Valona toisillemme

Olen miettinyt vertaistukea. Siis sitä, miten hyvin saappaisiini pystyy astumaan joku sellainen, joka on kokenut jotain samanlaista, kuin minä. Miten osuvat lohdutuksen sanat kuulee häneltä, joka on itsekin joskus pelännyt ja surrut. Miten yhteyttä luova voikaan olla silmien pyörittely jonkun sellaisen kanssa, joka jakaa samoja mielipiteitä. Miten voimaannuttava yhteinen hetki hänen kanssaan, jonka koti ei myöskään läheskään aina ole siisti, tai lapset hyvin käyttäytyviä.

Vertaisessaan seurassa ei tarvitse selitellä eikä pyydellä anteeksi. Ei sotkuja kotona, ei omaa väsymystään, ei mitään. Sellaisessa seurassa voi levähtää, laskea suojamuurit hetkeksi ja olla oma itsensä. Vastaansa saa ainoastaan katseen joka kertoo, että minä tiedän, minä ymmärrän, juuri tällaista tämä on.

Tuki taas on sellaista, johon voi nojata silloin, kun ei yksin pysy pystyssä. Se kantaa ja kannattelee, antaa uskoa huomiseen. Sen varaan voi hetkeksi heittäytyä ja kerätä voimiaan, jotta jaksaa taas. Se voi olla käsi olkapäällä, tekstiviesti, varovainen hymy. Kuuntelevat korvat ja hyväksyvä sydän.

kynttilöitä

Istun ruuhka-aikaan täpötäydessä bussissa ja katselen ympärilleni. Vieressäni istuu joku, takanani joku toinen ja niin myös edessänikin. Miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia. Eri näköisiä ja ikäisiä, eri tilanteista tähän tulleita, mutta ihmisiä kaikki. Jokainen vuorollaan tuen tarpeessa, vertaisiani varmasti joka ikinen.

Olemalla kynttilöitä toisilleen
eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen
Olemalla kynttilöitä toisilleen
ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen

-Tommy Tabermann-

P.S. Tämä runo on myös sävelletty huikean kauniiksi lauluksi, jonka voit kuunnella täältä.

Tuoreita joulusäveliä

Viime perjantaina Anna kertoi virittäytyvänsä joulun tunnelmaan mielellään runojen avulla. Minulle jouluun kuuluu olennaisena osana musiikki. Tänä vuonna olen kuitenkin huomannut, että monta joulua hyvin palvellut soittolista alkaa tuntua jo vähän aikansa eläneeltä. Rakkaimpiinkin joulun säveliin voi siis kyllästyä. Olenkin yrittänyt bongailla Spotifyn syövereistä uusia suosikkeja tai tuoreita versioita vanhoista tuttavuuksista.

Jos sinäkin kaipaat tuoreita säveliä vanhojen tuttujen rinnalle, niin tässä muutama valittu pala tämän vuoden joulusoittolistaltani. Tämän vuoden suosikkijoululauluistani löytyy jokaisesta ainakin yksi näistä neljästä elementistä: ne ovat suomenkielisiä, rauhallisia, melodialtaan tosi kauniita tai sanomaltaan puhuttelevia. Reippaimmat renkutukset jäävät tänä vuonna soittolistaltani pois kokonaan.

edf

Pyry – Joulu tulee

Club for Five – Jumala kuiskaa joulun

Maksetut Viulut – Jouluyö, Juhlayö

Maria Ylipää – Aasi ja timpurin muija

Samuli Edelmann – Sielläkin on joulu

Viitasen Piia – Eilen luvattiin lunta

Maksetut Viulut – On Ruusu Iisain Juuren

Maksetut Viulut – Jumala on ihmisten luona

// Suvi

Saat anteeksi

Anteeksi pyytäminen on ihan hirveän vaikeaa.
Ärsyttävääkin usein.
Tuon yhden pienen sanan ääneen lausuminen
vaatii uskallusta ja halua kurottaa kohti.
Rohkeutta tunnustaa tehneensä väärin, sanoneensa rumasti,
käyttäytyneensä ajattelemattomasti.

Tuon pienen sanan lausuessaan anteeksi pyytäjä
tekee itsestään täysin paljaan.
Kaikki virheet levitettyinä toisen eteen,
vain odottaen noita kahta vapauttavaa sanaa.
Yhtäkkiä valta on anteeksi antajalla.

edf

”Saat anteeksi.”

Vain kaksi sanaa,
mutta kuinka suuri voima noissa sanoissa piileekään!
Vain kaksi sanaa,
mutta niihin kätkettynä niin paljon enemmän.
”En pidä kirjaa virheistäsi,
rakastan sinua loukkaavista sanoistasi huolimatta,
päätän antaa anteeksi ja unohtaa.”

Kunpa en ikinä vastaisi anteeksipyyntöön ”ei se mitään”.
Osaisinpa olla enää koskaan viivyttämättä anteeksiantoani.
Olisinpa aina valmis antamaan
ja pyytämään anteeksi niin usein kuin on tarpeen.

// Suvi

Jossain ajatusten keskellä

Olen ennenkin kertonut pitäväni runoista, ja erityisesti joulurunot ovat upea tapa hypätä sisään joulun tunnelmaan. Joulukortteihin on vuosien varrella tullut lainattua toinen toistaan hienompia riimejä, ihanimmat muistan jo ulkoa. Yksi klassikko pitää pintansa edelleen, jouluun virittäydyn tänäkin vuonna Mika Waltarin sanoin:

”Joulu, se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä ja avaamme hitaasti
kirjoja jotka joskus luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa pienissä käsissään
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.”

edf

// Anna

Joulurakkautta lähelle ja kauas

Pian on erityinen antamisen aika. Somessa onkin osunut usean kerran silmään ns. toisenlaiset lahjat. Niiden idea on se, että ostetaan vaikkapa vuohi nepalilaiselle perheelle, lähetetään kortti omalle ystävälle ja kerrotaan siinä, että ostin puolestasi vuohen Nepaliin.

Sapluuna on mielestäni vähän erikoinen.

Eikö lahjan idea ole ilahduttaa läheistä, välittää lämpöä ja jopa kertoa, että rakastan sinua? Miten se, että ostaa lahjan jollekin toiselle, on lahja läheiselle? Kuinka se, että kiillottaa omaa, humaania sädekehäänsä ostamalla vuohen toiselle puolen maailmaa ja ilmoittamalla siitä ystävälleen, ilahduttaa ystävää vieressäni? Eikö tuossa ole vielä sekin pointti, että käyttää rahaa ikään kuin läheisen puolesta? Eikö se vuohi ole lahja nimenomaan sille nepalilaiselle?

ptr

Kannatan toki vaikkapa niiden vuohien ostamista sinne Nepaliin – ilman muuta! Se on kuitenkin hyväntekeväisyyttä, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkaitteni joululahjojen kanssa. Muistan aina erään kaverini äidin ilmeen, kun hän sai lapseltaan kortin lehmäostoksesta Afrikan maahan. Ostin sinulle lahjan – lehmän Keniaan, kortti julisti. Äidin ilme sen sijaan julisti, että rakkaus oli lähetetty kyllä Afrikkaan mutta ei tämän äidin sydämeen.

Ja ennen kuin joku ehättää sanomaan, että ei tässä kuule rahat kaikkeen riitä, niin tottahan se on. Kenenkään rahat eivät riitä kaikkeen, teemme päivittäin valintoja siitä mihin rahamme laitamme. Mutta eihän lahjoissa ole ensisijaisesti kyse rahasta. On paljon lahjoja, jotka eivät maksa juuri mitään, mutta tuovat saajalleen parhaimmillaan valtavan ilon. (Suosittelen esimerkiksi kirjoittamaan jollekin tänä vuonna joulukirjeen tai viemään sisarusten lapset jouluiselle metsäretkelle!) Toisekseen hyväntekeväisyyttä (ja lahjojen hankintaakin!) voi ja on hyväkin tehdä pitkin vuotta. Säännöllinen kuukausilahjoitus tasoittaa vuosittaisen hyväntekeväisyysbudjetin koko vuodelle, ja näin se ei osu erityisen suurena joulukuulle.

ptr

Toisaalta ajattelen kyllä niinkin, että antamisesta ei koskaan kannata pihistellä – myöskään rahassa. Niinpä suosittelen säästämään ennen kaikkea itsestä. Usein enemmän saa nimittäin itsekin siitä, että jättää ostamatta itselleen uuden paidan tai muuutaman latten tai vaikka syömällä viikon lounaiksi makaronilaatikkoa tomaattiviipaleilla, ja säästyneillä rahoilla ostaakin jotain jollekin rakkaalle. Antamiseen on kätketty niin paljon enemmän kuin vain antamisen ilo.

Eikä pointtinani tietenkään ole myöskään kannustaa turhuuksien ostamiseen. En usko kenenkään haluavan enää kahdettakymmenettä tuikkukippoa kaappiinsa lojumaan tai yhdellekään lapselle olevan hyväksi saada taas kerran uutta autorataa tai kymmennettä piipittävää muovilelua. Mutta onneksemme maailma on täynnä ideoita, jotka ovat turhuudesta kaukana. Uskon myös, että lapsetkin voi opettaa iloitsemaan yhteisestä ajasta tai vaikka konserttilipuista turhan roinan sijaan. (Sitä paitsi, jos me ylipäätään kuluttaisimme vähemmän täällä, eikö meillä olisi myös enemmän mitä antaa köyhemmille?)

Omastaan antaminen on etuoikeus. Erityisen tärkeää on antaa omastaan niille, joilla on vähemmän kuin itsellä. Mutta erityisen tärkeää on myös antaa lahja sille läheiselle, joka kuulee rakkauden avatessaan kaunista, huolella valittua lahjaa. Eivätkä ne läheskään aina – jos koskaan – sulje pois toisiaan.

PS. Teksti on kirjoitettu keskituloisena lähinnä keskituloisia ihmisiä ajatellen. Asia on tietysti eri, kun tulot ovat niin pienet, että niillä saa niukin naukin ostettua ruuan ja maksettua vuokran. Mutta meillä, joilla on varaa ostaa vuosi toisensa jälkeen joulupöytään liikaa ruokaa, on varmasti myös varaa muistaa paitsi nepalilaisia niin myös läheisiämme.

// Heini

Kirjavinkkejä jouluksi

Me Kaleidoskoopissa rakastamme lukemista ja ilahdumme aina taidokkaasti asetelluista sanoista, ajatuksia herättävistä tarinoista sekä mukaansatempaavista juonikuvioista. Mikäpä olisi leppoisampaa kuin pieni matka toiseen maailmaan omalla kotisohvalla!

Ehkä sinustakin olisi joulun aikaan mukava vetäytyä viltin alle villasukat jalassa, asettaa suklaakonvehdit lähietäisyydelle ja tarttua tarinaan. Ehkäpä löydät jotkut sinulle maistuvat sanat listoiltamme, jotka kokosimme viime aikoina lukemistamme kirjoista. Tai kenties jokin näistä teoksista sopisi lahjaksi läheisellesi?

ptr

Anna

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa – Kertomus rajojaan rikkovista naisista, hurmaavista keitoksista ja 1950-luvun Helsingistä.

Helmi Kekkonen: Vieraat – Joukko vieraita saapuu tahoiltaan illallisille, joiden jälkeen mikään ei ole kuten ennen.

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä – Koskettava ja lämmin tarina elämästä ja rakkaudesta, rohkeudesta ja pelkuruudesta.

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär – Omaelämäkerrallinen kokoelma lapsuuden muistoja sisältää suurta viisautta ja pieniä oivalluksia.

Heini

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus – Kolme nuorta tyttöä, joita on myyty, hyväksikäytetty ja häväisty, löytävät toisensa ja päättävät yhdessä tavoitella vapautta. Riipaiseva tarina ihmiskaupasta, ystävyydestä ja toivosta.

Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa – Taidokkaasti kirjoitettu kertomus sisaruksista, joiden välisissä suhteissa vaikuttavat politiikka ja rakkaus, Britannia ja Syyria, isän kaipuu ja äärimmäiset valinnat.

Jessie Burton: Muusa – Oivasti kahteen aikakauteen rakennettu tarina, jonka viimeisilläkin sivuilla on vielä pohdittava, kuka on kenenkin muusa. Teemoina ovat epätasa-arvo, naisen asema ja se, millaista on tavoitella ja tehdä jotain, mikä ei ole yleisesti hyväksyttyä tai arvostettua.

Suvi

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen – Synnyinseutunsa jättänyt ja pääkaupunkiseudulle muuttanut Susanna kantaa mukanaan pohjalaisia juuriaan eikä kykene karistamaan sukuaan harteiltaan, vaikka kuinka yrittäisi. Helsingissä hän kohtaa kotimaansa jättäneen Fatiman, joka kantaa myös harteillaan lähtemisen painolastia.

Katja Lahti: Lasitehdas – Kaksi keskenään hyvin erilaista perhettä, kaksi toisiinsa rakastunutta nuorta. Lahti tarjoilee kirjassaan näkymän suoraan suomalaisten luokkaerojen ytimeen ja vertailee kahden erilaisista lähtökohdista ponnistavan nuoren ja heidän perheidensä historiaa perheenjäsen kerrallaan.

Elena Ferrante: Napoli-sarja – Mukaansatempaava ja monivaiheinen kertomus kahden naisen välisestä tempoilevasta ystävyydestä lapsuudesta vanhuuteen saakka, mausteena aimo annos Italiaa. Tämän muhkean neliosaisen kirjasarjan parissa vierähtää rattoisasti lomapäivä jos toinenkin.

Laura Manninen: Kaikki anteeksi – Raastava tarina parisuhteesta, jossa kaiken alleen peittävä alkuhuuma muuttuu kaiken lamaannuttavaksi väkivallan peloksi. Kirja perustuu osin kirjailijan omakohtaiseen kokemukseen.

PS. Otamme myös mielellämme vastaan lukuvinkkejä!

Mietin sinua

Mietin sinua, jonka postilaatikko täyttyy lelukuvastoista, joista lapset ympyröivät kynä sauhuten suosikkejaan. Lahjatoiveiden lista kasvaa päivä päivältä. Samaan tahtiin kasvaa sinun unettomien öidesi määrä, kun lasket miten saada vähä riittämään kaikkeen. Pohdit, huomaisivatko lapset, jos lahjat olisi ostettu kirpputorilta. Eniten pelkäät kysyvää katsetta lastesi silmissä: miksi nuo saivat, mutta minä en? Haluaisin koskettaa olkapäätäsi ja sanoa, että sinä itse olet paras lahja lapsillesi.

Mietin sinua, jota tuleva joulu ahdistaa. Perhejuhla korostaa taas kerran tuskallisella tavalla sitä, mitä sinulla ei ole, ja mistä kaikkein eniten haaveilet. Kuvittelet pienet kädet kaulallasi, ilosta tuikkivat silmät jouluaattona. Nielet palaa kurkussasi alemmas, ettei kukaan vaan huomaisi, ettet tänäkään vuonna ole päässyt yli. Etkä ehkä vielä ensi joulunakaan pääse. Haluaisin ottaa kädestäsi kiinni ja sanoa, että tunnen tuskasi ja kannan kaipausta kanssasi.

Mietin sinua

Mietin sinua, jonka sydän on särkynyt. Lupaukset eivät toteutuneetkaan, saapuvaksi odotettu ei tullutkaan. Elämä ei ottanut toivomaasi käännettä, mutka tiellä vei ihan eri suuntaan kuin olit ajatellut. Kosketusta kaipaava kätesi tavoittaa vain tyhjää. Haluaisin istahtaa viereesi, silittää syrjään ikävän ja puhua pois pettymyksen. Muistuttaa, että vielä löytyy sydän, joka kääntyy sinun puoleesi, käsi, joka löytää kätesi.

Mietin sinua, joka istut lapsesi sairaalavuoteen äärellä. Tarkkailet jokaista henkäystä, tulkitset nukkuvan ilmeitä peläten kipua ja toivoen parempaa huomista. Jokaisella oven avauksella sydän hypähtää kurkkuusi, kun jännität mitä uutisia lääkärit tällä kertaa tuovat mukanaan. Illalla nukkumaan mennessäsi annat kyyneleiden tulla, niiden, jotka visusti lapseltasi peität. Haluaisin halata sinua ja sanoa, että te kyllä selviätte. Minä istuin sinun paikallasi eilen.

Joulu koittaa kivunkin keskelle ja suurimmankin surun suojaksi sataa valkea lumi. Sinä riität, sinä selviät, sinä palaat vielä kotiin. Lähetän lohtua sydämeesi ja myötätuntoa mieleesi. Samalla rukoilen niitä myös itselleni.

//Anna