Jo kolmantena perjantaina peräkkäin tarjoilemme teille täällä blogissa vinkkejä arjen piristämiseksi. Huomasin tätä listaa kootessani, että arkeni tämänhetkisistä helmistä melkein kaikki liittyvät jollain lailla aamuihin. Rakastan aamuja, mutta arkisin en yleensä jaksa herätä niin aikaisin, että aamut voisivat olla niin hitaita kuin haluaisin. Seuraavat seikat ovat tehneet aamuistani viime aikoina astetta helpompia ja välillä jopa nautittavia.
- Aamupuuro
Papallani on ihana tapa keittää mummolle aamupuuro joka aamu. Kesällä olimme mökillä muutamaan otteeseen yhtä aikaa mummon ja papan kanssa, ja syksyn alettua päätimme ottaa aamupuuron osaksi myös meidän aamurutiineja. Paluuta ei ole! Olen aina ajatellut, että puuron keittäminen aamulla vie jotenkin paljon aikaa, mutta ei siinä nyt niin kauan mene. Puuro porisee hellalla aamutoimien ajan, eikä sitä tarvi juurikaan valmistaa. Aamupuuro marjojen kera yhdistettynä seuraavaan uuteen aamurutiiniini on tehnyt aamuista paljon lempeämpiä.
- Aamusivut
Tykkään kirjoittamisesta, se ei liene kenellekään yllätys. Koko kesän tuskailin sen kanssa, että haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta en vain jotenkin saanut aikaiseksi tarttua kynään (kirjoitan melkein aina tekstien ensimmäiset versiot muistivihkoon). Mitä kauemmin olin kirjoittamatta, sen hankalammalta vihon avaaminen tuntui. Alkusyksystä sain tarpeekseni omasta ”olis kiva kirjoittaa enemmän”-jahkailustani ja päätin tehdä asialle jotain. Yksi konkreettinen tapa, jonka avulla yritän tehdä kirjoittamisesta mielekkäämpää ja helpompaa, on aamusivut. Ideana on kirjoittaa heti ensimmäisenä aamulla kolme sivua pelkkää tajunnanvirtaa. Minulle tämä konsepti on toiminut loistavasti: saan päällimmäiset ajatukset pois mielestä, eikä kynnys kirjoittamiselle nouse koskaan liian korkeaksi, kun kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Suosittelen!
- Jukka Leppilampi & Marzi Nyman Trio: Tämä huone, tämä hetki
Tunnustan, että ihan niin idyllistä meillä ei sentään ole, että jokaisena arkiaamuna klo 5.45 kaiuttimista soisi vielä jokin mieltä ylentävä musiikki. Mutta viikonlopun hitaille aamupaloille kuuluu ehdottomasti musiikki. Tällä hetkellä Spotifyn soitetuin on Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion levy. Sopivan rauhallista vielä heräileville aivoille ja sielulle, puhuttelevat sanat ja uskomatonta musiikillista taituruutta.
// Suvi
Tämä teksti on tällä erää viimeinen Perjantain parhaat -sarjassamme. Ensi perjantaina jatketaan uusilla jutuilla, pysy kuulolla!
One thought on “Aamujeni ilot”