Miltä tuntuu olla äiti?

Jouluna perhettämme siunattiin mitä kallisarvoisimmalla lahjalla, kun pitkään odotettu esikoisemme syntyi. Viime viikot ovatkin kuluneet uutta arkea opetellen ja tuoreeseen tulokkaaseen tutustuen.

Yksi yleinen minulle esitetty kysymys on ollut ”no, miltä nyt tuntuu olla äiti?”. Tietysti hurjalta, kummalliselta, ihanalta, ihmeelliseltä, jännittävältä.

Ja toisaalta taas ihan tavalliselta ja luonnolliselta. Vaikka arkemme tulee taatusti muuttamaan muotoaan lapsen myötä, elämä jatkuu monilta osin samanlaisena kuin aiemminkin, nyt meitä vain on kolme. Itse asiassa olen ollut hieman yllättynyt: jotenkin kai odotin, että tuntisin itseni aivan erilaiseksi tultuani äidiksi tai että päässäni pyörisi enemmän ”nyt näen koko maailman eri tavoin”-tyylisiä ajatuksia. Olen kuitenkin ihan sama ihminen kuin ennen lapsemme syntymää, enkä koe, että katselisin maailmaa nyt täysin uudesta näkövinkkelistä.

Mistä nuo odotukseni sitten oikein kumpusivat? Luulen, että ne juontavat juurensa muutamasta lausahduksesta, joita usein kuulee vanhemmaksi tulleiden suusta. Olen pohtinut näitä lausahduksia paljon ja ajattelinkin hieman jakaa ajatuksiani noista sanoista.

En tiennyt rakkaudesta mitään ennen kuin sain lapsen.

Mielestäni tämä ajatus on hieman ristiriitainen. Ajatellaan vaikka sitä, että olen ollut naimisissa kohta melkein kymmenen vuotta, ja sitten sanoisin ymmärtäneeni rakkauden syvimmän olemuksen vasta lapsen saatuani. Eikö se tunnu hieman kummalliselta? Toki näillä sanoilla varmaankin halutaan ilmaista sitä, että omaan lapseen kohdistuva rakkaus on jotain täysin erilaista, uutta ja ennenkokematonta, niinkuin se onkin. Mutta vaikka rakkaus lapseen voi lyödä tuoreen vanhemman ällikällä intensiivisyydellään ja lujuudellaan, toivoisin niin, ettei sitä pakahduttavaa tunnetta puettaisi sellaisiksi sanoiksi, jotka kovin helposti vähättelevät lapsettomien ihmisten osoittamaa ja kokemaa rakkautta. Rakkautta voi nimittäin osoittaa ja kokea ihan ilman lastakin, ja kuten Heini kerran kirjoitti, muillekin kuin omille lapsille. Kyllä minä ainakin rakastin miestäni, ystäviäni ja lapsuudenperhettäni jo ennen kuin lapsemme syntyi.

dav

Vasta synnytettyäni tunsin olevani kokonainen nainen. 

Tämä lause saa minut surulliseksi kaikkien niiden puolesta, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan synnytä. Sanomattakin on selvää, että lapsen synnyttäminen oli järisyttävä ja unohtumaton kokemus, mutta en koe sen tehneen minusta yhtään enempää naista kuin olin ennen sitä. Jos jotain, se sai minut arvostamaan ja rakastamaan omaa kehoani, joka oli yhdeksän kuukauden ajan kotina pienelle kehittyvälle ihmiselle. Hyvin tehty, sanon muuttuneelle keholleni nyt katsellessani sitä peilistä. En kuitenkaan koe ollenkaan, että olisin synnyttämisen myötä löytänyt jonkin minusta puuttuneen palasen.

Lapsi toi elämälleni merkityksen.

Toki lapsi tuo elämään paljon sellaista sisältöä, mitä siinä ei aiemmin ole ollut, mutta jos elämän merkitys on ainoastaan lapsen varassa, lepää yksillä pienillä hartioilla aikamoiset paineet. Ja sitä paitsi, lapsi on vanhemmillaan lainassa vain häviävän lyhyen ajan ja suuntautuu kasvaessaan koko ajan enemmän pois vanhempiensa luota. Mitä sitten tapahtuu, kun elämän tarkoitus muuttaa pois kotoa? Mielestäni kenenkään elämän tarkoituksen ei tulisi levätä jonkun toisen ihmisen harteilla, oli se sitten lapsi, puoliso, ystävä tai kuka tahansa muu. On aika paljon vaadittu keneltä tahansa, että hänen vastuullaan olisi tehdä jonkun toisen elämästä merkityksellistä.

Summa summarum, ymmärrän ajatuksen jokaisen näiden lausahduksen takana, mutta ajatukset on mielestäni tuotu esiin sellaisilla sanoilla, jotka arvottavat äitiyden ja isyyden kaikkien muiden ihmissuhteiden yläpuolelle, vaikkei niin pitäisi olla. Toivoisin, että me äideiksi tulleet emme taitamattomasti asetelluilla sanoillamme pitäisi yllä sellaista puhetta, että vain lapsen saaneet tai synnyttäneet voivat olla ”todellisia” naisia, kokea aitoa rakkautta tai elää merkityksellistä elämää.

PS. Sinun kokemuksesi äitiydestä tai äidiksi tulemisesta ei tarvitse olla samanlainen, mutta kohtelethan silti minun kokemustani armollisesti.

// Suvi

Pienelle peikkopojalleni

Rakas pieni peikkopoikani,
olen rakastanut sinua siitä päivästä lähtien,
kun sain tietää sydämesi sykkivän sisälläni.

Olen ajatellut sinua päivittäin:
pohtinut, miltä näytät,
ketä muistutat,
millainen luonne sinulla on,
haaveillut kaikesta mitä voimme tehdä yhdessä kunhan kasvat.
Olen tuntenut potkusi sisälläni ja iloinnut niistä jokaisesta.

Ja siinä sinä nyt olet,
vielä aivan uunituoreena,
mutta kuitenkin niin tuttuna.
Tuhiset rauhallista unta sylissäni,
ja kaikki minussa rakastaa kaikkea sinussa.

Terävästi tarkkailevia silmiäsi,
pientä nykerönenääsi,
ilmeikästä suppusuutasi,
ihanaa vauvantuoksuasi,
joka suuntaan vispaavia käsiäsi,
tyytyväistä hymyäsi saatuasi mahan täyteen,
tummaa ja tuuheaa tukkaasi,
pitkiä korvakarvojasi,
suloista ääntelyäsi, kun yrität nukahtaa.
Minulle olet maailman täydellisin.

Tästä se alkaa:
saan opettaa sinulle elämästä.
Tiedän myös,
että tulet edelleen opettamaan minulle elämästä.
Opetellaan yhdessä.

Kiitän Luojaani sinusta.

edf

// Suvi

Tuoreita joulusäveliä

Viime perjantaina Anna kertoi virittäytyvänsä joulun tunnelmaan mielellään runojen avulla. Minulle jouluun kuuluu olennaisena osana musiikki. Tänä vuonna olen kuitenkin huomannut, että monta joulua hyvin palvellut soittolista alkaa tuntua jo vähän aikansa eläneeltä. Rakkaimpiinkin joulun säveliin voi siis kyllästyä. Olenkin yrittänyt bongailla Spotifyn syövereistä uusia suosikkeja tai tuoreita versioita vanhoista tuttavuuksista.

Jos sinäkin kaipaat tuoreita säveliä vanhojen tuttujen rinnalle, niin tässä muutama valittu pala tämän vuoden joulusoittolistaltani. Tämän vuoden suosikkijoululauluistani löytyy jokaisesta ainakin yksi näistä neljästä elementistä: ne ovat suomenkielisiä, rauhallisia, melodialtaan tosi kauniita tai sanomaltaan puhuttelevia. Reippaimmat renkutukset jäävät tänä vuonna soittolistaltani pois kokonaan.

edf

Pyry – Joulu tulee

Club for Five – Jumala kuiskaa joulun

Maksetut Viulut – Jouluyö, Juhlayö

Maria Ylipää – Aasi ja timpurin muija

Samuli Edelmann – Sielläkin on joulu

Viitasen Piia – Eilen luvattiin lunta

Maksetut Viulut – On Ruusu Iisain Juuren

Maksetut Viulut – Jumala on ihmisten luona

// Suvi

Saat anteeksi

Anteeksi pyytäminen on ihan hirveän vaikeaa.
Ärsyttävääkin usein.
Tuon yhden pienen sanan ääneen lausuminen
vaatii uskallusta ja halua kurottaa kohti.
Rohkeutta tunnustaa tehneensä väärin, sanoneensa rumasti,
käyttäytyneensä ajattelemattomasti.

Tuon pienen sanan lausuessaan anteeksi pyytäjä
tekee itsestään täysin paljaan.
Kaikki virheet levitettyinä toisen eteen,
vain odottaen noita kahta vapauttavaa sanaa.
Yhtäkkiä valta on anteeksi antajalla.

edf

”Saat anteeksi.”

Vain kaksi sanaa,
mutta kuinka suuri voima noissa sanoissa piileekään!
Vain kaksi sanaa,
mutta niihin kätkettynä niin paljon enemmän.
”En pidä kirjaa virheistäsi,
rakastan sinua loukkaavista sanoistasi huolimatta,
päätän antaa anteeksi ja unohtaa.”

Kunpa en ikinä vastaisi anteeksipyyntöön ”ei se mitään”.
Osaisinpa olla enää koskaan viivyttämättä anteeksiantoani.
Olisinpa aina valmis antamaan
ja pyytämään anteeksi niin usein kuin on tarpeen.

// Suvi

Onko sulla kiire?

Mulla on ihan hirveä kiire.

Kuulutko niihin, jotka pitävät yllä kiire-puhetta? Uskon, että kiireestä puhuminen luo kiirettä, ja me itse usein tehdään elämästämme kiireisempää kuin se onkaan. Nyky-yhteiskunnassa kiire-puheen ylläpitäminen tuntuu myös olevan jollain oudolla tavalla sosiaalisesti hyväksyttävää ja kiirettä jopa ihannoidaan. On ”coolia” sanoa olevansa kiireinen, koska olenhan silloin tarpeellinen ja tärkeä. Vetoamalla omaan kiireeseensä myös huomaamattaan nostaa itsensä keskustelukumppaninsa yläpuolelle: ”minun elämässäni tapahtuu paljon tärkeämpiä asioita kuin sinun”.

Ei mulla oo aikaa. 

Kaikilla meillä on aikaa, mutta jokainen meistä valitsee, mihin aikansa käyttää. Valinta voi olla joko tietoinen tai tiedostamaton. Aamukahvilla-blogin Henriikka kirjoitti reilu kuukausi sitten Hyvähän mun on huudella -tekstissään, kuinka hänen läheisensä oli moittinut kun Henriikka oli sanonut, ettei hänellä ole rahaa johonkin asiaan. Kaverin mielestä oli väärin perustella osallistumattomuuttaan sillä, ettei ole rahaa, kun oikeasti kyse on siitä, ettei halua käyttää rahaansa siihen kyseiseen asiaan.

Sama pätee aikaan. Useinhan vastatessamme johonkin kyselyyn, ettei meillä ole aikaa, kyse ei todellisuudessa ole siitä, etteikö meillä olisi aikaa. Emme vain pidä kyseessä olevaa asiaa/tilannetta/ihmistä/tapahtumaa/kulttuuririentoa niin tärkeänä, että haluaisimme käyttää siihen aikaamme. Tätä on tietysti usein vaikea sanoa ääneen, koska jos vastaat vaikkapa kahvilapyyntöön, että ”en halua käyttää aikaani siihen”, se saa sinut usein kuulostamaan hieman tylyltä, ikään kuin arvostelisit sitä, joka käyttää aikaansa esimerkiksi kahviloissa istumiseen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että tuomitsisit toisen ihmisen ajankäyttöä. Et vain itse halua käyttää aikaasi siihen, ja sen pitäisi olla toiselle osapuolelle ihan ok.

19.11.

Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, mutta kukaan ei voi tehdä kaikkea.

Uskon, että kiireen tuntu tulee osittain siitä, jos yrittää tehdä kaikkea mahdollista yhtä aikaa. Fakta vain on, että aika harva meistä pystyy juoksemaan kahden tunnin lenkkejä päivittäin, viettämään joka päivä perheen kanssa laatuaikaa, osallistumaan jokaiseen haluamaansa konserttiin/teatterinäytökseen/muuhun kulttuuritapahtumaan, hoitamaan työnsä hyvin, näkemään ystäviä useita kertoja viikossa ja kaiken ohessa vielä rentoutumaan päivittäin kirjaa lukien ja hyggeillen. Tätä meidän ihmisten tuntuu usein olevan vaikea hyväksyä, ja haluaisimme tehdä kaikkea, vaikka se on käytännössä mahdotonta. Otetaan esimerkki: jos urheileminen on sinulle tärkeää ja päätät panostaa siihen treenaamalla viisi kertaa viikossa kahden tunnin ajan, tarkoittaa se väistämättä, että aikaa jää vähemmän jollekin muulle. Silloin on vain hyväksyttävä, että urheiluun panostaminen tarkoittaa, että muille asioille on siinä elämänhetkessä vähemmän aikaa.

Kiire on valinta.

Jari Sarasvuo virkkoi kerran Yle Puheella ohjelmassaan ajankäyttöön liittyvistä valinnoista näin:

”Tämä hetki on nykyisyyttä ja tämä hetki on joskus ollut mun tulevaisuus. Se, miten ahtaalla elän tätä hetkeä [ajankäytön suhteen], johtuu niistä valinnoista mitä olen tehnyt silloin kun tämä hetki oli vielä tulevaisuutta.”

Nyt tehdään siis ne valinnat, jotka luovat tuleviin päiviisi joko kiirettä tai levollisuutta. Siksi peräänkuulutankin omien arvojen tietoista pohtimista. Mikä sinulle on oikeasti tärkeää? Näkyykö se  ajankäytössäsi? Jos arvostat perhettä ja ystäviä, järjestätkö heille tietoisesti tilaa arjestasi? Jos haluat pysyä hyvässä kunnossa, näetkö vaivaa päästäksesi urheilemaan riittävän usein? Jos pidät tärkeänä lepoa ja rauhoittumista, otatko säännöllisesti aikaa itsellesi? Se, mihin aikaasi laitat, paljastaa paremmin kuin hyvin mitä todella arvostat. Kenelläkään meillä ei ole aikaa kaikkeen, mutta uskon, että kaikilla meillä on aikaa tehdä asioita, joita haluamme, jos niin päätämme. Voit itse valita, mihin aikaasi käytät.

// Suvi

Missä minun huomioni?

Näköjään nykyään juhlapäivät eivät enää ole kovinkaan yksioikoisia: keväällä pohdiskelin naistenpäivän monia sävyjä ja nyt mielessä myllertää tyttöjen päivän jäljiltä.

Lokakuun alkupuolella vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää, joka herätti minussa monenlaisia mietteitä, joista haluan tässä nostaa esiin yhden. Työskentelen yläkoululla, ja pohdimme opehuoneessa, että olisi kiva muistaa koulumme tyttöjä jollain tapaa tyttöjen päivänä. Lopullinen toteutus sisälsi tyttöjen päivään liittyvän aamunavauksen sekä ruokavälitunnilla tytöille jaetut pienet suklaayllätykset.

edf

Tyttöjen päivää juhlistaessamme korvaani särähtivät kovasti poikien kommentit siitä, mikseivät he saa suklaata ja missä poikien päivä oikein on. Minua tällaiset kommentit hämmästyttivät ja – myönnetään – saivat jopa näkemään vähän punaista. Toki kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja mielestäni silloin mennään metsään, jos tasa-arvon nimissä naisista aletaan tehdä erityisempiä kuin miehistä, tai miehiä painaa alas naisten arvostamisen nimissä. Mutta kun tässä ei ole kyse siitä! Minun on vaikea ymmärtää, miten jonkin ihmisryhmän (tässä tapauksessa tyttöjen) juhliminen, esiin nostaminen, kannustaminen ja huomioiminen voisi olla joltain siihen ryhmään kuulumattomalta pois. Emmekö osaa enää huomioida toisiamme ilman, että onnittelurivien välissä kysymme: ”missä minun huomioni?”.

Mielestäni on elintärkeää, että lapsemme ja nuoremme kasvavat kulttuuriin, jossa on luonnollista huomioida toisia ilman, että odotamme saavamme siitä itsellemme jotain takaisin. Otetaan esimerkiksi syntymäpäivät: on luonnollista, että syntymäpäivillä huomion ja juhlinnan keskipisteessä on päivänsankari, eivät vieraat. Minusta on huolestuttava kehityskulku, jos kavereiden syntymäpäiville mentäessä vieraana olevat lapset olettavat saavansa aina juhlista mukaan jonkinlaisen lahjan. Olen sitä mieltä, että jo lapsesta alkaen meidän tulisi opetella huomioimaan toisia ihmisiä ja oppia siihen, että kukin vuorollaan saa nauttia olostaan huomion keskipisteenä. Sitä paitsi: kun kaikkia huomioidaan tasapuolisesti, ei sen pitäisi olla mikään ongelma, jos valokeilassa on välillä myös joku muu kuin minä itse.

Ei toisten huomioiminen tarkoita sitä, että sinä olisit vähemmän arvokas.

// Suvi

 

 

Ei pelkkää pintaa

Blogisuosikikseni pääsee yleensä kirjallisten ansioiden vuoksi, ei niinkään blogin visuaalisten seikkojen takia. Mielestäni blogissa kuin blogissa tärkeintä on aina laadukkaat (ja hyvin kirjoitetut!) tekstit, ja kauniit kuvat ovat vain kiva lisä. Valitettavan moni blogi on pudonnut lukulistaltani sisällön ohentuessa pelkiksi tuote-esittelyiksi, tai ihan vain viimeistelemättömän kielen vuoksi. Nämä kolme lempiblogiani ilahduttavat arkeani kerta toisensa jälkeen laadukkaalla sisällöllä ja hyvin kirjoitetuilla teksteillä. Arvostan bloggaajia, jotka jaksavat panostaa kuvien lisäksi myös kieleen!

Juliaihminen

Löysin Juliaihmisen joulukuussa 2016, kun eksyin eräästä toisesta blogista lukemaan Hauska fakta -joulukalenteria. Parin vuoden aikana tästä blogista on tullut ihan ehdoton suosikkini. Juliaihminen poikkeaa monin tavoin suurimmasta osasta seuraamiani blogeja, mutta juuri siksi se onkin niin kiinnostava. Blogia kirjoittaa vapaa toimittaja Julia Thurén, jonka kirjoitustyyli on hyvin vapaata, leikittelevää ja itseironista. Samanlaista itseironiaa ja sarkasmia osaa teksteissään onnistuneesti viljellä vain harva. Ihailen myös sitä, kuinka suoraan ja avoimesti blogin kirjoittaja kertoo omia mielipiteitään, vaikkei hän ole itsekään läheskään aina varma onko mielipide lopullinen. Välillä tällainen avoimuus tuntuu hirvittävältä, blogimaailma kun on joskus melko julmakin, mutta jotenkin ihmeellisesti Juliaihminen on säästynyt suuremmilta kohuilta ja se on hyvä se.

Viimeisen reilun vuoden aikana Julia Thurén on noussut niinsanotusti ”pinnalle” hänen alettuaan kirjoittaa blogissa hyvin avoimesti ja perusteellisesti sekä omista raha-asioistaan että rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä yleensäkin. Syyskuussa häneltä ilmestyikin rahaa, säästämistä ja sijoittamista käsittelevä Kaikki rahasta –kirja, jonka tietysti varasin kirjastosta heti kun se oli mahdollista. Jos suosikkibloggaajani kirjoittaa kirjan, onhan se luettava, vaikka aihe tuntuikin vähän kaukaiselta. Thurén kirjoittaa kuitenkin raha-asioista niin selkeästi ja ymmärrettävästi, että kirjaa oli todella miellyttävää lukea. Erityisesti pidin kirjaan kootuista tavallisten ihmisten tarinoista ja kommenteista heidän omaan rahankäyttöönsä liittyen. Suosittelen kirjaa, vaikka muuten kiertäisitkin kaikki aiheeseen liittyvät opukset mahdollisimman kaukaa!

19.10.vol3.jpg

Homevialaura

Olen tainnut täällä blogissakin jo useampaan kertaan mainita, että en ole kummoinen sisustaja. Tai siis, en sisusta enkä ole kovin kiinnostunut sisustamisesta. Siitä syystä en myöskään lue sisustusblogeja, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Homevialaurablogia seuraan, sillä kirjoittaja Laura Tirkkonen käsittelee kotiin, asumiseen ja kuluttamiseen liittyviä teemoja kiihkoilematta, perusteellisesti ja pintaa syvemmältä. Blogissa on nostettu  esille monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita, kuten vastuullinen kuluttaminen ja elämäntapa, muovin käytön vähentäminen tai kodin säilytysratkaisut (kenenpä sielu ei lepäisi noin täydellisesti järjestettyjä kaappeja katsellessa?). Tämä sisustusblogi ei ole vain kiiltävää pintaa ja viimeisimpien hankintojen esittelyä, vaan taustalta välittyy (ainakin minulle) pyrkimys ekologisesti kestävään elämäntapaan. Arvostan myös sitä, että blogin kirjoittaja selvästi tiedostaa asemansa mielipidevaikuttajana ja käyttää sitä taitavasti esimerkiksi kestävien kulutusvalintojen esillä pitämiseen. Blogin ydin kiteytyy mielestäni osuvasti tässä kuvauksen lauseessa: ”enemmän kuin sohvatyynyjä pöyhinkin ajatuksia”.

Lamulatar

Tunnen Lamulatar-blogin kirjoittajan Hannan oikeassa elämässä, mutten ollut koskaan tiennyt hänen osaavan kirjoittaa niin hyvin kuin mitä kesällä perustettu blogi on osoittanut. Soisin ehdottomasti tämän melko tuoreen blogin saavan paljon lisää lukijoita. Tekstit käsittelevät arkielämän sattumuksia ja kohtaamisia, joista Hannalla on taito kirjoittaa elävästi ja oivaltavasti. Ihailen hänen kykyään käyttää sanoja ja monta kertaa olen huokaillut, kuinka ihanasti muotoiltuja lauseita tekstit ovat pullollaan! Lempitekstini blogissa on ehdottomasti tämä Pentik- ja Market-vaimon vertailu.

// Suvi

Tänään sekä kahtena tulevana perjantaina jaamme teille omia suosikkejamme blogimaailman syövereistä. Jaa ihmeessä kommentteihin omat blogisuosikkisi, tutustuisimme mielellämme uusiin lukemisen arvoisiin blogeihin!