Uuden ansa

Olen jo kauan tiennyt, kuinka pikamuoti vahingoittaa ympäristöä ja miten tuhoamme maailman metsästämällä uusia trendejä. Myös pikamuodin huono laatu on kaikkien meidän tiedossa. Me tiedämme tämän, olemme kaikki kuulleet asioita tai nähneet dokumentteja aiheesta. Silti emme voi vastustaa kauppojen söpöjä tuotteita. Vaatekaappimme ovat täynnä, ja silti tuntuu siltä, ​​että tarvitsemme lisää vaihtoehtoja.

Vasta kun törmäsin minimalismiin, ymmärsin ostosten ja tunteidemme väliset mekanismit. Kuinka aivomme reagoivat ja toimivat, kun ostamme jotain uutta. Aivomme palkitsevat meidät korkealla dopamiinitasolla. Siksi haluamme jatkuvasti uusia asioita. Mutta uusi on vain vähän aikaa uusi, ja sitten tarvitsemme taas jotain uutta. Aivomme tottuvat jo olemassa oleviin asioihin ja haluavat taas ärsykettä. Niin kuin nukkuminen television edessä: totut valoon ja meluun, mutta heti kun televisio sammutetaan, aivot rekisteröivät uudet ärsykkeet, ja heräät. Kauppojen tuotteet, kuten uusi huivi, on minun ärsykkeeni. Aivoni haluavat sen, mutta aivoni myös tottuvat siihen nopeasti.

Tähän asti olen nähnyt vain itseni, aivoni ja omat haluni. Kuinka mukavaa olisi saada uusi kenkäpari tai uusi huivi. Minulla on kotona vain noin 10 täysin hienoa huivia, mutta ne ovat kaikki vanhoja. Vasta kun aloin ymmärtää mekanismeja halujemme takana, pystyin siirtämään huomioni isompaan kuvaan. Ymmärsin, kuinka suurta haittaa teen ympäristölle ja ihmisille.

Minun haluni maksavat ihmisille elämän ja terveyden ja samaan aikaan ekosysteemit romahtavat. Monokulttuuri, lannoitus, torjunta-aineet, työolot, palkkaerot, haitalliset kemikaalit, jokien ja maaperän pilaantuminen, lapsityövoima, ylimääräisten tuotteiden polttaminen. Kaikki tuo sai minut ymmärtämään ostotapojeni kustannukset. Päätin, että kustannukset ovat liian korkeat. En halunnut enää uskoa ”uusia asioita, jotka tuovat minulle onnellisuutta” -valhetta. Lupasin itselleni, että jos en tarvitse jotain, en osta sitä. Ja jos voin ostaa sen käytettynä, niin teen niin.

Aloin nähdä työn asioiden takana. Todelliset kustannukset, en vain hintalappua, jossa lukee -50%. Haluan miettiä ennen ostamista. Haluanko nähdä viljelijän viljelevän puuvillaa, keräävän sadon, tekevän kankaan. Uuden vaatteen värjäämisen, leikkaamisen, ompelun ja kuljetuksen Suomeen. Myyjän, joka ripustaa sen telineeseen ja merkitsee -50%. Ja sitten tulen minä. 

Olemme tottuneet saamaan kerralla kaiken, mitä haluamme. Kaikki on tarjolla ostoskeskuksessa tai klikkauksen päässä internetissä. On tullut liian helpoksi unohtaa tuotteen todellinen hinta. Joskus täytyy taistella, sillä aivomme todella kertovat meille, että me tarvitsemme, me ansaitsemme, on ok ostaa, meillä on vielä vähän tilaa kaapissamme ja tuo näyttää niin kauniilta keväällä. Ja se on alessa! Mutta jos vastustamme uuden kaipausta, kaikki on sen jälkeen helppoa. Toinen vaihe on, että yrittää saada asiat kirpputorilta. Ei ainoastaan vaatteita, sieltä voi löytää mitä tahansa tarvitseekaan.

Kauppojen välttely auttaa. Jos en tarvitse mitään, en mene kauppaan. Ei ole väliä, kuinka vihreästi tai ekologisesti jotain tuotetaan, jos en osta sitä, olen säästänyt eniten resursseja. Tarkoitukseni ei ole se, etten osta enää koskaan mitään. Tarkoitukseni on käyttää jo omistamaamme tai ostaa käytettynä.

Minä yritän elää tarkoituksellisempaa elämää vähemmällä (kuten minimalisti sanoo) ja yrittää olla tyytyväinen omistamiini asioihin kouluttaen aivoni löytämään iloa muista asioista.

Hyvä aika aloittaa kulutustottumustemme muuttaminen on nyt.

// Hannah

PS. Jos haluat lukea tai katsoa lisää aiheeseen liittyen, niin suosittelen seuraavia:

Missä on turvani?

Olen viime päivinä pohtinut, missä on minun turvani. On helppo sanoa, että turvani on Jumalassa, kun lähimmillä on asiat suht ok ja pankkitilillä on rahaa. Silloin on helppo kääntää kasvonsa kohti taivasta ja kiittää hyvästä.

Mutta mitä jos kaikki vietäisiin? Mitä jos rahat loppuisivat, läheinen sairastuisi tai itse kamppailisin hengestäni? Mitä silloin sanoisin? Sanoisinko silloinkin, että turvani on ikiaikojen Jumala. Herra antoi, Herra otti.

En tiedä. Minun uskoni on hatara, siihen en voi nojautua. Luottamukseni Jumalaan ja hänen kaikkivoipaisuuteensa on horjunut paljon vähemmästäkin.

Siksi tänäänkin pyydän, että tuli mitä tuli, niin kääntyisin aina Jumalani puoleen. Että silloinkin luottaisin elämäni korkeimpiin käsiin. Että kääntäisin katseeni tulevaan toiveikkaasti.

Ja tänä keväänä aion katsoa tarkemmin oksiin puhkeavia silmuja, mullasta työntyvää vihreää, sinisenä hohtavaa taivasta. Sillä ne kertovat, että on jotain paljon itseäni suurempaa voimaa. Sellaista, joka luo tyhjästä uutta, tomusta kauneutta. Tänä keväänä muistutan itseäni, että kaiken tämän Luoja on Isäni. Kaiken alku ja kaiken loppu.

// Heini

Tyytyä siihen mitä on

Paras ja tehokkain ekotekoni on varmasti tämä: en mene kauppoihin kiertelemään enkä roiku nettikaupoissa. Olen huomannut, että ”tarpeita” ilmenee sitä enemmän mitä enemmän vietän aikaa uusien vaatteiden ja tavaroiden läheisyydessä ja niitä katsellen. Mielihaluja uusista tuotteista ilmestyy vähemmän, kun en altista itseäni niille. Olen myös lakannut käymästä muuten vain alerekeillä silloin, kun kaupassa olen. Pyrkimykseni on ostaa vain tarpeeseen (siinä vasta hankalasti määriteltävissä oleva termi!) etukäteen suunnittelemani ostos.

Sen lisäksi ovessani lukee ei mainoksille. Tiedän, mitä tarvitsen ilman mainoksia, enkä halua ostaa jotain vain siksi, että se on alennuksessa. En myöskään halua, että puita hakataan vain siksi, että saadaan tehtyä paperia, joka täytetään kuvilla tavaroista, joita en tarvitse.

Yksi edellisiin liittyvä pyrkimykseni on myös opetella tyytymään siihen, mitä on. Sain vierashuoneeseeni sängyn ystävältäni, joka ei enää tarvinnut sitä. Siitä seurasi se, että minulta puuttui päiväpeitto. Laiskuuttani en saanut sellaista ostettua moneen kuukauteen. Mutta sitten kävikin niin, että naapurini tarjosi itselleen ylimääräistä päiväpeittoa minulle. Päiväpeitto ei ole sellainen, jonka itse ostaisin. Mutta minusta se on aivan riittävän hyvä – se mätsää räsymaton raitoihin, on siisti ja sopivan kokoinen. Tyydyn tuohon ja olen kiitollinen uudesta päiväpeitosta, enkä mene ostamaan uutta, ehkä täydellistä tilalle.

// Heini

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimana pohdimme perjantaisin kukin vuorollamme omia ekotekojamme.

Matkalla merkitykseen: harjoittele huomaavaisuutta

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Syksyllä kirjoitimme jokainen yhden tekstin meille tärkeistä arvoista. Heini kirjoitti sitoutumisesta, Suvi läsnäolosta ja Anna huomaavaisuudesta. Nyt keväällä jatkamme pohdintoja.

Ihmissuhteet ovat yksi elämän parhaita ja samalla haastavimpia asioita. On upeaa jakaa elämää toisten kanssa, saada tukea ja antaa sitä. Iloita ja surra yhdessä, kerätä yhteisiä kokemuksia ja muistoja. Samaan aikaan erilaisten näkökulmien ymmärtäminen ja toisten toiminnan tajuaminen asettaa välillä aikamoisia esteitä välillemme.

anna huomaavaisuus

Voimme onneksi tehdä jokaisessa kohtaamisessa valinnan: olla toisillemme ystävällisiä. Minun elämäntilanteeni ei ole mikään vallitseva normi, minun mielipiteeni eivät ole ainoita oikeita, eikä minun tapani toimia sen parempi kuin kenenkään muunkaan. Toisen asemaan asettuminen ja empatiakyky on yksi avain siihen, että voin kohdata toisen hänen lähtökohdistaan, enkä omistani. Silloin voin paremmin aavistella millaisia sanoja hän toivoisi minulta kuulevansa, vai olisiko sittenkin parempi olla hetki hiljaa.

Luin jostain, että huomaavaisuuden ja velvollisuuden erottaa toisistaan yksi asia: rakkaus. Sinun ei ole pakko ottaa toisia huomioon, mutta teet sen, koska rakastat heitä. Kun huomaavaisuus kumpuaa rakkaudesta, se ei ole yhtään vaikeaa. Ja jos se tuntuisikin vaikealta, sitä voi aina harjoitella.

//Anna

Maitomyyttejä

Maailmassa myllertää ennennäkemättömällä tavalla, emmekä vielä tiedä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Uskomme kuitenkin, että niin kauan kuin on elämää, on hyvä pitää kiinni arjesta ja rutiineista sekä ajatella muutakin kuin käsillä olevaa kriisiä. Niinpä jatkamme täällä blogissa aiempien suunnitelmiemme mukaisesti ja pohdimme perjantaisin arkisia ekologisia valintoja, jotta meidän ja tämän planeetan perijöiden tulevaisuus voisi olla mahdollisimman valoisa.

Kuvittele, että olet juuri synnyttänyt terveen vauvan. Se on täydellinen, ja haluat vain pitää sitä sylissäsi ja katsoa sitä ikuisesti.

Mutta he ottavat vauvan sinulta pois. He antavat sinulle rintapumpun ja sanovat aloittavansa pumppauksen, joka toistuu kolmen tunnin välein. Se on elämäsi.

Tulet taas raskaaksi, mutta sama tapahtuu: he ottavat lapsesi, he ottavat maitosi. Myöhemmin huomaat, että maitoa ei edes anneta lapsellesi. Se on heille. Et tiedä, missä lapsesi ovat, toivot vain, että he voivat hyvin ja että he eivät elä samanlaista elämää kuin joka sinulla on.

Tuo kaikki on hieman dramaattista, tiedän. Mutta jos haluamme saada hyvän kuvan maitoteollisuudesta, ehkä meidän on aloitettava tästä.

Geneettisesti suunnitellut lehmät, joiden utareet ovat niin täynnä maitoa, että ne koskettavat melkein maata. Niiden elämän tarkoitus on olla maitokone. Minkä vuoksi? Mikä pakkomielle meillä on maidon suhteen? Miksi me edelleen uskomme maitoalan kuvia vihreistä niityistä ja onnellisista lehmistä, kuvia onnellisista lapsista, joilla on maitolasi kädessä?

Kun näemme kahden vuoden ikäisen lapsen imemässä äidin rintaa, ajattelemme sen olevan outoa. Näemmekö mieluummin, että lapsi juo lehmänmaitoa?

Kaikki lehmänmaidon edut on jo kauan sitten tieteellisissä tutkimuksissa torjuttu. Lehmänmaidon sisältämä kalsium ei imeydy – elimistömme suorastaan hylkii sitä. Vain yhden maitolasin sisältämät kyllästetyt rasvat ovat 20-kertaisesti terveelliseksi määritellyn annoksen yli. Jopa munasarjasyöpä liittyy maitotuotteiden kulutukseen.

Maito on suomalaisille pyhä asia, josta on vaikea keskustella. Meidän suomalainen, puhdas, aito juoma, joka tulee onnellisilta lehmiltä! Maidon juominen on yhtä suomalaista kuin saunassa käyminen. Se vain kuuluu elämään ja ruokapöytään. Mutta miksi? Mistä tapa on tullut?

On tärkeää ymmärtää, mistä meidän esi-isämme ovat saaneet riittävästi ravinteita pysyäkseen hengissä meidän pohjoisessa ilmastossamme. Maito oli silloin tärkeä energianlähde. Mutta maailma on nyt eri kuin silloin. Saamme ravintoa paljon muista lähteistä kuin lehmän utareista. 

Maitoteollisuus huijasi meitä juomaan hulluja määriä maitoa vain lisäämällä siihen D-vitamiinia ja kertomalla meille, että se on terveellistä. Entä jos ostaisimme apteekista D-vitamiinia ja söisimme enemmän kasviksia, joissa on luonnollista kalsiumia, esimerkiksi parsakaalia, pähkinöitä tai pinaattia.

Olin niin iloinen, kun ystäväni siirtyivät käyttämään kahvissaan kauramaitoa viime kesänä. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen kokeillut vähintään kuutta erilaista kauramaitoa. Tein jopa itse kauramaitoa. Siihen tarvitsee vain vettä ja kauraa, siinä kaikki. Ei tarvitse ostaa lehmää maidon saamiseksi. On olemassa lukuisia erilaisia maitoa korvaavia juomia. Lehmän maidon vaihtaminen tai sen kulutuksen vähentäminen on helpompaa kuin koskaan.

Elämäntyylini ei ole kärsinyt kauramaitoon siirtymisestä. Käytän jopa kaurakermaa ja kasvisjogurttia. Pannukakku ja riisipuuro onnistuvat myös kauramaidolla. Jääkaapissamme on edelleen lehmänmaitoa, mutta nyt se on jotain, minkä minä huomaan, eikä jotain, jota ostan vain, koska olen aina ostanut.

Meillä on kuluttajan ääni. Tuemme ostamiamme asioita. Heti kun kauramaidon tarve kasvoi, teollisuus reagoi. Voimme muuttaa järjestelmää. Mutta meidän on ensin muutettava tapojamme.

// Hannah

Kaksi tarinaa

Puin ihan liikaa päälle ja kirkkaalta taivaalta porottava aurinko saa hikinoron valumaan selkää pitkin. Pulkka kiihdyttää vauhtiaan alamäissä ja hakkaa kantapäille, eikä kyytiläinenkään meinaa pysyä pystyssä, saati sitten hereillä, vaikka mitä temppuja yrittäisi.

Ärsyttää.

Jo lähtiessä meni hermo, kun yritin asetella lasta pulkkaan niin, että hän olisi istuma-asennossa vielä viidenkymmenen metrin päästäkin. Sekin ärsyttää, että käytän tämän retken ja kauniin aamupäivän ärsyyntymällä kaikesta turhasta. En vain saa karistettua ärsytystä mielestäni, vaikka kuinka yritän, ja sekös vasta ärsyttääkin.

Aurinko paistaa pilvettömällä taivaalla saaden hangen kimmeltämään häikäisevästi. Oikealla puolella kohoavat lumiset tunturit, jotka kylpevät kauniissa aamupäivän valossa. Pakkanen puree poskia ja lumi narskuu kenkien alla astellessamme verkkaisesti suon poikki. Lapsikin nukahtaa pulkkaansa matkan aikana ja ottaa sopivasti pienet unet ennen kuin pääsemme perille. Kuinka ihmeellistä, että saamme tänäkin vuonna astella tällä samalla suolla ja nauttia talvesta näissä samoissa maisemissa. Kuinka ihanaa, että juuri täksi aamuksi annettiin näin kaunis sää ja kirkas taivas.

Yksi aamu, kaksi tarinaa. Voin valita kumpaa tarinaa kerron.

// Suvi

Vähemmälläkin pärjää

Ei ole ihan sama mitä ja miten kuluttaa. Suomessa ylikulutuspäivä osui viime vuonna huhtikuun alkuun – reilussa kolmessa kuukaudessa olimme kuluttaneet loppuun luonnonvarat, joiden olisi pitänyt riittää koko vuodeksi. Hurja kulutustahtimme on valtava uhka paitsi luonnolle, myös esimerkiksi kehittyvien maiden elinkeinoille ja toimeentulolle, jotka ovat riippuvaisia luonnonvaroista. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme neljä maapalloa.

Minulle on tärkeää, että kuluttamiseni on eettisesti kestävällä pohjalla. Se on yksi keskeisistä arvoista, jotka ohjaavat elämääni, ja sitä, millaisen esimerkin haluan antaa omille lapsilleni. En halua ostaa tavaroita tullakseni onnelliseksi, vaan haluan, että kuluttamiseni on vastuullista, ja että onnellisuus löytyy jostain ihan muualta. Näiden vuosien aikana olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten haitalliset vaikutukset vaateteollisuudella on ympäristöön. Esimerkiksi uusien farkkujen vesijalanjälki on noin 10 000 litraa vettä, yhtä paljon kuin kolmen kuukauden suihkut tai 17 vuoden juomavedet. Samaan aikaan yhden vaatekappaleen käyttöikä on nykyään puolet vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

vastuullisuus1

Vielä kymmenen vuotta sitten elämäni oli todella erilaista kuin nykyään. Asuin yksin kerrostaloasunnossa, en omistanut autoa, mutta sen sijaan kulutin paljon aikaa ja rahaa kahviloissa ja ravintoloissa, ja shoppailu oli eräänlaista ajanvietettä, uusia vaatteita tuli ostettua melkein viikoittain. Lasten syntymän myötä heidän tarpeisiinsa panostaminen tuli välttämättömäksi ja vaihtelevien vuodenaikojen vaatimat erilaiset goretexit ja topat verottivat aluksi pakon sanelemana omia ostoksiani. Pikkuhiljaa siitä tuli kuitenkin enemmän itse valitsemani juttu. Nykyään teen ostoksia vain silloin, kun oikeasti tarvitsen jotain, enkä vain huvin vuoksi tai hyvän fiiliksen aikaansaamiseksi. Silloin harvoin kun itselleni jotain ostan, panostan tuotteiden laatuun ja ajattomuuteen, ja sitä kautta pitkään käyttöikään. Kulutan rahani mieluummin johonkin kestävään,  kuin kertakäyttöiseen. Heräteostosten sijaan minulle tuo paljon enemmän nautintoa sellaisten tuotteiden ostaminen, joiden hankkimista harkitsen rauhassa, joita varten olen ehkä säästänyt rahaa, ja joiden tiedän säilyvän käytössäni pitkään.

Sanomattakin kai selvää, että oma kuluttamiseni on vähentynyt huomattavasti. Nykyään mietin todella tarkkaan, mitä ostan ja tarvitsenko todella tämän uuden vaatteen tai tavaran. Esimerkiksi vaatteiden suhteen olen huomannut, että minulle ei tuo onnea joka kauden kuumimpien trendivaatteiden shoppailu, vaan olen helpottunut siitä, että vähät omistamani vaatteet säilyvät oiken pestyinä ja huollettuina hyväkuntoisina kaudesta toiseen, ja ovat helposti yhdisteltävissä keskenään. Haluan ostaa harkiten, koska vähemmälläkin pärjää.

vastuullisuus2

”Jos paleleva saa lämpimän takin, hänen onnellisuutensa lisääntyy. Jos henkilö, jolla on jo kymmenen takkia, ostaa vielä yhden, hänen onnellisuutensa lisääntyy vain pieneksi hetkeksi.” Onnen ainekset: vähemmän tavaraa, enemmän elämyksiä, Suvi Vaarla

En halua näyttää lapsilleni sellaista esimerkkiä, että ostamalla tavaraa voi jotenkin lisätä omaa onnellisuuttaan. Toivon, että he oppivat onnen löytyvän jostain ihan muualta, kuin tavaroiden ostamisesta tai niiden omistamisesta. Olen ollut tosi iloinen huomatessani, miten vastuullisia ja harkitsevia kuluttajia heistä on jo nyt kasvanut. Molemmilla on esimerkiksi iso osa viime elokuussa synttärilahjaksi saaduista rahoista edelleen säästössä odottamassa jotain erityisen mieluisaa hankintaa.

Elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa ilman tavaroita on mahdotonta selvitä, eikä se ole minunkaan tarkoitukseni. Seuraan aikaani ja inspiroidun ympärilläni näkemistäni asioista, asun mielelläni kauniissa kodissa ja pukeudun nätteihin vaatteisiin. Haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon, ja löytää ne minulle luontevimmat tavat pitää huolta ympäröivästä maailmasta ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksista turvalliseen ja puhtaaseen elinympäristöön. Tämän vuoksi itse ostoksia tehdessäni mietin tarkkaan tarvitsenko todella sen kymmenennen parin farkkuja tai uudet korvakorut tai sohvatyynyn päälliset.

Ei kaikkea näkemäänsä kaunista tarvitse omistaa! Väliaikaisesti pienessä asunnossa asuessani olen huomannut, että mitä vähemmän omistan tavaraa, sitä yksinkertaisempaa ja paremmin hallittavaa arki on. Mieluummin tuhlaan rahojani johonkin sellaiseen, joka oikeasti lisää onnellisuuttani, kuten esimerkiksi perheen kanssa yhdessä vietettyyn aikaan, elämyksiin, tai läheisteni lahjomiseen. Eikä omastaan antaminenkaan koskaan ole ainakaan minun hyvää oloani vähentänyt, päinvastoin.

//Anna

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimina pohdimme maaliskuun perjantaipostauksissa omia ekotekojamme.