Toistuvuus tuo turvaa

Perinteet ovat murtuneet, tavat ovat harvenneet.

Ennen syötiin päivällistä joka päivä kello viisi, katsottiin lempisarjaa torstaisin, saunottiin lauantai-iltaisin, mentiin kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Nykyään lämmitetään ruokaa kukin vuorollaan, katsotaan sarjoja milloin tykätään jokainen omalta laitteeltaan, kirkkoon mennään jos huvittaa. Saunatkin on muutettu varastoiksi.

Kärjistän, tiedän. Mutta en voi olla miettimättä, että samaa tahtia tuttujen tapojen ja perheen perinteiden kanssa on murentunut myös ihmisten mielenterveys. Kun arki muuttuu ennustamattomaksi eikä toistuvuus tuo turvaa, mieli kuormittuu. Päivittäin tehtäviä päätöksiä on vastassa enemmän, emmekä pääse välillä lepäämään tapojen luomassa automaattiohjauksessa. Omat rutiinit eivät enää juurruta kiinni tavallisena toistuvaan arkipäivään.

tavat

Ihmissuhteissakin tärkeinä pidetään lähinnä spontaaniutta, yllätyksellisyyttä, uutuutta. Kuitenkin juuri tavat kannattelevat ihmissuhteita, yhdessäoloa ja yhteyttä. Erityisesti silloin, kun arki on täyttä, tunteet aaltoilevat tai myrskyt iskevät, on turvallista nojautua tapoihin ja rutiineihin, jotka tuovat lähimmät lähelle.

Mennään juoksemaan perjantai-iltaisin. Syödään aamiaista yhdessä tiistaisin. Kysytään oliko treeneissä kivaa. Saunotaan kun tullaan kotiin. Halataan kun tavataan. Suukotetaan kun lähdetään. Sanotaan tärkein joka päivä.

Kun varjelet jotain tapaa, tapa varjelee sinua.”
Matti J. Kuronen

”Ihan yksi lysti, miten vietetään vuosipäivää. Tärkeää on se, mitä tehdään joka maanantai.
Maaret Kallio

// Heini

Tämä ja seuraavat kaksi perjantaita vietetään lempilainaustemme äärellä.

Kutsuin kyllä kyläilemään

Meillä ei ole täällä oikein ketään ihmisiä, sanoit surullisena, allapäin, ehkä pettyneenäkin.

Päätin oitis kutsua teidät syömään, pullakahville tai vaikka piknikille. Kutsuin kerran, toisen, kolmannenkin. Neljänteen kertaan kokosin jo voimiani. Vastauksesi oli aina, että nyt ei sovi. Kerran olitte tosin jo tulossa, mutta peruit viime hetkellä. Koskaan et itse palannut asiaan tai ehdottanut vastavuoroisesti tapaamista.

Viidettä kertaa en enää kysynyt. Mietin, että ehkä en ollutkaan se, joka halusitte yhdeksi ihmiseksenne. Tai ehkä elämässänne oli kuitenkin niin paljon tärkeämpiä juttuja, jotka menivät kutsuni ohi. Tai ehkä olin ymmärtänyt jotain lauseessasi aivan väärin.

kutsuin kyläilemään

Sitäkin kyllä mietin, miten ajattelitte ihmisten elämään ilmaantuvan. Ymmärsittehän, että jos arki on täpösen täynnä, on usein hankalaa pitää ihmisiä likellä. Muistitko, että ystävyyssuhteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, priorisointiakin. Mietin, että vain harva meistä jaksaa sinnikkäästi kutsua ja ehdottaa, kun vastaus on yleensä ei. Pohdin myös, miksi ette juurikaan avanneet omaa oveanne, kutsuneet ketään omaan kotiinne. Odotitko muilta jotain sellaista, mihin et kuitenkaan ollut itsekään valmis?

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin sitäkin, mikä on teidän versionne tarinastamme. Miksi sinun mielestäsi meistä ei tullut toistemme ihmisiä? Huomasitko edes, että yritin? Mitä ajattelitte minusta tai ystävyyssuhteista ylipäätään? Mitä halusit silloin minun tai muiden tekevän, jotta ympärillänne olisi ihmisiä?

Minä surin sitä, että en onnistunut yrityksessäni olla ystäväsi. Mitä sinä surit?

// Heini

Kaupunkilomalla

Syysloma alkoi perjantaina, ja lähdin suoraan töistä viikonlopuksi pääkaupunkiimme ystäväni tykö.

Lauantaiaamun korkkasin kahden ystäväni kanssa ihanalla ja rauhallisella brunssilla, minkä jälkeen jatkoimme toisen kanssa matkaa päämäärättä. Kävelimme Punavuoresta muutaman putiikin kautta Kauppatorin tunnelmaan. Ja jo tuossa reilun puoli tuntia kestävällä matkalla syömmeeni alkoi hiipiä ahdistava olo. Kaupungin sykkeessä tuntui vaikealta rentoutua tai edes pysyä rentona.

kaupunkiloma 2

Kauppatorilla huomasin, että lautta Suomenlinnaan lähtisi laiturista kolmen minuutin päästä.

Mennäänkö? kysyin ystävältäni.

Saatuani heti myönteisen vastauksen astuimme lauttaan. Kiipesin kannelle nauttimaan maisemista ja merituulesta, ja sykkeeni tasaantui oitis. Päästyämme laituriin en lakannut huokailemasta kuinka ihanaa ja kaunista Suomenlinnassa olikaan! Aurinko paistoi, syksyn väriloisto hehkui parhaimmillaan, meri kohisi.

kaupunkiloma 1

Muistin taas kerran, mikä lataava ja levollinen vaikutus Luojan luomalla onkaan. Ja että jos vain mahdollista, lähden aina kuuntelemaan meren kohinaa!

Onneksi sunnuntaiaamun ohjelmassa oli vielä pitkä kävelylenkki Lauttasaaren kuvankauniilla rannoilla. Kaupunkilomakin voi olla monenlainen!

// Heini

Arjesta: ruokaa ja rutiineja

Tämä postaus aloittaa perjantaisen sarjan, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Olemme pyytäneet samasta aiheesta postaukset myös kolmelta lukijaltamme, joiden vakituinen koti on ulkomailla!

***

1.  Perho ja Pääskysaari -podcast

Työmatkani kestää kolmisen varttia, ja useimpina päivinä kuuntelen paluumatkalla podcasteja. Tai olen kuunnellut sen jälkeen, kun löysin tämän podcastin. Nimittäin näissä on sisältöä huomattavasti enemmän kuin monissa aiemmin kokeilemissani. Suosittelen ainakin jaksoja nimiltään Stressi, Häpeä ja Ulkonäkö. Tykkään erityisesti avoimesta, pohtivasta otteesta sekä asenteesta, joka kunnioittaa myös toisenlaisia näkemyksiä.

dav

2. Sosekeitot

Kului vuosia sosekeittojen keittelemistä arastellen. Nyt olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että sehän onkin varsin helppoa. Keittoon tarvitsee vain kolmea eri tyyppistä raaka-ainetta: juureksia tai kasviksia, kermaa tai kookosmaitoa tai juustoa sekä mausteita. Parhaat yhdistelmät löytynevät kokeilemalla. Mutta jos haluaakin ihan valmiin ohjeen, niin esimerkiksi superhyvän bataattikeiton ohje on jo eetterissä!

sdr

3. ”Win the first hour of the day.”

Keväällä yksi ystäväni puhui kirjasta, jonka oli lukenut. Sen mukaan vuorokauden ensimmäinen tunti on erittäin oleellinen päivän yleisfiiliksen ja ”vastustuskyvyn” kannalta. Aamun ensimmäisen tunnin tulisi olla mm. someton ja sähköpostiton. Erityisesti ensimmäisen tunnin aikana tulisi tehdä jotain lataavaa ja rakentavaa. Jotain sellaista, mikä lisää resilienssiä päivän tulevia tapahtumia kohtaan.

Ajatus kolahti kerrasta – en edes kysynyt kyseisen kirjan nimeä, vaan päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen. Välipäiviä on ollut ajoittain, mutta pääasiassa olen pitänyt uudesta rutiinistani kiinni kesän alusta saakka. Enää en ota puhelinta käteeni ensimmäisenä aamulla. Sen sijaan kirjoitan ylös edellisen päivän kiitollisuuslistan, luen ja lopuksi vielä kirjoitan vapaasti. Samalla syön aamupalaa – ja nyt syksyn tultua olen sytyttänyt pöydälle peräti kynttilänkin. Uusi rutiini on antanut päiviini ihan erilaisen pohjavireen kuin somen selailu sängyssä. Suosittelen vahvasti!

// Heini

Matkalla merkitykseen: sitoutuneisuus

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta alkaneen lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran. 

***

Uskon, että sitoutumisessa piilee yksi onnellisen elämän salaisuuksista. Ihminen on tyytyväisimmillään silloin, kun on sitoutunut tärkeäksi ajattelemiinsa ihmisiin ja asioihin. Pidän sitoutumista itselleni tärkeänä arvona.

sitoutuneisuus 1

Sitoutuminen vapauttaa toisaalle haikailusta ja fomosta. Jos täyttää kalenterinsa ensin tärkeimmillä jutuilla, ei ole syytä harmitella juttuja, joista jää paitsi – tällöin ne ovat väistämättä vähemmän tärkeitä, muuten ne olisivat olleet jo kalenterissa.

Sitoutuminen helpottaa päätöksentekoa. Itse olen sitoutunut opiskelemaan tulevina vuosina. Jos samasta ajasta taistelevat lempisarja ja opintojen tekeminen, teen jälkimmäistä – siihen olen huomattavasti sitoutuneempi. Aina valinnat eivät tietenkään ole näin yksioikoisia. Ajattelenkin, että sitoutuminen edellyttää omaa ajankäytön realistista suunnittelua. Se ainakin helpottaa sitoutunutta elämäntapaa.

Työelämässä ja vapaaehtoistöissä sitoutuminen on ensisijaista oman työssäviihtymisen, työntekemisen ja koko yhteisön kannalta. Vain harva pystyy antamaan parastaan silloin, kun toinen jalka on jo uuden oven välissä. Yritän olla kokonaan siellä missä olen. On myös helpompi kokea kuuluvansa joukkoon, kun itsekin on sitoutunut yhteisöön.

sitoutuneisuus 2

Tietysti sitoutumisella on tärkeä osansa ihmissuhteissa. Uskon, että parhaimmat ihmissuhteet ovat sellaisia, joissa kumpikin on sitoutunut samalla intensiteetillä. Sitoutuminen on enemmän kuin vaihdetut lupaukset tai sormiin sujautetut sormukset. Se on syvä, jaettu, yhteinen tietoisuus, että tässä pysyn, tässä pysyt. Enkä ihmettele, että sitoutuminen ei ole trendikästä. Se on vaikeaa ja vaativaa! Kuinka olenkaan itse kompuroinut ja tehnyt virheitä, satuttanut ja loukannut. Ja sittenkin pyristelen sitoutumista kohti.

Äärimmillään sitoutuminen mitataan kai silloin, kun toisella ei ole mitään annettavaa tai sitoutumisella ei saavuta konkreettista hyötyä itselleen. Kuinka pitkälle olen valmis pitämään kiinni oikeaksi tai hyväksi katsomastani, vaikka minä jään palkkaa vaille? En tiedä itsekään. Rehellisesti toivoisin, ettei tätä tietä koskaan tarvitsisi kulkea. Samaan aikaa arvelen, että sille tielle on jokaisen ainakin ajoittain kulkeminen, jos pyrkii elämään sitoutumisesta käsin.

Sitoutuminen määrittää sen, mihin ja kehen käytän aikani ja ajatukseni, rahani ja rakkauteni. Kuinka toivonkaan, että osaisin elää sitoutuneesti ja oikein valiten.

Sillä uskon, että sitoutumisessa on siunaus. 

// Heini

Mökkipihalla

Paljaiden varpaideni alla tuntui pehmeä sammal, kun yhtäkkiä huomasin kaiken vähän terävämmin. 

Näin terassilla sikin sokin lojuvia crocseja, kaiteilla kuivavia uikkareita, siellä täällä puolimärkiä vaatemyttyjä. Nurmikolla viltin ja sen päällä kesken jääneitä kirjoja. Tunsin nenässäni hennon saunan piipusta tupruavan tuoksun ja kasvoillani kevyen etelätuulen. Kuulin rannalta vesileikkien loisketta, keittiöstä tiskauksen kolinaa, mökkitieltä vaunujen renkaiden rapinaa. Ihoani lämmitti pilvettömältä taivaalta loistava aurinko.

Jatkaessani matkaa kääräisin pihan pöydältä kainalooni valkoisen, vaan jo kovin tahraisen, pöytäliinan. Puristin sitä käsissäni, olihan se muisto täysistä hetkistä yhteisen pöydän äärellä. Se oli osoitus elämästä siellä, minne sitä monta vuotta pyysin. 

kesäpurkissa'

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden heinäkuun paahteiset päivät kääriytyivät ympärilleni niin, etten toviin muistanut mitään muuta. Hetken ajan siinä mökkipihalla oli kaikki, mitä tiesin. Kaikki mitä tarvitsin.

Tästä kaikesta kiitän, minä kuiskasin. 

Sisään mennessäni hipaisin hellästi pukuhuoneen naulassa roikkuvaa, kaiken kirjavaa pyyherivistöä.

// Heini

Kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Suru

Se oli vain yksi aalto, mutta edelleen haukoin rannalla henkeäni. Aalto oli kuitenkin ollut niin yhtäkkinen ja kova, että se salpasi henkeni pitkäksi aikaa. En vain saanut täytettyä keuhkoja hapella. Suolavettä ja hiekkaa oli joka paikassa. Jokaista kehoni kohtaa kivisti.

Oli ollut kaunis päivä ja kaikki oli näyttänyt niin ihanan tavalliselta. Ja koska tavallisesta oli tullut elämäni toivotuin päämäärä, tuo päivä oli ollut lohdullinen. Ehkä juuri siksi aalto löi minut polvilleni niin täysin. Kenties sen tähden, että olin hetkeksi herpaantunut. Ehkä olin tovin ajatellut, että tavalliset päivät olisivat taas tiheämmin täällä. Aallon aiheuttaman kivun lisäksi lähes yhtä suurta tuskaa tuottikin pettymys: jälleen kerran keräilin voipuneena hiekan seasta sitä, mitä minusta oli tällä kertaa jäänyt jäljelle.

suru teksti 2

Lähes kuka tahansa muu näki minut kuitenkin palaverissa, iltateellä, lenkillä tai vaikka teatterissa. Koitin kovasti puhua kun jotain kysyttiin, hymyillä kun joku kertoi vitsin ja käyttäytyä kuten odotetaan. Eiväthän ne muut tienneet, että oikeasti kaikki voimani menivät hengittämiseen ja ennen kaikkea kyyneleiden pidättelemiseen. Itku odotti jatkuvasti hetkeään aivan silmieni takana.

Ja sitten epäonnistuin jatkuvasti. Puhuin liian vähän ja liian pienellä äänellä, vaikka laitoin sanomisiini kaiken mitä minulla oli antaa. Välillä en pystynyt peittämään ääneni ärtymystä, vaikka kuinka koitin. Hymy ylsi vain harvoin silmiin saakka ja usein ajelehdin ajatuksissani, jotka tuntuivat mahdottoman raadollisilta ja kipeiltä paljastaa kenellekään.

suru teksti 1

Yleensä odotin, että pääsisin pian omien seinieni sisään. Että voisin vihdoin itkeä rauhassa. Ja useimmiten kun sinne pääsin, itkin eniten sitä että taas kerran itkin seinieni sisällä aivan yksin.

Ehkä huomenna tuntuu paremmalta, koitin ajatella vaikka en useinkaan sitä itse edes uskonut. Yritin kuitenkin pitää ajatuksesta kiinni, sillä järjelläni tiesin, että viimeisen toivon rippeen menettäminen olisi pahinta mitä voisi tapahtua.

// Heini

Kirjoitin tekstin noin kaksi vuotta sitten, kun jälleen kerran makasin voipuneena rantahietikolla miettien saanko enää koskaan kunnolla henkeä. Lähetin tekstin ystävälleni ilman otsikkoa, sillä en tiennyt mitä siihen kirjoittaisin. Ystävä luki tekstini ja sanoi lempeästi: ”Niin, tuolta suru tuntuu.” Tänään kiitän niistä ihmeellisistä päivistä, joina hengitys on kulkenut vaivatta!