Pari (ruoka)kirjavinkkiä

Lars huokaisi, mutta vaihtoi sitten pari harmaata kolikkoa pehmeään, kiiltäväpintaiseen, oranssiin pyörylään. Hän ei voinut muuta. Hän haukkasi sitä kuin omenaa, ja oranssia nestettä purskahti hänen parralleen. Se ehti harmittaa Larsia vain pienen hetken, kun perinnetomaatin maku jo tavoitti hänen makunystyränsä.
Ensi alkuun maku oli ihastuttavan makea olematta kuitenkaan imelä tai liian voimakas; siinä oli häivähdys sitrusmaista kirpeyttä.
(Keskilännen keittiöt)

Joululomalla sen tajusin: olen vähän heikkona kirjoihin, joissa laitetaan ruokaa ja/tai leivotaan. Jos kirjassa kuvaillaan tuoreiden yrttien makuja, taikinan täydellistä sitkoa, uunista leijuvaa lihapadan tuoksua tai vaikkapa täydellisten tomaattien anatomiaa, niin kirja nousee mielessäni heti muutaman pykälän paremmaksi!

ruokakirjat blogi

Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolellakin on joku, jota ruoka-aiheiset kirjat vetävät puoleensa, niin tässä kaksi kepeäksi (kesä)lukemiseksi sopivaa teosta. Kummatkin sisältävät myös reseptejä, joten halutessaan pääsee kokkaamaan itsekin. (Voi toki olla, että lähikaupasta ei löydy vaikkapa kilinruhoa, mutta ainahan voi soveltaa!).

Kirja kertoo Kaliforniassa asuvasta latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten perheestä, heidän perhesuhteista – sekä ruuasta ja sen yhteenkokoavasta voimasta. Sujuvan tekstin ja lempeän tarinan tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Kirjan ansioksi on tottakai luettava myös kaunis kansi! Ja jos Samartinin tarina uppoaa, niin hyvä uutinen on, että muitakin kirjailijan teoksia saa suomeksi.

Eva suhtautuu ruuanlaittoon intohimoisesti jo lapsena. Hänestä kehkeytyy superkokki, jonka järjestämille illallisille jonotetaan vuosia. Evan tarina kerrotaan etäältä käyttäen vaihtelevia kertojanäkökulmia, jotka pitävät lukijan mukavasti otteessaan. Sen sijaan ruokaa kuvataan oikein läheltä ja tarkasti, se kun pääteema on.

PS. Kuvan tomaateilla ei ole paljonkaan tekemistä perinnetomaattien kanssa, mutta omille makunystyröilleni oikein sopivan makeita. 🙂

Armosta

Armo.
Ansaitsematonta.
Ehdotonta.
Anteeksiantoa.
Pyyteetöntä rakkautta.
Uusi mahdollisuus.
Täydellistä hyväksyntää ilman mitään vaatimuksia.

Voiko armoa osoittaa, jos sitä ei ole itse kokenut?

Opeta mua armosta.
Auta ymmärtämään, kuinka paljon olen saanut.
Auta luottamaan pyyteettömään rakkauteen,
uskomaan täydelliseen hyväksyntään.
Auta elämään niin, etten pitäisi kaikkea tätä hyvää itsestäänselvänä.

Opeta mua olemaan armollinen.
Auta välittämään sitä, mitä olen itse saanut kokea.
Auta armahtamaan, niinkuin mut on armahdettu.
Auta antamaan anteeksi nekin virheet,
jotka eniten satuttavat.

Opeta elämään armosta.

16.7.kuva

Suurin saavutukseni

Lastenhuoneessa on hiljaista ja hämärää. Nuket ja pikkuautot ovat jääneet lattialle päivän leikkien jälkeen. Tasainen tuhina täyttää huoneen ja suunnaton kiitollisuus sydämen. En ole tehnyt mitään ansaitakseni tämän.

Pian seitsemän vuotta olen saanut olla äiti. Olemme kasvaneet yhdessä, oppineet itsestämme ja toisistamme. Omilla teoillani en voi ylpeillä, mutta molemmista lapsistani olen aivan suunnattoman ylpeä. Heidät laskettiin syliini täydellisinä ja sellaisia he minulle edelleen ovat. He ovat koko maailmani.

Kunpa osaisin opettaa heille kaiken tärkeän. Kunpa he eivät koskaan epäilisi ehdotonta rakkauttani heitä kohtaan. Kunpa he olisivat aina turvassa.

Processed with VSCO with hb1 preset

”Your greatest contribution to the kingdom of God may not be something you do but someone you raise.” – Andy Stanley –

Matkustaminen on mahdollisuus

Matkustaminen on usein aika raskasta. Siihen saattaa kuulua mm. nuokkumista eri kulkuneuvoissa, kiireisiä vaihtoja lentokoneesta toiseen, skipattuja öitä, turvonneita nilkkoja, rohtuneita huulia ja hukkuneita matkalaukkuja. Matkaan lähteminen on minusta alkanut vuosi vuodelta tuntua yhä työläämmältä. Kotona pääsisi niin paljon helpommalla, olen löytänyt itseni ajattelemasta.

Mutta kun välillä tekee ihan hyvää nähdä vähän vaivaa! Mennä sinne, jossa ei osaa kieltä, ei desinfioida kasviksia eikä ajaa autoa. Mennä jonnekin, jossa ihmiset näyttävät ihan eriltä, heillä on erilaiset tavat, uskomukset ja unelmat. Mennä koteihin, joissa yhdistellään omaa ja paikallista, joissa asuu monen kulttuurin lapsia ja joiden ovet ovat aina auki. Mennä vieraaksi arkeen, jossa kielet, ruuat ja tavat sekoittuvat uusiksi yhdistelmiksi, jossa suomalaiseen sisimpään sekoittuu vuosi vuodelta jotain ihan uutta. 

DSC_3439

Tulin juuri takaisin Tansaniasta, jossa vietin kaksi viikkoa ystävieni vieraana. Enkä voisi olla iloisempi, että lähdin taas matkaan! Sillä ennen kaikkea matkustaminen on uusia ihmisiä, paikkoja ja ajatuksia. Se on tutustumista, ihmettelyä ja oppimista. Matkustaminen on kymmeniä, kymmeniä (välillä vähän typeriäkin) kysymyksiä. Miksi kukaan ei siivoa roskia teiden varsilta? Miksi astiat pitää kuivata? Miksi täällä on hidastetöyssyjä, vaikka tiet ovat niin huonossa kunnossa muutenkin? Miksi sähköt katkesivat? Miksi köyhyys ei jo hellitä?

Matkustaminen on mahdollisuus venyttää ymmärryksensä rajoja ja kyseenalaistaa omia piintyneitä tottumuksia ja tapoja. Voi nimittäin olla, että ihmiset elävät varsin hyvin ja onnellisesti, vaikka he käyttävät sisällä kenkiä, syövät aamupalaksi tuoretta mangoa ja papaijaa, keittävät ruokansa kaasuhellalla tai avotulella, kulkevat töihin mopon tarakalla taikka syövät illallista joka ilta koko suvun kesken.

Voi olla, että meillä olisi paljon mitä oppia.

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Korealaisperheen 69-vuotias äiti katoaa keskellä vilkasta metroasemaa Soulissa, ja hänen katoamisensa luonnollisesti järisyttää perheen koko maailmaa. Äitiä etsiessään perheenjäsenet joutuvat kysymään itseltään: kuka äiti oikein oli?

Pidä huolta äidistä kuvaa kauniisti lasten ja aviomiehen erilaista suhdetta äitiin, heidän yhteistä historiaansa sekä sitä, miltä äidin katoaminen kenestäkin tuntuu. Pysäyttävintä ja koskettavinta oli lukea, kuinka he olivat pitäneet äitiä monella tapaa ”kalustoon kuuluvana”: vaatettajana, ruoanlaittajana tai minä milloinkin, ja vasta katoamisen jälkeen ymmärsivät äidin olevan myös paljon muuta kuin vain äiti.

”Siihen asti kun kadotit vaimosi Soulin rautatieaseman metroasemalla, hän oli ollut sinulle vain lastesi äiti. Hän oli kuin puu joka oli aina samalla paikalla, kunnes kadotit hänet ja löysit itsesi tilanteesta jossa et tiennyt, näetkö häntä enää koskaan. Kuin puu joka ei lähde mihinkään ennen kuin se kaadetaan. Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi. Vasta sen jälkeen kun vaimosi katosi, hän tuntui todelliselta, kuin olisit voinut ojentaa kätesi ja koskettaa häntä.”

Yleensä en pidä kirjoista, jotka on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa, mutta tämä kirja tempaisi minut mukaansa heti ensilehdiltä alkaen. Jostain syystä yksikön toinen persoona ei häirinnyt juuri lainkaan, ja itse asiassa kirjan loppupuolella paljastuu, että kyseessä olikin juonen kuljettamisen kannalta varsin oiva tehokeino, joka sopi tähän tarinaan mainiosti.

6.7

Pidä huolta äidistä on kirjoitettu uskomattoman kauniisti ja kirjassa kuvaillaan paljon etenkin pääosassa olevan perheen kotia ja heidän arkeaan siellä. Saatoin melkein maistaa kimchin kielelläni ja nähdä perheen pihapiirin silmissäni. Kirjan sivut kääntyivät toinen toistaan nopeammin ja ennen kuin huomasinkaan, tavasin jo viimeisiä rivejä. Minun makuuni loppuratkaisu oli ehkä hieman liian mystinen (jos niin voi sanoa), mutta yhtä kaikki todella kaunis kirja on kyseessä. Seuraavaksi aion uppoutua saman kirjailijan toiseen suomennettuun teokseen, Jään luoksesi

Mielenkiintoinen knoppi tästä kirjasta: kyseessä on ensimmäinen suoraan koreasta suomeen käännetty kirja. Ilmeisesti aiemmin korealaiset kirjat on käännetty suomeksi englanninkielisistä käännösversioista. Helsingin Sanomat on haastatellut sekä kirjan kirjoittanutta Shiniä että ansiokkaan suomennostyön tehnyttä Taru Salmista. Haastattelut tarjoavat mielenkiintoista taustaa kirjalle. Varoitus: lue kirjailijan haastattelu vasta luettuasi kirjan, jos haluat juonen pysyvän täysin salassa.

Rentoa matkantekoa

Lähdimme mieheni kanssa ensimmäiselle ulkomaanmatkalle kun olimme seurustelleet vain muutaman kuukauden. Usein sanotaan, että vasta matkustaessa jonkun kanssa todella näet millainen hän on. Mukavuusvyöhykkeen ulkopuolella, vieraissa paikoissa ja uusissa tilanteissa saattaa käyttäytyä ihan eri tavalla kuin kotona arjen keskellä. Huonot puolet voivat kärjistyä, ja hyvätkin puolet korostua. Jos onnistuu löytämään jonkun, jonka kanssa on matkustaminen on mukavaa, ei hänestä kannata ihan helpolla luopua.

Ensimmäinen kahdenkeskinen reissumme onnistui yli odotusten, ja vieläkin välillä palaan muistoissani noihin päiviin. Samoihin Normandian tuulisiin maisemiin haluan ehdottomasti vielä joskus viedä lapsemmekin. Lähdimme matkaan ennakkoluulottomasti, ilman täydellistä suunnitelmaa ja aikataulua, vain joitakin suuntaviivoja mielessämme. Ja huomasimme, että meidän ajatuksemme lomailusta ja matkustamisesta käyvätkin tosi hyvin yksiin. Meitä kiinnostavat samanlaiset asiat, eikä matkalla tarvitse kinastella ainakaan siitä, millaisessa ravintolassa syödään tai mitä seuraavaksi tehdään.

Ranska

Mieheni on minua huomattavasti ennakkoluulottomampi ja spontaanimpi ja nautin siitä, että hän saa minut tekemään asioita, joita en ehkä muuten tekisi. Yleensä tykkään asioiden huolellisesta etukäteissuunnittelusta, mutta mieheni suurpiirteisyys on tainnut tarttua minuunkin. Hänen avullaan olen huomannut, että lomalla ei tarvita minuuttiaikataulua ja että parhaat paikat löytyvät usein ihan sattumalta.

Toki lomalla fiilis on jo lähtökohtaisesti arkea rennompi. Ja luonnollisesti lapset ovat tuoneet matkustamiseen oman lisänsä. Enää ei ihan niin huolettomasti istuskella jyrkillä rantakallioilla piknikeväitä nautiskellen, tai kuljeskella tuntikausia tuntemattoman kaupungin kujilla. Silti toivon, että voisimme perheenäkin matkustaa vailla kiirettä ja kireyttä, ilman paineita onnistumisesta tai suorittamisesta. Loppujen lopuksi ei ole niin väliä mihin päädytään, kun matkaseura on maailman parasta.

Välittäminen on jakamista

We like to share.

Näihin sanoihin kuulin ystäväni päättävän kyläilykutsunsa, kun kuuntelin sivusta hänen ja hänen tuttavansa keskustelua.

Lämpö läikähti sydämessäni, sillä tiesin sanojen olevan kaikkea muuta kuin sanojen helinää. Olenhan itse tuon saman ystävän vieraana jo toista viikkoa. Hän ja hänen perheensä ovat jakaneet kanssani aikaansa, kauppareissuja, kävelyretkiä, täysiä ruokalautasia, hiuspompuloita, kenkiä ja hämärtyviä iltoja terassilla. Kaikkea sitä, mitä tavalliset arkipäivät ja erityiset reissupäivät eteen tuovatkaan.

29.6.kuva

Sharing is caring.

Kuinka huomatuksi ja välitetyksi ihminen voikaan kokea itsensä silloin, kun joku on valmis jakamaan omastaan. Purukumin tarjoaminen vieruskaverille ennen lentokoneen nousua, valmiin ruuan tuominen vastasyntyneen äidille, saunakutsun tarjoaminen saunattomalle tai oman kodin oven aukaiseminen illaksi tai päiväkausiksi kertovat kaikki samaa: sinä olet tärkeä.

Ihaninta ja parasta välittämistä lienee jakaa sydämensä salaisuuksia. Sitä elämää, joka sisältää usein kaikki harmaan sävyt.

Kun ystäväni päätti kyläilykutsunsa, hän olisi voinut yhtä hyvin sanoa:

We like to care.