Lomalla

Olimme viikonloppuna lomalla. Keskellä talven pisimmiltä tuntuvia viikkoja karkasimme hetkeksi lämpimään. En aiemmin oikein tajunnut koko juttua. Kuka nyt haluaisi sulkeutua useammaksi päiväksi saman katon alle poistumatta sieltä mihinkään? Eikö lomaan kuulu vähintään ne pakolliset nähtävyydet tai edes jonkinlaista suunnitelmallisuutta? Kun kuopuksen vauvavuoden uuvuttamina ensimmäistä kertaa lähdimme tällaiselle lomalle aivot väsymyksen sumentamina ja silmät verestäen, luulimme tulleemme taivaaseen.

Varmaan arvasitkin jo, kyseessä on tietysti kylpyläloma! Äärimmäisen toimiva konsepti, ainakin näin lapsiperheen näkökulmasta. Missä muualla voit vetelehtiä kokonaisen viikonlopun kylpytakissa ilman, että kukaan katsoo sinua oudosti? Mitään sen kummempia suunnitelmia ei tarvita ja kaikki oleellinen on ihan käden ulottuvilla. Tärkeimpänä aktiviteettina on siirtyminen seisovasta pöydästä toiseen ja höyrysaunasta hierovan suihkun kautta porealtaaseen.

Jos et ole vielä koskaan kokeillut, niin karista ihmeessä ennakkoluulosi ja anna kylpylälle mahdollisuus! Saatat yllättyä positiivisesti. Parhaimmillaan saat viikonlopun täydeltä rentoutumista, hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa paikassa, jossa lasten viihtyminen on taattua. Pahimmassakin tapauksessa saat sentään runsaan aamiaisen ja yön jonkun toisen petaamassa sängyssä.

Minusta ainakin juuri nyt tuntuu, että sormet kaikesta vedessä lillumisesta ryppyisinä jaksan taas arkeakin hitusen paremmin.

Lomalla

Yritys ja erehdys

Ennakointi on toinen nimeni. Toimin parhaiten silloin, kun tiedän mitä tapahtuu tunnin päästä, tänä iltana ja ylihuomenna. Lasten kanssa arki sujuu huomattavasti jouhevammin, kun ruuat on valmiiksi mietitty ja seuraavan päivän vaatteet jo illalla aseteltu siistiin pinoon. Lähes kaikki menemiset ja tulemiset suunnittelemme nykyään lasten ehdoilla, mutta sekään ei aina takaa kaikkien osapuolten tyytyväisyyttä. Vaikka miten yrittäisi, tulee toisinaan vastaan tilanteita, joihin ei paraskaan vanhempi olisi mitenkään voinut valmistautua. Oikeastaan aika usein tuntuu siltä, että mitä enemmän yrittää, sitä varmemmin epäonnistuu.

Tarina kertoo ystäväperheestä, joka lähti kahden pienen lapsen kanssa kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan. Ensimmäisenä vierailukohteena oli iso eläintarha, asukkainaan astetta harvinaisempia eläimiä. Portista sisään astuttua vastassa oli ensimmäisenä norsut ja kirahvit, joita kolmevuotias vilkaisi ohimennen ja esitti odottamattoman kysymyksen:

”Äiti, missä ne possut on?” ”Kulta, täällä ei taida nyt olla possuja, mutta katsos mitä kaikkea muuta…” ”BYÄÄÄÄÄ, MÄ HALUAN NÄHDÄ POSSUJA!!!” Siinä hyvän tovin lasta rauhoiteltuaan oman kaupungin kotieläinpuisto kesälomakohteena ei kuulostanutkaan enää yhtään hassummalta vaihtoehdolta.

Toisessa tarinassa paniikki iski rauhassa juodun aamukahvin jälkeen. En ollut muistanut heti herättyäni käydä siirtämässä autoa kadun sille puolelle, jolla se parittomana päivänä oli sallittua, joten oletin, että parkkisakko odottaa tuulilasissa. Kiireessä takkia naulakosta kiskoessani totesin, että nyt on ihan varmasti kyllä tullut sakko. No eipä kuitenkaan ollut, siirsin auton sallitulle paikalle ja palasin sisälle. Kaksivuotias odotti ovella malttamattomana, toivoen näkevänsä sakkolapun kädessäni. Kun totesin helpottuneena, että ei sitä tullutkaan, oli itkupotkuraivari valmis. ”MUTTA KUN MÄ OLISIN HALUNNUT SEN SAKON!”

Yritys ja erehdys