Avainsana: vieraskynä

Koronan aikaan esiin on noussut 10 asiaa, jotka haluaisin pitää pandemian jälkeenkin.

• Ihmisten ilahduttaminen. Yhtäkkiä IKEA antaa kukkia ja kasveja vanhainkodeille. Lidl jakaa vanhuksille 600 tulppaanikimppua. Reese Witherspoon antaa opettajille mekkoja omasta kokoelmastaan. Verkossa on katsottavissa ilmaisia musikaaleja ja oopperoita.
• Ihmisten arvon tunnustaminen. Saksa myöntää sairaanhoitajille 500 euroa ”riskilisää” (ikään kuin heidän työnsä ei olisi vaarallista ilman koronaa…). Annetaan myös sydämelliset suosionosoitukset taputtamalla kaikille ensihoitajille, lääkäreille ja palomiehille. Mielestäni meidän pitäisi tehdä niin päivittäin koko elämämme ajan. Ja mukaan lukien ihmiset, jotka ruokkivat meidät: kuorma-autojen kuljettajat ja myyjät, jotka täyttävät hyllyt ruokakaupassa. Enkä koskaan halua pitää itsestään selvänä mahtavaa työtä, jota opettajamme ja päiväkodinhoitajamme tekevät – ei vain koulutuksellisesti, vaan myös lastemme hoitamiseksi, myötätunnolla ja rakkaudella.
• Kokousten järjestäminen Internetissä. Muutama kuukausi sitten monet ihmiset olisivat todennäköisesti vastustaneet kokouksia verkossa väittäen, että matka Yhdysvaltoihin tai Prahaan on välttämätön, eikä sitä voida korvata web-kameralla. Näyttää siltä, ​​että voidaan. Iso osa matkustamisesta voitaisiin välttää tulevaisuudessa pelkästään käyttämällä Internetiä ja miljoonia kokouspalveluntarjoajia, joita on noussut esiin viime kuukausien aikana.

• Joustavat työajat ja -paikat. Pidän ajatuksesta, että minulla olisi mahdollisuus työskennellä kotoa käsin. Eikö olisi hienoa käyttää kotitoimistoa useammin? Meille voitaisiin antaa enemmän vapautta vain olla, ei työskennellä koko ajan. Työn pitäisi olla vain yksi osa elämäämme. Toivon, että me yhteiskuntana muutumme rennommaksi ja poistamme paineita suorittaa 100% kaiken aikaa.
• Luonnon suojeleminen. Kuka olisi uskonut, että näemme sinisen taivaan Delhin yllä tai kalaparvia Venetsian kanavissa? Vain siksi, että otimme askeleen takaisinpäin. En tiedä, miten ylläpidämme tätä tilannetta, mutta ehkä voisimme antaa maailman turistikohteiden jonkin aikaa parantua ja elpyä.
• Turhien ostosten vähentäminen. Toivon, että me kaikki ymmärrämme, että maailmamme ei romahda, jos emme osta uusia paitoja joka viikko. Toivon, että pikamuodin markkinat vähenevät ja että Bangladeshin naiset saavat tukea rakentaakseen omaa ruohonjuuritason yritystä sen sijaan, että he ompelevat 15 tuntia päivässä ilman vakuutusta ja vähimmäispalkkaa.

• Hygienia. Haluan pestä käteni useammin 20 sekunnin ajan. Näyttäähän siltä, että kausi-influenssa hävitettiin Suomessa. Haluan miettiä ennen kuin kosketan jotain myymälässä tai kaupungilla. Käytän järkeäni ja kunnioitan omaa ja naapurini terveyttä.
• Ollaan enemmän yhteydessä. Haluan soittaa perheelleni useammin ja soittaa puheluja myös ystävieni kanssa, laittaa pieniä viestejä ja jakaa arkea.
• Lahjoitukset. Toivon, että miljonäärit, rikkaat ja kuuluisat lahjoittavat jatkuvasti. Monet ihmiset ja organisaatiot voisivat hyötyä siitä. Mutta myös meidän keskituloisten tulisi sijoittaa rahaamme auttaaksemme, jatkuvasti. Maksa kymmenyksesi, auta.
• Yhteishenki. Hymyilen kadulla, kun joku tulee vastaan, kirjoitan rohkaisevia sanoja ikkunoihini kertoen ihmisille, että olemme yksi iso tiimi. Toivon, että saamme mahdollisuuden siirtyä läpi tämän muutoksen avoimin silmin. Että näkisimme asiat, jotka ovat myönteisiä, ja aloittaisimme taistelut tehdäksemme maailmasta paremman paikan koronan jälkeen.

// Hannah

Tämä oli tällä erää vieraskynäilijä Hannahin viimeinen teksti blogissamme. Millaisia ajatuksia kirjoitukset sinussa herättivät?

Olen jo kauan tiennyt, kuinka pikamuoti vahingoittaa ympäristöä ja miten tuhoamme maailman metsästämällä uusia trendejä. Myös pikamuodin huono laatu on kaikkien meidän tiedossa. Me tiedämme tämän, olemme kaikki kuulleet asioita tai nähneet dokumentteja aiheesta. Silti emme voi vastustaa kauppojen söpöjä tuotteita. Vaatekaappimme ovat täynnä, ja silti tuntuu siltä, ​​että tarvitsemme lisää vaihtoehtoja.

Vasta kun törmäsin minimalismiin, ymmärsin ostosten ja tunteidemme väliset mekanismit. Kuinka aivomme reagoivat ja toimivat, kun ostamme jotain uutta. Aivomme palkitsevat meidät korkealla dopamiinitasolla. Siksi haluamme jatkuvasti uusia asioita. Mutta uusi on vain vähän aikaa uusi, ja sitten tarvitsemme taas jotain uutta. Aivomme tottuvat jo olemassa oleviin asioihin ja haluavat taas ärsykettä. Niin kuin nukkuminen television edessä: totut valoon ja meluun, mutta heti kun televisio sammutetaan, aivot rekisteröivät uudet ärsykkeet, ja heräät. Kauppojen tuotteet, kuten uusi huivi, on minun ärsykkeeni. Aivoni haluavat sen, mutta aivoni myös tottuvat siihen nopeasti.

Tähän asti olen nähnyt vain itseni, aivoni ja omat haluni. Kuinka mukavaa olisi saada uusi kenkäpari tai uusi huivi. Minulla on kotona vain noin 10 täysin hienoa huivia, mutta ne ovat kaikki vanhoja. Vasta kun aloin ymmärtää mekanismeja halujemme takana, pystyin siirtämään huomioni isompaan kuvaan. Ymmärsin, kuinka suurta haittaa teen ympäristölle ja ihmisille.

Minun haluni maksavat ihmisille elämän ja terveyden ja samaan aikaan ekosysteemit romahtavat. Monokulttuuri, lannoitus, torjunta-aineet, työolot, palkkaerot, haitalliset kemikaalit, jokien ja maaperän pilaantuminen, lapsityövoima, ylimääräisten tuotteiden polttaminen. Kaikki tuo sai minut ymmärtämään ostotapojeni kustannukset. Päätin, että kustannukset ovat liian korkeat. En halunnut enää uskoa ”uusia asioita, jotka tuovat minulle onnellisuutta” -valhetta. Lupasin itselleni, että jos en tarvitse jotain, en osta sitä. Ja jos voin ostaa sen käytettynä, niin teen niin.

Aloin nähdä työn asioiden takana. Todelliset kustannukset, en vain hintalappua, jossa lukee -50%. Haluan miettiä ennen ostamista. Haluanko nähdä viljelijän viljelevän puuvillaa, keräävän sadon, tekevän kankaan. Uuden vaatteen värjäämisen, leikkaamisen, ompelun ja kuljetuksen Suomeen. Myyjän, joka ripustaa sen telineeseen ja merkitsee -50%. Ja sitten tulen minä. 

Olemme tottuneet saamaan kerralla kaiken, mitä haluamme. Kaikki on tarjolla ostoskeskuksessa tai klikkauksen päässä internetissä. On tullut liian helpoksi unohtaa tuotteen todellinen hinta. Joskus täytyy taistella, sillä aivomme todella kertovat meille, että me tarvitsemme, me ansaitsemme, on ok ostaa, meillä on vielä vähän tilaa kaapissamme ja tuo näyttää niin kauniilta keväällä. Ja se on alessa! Mutta jos vastustamme uuden kaipausta, kaikki on sen jälkeen helppoa. Toinen vaihe on, että yrittää saada asiat kirpputorilta. Ei ainoastaan vaatteita, sieltä voi löytää mitä tahansa tarvitseekaan.

Kauppojen välttely auttaa. Jos en tarvitse mitään, en mene kauppaan. Ei ole väliä, kuinka vihreästi tai ekologisesti jotain tuotetaan, jos en osta sitä, olen säästänyt eniten resursseja. Tarkoitukseni ei ole se, etten osta enää koskaan mitään. Tarkoitukseni on käyttää jo omistamaamme tai ostaa käytettynä.

Minä yritän elää tarkoituksellisempaa elämää vähemmällä (kuten minimalisti sanoo) ja yrittää olla tyytyväinen omistamiini asioihin kouluttaen aivoni löytämään iloa muista asioista.

Hyvä aika aloittaa kulutustottumustemme muuttaminen on nyt.

// Hannah

PS. Jos haluat lukea tai katsoa lisää aiheeseen liittyen, niin suosittelen seuraavia:

• Minimalism -dokumentti Netflixissä ja podcast YouTubessa  
• Goodbye, things – Fumio Sasakin kirja
• Patriot act, the ugly truth of fast fashion – YouTubessa
• The true cost –dokumentti 

Maailmassa myllertää ennennäkemättömällä tavalla, emmekä vielä tiedä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Uskomme kuitenkin, että niin kauan kuin on elämää, on hyvä pitää kiinni arjesta ja rutiineista sekä ajatella muutakin kuin käsillä olevaa kriisiä. Niinpä jatkamme täällä blogissa aiempien suunnitelmiemme mukaisesti ja pohdimme perjantaisin arkisia ekologisia valintoja, jotta meidän ja tämän planeetan perijöiden tulevaisuus voisi olla mahdollisimman valoisa.

Kuvittele, että olet juuri synnyttänyt terveen vauvan. Se on täydellinen, ja haluat vain pitää sitä sylissäsi ja katsoa sitä ikuisesti.

Mutta he ottavat vauvan sinulta pois. He antavat sinulle rintapumpun ja sanovat aloittavansa pumppauksen, joka toistuu kolmen tunnin välein. Se on elämäsi.

Tulet taas raskaaksi, mutta sama tapahtuu: he ottavat lapsesi, he ottavat maitosi. Myöhemmin huomaat, että maitoa ei edes anneta lapsellesi. Se on heille. Et tiedä, missä lapsesi ovat, toivot vain, että he voivat hyvin ja että he eivät elä samanlaista elämää kuin joka sinulla on.

Tuo kaikki on hieman dramaattista, tiedän. Mutta jos haluamme saada hyvän kuvan maitoteollisuudesta, ehkä meidän on aloitettava tästä.

Geneettisesti suunnitellut lehmät, joiden utareet ovat niin täynnä maitoa, että ne koskettavat melkein maata. Niiden elämän tarkoitus on olla maitokone. Minkä vuoksi? Mikä pakkomielle meillä on maidon suhteen? Miksi me edelleen uskomme maitoalan kuvia vihreistä niityistä ja onnellisista lehmistä, kuvia onnellisista lapsista, joilla on maitolasi kädessä?

Kun näemme kahden vuoden ikäisen lapsen imemässä äidin rintaa, ajattelemme sen olevan outoa. Näemmekö mieluummin, että lapsi juo lehmänmaitoa?

Kaikki lehmänmaidon edut on jo kauan sitten tieteellisissä tutkimuksissa torjuttu. Lehmänmaidon sisältämä kalsium ei imeydy – elimistömme suorastaan hylkii sitä. Vain yhden maitolasin sisältämät kyllästetyt rasvat ovat 20-kertaisesti terveelliseksi määritellyn annoksen yli. Jopa munasarjasyöpä liittyy maitotuotteiden kulutukseen.

Maito on suomalaisille pyhä asia, josta on vaikea keskustella. Meidän suomalainen, puhdas, aito juoma, joka tulee onnellisilta lehmiltä! Maidon juominen on yhtä suomalaista kuin saunassa käyminen. Se vain kuuluu elämään ja ruokapöytään. Mutta miksi? Mistä tapa on tullut?

On tärkeää ymmärtää, mistä meidän esi-isämme ovat saaneet riittävästi ravinteita pysyäkseen hengissä meidän pohjoisessa ilmastossamme. Maito oli silloin tärkeä energianlähde. Mutta maailma on nyt eri kuin silloin. Saamme ravintoa paljon muista lähteistä kuin lehmän utareista. 

Maitoteollisuus huijasi meitä juomaan hulluja määriä maitoa vain lisäämällä siihen D-vitamiinia ja kertomalla meille, että se on terveellistä. Entä jos ostaisimme apteekista D-vitamiinia ja söisimme enemmän kasviksia, joissa on luonnollista kalsiumia, esimerkiksi parsakaalia, pähkinöitä tai pinaattia.

• 

Olin niin iloinen, kun ystäväni siirtyivät käyttämään kahvissaan kauramaitoa viime kesänä. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen kokeillut vähintään kuutta erilaista kauramaitoa. Tein jopa itse kauramaitoa. Siihen tarvitsee vain vettä ja kauraa, siinä kaikki. Ei tarvitse ostaa lehmää maidon saamiseksi. On olemassa lukuisia erilaisia maitoa korvaavia juomia. Lehmän maidon vaihtaminen tai sen kulutuksen vähentäminen on helpompaa kuin koskaan.

Elämäntyylini ei ole kärsinyt kauramaitoon siirtymisestä. Käytän jopa kaurakermaa ja kasvisjogurttia. Pannukakku ja riisipuuro onnistuvat myös kauramaidolla. Jääkaapissamme on edelleen lehmänmaitoa, mutta nyt se on jotain, minkä minä huomaan, eikä jotain, jota ostan vain, koska olen aina ostanut.

Meillä on kuluttajan ääni. Tuemme ostamiamme asioita. Heti kun kauramaidon tarve kasvoi, teollisuus reagoi. Voimme muuttaa järjestelmää. Mutta meidän on ensin muutettava tapojamme.

// Hannah

Kesästä lähtien perheessämme on ollut kasvissyöjä. Yritän siis kokata jotain, joka sopii myös hänen ruokavalintoihinsa. Olen tajunnut, että aterian ei tarvitse sisältää lihaa ollakseen täyteläistä, terveellistä ja herkullista.

Askel askeleelta minäkin olen alkanut syödä sekä ostaa vähemmän lihaa. Olen innostunut uusista eineksistä ja kokeillut uusia ideoita ja reseptejä.

Lapset eivät ole vielä huomanneet tekemiäni muutoksia. Tottakai olen yrittänyt tarjota heille myös lihaa aterian kanssa, mutta suurimman osan ajasta he eivät syö sitä tai syövät vain vähän. Vähitellen olen muokannut ostoslistaani. Tyhjensin myös pakastimen.

En välitä niin paljon olosuhteista, joissa eläimet kasvatetaan. Tiedän, että Suomessa olosuhteet ovat erittäin hyviä. Huomioni kiinnittyy vaikutuksiin, joita ruokailutottumuksillani on maailmanlaajuisesti. Kyse on enemmän hiilidioksidipäästöistä – puiden leikkaamisesta, jotta karjalle saadaan tilaa, sekä eläinten kasvattamiseen käytetyn ruuan määrästä.

Kuulin kerran lausunnon, joka kolahti. Intian kaltaisissa maissa, joissa elintaso kohoaa, halutaan ottaa mallia länsimaista ja syödä kuten länsimaat syövät. Jos esimerkiksi intialaiset alkaisivat syödä lihaa kuten me, olisimme suurissa vaikeuksissa lihan kulutuksen suhteen. Mutta jos länsimainen ruokavalio siirtyy yhä enemmän kasvis- tai vegaaniseen ruokavalioon, myös Intian kaltaiset maat peilaisivat niitä valintoja. 

Ymmärsin tuolloin, että elävällä esimerkilläni voin estää arkena lihaa syövien kulttuurin muodostumisen. Toisin sanoen: kyse ei ole täydellisestä kasvissyöjästä tai vegaanista, vaan siitä, että puramme sitä, mikä meillä on tullut normiksi. Lautasemme jokapäiväisestä lihasta on tullut normi. Vain yksi sukupolvi taaksepäin se oli ylellisyyttä. Äitini lapsuudessa vain sunnuntailounaalla syötiin lihaa. Se oli siinä.

Milloin aloimme ajatella, että tarvitsemme lihaa päivittäin? Milloin lihan syömisestä tuli statussymboli?

Pohditaan tapojamme ja ollaan avoimia muutoksille. Toivottavasti muutos alkaa meistä ja jatkuu ympäri maailmaa.

// Hannah

Kirjoittaja on blogin vieraskynäilijä kevätkuukausien viimeisinä perjantaina.

Tämä postaus jatkaa perjantaista sarjaamme, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Tällä kertaa arjestaan kertoo Sofia, joka asuu ja työskentelee Thaimaassa Bangkokin suurkaupungin sykkeessä miehensä ja kolmen poikansa kanssa. Sofia on ammatiltaan erityisopettaja ja hän työskentelee tällä hetkellä lähetystehtävissä.

***

1. Suomenkieliset kirjat

Kun koko päivän toimii jollain muulla kuin omalla äidinkielellään, on ihana sukeltaa kirjaan, jonka kielen ja vivahteet ymmärtää ilman suuria ponnisteluja. Ilman, että täytyy varmistella, kysellä tai arvella. Varsinkin suomalaisten romaanikirjailijoiden kautta pääsee tuttuun suomalaiseen mielenmaisemaan; siihen, johon on syntynyt ja kasvanut ja jota maailmalla ollessa aina välillä kaipaa. Kirjahyllyssäni voin onneksi säilyttää palan Suomea.

2. Mieheni valmistama mutteripannulatte

Minähän en juo kahvia. Paitsi mieheni valmistamaa mutteripannulattea. Kahvilassa tarjoiltava kahvi tai tavallinen pannukahvi on minun makuuni liian vahvaa ja kitkerää. Mutta se arjen hetki, kun saan istahtaa luvan kanssa hetkeksi alas, kädessäni kuuma, mieto, maitoinen latte – juuri sellainen, josta pidän – tuntuu hemmottelulta ja voimauttavalta. Sen jälkeen on hyvä jatkaa päivän puuhia.

3. Pienet rakkauden osoitukset

Hetkittäin tuntuu, että rakkaus on kaukana tästä talosta. Lapset kiukuttelevat, ja itse sorrun vajoamaan samalle tasolle uhmaikäisen kanssa. Toisessa hetkessä taas saan huolella valitun luonnonkukkakimpun, maailman hienoimman kiven, kepin tai aarteena säilytetyn karkkipaperin osoituksena hellyyttävästä rakkaudesta. Näiden pienten ihmisten pienet rakkauden osoitukset ilahduttavat ja muistuttavat, kuinka kiitollinen saan heistä olla ja kuinka pienillä teoilla voi antaa toiselle hyvän mielen.

Tämä on tällä erää viimeisen vierailijamme teksti! Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta. Loppukesän lomailemme perjantaipostauksista, mutta maanantaisin tapaamme tekstien äärellä kuitenkin tuttuun tapaan. 🙂 

***

Pitkään suunniteltu viikonlopun telttareissu Saimaalle kariutui huonojen sääennusteiden takia. Sadetta, ukkosta ja kylmää enteilevät taulukot eivät houkutelleet lähtöön. Toki huonossakin säässä pärjää, mutta nautinto on toinen juttu. Sää on pukeutumiskysymys -tyyppiset lausahdukset tuntuvat valjuilta yrityksiltä vähätellä ilmojen merkitystä. Ihan eri asia on retkeillä rantakallioilla auringonpaisteessa kuin veden vihmoessa ja sumun peittäessä näkymät.

Telttaretken peruuntuminen käynnisti ajatusleikin siitä, mitä tapahtuisi, jos Suomen maantieteellinen sijainti vaihtuisi jonnekin eteläiselle pallonpuoliskolle. Ensimmäinen ajatus oli, kuinka kaikki olisi helppoa! Ei säävarauksia, raskaita talvivaatteita ja loputonta pimeyttä. Melankolisuuteen taipuva sielunmaisema varmasti muuttuisi jatkuvassa auringonpaisteessa. Arkiset toimetkin tuntuisivat sujuvammilta, kun aamulla voisi polkaista kesävaatteissa töihin ympäri vuoden loskassa tarpomisen sijasta.

Lämpimässä ihmisten kohtaaminen olisi mutkattomampaa.  Räntäsateessa tai paukkupakkasessa ei ole luontevaa jäädä juttelemaan tuttujen kanssa kadulle, kun kaikki kiiruhtavat kaulukset pystyssä eteenpäin. Keskitalven sysipimeässä on vaikea edes nähdä vastaantulijaa. Toista on auringossa, kun olohuoneet laajenevat pihoille, rannoille ja metsäpoluille.

Jos aurinkoa ja lämpöä riittäisi pidempään, myös sään kyttäämisen voisi lopettaa. Kesällä Suomessa olo on nimittäin hieman levoton. Hyvällä säällä tuntuu, että täytyy ahnehtia kaikkea; ulkoilua, uimista, retkeilyä ja kaikkea sitä, mitä lämpö tarjoaa. Jos lämpöä ja auringonpaistetta riittäisi pidempään, kesäkiire helpottaisi.

Ajatus jatkuvasta kesästä tuntuu houkuttelevalta. Olisinko kuitenkaan valmis vaihtamaan vuodenaikoja, niitä pimeitäkään, aurinkoon? Läpi vuoden kestävästä kesästä puuttuisivat kirpeät syysillat, heräävä kevät ja talven maaginen sininen hetki. Elämän jakaminen kynttilänvalossa pöydän ääressä sateen vihmoessa ulkona. Pakkasen puremat posket ja ruskasta punertuvat puut. Olkoon siis välillä räntää ja harmaata, otan sen kaiken – ja huumaannun taas seuraavasta kesästä kuin ensimmäistä kertaa.

PS. Eivätkä epämääräiset sääennusteet aina pidä kutiaan. Jo kertaalleen peruutettu telttareissu teki uuden tulemuksen, kun koko viikon sääkartalla kummitelleet ukkospilvet olivat vaihtuneet leppoisaan poutasäähän. Ei kun matkaan! Telttailu tosin vaihtui yöpymiseksi olohuoneen sohvalla, mutta se on jo toinen tarina – eikä liity säähän mitenkään.

// Riikka

Iloksemme olemme saaneet blogiimme ensimmäiset vierailijat! Tänään sekä kahtena seuraavana perjantaina julkaisemme tekstin kolmelta kirjoittajalta, jotka jakavat rakkautemme kieleen ja kirjoittamiseen. Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta.

***

Minulla oli pitkään ihana aamukahvirutiini.

Laitoin itselleni aamupalalla mutteripannukahvia maitovaahdolla. Se oli maailman parasta. Pieni kahvinkeittorutiini, sitten hetki jolloin pystyin istua alas iso kuppi kädessäni ja nautiskella. Tämä pieni hetkeni kantoi minua Suomen talven yli ja oli oma uusi päivä odottaa -hetkeni.

Pari viikkoa sitten tapahtui kummia. En enää odottanutkaan hetkeäni kahvikupin kanssa. En enää hymyillyt avatessani kahvirasiaa. Aamukahvihetki ei tuntunut enää maagiselta ja rentouttavalta.

Joskus käy niin, että meidän erityishetkemme muuttuvat tavallisiksi. Me totumme niihin eikä luksus ei ole enää luksusta, vaan aivan tavallista.

Me lellimme luksuksemme pilalle. Se, mikä meille on eilen ollut todella erityistä, on tänään vain osa arkeamme.

Minä päätin, että haluan luksukseni takaisin. Kahvihetken taian. Haluan tuntea odotusta ja innostusta, kun kahvikoneesta kuuluu sihinä. Haluan, että maitovaahto on taas luksusta ja että vaalin kahvihetkiäni erityisenä ilona.

Joskus meidän tarvitsee erota toviksi asiasta, josta on tullut meille liian tavallista. Ehkä sitten saamme mahdollisuuden iloita siitä uudelleen. Siksi päätin, että on aika lopettaa aamukahvi siihen asti, kunnes oikeasti haluan sitä – ja haluan sitä kovasti.

Joka aamu kysyn itseltäni: haluatko kahvia? Haluatko oikeasti kahvia? Ei rutiinin takia vaan ilon ja nautinnon takia.

Ja varmaankin jonain päivänä olen taas innoissani kahvikupistani. Arvostan taas kahvin makua ja omaa hetkeäni. Ja tiedän, että olen siunattu, kun minulla on luksusta elämässäni.

// Hannah