Avoimuus lisää ymmärrystä

Kirjoitin talvella siitä, kuinka avoimuus luo avoimuutta. Avoimuudella on ihmissuhteissa myös toinen, äärimmäisen tärkeä tehtävä: avoimuus luo tilaa ymmärrykselle.

Uskon, että yksi ihmissuhteita useimmin haastava tekijä on ymmärryksen puute. Vastaan tulee tilanne, jossa jompi kumpi (tai kumpikin) kokee tulleensa väärinymmärretyksi tai jääneensä kokonaan vaille ymmärrystä, eikä sitä solmua saada avattua niin, että ihmissuhde voisi jatkua. Mikä voisikaan olla ihmissuhteelle repivämpää kuin kokemus siitä, ettei ajatuksiani, valintojani tai tunteitani ymmärretä. Sen lisäksi, että on itse tullut väärinymmärretyksi, ihmissuhdetta voi toki haastaa myös se, jos toistuvasti kokee toisen osapuolen toimintatavat ja valinnat mahdottomiksi ymmärtää.

11.11

Ymmärrys on siis ihmissuhteiden elinehto. Mitkä asiat sitten asettuvat ymmärryksen tielle? Uskon, että ymmärtämistä hankaloittaa oleellisesti se, ettemme tiedä tarpeeksi. Kun emme tiedä, joudumme arvailemaan ja tekemään omia tulkintojamme, jotka eivät läheskään aina osu oikeaan. Sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää oikean tiedon perusteella, teemme omia päätelmiämme puutteellisten tietojen pohjalta.

Jos ystäväni kertoo minulle suuttumuksestaan, minun on vaikeaa ymmärtää häntä, jos hän ei halua avata tilannetta tunteensa taustalla. Saattaa jopa käydä niin, että ystäväni puhumattomuuden takia ymmärränkin paremmin toista osapuolta. Mitä enemmän välillämme leijuu puhumattomia asioita, sitä enemmän kysymyksiä jää vastaamatta ja vääriä tulkintoja korjaamatta. Mitä enemmän ystäväni tilannetta ja ennen kaikkea omia ajatuksiaan avaa, sitä helpompi minun on osoittaa ymmärrystä häntä kohtaan. Jos taas itse koen jääväni ymmärrystä vaille, on hyvä pohtia, olenko kertonut asian niinkuin se on, vai olenko jättänyt jotain oleellista kertomatta. Toki on hyvä pyrkiä pitämään avoimuus oikeilla raiteilla. Juoruaminen ei hyödytä ketään, mutta joskus on keskusteltava sellaisistakin tilanteista, jotka koskettavat myös muita ihmisiä. Tällöin on pyrittävä avoimuuden lisäksi myös rakentavaan keskusteluun.

Avoimuus on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää toisiamme. Vasta ollessamme perillä toistemme tunteista, ajatuksista ja kokemuksista voi syntyä ymmärrystä. Tämä asettaa meistä jokaiselle haasteen: voidaksemme tulla ymmärretyiksi meidän on itse uskallettava rohkeasti kertoa tunteistamme, ajatuksistamme ja valintoihimme johtaneista syistä.

// Suvi

Arjesta: tanssia ja tunnelmaa

Tämä postaus jatkaa perjantaista sarjaa, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Olemme pyytäneet samasta aiheesta postaukset myös kolmelta lukijaltamme, joiden vakituinen koti on ulkomailla!

1. Oman lajin löytäminen

Jatkoin tänä syksynä tanssiharrastustani vuoden tauon jälkeen, ja voi kuinka paljon iloa se on tuonut arkeeni! On tehnyt liikunnalliselle itsetunnolleni hyvää löytää harrastus, jossa en mieti, mitä muut ajattelevat, kuinka hyvin osaan tai miltä näytän. En edes pysty miettimään mitään, sillä kaikki ajatusenergia menee askelten pohtimiseen. On mahtavaa, että tärkeintä ei ole se, kuinka hyvin osaan tai kuinka nopeasti opin koreografian. Tärkeintä on, että tanssiminen on hauskaa. Kerran viikossa tunnin ajan saan vain nauttia rytmistä ja unohtaa itseni ja muut.

edf

2. Aamupala kynttilänvalossa

Tänä syksynä aamujen alkaessa hämärtyä muistin lukeneeni joskus jutun eräästä julkkiksesta, jolla on tapana syödä aamiaisensa kynttilänvalossa. Ajattelin kokeilla, voisiko tuo pieni panostus tehdä aikaisista aamuista lempeämpiä. Totta se on: on huomattavasti lempeämpää heräillä hitaasti kynttilän lepattavan liekin äärellä kuin kirkkaan kattolampun valokeilassa. Joinain aamuna saatan höystää kynttilänvaloa vielä rauhallisella musiikilla. Rauhallista valoa luova kynttilä ja lempeät sävelet tekevät kotikeittiössä nautitusta kaurapuuroaamiaisestakin hieman erityisemmän, ja rauhallinen aamuhetki antaa hyvän suunnan koko tulevalle päivälle.

3. Satokauden satsumat

On hassua, kuinka sitrushedelmien tuoksusta tulee minulle niin vahvasti joulu mieleen. Luulen sen johtuvan siitä, että ne ovat aina parhaimmillaan joulun alla ja yhdistän niiden tuoksun mielessäni hyvin vahvasti joulun odotukseen ja joulunaikaan. Minulle satsumien ja klementiinien tulo kauppoihin tarkoittaa, että joulutunnelmoinnin saa aloittaa. Onhan satsuma myös äärettömän kätevä välipala jo pakkauksensakin ansiosta, paljon kätevämpi kuin vaikka omena! Nyt niitä saa vielä niin edullisestikin. Taidankin käydä tänään hakemassa lähikaupasta taas yhden pussillisen.

// Suvi

Matkalla merkitykseen: läsnäolo

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta tämän lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran.

Haluan olla rauhassa siellä missä olen, miettimättä mennyttä ja murehtimatta tulevaa. Haluan, että voin pysähtyä kuhunkin hetkeen ilman paineita ja stressiä tekemättömistä töistä, keskittyen kulloinkin vierelläni olevaan ihmiseen tai käsillä olevaan asiaan. Haluan olla paikalla sekä fyysisesti että henkisesti.

Läsnäolohan tarkoittaa, että olemme fyysisesti paikalla, ja sen vastakohta on poissaolo. Läsnäoloon liittyy se paradoksi, että voimme olla fyysisesti läsnä ja silti henkisesti poissa. Haluan ehdottomasti ihmissuhteissani pyrkiä olemaan ennemmin läsnäoleva kuin poissaoleva. Toivon voivani läsnäolollani viestiä, etten olisi sillä hetkellä missään muualla mieluummin kuin juuri siinä hetkessä sen ihmisen kanssa. Uskon, että läsnäolo on tärkeää niin ihmissuhteissa kuin yksin ollessani. Muille läsnäolo viestii, että hetket heidän kanssaan ovat merkityksellisiä ja minulle arvokkaita. Yksin ollessani taas läsnäolo tekee latautumisen hetkistä tehokkaampia: jos olen oikeasti läsnä siinä mitä teen, jo muutaman minuutin yksin vietetty hetki riittää.

21.10.kuva1

Olen pohtinut konkreettisia askelia, joiden avulla yritän tehdä läsnäolemisesta itselleni helpompaa. Jaan teille kolme kätevää keinoa.

Haluan järjestää elämäni niin, että asioiden hoitamiselle on selkeä, suunniteltu ajankohta. Minun kohdallani yksi suurimmista esteistä läsnäololle on se, että ajatukseni karkaavat joko eilisen päivän pohtimiseen tai seuraavan suunnitteluun, useimmiten jälkimmäiseen. Olenkin alkanut tehdä joka viikko itselleni lukujärjestyksen. Mietin viikon aluksi, mitä asioita haluan saada hoidetuksi viikon aikana ja suunnittelen, milloin teen ne. Näin minun ei tarvitse muiden kanssa ollessani (tai yksin kirjaa lukiessani) pyörittää päässäni hoitamattomia hommia, kun tiedän, että olen päättänyt niille kaikille oman hetken.

21.10.kuva2.jpg

Haluan jättää puhelimen rauhaan ollessani muiden ihmisten kanssa ja keskittyä fyysisesti ympärilläni oleviin sen sijaan että katoaisin somen kautta toisiin maailmoihin. Aamukahvilla-blogin Henriikka kirjoitti keväällä somesääntöjä pohtiessaan oivaltavasti, kuinka some on toinen paikka. Kun avaamme puhelimen, siirrymme ajatuksissamme toiseen paikkaan, vaikka fyysisesti istummekin edelleen siinä samassa sohvannurkassa ystäviemme ympäröimänä.

Pyrin parhaani mukaan keskittymään keskusteluun ja yritän välttää harhautumasta omiin ajatuksiini tai kuuntelemasta muita keskusteluja. Tilanteissa, joissa ympärillä on paljon ihmisiä ja samassa tilassa käydään muitakin keskusteluja, harhaudun helposti kesken kaiken kuuntelemaan vieruskaverien juttua, mikä ei tietenkään ole kohteliasta eikä oikein keskustelukumppania kohtaan. Yritän parhaani mukaan sulkea korvani muiden jutuilta ja keskittyä siihen keskusteluun, jossa itse olen mukana.

Läsnäolo viestii läheisilleni, että arvostan heidän aikaansa, seuraansa ja ajatuksiaan. Läsnäolo tuo rauhaa, levollisuutta ja merkityksellisyyttä sekä itselleni että muille.

// Suvi

Silloin ja nyt

Kuinka vähän silloin tiesimmekään. Olimme niin kovin nuoria ja silti – tai ehkä juuri siksi – niin kovin varmoja itsestämme ja toisistamme. Elämämme kulkivat rinnakkain ja askeleemme sopivat yhteen vierekkäin astellessamme.

Elämä ei ollut vielä jättänyt meihin jälkiään. Seisoimme samassa risteyksessä
reput tyhjinä
takit auki
näköaloja tiiraillen.

Minkä polun valitsisimme? Mihin suuntaan lähtisimme?
Tai paremminkin: mihin suuntaan meidät vietäisiin?

Polkujemme alussa olimme niin lähekkäin.

edf

Sen risteyksen ja tämän päivän väliin mahtuu tuhansia hetkiä, pieniä ja suuria valintoja, jotka ovat määrittäneet polkujemme suuntaa. Paljon sellaista, jota emme ole voineet valita. Emmekä varmasti olisi itsellemme valinneet, jos se olisi käsissämme ollut.

Ja minusta tuntuu, että kaikki se väliin jäänyt ja vuosien aikana tapahtunut tai tapahtumatta jäänyt on muovannut meistä ja elämistämme niin kovin erilaiset. Matkan varrella reppuun on kertynyt monenlaista, ja kaikki se lasti on piirtänyt erilaisuutemme  yhä selvemmin esiin. Oli helpompaa olla lähellä silloin, kun niin moni iso askel oli vielä ottamatta, valinta tekemättä ja kipu kokematta.

Reput tyhjinä olimme niin samanlaisia.

// Suvi

Laiturin nokassa

Olimme olleet mökillä vasta muutaman tunnin, mutta tuosta vinosta, harmaantuneesta laiturista oli jo ehtinyt tulla lempipaikkani. Olin ihastellut laiturilta avautuvaa näkymää jo moneen otteeseen, mutta siitä tuntui olevan mahdotonta saada tarpeekseen. Siispä muiden mennessä yöpuulle hiippailin vielä kerran rantaan ja istahdin laiturin nokkaan.

Ihoani helli lämmin kesäillan henkäys, jossa ei vielä myöhään illallakaan tuntunut pienintäkään viileää vivahdetta. Istuin hievahtamatta tuijottaen vuoroin taivasta ja järvenselkää, osaamatta päättää kumpaan katseeni kiinnittäisin. Yritin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan ja värisävyn. Taivas oli kuin alati muuttuva taideteos, jonka nopeasti muuttuvat sävyt heijastuivat kauniisti tyynenä lepäävän järven pinnasta. Vastarannalla kohosivat utuiset tunturit, ja järvi tuntui jatkuvan rikkumattomana päättymättömän pitkälle. Mistään ei kuulunut mitään eikä missään näkynyt ketään, muutamaa ohi lentelevää lintua lukuunottamatta.

dav

Imiessäni itseeni kumpuilevien tunturien, värikylläisen taivaan ja tyynen järven epätavallista yhdistelmää tuntui kuin kaiken Luoja olisi valmistanut kaiken sen kauneuden juuri minun sydäntäni varten. Maalannut taivaan mitä kauneimmilla väreillä ja tyynnyttänyt järven heijastamaan yläpuolella tapahtuvan kauneuden. Asettanut tunturitkin vastarannalle jykevän liikkumattomina suuruuttaan julistamaan. Ja sen tehtyään tuonut vielä minut juuri tuohon laiturin nokkaan luomaansa ihmettelemään.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

Ketä kiität?

Nykyään on muotia kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Monissa lifestyle-blogeissa, mindfulness-oppaissa ja self help -kirjoissa kehotetaan kirjoittamaan joka päivä ylös asioita, joista on kiitollinen. Onpa kirjakaupoissa myynnissä varta vasten tätä tarkoitusta varten räätälöityjä päiväkirjojakin. Tausta-ajatuksena lienee, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen auttaa meitä näkemään arjessamme läsnä olevia hyviä asioita, isoja ja pieniä. Se voi jopa lisätä kiitollisuuttamme, ja onpa väitetty niinkin, että kiitollisuus tekee ihmisistä terveempiä.

Somessa käytetään myös usein kuvien yhteydessä hashtagia #kiitollinensiunattuonnellinen. Oikeastaan juuri somesta sain lähtölaukaisun pohdinnoilleni kiitollisuudesta. Monet ihmiset pitävät kiitollisuuspäiväkirjaa ja julistavat olevansa kiitollisia, mutta kenelle? Universumille, maailmankaikkeudelle vai jollekin muulle korkeammalle voimalle? Jumalalle? Vai sittenkin omille vanhemmilleen, puolisolleen tai ystävilleen?  Voiko olla kiitollinen ilman kohdetta?

edf

Älkää käsittäkö väärin. Pidän itsekin kiitollisuuspäiväkirjaa, ja se on mielestäni hyvä rutiini. Olen kuitenkin pohtinut viime aikoina sitä, kenelle osoitamme kiitollisuutemme, ja mitä oikeasti tarkoitamme sanoessamme olevamme kiitollisia. Voi olla, että haluamme itse asiassa sanoa olevamme onnellisia. On kuitenkin helpompaa pukea tuo tunne sanoiksi kertomalla olevansa kiitollinen, sillä kiitollisuuteen sisältyy nöyryys. Ollessani kiitollinen tiedostan, etteivät hyvät asiat elämässäni ole omaa ansiotani. On ehkä hyväksytympää sanoa olevansa kiitollinen elämässään olevista asioista kuin olevansa onnellinen tai iloinen niistä.

Jos taas olemme todella kiitollisia ja ajattelemme, että elämässämme oleva hyvä on lahjaksi saatua, toivoisin, että kertoisimme suoraan ketä kiitämme. Haluan itse kohdistaa kiitokseni oikein. Haluan oppia sanoittamaan kiitollisuuteni niin, ettei jää epäselväksi, ketä kiitän. Jos uskon, että jokainen hyvä lahja tulee kaiken Luojalta, miksi osoittaisin kiitokseni vain häilyvästi jonnekin universumiin?

Oletko sinä pohtinut, ketä kiität?

// Suvi

Mihin viimeksi jäätiin

”On niin mahtavaa, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi aina jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka ei oltaisi nähty pitkään aikaan”.

Olen miettinyt, mitä nuo sanat todella pitävät sisällään. Onko oikeasti mahdollista jatkaa siitä, mihin vaikkapa vuosi sitten jäätiin? Vuoden aikana molempien elämässä on varmasti tapahtunut paljon kaikenlaista: onko mahdollista kiriä väliin jäänyt aika kiinni? Käytännössähän kyse on siitä, että palataan vuosi taaksepäin ja yritetään referoida vuoden tapahtumat. Uskon, että pystymme melko nopeasti kertomaan pääpiirteittäin, mitä olemme tehneet. On kuitenkin lähestulkoon mahdotonta kuroa jälkikäteen sanoilla kiinni kaikkea sitä, mitä olemme vuoden aikana tunteneet ja ajatelleet. Emmehän välttämättä enää itsekään muista, mitä useita kuukausia sitten joistain asioista tunsimme tai ajattelimme. Ja eivätkö juuri tunteet ja ajatukset ole ihmissuhteiden tärkeimpiä rakennuspalikoita?

19.8

Jos emme ole nähneet ystäväämme pitkään aikaan, vaikka vuoteen, emme voi tavatessamme jatkaa siitä, missä nyt olemme. Meidän täytyy palata siihen, missä viime tapaamisen aikaan olimme, ja yrittää lyhyessä ajassa parhaamme mukaan täyttää aukot. Emme kuitenkaan pysty täyttämään niitä kaikkia, ja mitä pidempi aika edellisestä tapaamiskerrasta, sitä enemmän aukkoja väistämättä jää.

Ajattelen, että ihmissuhteiden on haastavaa (*) syventyä ja kehittyä, jos näemme toisiamme kerran vuodessa (emmekä pidä siinä välissä juurikaan yhteyttä) jatkaen aina siitä, mihin viimeksi jäimme. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseinen ihmissuhde on vuoden tauolla, sillä aikaa kun elämä muilta osin menee eteenpäin. Tavatessamme yritämme pikakelata menneen vuoden tapahtumat ja päivittää toisemme ajan tasalle kuulumisistamme.

Uskonkin, että tuolla alun lauseella halutaan ennemminkin kuvata sitä, kuinka ihanaa on, että elämässä on sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa (pitkästä tauosta tai välimatkasta huolimatta) yhdessäolo on aina luontevaa, tuttua ja helppoa. Luulen, että kasvaakseen ja kehittyäkseen ihmissuhteet tarvitsevat kuitenkin sitä, että avaamme toisillemme tunteitamme ja ajatuksiamme kulloisenkin elämänvaiheen keskellä.

// Suvi

(*) Toki on sellaisiakin ihmissuhteita, jotka kehittyvät, vaikka tapaamiset olisivat harvemmassa. Paljon työtä se varmasti kuitenkin vaatii.