Kivi kiveä hioo, mutta se sattuu

”Kivi kiveä hioo”, sanotaan, mutta koskaan ei puhuta siitä, kuinka kipeältä hiotuksi tuleminen useimmiten tuntuu. Ei puhuta siitä, kuinka tuskastuttavalta tuntuu myöntää virheensä ja tunnustaa toimineensa typerästi. Ei nosteta esiin sitä, kuinka raivon partaalle joudut, kun joku osoittaa sinun toimineen lapsellisesti ja kun vielä tiedät hänen olevan oikeassa.

Sillä totuushan on, että läheisissä ihmissuhteissa (niin pari- kuin ystävyyssuhteissa) kivet lyövät kipinää harva se päivä. Kuinka ristiriitaista onkaan, että juuri se henkilö jonka kanssa tunnet syvintä iloa, onnea ja yhteenkuuluvuutta, on samalla myös se, joka parhaiten osaa tuoda esiin kipeimmät kohtasi ja keskeneräisyytesi.

17.9

Hiotuksi tuleminen sattuu. Tekee kipeää. Tuntuu inhottavalta ja ärsyttää. Ei huvita läheskään aina. Paljon mukavampaa olisi antaa samalla mitalla takaisin, syytää kiukunpuuskassa oma kuralastinsa toisen niskaan ja kieltää visusti tehneensä koskaan mitään typerää.

Ja silti, kiukunpuuskissanikin, kuitenkin tiedän, että se kaikki on minulle hyväksi. Että se ihminen, joka välillä niin kovin kipeästi hioo kulmiani, on annettu vierelleni tarkoituksella, eikä vähiten juuri siksi, että voisimme yhdessä hioa toisistamme terävimpiä kulmia vähä vähältä pehmeämmiksi.

// Suvi

Älä oleta, vaan kysy

En tiedä teistä, mutta minulla on välillä paha tapa olettaa asioita. Yleensä oletukseni liittyvät muihin ihmisiin ja siihen, mitä he mahdollisesti tuntevat tai ajattelevat. Kaava on tuttu: tarkkailen jonkun läheiseni toimintaa, teen siitä omat tulkintani ja tulkintojeni perusteella muodostan oman oletetun todellisuuteni. Tämä kaikki tietysti missään vaiheessa kysymättä asianosaiselta, miten asiat oikeasti ovat.

Olen huomannut, että oletusten tekeminen johtaa useimmiten epämiellyttäviin tilanteisiin, joista voin syyttää vain itseäni. Otetaan esimerkki elävästä elämästä: meillä oli pari viikkoa sitten hääpäivä. Töistä kotiin ajellessani ajattelin, että olisipa kiva käydä vaikka yhdessä kahvilla merkkipäivää juhlistamassa. Kotioven avattuani en kuitenkaan ilmaissut ideaani, vaan siirryin suoraan suosikkipuuhaani: oletusten tekemiseen. Hääpäiväjuhlinnan toisella osapuolella oli ollut huono päivä töissä, ja hän oli kohdatessamme hieman väsynyt ja äreä. Siitä sitten muitta mutkitta (fiksuna naisena) tein sen oletuksen, että tuskinpa häntä mikään kahvittelu edes kiinnostaisi! Ei ainakaan silloin, eikä ainakaan minun kanssani.

Siirryin siis sohvalle oletusteni viereen ja piehtaroin synkähköissä tunnelmissa seuraavat pari tuntia, kunnes oletukseni purkautuivat ulos kiukkuna ja (täysin itse aiheutettuna) pettymyksenä.

DSC_0042_1535303252748

Kuinka epäreilusti käyttäydyinkään tuossa tilanteessa! Kertomatta mitään omista toiveistani, tein virheellisiä oletuksia ja sain niillä syöstyä itseni aikamoisen kiukun valtaan. Yksi pieni kysymys olisi riittänyt muuttamaan koko illan kulun.

Tämä oli uskoakseni vain yksi monista tilanteista, joissa niin usein teemme oletuksia ja laitamme toistemme päähän ajatuksia sekä suuhun sanoja, joita ei siellä alun perin ollenkaan ole ollut. Kysymättä jättäminen avaa oivan portin väärinymmärryksille, turhautumiselle ja kommunikaatiokatkoksille.

Annan siis täten itselleni ihan ilmaisen neuvon (jota saavat toki muutkin noudattaa):

älä oleta, vaan kysy.

Laita hyvä kiertämään

Lähtisittekö meidän kanssa tänään veneilemään? 

Tuutteko meille illalla saunaan ja grillaamaan? 

Mä voin kyllä heittää sut kotiin!

Mentäiskö ens viikolla meidän mökille yöksi?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon sinulla on elämässäsi sellaisia asioita, joita pidät itsestäänselvinä, mutta jotka jollekin toiselle ovat harvinaista luksusta? Kyseessä voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin auto. Opiskeluaikoina me elettiin monta vuotta ilman omaa autoa, ja aika usein meitä ilahdutti jonkun ystävän kyytitarjous.

Harvinaisempaa luksusta voi olla myös vene tai mökki. Omissa silmissäsi rupuinen ja pieni vene tai kulahtanut mummonmökki saattaa olla jollekin toiselle kesän kohokohta, joten älä epäröi kutsua ystäviä veneilemään tai mökki-iltaa viettämään. Saunakutsu voi tuoda paljon iloa pimeään syksyiseen iltaan.

6.8.kuva

Ylellisyys voi olla muutakin kuin jonkun asian omistamista. Mieti hetki, millaisia taitoja omaat. Osaatko kenties kutoa villasukat, parsia rikkinäisen villatakin, leipoa suussasulavan kakun tai tiedätkö kulmakunnan parhaat näköalapaikat? Tai kenties olet todella tehokas siivoamaan ja järjestelemään tavaroita. Jos vastasit johonkin kohtaan kyllä, mikset ilahduttaisi tiedollasi ja taidoillasi jotakuta läheistäsi? Olen nimittäin varma, että kuka tahansa ilahtuisi villasukista, kakusta tai retkestä silmiähiveleviin maisemiin. Puhumattakaan ikkunanpesuavusta.

Mitä tässä siis yritän sanoa? Jos sinulla on jotain, jonka avulla voisit tuottaa jollekulle toiselle iloa, laita hyvä kiertämään. Se ei vaadi aina niin kauhean paljon, mutta voi olla iso ilo sille toiselle. Ja saatatpa samalla itsekin alkaa arvostaa oman elämäsi pieniä iloja hiukan enemmän.

Jyväskylän parhaat retkeilykohteet

Luin kerran eräästä kolumnista, että aikuisuuden tunnistaa siitä, kun lapsena tympeiltä tuntuneet asiat alkavatkin tuntua ihan mukavilta. Mielestäni kehityskulku on usein seuraavanlainen: lapsena jostain asiasta on ihan innoissaan, teininä innostus syystä tai toisesta hiipuu, ja aikuisiällä se löytyy taas uudelleen. Yksi hyvä esimerkki on marjastus, josta kirjoitin viime kesänä. Tämän tekstin otsikossa en kuitenkaan viittaa huippusalaisiin marjakätköihini, vaan tässä postauksessa aion jakaa omat lempiretkeilykohteeni Jyväskylässä ja lähistöllä.

Retkeilyn kanssa minulla on käynyt vähän samoin kuin marjastuksen: lapsena tykkäsin siitä ja retkeilimme perheeni kanssa paljon, teininä kiinnostus lakkasi lähes kokonaan ja viime vuosina olen löytänyt luonnon lumon taas uudelleen. Olen usein yllättynyt siitä, kuinka vähän monet Jyväskylässä asuvat tuntevat lähiseudun upeita luontokohteita. Toki esimerkiksi näihin minun lempipaikkoihini on hankala päästä, jos ei omista autoa. Pyöräilymatkan päästäkin löytyy silti ihania paikkoja. Tässä neljä suosikkiani, joihin jokaisen jyväskyläläisen tulisi tutustua. Näissä kohteissa viihtyvät varmasti myös muualta tulevat vieraat.

  1. Leivonmäen kansallispuisto
  • sijaitsee Joutsassa, n. 50 kilometrin päässä Jyväskylässä. Harva tietää, että näin lähellä Jyväskylää on upea, hyvin ylläpidetty kansallispuisto!
  • useita n. 2-6 kilometrin pituisia reittejä
  • omat suosikkipaikkani Soimalampi ja Joutsniemi löytyvät puiston pohjoisosasta

leivonmäki1

2. Mämminiemi

  • sijaitsee Toivakassa, 34 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • Jyväskylän kaupungin ylläpitämä ulkoilualue Päijänteen rannalla
  • suosittu veneilijöiden levähdyspaikka
  • useita eri nuotiopaikkoja ja kesäisin joinakin viikonpäivinä myös mahdollisuus saunoa muutaman euron maksua vastaan
  • ei varsinaisesti patikointireittejä, parkkipaikalta on n. 200 metrin matka alueelle

Mämminiemi

3. Hyyppäänvuori

  • sijaitsee Laukaassa, n. 30 kilometrin päässä Jyväskylästä
  • parkkipaikalta matkaa huipulle on vain kilometri, mutta nousu on melko jyrkkä
  • Hyyppäänvuorelta levittäytyvät upeat maisemat Lievestuoreenjärven yli

Hyyppäänvuori

4. Vaarunvuori

  • sijaitsee Korpilahdella, n. 40 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta
  • 4 kilometrin luontopolku
  • Vaarunjyrkän yläpuolelta upeat näköalat Päijänteelle

Kuten tästä listasta voi päätellä, minulle hienoon luontoelämykseen kuuluu aina veden läheisyys. Jos veteen yhdistyy korkeat paikat, aina vain parempi. Suosittelen lämpimästi vierailemaan näissä ja toki muissakin Jyväskylän lähialueen kohteissa! Helppoja kohteita lyhyille retkille ovat myös Kanavuori ja Nyrölän luontopolku. Luontoon.fi, retkipaikka.fi ja Jyväskylän kaupungin sivut tarjoavat hyvää tietoa lähialueen retkeilymahdollisuuksista.

Vielä on kesää ja retkipäiviä jäljellä!

Armosta

Armo.
Ansaitsematonta.
Ehdotonta.
Anteeksiantoa.
Pyyteetöntä rakkautta.
Uusi mahdollisuus.
Täydellistä hyväksyntää ilman mitään vaatimuksia.

Voiko armoa osoittaa, jos sitä ei ole itse kokenut?

Opeta mua armosta.
Auta ymmärtämään, kuinka paljon olen saanut.
Auta luottamaan pyyteettömään rakkauteen,
uskomaan täydelliseen hyväksyntään.
Auta elämään niin, etten pitäisi kaikkea tätä hyvää itsestäänselvänä.

Opeta mua olemaan armollinen.
Auta välittämään sitä, mitä olen itse saanut kokea.
Auta armahtamaan, niinkuin mut on armahdettu.
Auta antamaan anteeksi nekin virheet,
jotka eniten satuttavat.

Opeta elämään armosta.

16.7.kuva

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Korealaisperheen 69-vuotias äiti katoaa keskellä vilkasta metroasemaa Soulissa, ja hänen katoamisensa luonnollisesti järisyttää perheen koko maailmaa. Äitiä etsiessään perheenjäsenet joutuvat kysymään itseltään: kuka äiti oikein oli?

Pidä huolta äidistä kuvaa kauniisti lasten ja aviomiehen erilaista suhdetta äitiin, heidän yhteistä historiaansa sekä sitä, miltä äidin katoaminen kenestäkin tuntuu. Pysäyttävintä ja koskettavinta oli lukea, kuinka he olivat pitäneet äitiä monella tapaa ”kalustoon kuuluvana”: vaatettajana, ruoanlaittajana tai minä milloinkin, ja vasta katoamisen jälkeen ymmärsivät äidin olevan myös paljon muuta kuin vain äiti.

”Siihen asti kun kadotit vaimosi Soulin rautatieaseman metroasemalla, hän oli ollut sinulle vain lastesi äiti. Hän oli kuin puu joka oli aina samalla paikalla, kunnes kadotit hänet ja löysit itsesi tilanteesta jossa et tiennyt, näetkö häntä enää koskaan. Kuin puu joka ei lähde mihinkään ennen kuin se kaadetaan. Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi. Vasta sen jälkeen kun vaimosi katosi, hän tuntui todelliselta, kuin olisit voinut ojentaa kätesi ja koskettaa häntä.”

Yleensä en pidä kirjoista, jotka on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa, mutta tämä kirja tempaisi minut mukaansa heti ensilehdiltä alkaen. Jostain syystä yksikön toinen persoona ei häirinnyt juuri lainkaan, ja itse asiassa kirjan loppupuolella paljastuu, että kyseessä olikin juonen kuljettamisen kannalta varsin oiva tehokeino, joka sopi tähän tarinaan mainiosti.

6.7

Pidä huolta äidistä on kirjoitettu uskomattoman kauniisti ja kirjassa kuvaillaan paljon etenkin pääosassa olevan perheen kotia ja heidän arkeaan siellä. Saatoin melkein maistaa kimchin kielelläni ja nähdä perheen pihapiirin silmissäni. Kirjan sivut kääntyivät toinen toistaan nopeammin ja ennen kuin huomasinkaan, tavasin jo viimeisiä rivejä. Minun makuuni loppuratkaisu oli ehkä hieman liian mystinen (jos niin voi sanoa), mutta yhtä kaikki todella kaunis kirja on kyseessä. Seuraavaksi aion uppoutua saman kirjailijan toiseen suomennettuun teokseen, Jään luoksesi

Mielenkiintoinen knoppi tästä kirjasta: kyseessä on ensimmäinen suoraan koreasta suomeen käännetty kirja. Ilmeisesti aiemmin korealaiset kirjat on käännetty suomeksi englanninkielisistä käännösversioista. Helsingin Sanomat on haastatellut sekä kirjan kirjoittanutta Shiniä että ansiokkaan suomennostyön tehnyttä Taru Salmista. Haastattelut tarjoavat mielenkiintoista taustaa kirjalle. Varoitus: lue kirjailijan haastattelu vasta luettuasi kirjan, jos haluat juonen pysyvän täysin salassa.

Mökillä kaikki on vähän ihanampaa

Istun aurinkoisella terassilla. Ympäriltä kuuluu vain lokkien kirkumista ja lintujen viserrystä. Siirrän lepotuolia auringon mukaan ja hätistelen välillä pois muutaman hyttysen. Auringon lämpö tuntuu tervetulleelta talvenkalpealla iholla.

Aurinko porottaa selkään, kun kyykin hiekalla ja kiskon yksitellen juurineen pois hiekkarannan vallanneita kasveja. Aikaansaannoksestani seuraava tyydytys on suuri, kun hiekka siistiytyy poiskiskottu kasvi toisensa jälkeen.

Kiuas sihauttaa ilmoille lempeät löylyt. Ylälauteella on liian kuuma, alalauteella juuri sopiva. Ilma on viileä ja sateinen kuten usein juhannuksena, mutta uimassa on silti käytävä. Saunan jälkeen istutaan pyyhe päällä terassilla ja juodaan vihreää Jaffaa.

DSC_0114_1529859585758

Herään ikkunasta välkehtivään auringonvaloon. Puhelimen mukaan kello on vasta vähän yli seitsemän. Seuraava havaintoni on keittiöstä kuuluva kolina. Pikkuveli siellä paistaa aamupalaksi eilispäivän kalansaalista. Miten niin ei voi syödä kuhaa ja ahventa aamupalaksi?

Jonkun mielestä mökillä kaikki saattaa tuntua hitusen vaivalloisemmalta kuin kotioloissa. Tottahan se on, että mökillä sellaiset askareet, jotka kotona hoituvat napin painalluksella, vievät paljon enemmän aikaa. Tiskaaminen, saunan lämmittäminen, ruoanlaitto, you name it.

Minun mielestäni mökillä kaikki tuntuu kuitenkin hitusen ihanammalta kuin kotioloissa. Ruoka maistuu vähän paremmalta, uni tuntuu sikeämmältä ja löylyt leppoisammilta. Saatanpa itsekin olla vähän rennompi. Päivä tuntuu pidemmältä, vaikka juuri mitään arjen mittareilla ”järkevää” ei olisikaan tullut tehtyä.

Mökki ja minä voidaan edelleen hyvin.