Uudenlainen arkeni

Pinnasängystä alkaa kuulua vaativaa ääntelyä jo puoli kuudelta. Kahden kuukauden ikäinen herätyskellomme lienee samaa mieltä kuin isoisäni, jonka mielestä päivä on pilalla jos nukkuu yli kahdeksaan. Onneksi lapsi nukahtaa väliimme vielä hetkeksi ja saamme nousta vasta puoli kahdeksan aikaan.

Tämä viikko eroaa tavallisesta, sillä mieheni on kolmen viikon isyysvapaalla. Saamme siis köllötellä aamulla sängyssä ilman kiirettä. Vauvan jumppaillessa matolla syömme joka-aamuisen vakioaamupalamme: puuroa mustikoilla, banaanilla ja hunajalla. Aamukahvini ajoitan niin, että saan nauttia sen rauhassa vauvan ensimmäisten päiväunien aikaan.

Aamupäivällä ohjelmassa on neuvolakäynti. Liukastelen muutaman sata metriä neuvolaan ja palaan hyvillä mielin kotiin kuultuani, että vauva on kasvanut hyvää vauhtia ja kaikki on hyvin.

edf

En ole kovinkaan intohimoinen kokki, mutta äitiyslomalla ollessani olen laittanut ruokaa useamman kerran viikossa. Siksi mieheni tekemä lounas maistuukin neuvolan jälkeen erityisen hyvältä. Vauva nukahti uudelleen matkalla neuvolasta kotiin ja nukkuu sikeästi parvekkeella, joten lounaan jälkeen aloitan päivittäiset pyrkimykseni kohti pyykkikorin pohjaa. Kotitöistä vähiten pidän imuroimisesta ja eniten pyykinpesusta: pölypallot saavat pyöriä nurkissa kaikessa rauhassa, mutta tyhjä pyykkikori on ihana ja tavoittelemisen arvoinen asia. Pyykki- ja astianpesukoneen äänissä on sitä paitsi jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Tänään tyhjentelen laukkuja viikonlopun reissun jäljiltä ja pohdin, mitä kaikkea pitää olla pestynä tulevaa hiihtolomareissua varten.

Tämä päivä on poikkeuksellisen aktiivinen, sillä iltapäivällä on vuorossa jo päivän toinen meno. Suuntaan rattaat kohti kirkkoa ja seurakunnan ekavauvaryhmää, jossa vaihdamme kuulumisia jo tutuiksi tulleiden äitien kanssa. Olin alun alkaen vähän epäileväinen enkä ajatellut kaipaavani mamma-seuraa, mutta yllätyksekseni jokaviikkoisista kokoontumisista on tullut odotettu päivän piristys. Vauvaryhmän jälkeen lapsi nukahtaa rattaisiin. Hän nukkuu rattaissa mielellään ja yleensä pitkään, joten teen pikakierroksen lähikaupassa sekä käyn Postissa tehden samalla lyhyen kävelylenkin.

22.2.kuva2

Illalla jatkan pyykkikorin tyhjentämistä ja pääsen jo melko lähelle pohjaa. Pölypalloilta ummistan edelleen silmäni, ehkä huomenna. Mieheni kylvettäessä vauvaa syön rauhassa iltapalan ja luen samalla lempilehteäni. Laitamme vauvan iltaisin kahdeksan aikoihin yöunille, jotta saamme iltaan vähän omaa tai kahdenkeskistä aikaa. Aikaisen herätyksen ollessa taattu kymmenen on ehdoton takaraja nukkumaanmenolle, joten meillä on kaksi tuntia käytettävänämme. Tänään valitsemme katsoa yhden jakson lempisarjaamme. Edellispäivän myöhäinen kotiintulo painaa silmiä ja sänky kutsuu jo puoli kymmenen jälkeen.

edf

Välillä arkipäivien kulkua pohtiessani tekisi mieli lisätä joka lauseeseen sana ”vaan”. Olin vaan kotona, vaan luin, vaan siivosin, vaan kävin kävelyllä. Tuntuu, että päivissä ei juurikaan ole muille kerrottavaa. Olen kuitenkin päättänyt lopettaa vaan-ajattelun ja olla kiitollinen jokaisesta arkisestakin päivästä. Näistä päivistähän niin kauan haaveilin.

// Suvi

Kolmena peräkkäisenä perjantaina pääsette kurkistamaan meidän Kaleidoskoopin kirjoittajien arkipäiviin.

Mistä tuntee hyvän työkaverin?

Tähän ikään mennessä olen saanut olla osa monenlaisia työyhteisöjä. On ollut niitä, joissa on tuntenut olevansa osa porukkaa, arvostettu ja pidetty. Sitten on ollut niitäkin, joissa työkaverit eivät ole edes tervehtineet aamulla töihin tullessaan. Todella iso osa työssä viihtymisestä liittyy ihmisiin, joiden kanssa töitä tekee. Ei ole siis ihan sama millaisia työkavereita sattuu saamaan.

Ystävänpäivänä kokoonnuimme nykyisten työkavereitteni kanssa yhteiseen kahvipöytään. Yksi oli leiponut kakun, toinen oli tuonut suklaata. Kolmas aloitti puheen: ”Tätä ei tule kovin usein sanottua, mutta olen kyllä todella kiitollinen tästä porukasta joka aamu, kun töihin ajelen”.

Työyhteisössä jokainen tuo peliin paitsi oman osaamisensa, myös oman persoonansa. Olen siinä mielessä onnekas, että saan tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka etäisinä pysymisen sijaan haluavat tulla lähelle. Kun yritysmaailmassa arvot muuten ovat enemmän kovia kuin pehmeitä, on upeaa, että lähimmät työkaverit tekevät töitä inhimillisellä ja ihmisläheisellä otteella.

Pelastusrengas

Jäin vielä miettimään, miksi juuri meidän on niin hyvä tehdä töitä toistemme seurassa, ja mikä tekee tästä hyvin erilaisista ihmisistä koostuvasta työyhteisöstä niin toimivan. Tulin siihen tulokseen, että hyvän työkaverin tunnistaa ainakin näistä:

Häntä ei tarvitse jännittää tai pelätä. Aamulla voi töihin tullessaan hymyillä ja tervehtiä iloisesti, eikä tarvitse miettiä, että millähän tuulella työkaveri tänään mahtaa olla. Voi olla oma itsensä, ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan. Voi pyytää apua ja kysyä neuvoa ilman pelkoa siitä, että tulee lytätyksi tai nolatuksi. Välit ovat niin mutkattomat, että annettu ja saatu palaute ei jää painavana pilvenä leijumaan ilmaan, vaan se osataan ottaa oikein vastaan, ja jatkaa yhdessä eteenpäin.

Hän tekee mitä lupaa. On tärkeää voida luottaa siihen, että jos pyydän työkaveriani tekemään jonkun asian, hän ottaa tehtävästä kopin ja vie homman maaliin. Perään ei tarvitse kysellä eikä varmistella asiaa moneen kertaan.

Hän on kiinnostunut minusta. On virkistävää voida vaikka lounastauolla jutella ihan jostain muusta, kuin työstä. Omien työkavereitteni kanssa jaamme iloja ja suruja, ostamme toisillemme vauvalahjoja, osanottokukkia ja muistamme syntymäpäiviä. Kysymme, miten lapsilla sujuu päiväkodissa, onko uusi koiranpentu jo oppinut sisäsiistiksi ja miten edellisen illan jumppatunti sujui. Emme ole siinä mielessä ystäviä, että näkisimme toisiamme vapaa-ajalla, tai tuntisimme toistemme perheitä, mutta heidän seurassaan vietän silti suurimman osan arkipäivieni tunneista.

Hän on huumorintajuinen. Hyvien juttujen ja huumorin avulla selviää raskaistakin työpäivistä. Jos aamulla mieli on maassa, työkavereiden hyvä tuuli saa omatkin suupielet nousemaan ja tuo värit takaisin harmaaseen päivään. Tiukat tilanteet kevenevät, ja kiireinen työtahti tuntuu helpommalta kestää, kun voi välillä nauraa yhdessä vedet silmissä.

Vähintään yhtä tärkeää, kuin omistaa hyvä työkaveri, on myös itse olla sellainen. Ei todellakaan ole ihan sama millainen työkaveri minä olen.

//Anna

Aamusta iltaan

Päivä ei ole vielä edes valjennut, kun suljen kotioven takanani. Tänään pääsen lähtemään aikaisin ja ihan rauhassa, kun muu perhe jää vielä nukkumaan. Saan auton kaivettua lumikerroksen alta, se käynnistyy hieman vastahakoisesti. Talvi koettelee sekä autoa, että minua.

Reilun puolen tunnin työmatkan aikana kovinkaan moni ajatus ei vielä päässäni pyöri. Usein havahdun vasta työpaikan pihassa, että täälläkös sitä taas ollaan, matkasta ei jäänyt mitään mieleen. Tänä talvena työmatkan varrella on sattunut jo useampi paha liikenneonnettomuus, se on ainakin hetkellisesti vaikuttanut omaan ajotapaani ja lisännyt varovaisuutta tien päällä.

Aamu

Työpaikalla minua on vastassa täpötäysi sähköpostikansio ja vastakeitetty aamukahvi. Valitsen ensin jälkimmäisen, ja vasta aamupalan syötyäni käyn töiden kimppuun. Suurimman osan työpäivästä istun tietokoneen äärellä. Taukojumppa muistuu mieleen valitettavan harvoin, joten selkä on kovilla. Sähköpöytä on kyllä aikeissa hankkia, mutta tilauslupa pyörii tällä hetkellä jossain suurten rattaiden uumenissa, kuten moni muukin asia isossa yrityksessä.

Lounaalla valitsen salaatin, vaikka muutakin hyvää olisi tarjolla. Työpaikkalounas on yksi niistä asioista, joita jaksoin vielä pitkään kotoa lasten parista töihin palattuani ihmetellä. Ettäkö ihan rauhassa saan keskittyä puolen tunnin ajan vain omaan syömiseeni?! Eikä tarvitse tuputtaa ruokaa kenellekään, ei syöttää ketään, eikä siivota jälkiä. Luksusta!

wheels

Iltapäivällä on pari palaveria tehtaalla. Tämä on toinen juttu, jota edelleen joka kerta tehtaan poikki kävellessäni ihmettelen. Kuka olisi uskonut, millaiseen ympäristöön päädyn työskentelemään ja  miten kauas mukavuusalueeltani joudunkaan! Tehtaan korviasärkevän kovat äänet ja voimakkaat hajut ovat kuitenkin jo tulleet tutuiksi, puikkelehdin trukkien välissä kuin ammattilainen.

Tehdaslueen pyöröporteissa käy aikamoinen vilske, kun samaan aikaan työpäivänsä lopettaa iso osa lähes 900 työntekijästä. Vaikka kuinka yritän lähteä töistä ajoissa, on muu perhe melkein joka ilta jo päivällispöydässä kun minä saavun kotiin. Päiväkodin portilla lapsia on vastassa lähes joka iltapäivä isi. Yhtenä poikkeuksellisena päivänä, kun siellä olinkin minä, kuulutti lapsi kovalla äänellä kavereilleen: ”Hei katsokaa, tuollainen se mun äiti on!”. Pieni pisto tuntui sydämessä.

iltakävelyllä

Illalla lähdemme kävellen kirjastoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minä raahaan hiki päässä pulkassa kahta lasta ja isoa kasaa kirjoja. Saanpahan ainakin liikuntaa koko päivän istumisen vastapainoksi. Posket punaisina palaamme kotiin iltapalalle, samalla jutellaan vielä päivän tapahtumista. Kuopus kertoo nähneensä televisiossa mainoksen, jossa kerrottiin, että hänen suosikkiohjelmansa palaa takaisin ruutuun maaliskuussa. Hän on siitä aika innoissaan. ”Enää pitäisi vaan tietää mikä on maaliskuu”, hän toteaa. Iltapalan jälkeen on vuorossa sama laulu, kuin kaikkina muinakin iltoina: ”Äiti, saadaanko nukkua viikonlopun kunniaksi teidän vieressä? Edes tämän kerran?? Jooko??” Muuten hyvä, mutta ihan vielä ei valitettavasti ole viikonloppu.

Lapset nukkumaan, astiat koneeseen, pyykit kuivumaan ja seuraavan päivän vaatteet jokaiselle valmiisiin kasoihin.  Kun talo on lopulta hiljainen, varmistan vielä hämärässä lastenhuoneessa, että lapsilla on päällään peittoa juuri sopivasti. Ei liikaa, ettei tule hiki, eikä liian vähän, etteivät herää yöllä kylmissään. Sitten onkin aika jo suunnata itsekin peiton alle. Kello soi seuraavana aamuna taas aivan liian aikaisin, enkä todellakaan ole sitä tyyppiä, joka pärjää vain muutaman tunnin yöunilla.

//Anna

Tänään sekä kahtena tulevana perjantaina pääsette kurkistamaan meidän Kaleidoskoopin kirjoittajien arkipäiviin. 

Avoimuus on luottamuksenosoitus

Huomaan usein toivovani, että ihmiset jakaisivat elämästään ja asioistaan syvemmin. En jaksa enää pitää yllä pintapuolisia tuttavuuksia, vaan haluaisin sukeltaa syvälle ja todella oppia tuntemaan ne ihmiset, keitä lähelläni jo on. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat rohkeasti jakaa oman elämänsä kipeitäkin käänteitä. Olen kuitenkin tajunnut, etten voi odottaa muilta avoimuutta, ellen itsekin rohkeasti avaa sisintäni. Avoimuus luo avoimuutta.

Avoimuus kertoo: ”luotan suhun niin paljon, että haluan jakaa tän kipeän/tärkeän/ison asian sun kanssa. Luotan, ettet naura päin naamaa tai väheksy asiaani, vaan kuuntelet lempeästi mitä mulla on sanottavana ja hyväksyt mut tän asian kerrottuanikin.” Oman elämänsä avoin jakaminen on valtava riski ja suuri luottamuksenosoitus. Parhaassa tapauksessa riski kuitenkin kannattaa ja avoimuus rohkaisee suhteen toista osapuolta ottamaan jossain vaiheessa saman askeleen. Minä ainakin olen usein ollut tilanteessa, jossa olen ihaillut jonkun avoimuutta miettien, että ”jos tuokin, niin kyllä minäkin rohkenen”. Avoimuus rohkaisee avoimuuteen.

edf

Avoimuus on kuin kädenojennus. Viesti siitä, että luottaa suhteen kantavan ja vastapuolen kohtelevan lempeästi kaikkein syvimpienkin salaisuuksien paljastuttua. Samalla se on myös kutsu: ”mä luotan suhun, eli säkin voit luottaa muhun.” Jos siis haluaisit sukeltaa ihmissuhteissasi syvemmälle, ole rohkea ja tee aloite olemalla ensin itse avoin. Siten avaat tietä läheisellesi luottaa sinuun ja olla myös avoin.

// Suvi

Sukkia ja suklaata

Olen saanut elämäni aikana lukemattomia ihania lahjoja. Tänään muistelen niistä elämäni ensimmäistä sukat ja suklaa -pakettia, jonka sain likimain vuosi sitten. Se pieni ja antajansa mielestä vaatimaton paketti lämmitti mieltäni niin paljon, että lämmitin niillä sukilla hetken ajan sydäntänikin. Miksikö? No, syyt ovat yksinkertaisia:

edf

Sukkia ja suklaata annetaan niille, joiden rakkaus ei riipu lahjasta rippeen vertaa. Rakkautta ei punnita antamisen ja saamisen tasapainossa, vaan siihen luotetaan myös silloin kun lahjavaa’at ovat aivan kallellaan. 

Sukkia ja suklaata on turvallista antaa niille, jotka ilahtuvat toisen läsnäolosta paljon pakettia enemmän. Suhde perustuu vuorovaikutukseen, jonka olemassa olosta jokainen paketti muistuttaa mutta jota yksikään paketti ei voi korvata. 

Sukkia ja suklaata antaa usein ehkä myös silloin, kun ei ole ollut aikaa tai rahaa keksiä muuta. Sukkien ja suklaan maailmassa ajatus todella painaa toteutusta enemmän. Parhaimmillaan sukat ja suklaa kertovat, että vaikka mä en muuta ehtinyt enkä pystynyt, niin mä ajattelin sua! Ne kertovat, että mä tiedän sun jalan koon, sen että sukkia tarviit aina ja että suklaasta et koskaan kieltäydy.

edf

Ja kun mä taas tänään vedän lahjasukat (nyt jo vähän kuluneet) jalkaani, ajattelen jälleen kerran sukkien antajaa. (Suklaan antaja on toki sama, mutta suklaan muistuttava vaikutus katosi noin kaksi tuntia suklaan saamisen jälkeen!) Mietin, kuinka onnekas olenkaan, että joku ostaa mulle sukkia ja suklaata!

Ethän siis naureskele iänikuisille sukille ja suklaille! Anna kauniita sukkia, jotka lämmittävät sääriä, sielua ja sydäntä, ja ihania suklaita, joita toinen ei raaskisi itselleen ostaa – vaikkapa ystävänpäivälahjaksi!

// Heini

Mitä jos juttelisimmekin sinusta ja minusta?

Mistä puhun, kun juttelen ystävieni kanssa? Mitkä ovat puheenaiheet, kun istumme perheen kesken ruokapöydässä? Minkälaisista kohtaamisista jää sellainen olo, että haluaisi nähdä mahdollisimman pian toistekin?

On lukuisia tunteja, joita olen viettänyt perheeni, ystävieni ja tuttujeni kanssa puhuen muista ihmisistä – sekä omasta että muiden aloitteesta. Luulen, että niin on lähinnä kahdesta syystä.

dav

Toisista ihmisistä puhumalla löytää helposti yhteistä äimisteltävää. Toisen ihmisen asioita, käyttäytymistä ja valintoja ruotiessa muodostuu usein vaivatta yhteinen ymmärrys – ja se yhdistää.

Se on oikein helppo tapa välttää puhumista itsestä. Kun jutun vie yhteisiin kavereihin, sisaruksiin tai niiden lapsiin, voi helposti istua kahvipöydässä puolitoista tuntia kertomatta juuri mitään itsestään ja omista kuulumisistaan.

Jälkeenpäin noiden hetkien jälkeen olo on kuitenkin valju, ehkä tunkkainenkin. Kun kohtaamisesta tulee pelkkää tietojen tai mutujen vaihtoa tai jopa juoruamista, mikään ihmissuhde ei rakennu.

En kuitenkaan usko, että toisista ihmisistä puhuminen on aina juoruamista. Joskus se on tarpeellista, jotta ymmärtäisi sitä toista, itseään ja tuota ihmissuhdetta paremmin. Joskus on pakko kysyä joltain ulkopuoliselta: olenko ihan hullu, kun musta tää juttu tuntuu tältä? Löytääkseen tapoja kulkea eteenpäin tarvitaan joskus jonkun kolmannen kuuntelevia korvia ja toisinaan myös viisaita sanoja. Viime kädessä motiivi puhumiselle ratkaissee aina sen, milloin kyse on juoruamisesta, milloin jostain aivan muusta.

edf

Ehkä kuitenkin on niin, että rakentaaksemme ihmissuhteitamme meidän tulisi kertoa enemmän itsestämme, kuunnella toista ja pohtia juuri meidän kahden välistä suhdetta. Kertoa oikeat kuulumiset, sanottaa miltä mikäkin tuntuu, loukata ja saada anteeksi, tulla satutetuksia ja antaa anteeksi. Kohdata ilman väliin vedettyjä ihmisiä.

Voiko olla niin, että mitä syvempi ihmissuhde, sitä vähemmän puhetta poissaolevista? Ja silti – tai ehkä juuri siksi – ei haluaisi yhteisen ajan loppuvan ikinä.

// Heini

Uusia ulottuvuuksia lukemiseen

Kenellekään ei enää liene epäselvää, että me Kaleidoskoopin kirjoittajat rakastamme kirjoja ja lukemista. Olemmekin jakaneet lukuvinkkejä useaan otteeseen, löydät kaikki kirjoittamamme kirja-aiheiset postaukset kirjat-tunnisteen alta. Tällä kertaa en kuitenkaan jaa lukusuosituksia vaan muutaman vinkin, joiden avulla voit saada uusia ulottuvuuksia lukuharrastukseesi.

Ensimmäinen vinkki: perusta kirjapiiri. Aloitimme kolmen ystäväni kanssa kirjapiirin tammikuussa 2016 ja sen jälkeen olen ilokseni lukenut huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Tässä muutamia kirjapiirin hyviä puolia:

  • Minulla ainakin on melkein aina kirjan luettuani sellainen olo, että olisi tosi kiva jutella kirjasta heränneistä ajatuksista jonkun kanssa. Useimmiten se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska harvemmin sitä ihan sattumalta lukee lähipiirin kanssa samoja kirjoja samanaikaisesti. Kirjapiiri korjaa tämän ongelman, ja lukemistaan kirjoista (niin hyvistä kuin huonoista) pääsee paasaamaan antaumuksella ja säästelemättä. Täten kirjapiiri myös säästää pahaa-aavistamattomat läheiset lukutoukan luennoilta.
  • Kokoonnumme kirjapiirimme kanssa kuukauden välein, luemme siis yleensä yhden kirjan kuukaudessa. Kirjapiiri kuitenkin on kasvattanut lukemieni kirjojen määrää muutenkin, koska usein tulee sellainen olo, että tekisi mieli heti aloittaa joku uusi kirja kirjapiirissä lukemamme kirjan perään. Kirjapiiri lisää ”lukemisen imua”.
  • Kirjapiirin ansiosta olen lukenut paljon sellaisia kirjoja, joihin en varmasti itse olisi tarttunut. Jokaisella piirimme jäsenellä on omanlaisensa kirjamaku ja sen takia lukulistalle päätyykin kirjoja laidasta laitaan.

1.2

Toinen vinkki: lataa Goodreads-sovellus. Olin kuullut tästä sovelluksesta joskus aiemminkin, mutta vasta joulukuussa erään tuttuni suositus sai minut tutustumaan sovellukseen lähemmin. Goodreadsissa voi tehdä kaikkea lukemiseen liittyvää oheistoimintaa, josta myös pidän, kuten:

  • pitää listaa lukemistaan kirjoista
  • listata kirjoja, jotka haluaisi lukea
  • kirjoittaa arvioita lukemistaan kirjoista sekä lukea muiden kirjoittamia arvioita
  • seurata, mitä Goodreadsiin liittyneet ystävät tai muuten vain kiinnostavat henkilöt lukevat ja saada hyviä lukuvinkkejä
  • skannata mielenkiintoisten kirjojen kannet esim. kirjakaupassa ja lisätä ne suoraan to read -listalleen.

Olen pitänyt vuodesta 2014 lähtien listaa lukemistani kirjoista. Lisäksi minulla on ollut tapana ottaa kirjakaupassa kuvia kirjoista, jotka olisi kiva lukea jossain vaiheessa. Tykkään myös kirjan luettuani käydä selailemassa netissä kirjabloggaajien arvioita kirjasta. Se on vähän niinkuin virtuaalinen kirjapiiri, jos olen lukenut kirjan yksin: pääsen lukemaan, mitä mieltä muut ovat kirjasta. Goodreadsissa voin tehdä kaikkia näitä samassa paikassa.

Lopuksi vielä ilmainen pro-vinkki: kustantamojen julkaisukatalogit. Jos olet kyllästynyt kirjastojen tuskastuttavan pitkiin uutuuskirjojen varausjonoihin, tee niinkuin minä olen joskus tehnyt ja selaa alkusyksystä ja -keväällä läpi eri kustantamojen sähköiset uutuuskatalogit. Siten saat tietää, jos lempikirjailijaltasi on muutaman kuukauden päässä tulossa uusi kirja, ja voit varata sen hyvissä ajoin ennen kuin suuri yleisö näkee sen kirjakaupoissa ja innostuu varailemaan. Been there, done that, hyvästi varausnumero 207!

// Suvi