Mökillä kaikki on vähän ihanampaa

Istun aurinkoisella terassilla. Ympäriltä kuuluu vain lokkien kirkumista ja lintujen viserrystä. Siirrän lepotuolia auringon mukaan ja hätistelen välillä pois muutaman hyttysen. Auringon lämpö tuntuu tervetulleelta talvenkalpealla iholla.

Aurinko porottaa selkään, kun kyykin hiekalla ja kiskon yksitellen juurineen pois hiekkarannan vallanneita kasveja. Aikaansaannoksestani seuraava tyydytys on suuri, kun hiekka siistiytyy poiskiskottu kasvi toisensa jälkeen.

Kiuas sihauttaa ilmoille lempeät löylyt. Ylälauteella on liian kuuma, alalauteella juuri sopiva. Ilma on viileä ja sateinen kuten usein juhannuksena, mutta uimassa on silti käytävä. Saunan jälkeen istutaan pyyhe päällä terassilla ja juodaan vihreää Jaffaa.

DSC_0114_1529859585758

Herään ikkunasta välkehtivään auringonvaloon. Puhelimen mukaan kello on vasta vähän yli seitsemän. Seuraava havaintoni on keittiöstä kuuluva kolina. Pikkuveli siellä paistaa aamupalaksi eilispäivän kalansaalista. Miten niin ei voi syödä kuhaa ja ahventa aamupalaksi?

Jonkun mielestä mökillä kaikki saattaa tuntua hitusen vaivalloisemmalta kuin kotioloissa. Tottahan se on, että mökillä sellaiset askareet, jotka kotona hoituvat napin painalluksella, vievät paljon enemmän aikaa. Tiskaaminen, saunan lämmittäminen, ruoanlaitto, you name it.

Minun mielestäni mökillä kaikki tuntuu kuitenkin hitusen ihanammalta kuin kotioloissa. Ruoka maistuu vähän paremmalta, uni tuntuu sikeämmältä ja löylyt leppoisammilta. Saatanpa itsekin olla vähän rennompi. Päivä tuntuu pidemmältä, vaikka juuri mitään arjen mittareilla ”järkevää” ei olisikaan tullut tehtyä.

Mökki ja minä voidaan edelleen hyvin.

Aarreaittoja

Uskon vakaasti siihen, että toisen roska on toisen aarre. Lapsena en jakanut äitini innostusta kirpputoreihin ja lähinnä kyllästyneenä odottelin ulko-ovella kun äiti kolusi viimeisenkin nurkan. Minusta kirpparit olivat tylsiä ja pahanhajuisia paikkoja, enkä olisi millään jaksanut jokaisella kesälomareissulla ensimmäisenä katsastaa uuden kaupungin kirppareita. Niin vaan olen kuitenkin seurannut äitini jalanjäljissä, ja kirpparikärpänen on päässyt puraisemaan. Ei ole Helsingin reissua ilman Kaivarin Kanuunaa, ja olenpa muutama vuosi sitten jopa varta vasten suunnitellut reissun pohjanmaalle ihan vain päästäkseni osallistumaan unelmieni kirpparitapahtumaan Loppisraceen.

kirppis

Kirpparille mennessään ei koskaan voi tietää millaiseen aarteeseen törmää. Sitä paitsi, nykyisin osa kirpputoreista muistuttaa jo enemmän design –liikkeitä kuin käytettyjen tavaroiden myymälöitä, joten pahasta hajusta ja nuhruisuudesta ei ole pelkoa. Upeat huonekalut ja sisustusesineet vain odottavat löytäjäänsä, vaatteista puhumattakaan. Varsinkin vauvojen ja pienten lasten hyväkuntoisia vaatteita ovat kirpputorit pullollaan. Oikein hyvä kirpparilöytö on ihan mahtava juttu ja kierrätyshän se vasta hienoa onkin! Ja jos joku vaate tai tavara on säilynyt hyvänä jo yhdellä tai useammallakin käyttäjällä ennen minua, sen laatu on todennäköisesti keskivertoa parempi.

Löytöjen tekeminen on ihan oma taiteenlajinsa. Kirpputoreilla pitää käydä tarpeeksi usein, jotta ote säilyy. Silmä kyllä harjaantuu näkemään millaisten pöytien eteen kannattaa pysähtyä, ja mitä kasoja on syytä tonkia vähän perusteellisemmin. Paras aika olisi käydä heti aamusta, kun myyjät ovat edellisenä iltana käyneet siivoamassa pöytiään ja täydentämässä tarjontaa. Tarvitaan vain kiireetön hetki ja ennakkoluuloton asenne, ja pian voit olla oman elämäsi kirppiskeisari.

Kotikaupungin vakiokierrokseeni kuuluvat Silinteri, Kirrin SPR, sekä Sovatek. Kesäviikonloppuisin hyväntuuliseen kirppistunnelmaan pääsee myös Sepänaukion ulkoilmakirpputorilla.

Otan osaa suruusi

En ollut koskaan nähnyt sinua aiemmin. En tiennyt ammattiasi, kotitaloasi enkä mahdollisia lemmikkejäsi. En tiennyt, mistä pidit tai innostuit, mitä inhosit tai kavahdit. Ennen tätä päivää en tiennyt edes sitä, miltä näytät. En ollut ajatellut sinua kertaakaan.

Ja nyt muutaman päivän ajan olen ajatellut sinua enemmän kuin ketään. Olen miettinyt, mitä käyt tänään, tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina läpi. Olen miettinyt suruasi, kipuasi, ikävääsi. Olen ajatellut elämääsi, johon on leikkautunut uusi ennen ja jälkeen -päivä. Olen itkenyt puolestasi, vaikka minun kyyneleeni eivät vie pois rahtuakaan murheestasi.

Kun sitten näin sinut, tunnistin sinut heti. Tiesin sinusta nimittäin sen yhden asian, joka peittää näinä päivinä alleen kaiken muun. Hänet, joka saapumisellaan täytti sydämesi ennenkokemattomalla rakkaudella, on nyt lähdöllään täyttänyt sydämesi jokaisen nurkan mitä kipeimmällä surulla.

otan osaa suruusi

Sillä ensimmäisellä ja ainoalla tapaamisellamme kävelin eteesi ja kysyin, voinko halata. Siinä sinua pidellessäni sanoin sen ainoan, minkä osasin: olen aivan hirvittävän pahoillani. Ja sydäntäni särki, kun minun jo irrottaessa otettani, sinä pidit vielä kiinni. Surusi suuruus tuntui sietämättömältä.

Voi kun toivon, että sinulla on riittävän monta olkapäätä, joita vasten itkeä. Riittävän monta käsiparia, jotka ojentavat eteesi nenäliinoja ja täysiä ruokalautasia. Riittävän monta silmäparia, jotka katsovat sinuun lempeästi silloinkin kun surusi tuntuu kestävän aina vaan. Voi kun toivon, että saat lohdutusta, johon kääriytyä kuin lämpimimpään peittoon.

Tunnettu ja rakastettu

Kaikkein arvokkain ihmissuhde on mielestäni sellainen, jossa ei ole läsnä pisaraakaan piilottelua tai piileskelyä, eikä tietoakaan teeskentelystä. Sellainen ihmissuhde on lastattu luottamuksella, kuorrutettu kiitollisuudella ja sinetöity sitoutumisella.

Niin arvokkaat ihmissuhteet eivät synny itsestään. Molempien täytyy kulkea pitkä tie, joka on usein kyynelillä koristeltu. Täytyy uskaltaa sanoa ääneen kaikki tunteet ja ajatukset, ne rumatkin, nekin joita ei mieluusti haluaisi edes siellä sydämensä salaisimmassa sopukassa säilöä. Täytyy uskaltaa näyttää haavat, joiden kipu nostaa vieläkin kyyneleet silmiin. Täytyy uskaltaa olla minä, niin pelottavaa kuin se onkin. Täytyy uskaltaa pysyä vierellä silloinkin, kun ei tiedä mitä tuleva tuo tullessaan.

Sen pitkän tien päässä odottaa kuitenkin jotain ihanaa: ihmissuhde, jossa tietää olevansa täysin tunnettu ja ymmärretty, ja senkin jälkeen vielä hyväksytty ja rakastettu. Se vapauttaa.

15.6.kuva

“To be loved but not known is comforting but superficial.
To be known and not loved is our greatest fear.
But to be fully known and truly loved is, well, a lot like being loved by God.
It is what we need more than anything.
It liberates us from pretense, humbles us out of our self-righteousness, and fortifies us for any difficulty life can throw at us.”

-Timothy Keller

Ensimmäinen vuosi

IMG_0314

Vuosi sitten elämäni keikahti ylösalaisin, kun kuuden lasten kanssa kotona vietetyn vuoden jälkeen sain uuden työpaikan. Vuosi on ollut opettavainen, silmiä avaava ja se on kulunut ihan uskomattoman nopeasti. Alun epäilyksistä huolimatta nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt juuri minulle sopivan paikan, jossa voin kehittyä ja jossa pääsen myös toteuttamaan itseäni. Olen pikkuhiljaa päästänyt irti kotiäidin roolista, ja se on ollut positiivinen juttu koko perheelle. Kun äiti on saanut muutakin ajateltavaa kuin kasautuvat pyykkivuoret ja lasten kinastelujen selvittely, on energiaa niihin pyykkivuoriin ja kinasteluihin riittänyt paljon aiempaa enemmän.

Vuoteen uudessa työpaikassa on mahtunut monenlaista. Ainakin olen

vastaanottanut reilut 5000 sähköpostia
juonut kuutisensataa kupillista kahvia
istunut noin 800 tuntia palavereissa
ajanut autolla yli 20 000 kilometriä
saanut enemmän kuin 700 uutta työkaveria

olen venynyt, paukkunut ja riittänyt sellaiseenkin, mihin en olisi uskonut
olen vastannut kritiikkiin ystävällisyydellä, ja kihissyt kiukusta vasta kotimatkalla
olen törmännyt seinään ja kiertänyt sen ohi toiselta puolelta

olen ollut eri mieltä ja avannut suuni tiukassakin tilanteessa
olen ottanut oman paikkani ja tehnyt asioita omalla tavallani
olen osoittautunut luottamuksen arvoiseksi

olen oppinut hurjan määrän uutta ja palauttanut mieleeni vanhaa
olen saanut tehdä asioita, jotka tuovat minusta esiin parhaat puoleni
olen myös joutunut toimimaan viestinviejänä, jota todellakin ammutaan

olen kuullut salaisuuksia ja pitänyt ne omana tietonani
olen jakanut elämää ihmisten kanssa, joita en vuosi sitten ollut edes vielä tavannut
olen saanut osakseni hyväksyvän katseen, jonka tiedän olevan paljon enemmän arvoinen kuin monet ylistävät sanat

Kunhan ollaan rannalla!

Rakastan rantoja: hiekkarantoja, kallioisia rantoja, mökkirantoja, etelän hotellien edestä alkavia loppumattomia rantoja, järvien rantoja, merien rantoja, vähän myös pienten lampien rantoja!

Vuosi sitten kesäloma alkoi kallioisella rannalla villasukat jaloissa ja kuorivaatteet päällä. Muutaman päivän päästä aurinko paahtoi meitä hiekkarannalla piknikeväitä syödessä ja lasten vedessä peuhatessa. Lisäksi kesään mahtui muun muuassa kahveja mökkilaiturilla, lounassalaattia kaupunkilaiturilla, meren kohinan kuuntelua ison kiven päällä, auringonlaskun ihastelua autolautan irtaantuessa satamasta sekä lounaan valmistamista, uimista, hiljaisuutta, nauruhepuleita, lukemista ja nukkumista Norjan vuonojen rannoilla.

Ei siis väliä, onko hellettä tai jotain muuta. Ranta rauhoittaa – siihen tarvitaan vain liplattavaa vettä ja kevyesti puhaltavaa tuulta. Rannalla rentoutuu – kun antaa katseen levätä vastarannassa tai horisontissa, löytävät ajatuksetkin lempeämmän rytmin.

Olipa siis päivän ohjelmassa mitä tahansa juttelusta jumppailuun, pötköttelystä pelaamiseen tai lounaasta lukemiseen, niin mielestäni se kaikki on aina vähän ihanampaa rannalla.

kunhan ollaan rannalla blogi

Pidä musta kii

Sun täytyy pitää musta kiinni aina.
Silloinkin kun et jaksa,
kun en ymmärrä,
ja satutan.
Silloinkin kun sulkeudut,
kun vetäydyn,
ja teen virheitä.

Sun täytyy pysyä mun lähellä aina.
Vaikka kipu tuntuis liian suurelta,
matka liian raskaalta,
hiljaisuus liian syvältä.
Vaikka sanoja olis vähän,
kysymyksiä ihan liikaa,
eikä vastauksia ollenkaan.

Sillä mä aion pitää susta kiinni aina.
Aion pysyä sun lähellä aina.
Koska ei voi olla niin,
ettei sun käsi olis mun kädessä
eikä sun sydän mun sydämessä kiinni.

3.6._kuva_blogiin