Katseessasi kaikki

Kuka olet?

Olet ainutlaatuinen. Sinulla on unelmasi, haaveesi, kipusi, haaveesi. Olet sinä, eikä sinunlaistasi ole tässä maailmassa toista.

Olet ainoa laatuasi, ja samalla näen sinussa piirteitä jostain niin monesta aiemmin kohtaamastani. Olet juuri sinä, ja silti löydän pälyilevästä katseestasi niin monen muunkin teini-iän epävarmuudet, pelot, haparoinnin. Kaipuun tulla huomatuksi, hyväksytyksi, nähdyksi.

Pelkäät niin kovin olevasi erilainen ja antaisit kaikkesi, jotta kuuluisit joukkoon. Samaan aikaan teet kaikkesi, jotta huomaisimme sinut. Yrität kiinnittää huomiomme kaikin mahdollisin tempuin, mutta samaan aikaan työnnät pois jokaisen, joka pyrkii lähellesi.

Kanssasi olen täysin neuvoton.

Haluaisin oppia tuntemaan sinut. Sinut. Tiedän, että olet enemmän kuin kärkkäät heittosi ja ronskit vitsisi. Yritän kovasti nähdä sinut kaiken sen takana. Usein olen ollut lähellä luovuttaa. Olet ympäröinyt itsesi niin korkealla muurilla, että sisintäsi tuntuu olevan mahdoton tavoittaa.

Ja muurisi takaa raivoat, kun kukaan ei tajua. Et päästä ketään lähelle, vaikka samaan aikaan toivot, että joku uskaltautuisi lähellesi.

Huomaatko, kuinka kovasti yritämme murtaa muurisi?

// Suvi

Tämä teksti on viimeinen perjantaisista teksteistämme, joissa kerromme arkisista mieleen jääneistä kohtaamisista.

Vieläkin

Kysyessäsi kuulumisiani
käytät sanoja
vieläkö
eikö mitään uutta

Lataat lauseesi
yksityiskohdilla
joiden alle on pakko taipua

Kutistat kysymyksilläsi
ja minä vastaan
vieläkin

Vaikka haluaisin
vastata:
Vieläkin!

lokakuu perjantai

// Heini

Tänään ja kahtena seuraavana perjantaina kerromme arkisista kohtaamisista, jotka ovat jääneet mieleen.

Hyvässä hoidossa

Kävimme kuopuksen kanssa puolivuosittaisella lääkärikäynnillä, joka on jo kuuden vuoden ajan aina alkanut jo tutuksi tulleen sairaanhoitajan tapaamisella. Tälläkin kertaa kuluumiset vaihdettiin kiireettä, tuore eskarilainen sai rauhassa kertoa oppimansa uudet asiat ja muut mielen päällä olevat jutut. Tunnelma oli lämmin ja läheinen, ja sairaanhoitajan tapaamisen jälkeen astelimme lääkärin vastaanotolle hymy huulilla. Jo kuuden vuoden ajan tuttu hoitajamme on pitänyt pojastamme, ja koko perheestämme hyvää huolta.

Hoitajan kanssa tuli puheeksi kotikaupunkiimme pian valmistuva uusi sairaala, ja totesin, että tapaammekin varmaan sitten seuraavan kerran siellä. Hoitajan ilme muuttui vähän anteeksipyytävän näköiseksi, ja hän kertoi, että tähän asti käytössä ollut omahoitajasysteemi tulee uudessa sairaalassa muuttumaan. Siellä on keskiössä tehokkuus ja kustannusten minimointi, johon kuuluu se, että hoitajista homman hoitaa se, joka ensimmäisenä ehtii.

Täytyy sanoa, että näin vanhemman näkökulmasta nämä uutiset harmittavat. Tähän asti on ollut niin turvallista, kun lääkärikäynnin yhteydessä on aina vastassa ollut samat, tutut, hymyilevät kasvot. On tuntunut ihanalta, kun hoitaja on ihastellut pienen potilaan kasvua, kysellyt kuulumisia ja muistellut kanssamme menneitä. Sairaalan kliinisessä ja muuten niin vieraalta tuntuvassa maailmassa tuo yksi tuttu henkilö ja lämmin kohtaaminen on merkinnyt todella paljon. Miten monta kertaa tutkimuksia jännittänyt mieli on rauhoittunut tutun hoitajan kanssa jutellessa.

Toivotaan, että tässä vielä sekä vanhempien, että hoitajien palaute otettaisiin huomioon, ja saisimme oman hoitajamme pitää. Erityisesti harmittaa niiden puolesta, jotka ihan pienten lastensa kanssa vasta aloittelevat uraansa pitkäaikaissairaan vanhempina, ja jäävät vaille kokemusta siitä, miten hyvä suhde tuttuun hoitohenkilökuntaan voi vuosien saatossa syntyä. Oma poikani on jo sen verran iso, että pärjäämme kyllä, mutta soisin jatkuvuuden ja ihmisyyden menevän edes joskus tehokkuuden edelle. Niillä kerroilla, kun lääkärikäynti on pelottanut, lapsi ei ole ollut yhteistyöhaluinen, tai mieli on muuten vaan ollut surkea, on ollut kultaakin kalliimpaa saada hetki hengähtää tutussa seurassa, purkaa sydäntään ja jättää huolensa myös jonkun toisen kannettaviksi.  

//Anna

Tänään ja kahtena seuraavana perjantaina kerromme arkisista kohtaamisista, jotka ovat jääneet mieleen.

Luotatko minuun?

Elämä heittää eteen jotain odottamatonta, sellaista mitä en ollut kohdalleni suunnitellut enkä varalleni valinnut. Kysyn miksi, huudan en halua! Sinä kysyt luotatko minuun.

Luotatko silloin, kun asiat eivät mene kuten olit ajatellut tai toivonut. Kun eteesi piirtyy tie, jolle astuminen pelottaa. Tai kun ovi, jonka takana olet jo kauan odottanut, ei vieläkään avaudu.

Luotatko, vaikka sydämeesi sattuu. Vaikka pettymyksen ja kivun kyyneleet tulevat tutuiksi. Luotatko silloinkin, kun vain pyydän hyppäämään tuntemattomaan, vailla tarkkaa tietoa suunnasta tai määränpäästä.

Lopulta, kun kysymyksesi ei enää jätä rauhaan, minun on pakko katsoa silmiisi ja todeta: luotan. Vaikka siltä ei aina tuntuisi, valitsen luottaa. Pudotan pois kaiken itse rakentamani, murran muurit ja lasken aseet. En enää elä minä, vaan sinä minussa.

dav

Vastauksesi saapuu illan tuulessa tutun virren sanoin. Olet aina kanssani, kävi miten tahansa.

//Anna

Älä sano kärsivälle typeryyksiä

Näin joskus keväällä Instagramissa kuvan, joka jäi mieleeni. Se havainnollisti tarkasti sen, miten minun tulee toimia silloin, kun joku toinen kärsii tai jollakin on vaikeaa. Olen miettinyt sitä jo kuukausia lähes jokaisena päivänä.

Dump out, comfort in.

Mitä kauempana olen kärsivästä, sitä enemmän minun tulee antaa lohdutusta ja myötätuntoa niille, jotka ovat lähempänä. Minun pitää muistaa, että omat tunteeni kuuluvat yhä kauemmille kehille. Minun ei ole lupa kaataa omaa lastiani jonkun kärsivää lähempänä olevan niskaan.

Mitä lähempänä olen kärsivää, sitä enemmän minun tulee lohduttaa häntä. Samaan aikaan on tärkeä muistaa, että vuodatan omat tunteeni jollekin etäisemmälle. Ei koskaan kärsivälle eikä hänen läheisimmilleen.

En kestä tätä. Mä vihaan tätä paskaa. Mä en kulje tätä tietä. Tällaiset repliikit voivat kulkea vain sisuksista ulkokehälle päin. Ja toivottavasti kulkevat! On aivan oikein tuntea vihaa, surua ja turhautumista, kun vääryys, kärsimys, kipu tai epäoikeudenmukaisuus tulevat liki.

Olen pahoillani. Miten voin auttaa? Tämä kaikki on varmasti ihan hirveän raskasta. Tällaiset repliikit kulkevat vain kehältä sisuksiin päin.

Ja parasta lohdutusta ovat kuuntelevat korvat ja myötätuntoinen sydän. Comfort in, and always dump out.

// Heini

Silitä minut pehmeäksi

Auringonlasku paljasti rannalle huuhtoutuneet asiat. Huomasin pullonkorkit, niiden terävät reunat ja kirkkaat värit. Simpukankuoret pyysivät päästä mukaani, mutta en nostanut niitä hiekasta. Sen sijaan poimin käteeni pienen, täydellisen pyöreän kiven. Sen sileä selkä piti vielä kiinni auringon viimeisten säteiden lämmöstä. Sen pehmeäksi kulunut pinta toi mukanaan terveiset aalloilta, jotka sitä olivat vuosituhansien ajan silitelleet. Painoin kiven kämmentäni vasten. Miten joku voikin olla niin kova ja niin pehmeä samaan aikaan.

Ymmärsin, ettei mitään sellaista tapahdu hetkessä. Rosoiset reunat silottuvat vain lukuisilla lempeillä silityksillä, karhea pinta pehmenee vain kärsivällisellä kosketuksella. Olethan sinä aalto minun kovaa kuortani vasten, kun itse en siihen pehmeyttä löydä.

//Anna

Kiitän sinusta aina

Toisinaan luotasi on vaikea lähteä. Tunnut kuin vahvalta, sydämeeni kiinnittyneeltä magneetin palalta, joka voimalla vedetään irti.

Suukotan sinut. Hymyilen, nähdään ylihuomenna. Huiskutan vielä ovenraossa.

Sitten käännyn ja kävelen pois. Sydämessäni jomotus, jonka kivun päästän ryöpsähtämään kyynelinä kasvoilleni vasta, kun olen yksin.

Olet yksi niistä, joiden tähden tiedän, että usein rakkaus saapuu yhdessä kaipuun, ikävän ja surun. Olet yksi niistä, joiden tähden tiedän, että rakkaus saapuu aina yhdessä ilon, onnen ja kiitollisuuden.

Ja niin tulen luoksesi taas. Annan sinun kääriä kätesi ympärilleni, lepuuttaa leukaasi olkapäälläni. Hipsutan halatessani niskaasi. Hyräilen lauluja, jotka saavat sinut hymyilemään. Höpsöttelen ja hupsuttelen vain saadakseni sinut taas nauramaan.

Kyyneleet poskillanikin kiitän sinusta aina. Siitä että asut sydämessäni, vaikka et milloinkaan luonani.

// Heini

Hiljaiset vuodet

En ollut ajatellut sinua pitkään aikaan
kunnes kerran
katsoin käsiini
ja näin niissä sinut
Muistan tarkalleen millaiset sormet sinulla oli
miten niitä käytit,
millaiselta näytit

Hiljaiset vuodet,
vuoreksi välillemme kasvaneet
Kunpa muistaisin viimeisen kerran,
mitä sanoimme,
miten olimme
Jos olisin tajunnut mitä vuodet minulta veisivät,
olisin painanut kaiken mieleeni tarkemmin

En tiedä miten ojentaa käteni niin,
että se yltäisi ajan yli
ja tavoittaisi muutakin, kuin tyhjää
Voiko hiljaisuutta enää täyttää,
voiko muuta kuin tyhjää
enää edes olla?

//Anna

Ei enää laatuaikaa

Monissa kodeissa ja kaveriporukoissa tehdään tällä hetkellä kesäsuunnitelmia, vaikkakin ehkä hieman erilaisia kuin aiempina kesinä. Lomasuunnitelmia yhdistää kuitenkin usein yksi tekijä: haluamme viettää laatuaikaa läheistemme kanssa. 

Kun edellisen kerran kuulin jonkun käyttävän sanaa laatuaika, pysähdyin miettimään. Jos tietty osa elämästämme on laatuaikaa, mitä on kaikki muu aika? Mitä enemmän olen tuota sanaa mielessäni pyöritellyt, sitä varmempi olen siitä, että haluan lakata puhumasta laatuajasta omissa ihmissuhteissani.

Laatuaikaan liitetään usein hirveän paljon odotuksia. Odotuksia siitä, että yhdessä vietetyn (laatu)ajan tulisi olla jotenkin erityistä, kenties siihen tulisi sisältyä jotain erityisaktiviteetteja. Mitä laadukas määreenä edes tarkoittaa? Keskeytyksetöntä yhdessäoloa? Tapahtumarikasta viikonloppua? Jollain lailla arjesta poikkeavaa kohokohtaa?

8.6.

Parisuhteesta puhuttaessa laatuajalla tarkoitetaan usein sitä, että vanhemmat viettävät aikaa kaksin ilman lapsia. Se on minunkin mielestäni ehdottoman tärkeää. Itse asiassa, kahdestaan oleminen tekee hyvää ihan kaikille ihmissuhteille. Voitaisiinko tuossa(kin) yhteydessä kuitenkin puhua ihan vain kahdenkeskisestä ajasta, eikä laatuajasta. Ei kai lasten kanssa vietetty aika kuitenkaan ole laadutonta?

Mielestäni on tärkeää pyrkiä siihen, että kaikissa ihmissuhteissa yhdessä vietetty aika olisi aina mahdollisimman hyvää. Silloin tällöin vietetyllä ”laatuajalla” ei voi korvata poissaoloa arjessa. Laatuajan viettämisestä tulee myös helposti suoritus: kaikilla tulisi olla ilo ylimmillään, yhteisen ajanvieton mieleenpainuvaa ja mieluusti riidatonta. Yhteiseen hetkeen ladataan paljon odotuksia, ja mitä enemmän odotuksia, sitä suurempi todennäköisyys on, että edessä on pettymyksiä, kun kaikki ei menekään odotusten mukaisesti.

Olenkin sitä mieltä, että meidän tulisi pohtia tarkkaan, mitä tarkoitamme puhuessamme laatuajasta. Lisäksi haluan pyrkiä siihen, että läheisteni kanssa viettämäni hetket olisivat sellaisia, ettei laatuaikaa tarvitse erikseen järjestää.

// Suvi

Toivoa on

Koulun pihalla jaettiin ruokakasseja. Kananmunia, omenoita, leipää ja voita. Lohtua lapsille, jotka ikävöivät takaisin kouluun ja normaaliin arkeen. Huolenpitoa niille, jotka ovat tottuneet syömään päivän ainoan lämpimän ateriansa koulussa. Kädenojennus vanhemmille, joiden työt on loppu ja pankkitilin saldo miinuksella, tai joilla ei ole etätöiden ja kotikoulun pyörityksessä aikaa ja energiaa pohtia, mitä seuraavaksi syötäisiin. Ruokakassien mukana perheisiin jaettiin toivoa paremmasta huomisesta ja muistutettiin, ettei ketään jätetä yksin.

Sanotaan, että niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Toivo kantaa, vaikka elämä olisikin olosuhteiden pakosta sulkeutunut kodin seinien sisäpuolelle. Toivo riittää silloinkin, kun sydän on täynnä epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoa. Myös pääsiäisen tapahtumat muistuttavat siitä, että vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselle, pienikin toivonsäde riittää tuomaan elämää sinne, missä ennen oli vain kuolemaa, valoa sinne, missä ennen oli pimeää.

At the end of the day all you need is hope and strength. Hope that it will get better, and strength to hold on until it does. -Unknown-

anna pääsiäiinen

P.S. Tästä vuoden takaisesta tekstistä voit lukea lisää siitä, mihin minun toivoni perustuu.

//Anna