2. luukku: Joulupata

Pelastusarmeijan perinteikäs Joulupata-keräys kerää varoja vähävaraisille tänäkin vuonna. Keräyksen juuret löytyvät 1800-luvun lopun Yhdysvalloista, kun eräs Pelastusarmeijan kapteeni halusi kerätä varoja köyhille merimiehille. Hän toteutti keräyksen ostamalla liikkeestä meille kaikille tutun kolmijalkaisen kehikon ja ripustamalla kehikkoon padan roikkumaan. Yhdysvalloista keräys on levinnyt ympäri maailmaa ja ensimmäinen Joulupata-keräys järjestettiin Suomessa vuonna 1906. Siitä lähtien padat vapaaehtoisineen ovat olleet tuttu näky joulukuisessa katukuvassa.

2.12.

Joulupata-keräyksen tuotoilla tuetaan suomalaisia vanhuksia, lapsiperheitä ja kodittomia. Pataan voi lahjoittaa rahaa, lahjakortteja sekä ehjiä ja puhtaita vaatteita tai leluja. Kunkin paikkakunnan pataan lahjoitetut varat ja tavarat jaetaan paikallisesti apua tarvitseville perheille. Lisätietoa varojen jakamisesta löydät Pelastusarmeijan nettisivuilta.

Joulupadan tuotoista suurin osa menee todella avun tarpeessa oleville ihmisille, sillä keräys toteutetaan pääosin vapaaehtoisten patavahtien voimin. Jos haluaisit osallistua Joulupata-keräykseen muutenkin kuin antamalla varoistasi, voit antaa myös ajastasi ja lähteä mukaan vapaaehtoiseksi patavahdiksi. Keräyksen nettisivuilta löydät tarkempaa tietoa ja voit ilmoittautua mukaan.

1. luukku: Jouluapua

Taas on se aika vuodesta, kun monessa perheessä lasketaan pennosia ja odotetaan tulevaa joulua jännityksellä. Ei kuitenkaan sellaisella vatsanpohjaa mukavasti kutittelevalla kihelmöinnillä, vaan enemmänkin pelolla ja ahdistuksella. On sairautta, on työttömyyttä, on yksinäisyyttä, monia asioita, jotka tekevät joulun suunnittelusta vaikeaa. Juhlamieli on kaukana, kun perusasioista on pulaa.

Toisten avun varassa oleminen on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on uskoa tuntemattomien hyvyyteen ja pyyteettömään auttamisen haluun. Varsinkin joulun aikaan ihmisten sydämet ovat kuitenkin herkkinä toisten hädälle.

edf

Joulukalenterimme kolmessa ensimmäisessä luukussa nostamme esiin muutaman helpon tavan jakaa omastaan. Voisitko sinä paistaa porkkanalaatikon, hankkia joulukoristeita, tai ostaa pari ylimääräistä joulupakettia jollekin apua tarvitsevalle? Jouluapua.fi -sivustolta löytyvästä kartasta voit helposti etsiä avunpyyntöjä omalta lähiseudultasi, ja toimia jouluenkelinä jollekin.

Tee tilaa pöytääsi

Tiedän miltä tuntuu, kun kaupan kassalla korttimaksu ei menekään läpi, ja tajuan, ettei tilillä ole tarpeeksi rahaa ruokaostoksiin. Sitä en tiedä millaista on, kun putoaa kokonaan avun ulottumattomiin. Mutta uskon, että sinnekin yltää yksi auttamaan ojennettu käsi.

En voi pitää itsestäänselvänä mitään, mitä minulla on. Eikä omistaminen ole koskaan niin tärkeää, etteikö omastaan voisi jakaa tarvitseville. Monesti tiukassa tilanteessa olen miettinyt, että tästä kun selviän, en halua ikinä pitää itsestäänselvyytenä elämää, terveyttä, toimeentuloa. Silti hyvätkin päätökset unohtuvat nopeasti, kun alamme siltojen sijaan rakentamaan muureja, ja kohti katsomisen sijaan suljemme silmämme.

Olen viime aikoina pakon edessä käynyt läpi omistamaani, hävittänyt, karsinut ja lahjoittanut eteenpäin. Tajunnut, että se, mitä oikeasti tarvitsen, on lopulta aika vähän. Ja että siitä vähästäkin riittää annettavaksi sille, jolla ei ole mitään.

edf

When you have more than you need, build a longer table, not a higher fence. (Unknown)

P.S. Blogissa avautuu sunnuntaina joulukalenteri. Ensimmäisten luukkujen takaa löydät muutaman vinkin siitä, miten voit tänä jouluna jakaa omastasi ja lahjoittaa liiastasi.

//Anna

Lunastamattomia lupauksia

Hei, sitku muutat tänne niin sit kyllä alat käymään mun kanssa jumpassa!

No mut sitku nämä mun opinnot on valmiit niin lähetään yhdessä viikonlopuksi kylpylään!

Sitku me muutetaan isompaan asuntoon niin kutsun kyllä teidät kaikki meidän luo!

***

Lupauksia on helppo heitellä. Ehkä ne tuntuvat kivalta tavalta piristää toista tai viritellä yhteisiä unelmia. Kenties hetken huumassa itsekin uskoo sanomansa toteutuvan – jopa aivan itsestään ilman vaivaa, aikaa tai rahaa. Tai ehkä toisinaan lupauksilla tietoisestikin koitetaan kääntää kaverin katse pois nykyhetkestä, jossa ei jollakin syyllä järjestä aikaa toiselle.

Mutta entä sitten, kun sitku-aika onkin käsillä? Kun ystävä on muuttanut samalle paikkakunnalle, opinnot ovat valmiit tai koti on isompi – kuinka moni silloin muistaa aiemmin lausumansa lupaukset? Muistammeko kutsua ystävän jumppaan, kylpylään tai kylään? Lunastammeko lupaamamme?

Läheskään aina emme. Ehkä välillä jopa tietoisesti emme toimi aiempien puheidemme mukaisesti. Liikaa vaivaa, liikaa aikaa, liikaa rahaa, ajattelemme. Miltä silloin tuntuu toisesta, joka hänkin muistaa puheesi, lupauksesi ja sitku-unelmanne?

sitku

Päällimäinen tunne on usein pettymys: Miksi suunnittelit jotain, mutta teit toista? Emmekö olleetkaan ystäviä, jotka pitävät lupauksensa? Enkö ollutkaan sinulle niin tärkeä, että olisit järjestänyt aikaa meille? Enkö olekaan sopiva kaveri jumppaan, kylpylään tai kylään? Enkö minä kelpaakaan?

Pettymys puhaltaa ilmaa ihmissuhteen väleihin ja kylvää sydämeen epäluottamuksen siemeniä. Miksi uskoa seuraavankaan kerran, kun toinen heittää jotain kyläilystä joululomalla? Mitä useampia pettymyksiä ihmissuhteessa on, sitä innottomampi reaktio on uuteen ilmoille heitettyyn suunnitelmaan tai lupaukseen. Eihän kannata tarrautua sellaiseen, jonka toteutumisen todennäköisyys on lähellä nollaa.

Lunastamattomien lupausten ja pitämättömien puheiden sijaan kannattaisi enemmän toimia. Pyytää kylään niitä, jotka kyläilyetäisyyden päässä asuvat. Kysyä kaveriksi kylpylään niitä, jotka siitä nauttisivat. Hakea jumppaan niitä, jotka eivät yksin vielä uskalla tai saa aikaiseksi mennä. Älä lupaile, vaan toimi. Älä puhu, vaan palvele.

Ja jos päätätkin lausua lupauksen, niin paina se visusti mieleesi ja lunasta sanomasi, kun aika on.

// Heini

Matkalla merkitykseen: huomaavaisuus

Päätimme kaikki lähteä Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta tämän lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran.

“Olimme yhtäaikaa käymässä elokuvateatterin vessassa. Olin lähdössä ovesta ulos, ja kengänpohjaani oli tarttunut pala vessapaperia. En itse huomannut koko asiaa, mutta tulit vaivihkaa viereeni, ja nappasit paperinpalan pois kengästäni. Huokaisin mielessäni kiitollisena, sinun ansiostasi en lähtenyt ihmisten ilmoille vessapaperi perässäni viuhuen. Tämä kuvaa sinua niin hyvin: osaat ottaa toiset huomioon tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.”

Tämä ystäväni minusta kertoma hassu pieni tarina on jäänyt mieleeni, vaikka en itse kyseistä tilannetta muista. Kun olen pohtinut arvoja, joiden mukaan haluan elämääni elää, on huomaavaisuus noussut esille yhtenä tärkeimmistä. Se on minulle luontaista, mutta toisaalta siinä voisin kehittyä vielä paremmaksi.

Huomaavaisuus

Huomaavaisuus on arjen pieniä ja huomaamattomia tekoja, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Ne eivät ole välttämättömiä, mutta niiden vaikutus ihmissuhteisiin ja omaan hyvinvointiin on merkittävä. Toisen huomioiminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa ajatusta siitä, että olemme olemassa toisillemme.

Huomaavaisuus on sitä, että muistaa läheisten merkitykselliset hetket, ja kysyy kuulumisia juuri oikeaan aikaan. Ja toisaalta osaa varoa niitä kaikkein arimpia kohtia, eikä sanoillaan tai teoillaan pahenna kipua. Huomaavaisuutta on hymy kaupan kassalla tai oven auki pitäminen toisen kiiruhtaessa sitä kohti. Se on pieniä palveluksia, koskettavia kohtaamisia ja auttamaan ojennettu käsi. Osoitus siitä, että huomaan sinut, välitän sinusta, olemassaolosi ei ole yhdentekevää.

Mitä paremmin voi itse, sitä enemmän on voimia huomioida toisia. Huonosti nukutut yöt ja sairastelukierteet eivät varsinaisesti lisää kykyä ajatella asioita toisten kannalta, kun hädin tuskin pysyy pinnalla itse. Juuri niissä hetkissä on kultaakin kalliimpaa tulla vastavuoroisesti itse huomioiduksi. Huomaavaisuus antaa siimaa silloin, kun toinen on tiukoilla, eikä pidä kirjaa tekemästään hyvästä. Toisten huomioiminen ei kuitenkaan koskaan tarkoita itsensä unohtamista tai kynnysmatoksi asettumista. Sen ei pitäisi viedä minulta mitään pois, vaan päinvastoin lisätä kaikkea mikä on hyvää ja elämisen arvoista.

//Anna

Lahjaa vain

Kun sinä tulit raskaaksi, se olinkin minä, joka aloin kantaa väliimme ennen kokematonta, sietämätöntä raskautta.

Sillä minä halusin olla se, jonka sisällä kasvaa uusi elämä. Mielestäni ansaitsin sen, mielestäni olin oikeutettu siihen, mielestäni olin odottanut kauemmin, mielestäni oli epäreilua että sinä sait senkin. Sanoin sinulle tuon kaiken ja paljon enemmän. Ja vaikka kuinka häpesin tunteitani ja ajatuksiani, kaduin niitä, puhuin itselleni järkeä sekä pyristelin ja rukoilin niistä eroon, useimpina päivinä pystyin vain joko suremaan tai raivoamaan. 

Kesti kuukausia ennen kuin pystyin kysymään sinulta, miltä raskaana oleminen sinusta tuntuu. Ja silloin itkit. Siksi, että vihdoinkin kysyin. Siksi, että kysymyksestäni huolimatta sinua pelotti vastata: kuinka paljon tänään kestäisin ennen kuin kilahtaisin?

bty

Kun vatsasi sitten alkoi kasvaa, kului lukuisia päiviä, joina en pystynyt vilkaisemaankaan pyöristyvää vatsaasi. Minusta tuntui, etten saisi henkeä jos tekisin sen. Samaan aikaan istuimme vierekkäin työmatkat, opetimme yhdessä samoja ryhmiä, ja vapaa-ajallakin meillä oli yhteisiä juttuja jokaiselle viikolle. Vatsasi väistely kävi välillä kokopäivätyöstä – luultavasti meille kummallekin. 

Toisinaan en tiennyt, voisinko olla sinun lähelläsi enää ollenkaan. Ehkä ystävyytemme ei vain selviäisi. Ehkä en kestäisi, että vain sinä sait sen, mitä minäkin toivoin. Sinun sisälläsi kasvoi ihmeistä suurin, minun sisälläni kumisi tyhjyys kovempana kuin koskaan.

Sinun onnesi nojasi koko ajan raskaampana minun suruani vasten.  

Ja sitten jokaisena vähän parempana päivänä odotin sinun vauvaasi. Toivoin enemmän kuin mitään, että sydämeni pahin kipu hellittäisi jo pysyvästi. Toivoin, ettei sydämessäni enää mellestäisi kateus, suru ja epäreiluus. Toivoin, että mahdollisimman pian voisin tuntea vain iloa ja rakkautta, joka peittäisi alleen kaiken tuskan. Rukoilimme yhdessä, rukoilimme erikseen.

12.8.kuva2

Olen rakastanut sinun vauvaasi siitä hetkestä alkaen, kun tapasin hänet vuorokauden ikäisenä. Oon niin kiitollinen, että se tapahtui niin nopeasti, sanoit minulle muutamia viikkoja myöhemmin. Itkin, että en ollut voinut luvata rakastaa vauvaasi jo etukäteen. Itkin, sillä sanomasi paljasti sinun olleen valmistautunut antamaan minulle yhä vain vieläkin aikaa. Itkin kaikkea sitä, mitä laitoin sinut kestämään.

Nyt kun hellin vauvaasi, toivoisin ympärillä olevien ihmisten tietävän koko tarinan. En siksi, että kaipaisin sääliä tai myötätuntoa. Päinvastoin! Haluaisin heidän tietävän koko tarinan siksi, että hekin voisivat iloita siitä, mitä saimme. Että he ymmärtäisivät, etten pidä itsestään selvänä sitä, että saan rakastaa sinun lastasi. Että sinä kestit, että me kestimme.

Että hekin tietäisivät, että Luojamme lahjaa tämä kaikki on vain. 

// Heini

Mummu

katson ryppyisiä sormiasi
kun silität lapsen kapeaa selkää
ja mietin, miten moneen kätesi ovatkaan taipuneet
vuosiesi varrella

lämmintä leipää, pehmeää pullaa
niissä on syntynyt
naapureillekin jaettavaksi
lukuisia lapasia, satoja sukkia
sormesi ovat liukuneet puikoilla ulkomuistista

sylisi on ollut auki
ja kätesi kietoutuneet ympäri
jokaista ovesta astuvaa
”minulle käy kaikki”, sanot
ja vastaanotto on aina lämmin

kätesi ovat osanneet viedä huomion muualle
pois peloistasi, kauas surustasi
”ei tässä mitään”
ne ovat huiskineet iloisesti
kyynelten kuristaessa kurkkuasi

kukat

tiedän että usein
on kätesi ristitty
ja huokauksesi tavoittaneet taivaan
olet omiasi kantanut,
perheesi puolesta pyytänyt
seissyt myrskyn silmässä pelotta
tuulen pauhun yli korottanut äänesi,
laulanut kipua kauemmas, tuskaa tuonnemmas

nyt kädet lepäävät sylissäsi
usein toimettomina
paljosta väsyneinä
ja minä kiitän käsistä
jotka ovat pitäneet huolta
vaikka huolta on riittänyt