Miltä tuntuu olla äiti?

Jouluna perhettämme siunattiin mitä kallisarvoisimmalla lahjalla, kun pitkään odotettu esikoisemme syntyi. Viime viikot ovatkin kuluneet uutta arkea opetellen ja tuoreeseen tulokkaaseen tutustuen.

Yksi yleinen minulle esitetty kysymys on ollut ”no, miltä nyt tuntuu olla äiti?”. Tietysti hurjalta, kummalliselta, ihanalta, ihmeelliseltä, jännittävältä.

Ja toisaalta taas ihan tavalliselta ja luonnolliselta. Vaikka arkemme tulee taatusti muuttamaan muotoaan lapsen myötä, elämä jatkuu monilta osin samanlaisena kuin aiemminkin, nyt meitä vain on kolme. Itse asiassa olen ollut hieman yllättynyt: jotenkin kai odotin, että tuntisin itseni aivan erilaiseksi tultuani äidiksi tai että päässäni pyörisi enemmän ”nyt näen koko maailman eri tavoin”-tyylisiä ajatuksia. Olen kuitenkin ihan sama ihminen kuin ennen lapsemme syntymää, enkä koe, että katselisin maailmaa nyt täysin uudesta näkövinkkelistä.

Mistä nuo odotukseni sitten oikein kumpusivat? Luulen, että ne juontavat juurensa muutamasta lausahduksesta, joita usein kuulee vanhemmaksi tulleiden suusta. Olen pohtinut näitä lausahduksia paljon ja ajattelinkin hieman jakaa ajatuksiani noista sanoista.

En tiennyt rakkaudesta mitään ennen kuin sain lapsen.

Mielestäni tämä ajatus on hieman ristiriitainen. Ajatellaan vaikka sitä, että olen ollut naimisissa kohta melkein kymmenen vuotta, ja sitten sanoisin ymmärtäneeni rakkauden syvimmän olemuksen vasta lapsen saatuani. Eikö se tunnu hieman kummalliselta? Toki näillä sanoilla varmaankin halutaan ilmaista sitä, että omaan lapseen kohdistuva rakkaus on jotain täysin erilaista, uutta ja ennenkokematonta, niinkuin se onkin. Mutta vaikka rakkaus lapseen voi lyödä tuoreen vanhemman ällikällä intensiivisyydellään ja lujuudellaan, toivoisin niin, ettei sitä pakahduttavaa tunnetta puettaisi sellaisiksi sanoiksi, jotka kovin helposti vähättelevät lapsettomien ihmisten osoittamaa ja kokemaa rakkautta. Rakkautta voi nimittäin osoittaa ja kokea ihan ilman lastakin, ja kuten Heini kerran kirjoitti, muillekin kuin omille lapsille. Kyllä minä ainakin rakastin miestäni, ystäviäni ja lapsuudenperhettäni jo ennen kuin lapsemme syntyi.

dav

Vasta synnytettyäni tunsin olevani kokonainen nainen. 

Tämä lause saa minut surulliseksi kaikkien niiden puolesta, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan synnytä. Sanomattakin on selvää, että lapsen synnyttäminen oli järisyttävä ja unohtumaton kokemus, mutta en koe sen tehneen minusta yhtään enempää naista kuin olin ennen sitä. Jos jotain, se sai minut arvostamaan ja rakastamaan omaa kehoani, joka oli yhdeksän kuukauden ajan kotina pienelle kehittyvälle ihmiselle. Hyvin tehty, sanon muuttuneelle keholleni nyt katsellessani sitä peilistä. En kuitenkaan koe ollenkaan, että olisin synnyttämisen myötä löytänyt jonkin minusta puuttuneen palasen.

Lapsi toi elämälleni merkityksen.

Toki lapsi tuo elämään paljon sellaista sisältöä, mitä siinä ei aiemmin ole ollut, mutta jos elämän merkitys on ainoastaan lapsen varassa, lepää yksillä pienillä hartioilla aikamoiset paineet. Ja sitä paitsi, lapsi on vanhemmillaan lainassa vain häviävän lyhyen ajan ja suuntautuu kasvaessaan koko ajan enemmän pois vanhempiensa luota. Mitä sitten tapahtuu, kun elämän tarkoitus muuttaa pois kotoa? Mielestäni kenenkään elämän tarkoituksen ei tulisi levätä jonkun toisen ihmisen harteilla, oli se sitten lapsi, puoliso, ystävä tai kuka tahansa muu. On aika paljon vaadittu keneltä tahansa, että hänen vastuullaan olisi tehdä jonkun toisen elämästä merkityksellistä.

Summa summarum, ymmärrän ajatuksen jokaisen näiden lausahduksen takana, mutta ajatukset on mielestäni tuotu esiin sellaisilla sanoilla, jotka arvottavat äitiyden ja isyyden kaikkien muiden ihmissuhteiden yläpuolelle, vaikkei niin pitäisi olla. Toivoisin, että me äideiksi tulleet emme taitamattomasti asetelluilla sanoillamme pitäisi yllä sellaista puhetta, että vain lapsen saaneet tai synnyttäneet voivat olla ”todellisia” naisia, kokea aitoa rakkautta tai elää merkityksellistä elämää.

PS. Sinun kokemuksesi äitiydestä tai äidiksi tulemisesta ei tarvitse olla samanlainen, mutta kohtelethan silti minun kokemustani armollisesti.

// Suvi

Sydän toista vasten

Jos jotain olen viimeisen vuoden aikana alkanut pelkäämään, niin ymmärtämättömyyttä. Särkynyt sydämeni on ollut säikähtynyt. Ja vähän vahingossa, ehkä vaistomaisesti olen pyrkinyt pysymään suojassa kovilta sanoilta ja vähätteleviltä kommenteilta. En ole halunnut veistä haavoihini, en ketään seisoskelemaan sirpaleideni päällä.

Samaan aikaan olen kuitenkin vähitellen huomannut, mikä valtava voima on myötätunnolla ja ymmärryksellä. Eikä kyse ole siitä, että toisen pitäisi olla samanlaisessa elämäntilanteessa, käynyt läpi samankaltaisia asioita tai kokea samoja tunteita. Riittää, että uskaltaa koskettaa sirpaleita ja kenties nostella niitä takaisin paikoilleen.

Riittää, että sydän nojaa toista vasten – kummankaan pelkäämättä.

Knowing that someone truly understands the deepest wounds of our souls is a powerful source of healing. That heart connection speaks peace into the fiercest storm and is salve for the most wounded heart.

Sheila Walsh

sdr

// Heini

Kunpa en unohtaisi

Kunpa en unohtaisi miltä särkyneestä sydämestä tuntuu
kun huominen on yhtä kaukana kuin ikuisuus
Että osaisin pysähtyä kärsivän rinnalle
kuunnella ja uskaltaa olla hiljaa vain

Kunpa muistaisin miten kateus saa mielen sekaisin
eikä oma onni tunnu enää missään
Että ymmärtäisin kestää lähimmän vihan
uskoisin rakkauden peittävän lopulta kaiken

Kunpa en ikinä vaatisi ketään venymään onneen
jonka minä sain mutta toinen ei
Että muistaisin vähän kätkeä ilostani
ja enemmän kurottaa kohti kamppailevaa

Kunpa en koskaan kaappaisi kunniaa itselleni
sillä ei minun uskoni eikä toivoni saa aikaan ihmeitä
Että antaisin aina kaiken kiitokseni hänelle
jolta kaiken sain, kaiken saan

Kunpa sydämeeni jäisi ainiaaksi pala kaikesta
mikä sitä on painanut, särkenyt, sattunut
Että kääntäisin katseeni aina ahdistettuun
ja astuisin lempeästi hänen pimeäänsä

rpt

// Heini

Pienelle peikkopojalleni

Rakas pieni peikkopoikani,
olen rakastanut sinua siitä päivästä lähtien,
kun sain tietää sydämesi sykkivän sisälläni.

Olen ajatellut sinua päivittäin:
pohtinut, miltä näytät,
ketä muistutat,
millainen luonne sinulla on,
haaveillut kaikesta mitä voimme tehdä yhdessä kunhan kasvat.
Olen tuntenut potkusi sisälläni ja iloinnut niistä jokaisesta.

Ja siinä sinä nyt olet,
vielä aivan uunituoreena,
mutta kuitenkin niin tuttuna.
Tuhiset rauhallista unta sylissäni,
ja kaikki minussa rakastaa kaikkea sinussa.

Terävästi tarkkailevia silmiäsi,
pientä nykerönenääsi,
ilmeikästä suppusuutasi,
ihanaa vauvantuoksuasi,
joka suuntaan vispaavia käsiäsi,
tyytyväistä hymyäsi saatuasi mahan täyteen,
tummaa ja tuuheaa tukkaasi,
pitkiä korvakarvojasi,
suloista ääntelyäsi, kun yrität nukahtaa.
Minulle olet maailman täydellisin.

Tästä se alkaa:
saan opettaa sinulle elämästä.
Tiedän myös,
että tulet edelleen opettamaan minulle elämästä.
Opetellaan yhdessä.

Kiitän Luojaani sinusta.

edf

// Suvi

Toivomisen arvoinen

Myönnetään. Viime vuosi oli raskas, ehkä yksi raskaimmista koskaan. Vaihtaisin mielelläni muutaman päivän pois, voisin hyvin luopua parista viikostakin. Odotukset tälle alkaneelle vuodelle eivät ole kovin korkealla, sillä pelko on pesiytynyt ihoni alle. Vuosi sitten tähän aikaan en yhtään tiennyt, mitä kaikkea surullista ja sydäntä särkevää tulevat kuukaudet pitäisivät sisällään. En osannut aavistaakaan miten tiukkoihin tilanteisiin joutuisin, enkä sitäkään, miten paljon rohkeutta ja venymistä minulta vaadittaisiin. Onneksi en tiennyt, sillä sen tiedon kanssa en olisi selvinnyt.

Vähintään yhtä paljon kuin jouluna, myös uuden vuoden kynnyksellä on takerruttava toivoon. On ajateltava mieluummin niin päin, että juuri nyt en yhtään tiedä mitä kaikkea ihanaa, upeaa ja kaunista tämä vasta alkanut vuosi tuokaan eteeni. Rukoukseni on, että vuoden päästä voisin katsella taaksepäin edes hitusen levollisempana kuin nyt. Että uskaltaisin ottaa alkaneen vuoden vastaan avoimin mielin, ja iloita pienistä, arkisista asioista. Ehkä kohdalleni ei tänäkään vuonna osu suurta, vuoren kokoista ja kaiken alleen peittävää ihmettä. Siinäkin tapauksessa saan kerätä talteen jokaiseen päivään piilotetun ihmeen, ja koota niistä murusista oman onneni.

Menneenä syksynä kirjoitimme paljon toivosta ja sen merkityksestä mm. täällä ja täällä. Ehkä se on ollut yksi blogimme kantavista teemoista. Ainakin olen varma, että se on yksi minun elämäni kantavista teemoista. Vaikka välillä usko horjuu, luotan kuitenkin lupaukseen toivomisen arvoisesta tulevaisuudesta. Sellaisen on minulle luvannut Hän, jonka ajatukset minua kohtaan ovat hyvät, ja rakkaus loputon.

toivo

Hope is being convinced
that you are surrounded and pursued
by the goodness of God

That He works all things
for good in the end
so if it’s not good
it’s not the end

And that there is no story
or tragedy or grief
where He won’t have
the last word

// Anna

Joulutoivoa

Ohut kerrostalon seinä erottaa toisistaan idyllisen perhejoulun ja naapurin koko vuoden surullisimmat päivät. Prismassa pyyhältävät rinnakkain jouluiloa ja -kiirettä tuoksuvat isät ja äidit sekä ne jotka antaisivat oikean kätensä jouluilosta, kiireestäkin. Kun pikkujouluissa jaetaan touhukkaita vinkkejä laatikoiden täydelliseen valmistamiseen, joku hiljenee joukossa: ei ole ketään kenelle laatikoita laittaa.

Joulu on vuoden ihaninta ja odotetuinta aikaa. Onnea uuteen kotiin ensimmäistä kertaa kokoontuvasta suvusta, pikkujouluista ja lasten joulujuhlista. Tunnelmaa, iloa ja yhteyttä.

Joulu on selviytymiskamppailu vailla vertaa. Riitoja, puutetta, ikävää ja yksinäisyyttä. Pettymyksiä ja suruja, jotka juuri joulu tuo esiin suurennuslasin tavoin.

Tänä jouluna oville ei koputakaan uupunut Maria tai pitkän matkan tehnyt Joosef. Oville koputtavat ne, joiden kyyneleet näemme, tuskan tunnemme ja avunpyynnöt kuulemme. Heille vastatessamme vastaamme joulun sankarille. Avaanko minä oveni tänään? Annanko sydämessäni, kodissani ja joulussani sijaa tarvitsevalle? Sanonko, että minun talossani on tilaa?

Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle vähimmistä, sen olette tehneet minulle.

sdr

Ja sinulle, joka koputit niin kauan kuin jaksoit eikä sittenkään kukaan avannut. Joka odotit kunnes kaikki sinussa pettyi. Joka surit menetyksiäsi ilman kenenkään käsivarsia ympärilläsi. Joka itkit ilman, että kukaan halusi huomata. Olen niin pahoillani puolestasi, enkä pyydä mitään niin kuin sitä, että takertuisit tiukasti joulun toivoon. Hän ei petä sinua, Hän saapui vuoksesi. Saapuu vuoksesi.

Joulupäiväsi, se koittaa vielä.

Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.

// Heini

Joulun myötä jäämme pienelle blogitauolle. Tavataan täällä taas loppiaisen jälkeen! Toivoa jouluusi!

Joulukukat

Viime joulun aatonaatonaattona ostin itselleni ensimmäistä kertaa oikean, sidotun kukkakimpun. Se oli siihenastisen elämäni kaunein pöydälläni ollut kimppu ja se kesti kokonaiset kaksi viikkoa.

Ja vaikka edelleen allekirjoitan aiemman tekstini sanat, niin joskus, jossain kohtaa on aivan paikallaan ostaa itselleen neilikka tai pari. 

edf

PS. Jyväskylän paras kukkakauppa on ehdottomasti Ruusupuu, josta ostin viime vuoden kimpun ja josta on myös tämä juuri nyt olohuoneessani koristuttava ihana lahjakimppu.

// Heini