Laiturin nokassa

Olimme olleet mökillä vasta muutaman tunnin, mutta tuosta vinosta, harmaantuneesta laiturista oli jo ehtinyt tulla lempipaikkani. Olin ihastellut laiturilta avautuvaa näkymää jo moneen otteeseen, mutta siitä tuntui olevan mahdotonta saada tarpeekseen. Siispä muiden mennessä yöpuulle hiippailin vielä kerran rantaan ja istahdin laiturin nokkaan.

Ihoani helli lämmin kesäillan henkäys, jossa ei vielä myöhään illallakaan tuntunut pienintäkään viileää vivahdetta. Istuin hievahtamatta tuijottaen vuoroin taivasta ja järvenselkää, osaamatta päättää kumpaan katseeni kiinnittäisin. Yritin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan ja värisävyn. Taivas oli kuin alati muuttuva taideteos, jonka nopeasti muuttuvat sävyt heijastuivat kauniisti tyynenä lepäävän järven pinnasta. Vastarannalla kohosivat utuiset tunturit, ja järvi tuntui jatkuvan rikkumattomana päättymättömän pitkälle. Mistään ei kuulunut mitään eikä missään näkynyt ketään, muutamaa ohi lentelevää lintua lukuunottamatta.

dav

Imiessäni itseeni kumpuilevien tunturien, värikylläisen taivaan ja tyynen järven epätavallista yhdistelmää tuntui kuin kaiken Luoja olisi valmistanut kaiken sen kauneuden juuri minun sydäntäni varten. Maalannut taivaan mitä kauneimmilla väreillä ja tyynnyttänyt järven heijastamaan yläpuolella tapahtuvan kauneuden. Asettanut tunturitkin vastarannalle jykevän liikkumattomina suuruuttaan julistamaan. Ja sen tehtyään tuonut vielä minut juuri tuohon laiturin nokkaan luomaansa ihmettelemään.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Ketä kiität?

Nykyään on muotia kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Monissa lifestyle-blogeissa, mindfulness-oppaissa ja self help -kirjoissa kehotetaan kirjoittamaan joka päivä ylös asioita, joista on kiitollinen. Onpa kirjakaupoissa myynnissä varta vasten tätä tarkoitusta varten räätälöityjä päiväkirjojakin. Tausta-ajatuksena lienee, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen auttaa meitä näkemään arjessamme läsnä olevia hyviä asioita, isoja ja pieniä. Se voi jopa lisätä kiitollisuuttamme, ja onpa väitetty niinkin, että kiitollisuus tekee ihmisistä terveempiä.

Somessa käytetään myös usein kuvien yhteydessä hashtagia #kiitollinensiunattuonnellinen. Oikeastaan juuri somesta sain lähtölaukaisun pohdinnoilleni kiitollisuudesta. Monet ihmiset pitävät kiitollisuuspäiväkirjaa ja julistavat olevansa kiitollisia, mutta kenelle? Universumille, maailmankaikkeudelle vai jollekin muulle korkeammalle voimalle? Jumalalle? Vai sittenkin omille vanhemmilleen, puolisolleen tai ystävilleen?  Voiko olla kiitollinen ilman kohdetta?

edf

Älkää käsittäkö väärin. Pidän itsekin kiitollisuuspäiväkirjaa, ja se on mielestäni hyvä rutiini. Olen kuitenkin pohtinut viime aikoina sitä, kenelle osoitamme kiitollisuutemme, ja mitä oikeasti tarkoitamme sanoessamme olevamme kiitollisia. Voi olla, että haluamme itse asiassa sanoa olevamme onnellisia. On kuitenkin helpompaa pukea tuo tunne sanoiksi kertomalla olevansa kiitollinen, sillä kiitollisuuteen sisältyy nöyryys. Ollessani kiitollinen tiedostan, etteivät hyvät asiat elämässäni ole omaa ansiotani. On ehkä hyväksytympää sanoa olevansa kiitollinen elämässään olevista asioista kuin olevansa onnellinen tai iloinen niistä.

Jos taas olemme todella kiitollisia ja ajattelemme, että elämässämme oleva hyvä on lahjaksi saatua, toivoisin, että kertoisimme suoraan ketä kiitämme. Haluan itse kohdistaa kiitokseni oikein. Haluan oppia sanoittamaan kiitollisuuteni niin, ettei jää epäselväksi, ketä kiitän. Jos uskon, että jokainen hyvä lahja tulee kaiken Luojalta, miksi osoittaisin kiitokseni vain häilyvästi jonnekin universumiin?

Oletko sinä pohtinut, ketä kiität?

// Suvi

Mihin viimeksi jäätiin

”On niin mahtavaa, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi aina jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka ei oltaisi nähty pitkään aikaan”.

Olen miettinyt, mitä nuo sanat todella pitävät sisällään. Onko oikeasti mahdollista jatkaa siitä, mihin vaikkapa vuosi sitten jäätiin? Vuoden aikana molempien elämässä on varmasti tapahtunut paljon kaikenlaista: onko mahdollista kiriä väliin jäänyt aika kiinni? Käytännössähän kyse on siitä, että palataan vuosi taaksepäin ja yritetään referoida vuoden tapahtumat. Uskon, että pystymme melko nopeasti kertomaan pääpiirteittäin, mitä olemme tehneet. On kuitenkin lähestulkoon mahdotonta kuroa jälkikäteen sanoilla kiinni kaikkea sitä, mitä olemme vuoden aikana tunteneet ja ajatelleet. Emmehän välttämättä enää itsekään muista, mitä useita kuukausia sitten joistain asioista tunsimme tai ajattelimme. Ja eivätkö juuri tunteet ja ajatukset ole ihmissuhteiden tärkeimpiä rakennuspalikoita?

19.8

Jos emme ole nähneet ystäväämme pitkään aikaan, vaikka vuoteen, emme voi tavatessamme jatkaa siitä, missä nyt olemme. Meidän täytyy palata siihen, missä viime tapaamisen aikaan olimme, ja yrittää lyhyessä ajassa parhaamme mukaan täyttää aukot. Emme kuitenkaan pysty täyttämään niitä kaikkia, ja mitä pidempi aika edellisestä tapaamiskerrasta, sitä enemmän aukkoja väistämättä jää.

Ajattelen, että ihmissuhteiden on haastavaa (*) syventyä ja kehittyä, jos näemme toisiamme kerran vuodessa (emmekä pidä siinä välissä juurikaan yhteyttä) jatkaen aina siitä, mihin viimeksi jäimme. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseinen ihmissuhde on vuoden tauolla, sillä aikaa kun elämä muilta osin menee eteenpäin. Tavatessamme yritämme pikakelata menneen vuoden tapahtumat ja päivittää toisemme ajan tasalle kuulumisistamme.

Uskonkin, että tuolla alun lauseella halutaan ennemminkin kuvata sitä, kuinka ihanaa on, että elämässä on sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa (pitkästä tauosta tai välimatkasta huolimatta) yhdessäolo on aina luontevaa, tuttua ja helppoa. Luulen, että kasvaakseen ja kehittyäkseen ihmissuhteet tarvitsevat kuitenkin sitä, että avaamme toisillemme tunteitamme ja ajatuksiamme kulloisenkin elämänvaiheen keskellä.

// Suvi

(*) Toki on sellaisiakin ihmissuhteita, jotka kehittyvät, vaikka tapaamiset olisivat harvemmassa. Paljon työtä se varmasti kuitenkin vaatii. 

Ojennetuksi tulemisen taito

Kritiikki. Palaute. Kommentti. Korjaus. Huomautus. Ojentaminen.

On väistämätöntä, että läheisissä ihmissuhteissa toinen osapuoli alkaa joskus ärsyttää. Silloin ärsytyksen aiheesta tulee yleensä sanottua. Joskus huomauttaminen on aivan paikallaan, toisinaan taas ei. Kaikkihan me varmasti tunnistamme ne tilanteet, joissa ärsyyntyminen johtuu enemmänkin meistä itsestämme kuin toisen osapuolen toiminnasta.  Silloin saattaa olla parempi vain olla hiljaa ja miettiä, mistä oma tunne kumpuaa. Joskus on kuitenkin paikallaan huomauttaa läheisillemme, jos heidän toiminnassaan oikeasti on jotain korjattavaa.

Haluaisin itse olla sellainen ihminen, jolle voi sanoa, jos teen jotain ajattelematonta, typerää tai ärsyttävää. Etenkin jos se alkaa muuttua toistuvaksi käyttäytymismalliksi, toivon, että ympärilläni olevat ihmiset ottaisivat asian rohkeasti puheeksi. Haluan, että lähimmät ihmissuhteeni sisältävät luvan, oikeuden ja joissain tapauksissa jopa velvollisuuden puuttua asiaan, jos toimin typerästi tai jokin elämässäni näyttää menevän pahasti metsään.

edf

Haluan myös oppia ottamaan nuo neuvot vastaan oikein. Tunnistan kyllä, että ensimmäinen tunnereaktio ei kovinkaan usein ole rakentava. Reagoin useimmiten tällaisissa tilanteissa melko lapsellisesti kiukutellen, kun huomautus osuu oikeaan ja oma epätäydellisyys tulee esiin ärsyttävän selvästi. Toivoisin kuitenkin, että muistaisin noissa tilanteissa aina lähimmäiseni motiivin: rakkaudesta minuun hän haluaa parastani, ja parasta meidän suhteellemme. Haluan oppia reagoimaan läheisteni huomioihin rakentavasti: kuunnella heidän viestinsä, ottaa sen vastaan ja pyrkiä muuttamaan toimintaani parempaan suuntaan. Toivoisin, etten suuttuisi, jos minulle huomautetaan jostain ärsyttävästä toimintatavastani. 

Haluan ajatella, että läheiseni haluavat minulle hyvää, ja joskus se tarkoittaa sitä, että heidän on annettava korjaavaa palautetta toiminnastani. On turvallista tietää, että elämääni tarkastelee joukko ihmisiä, jotka rakastavat minua ja haluavat parastani, ja tarvittaessa korjaavat kurssiani oikeaan suuntaan.

// Suvi

Huolletaan ihmissuhteitamme

”We put more energy into building relationships than into maintaining them.”
-Rick Warren

Ihmissuhteet eivät pysy hengissä itsestään. Kasvaakseen ja syventyäkseen ne vaativat aikaa, vaivannäköä ja huolenpitoa. Tiedostamme kyllä, kuinka tärkeitä nuo asiat ovat ihmissuhteiden syntymiselle, mutta ymmärrämmekö niiden merkityksen myös ihmissuhteidemme säilymisen kannalta? Miksi niin usein panostamme ihmissuhteisiin eniten niiden alkuvaiheessa?

Pidän alussa olevan sitaatin sanasta maintain ja sen merkityksistä huoltaa ja ylläpitää. Ihan kuten rakennuksetkin ajan saatossa kaipaavat korjaamista ja huoltoa, niin ihmissuhteetkin vaativat aktiivisia huoltotoimenpiteitä. Pysyäkseen kunnossa rakennuksia tulee huoltaa jatkuvasti ja säännöllisesti, mieluusti jo ennen kuin jotain menee rikki. Sama pätee ihmissuhteisiin. Ja aivan kuten talonkin rakentamiseen käytetään paljon aikaa ja energiaa, niin on usein myös ihmissuhteiden laita. Talon valmistuttua ja ihmissuhteen synnyttyä huoltaminen saattaa kuitenkin jäädä vähemmälle ja ennen kuin huomaammekaan, on yksi jos toinenkin nurkka päässyt vähän rempalleen.

19.7.

Ihmissuhteen alkuvaiheessa vaivannäkö tulee useimmiten kuin itsestään. Toisen osapuolen kanssa haluaa viettää aikaa niin paljon kuin mahdollista, hänestä haluaa tietää kaiken mahdollisen ja häntä haluaa ilahduttaa sopivimmalla mahdollisella tavalla. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin liikaa yhteistä aikaa, sillä kaiken mahdollisen ajan haluaisi käyttää juuri hänen kanssaan. Uskon, että samankaltainen ihastumisen ja jopa rakastumisenkin vaihe käydään läpi niin pari- kuin ystävyyssuhteissa.

Jossain vaiheessa suhde kuin suhde kuitenkin arkipäiväistyy. Silloin mitataan myös se, kuinka paljon vaivaa olemme valmiita näkemään ihmissuhteidemme eteen. Olen pohtinut paljon, mistä se johtuu. Miksi panostamme ihmissuhteisiin niin hurjasti niiden alkuvaiheessa, mutta emme enää suhteen jo vakiinnuttua? Olen keksinyt sille vain yhden selityksen: pidämme tällaisia ihmissuhteita itsestäänselvinä, ja ajattelemme, ettei niihin tarvitse sen kummemmin panostaa, koska tuo ihminen ja ihmissuhde säilyy elämässäni joka tapauksessa. Ihan kuten saatamme olettaa, että talo pysyy hyvässä kunnossa ilman minkäänlaista vaivannäköä, erehdymme helposti luulemaan, että ihmissuhteetkin pysyvät kunnossa itsestään. Ja kyllähän ne varmasti jonkinlaisessa kunnossa pysyvätkin, niinkuin ne talotkin, joille ei tehdä mitään. Ainakin johonkin pisteeseen asti, kunnes niistä tulee asumiskelvottomia.

Sen sijaan että pitäisimme läheisiämme itsestäänselvinä, vaalitaan niitä ihmissuhteita, jotka meille on annettu. Pidetään niistä huolta. Annetaan aikaa, käytetään energiaa, nähdään vaivaa. Ei anneta ihmissuhteidemme ränsistyä.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa jaamme mieleen jääneitä lainauksia, viisaita ajatuksia ja lohduttavia lauseita. Mikä on sinun paras mietelauseesi?

Kiitos ei kulu käytettäessä

Mielestäni sanomme ihmissuhteissamme kiitos aivan liian harvoin. Minä sanon ihmissuhteissani kiitos aivan liian harvoin. Meidän pitäisi kiittää toisiamme enemmän, sillä liian usein kiitos jää vain ajatuksen tasolle. Miksi kiittäminen on niin hankalaa, vaikka se on niin tärkeää? Miksi emme aina muista, tajua tai jaksa kiittää?

Kerta toisensa jälkeen mieheni vie automme huoltoon, käy ostamassa siihen uusia osia kuluneiden tilalle ja vaihtaa renkaat. Tajusin, etten ole koskaan kiittänyt häntä kaikesta siitä, mitä hän tekee pitääkseen automme kunnossa. Kenties en pidä noita asioita kuitenkaan niin tärkeinä. Ehkä pidän itsestäänselvänä, että mieheni hoitaa autoon liittyvät asiat, enkä siksi ymmärrä kiittää.

Luulen, että kiitämme helpommin sellaisista asioista, joista itse haluaisimme kuulla meitä kiitettävän. Asioista, joiden ymmärrämme vaativan aikaa ja vaivaa, koska itse teemme niitä usein. Meillä kotona minä useimmiten imuroin, joten muistan kyllä (toivottavasti!) kiittää, jos puolisoni tekee sen. Autoon kohdistuvista huoltotoimenpiteistä, joita puolisoni tekee jatkuvasti, sen sijaan tajuan harvemmin kiittää, koska en niitä itse yleensä tee. En osaa ajatella, kuinka paljon vaivaa ja aikaa auton ylläpitämiseen menee.

dav

Mielestäni kiittäminen on tärkeää, koska tuolla yhdellä pienellä sanalla voimme viestiä niin paljon. Kiitos tarkoittaa: huomaan vaivannäkösi ja arvostan sitä. Kiitos sanoo: olen iloinen, että käytit aikaa auttamiseeni. Kiitos osoittaa: en pidä tekoasi itsestäänselvänä. Kiitos kertoo: olen kiitollinen avustasi. Kiittämällä teemme näkyväksi toisen ihmisen vaivannäön.

Jos jätämme kiitoksen sanomatta liian monta kertaa, on olemassa riski, että jonain päivänä emme enää saa tilaisuutta sanoa sitä. Kiitoksen sanomatta jättämisestä ei nimittäin ole kiittämättömyys kovin kaukana, ja kiittämättömyys karkoittaa avuntarjoajat. Kiitoksen ääneen sanominen sen sijaan saa mitä todennäköisimmin avuntarjoajan tekemään saman uudelleen. Saattaapa olla niinkin, että kiittäminen lisää kiitollisuutta. Uskon myös, että tekisi hyvää ihmissuhteillemme tunnistaa ja tunnustaa käytännöllinen rakkaus, jota osoitamme arjen avuliailla teoilla. Kiittämällä huomioimme toisemme, ja mikä voisikaan olla ihmissuhteissa sen tärkeämpää.

Toki kiitämme asioista, jotka meille ovat tärkeitä. Kiitämme myös isoista asioista, sellaisista, jotka on helppo huomata. Mutta kiitämmekö pienistä teoista, jotka nekin puhuvat rakkautta? Kiitämmekö roskien viemisestä, ruoan tekemisestä, tarjotusta kyydistä, leivotusta piirakasta, keitetyistä kahveista? Toivoisin, että oppisin kiittämään teon mittaluokasta piittaamatta.

Meidän tulisi opetella kiittämään useammin. Kiitosta ei voi tuhlata loppuun, eikä se kulu käytettäessä.

// Suvi

Maailman paras mustikkapiirakka

Jokaisella kotikokilla on ainakin yksi nopea luottoresepti niitä hetkiä varten, kun haluaa tarjota vieraille jotain hyvää, mutta aika tai energia (tai taidot) ei riitä kovin pitkälliseen panostukseen. Aion jakaa teille tänään oman luottoreseptini, jonka avulla kuka tahansa käy mestarileipurista. Saanko esitellä: kaikille vieraille tarjoamani ja kaikkien vieraideni rakastama mustikkapiirakka.

Ohjeen salaisuus on pohjan päälle laitettava rahkatäyte (ei siis voin ja sokerin määrä, kuten ehkä luulit), joka tekee piirakasta suussasulavan ja ihanan kostean. Voin taata, että tätä piirakkaa et voi tarjota kuulematta kehuja (koska kehujen vuoksihan sitä leivotaan). Plussaa on myös nopeus: ensimmäisestä kulhoon mitatusta jauhodesistä meni puoli tuntia siihen, että piirakka oli uunissa ja keittiö siivottu. Kyllä, katsoin kelloa.

Mustikkapiirakka maistuu mehevältä myös pakastimesta sulatettuna, joten voit leipoa tätä vaikka vierasvaraksi kesän yllätysvieraille. En tosin takaa, että piirakkaa säilyy pakastimessa vieraille asti. Ehdoton etu on myös se, että kaikki tarvittavat aineet löytyvät lähes aina kotoa jopa meiltä, ei tarvitse siis edes lähteä ruokakauppaan. Siksi kai tarjoankin vieraille useimmiten juuri tätä piirakkaa.

edf

Tässä siis maailman maukkaimman mustikkapiirakan resepti, jonka olen saanut alun perin ystävältäni, joka on saanut sen ystävältään, joka… No, sanotaanko että reseptin alkuperä on hämärän peitossa.

Pohja:

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniliinisokeria
250 g voita sulatettuna
2 munaa
1 lasi (n. 1,5 dl) maustamatonta jugurttia tai piimää

Rahkatäyte:

2 dl maitorahkaa
2 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
2 munaa

Lisäksi mustikoita haluamasi määrä (eli paljon!)

  1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
  2. Sulata voi ja sekoita se kuivien aineiden joukkoon.
  3. Ota seoksesta erilleen n. 1/3 (ripotellaan lopuksi muruksi piirakan päälle).
  4. Sekoita isompaan osaan kananmunat ja jugurtti.
  5. Valmista rahkatäyte sekoittamalla täytteen aineet keskenään.
  6. Levitä pohja pellille. Kaada päälle rahkatäyte ja levitä sen päälle mustikat. Lopuksi ripottele mustikoiden päälle aiemmin sivuun otettu 1/3 taikinasta.
  7. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Maistuu parhaalta maitolasin ja vaniljajäätelön kera!

// Suvi