Pilkahduksia arkeen

Arki saattaa tuntua tahmealta ja päivät toinen toistaan tavallisemmilta. Voisiko joku näistä virkistää sinunkin viikkoasi?

  • Valmiiksi katettu päivällispöytä

Minulla on ystäväporukka, jonka kanssa tapaamme säännöllisesti. Kokoonnumme kodeissamme, ja aina kun saavumme kohteeseen, pöytään on katettu kunnon ruokaa (ja okei, aina myös jälkkäriä!). Harva asia on yhtä ihanaa kuin istua valmiiseen pöytään työpäivän jälkeen. Suosimme nopeita keittoja ja vielä nopeampia salaatteja kera leivän, sillä jos kokkailusta tekee liian monimutkaista, saattaa kyläkutsu jäädä kakkoseksi kaikelle vaivalle. Tärkeää on huomioida myös se, että siivoustoimenpiteet kuten imurointi ennen ystävien saapumista ole mikään välttämättömyys – sotkuisempaa on kuitenkin kyläilyn jälkeen kuin ennen!

perjantainparhaat blogi

Hesari, joka tipahtaa luukusta kerran viikossa, ei sisällä mainoksia ja johon on kerätty viikon tärkeimpiä uutisia, tuo sivistystä koko viikkoon. Enkä tiedä viittaako aviisin nimi julkaisu- vai toivottuun lukutahtiin, mutta viikko siinä minulta vierähtää, kunnes lehti on luettu. Eli just sopiva paketti pitämään minut edes välttävästi kiinni maailman menosta.

  • Kahvinkeittimen uusi koti

Juon kahvia vain aamuisin, mutta silloin tuntuukin siltä, että se kofeiini pitäisi saada välittömästi ja mieluusti suoraan suonistoon. Tänä syksynä teinkin sitten jotain virkistyäkseni nopeammin: siirsin kahvinkeittimen yöpöydälle. Lataan sen tietysti illalla valmiiksi ja aamulla painan vain nappia. Pian kahvin tuoksu leijaileekin jo pitkin makuuhuonetta, täydellistä! (Maito pitää edelleen hakea keittiöstä, mutta siihen mä pystyn!)

// Heini

Kivi kiveä hioo, mutta se sattuu

”Kivi kiveä hioo”, sanotaan, mutta koskaan ei puhuta siitä, kuinka kipeältä hiotuksi tuleminen useimmiten tuntuu. Ei puhuta siitä, kuinka tuskastuttavalta tuntuu myöntää virheensä ja tunnustaa toimineensa typerästi. Ei nosteta esiin sitä, kuinka raivon partaalle joudut, kun joku osoittaa sinun toimineen lapsellisesti ja kun vielä tiedät hänen olevan oikeassa.

Sillä totuushan on, että läheisissä ihmissuhteissa (niin pari- kuin ystävyyssuhteissa) kivet lyövät kipinää harva se päivä. Kuinka ristiriitaista onkaan, että juuri se henkilö jonka kanssa tunnet syvintä iloa, onnea ja yhteenkuuluvuutta, on samalla myös se, joka parhaiten osaa tuoda esiin kipeimmät kohtasi ja keskeneräisyytesi.

17.9

Hiotuksi tuleminen sattuu. Tekee kipeää. Tuntuu inhottavalta ja ärsyttää. Ei huvita läheskään aina. Paljon mukavampaa olisi antaa samalla mitalla takaisin, syytää kiukunpuuskassa oma kuralastinsa toisen niskaan ja kieltää visusti tehneensä koskaan mitään typerää.

Ja silti, kiukunpuuskissanikin, kuitenkin tiedän, että se kaikki on minulle hyväksi. Että se ihminen, joka välillä niin kovin kipeästi hioo kulmiani, on annettu vierelleni tarkoituksella, eikä vähiten juuri siksi, että voisimme yhdessä hioa toisistamme terävimpiä kulmia vähä vähältä pehmeämmiksi.

// Suvi

Palasia syksystäni

Syksy jyrähti käyntiin voimalla ja armottomasti vieden lämmön mennessään. Olen aina pitänyt syksystä, sen tunnelma on ihan omanlaisensa. Tämän viikon sateissa niitä hyviä puolia on kuitenkin joutunut vähän hakemaan. Tässäpä pari ideaa syksyäsi ilahduttamaan:

1. Kuivattu inkivääri

Yhtä varmasti, kuin kesän jälkeen koittaa syksy, starttaa myös flunssakausi. Ensimmäiset lääkekuurit on meidän perheen osalta jo syöty, ja tilanne hetkeksi helpottanut. Tähän välivaiheeseen uusia tartuntoja ehkäisemään ja muuten vaan oloa piristämään olemme vetäisseet pari ässää hihasta. Yksi niistä on inkivääri, joka on luonnon oma tapa pitää taudit loitolla. Inkivääri sisältää tulehdusta ehkäiseviä aineksia ja antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja ja sen on todettu edistävän hengitysteiden terveyttä ja vahvistavan elimistön sisäistä puolustusjärjestelmää. Vähäisen tutkimusnäytön vuoksi Suomessa inkivääriä ei raskaana oleville suositella, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa sitä käytetään yleisesti myös raskauspahoinvoinnin lievittämiseen.

inkivääri

Flunssakaudella olemme jo useana vuotena keitelleet juomaa tuoreesta inkivääristä. Nämä kuivatut versiot ovat uudempi tuttavuus, rajun makuinen mutta jotenkin oudolla tavalla koukuttava sellainen. Ole kuitenkin tarkkana millaisia inkiväärinamuja ostat. Sokeroidussa versiossa on jopa yli 70% sokeria, joka puolestaan lisää tulehdusriskiä elimistössä, joten muista valita mahdollisimman vähän sokeria sisältävä vaihtoehto!

2. Hercule Poirot

Salainen aseeni pimeneviin syysiltoihin ovat Hercule Poirot -elokuvat. Ne kuuluvat meillä myös siihen kuuluisaan puolisoiden yhteiseen aikaan. Turvallinen jännitys sopii minulle. Ei mitään liian kamalaa, ei mitään sellaista, jonka vuoksi menettäisin yöuneni. Pieni murhamysteeri ratkaistavaksi sohvan nurkassa charmikkaan belgialaisherran johdatuksella – mais oui! Näitä David Suchetin tähdittämiä mestariteoksia tulee Yleltä aina tasaisin väliajoin, juuri tällä hetkellä ei taida Areenasta löytyä, mutta onneksi on tallenteet!

3. Jenn Johnson – You’re gonna be OK

Tämänkin viikon, ja oikeastaan koko viime kesän lohdullisimmat lyriikat. Kun jäljellä ei ole enää yhtään rohkeutta, ei juurikaan uskoa ja toivokin uhkaa sammua, ei tarvitse jaksaa  kuin yksi askel kerrallaan. It will all be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.

//Anna

Vihainen sydän

Vihaisen sydämen perustuksissa majailee raastava epäreiluuden kokemus. Vihainen sydän ei usko tulevaisuuteen tai hyvyyteen, onneen joka osuisi omalle kohdalle. Se ei uskalla tarttua pienimpäänkään iloon, onhan se myös syvästi pettynyt sydän. Vihainen sydän ei ole pystynyt eikä saanut kasvaa rakkauteen tai rauhaan. Siksi se näkee uhkia sielläkin, missä muut näkevät pelkkiä mahdollisuuksia.

Vihainen sydän on satuttava sydän. Se ei jaa iloja, se tuhoaa toistenkin onnen. Se ei kärsi lähimmän rinnalla, se vaatii kärsivältäkin. Se satuttaa muita tarkoituksella – yleensä tavoilla, joiden tietää osuvan toisessa kipeimpään mahdolliseen kohtaan. Se uskoo myös, että on paras hyökätä heti ettei kukaan ehdi ensin. Vihainen sydän kostaa oman kipunsa ympärillä oleville.

Vihainen sydän onkin haastavin sydän. Se on vaikein rakastaa ja helpoin hylätä.

DSC_0215

Pehmetäkseen vihainen sydän tarvitseekin aivan erityisiä sydämiä. Sitoutuneita sydämiä, joiden rakkaus valaa pettyneen sydämelle uutta perustusta. Armollisia sydämiä, jotka ymmärtävät hyökkäysten kumpuavan kivusta. Taivaallisia sydämiä, joiden toivo kannattelee päivästä toiseen. Kaiken se kestää.

Ja sitten vihainen sydän tarvitsee vielä lepoa, sillä mikään ei väsytä niin kuin jatkuva viha ja varuillaan olo. Huoahtaminen edellyttää turvallista tilaa, jossa kosketus on hellää ja äänensävy pehmeää. Paikkaa, jossa vihainenkin sydän on täysin hyväksytty – sellaisenaan, vihaisenakin. Ihana että oot siinä.

Yksi kiitollisimmista sydämistä on entinen vihainen sydän. Se tietää, mitä on ansaitsematon rakkaus. Se tuntee perustuksiaan myöten, mitä kaikkea armon kohtaaminen voikaan rakentaa uudeksi. Se muutti sydämen.

//Heini

 

Hyvä arki

Elokuu toi mukanaan meille kaikille arjen, ja kesän kääntyessä syyskuuhun arki on jo kovaa vauhtia käynnissä. Kalenterit on kaivettu esille työlaukun pohjalta, ja päiviämme värittävät taas työpaikkalounaat ja tehtävälistat, aikaiset herätykset ja aamupuurot.

Arki ei kuitenkaan ole pelkkiä aamuherätyksiä, kiirettä tai kalenterisulkeisia. Viime syksynä kirjoitimme lyhyen postaussarjan teemalla meidän arki. Nautimme yksinolosta niin kotona kiisseliä keitellen kuin lenkkipolulla raikasta ilmaa hengitellen ja pohdimme arkisten sanojen merkitystä sekä itsellemme että muille.

7.9

Tänä syksynä haluamme jälleen keskittyä siihen, mikä arjessa on hyvää, ja jakaa sitä myös teille. Siispä tulevina viikkoina aina perjantaisin puemme sanoiksi arkipäiviemme parhaita paloja. Toivomme, että ne tuovat iloa sinunkin arkeesi.

 

Faktat pöytään

J.K. Paasikivi sen aikanaan hienosti muotoili: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken kehityksen lähtökohta”. Toisin sanoen, mikään ei voi muuttua paremmaksi, jos asioiden nykytilaa ei ensin hyväksy. Ja toisaalta, missä tahansa tilanteessa kehitys on mahdollista.

Olemme mieheni kanssa todella erilaisia. Hän on spontaani, minä tykkään suunnitella asioita. Minä olen yleensä ajoissa, häntä saa useimmiten odottaa. Hän on suurpiirteinen, minä jään roikkumaan yksityiskohtiin. Hän on seurallinen, minä vetäydyn omiin ajatuksiini. Hän on unelmieni mies, mutta joskus ihmettelen miten oikein päädyimme yhteen.

Toisinaan puolisoiden erilaisuus voi tehdä elämästä hankalaa. Varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä, arki kuormittavaa ja uni vähäistä. Ruusunpunaiset silmälasit on riisuttu jo aikaa sitten, eikä toisen erilaisuus enää näyttäydy yhtä kiehtovana, kuin suhteen alussa. Niinpä olemme tasaisin väliajoin palanneet tosiasioiden äärelle:

1. Olemme erilaisia
2. Emme voi muuttaa toisiamme
3. Haluamme silti pysyä yhdessä

Kun tosiasiat on tunnustettu, voi kehittyminen alkaa. Vaikka olemmekin erilaisia, miten saisimme arjen rullaamaan paremmin? Voisimmeko kenties löytää uusia, yhteisiä tapoja toimia vanhojen, molempia ärsyttävien tapojen tilalle? Miten voisin osoittaa rakkautta niin, että se menee perille? Ja ennen kaikkea, miten voisimme nähdä erilaisuutemme positiivisessa valossa, voimavarana?

kukka2

Vikoja on ihan uskomattoman helppo löytää toisesta. Kun sinä aina, ja kun sinä et koskaan. Tästä muodostuu kuitenkin vain ikävä noidankehä, jolle ei loppua näy. Omiin tunteisiini en voi vaikuttaa, mutta se, miten tunteen vallassa reagoin, on täysin oma valintani. Joskus tekee ihan hyvää tarkastella omaa käyttäytymistään kriittisesti ja pohtia, viekö se asioita toivomaani suuntaan. Jos osoittaisinkin ärtymyksen sijaan useammin puolisolleni hyväksyntää, ja arvostelun sijaan myötätuntoa, voisi hänenkin olla helpompi kohdata minua armollisemmin. Yllättävän usein metsä nimittäin vastaa  juuri niin kuin sinne huudetaan, eikä rakkautta ole, jos ei itse rakasta.

 

Älä oleta, vaan kysy

En tiedä teistä, mutta minulla on välillä paha tapa olettaa asioita. Yleensä oletukseni liittyvät muihin ihmisiin ja siihen, mitä he mahdollisesti tuntevat tai ajattelevat. Kaava on tuttu: tarkkailen jonkun läheiseni toimintaa, teen siitä omat tulkintani ja tulkintojeni perusteella muodostan oman oletetun todellisuuteni. Tämä kaikki tietysti missään vaiheessa kysymättä asianosaiselta, miten asiat oikeasti ovat.

Olen huomannut, että oletusten tekeminen johtaa useimmiten epämiellyttäviin tilanteisiin, joista voin syyttää vain itseäni. Otetaan esimerkki elävästä elämästä: meillä oli pari viikkoa sitten hääpäivä. Töistä kotiin ajellessani ajattelin, että olisipa kiva käydä vaikka yhdessä kahvilla merkkipäivää juhlistamassa. Kotioven avattuani en kuitenkaan ilmaissut ideaani, vaan siirryin suoraan suosikkipuuhaani: oletusten tekemiseen. Hääpäiväjuhlinnan toisella osapuolella oli ollut huono päivä töissä, ja hän oli kohdatessamme hieman väsynyt ja äreä. Siitä sitten muitta mutkitta (fiksuna naisena) tein sen oletuksen, että tuskinpa häntä mikään kahvittelu edes kiinnostaisi! Ei ainakaan silloin, eikä ainakaan minun kanssani.

Siirryin siis sohvalle oletusteni viereen ja piehtaroin synkähköissä tunnelmissa seuraavat pari tuntia, kunnes oletukseni purkautuivat ulos kiukkuna ja (täysin itse aiheutettuna) pettymyksenä.

DSC_0042_1535303252748

Kuinka epäreilusti käyttäydyinkään tuossa tilanteessa! Kertomatta mitään omista toiveistani, tein virheellisiä oletuksia ja sain niillä syöstyä itseni aikamoisen kiukun valtaan. Yksi pieni kysymys olisi riittänyt muuttamaan koko illan kulun.

Tämä oli uskoakseni vain yksi monista tilanteista, joissa niin usein teemme oletuksia ja laitamme toistemme päähän ajatuksia sekä suuhun sanoja, joita ei siellä alun perin ollenkaan ole ollut. Kysymättä jättäminen avaa oivan portin väärinymmärryksille, turhautumiselle ja kommunikaatiokatkoksille.

Annan siis täten itselleni ihan ilmaisen neuvon (jota saavat toki muutkin noudattaa):

älä oleta, vaan kysy.