Arjesta: kirjoja, kahvia ja kiviä

Tämä postaus jatkaa perjantaista sarjaamme, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Tällä kertaa arjestaan kertoo Sofia, joka asuu ja työskentelee Thaimaassa Bangkokin suurkaupungin sykkeessä miehensä ja kolmen poikansa kanssa. Sofia on ammatiltaan erityisopettaja ja hän työskentelee tällä hetkellä lähetystehtävissä.

***

1. Suomenkieliset kirjat

Kun koko päivän toimii jollain muulla kuin omalla äidinkielellään, on ihana sukeltaa kirjaan, jonka kielen ja vivahteet ymmärtää ilman suuria ponnisteluja. Ilman, että täytyy varmistella, kysellä tai arvella. Varsinkin suomalaisten romaanikirjailijoiden kautta pääsee tuttuun suomalaiseen mielenmaisemaan; siihen, johon on syntynyt ja kasvanut ja jota maailmalla ollessa aina välillä kaipaa. Kirjahyllyssäni voin onneksi säilyttää palan Suomea.

2. Mieheni valmistama mutteripannulatte

Minähän en juo kahvia. Paitsi mieheni valmistamaa mutteripannulattea. Kahvilassa tarjoiltava kahvi tai tavallinen pannukahvi on minun makuuni liian vahvaa ja kitkerää. Mutta se arjen hetki, kun saan istahtaa luvan kanssa hetkeksi alas, kädessäni kuuma, mieto, maitoinen latte – juuri sellainen, josta pidän – tuntuu hemmottelulta ja voimauttavalta. Sen jälkeen on hyvä jatkaa päivän puuhia.

sofia

3. Pienet rakkauden osoitukset

Hetkittäin tuntuu, että rakkaus on kaukana tästä talosta. Lapset kiukuttelevat, ja itse sorrun vajoamaan samalle tasolle uhmaikäisen kanssa. Toisessa hetkessä taas saan huolella valitun luonnonkukkakimpun, maailman hienoimman kiven, kepin tai aarteena säilytetyn karkkipaperin osoituksena hellyyttävästä rakkaudesta. Näiden pienten ihmisten pienet rakkauden osoitukset ilahduttavat ja muistuttavat, kuinka kiitollinen saan heistä olla ja kuinka pienillä teoilla voi antaa toiselle hyvän mielen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s