Maailman paras siemennäkkäri

Samalla otsikolla resepti löytyy Leila Lindholmin kirjasta Herkullisen tuoretta ruokaaenkä itsekään tätä uskomattoman koukuttavaa herkkua paremmin voisi kuvailla. Näkkäri on gluteeniton, maidoton ja munaton, joten se sopii monenlaisiin ruokavalioihin. Tekeminen on todella helppoa, ja siemeniä voi vaihdella oman makunsa mukaan. Sipaise päälle nokare voita, tai kruunaa siivulla hyvää juustoa. Vaatimaton ulkonäkö hämää, tämä oikeasti on ihan älyttömän herkullista!

Näillä määrillä valmista näkkäriä tulee 2 pellillistä:

200 g auringonkukansiemeniä
1 dl kokonaisia pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl psylliumia
2 rkl mantelijauhetta
1 tl suolaa
5 dl vettä
½ dl unikonsiemeniä
Sormisuolaa

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Sekoita yhteen kaikki muut aineet, paitsi unikonsiemenet ja sormisuola, ja anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.

Levitä taikina ohuesti kahdelle pellille. Ripottele päälle unikonsiemenet ja sormisuolaa. Paista noin 70 minuuttia.

Kannattaa irrottaa leivät leivinpaperista kun ne ovat vielä lämpimiä, niin ne irtoavat helpommin.

näkkäri

Maailman paras siemennäkkäri

Ethän unohda

Kesken kaiken
juhlahumun ilon ja onnen
hymy edelleen kasvoillani
painoin käteni sydämeni päälle
siunasin salaa sen surullisia soppia

Ethän unohda minun sydäntäni
joka suree hiljaa sitä samaa
jota ympärillä juhlitaan

Hoidathan minunkin sydäntäni
joka kovasti kaipaa sitä
minkä muut kyllä saavat

Autathan minun sydäntäni
venymään toisten iloon
silloinkin kun se niin kovin koskee

Ethän unohda minun sydäntäni
jonka tarvitsee kipeästi tuntea
että joku näkee kaiken tämän kivun

juhlakuva blogiin

Ethän unohda

Älä kärsi kahdesti

Oli kyseessä millainen tilanne tahansa, yritän nykyään huolen nostaessa päätään toistella itselleni näitä sanoja:

”If you worry, you suffer twice.”

– J.K. Rowling

Murehtimalla asioita etukäteen kärsit kahdesti. Tiedän varsin hyvin, kuinka helppoa on lähteä entäjosmitäsittenselviänkö –tielle, se tie kun on ainakin minun päässäni jo valmiiksi tallattu. Mutta entä jos seuraavalla kerralla huolen kolkutellessa ovelle alkaisitkin avata ihan uutta polkua? Siihen suuntaan, jossa siintää rotkon sijasta valo. Saattaa nimittäin käydä niinkin, ettet joudu kärsimään ollenkaan. Kaikki voi mennä ihan hyvinkin.

Processed with VSCO with f2 preset

Älä kärsi kahdesti

Minun kokoiseni paikka

Selkäsi on lämmin ja ihan siinä käteni ulottuvilla
on kaikki mitä koskaan pyysin
Suren sitä, että usein ohitan katseesi,
en tartu hetkiin enkä pysähdy päiviin
Verukkeiden varjolla kiirehdin eteenpäin,
enkä huomaa pieniä asioita,
kevyttä kosketusta, hiljaista huokausta

Kuin höyhenellä sipaisen sormellani olkapäätäsi
Käännyt ympäri ja pääni löytää tutun paikkansa kainalossasi
Juuri tähän minä sovin, juuri tässä haluan olla

IMG_2230

Minun kokoiseni paikka

Mukillinen parasta teetä

Pöytä oli katettu Iittalan Sarjattoman astioilla. Kynttilät paloivat, ja lautasen viereen oli taiteltu kaunis servetti. Meille tarjoiltiin mausteista kanakeittoa ja juuri uunista tullutta leipää. Marraskuisen työpäivän jälkeen tuo keidashetki teki mieli tuutata jokaiseen someen: katsokaa nyt koko maailma, miten ihanaa on tulla valmiiseen, kauniiseen ruokapöytään pimeydestä väsyneenä ja työstä vähän räytyneenä! 

Hetki ei kuitenkaan päätynyt someen, eikä tuo hetki päättynyt puhtaaksi kaalittuun keittolautaseenkaan. Sen jälkeen pöytään nostettiin itsetehty kakku ja mukiin suositeltiin uutta teetuttavuutta. Ja sitä teetä löysin itseni metsästämästä heti seuraavana päivänä – ja monena muuna päivänä sen jälkeen.

Tuosta hetkestä on jo muutama vuosi, mutta yhä vain tuo tee pitää pintansa. (Ja toki myös kanakeitto, leipä ja kakku eteen tarjoiltuina!) Se on ainoa tee, johon lorautan tilkan maitoa. Se on tee, johon en ole kyllästynyt huolimatta kolmenumeroisesta luvusta juotuja mukillisia.

Ja tässä se on: Clipperin Love me truly. Siinä maistuu kaneli, inkivääri, kardemumma ja neilikka sekä ripaus lakritsia. Se on vähän niin kuin laiskan naisen (tai miehen) chai. Suosittelen pitämään teepussia mukissa niin kauan kunnes muki on tyhjä.

clipper

PS. Tiedän kyllä: tuote ei ole teetä ensinkään. Uutteeksi sitä kai virallisesti kutsutaan, mutta kuka nyt sanoisi: “Tule meille iltauutteelle!” Kyllä siinä heräisi kysymys jos toinenkin.

Mukillinen parasta teetä

Hyvä(ä) naistenpäivä(ä)

– Ope mä haluaisin olla poika!

– Ai minkä takia?

– Kun pojat voi tehdä niin paljon sellaisia asioita mitä tytöt ei voi tehdä. 

***

Naistenpäivä oli jo viime viikolla, mutta koska joka päivä on naistenpäivä, voinee siitä varmasti puhua tänäänkin. Vähän hirvittää avata ajatuksia tästä aiheesta, pelkään nimittäin sohaisevani muurahaispesään jos toiseenkin. Toivon kuitenkin näiden rivien värittyvän mustavalkoisuuden sijaan mahdollisimman monilla eri sävyillä.

Ensinnäkin: minulla ei ole mitään naistenpäivää vastaan, päinvastoin. Naistenpäivän juuret löytyvät 1900-luvun alusta, ajasta, jolloin naisilla ei ollut yhteiskunnallisesti millään muotoa samoja oikeuksia kuin miehillä. Silloin oli varmasti enemmän kuin aiheellista pyrkiä parantamaan naisten asemaa yhteiskunnassa mm. vaatimalla naisille äänioikeutta. Uskonkin, että naistenpäivän yhteydessä voidaan pitää esillä monia tärkeitä teemoja, kuten vaikkapa Amnesty on tänä vuonna tehnyt kampanjoimalla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Jokaisella tytöllä ja naisella on oikeus turvalliseen, väkivallasta vapaaseen elämään. Toinen naistenpäivänä usein esiin nostettava teema on tyttöjen koulutus, ja sillä saralla naisten ja tyttöjen asemassa onkin yhä rutkasti parannettavaa etenkin kehittyvissä maissa.

Naisten lähestymistapa maaliskuun kahdeksanteen on usein ”mitähän ne miehet meille tänään keksii?”-tyylinen. Ja sitten kun ne miehet ei mitään keksikään, voidaan työpaikan kahvipöydässä yhdessä päivitellä, kun ei ne taaskaan tajunneet ostaa edes sitä Pirkan viiden euron tulppaanikimppua. Päivästä, jolloin pitäisi arvostaa naisia, tuleekin helposti päivä, jolloin moititaan miehiä. Tässä vaiheessa alan aika nopeasti nähdä punaista. Eikö naistenpäivän varsinainen merkitys jää vähän valjuksi, jos naiset käyttävät suuren osan päivästä miestensä yleisen saamattomuuden esille tuomiseen tai taantuvat vain passiivisiksi huomionosoitusten vastaanottajiksi?

12.3._blogiin

Älkääkä ymmärtäkö väärin: kaikenlainen kanssaihmisten muistaminen ja huomioiminen on mielestäni ihailtavaa, tärkeää ja kannustettavaa toimintaa, oli kyseessä mikä tahansa ihmissuhde. Toivoisin niin, että me kaikki haluaisimme nähdä vaivaa läheistemme eteen ja olisimme valmiita opettelemaan heidän rakkautensa kielen ja puhumaan sitä, vaikka se vaatisikin välillä vähän vaivannäköä. Toki yritän ymmärtää senkin tosiseikan, että lahjat (ja kukat) ovat joillekin meistä tärkeämpiä rakkaudenosoituksina kuin toisille (voitte arvata kumpaan ryhmään kuulun). Jos siis haluatte saada ja antaa kukkia kahdeksas maaliskuuta tai milloin tahansa, antakaa palaa!

Vielä viimeinen valitusvirsi: sekin häiritsee, jos naistenpäivänä juhlitaan vain näitä meidän kauniita naisia. Eikö juuri tuo määritelmä vesitä kaikkia niitä asioita, joiden ajamiseksi naistenpäivä alun perin syntyi? En tiedä teistä, mutta minä ainakin tulisin paljon mieluummin kuvailluksi ja huomioiduksi vaikkapa luotettavana, aikaansaavana, lempeänä, ystävällisenä, ymmärtäväisenä, kärsivällisenä, älykkäänä tai huolehtivaisena naisena. Nuo ominaisuudet kun tekevät minusta yhtä lailla naisen kuin ulkoiset piirteeni.

Tässä vaiheessa saatat jo miettiä, onko tälle kaikelle edestakaiselle pohdiskelulle kenties tulossa jokin lopputulema. Hyvä kysymys! Ehkä tämän(kään) keskustelunavauksen tarkoitus ei ole tarjota valmista vastausta, vaan herättää ajatuksia. Ketä ja mitä varten naistenpäivää vietetään? Miten sitä voisi parhaiten viettää päivän alkuperäistä tarkoitusta unohtamatta? Mitä hyvää naistenpäivä voi saada aikaan? Rakastan olla nainen ja haluan nähdä naisten ja tyttöjen aseman parantuvan ympäri maailmaa, mutta en miesten kustannuksella.

Minä ainakin aion jatkaa mielipiteeni muodostamista tästä asiasta, ja otan mielelläni vastaan lisää rakennusaineita. Olisi mielenkiintoista kuulla kommenttejanne, mikäli yksi maaliskuinen torstaipäivä herätti teissä yhtä paljon ajatuksia kuin allekirjoittaneessa.

Hyvä(ä) naistenpäivä(ä)

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

IMG_2188

Mitä yritän siis sanoa?

Oli meri, oli tuuli, oli aika.

Oli pöytä, oli keittiö, oli mies.

Ei ollut mitään.

Tarina alkaa ihan tavallisena arkiaamuna, yhdestä pienestä lauseesta. ”Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen”, toteaa naisen aviomies kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Lause jää leijumaan raskaana, heittäen epäilyksen varjon kaiken siihen asti koetun ylle. Elämä sellaisena kuin se on ollut muuttuu lopullisesti, kartat hukkuvat, suunta katoaa.

Autofiktiivisessä teoksessaan Selja Ahava kuvaa kipeän kauniisti shokkiaan ja suruaan miehensä muuttuessa pala palalta joksikin toiseksi, vieraaksi. Rinnalla kulkee tarina Kolumbuksesta, joka uskoi kuolemaansa asti löytäneensä Intian. Nainen oli uskonut löytäneensä elämänsä miehen. Molemmat olivat kokonaisen mantereen verran väärässä.

Ennen kuin mieheni katoaa, haluan kuvata hänet tarkasti. Haluan nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, lihaksen ja ruumiinosan. Haluan todistaa, että hän oli. En koskaan ajatellut, että ihmisen ruumiinosat olisivat kiinnostavia, mutta nyt haluan tallettaa näistä jokaisen.

Tämä on menetykseni kartta.

Nainen pelkää tulleensa petetyksi alusta asti. Onko kaikki ollut valhetta, onko rakkautta koskaan ollutkaan? Yhteiset muistot muuttuvat epäluotettaviksi ja yhteinen menneisyys tuntuu katoavan. Nainen ei haluaisi menettää miestään, vaan kirjoittaa hänet muistiin tarkasti, kuin todistaakseen, että mies oli olemassa. Nainen piirtää menetyksensä kartan, aivan kuten Kolumbus piirsi karttaa purjehduksestaan. Samalla koko ajan miettien, miten saatoin olla näin väärässä, enkö todella koskaan epäillyt mitään?

Haastattelussa Ahava itse toteaa näin: ”Kolumbus purjehti neljä kertaa yli valtameren eikä silti koskaan ymmärtänyt, ettei ollut saapunut Intiaan. Minua kosketti hänen epätoivoinen vimmansa olla oikeassa. Mielessäni samaistuivat nämä huudot: Kolumbus huutamassa ”Siellä oli Intia!” ja minä itse: ”Minulla oli mies!”

Ahavan teksti on paljasta, runollista ja kauniin yksinkertaista. Kirjan sivuilla ei ole yhtään turhaa sanaa. Kaikki olennainen, hätä ja tuska, kaipuu ja pettymys, on läsnä käsin kosketeltavana. Kirja tekisi mieli ahmaista yhdeltä istumalta loppuun, mutta välillä on ihan pakko pysähtyä punnitsemaan sanojen painoa.

-Minä haluan hautajaiset.

-Ei tunnu kuolleelta, sanoo mieheni ja kävelee pois.

 

 

 

Perjantain teemapostausten sarja saa jatkoa, nyt pääsette kurkistamaan meidän #lempijuttuja. Luvassa on ainakin kirjoja, joita et malta laskea käsistäsi, reseptejä, jotka saavat veden kielelle sekä löytöjä, joista emme luovu.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa