Ole kokonaan siellä, missä olet

Olin kahvilla ystäväni kanssa. Jossain vaiheessa mieleen juolahti, että onkohan mun äänettömään puhelimeeni tullut viestejä. Sillä kertaa en kaivanut puhelintani esille ja kahvihetkemme jatkui keskeytyksettä. Jälkeenpäin kotimatkalla vanha, puhutteleva ajatus suhahti mieleeni:

Wherever you are, be all there.
Jim Elliot

Kuinka vaikeaa se meille välillä onkaan! Kuinka monta kertaa keskeytämme hyviä hetkiä toinen toisemme kanssa aukaisemalla whatsappin, jossa ei silläkään kertaa ole mitään välitöntä reagointia vaativaa? Miten helposti annamme internetin selaamisen riistää aikaamme niiltä, joille juhlapuheissamme lupaamme parhaamme antaa? Miten voi olla, että katsomme tarkemmin kännykän näytöllä näkyvää puolitutun profiilikuvaa kuin läheistä ruokapöydän toisella puolen? Kuinka usein selaamme instagramia tai facebookia silkasta tottumuksesta, vaikka huomiotamme kaipaisi joku rakkaimmistamme?

Kukaan ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kenenkään huomio ei koskaan ole täydellisesti kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ole siis kokonaan siellä, missä olet, muistutan itselleni erityisesti silloin, kun keskittymiseni alkaa herpaantua. 

be all there blogi

Minulle puhelimen tarpeeton vilkuilu on helpointa välttää siten, että katkaisen mobiilidatayhteyden hetkeksi kokonaan. Ehkä on niin, että kun katkaisee hetkeksi yhteyden niihin, jotka eivät oikeasti ole paikalla, saa yhteyden niihin, jotka ovat. Sillä mikä olisikaan parempaa kuin tärkeän ihmisen läsnäolo ja täysi huomio?

Ole kokonaan siellä, missä olet

Mitä kuuluu?

Joskus välimatkaa pitää ensin lyhentää
kevyillä kysymyksillä
ja turvallisilla tiedusteluilla
ennen kuin uskaltaa
istahtaa viereen
ja alkaa jutella oikeista asioista.

Mitä kuuluu,
mites te,
mitä oot puuhaillut?

Entäs töissä,
onko ollut kiirettä,
paljon hommia?

Sä tuut puolitiehen vastaan:

Ihan hyvin,
tavallisesti,
ei ihmeempiä,
kiitos kysymästä,
entä sä?

Oikeasti haluaisin kysyä:
mitä mietit,
mitä oot ajatellut sitten viime näkemän,
mistä iloitset ja innostut,
mitä kaipaat,
miltä susta tuntuu
ja mitä suret?

Koska joskus
tarkemmin tarkasteltaessa
ihan hyvin voikin tarkoittaa, että aika huonosti,
tavallisesti onkin itse asiassa jotain ihan ihmeellistä
ja ei ihmeempiä tarkoittaa, että on ollut kaikenlaista.

Siis: mitä kuuluu, kerro kaikki!

14.5.

Mitä kuuluu?

Ymmärtäväisyys on kaunista

En ole aina osannut arvostaa ymmärtäväisyyttä ihmisen ominaisuutena kovinkaan korkealle. Nykyisin ymmärtäväisyys on kuitenkin mielestäni yksi ihanimpia, koskettavimpia ja tärkeimpiä piirteitä. Ehkä on niin, että jotkut meistä huomaavat ymmärtäväisyydenkin arvon vasta silloin, kun sitä itse eniten kaipaa. Silloin, kun ei itsekään ymmärrä itseään.

Ymmärtäväinen tietää, ettei hän tiedä tai ole itse kokenut läheskään kaikkea. Sen tähden hän myös tietää, ettei voi useinkaan oikeasti tietää miltä toisesta tuntuu. Juuri siksi hän pyrkii kaikin tavoin kuuntelemaan toisen tunteita ja tunnelmia. Hän ei keskeytä eikä etenkään pelkää olla hiljaa. Hän yrittää asettaa itsensä toisen asemaan, vaikka se tuntuisi lähes mahdottomalta.

Ymmärtäväisen luona ei koskaan tarvitse pelätä tuomiota eikä yleensä edes typeriä neuvoja. Hän ei myöskään lausu sanoja, joiden tarkoitus on vähätellä tai pyyhkiä toisen tunteet ja kokemukset pois liian pieninä tai mitättöminä. Kaiken kaikkiaan ymmärtäväinen lausuu sanoja harkiten, sillä hän tietää mitä varomaton sana voi hajottaa ja miten äkkiä liian nopeat sanat voivat karkottaa.

Ymmärtäväinen kuulee, näkee ja lohduttaa. Hän tuo ympärilleen iloa ja vapautta – ja kenties välillä ihan tietämättäänkin luo aivan uutta. Ja kun hän lopulta lausuu sanansa, ne ovat armoa pullollaan.

Mä ajattelin vain, että se oli varmasti paras mihin sä siinä hetkessä pystyit, sanoi minulle yksi ymmärtäväinen ystävä sellaisen päivän jälkeen, kun parhaani oli ollut kaikilla mahdollisilla mittareilla aivan susisurkea. Sisälläni velloneet syyllisyys, pelko ja ahdistus hellittivät heti otettaan – aivan kuin ne olisivat alkaneet vetäytyä itseään vahvemman tieltä.

Yksi todellisen ystävyyden kauneimmista ominaisuuksista on ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen, sanoi antiikin ajan filosofi Seneca. Uskaltaisin lisätä, että ymmärryksen osoittamisella on myös paljon enemmän (muutos)voimaa kuin millään neuvoilla, ratkaisuehdotuksilla tai ryhdistäytymiskehoituksilla tulee ikinä olemaan.

ymmärrys blogi

Ymmärtäväisyys on kaunista

Voisinpa korjata sut

Istut siinä, vain parinkymmenen sentin päässä.
Mietin, ymmärrätköhän meidän haluavan auttaa sua,
ei tehdä sun oloa vieläkin pahemmaksi.
Käperryt hupparisi sisään
ja äänesi muuttuu koko ajan hennommaksi.
Lopulta en meinaa kuulla hentoa kuiskaustasi enää ollenkaan.

En tiedä mistä oot mennyt eniten rikki.
Kovista sanoista,
kylmistä katseista
vai hyväksynnän puutteesta?
Ilkeistä kommenteista,
hylätyksi tulemisesta
vai rakkauden kaipuusta?

Koko keskustelumme ajan ajattelen vain yhtä asiaa:
kuinka kovasti mun tekiskään mieli
halata sua oikein lujaa
ja vakuuttaa, että kyllä kaikki järjestyy.
Kertoa, että sä oot ihana,
sanoipa muut susta mitä tahansa.

23.4.kuva

Voisinpa korjata sut

Hyvyyden ihmeellinen voima

Maailmassa, joka on täynnä toisten arvostelua ja tuomitsemista ja sitä, että vikoja oikein etsimällä etsitään. Ympäristössä, jossa noustaan ylöspäin toisia jalkoihin samalla talloen ja selkään puukottaen. Työssä, jossa vain tuloksella on merkitystä ja ihminen jää siinä sivussa huomiotta. Välillä tuntuu, että armo on kovin kaukana.

Mitä jos unohdettaisiin hetkeksi epäonnistumiset, viat ja puutteet, ja keskityttäisiin sen sijaan näkemään toisissamme jotain hyvää? Olen omin silmin nähnyt, mitä saa aikaan se, kun aletaan haukkumisen sijaan kehumaan. Aletaan alas painamisen sijaan nostamaan ylös. Aletaan tylyyden sijaan hymyilemään. Arka pää nousee varovasti ylös, katse kirkastuu ja ihan hetkessä puhkeaa kukka. Vain siksi, että joku näki sekunnin verran vaivaa sanoakseen jotain kaunista. Ilmeillään osoitti, että on mukava kun olet siinä. Hyvyyden voima on ihmeellinen.

When we seek to discover the best in others, we somehow bring out the best in ourselves.
-William Arthur Ward-

kukka

Hyvyyden ihmeellinen voima

Tyttöni mun

Kuluneen vuorokauden aikana olen miettinyt varmasti kymmeniä kertoja läpi jokaisen muistamani kohtaamisemme.

Kun ensimmäistä kertaa tapasimme, sinun reviirisi oli halkaisijaltaan neljä metriä. En tiennyt sitä aluksi, mutta ensimmäiset sanasi minulle opettivat sen pian: älä vittu tuu kyylään. Sinun pieneksi kumartunut hahmosi vei kaikkien meidän yhteisestä tilasta puolet.

Tarkkaavainen katseesi kertoi, miten kovasti yritit pysyä tilanteiden tasalla. Teit ympärillä olevista havaintoja, johon pystyy vain se, joka on tottunut ennakoimaan ja mukauttamaan olemisensa toisten toimintaan. Ja se, joka on tottunut taistelemaan vahvempia vastaan, pitämään itse puoliaan jo pienestä.

Sinun sanasi löysivät aina suoraan kohteeseen. Halutessasi osasit käyttää niitä myös hyvään, mutta usein todistin sinun sivaltavan niillä epäröimättä – yleensä heikointa. Sinä olit jo silloin oppinut, että hyökkäys on paras puolustus. Puolustit itseäsi jatkuvasti, vaikka tuskin tiesit edes miksi.

Olit jatkuvasti peloissasi, enkä minä tietysti tiennyt, mitä kaikkea pelkäsit. Ja kuinka paljon kaipasitkaan hyväksyntää ja rakkautta. Tarpeesi lämmölle oli ilmeinen, mutta kuinka paljon sitä tarvittiinkaan ennen kuin raotit sydäntäsi edes pikkuriikkisen. Pelkäsit kai sitäkin, että lopulta sinut kuitenkin taas hylätään.

tyttöni mun blogi

Sinä olit yksi niistä harvoista tytöistäni, johon koskaan rakastuin vaistomaisesti. Oli kuin minut olisi tarkoitettu rakastamaan juuri sinua. Ensihetkistä asti näin sinut sellaisena, jona olit tähän maailmaan syntynyt. Niin monta kertaa olisin halunnut pidellä sinua sylissäni ja ihan loputtomiin kerrata sitä, miten ihana olit. Miten paljon kaikkea kaunista sinuun olikaan kätketty.

Olit lempeä, ystävällinen, huomaavainen. Olit niin viisas ja taitava, pienellä vaivalla olisit yltänyt mihin tahansa. Ja hauskakin olit: sinun jutuillesi nauroin kaikkein makeimmin. Silmissäni sinä olit kaikin puolin täydellinen ja rakastettava. Minä pidin sinun puoliasi raivokkaasti, sinun siitä juurikaan mitään tietämättä. Kutsuin sinua omakseni.

Eilen, vuosia myöhemmin, kuulin, mitä sinulle tänään kuuluu. Mitä olet tehnyt, miten olet satuttanut muita, miten olet kärsimässä sinulle kuuluvaa rangaistusta siitä kaikesta. Kaikki se särki sydämeni.

Enkä ole ollenkaan miettinyt sitä, miten väärin oletkaan tehnyt tai miten muita olet satuttanut. Mietin vain sitä, kuinka ahdistuneelta sinusta nyt mahtaakaan tuntua. Kuinka peloissasi ja yksin olet. En kestä ajatella, että sinulla ei todennäköisesti nytkään ole lähelläsi ketään, joka sinua rakastaa puhtaasti, lujasti ja ilman ehtoja.

Jos tekisin, mitä haluaisin, etsisin sinut oitis käsiini. Pakkaisin laukkuuni voita tihkuvat karjalanpiirakat ja lämpimät pullat, keittäisin kahvit – ihan niin kuin silloin vuosia sitten. Tulisin luoksesi varovasti, sillä epäilen reviirisi laajentuneen entisestään. Näyttäisit varmasti kovalta, ehkä pelottavaltakin, mutta minä puhuisin sille lapselle, jonka tunnen. Sille joka olit ja joka edelleen olet. Minä keksisin niin monta keinoa kuin tarvittaisiin, jotta pääsisin takaisin luoksesi.

Ja kun lopulta tunnistaisin silmissäsi riittävästi luottamusta, halaisin niin kuin sillä viimeisellä kerralla, kun tapasimme. Sanoisin ne samat sanat kuin silloin: ihana nähdä sua, oon niin oottanut että milloin taas tavataan! Ja minä pitäisin taas sinun puoliasi.

Tyttöni mun

Minä muistan sinut

Voi, minä muistan kun olit pieni!” Miten turvalliselta tämä lause sydämessä tuntuukaan. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut ihan pienestä, ja joilla on tarinoita kerrottavanaan siitä, millainen silloin olin. Tarvitsen juuret, tarvitsen jaettuja muistoja. Niiden avulla voin asettaa itseni johonkin tiettyyn kohtaan aikaa, ja tiedän kuuluvani siihen. Ja sille samalle janalle on helppo asettaa kaikki menneet ja jokainen tuleva. Heidän jälkeensä olen tullut, ja heitä ennen.

Yritän painaa mieleeni lauseita, hassuja sanoja, tietyn tavan nyrpistää nenää. Niistä aion kertoa sinulle, kun tulee vuorosi kysellä vanhoja ja muistella menneitä. Toivottavasti aikaa on vielä paljon jäljellä, kaikilla meillä sen eri kohtiin asettuvilla. Haluan vielä monta kertaa istua tuvan pitkällä penkillä siinä kiireettömässä tunnelmassa, jonka vain pitkästi elämää nähneet osaavat ympärilleen luoda. Haluan tallettaa muistiin jokaisen käden liikkeen ja naurun helähdyksen, jotta osaan niistä myöhemmin oikein kertoa.

talvi

Minä muistan sinut