanhoja ja muistella menneitä. Toivottavasti aikaa on vielä paljon jäljellä, kaikilla meillä sen eri kohtiin asettuvilla. Haluan vielä monta kertaa istua tuvan pitkällä penkillä siinä kiireettömässä tunnelmassa, jonka vain pitkästi elämää nähneet osaavat ympärilleen luoda. Haluan tallettaa muistiin jokaisen käden liikkeen ja naurun helähdyksen, jotta osaan niistä myöhemmin oikein kertoa.

talvi

Minä muistan sinut

Maailman paras siemennäkkäri

Samalla otsikolla resepti löytyy Leila Lindholmin kirjasta Herkullisen tuoretta ruokaaenkä itsekään tätä uskomattoman koukuttavaa herkkua paremmin voisi kuvailla. Näkkäri on gluteeniton, maidoton ja munaton, joten se sopii monenlaisiin ruokavalioihin. Tekeminen on todella helppoa, ja siemeniä voi vaihdella oman makunsa mukaan. Sipaise päälle nokare voita, tai kruunaa siivulla hyvää juustoa. Vaatimaton ulkonäkö hämää, tämä oikeasti on ihan älyttömän herkullista!

Näillä määrillä valmista näkkäriä tulee 2 pellillistä:

200 g auringonkukansiemeniä
1 dl kokonaisia pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl psylliumia
2 rkl mantelijauhetta
1 tl suolaa
5 dl vettä
½ dl unikonsiemeniä
Sormisuolaa

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Sekoita yhteen kaikki muut aineet, paitsi unikonsiemenet ja sormisuola, ja anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.

Levitä taikina ohuesti kahdelle pellille. Ripottele päälle unikonsiemenet ja sormisuolaa. Paista noin 70 minuuttia.

Kannattaa irrottaa leivät leivinpaperista kun ne ovat vielä lämpimiä, niin ne irtoavat helpommin.

näkkäri

Maailman paras siemennäkkäri

Minun kokoiseni paikka

Selkäsi on lämmin ja ihan siinä käteni ulottuvilla
on kaikki mitä koskaan pyysin
Suren sitä, että usein ohitan katseesi,
en tartu hetkiin enkä pysähdy päiviin
Verukkeiden varjolla kiirehdin eteenpäin,
enkä huomaa pieniä asioita,
kevyttä kosketusta, hiljaista huokausta

Kuin höyhenellä sipaisen sormellani olkapäätäsi
Käännyt ympäri ja pääni löytää tutun paikkansa kainalossasi
Juuri tähän minä sovin, juuri tässä haluan olla

IMG_2230

Minun kokoiseni paikka

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

IMG_2188

Mitä yritän siis sanoa?

Oli meri, oli tuuli, oli aika.

Oli pöytä, oli keittiö, oli mies.

Ei ollut mitään.

Tarina alkaa ihan tavallisena arkiaamuna, yhdestä pienestä lauseesta. ”Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen”, toteaa naisen aviomies kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Lause jää leijumaan raskaana, heittäen epäilyksen varjon kaiken siihen asti koetun ylle. Elämä sellaisena kuin se on ollut muuttuu lopullisesti, kartat hukkuvat, suunta katoaa.

Autofiktiivisessä teoksessaan Selja Ahava kuvaa kipeän kauniisti shokkiaan ja suruaan miehensä muuttuessa pala palalta joksikin toiseksi, vieraaksi. Rinnalla kulkee tarina Kolumbuksesta, joka uskoi kuolemaansa asti löytäneensä Intian. Nainen oli uskonut löytäneensä elämänsä miehen. Molemmat olivat kokonaisen mantereen verran väärässä.

Ennen kuin mieheni katoaa, haluan kuvata hänet tarkasti. Haluan nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, lihaksen ja ruumiinosan. Haluan todistaa, että hän oli. En koskaan ajatellut, että ihmisen ruumiinosat olisivat kiinnostavia, mutta nyt haluan tallettaa näistä jokaisen.

Tämä on menetykseni kartta.

Nainen pelkää tulleensa petetyksi alusta asti. Onko kaikki ollut valhetta, onko rakkautta koskaan ollutkaan? Yhteiset muistot muuttuvat epäluotettaviksi ja yhteinen menneisyys tuntuu katoavan. Nainen ei haluaisi menettää miestään, vaan kirjoittaa hänet muistiin tarkasti, kuin todistaakseen, että mies oli olemassa. Nainen piirtää menetyksensä kartan, aivan kuten Kolumbus piirsi karttaa purjehduksestaan. Samalla koko ajan miettien, miten saatoin olla näin väärässä, enkö todella koskaan epäillyt mitään?

Haastattelussa Ahava itse toteaa näin: ”Kolumbus purjehti neljä kertaa yli valtameren eikä silti koskaan ymmärtänyt, ettei ollut saapunut Intiaan. Minua kosketti hänen epätoivoinen vimmansa olla oikeassa. Mielessäni samaistuivat nämä huudot: Kolumbus huutamassa ”Siellä oli Intia!” ja minä itse: ”Minulla oli mies!”

Ahavan teksti on paljasta, runollista ja kauniin yksinkertaista. Kirjan sivuilla ei ole yhtään turhaa sanaa. Kaikki olennainen, hätä ja tuska, kaipuu ja pettymys, on läsnä käsin kosketeltavana. Kirja tekisi mieli ahmaista yhdeltä istumalta loppuun, mutta välillä on ihan pakko pysähtyä punnitsemaan sanojen painoa.

-Minä haluan hautajaiset.

-Ei tunnu kuolleelta, sanoo mieheni ja kävelee pois.

 

 

 

Perjantain teemapostausten sarja saa jatkoa, nyt pääsette kurkistamaan meidän #lempijuttuja. Luvassa on ainakin kirjoja, joita et malta laskea käsistäsi, reseptejä, jotka saavat veden kielelle sekä löytöjä, joista emme luovu.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Mä voin tulla sun luokse

Ollaan oltu aina yhdessä, minä ja pikkusiskoni. En muista elämää ilman sinua. Olemme jakaneet paljon, ensin yhteisen huoneen, ja myöhemmin opiskelija-asunnon. Vieretysten olemme leikkineet nukeilla, itkeneet sydänsuruja ja kertoneet ensimmäisenä toisillemme kaikki tärkeät jutut. Välillämme on toisinaan ollut valtameriä, mutta useimmiten käteni on yltänyt koskettamaan sinua.

”Sä voit lähtee mun luota ja muuttaa Meksikoon,
jos ne ei pidä susta huolta, mä luurin päässä oon
ja tuun kentälle vastaan jos haluut kotiin”

Tällaista koko elämän mittaista yhteistä taivalta on vaikea pukea sanoiksi. Elämäni haikeimpiin hetkiin on kuulunut se, kun muutin vuodeksi vieraaseen maahan ja sinä jäit lentokentälle vilkuttamaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni rakastuin ensi silmäyksellä, kun pidin sylissäni sinun muutaman tunnin ikäistä pientä poikaasi.

Toki varsinkin pahimpina kasvun vuosina on otettu rajusti yhteen, eikä edelleenkään sanoja säästellä. Olemme erilaisia ja monista asioista eri mieltä. Kaiken peittää kuitenkin niin vahva yhteenkuuluvuuden tunne, ettei sitä uhkaa mikään. Sinä pompit riemusta, kun kerroin, että olin vastannut myöntävästi kosintaan. Sinä ajoit minut sairaalaan, kun vasta viinirypäleen kokoisen vauvani sydän oli lakannut lyömästä. Tiedän, että kaiken sen kanssa, mitä näiden lauseiden väliin mahtuu, ja mitä elämäksi kutsutaan, voin tulla sun luokse.

IMG_2135

Kun tulit muutaman vuoden minun perässäni yläasteelle ja ensimmäisenä päivänä sinua vähän jännitti, lupasin, ettei ole mitään hätää. Minä pidän sinusta huolta. Ja pidän edelleen, aivan kuten sinäkin minusta.

Mä voin tulla sun luokse

Lomalla

Olimme viikonloppuna lomalla. Keskellä talven pisimmiltä tuntuvia viikkoja karkasimme hetkeksi lämpimään. En aiemmin oikein tajunnut koko juttua. Kuka nyt haluaisi sulkeutua useammaksi päiväksi saman katon alle poistumatta sieltä mihinkään? Eikö lomaan kuulu vähintään ne pakolliset nähtävyydet tai edes jonkinlaista suunnitelmallisuutta? Kun kuopuksen vauvavuoden uuvuttamina ensimmäistä kertaa lähdimme tällaiselle lomalle aivot väsymyksen sumentamina ja silmät verestäen, luulimme tulleemme taivaaseen.

Varmaan arvasitkin jo, kyseessä on tietysti kylpyläloma! Äärimmäisen toimiva konsepti, ainakin näin lapsiperheen näkökulmasta. Missä muualla voit vetelehtiä kokonaisen viikonlopun kylpytakissa ilman, että kukaan katsoo sinua oudosti? Mitään sen kummempia suunnitelmia ei tarvita ja kaikki oleellinen on ihan käden ulottuvilla. Tärkeimpänä aktiviteettina on siirtyminen seisovasta pöydästä toiseen ja höyrysaunasta hierovan suihkun kautta porealtaaseen.

Jos et ole vielä koskaan kokeillut, niin karista ihmeessä ennakkoluulosi ja anna kylpylälle mahdollisuus! Saatat yllättyä positiivisesti. Parhaimmillaan saat viikonlopun täydeltä rentoutumista, hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa paikassa, jossa lasten viihtyminen on taattua. Pahimmassakin tapauksessa saat sentään runsaan aamiaisen ja yön jonkun toisen petaamassa sängyssä.

Minusta ainakin juuri nyt tuntuu, että sormet kaikesta vedessä lillumisesta ryppyisinä jaksan taas arkeakin hitusen paremmin.

Lomalla