Vain pienen ohikiitävän hetken tiesin sinusta kaiken. Olit joka hetki lähelläni, sylissäni, ihollani.
Ne päivät olivat lyhyitä.
Nopeammin kuin arvasinkaan aloit kurottaa sylistäni kohti ympäröivää maailmaa ja sen aarteita, ihmeitä ja iloja. Nyt tiedän, että sisälläsi on alati kasvava osa, joka on minulta täysin piilossa.
Vaikka kyllähän minä sen tiedän, ettet koskaan ole ollut minun. Silloinkin, kun olin sinulle kaikki, sinä olit minulla vain lainassa. Silti joudun muistuttamaan itseäni siitä, kenen sinä olet. Lahjaksi annettu, lainaan laskettu.
Niinkuin tänään, kun astut ovesta sisään. Kesäpäivän seikkailut välkkyvät pilkkeenä silmissäsi ja tuoksuvat aurinkona ihollasi, hiekkana hiuksissasi. Tietysti olet edelleen se sama naurusuu, joka aamulla vilkutti iloiset heipat ja astui ovesta ulos taakseen katsomatta.
Ja samalla hätkähdän kaikkea sitä vierasta, joka sinuun on vain yhden päivän aikana tarttunut. Kaikkea sitä, mistä minä en koskaan tule tietämään mitään. Mitä olet nähnyt, mitä oppinut, mitä ihmetellyt, mille nauranut, missä seikkaillut.
Suljet sen kaiken sydämeesi, ja minä suljen sinut kaikkinesi syliini.
// Suvi
kaleidoskooppi.net 