Selällesi kuiskasin kiitoksen

Vihdoin nostin katseeni
vain huomatakseni
sinun jo kääntyneen
 
Ymmärsin sinua
sillä minulla meni vuosia
ennen kuin ymmärsin
edes itseäni
 
Vasta viime aikoina
olin alkanut hahmotella sanoja sille
minkä sinä olit oikein aavistellut
minkä kanssa olit oppinut astelemaan
varpaisillaan
 
Minun ääriviivattomat hetkeni
sirpaleinen sisimpäni
kaikki ne vuodet
kun tietämättä ja tietäen
pidin itsestäni kaukana sinut
ja monet muut
 
Ne olivat minut paljastaneet
Olin pysynyt piilossa itseltäni
mutta en muilta
 
Ja siinä samassa
kun näin selkäsi
tiesin sinun odottaneen
että kohtaisin itse oman ytimeni
että kertoisin sinulle siitä
mitä jo olit minussa nähnyt
 
Nyt pystyin enää
kuiskaamaan perääsi kiitoksen
siitä että jaksoit yrittää niin pitkään
vaikka aika ei riittänyt meille
eikä minulle
 

// Heini

Tämä teksti syntyi Annan viimeviikkoisen Varpaisillaan-tekstin inspiroimana.

Siveltimen vetoja

Melkein huomaamattani vilkaisin kirkkaaseen peiliin vaaleiden valojen alla. Huomasin kasvoillani uuden uurteen. Se alkoi läheltä nenänvartta ja kulki poskeni päällä kohti ohimoa kuin aalto. En voinut olla ihailematta sen hentoa kaarta, se näytti taiteelta.

Elämä oli maalannut kasvojani. 

Uurre oli asettunut kauniisti jo aiemmin muotoutuneiden lomaan. Vuosien mittaan se vahvistuisi, ottaisi paikkansa vahvemmin, kunnes se olisi mukanani jokaisessa valokuvassa, jokaisessa hymyssä. Sen silittäminen olisi mahdotonta, enkä siitä edes haaveillut.

Haluaisin kantaa kurttuni kauniisti, arvostaen. Haluan muistaa, että jokaisella uurteella, kaikilla rypyilläni on tarina kerrottavanaan. Ilman tarinoitani en olisi minä. Haluan muistaa, että elämä on lahja. Ja mitä enemmän saatuja päiviä, sitä enemmän taiteilijan siveltimen vetoja. Kuin lahjanarujen jälkiä pakettien päällä.

Huomasin, että elämä oli koskettanut myös katsettani. 

// Heini

Hetkessä kaikki

Punaiset pelargoniat valkoisilla ikkunalaudoilla. Ikkunaruutujen takana kirkkaana paistava aurinko, kimmeltävä meri ja laakeiksi kuluneet kalliot. Varpaiden alla lautalattiat. Ympärillä puheensorina ja astioiden kalahtelu. Edessä lempivihkot, kynä ja kahvikuppi. Elämäni ensimmäinen pala Ellen Svinhufvudin kakkua.

Katselin maisemaa, jota tuosta samasta tuvasta on moni katsellut jo vuosikymmeniä aiemmin. Katselin ja sitten kirjoitin – niin kauan, etten keksinyt enää mitään kirjoitettavaa.

Kävin kävelemässä kallioilla, kuuntelemassa kuohujen kohinaa. Käänsin kasvoni kohti aurinkoa.

Kaikki, mitä minussa oli, asettui hetkeksi aloilleen.

// Heini

Maa jalkojeni alla

Tunnuit lujana jalkojeni alla. Annoin punertavan maan pusertua varpaideni väliin. Kumarruin koskemaan pintaasi kämmennelläni. Lopulta asetuin selälleni ja annoin pääni löytää hyvän asennon. Halusin tuntea voimasi jokaisella solullani. Toivoin elämän virtaavan kuolleisiin kohtiini, herättävän eloon sen, mikä oli jo mennyttä.

Tänään minä luotin sinuun kaikella, mitä minulla oli. Vaikka en tuntenut mitään muuta kuin lempeän tuulen kasvoillani, tiesin, että siinä sinä olit: juurruttamassa, ruokkimassa, kasvattamassa. Minua, jolla ei ole antaa takaisin muuta kuin reporanka, tyhjä itseni.

Enkä haluaisi olla missään muualla silloinkaan, kun tuuli ei ole lempeä ja kun myrsky käy. Etenkään silloin. Mikä tahansa muu upottaa, pakenee ja lopulta pettää.

Tunnut lujana jalkojeni alla. Ja erityisesti silloin kun riisun kenkäni – selitykseni, oikeuteni, perusteluni – muistan myös sen, että maa, jolla seison on pyhä.

// Heini

Viimeinen kerta

Astuessamme lentokentän kirkkaasti valaistuun aulaan olen vapaa, vaikka hän ei sitä vielä tiedä.

Tämä on viimeinen kertamme vierekkäin. Viimeisen kerran sujautan käteni hänen odottavaan käteensä. Viimeisen kerran silitän peukalollani hänen kämmenselkäänsä. Kävelemme turvatarkastuksen läpi ilman jonotusta. Juomme kahvit katsellen nousevia koneita. Hän juttelee viimeaikaisista töistään.

Viimeisen kerran kosken kauniiseen vihkisormukseeni, jota olen kantanut melkein kolmekymmentä vuotta. Vedän sormuksen sormestani. Viimeisen kerran nostan katseeni häneen.

Väri pakenee hänen kasvoiltaan, kun puhun hänelle. Huolimatta kaikesta, mitä välillämme on ollut, mitä suhteemme rakoihin on piilotettu, mitä kipua kumpikin olemme kantaneet, hän ei uskonut tämän päivän tulevan. Hänen olisi pitänyt, ajattelin. Olen ollut sanoissani selvä jo vuosia.

Tähän saakka minun tarinani on muotoutunut hänen tarinansa raameissa. Huomenna minun tarinani jatkuu Bahamalla, hänen Las Palmasissa. Hän ei sitä vielä usko, mutta me emme enää koskaan kulje rinnan. Hänen tarinansa ei enää määritä minua. Iltaan mennessä talomme on tavaroistani tyhjä.

Aamulla herätessämme oli viimeinen kerta, kun toivotimme toisillemme hyvää huomenta. Nyt toivotan hänelle viimeisen kerran mitään.

Kaikkea hyvää, sanon ja käännyn. Tämän viimeisen kerran se olen minä, joka kävelen hänestä pois.

// Heini

Kolmena peräkkäisenä perjantaina pääset sukeltamaan kesänovelliemme maailmaan. Tarinat ovat fiktiivisiä.

Kiitän sinusta aina

Toisinaan luotasi on vaikea lähteä. Tunnut kuin vahvalta, sydämeeni kiinnittyneeltä magneetin palalta, joka voimalla vedetään irti.

Suukotan sinut. Hymyilen, nähdään ylihuomenna. Huiskutan vielä ovenraossa.

Sitten käännyn ja kävelen pois. Sydämessäni jomotus, jonka kivun päästän ryöpsähtämään kyynelinä kasvoilleni vasta, kun olen yksin.

Olet yksi niistä, joiden tähden tiedän, että usein rakkaus saapuu yhdessä kaipuun, ikävän ja surun. Olet yksi niistä, joiden tähden tiedän, että rakkaus saapuu aina yhdessä ilon, onnen ja kiitollisuuden.

Ja niin tulen luoksesi taas. Annan sinun kääriä kätesi ympärilleni, lepuuttaa leukaasi olkapäälläni. Hipsutan halatessani niskaasi. Hyräilen lauluja, jotka saavat sinut hymyilemään. Höpsöttelen ja hupsuttelen vain saadakseni sinut taas nauramaan.

Kyyneleet poskillanikin kiitän sinusta aina. Siitä että asut sydämessäni, vaikka et milloinkaan luonani.

// Heini

Älä pelkää

Älä pelkää. Älä pelkää elämää ja epäonnistumista. Älä pelkää ottaa riskejä ja uskaltaa uutta. Älä pelkää mennä lähelle ja antaa tulla liki. Älä pelkää surua ja sirpaleita, omiasi äläkä toisten. Älä pelkää pahinta.

Ole sellainen kuin olet. Tykkää siitä mistä tykkäät, tee niitä juttuja joista pidät. Etsi harrastuksia, joista itse nautit. Löydä tapoja, joilla rentoudut. Pohdiskele, millainen ihan oikeasti olet ja haluat olla. Opettele, missä ääriviivasi kulkevat. Miellyttäminen ja mukautuminen ajavat ahtaalle ja viivästyttävät tutustumista omiin nahkoihin.

Kerro lähimmille, mitä ajattelet, tunnet ja haluat. Älä luule, että sinulla, ajatuksillasi, tunteillasi ja toiveillasi ei ole väliä. Opettele sanoittamaan, muuten saatat tulla vihaiseksi siitä, että muut eivät pysty lukemaan ajatuksiasi ja toiveesi ohitetaan kerta toisensa jälkeen.

Älä huiski toisia avokämmenellä poskelle ymmärtämättömyydellä tai nopeilla ratkaisuehdotuksilla. Yritä ymmärtää silloinkin, kun et yhtään ymmärrä. Kuuntele, kysy ja kuuntele. Tarjoa syliä, aikaa ja ruokalautasia. Opettele kuuntelemaan toisten ajatuksia, tunteita ja toiveita ja kunnioittamaan niitä.

Käytä hyvin aikasi, rahasi ja lahjasi. Älä tuhlaa niistä mitään. Anna jokaisena päivänä omastasi. Tee suunnitelmia, pysy niissä ja jousta niistä. Jokainen päivä on lahja – sen ymmärtäminen muuttaa ajatuksesi elämästä ja siitä, miten haluat sen elää.

Tärkeimmät sanat ovat: rakastan sua, kiitos, olen pahoillani, annatko anteeksi että ja saat anteeksi. Käytäthän niitä ahkerasti. Ne asemoivat sinut oikein ja rakentavat ihmissuhteitasi. Ilman noita sanoja ei pärjää yksikään, joka haluaa elää läheisessä yhteydessä toisiin.

Kasvukivut kuuluvat elämään, älä siis pelkää niitäkään. Ja parhaat jutut, ne ovat vielä edessä! Tulet juoksemaan (ainakin) kaksi puolimaratonia, tekemään keskikoista naisten tapahtumaa (ainakin) yli vuosikymmenen ja käymään (ainakin) kaksi kertaa Afrikassa. Tiedän, vaikea uskoa! Ja tuossa vasta makeita maistiaisia. Muistathan nauttia matkasta!

// Heini

Ainakin tämän, ja paljon muuta, sanoisin 18 -vuotiaalle itselleni, jos siihen olisi mahdollisuus. Mitä sinä sanoisit nuorelle itsellesi?

Kasvoimme eri suuntiin

Olen alkanut aavistella, mitä tarkoittaa ”kasvoimme eri suuntiin”. Se tarkoittaa, että ei kasvettu vierekkäin eikä edes samaan suuntaan samankaltaisesta mullasta käsin. Se tarkoittaa, että vuosien jälkeen huomattiin, että yhteistä on vain vähän. Että ei ole paljon mistä puhua, ei paljon mistä haluaisi tai uskaltaisi jakaa. Että toinen ei tiedä, miltä tuntuu tai mitä miettii. Että enää ei halua tai uskalla edes yrittää kertoa, sillä ymmärtämättömyys on aikojen saatossa tuhonnut sen, mitä joskus oli. Että toinen tuntuu etäiseltä tai vieraalta.

Kasvoimme eri suuntiin tarkoittaa, että se, mikä kerran oli yhteistä, ei ole enää.

Se tarkoittaa, että oli pitkiä vuosia mutta ei aikaa. Että oli liikaa yksinäisiä iltoja ja aamuja, jotka valkenivat sumuisina. Että pienet arkipäivän valinnat kerrostivat väleihin kitkaa ja kaunaa salakavalasti ja pikkuhiljaa. Että luultiin, että juuri me selviämme ilman määrätietoista panostusta ja paneutumista. Että toisesta tulikin itsestäänselvyys. Että kiitos ja anteeksi sanottiin yhä harvemmin, kunnes ei enää ollenkaan.

Kasvoimme eri suuntiin saattaa tarkoittaa myös sitä, että toinen kasvoi, toinen ei.

Kasvaminen samaan suuntaan vaatii yhteistä aikaa. Sitä, että jatkuvasti vaalii yhteistä ja etsii myös uutta yhteistä. Että kysyy ja kuuntelee, kiinnostuu ja kunnioittaa. Että on myös kahdestaan. Että pysyy samalla ikkunalaudalla, kääntyy päivä toisensa jälkeen yhdessä aurinkoa kohti.

Kasvaminen samaan suuntaan on helpompaa aloittaa tänään kuin huomenna.

// Heini

15 asiaa minusta: Heini

Olen syntynyt Muuramessa.

Pienenä olin varma, että isona minusta tulee opettaja tai kaupan täti.

Kolme parasta piirrettäni ovat aloitteellisuus, anteliaisuus ja ajoittainen ahkeruus.

Suosikkijuomani on vesi ja Pepsi Max.

Lempiruokani on itsetehty grillihampurilainen briossisämpylällä, salsalla ja guacamolella.

Haluaisin matkustaa korkealle, josta näkee kauas.

Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat Sekunnit ja tunnit sekä Aamukahvilla.

Kirja, jota olen lukemassa nyt, on Viikko on pitkä aika.

Lempilajini kirjallisuudessa on kaunokirjallisuus ja (helppotajuinen) runous.

Suosikkisovellukseni kännykässä on Instagram.

Kahvini juon mieluiten pihalla aamuauringon paistaessa.

Viikkorutiineihini kuuluu juoksulenkki tai pari. Päivärutiineja on useita, mutta viikkorutiineja aika paljon vähemmän!

Rentoutuakseni kirjoitan, luen, rukoilen ja/tai menen luontoon.

Lempivuodenaikani on loppukevät, kesä, alkusyksy ja keskitalvi.

TV-sarjoista suosikkejani ovat Greyn anatomia, The Resident ja Syke. Don’t judge me. 😀

// Heini

Erilaisten blogihaasteiden inspiroimina kerromme 15 asiaa itsestämme. Viime perjantaina Anna paljasti suosikkijuomansa ja lempisarjansa, ensi viikolla on Suvi paljastaa lempivuodenaikansa sekä lapsuuden haaveammattinsa.