Siveltimen vetoja

Melkein huomaamattani vilkaisin kirkkaaseen peiliin vaaleiden valojen alla. Huomasin kasvoillani uuden uurteen. Se alkoi läheltä nenänvartta ja kulki poskeni päällä kohti ohimoa kuin aalto. En voinut olla ihailematta sen hentoa kaarta, se näytti taiteelta.

Elämä oli maalannut kasvojani. 

Uurre oli asettunut kauniisti jo aiemmin muotoutuneiden lomaan. Vuosien mittaan se vahvistuisi, ottaisi paikkansa vahvemmin, kunnes se olisi mukanani jokaisessa valokuvassa, jokaisessa hymyssä. Sen silittäminen olisi mahdotonta, enkä siitä edes haaveillut.

Haluaisin kantaa kurttuni kauniisti, arvostaen. Haluan muistaa, että jokaisella uurteella, kaikilla rypyilläni on tarina kerrottavanaan. Ilman tarinoitani en olisi minä. Haluan muistaa, että elämä on lahja. Ja mitä enemmän saatuja päiviä, sitä enemmän taiteilijan siveltimen vetoja. Kuin lahjanarujen jälkiä pakettien päällä.

Huomasin, että elämä oli koskettanut myös katsettani. 

// Heini

Arjesta: rauhaa ja ravintoa

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa olemme nostaneet esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Viimeisenä arjestaan kertoo Virpi, joka asuu perheensä kanssa vakituisesti Tansanian Arushassa. Siellä hän työskentelee kehitysyhteistyötehtävissä erityisesti tyttöjen ja naisten seksuaaliterveyden parissa. Tämän syksyn perhe on kuitenkin viettänyt Suomessa. 

***

1. Itsepalvelukassat.

Sanotaan, että itsepalvelukassat ovat epärehellisen unelma. Mutta niin ne ovat kyllä introvertinkin. Kun saapuu yltiösosiaalisesta tervehdys- ja kuulumisten vaihtokulttuurista Suomeen, kohtaa itsepalvelukassoilla toteutuneen toiveen. Voin tehdä ostokset omassa tahdissani ja rauhassani ja vielä maksaakin ilman, että minun tarvitsee välttämättä kohdata ketään! Tämä sopii erakkofiilispäiviin. Samaan sarjaan kuuluu tietysti omatoimikirjasto. Oi maamme Suomi, jossa luotetaan ihmisten rehellisyyteen ja kunnollisuuteen.

2. Kyllä, tällä hetkellä arkea ilahduttaa ruoka!

En tarkoita nyt pelkästään erilaisia juusto- ja glögivalikoimia (, joista niistäkin saan kyllä ihan hurjat kicksit juuri nyt) vaan sitä, että voin ostaa kaupasta turvallisesti tuotettua, tarkoin säädöksin tuotettua ravintoa. Tiedän, mitä syön, voin tarkistaa sen tarkoin kirjatusta ravinto- ja pakkauselosteesta. Lisäksi voin vieläpä olla aika varma siitä, että syömäni ei ole terveydelle vaarallista eikä sisällä esimerkiksi myrkyllisiä torjunta-aineita tai liiallista määrää fluoridia, jonka liikasaantia pyritään vuoristoisilla seuduilla asuessa välttämään. Ja miten ihanaa onkaan, että lapseni saavat syödä joka päivä lämpimän ja terveellisen ruoan koulussa. Vaikka illalla harrastusmenot ja arjen voimattomuus ottaisivat vallan ja tarjolla olisi muiden äitien ja isien laittamaa ruokaa, tiedän, että he ovat syöneet ainakin kerran päivässä monipuolisesti.

8.11

3. Juotava, paineistettu, sopivan lämpöinen hanavesi.

Arvostan suuresti sitä, kun saan huljauttaa juoksevan veden alla salaatin lehdet ja tomaatit. Tai avata suuni suihkussa pelkäämättä parasiitteja! Toinen ilahduttava asia on se, kun vettä tulee paineella. Meillä on Tansaniassa vakiintunut sananparsi kuvaamaan veden painetta: monenko kynän verran tänään tulee vettä? Suomessa nautin siitä, kun pesuaineet saa helposti pois hiuksista. Veden lämpötila on myös helposti säädettävissä, mikä lisää suihkussakäymisen iloa!

4. Tasa-arvo.

Miten hienoa on, että jyväskyläläisten koululaisten hampaita tulee koululle hoitamaan Suupirssi. Jokaisella koululaisella on sama oikeus laadukkaaseen suunhoitoon riippumatta varallisuustasosta tai vanhempien aktiivisuudesta. Kunpa aina muistaisimme, miten erityistä ja harvinaista tämä onkaan globaalisti tarkasteltuna. Ei muuten haittaa myöskään se, että vanhempien ei tarvitse lähteä kesken työpäivän viemään lapsia hammashoitolaan! Kerrassaan upea systeemi! Voisin jatkaa kouluterveydenhoidosta ja ylipäätään oikeudesta koulunkäyntiin loputtomiin. Vähättelemättä monia taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, joita Suomessakin on, arvostan silti paljon sitä, että riippumatta sosiaaliluokasta lapset käyvät samoissa kouluissa ja päiväkodeissa. Ilmainen koulutus aina yliopistotasolle tarjoaa suhteellisen tasapuoliset mahdollisuudet kaikille.

Arjesta: tanssia ja tunnelmaa

Tämä postaus jatkaa perjantaista sarjaa, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Olemme pyytäneet samasta aiheesta postaukset myös kolmelta lukijaltamme, joiden vakituinen koti on ulkomailla!

1. Oman lajin löytäminen

Jatkoin tänä syksynä tanssiharrastustani vuoden tauon jälkeen, ja voi kuinka paljon iloa se on tuonut arkeeni! On tehnyt liikunnalliselle itsetunnolleni hyvää löytää harrastus, jossa en mieti, mitä muut ajattelevat, kuinka hyvin osaan tai miltä näytän. En edes pysty miettimään mitään, sillä kaikki ajatusenergia menee askelten pohtimiseen. On mahtavaa, että tärkeintä ei ole se, kuinka hyvin osaan tai kuinka nopeasti opin koreografian. Tärkeintä on, että tanssiminen on hauskaa. Kerran viikossa tunnin ajan saan vain nauttia rytmistä ja unohtaa itseni ja muut.

edf

2. Aamupala kynttilänvalossa

Tänä syksynä aamujen alkaessa hämärtyä muistin lukeneeni joskus jutun eräästä julkkiksesta, jolla on tapana syödä aamiaisensa kynttilänvalossa. Ajattelin kokeilla, voisiko tuo pieni panostus tehdä aikaisista aamuista lempeämpiä. Totta se on: on huomattavasti lempeämpää heräillä hitaasti kynttilän lepattavan liekin äärellä kuin kirkkaan kattolampun valokeilassa. Joinain aamuna saatan höystää kynttilänvaloa vielä rauhallisella musiikilla. Rauhallista valoa luova kynttilä ja lempeät sävelet tekevät kotikeittiössä nautitusta kaurapuuroaamiaisestakin hieman erityisemmän, ja rauhallinen aamuhetki antaa hyvän suunnan koko tulevalle päivälle.

3. Satokauden satsumat

On hassua, kuinka sitrushedelmien tuoksusta tulee minulle niin vahvasti joulu mieleen. Luulen sen johtuvan siitä, että ne ovat aina parhaimmillaan joulun alla ja yhdistän niiden tuoksun mielessäni hyvin vahvasti joulun odotukseen ja joulunaikaan. Minulle satsumien ja klementiinien tulo kauppoihin tarkoittaa, että joulutunnelmoinnin saa aloittaa. Onhan satsuma myös äärettömän kätevä välipala jo pakkauksensakin ansiosta, paljon kätevämpi kuin vaikka omena! Nyt niitä saa vielä niin edullisestikin. Taidankin käydä tänään hakemassa lähikaupasta taas yhden pussillisen.

// Suvi

Arjesta: ruokaa ja rutiineja

Tämä postaus aloittaa perjantaisen sarjan, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Olemme pyytäneet samasta aiheesta postaukset myös kolmelta lukijaltamme, joiden vakituinen koti on ulkomailla!

***

1.  Perho ja Pääskysaari -podcast

Työmatkani kestää kolmisen varttia, ja useimpina päivinä kuuntelen paluumatkalla podcasteja. Tai olen kuunnellut sen jälkeen, kun löysin tämän podcastin. Nimittäin näissä on sisältöä huomattavasti enemmän kuin monissa aiemmin kokeilemissani. Suosittelen ainakin jaksoja nimiltään Stressi, Häpeä ja Ulkonäkö. Tykkään erityisesti avoimesta, pohtivasta otteesta sekä asenteesta, joka kunnioittaa myös toisenlaisia näkemyksiä.

dav

2. Sosekeitot

Kului vuosia sosekeittojen keittelemistä arastellen. Nyt olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että sehän onkin varsin helppoa. Keittoon tarvitsee vain kolmea eri tyyppistä raaka-ainetta: juureksia tai kasviksia, kermaa tai kookosmaitoa tai juustoa sekä mausteita. Parhaat yhdistelmät löytynevät kokeilemalla. Mutta jos haluaakin ihan valmiin ohjeen, niin esimerkiksi superhyvän bataattikeiton ohje on jo eetterissä!

sdr

3. ”Win the first hour of the day.”

Keväällä yksi ystäväni puhui kirjasta, jonka oli lukenut. Sen mukaan vuorokauden ensimmäinen tunti on erittäin oleellinen päivän yleisfiiliksen ja ”vastustuskyvyn” kannalta. Aamun ensimmäisen tunnin tulisi olla mm. someton ja sähköpostiton. Erityisesti ensimmäisen tunnin aikana tulisi tehdä jotain lataavaa ja rakentavaa. Jotain sellaista, mikä lisää resilienssiä päivän tulevia tapahtumia kohtaan.

Ajatus kolahti kerrasta – en edes kysynyt kyseisen kirjan nimeä, vaan päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen. Välipäiviä on ollut ajoittain, mutta pääasiassa olen pitänyt uudesta rutiinistani kiinni kesän alusta saakka. Enää en ota puhelinta käteeni ensimmäisenä aamulla. Sen sijaan kirjoitan ylös edellisen päivän kiitollisuuslistan, luen ja lopuksi vielä kirjoitan vapaasti. Samalla syön aamupalaa – ja nyt syksyn tultua olen sytyttänyt pöydälle peräti kynttilänkin. Uusi rutiini on antanut päiviini ihan erilaisen pohjavireen kuin somen selailu sängyssä. Suosittelen vahvasti!

// Heini

Miten käytämme rahojamme?

Ajankäyttöpostauksessani viittasinkin, että taidan myöhemmin kirjoittaa rahankäyttöpostauksen. No, tässä se tulee!

Ajassa ja rahassa on yksi merkittävä ero: aikaa on jokaisella täsmälleen saman verran, rahan määrä sen sijaan vaihtelee. Suomalaisen yleisin bruttopalkka on 2600 euroa, mediaanipalkka noin 3000 euroa. Tämä teksti onkin pohdintaa lähinnä meille ja meistä. 

Seura vaikuttaa siihen, mihin kulutan. 

Päivät eri ystävien kanssa ovat eri hintaisia. Siinä missä joku haluaa syödä ulkona, toinen suosii kotona kokkaamista. Yksi haluaa lähteä yhdessä shoppailemaan, toinen lenkkipoluille. Kolmannen kanssa lähdetään leffaan, neljännen kanssa jutellaan luetuista kirjoista. 

Seura vaikuttaa varmasti kuluttamiseemme myös epäsuoremmin. Jos ystävät vaikkapa uusivat sisustusta, ostelevat kuukausittain meikkejä tai vaikka suunnittelevat alati lomamatkoja, saattaa itsekin pohtia ja puhua useammin niistä. Saattaapa itsekin tehdä mieli ostaa uudet sohvatyynyt tai lähteä reissuun. 

Oma kulutukseni ruokaan, vaatteisiin ja viihteeseen on vähentynyt viime vuosina. Olen varma, että omiin valintoihini on vaikuttanut se seura, jossa eniten vietän aikaani. Lähimmät ystäväni eivät esimerkiksi sisusta, osta uusia vaatteita tai syö ulkona jatkuvasti. Niinpä minun arkipäivieni puheenaiheet eivät siis liity uusiin mattoihin, paitoihin tai ravintoloihin. En juurikaan ajattele noita em. asioita, joten en myöskään usein kuluta niihin. Ja voin rehellisesti sanoa: tykkään tästä tilanteesta. En toivoisikaan, että yhdessä olemiseemme liittyy kuluttaminen merkittävässä määrin.

22.7.kuva1

Se, mitä kulutan somessa, vaikuttaa siihen, mitä kulutan oikeassa elämässä.

Vaikka kuinka haluaisimme kiemurrella, niin sosiaalinen media vaikuttaa meihin. Sen vaikutuksia on tutkittu, ja mitä olen lukenut, mekanismit ovat monenlaisia. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että mitä enemmän katselee kuvia Thaimaan hiekkarannoilta, kakuista kahviloiden vitriinissä tai vaikka eräilystä Lapin erämaassa, sitä enemmän haluaa hiekkarannoille, kakulle tai erämaahan. Mikä kenenkin mieleen onkaan. Saatamme sanoa inspiroituneemme!

Itse voin havaita aivan selkeän korrelaation somen ja rahan kuluttamisen välillä. Kun lakkasin seuraamasta Niken treenivaatemallistoja ja paikallisia kahviloita, en enää tarvinnutkaan lisää treenivaatteita eikä mieleen juolahtanut niin usein lähteä kahvilaan. 

Sama on monessa muussa, mitä useamman kaupan tai sisustusputiikin profiilia seuraan, sitä varmemmin haluan jotain, mitä heillä on tarjolla. Jos haluan kuluttaa vähemmän, kulutan vähemmän myös somea.

Mihin käytän rahani, siellä ovat arvoni. 

Väitän siis, että rahalla ja ajalla paljastamme omat todelliset arvomme. Jos käyttää kuukausittain satoja euroja ravintoloihin, ruoka on tärkeää. Jos käy vuosittain ulkomailla, matkustelu (tai ulkomailla asuvat ihmiset tai kumpikin) on tärkeää. Jos panostaa omiin tai lapsen harrastuksiin, harrastaminen on minulle tärkeää. Jos antaa läheisille lahjoja tai kutsuu heitä luokseen vaikkapa syömään, antaminen ja läheiset ovat tärkeitä. 

Ihan yhtä lailla kuin omaa ajankäyttöä, myös rahankäyttöä kannattaa seurata ja pohtia aika ajoin. Mihin kulutan, mitä ostan? Ovatko ne niitä asioita, joihin haluan rahojeni kuluvan? Mitä rahareiät minusta paljastavatkaan? Ihan kaikkeen emme voi tietysti vaikuttaa ja elämä voi aina yllättää, mutta usein voimme myös itse valita paljosta.

22.7.kuva2.

Raha ja rahankäyttö on mielenkiintoinen aihe, johon on tietysti monta muutakin näkökulmaa. Mitä sinulle nousi kirjoituksesta mieleen? Mitkä ovat omat rahaväittämäsi?

// Heini

Aamujeni ilot

Jo kolmantena perjantaina peräkkäin tarjoilemme teille täällä blogissa vinkkejä arjen piristämiseksi. Huomasin tätä listaa kootessani, että arkeni tämänhetkisistä helmistä melkein kaikki liittyvät jollain lailla aamuihin. Rakastan aamuja, mutta arkisin en yleensä jaksa herätä niin aikaisin, että aamut voisivat olla niin hitaita kuin haluaisin. Seuraavat seikat ovat tehneet aamuistani viime aikoina astetta helpompia ja välillä jopa nautittavia.

  • Aamupuuro

Papallani on ihana tapa keittää mummolle aamupuuro joka aamu. Kesällä olimme mökillä muutamaan otteeseen yhtä aikaa mummon ja papan kanssa, ja syksyn alettua päätimme ottaa aamupuuron osaksi myös meidän aamurutiineja. Paluuta ei ole! Olen aina ajatellut, että puuron keittäminen aamulla vie jotenkin paljon aikaa, mutta ei siinä nyt niin kauan mene. Puuro porisee hellalla aamutoimien ajan, eikä sitä tarvi juurikaan valmistaa. Aamupuuro marjojen kera yhdistettynä seuraavaan uuteen aamurutiiniini on tehnyt aamuista paljon lempeämpiä.

28.9.

  • Aamusivut

Tykkään kirjoittamisesta, se ei liene kenellekään yllätys. Koko kesän tuskailin sen kanssa, että haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta en vain jotenkin saanut aikaiseksi tarttua kynään (kirjoitan melkein aina tekstien ensimmäiset versiot muistivihkoon). Mitä kauemmin olin kirjoittamatta, sen hankalammalta vihon avaaminen tuntui. Alkusyksystä sain tarpeekseni omasta ”olis kiva kirjoittaa enemmän”-jahkailustani ja päätin tehdä asialle jotain. Yksi konkreettinen tapa, jonka avulla yritän tehdä kirjoittamisesta mielekkäämpää ja helpompaa, on aamusivut. Ideana on kirjoittaa heti ensimmäisenä aamulla kolme sivua pelkkää tajunnanvirtaa. Minulle tämä konsepti on toiminut loistavasti: saan päällimmäiset ajatukset pois mielestä, eikä kynnys kirjoittamiselle nouse koskaan liian korkeaksi, kun kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Suosittelen!

  • Jukka Leppilampi & Marzi Nyman Trio: Tämä huone, tämä hetki

Tunnustan, että ihan niin idyllistä meillä ei sentään ole, että jokaisena arkiaamuna klo 5.45 kaiuttimista soisi vielä jokin mieltä ylentävä musiikki. Mutta viikonlopun hitaille aamupaloille kuuluu ehdottomasti musiikki. Tällä hetkellä Spotifyn soitetuin on Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion levy. Sopivan rauhallista vielä heräileville aivoille ja sielulle, puhuttelevat sanat ja uskomatonta musiikillista taituruutta.

// Suvi

Tämä teksti on tällä erää viimeinen Perjantain parhaat -sarjassamme. Ensi perjantaina jatketaan uusilla jutuilla, pysy kuulolla!

Lempisanoja

Mä tuun hakeen sut! ystäväni kirjoitti whatsappissa kysyttyään mua ensin mukaan iltarientoihin ja saatuaan multa myönteisen vastauksen. Hymyilin kännykkäni äärellä, sillä tietämättään ystäväni oli kirjoittanut mulle yhden lempilauseistani.

Istuimme erään toisen ystäväni kanssa kaupungin laidalla pitkällä brunssilla. Ehdotin josko lähtisimme kaupungille pyörimään. Siis jos sulla ei oo kiire, lisäsin tarjoillen sanoillani mahdollisuuden lähteä myös suoraan kotiin. Kuule, mulla ei oo kiire minnekään, hän vastasi. Maailman parasta, huokaisin mielessäni niin syvään että sydämeni sykekin taisi himpun hidastua.

Eräänä iltana soitin ovikelloa kolmannen ystävän oven takana. Olin tullut palauttamaan lainaamaani kirjaa enkä tiennyt olisiko oven sisäpuolella aikaa muuhun kuin pikaisiin tervehdyksiin pakkaushässäkän keskellä. Jäin kengät jalassa eteiseen juttelemaan perheen pienten kanssa kunnes kuulin seuraavat sanat: Voi, mä oon oottanut sua, toivottavasti sulla on aikaa! En olisi voinut kuulla kerrassaan mitään parempaa seisoessani siinä toisen kodin eteisessä kengät jalassani tietämättä pitäisikö lähteä vai voisiko jäädä.

Oletko koskaan miettinyt, mitkä lausahdukset saavat sydämesi hypähtämään ilosta helpoimmin? Mistä sanoista kuulet rakkauden kirkkaimpana? Entä tunnetko sinä elämäsi tärkeimpien eniten rakastamat sanat? Tiedätkö läheistesi suosikkilauseet?

Alan vähitellen tuntea omani, ja useat läheiseni ovat sanoissaan jo ihan ässiä. Minulla sen sijaan olisi kyllä syytä painaa mieleeni paremmin rakkaimpieni lempisanoja. Voisi sitten viljellä niitä (ja niihin liittyviä tekoja) vähän tiheämpään niinä ihan tavallisina arkisina päivinä. Sanoilla kun voi loihtia esiin valon myös harmaimpina syksyn päivinä.

blogi 102017.JPG

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!

 

Hengittelyä

Aluksi on vähän kylmä, vedän takin vetoketjua ylemmäs ja hihoja käsien suojaksi. Olisinpa ottanut hanskat mukaan. Pieni metsäpolku erottuu hädin tuskin, viime talven metsänraivaajat tekivät perusteellista työtä ja tuttu maisema on tiessään. Väistelen kiviä ja kantoja kunnes pääsen pururadalle. Askeleet löytävät hyvän tahdin, hengitys höyryää kirpeässä ilmassa. Ympärillä metsää, sitten taloja, pieni puro ja lopulta järvi.

Tällä kertaa en ottanut ketään mukaani, vaikka tulijoita kyllä riittäisi. Halusin tämän hetken ihan itselleni, keskityn hengittämään ja kuuntelen askelten ääniä hiekalla. Juuri nyt minua ei tarvitse kukaan, enkä minä tarvitse mitään.

Puolivälissä matkaa lähetän viestin kotiin: ”laittakaa sauna päälle”. Nyt ei ole enää vilu, hengitys on muuttunut tiheämmäksi, syke nousee ja veri kiertää. Päivän kiire unohtuu, huulille hiipii väkisinkin hymy. Vielä viimeinen ylämäki ja kotipiha alkaa jo häämöttää. Jään hetkeksi kuulostelemaan syksyisen illan ääniä ennen kuin avaan kotioven, jonka takana on menossa sirkus, tai eläinsairaalan vastaanotto, moporalli tai heppakisat.

Hengitän syvään ja tiedän, että kaikki on hyvin.

 

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!

Sanovat

Sanovat, että liian kiireinen.
Sanovat, että pitää levätä.
Eivät tiedä, että kalenterin varattu ilta
on pyhitetty minulle ja lempisarjalleni.

Kysyvät, miten ehdin.
Kysyvät, miten jaksan.
Eivät tiedä, että heräsin puoliltapäivin,
ja sitten katsoin elokuvan.

Huolehtivat, että kuormitun.
Huolehtivat, että murrun.
Eivät tiedä, että raskaampaa olisi
jättää nämä aivot tyhjäkäynnille.

Sanovat, että helppoahan lapsettoman.
Sanovat, että voi kun tietäisit.
Eivät tiedä, että voimia vie sekin
kun suree kaikkea sitä, mitä ei ole.

Muistuttavat, että elämässä on muutakin.
Muistuttavat, että pitäisi sitä ja tätä.
Eivät ymmärrä, että arjessa on paljon
mitä eivät koskaan saa tietää.

Varmaan sullakin?

 

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!

Aineksia kiisselin keittelyyn

Ennen olin aina menossa, nykyisin keittelen kiisseliä (*).

Vielä muutama vuosi sitten täytin iltani vapaaehtoisesti kaikenlaisilla mieluisilla menoilla, ja useimmiten kalenteri tuntui hengästyttävän täydeltä. Jotain kuitenkin tapahtui, en tiedä mitä tai milloin, mutta nykyään tarvitsen sosiaalisten kohtaamisten vastapainoksi ainakin pari kotona vietettyä, ohjelmatonta iltaa viikossa. Rakastan kyllä edelleenkin nähdä ihmisiä, mutta kaipaan säännöllisesti myös yksinoloa.

Eräs ystäväni on lanseerannut loistavan selityksen meille yksinolosta latautuville: kiisselin keittäminen. Koska kiisselin keittelystä on tullut tärkeä osa jokapäiväistä arkeani, haluan avata kyseistä konseptia teillekin.

Tuntuuko joskus siltä, kun saat kutsun kahville/kylään/leffaan/lenkille, että olisit oikeastaan mieluummin kotona, mutta et kehtaa sanoa sitä? Ei ole tiedossa mitään varsinaista menoa tai tekemistä eikä kyse ole edes siitä ettet jaksa, mutta haluaisit vaan viettää illan kotona etkä tiedä miten sanoisit sen kysyjälle. ”Haluaisin vain loikoilla yksin kotona” ei ole sosiaalisesti kovin hyväksyttävä vastaus kyläilykutsuun.

Jos et tiedä miten kieltäytyä sosiaalisen elämän riennoista niinä hetkinä, kun oikeasti mieluummin kaivautuisit peiton alle sohvannurkkaan, voit tästedes vastata kyselijöille keitteleväsi kiisseliä. Kiisselin keittohan on ymmärtääkseni sellaista puuhaa, että täytyy olla kotona koko ajan. Voit siis huoletta käyttää kiisselin keittelyä synonyymina sille, että haluat vaan jäädä kotiin. Koska joskus on oikeasti pakko olla kotona.

Ensi alkuun kiisselin keittely voi tuntua vähän kummalliselta, etenkin jos edellisestä keittelykerrasta on aikaa. Täytyyhän siinä kuitenkin pysähtyä yhden asian ääreen. Tämän kirjoituksen lopuksi annan muutaman ilmaisen vinkin kokemattomille kiisselinkeittelijöille. Kun minä keittelen kiisseliä, se tarkoittaa että…

… luen kirjaa. Tämän vuoden suosikkeja tai eniten mietityttäneitä ovat:

  • M.L. Stedman: Valo valtameren yllä
  • Cheryl Strayed: Villi vaellus
  • Eve Hietamies: Hammaskeiju
  • Ina Westman: Syliin
  • Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
  • Mari Marttinen: Yhden lapsen kansa
  • Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
  • Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
  • Liane Moriarty: Nainen joka unohti

… kuuntelen musiikkia (tällä soittolistalla pääsee kiisselinkeittotunnelmaan ennen kuin ehtii kissaa sanoa).

… katson jotain hyvää sarjaa. Hyvä on melko laaja käsite, ruudulla voi pyöriä mm. joku näistä:

  • Downton Abbey
  • Junior MasterChef
  • Vain Elämää
  • Hakekaa kätilö
  • Vallan linnake
  • Syke

… juon teetä. Suosikin asemasta kilpailevat tällä hetkellä Pukka ja Clipper.

… kirjoitan listoja tai päiväkirjaa (joka sekin on kyllä lähestulkoon aina pelkkää listaa). Lähiseudun kauneimmat vihkot löydät Harjun Paperista.

Usein tietysti teen näistä useampia yhtä aikaa. Näillä aineksilla syntyy yleensä onnistunut kiisseli-ilta! Kokeile vaikka.

* Postaus ei liity mitenkään ruokalajiin nimeltä kiisseli.

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!