Kirjavinkkejä kesän kynnyksellä

Kirjat kuuluvat olennaisena osana moniin kesän unohtumattomiin hetkiin. Me Kaleidoskoopissa tykkäämme lukea niin aurinkoisella rannalla varpaat hiekassa, sateelta suojassa mökin tuvassa kuin myöhäisen aamukahvin äärelle unohtuen. Toivomme, että suosittelemamme kirjat tarjoavat uusia näkökulmia, leppoisia lomahetkiä ja kurkistuksia erilaisiin elämänpiireihin. Meitä nämä kirjat ovat itkettäneet, naurattaneet, viihdyttäneet ja koskettaneet. Toivottavasti sinuakin!

Clare Mackintosh – Lopun jälkeen : Henkilökohtaisiin kokemuksiinsa perustuvassa romaanissaan Mackintosh kertoo tarinan vanhemmista, jotka ovat mahdottomalta tuntuvan valinnan edessä heidän poikansa sairastuessa vakavasti. Mackintosh kuljettaa taidokkaasti rinnakkain erilaisten valintojen viitoittamia polkuja ja osoittaa, että joskus molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lailla hyviä ja kamalia.

Heidi Köngäs – Mirjami : Sandra-romaanissaan Heidi Köngäs kuvasi mummonsa elämää sisällissodan runtelemassa Suomessa. Mirjami-teoksessaan Köngäs jatkaa saman perheen vaiheiden kuvausta sota-ajan keskellä. Tällä kertaa keskiössä on Sandran tytär, 19-vuotias Mirjami, jonka elämä muuttuu Talvisodan syttyessä. Köngäs osaa tuoda sota-ajan arjen raastavalla tavalla lukijaa lähelle: entä jos olisimme eläneet parikymppisen nuoren naisen elämää Talvisodan aikaisessa Suomessa? On pysähdyttävää tajuta, että kirjan tapahtumat ovat olleet totta niin monille nuorille naisille Suomessa.

29.5.

Celeste Ng – Tulenarkoja asioita : Celeste Ng punoo taitavan tarinan kahden erilaisen perheen yhteenkietoutuneista elämänkohtaloista. Kun aina sääntöjen mukaan elänyt Richardsonin perhe saa vuokralaisikseen säännöistä piittaamattomat Mian ja Pearlin, joutuvat perheet valintoineen monessa mielessä vastakkain. Kirjassa nostetaan esiin myös erilaisia tapoja olla äiti ja sitä, kuinka pienistä väärinkäsityksistä voi hyvin nopeasti kehkeytyä isoja konflikteja, kun asioista ei puhuta.

Sarah Crossan – Yksi : Säeromaani (meille uusi genre!) kertoo sydäntäriipaisevan tarinan teini-ikäisistä siamilaisista kaksosista Tippista ja Gracesta. Tippi ja Grace ovat olleet yhtä aina ja ovat muiden silmissä usein yksi ja sama henkilö. Enemmän kuin mitään muuta he haluaisivat kuitenkin tulla kohdelluiksi erillisinä ihmisinä. Nopealukuinen ja väljästi taitettu kirja on sisällöltään painavampi kuin kevyt ulkoasu antaa ymmärtää, ja surullinen tarina nostaa esiin vaikeita kysymyksiä yhteydestä, erillisyydestä ja siskoudesta. Vangitsevasti kirjoitettu nuortenromaani, jota on helppo suositella kaikenikäisille.

Elena Ferrante – Tyttären varjo : Hieman alle 50-vuotias nainen pohtii suhdettaan tyttäriinsä raadollisen rehellisesti ja mitään kaunistelematta. Napoli-tetralogiasta tuttu kiihkeä, hieman jännitteinen ja pahaenteinenkin tunnelma vallitsee läpi kirjan ja saa ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Kaikki, jotka ihastuivat Ferranten intensiiviseen kirjoitustyyliin jo Napoli-sarjaa lukiessaan, pitänevät tästäkin.

Louisa May Alcott – Pikku naisia: Taitaa olla niin, että vanhoja klassikoita ei kannata vertailla nykyajan kirjoihin. Silloin lienee helpompaa tempautua mukaan vaikkapa 1800-luvun loppupuolella eläneiden neljän siskon tarinoihin ja kokemusmaailmoihin. Kirja tarjoaa valaisevan kurkistuksen tuon ajan nuorten naisten elämään ja oli varmasti aikanaan hyvin poikkeuksellista, että kirjan päähenkilöt olivat yksinomaan nuoria naisia.

 

Turvassa

Ei koskaan vihaisena”, vannoimme. Ensimmäiset vuodet päätös oli helppo pitää. Vaikka kuinka itkit, ja teit sitä varsinkin öisin aika paljon, emme koskaan, ikinä nostaneet sinua syliin vihaisesti tai rajusti. Itkun alettua matkan sänkysi vierelle piti riittää taltuttamaan tuskastuminen ja liennyttämään väsymys, jotta puoleesi ojentuisivat aina lempeät kädet ja vastassa olisi joka kerta hellä syli. Tajusimme, että meidän tehtävämme oli olla sinun turvasi ja opettaa sinua luottamaan.

Mieleeni on hiipinyt epäilys siitä, onnistuimmeko tehtävässämme alkuunkaan. Vuosien jälkeen olet alkanut taas valvoa ja itkeä öisin, enkä enää olekaan yhtä helposti valmis luopumaan unestani ja nousemaan vapaaehtoisesti vuoteeltani. Kun perheessä ei ole enää vauvaa, jatkuva heräily ja katkonaiset yöunet on paljon vaikeampaa sietää. En yksinkertaiseksi jaksaisi enää valvoa öisin.

Sitten muistan, että olet edelleen se sama pieni, joka vauvana itki sängyssään ja rauhoittui vain sylissä. Haluat yhä päästä lähelle, etkä ole vieläkään oppinut pyytämään sitä muuten, kuin itkemällä, valvomalla tai kiukuttelemalla. Millon valvotat minua öisin, milloin kiukuissasi heittelet tavaroita ympäriinsä, pyydät oikeastaan vain sitä yhtä ja samaa: huomaa minut, pidä minusta huolta, ole minun turvani.

Niinpä päätän uudelleen: ei koskaan vihaisena. Vaikka kuinka väsyttää ja ottaa päähän nousta monta kertaa yössä, teen sen silti, koska rakastan sinua ja haluan olla luottamuksesi arvoinen. Hermostumisen sijaan yritän silittää pois pahat unet ja häätää hämärässä mieleen hiipivät pelot. Kohotan peiton kulmaa ja kuiskaan: tule kainaloon. Sinä tarvitset minua, minä pidän sinut turvassa.

//Anna

Sydämesi vuosirenkaat

Kuin kirves
ja kuiva puu,
kuumat sanani
ja sinun sydämesi

Leikkasin näkyviin
vaalean ja tumman
sydämesi jokaisen
vuosirenkaan

Pelokkaana peitit
raitasi
etkä tahtonut puhua mitään

vuosista

jotka valehtelivat,
täyttivät sydämesi katalilla käsityksillä
jotka kovettivat,
tekivät sydämesi iskuista ahtaita
jotka painavat,
määräävät yhä sydämesi sykkeen

Saatoin vain odottaa
että luottaisit
ja kertoisit siitä
minkä paljastin

Ja kuuman kirveeni,
sen kaivoin kinoksiin

//Heini

Etäelämä ei ole normaalia

Peruskoulu palasi normaaliin arkeen viime torstaina, kun lähes kaksi kuukautta kestänyt poikkeuksellinen etäopetusjakso päättyi. Samalla meidänkin arkemme otti askeleen kohti normaalia mieheni palatessa oppilaidensa luo. Hänen sulkiessaan oven takanaan hätkähdin omia ajatuksiani: ”ai niin, tämähän on sitä normaalia arkea”. Viikkojen kuluessa poikkeustilasta ja etätyöarjesta oli tullut meille normaalia, ja uskon samoin käyneen monille muillekin.

Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että tällainen etäelämä on uusi normaali. No, kenties joiltain osin niin onkin. Sekä Hannah että Anna ovat viimeisimmissä teksteissään pohtineet, mitä asioita meidän olisi hyvä ottaa mukaamme koronan jälkeiseen aikaan. Koronan takia olemme olleet pakotettuja muuttamaan joitain asioita (esimerkiksi palaverien järjestäminen etänä) suuntaan, joka onkin itse asiassa positiivinen ja tavoiteltava.

18.5

Meidän on kuitenkin oltava varuillamme, ettemme oikeasti ala pitää etänä elämistä normaalina. Viime kuukaudet olemme viettäneet päivämme pääasiassa oman perheen kesken oman kotimme seinien sisäpuolella. Olemme yrittäneet opiskella ja opettaa, kouluttautua ja kasvattaa milloin minkäkin sovelluksen syövereissä. Olemme tavanneet ystäviämme istumalla kukin omassa kodissamme oman ruutumme valossa, juoden kahvia kukin oman keittiönpöytämme ääressä. Olemme hioneet tanssikuvioita ja jumpanneet hiki hatussa olohuoneen matolla huonekaluihin törmäillen. Niihinkin harvoihin, joita ehkä olemme livenä nähneet, olemme pitäneet tarkoin varjellun kahden metrin turvavälin.

Se ei ole normaalia. Etäyhteys ei ole sama asia kuin läsnäolo. Monissa tilanteissa se voi olla melkein sama, mutta se ei kuitenkaan ole sama. Ja yhdestä asiasta olen varma: me ihmiset tarvitsemme läheisyyttä, läsnäoloa ja lempeää kosketusta.

Emme saa erehtyä ajattelemaan, että kaikki tämä on normaalia. Emme saa tuudittautua siihen, että elämä etänä on ihan yhtä hyvää kuin elämä lähellä ja läsnä. Meidän tulee edelleen haluta palata siihen normaaliin, jossa voimme istua saman pöydän ääressä, tarttua kädestä, halata tavattaessa ja elää toisiamme lähellä.

// Suvi

Maailman vahvin

Viisivuotiaani haluaa tietää kaikkea hurjaa.
Mikä on maailman vaarallisin eläin?
Mikä on maailman nopein eläin?
Mikä on maailman vahvin eläin?

Vastauksen olisi oltava jotain todella pelottavaa,
jotain ilmiselvän suurta ja mahtipontista
Hän ei ole uskoa korviaan,
kun vahvinta eläintä kysyessään
vastaukseksi ehdotetaan muurahaista.

Näen ihmetyksen silmissään.
Eikö sittenkin virtahepo?
Tai norsuthan ovat todella vahvoja?
Entäs dinosaurukset, ne vasta hurjia ovatkin?
Eihän muurahainen voi mitenkään olla
niitä vahvempi.

maailmanvahvin

Kerron hänelle,
ettei kaikki aina ole sitä,
miltä näyttää.
Usein kaikkein suurin voima
piilee kaikkein pienimmässä,
eikä vahvin ole läheskään aina se,
joka pitää itsestään suurinta meteliä.
Ei ole sen suurempaa voimaa,
kuin kantaa jotain itseään isompaa
ja yhdessä toisten samanlaisten kanssa
rakentaa, rakentaa, rakentaa.

//Anna

Hänen puoliaan

Luin sanat tietokoneeni ruudulta kesken tuikitavallisen työpäivän. Ne olivat viesti ammattilaiselta toiselle. Ne olivat vastaus kysymyksiini, pohdintaani siitä, mikä olisi parasta yhden pienen elämän kannalta.

Lupaan pitää hänen puoliaan, luin viestin lopusta. Ja minä itkin.

blogi100520

Itkin sitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät tee työtä ainoastaan rahan tähden. Ihmisiä, jotka asettuvat kilveksi toiselle. Ihmisiä, jotka ilman kiitosta välittävät, puolustavat, taistelevatkin.

Itkin sitä, että on olemassa ihmisiä, ammattilaisia, jotka jakavat toisen ihmisen, ammattilaisen taakan. Koppaavat kiinni toiselta reunalta tai nappaavat itselleen koko lastin, kun toisen vastuu pakon edessä päättyy.

Ja itkin sitä elämää, joka niin kipeästi tarvitsee kannattelijaa. Toivoin, että hänelle kävisi hyvin. Että tekemämme riittäisi ja elämä kantaisi. Että vielä tulisi jotain paljon parempaa kuin tämä tuskainen, epävarma hetki.

// Heini

Minuuteni muistot

Teini-iän tuska,
lukuisat listat,
salatut suunnitelmat.

Sivu sivulta,
kappale kappaleelta,
sana sanalta
esiin piirtyvät ja iholleni pyrkivät.

Hädin tuskin kestän itsekään
aikamatkaa ajatuksiini.
Kasvoilleni valtoimenaan vyöryviä
tuhansia tunteita,
iloja ja itkuja.

8.5

Kätken kaiken
varmuuden vuoksi
piiloon, pois, piirongin perukoille.
Minulta, muilta, maailmalta.

Kuinka kamalaa olisikaan
jos joku pääsisi
kuohuihini käsiksi,
tuntojani tutkimaan.
Saisi silmillänsä syötäväksi
kaikki minuuteni muistot.

// Suvi