Rakkaudesta

Nuoruusvuosilta on muistivihkojeni lehdille ja mieleni sopukoihin jäänyt monta kuolematonta lausahdusta ja oivaltavaa ajatusta rakkaudesta. Kuten se, että rakkaus on lepoa, rakkaus on rohkeutta ja että rakkaudessa yllätymme toistemme valinnoista. Näitä, ja monia muita olen miettinyt viimeisinä viikonloppuina, kun olen ilokseni saanut juhlistaa useamman upean parin rakkautta ja sitoutumista toisiinsa.

Rakkaus repii ja raastaa, ja samaan aikaan hellii ja hivelee. Siihen sisältyy aimo annos onnea, ripaus rosoa, arkista kaurapuuroa ja juhlahetkien kuohuvia kuplia. Parhaimmillaan rakkaus on silloin, kun se pääsee yllättämään, ja aivan yhtä huumaavaa silloin, kun sen tuttuuteen on jo ehtinyt tottua. Rakkauteen ei kuulu pelko, ei vaatimukset eikä vallankäyttö. Se antaa tilaa olla juuri sitä mitä on, juurruttaa tiukasti paikoilleen ja samaan aikaan antaa siivet, joilla lentää.

En tiedä miten rakkaus syttyy, kuka valitsee ja kenet, mutta sen tiedän, että rakkautta kannattaa juhlia. Välillä se tapahtuu mitä upeimmissa puitteissa puheiden ja laulujen siivittämänä, mutta ihan yhtä hyvin rakkautta voi, ja kannattaakin juhlia keskellä kaikkein tavallisinta tiistaita tai kiireisintä keskiviikkoa. Siihen ei tarvita kuin hymy arjen keskellä, pieni silitys ohimennen, muistutus siitä, että tässä olen, enkä menossa mihinkään.