Kirjavinkkejä kesän kynnyksellä

Kirjat kuuluvat olennaisena osana moniin kesän unohtumattomiin hetkiin. Me Kaleidoskoopissa tykkäämme lukea niin aurinkoisella rannalla varpaat hiekassa, sateelta suojassa mökin tuvassa kuin myöhäisen aamukahvin äärelle unohtuen. Toivomme, että suosittelemamme kirjat tarjoavat uusia näkökulmia, leppoisia lomahetkiä ja kurkistuksia erilaisiin elämänpiireihin. Meitä nämä kirjat ovat itkettäneet, naurattaneet, viihdyttäneet ja koskettaneet. Toivottavasti sinuakin!

Clare Mackintosh – Lopun jälkeen : Henkilökohtaisiin kokemuksiinsa perustuvassa romaanissaan Mackintosh kertoo tarinan vanhemmista, jotka ovat mahdottomalta tuntuvan valinnan edessä heidän poikansa sairastuessa vakavasti. Mackintosh kuljettaa taidokkaasti rinnakkain erilaisten valintojen viitoittamia polkuja ja osoittaa, että joskus molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lailla hyviä ja kamalia.

Heidi Köngäs – Mirjami : Sandra-romaanissaan Heidi Köngäs kuvasi mummonsa elämää sisällissodan runtelemassa Suomessa. Mirjami-teoksessaan Köngäs jatkaa saman perheen vaiheiden kuvausta sota-ajan keskellä. Tällä kertaa keskiössä on Sandran tytär, 19-vuotias Mirjami, jonka elämä muuttuu Talvisodan syttyessä. Köngäs osaa tuoda sota-ajan arjen raastavalla tavalla lukijaa lähelle: entä jos olisimme eläneet parikymppisen nuoren naisen elämää Talvisodan aikaisessa Suomessa? On pysähdyttävää tajuta, että kirjan tapahtumat ovat olleet totta niin monille nuorille naisille Suomessa.

29.5.

Celeste Ng – Tulenarkoja asioita : Celeste Ng punoo taitavan tarinan kahden erilaisen perheen yhteenkietoutuneista elämänkohtaloista. Kun aina sääntöjen mukaan elänyt Richardsonin perhe saa vuokralaisikseen säännöistä piittaamattomat Mian ja Pearlin, joutuvat perheet valintoineen monessa mielessä vastakkain. Kirjassa nostetaan esiin myös erilaisia tapoja olla äiti ja sitä, kuinka pienistä väärinkäsityksistä voi hyvin nopeasti kehkeytyä isoja konflikteja, kun asioista ei puhuta.

Sarah Crossan – Yksi : Säeromaani (meille uusi genre!) kertoo sydäntäriipaisevan tarinan teini-ikäisistä siamilaisista kaksosista Tippista ja Gracesta. Tippi ja Grace ovat olleet yhtä aina ja ovat muiden silmissä usein yksi ja sama henkilö. Enemmän kuin mitään muuta he haluaisivat kuitenkin tulla kohdelluiksi erillisinä ihmisinä. Nopealukuinen ja väljästi taitettu kirja on sisällöltään painavampi kuin kevyt ulkoasu antaa ymmärtää, ja surullinen tarina nostaa esiin vaikeita kysymyksiä yhteydestä, erillisyydestä ja siskoudesta. Vangitsevasti kirjoitettu nuortenromaani, jota on helppo suositella kaikenikäisille.

Elena Ferrante – Tyttären varjo : Hieman alle 50-vuotias nainen pohtii suhdettaan tyttäriinsä raadollisen rehellisesti ja mitään kaunistelematta. Napoli-tetralogiasta tuttu kiihkeä, hieman jännitteinen ja pahaenteinenkin tunnelma vallitsee läpi kirjan ja saa ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Kaikki, jotka ihastuivat Ferranten intensiiviseen kirjoitustyyliin jo Napoli-sarjaa lukiessaan, pitänevät tästäkin.

Louisa May Alcott – Pikku naisia: Taitaa olla niin, että vanhoja klassikoita ei kannata vertailla nykyajan kirjoihin. Silloin lienee helpompaa tempautua mukaan vaikkapa 1800-luvun loppupuolella eläneiden neljän siskon tarinoihin ja kokemusmaailmoihin. Kirja tarjoaa valaisevan kurkistuksen tuon ajan nuorten naisten elämään ja oli varmasti aikanaan hyvin poikkeuksellista, että kirjan päähenkilöt olivat yksinomaan nuoria naisia.

 

Voisimmeko pitää hyvän?

Koronan aikaan esiin on noussut 10 asiaa, jotka haluaisin pitää pandemian jälkeenkin.

  • Ihmisten ilahduttaminen. Yhtäkkiä IKEA antaa kukkia ja kasveja vanhainkodeille. Lidl jakaa vanhuksille 600 tulppaanikimppua. Reese Witherspoon antaa opettajille mekkoja omasta kokoelmastaan. Verkossa on katsottavissa ilmaisia musikaaleja ja oopperoita.
  • Ihmisten arvon tunnustaminen. Saksa myöntää sairaanhoitajille 500 euroa ”riskilisää” (ikään kuin heidän työnsä ei olisi vaarallista ilman koronaa…). Annetaan myös sydämelliset suosionosoitukset taputtamalla kaikille ensihoitajille, lääkäreille ja palomiehille. Mielestäni meidän pitäisi tehdä niin päivittäin koko elämämme ajan. Ja mukaan lukien ihmiset, jotka ruokkivat meidät: kuorma-autojen kuljettajat ja myyjät, jotka täyttävät hyllyt ruokakaupassa. Enkä koskaan halua pitää itsestään selvänä mahtavaa työtä, jota opettajamme ja päiväkodinhoitajamme tekevät – ei vain koulutuksellisesti, vaan myös lastemme hoitamiseksi, myötätunnolla ja rakkaudella.
  • Kokousten järjestäminen Internetissä. Muutama kuukausi sitten monet ihmiset olisivat todennäköisesti vastustaneet kokouksia verkossa väittäen, että matka Yhdysvaltoihin tai Prahaan on välttämätön, eikä sitä voida korvata web-kameralla. Näyttää siltä, ​​että voidaan. Iso osa matkustamisesta voitaisiin välttää tulevaisuudessa pelkästään käyttämällä Internetiä ja miljoonia kokouspalveluntarjoajia, joita on noussut esiin viime kuukausien aikana.
  • Joustavat työajat ja -paikat. Pidän ajatuksesta, että minulla olisi mahdollisuus työskennellä kotoa käsin. Eikö olisi hienoa käyttää kotitoimistoa useammin? Meille voitaisiin antaa enemmän vapautta vain olla, ei työskennellä koko ajan. Työn pitäisi olla vain yksi osa elämäämme. Toivon, että me yhteiskuntana muutumme rennommaksi ja poistamme paineita suorittaa 100% kaiken aikaa.
  • Luonnon suojeleminen. Kuka olisi uskonut, että näemme sinisen taivaan Delhin yllä tai kalaparvia Venetsian kanavissa? Vain siksi, että otimme askeleen takaisinpäin. En tiedä, miten ylläpidämme tätä tilannetta, mutta ehkä voisimme antaa maailman turistikohteiden jonkin aikaa parantua ja elpyä.
  • Turhien ostosten vähentäminen. Toivon, että me kaikki ymmärrämme, että maailmamme ei romahda, jos emme osta uusia paitoja joka viikko. Toivon, että pikamuodin markkinat vähenevät ja että Bangladeshin naiset saavat tukea rakentaakseen omaa ruohonjuuritason yritystä sen sijaan, että he ompelevat 15 tuntia päivässä ilman vakuutusta ja vähimmäispalkkaa.
  • Hygienia. Haluan pestä käteni useammin 20 sekunnin ajan. Näyttäähän siltä, että kausi-influenssa hävitettiin Suomessa. Haluan miettiä ennen kuin kosketan jotain myymälässä tai kaupungilla. Käytän järkeäni ja kunnioitan omaa ja naapurini terveyttä.
  • Ollaan enemmän yhteydessä. Haluan soittaa perheelleni useammin ja soittaa puheluja myös ystävieni kanssa, laittaa pieniä viestejä ja jakaa arkea.
  • Lahjoitukset. Toivon, että miljonäärit, rikkaat ja kuuluisat lahjoittavat jatkuvasti. Monet ihmiset ja organisaatiot voisivat hyötyä siitä. Mutta myös meidän keskituloisten tulisi sijoittaa rahaamme auttaaksemme, jatkuvasti. Maksa kymmenyksesi, auta.
  • Yhteishenki. Hymyilen kadulla, kun joku tulee vastaan, kirjoitan rohkaisevia sanoja ikkunoihini kertoen ihmisille, että olemme yksi iso tiimi. Toivon, että saamme mahdollisuuden siirtyä läpi tämän muutoksen avoimin silmin. Että näkisimme asiat, jotka ovat myönteisiä, ja aloittaisimme taistelut tehdäksemme maailmasta paremman paikan koronan jälkeen.

// Hannah

Tämä oli tällä erää vieraskynäilijä Hannahin viimeinen teksti blogissamme. Millaisia ajatuksia kirjoitukset sinussa herättivät?

Uuden ansa

Olen jo kauan tiennyt, kuinka pikamuoti vahingoittaa ympäristöä ja miten tuhoamme maailman metsästämällä uusia trendejä. Myös pikamuodin huono laatu on kaikkien meidän tiedossa. Me tiedämme tämän, olemme kaikki kuulleet asioita tai nähneet dokumentteja aiheesta. Silti emme voi vastustaa kauppojen söpöjä tuotteita. Vaatekaappimme ovat täynnä, ja silti tuntuu siltä, ​​että tarvitsemme lisää vaihtoehtoja.

Vasta kun törmäsin minimalismiin, ymmärsin ostosten ja tunteidemme väliset mekanismit. Kuinka aivomme reagoivat ja toimivat, kun ostamme jotain uutta. Aivomme palkitsevat meidät korkealla dopamiinitasolla. Siksi haluamme jatkuvasti uusia asioita. Mutta uusi on vain vähän aikaa uusi, ja sitten tarvitsemme taas jotain uutta. Aivomme tottuvat jo olemassa oleviin asioihin ja haluavat taas ärsykettä. Niin kuin nukkuminen television edessä: totut valoon ja meluun, mutta heti kun televisio sammutetaan, aivot rekisteröivät uudet ärsykkeet, ja heräät. Kauppojen tuotteet, kuten uusi huivi, on minun ärsykkeeni. Aivoni haluavat sen, mutta aivoni myös tottuvat siihen nopeasti.

Tähän asti olen nähnyt vain itseni, aivoni ja omat haluni. Kuinka mukavaa olisi saada uusi kenkäpari tai uusi huivi. Minulla on kotona vain noin 10 täysin hienoa huivia, mutta ne ovat kaikki vanhoja. Vasta kun aloin ymmärtää mekanismeja halujemme takana, pystyin siirtämään huomioni isompaan kuvaan. Ymmärsin, kuinka suurta haittaa teen ympäristölle ja ihmisille.

Minun haluni maksavat ihmisille elämän ja terveyden ja samaan aikaan ekosysteemit romahtavat. Monokulttuuri, lannoitus, torjunta-aineet, työolot, palkkaerot, haitalliset kemikaalit, jokien ja maaperän pilaantuminen, lapsityövoima, ylimääräisten tuotteiden polttaminen. Kaikki tuo sai minut ymmärtämään ostotapojeni kustannukset. Päätin, että kustannukset ovat liian korkeat. En halunnut enää uskoa ”uusia asioita, jotka tuovat minulle onnellisuutta” -valhetta. Lupasin itselleni, että jos en tarvitse jotain, en osta sitä. Ja jos voin ostaa sen käytettynä, niin teen niin.

Aloin nähdä työn asioiden takana. Todelliset kustannukset, en vain hintalappua, jossa lukee -50%. Haluan miettiä ennen ostamista. Haluanko nähdä viljelijän viljelevän puuvillaa, keräävän sadon, tekevän kankaan. Uuden vaatteen värjäämisen, leikkaamisen, ompelun ja kuljetuksen Suomeen. Myyjän, joka ripustaa sen telineeseen ja merkitsee -50%. Ja sitten tulen minä. 

Olemme tottuneet saamaan kerralla kaiken, mitä haluamme. Kaikki on tarjolla ostoskeskuksessa tai klikkauksen päässä internetissä. On tullut liian helpoksi unohtaa tuotteen todellinen hinta. Joskus täytyy taistella, sillä aivomme todella kertovat meille, että me tarvitsemme, me ansaitsemme, on ok ostaa, meillä on vielä vähän tilaa kaapissamme ja tuo näyttää niin kauniilta keväällä. Ja se on alessa! Mutta jos vastustamme uuden kaipausta, kaikki on sen jälkeen helppoa. Toinen vaihe on, että yrittää saada asiat kirpputorilta. Ei ainoastaan vaatteita, sieltä voi löytää mitä tahansa tarvitseekaan.

Kauppojen välttely auttaa. Jos en tarvitse mitään, en mene kauppaan. Ei ole väliä, kuinka vihreästi tai ekologisesti jotain tuotetaan, jos en osta sitä, olen säästänyt eniten resursseja. Tarkoitukseni ei ole se, etten osta enää koskaan mitään. Tarkoitukseni on käyttää jo omistamaamme tai ostaa käytettynä.

Minä yritän elää tarkoituksellisempaa elämää vähemmällä (kuten minimalisti sanoo) ja yrittää olla tyytyväinen omistamiini asioihin kouluttaen aivoni löytämään iloa muista asioista.

Hyvä aika aloittaa kulutustottumustemme muuttaminen on nyt.

// Hannah

PS. Jos haluat lukea tai katsoa lisää aiheeseen liittyen, niin suosittelen seuraavia:

Maitomyyttejä

Maailmassa myllertää ennennäkemättömällä tavalla, emmekä vielä tiedä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Uskomme kuitenkin, että niin kauan kuin on elämää, on hyvä pitää kiinni arjesta ja rutiineista sekä ajatella muutakin kuin käsillä olevaa kriisiä. Niinpä jatkamme täällä blogissa aiempien suunnitelmiemme mukaisesti ja pohdimme perjantaisin arkisia ekologisia valintoja, jotta meidän ja tämän planeetan perijöiden tulevaisuus voisi olla mahdollisimman valoisa.

Kuvittele, että olet juuri synnyttänyt terveen vauvan. Se on täydellinen, ja haluat vain pitää sitä sylissäsi ja katsoa sitä ikuisesti.

Mutta he ottavat vauvan sinulta pois. He antavat sinulle rintapumpun ja sanovat aloittavansa pumppauksen, joka toistuu kolmen tunnin välein. Se on elämäsi.

Tulet taas raskaaksi, mutta sama tapahtuu: he ottavat lapsesi, he ottavat maitosi. Myöhemmin huomaat, että maitoa ei edes anneta lapsellesi. Se on heille. Et tiedä, missä lapsesi ovat, toivot vain, että he voivat hyvin ja että he eivät elä samanlaista elämää kuin joka sinulla on.

Tuo kaikki on hieman dramaattista, tiedän. Mutta jos haluamme saada hyvän kuvan maitoteollisuudesta, ehkä meidän on aloitettava tästä.

Geneettisesti suunnitellut lehmät, joiden utareet ovat niin täynnä maitoa, että ne koskettavat melkein maata. Niiden elämän tarkoitus on olla maitokone. Minkä vuoksi? Mikä pakkomielle meillä on maidon suhteen? Miksi me edelleen uskomme maitoalan kuvia vihreistä niityistä ja onnellisista lehmistä, kuvia onnellisista lapsista, joilla on maitolasi kädessä?

Kun näemme kahden vuoden ikäisen lapsen imemässä äidin rintaa, ajattelemme sen olevan outoa. Näemmekö mieluummin, että lapsi juo lehmänmaitoa?

Kaikki lehmänmaidon edut on jo kauan sitten tieteellisissä tutkimuksissa torjuttu. Lehmänmaidon sisältämä kalsium ei imeydy – elimistömme suorastaan hylkii sitä. Vain yhden maitolasin sisältämät kyllästetyt rasvat ovat 20-kertaisesti terveelliseksi määritellyn annoksen yli. Jopa munasarjasyöpä liittyy maitotuotteiden kulutukseen.

Maito on suomalaisille pyhä asia, josta on vaikea keskustella. Meidän suomalainen, puhdas, aito juoma, joka tulee onnellisilta lehmiltä! Maidon juominen on yhtä suomalaista kuin saunassa käyminen. Se vain kuuluu elämään ja ruokapöytään. Mutta miksi? Mistä tapa on tullut?

On tärkeää ymmärtää, mistä meidän esi-isämme ovat saaneet riittävästi ravinteita pysyäkseen hengissä meidän pohjoisessa ilmastossamme. Maito oli silloin tärkeä energianlähde. Mutta maailma on nyt eri kuin silloin. Saamme ravintoa paljon muista lähteistä kuin lehmän utareista. 

Maitoteollisuus huijasi meitä juomaan hulluja määriä maitoa vain lisäämällä siihen D-vitamiinia ja kertomalla meille, että se on terveellistä. Entä jos ostaisimme apteekista D-vitamiinia ja söisimme enemmän kasviksia, joissa on luonnollista kalsiumia, esimerkiksi parsakaalia, pähkinöitä tai pinaattia.

Olin niin iloinen, kun ystäväni siirtyivät käyttämään kahvissaan kauramaitoa viime kesänä. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana olen kokeillut vähintään kuutta erilaista kauramaitoa. Tein jopa itse kauramaitoa. Siihen tarvitsee vain vettä ja kauraa, siinä kaikki. Ei tarvitse ostaa lehmää maidon saamiseksi. On olemassa lukuisia erilaisia maitoa korvaavia juomia. Lehmän maidon vaihtaminen tai sen kulutuksen vähentäminen on helpompaa kuin koskaan.

Elämäntyylini ei ole kärsinyt kauramaitoon siirtymisestä. Käytän jopa kaurakermaa ja kasvisjogurttia. Pannukakku ja riisipuuro onnistuvat myös kauramaidolla. Jääkaapissamme on edelleen lehmänmaitoa, mutta nyt se on jotain, minkä minä huomaan, eikä jotain, jota ostan vain, koska olen aina ostanut.

Meillä on kuluttajan ääni. Tuemme ostamiamme asioita. Heti kun kauramaidon tarve kasvoi, teollisuus reagoi. Voimme muuttaa järjestelmää. Mutta meidän on ensin muutettava tapojamme.

// Hannah

Kokkikirjan uusi luku

Kesästä lähtien perheessämme on ollut kasvissyöjä. Yritän siis kokata jotain, joka sopii myös hänen ruokavalintoihinsa. Olen tajunnut, että aterian ei tarvitse sisältää lihaa ollakseen täyteläistä, terveellistä ja herkullista.

Askel askeleelta minäkin olen alkanut syödä sekä ostaa vähemmän lihaa. Olen innostunut uusista eineksistä ja kokeillut uusia ideoita ja reseptejä.

Lapset eivät ole vielä huomanneet tekemiäni muutoksia. Tottakai olen yrittänyt tarjota heille myös lihaa aterian kanssa, mutta suurimman osan ajasta he eivät syö sitä tai syövät vain vähän. Vähitellen olen muokannut ostoslistaani. Tyhjensin myös pakastimen.

En välitä niin paljon olosuhteista, joissa eläimet kasvatetaan. Tiedän, että Suomessa olosuhteet ovat erittäin hyviä. Huomioni kiinnittyy vaikutuksiin, joita ruokailutottumuksillani on maailmanlaajuisesti. Kyse on enemmän hiilidioksidipäästöistä – puiden leikkaamisesta, jotta karjalle saadaan tilaa, sekä eläinten kasvattamiseen käytetyn ruuan määrästä.

Kuulin kerran lausunnon, joka kolahti. Intian kaltaisissa maissa, joissa elintaso kohoaa, halutaan ottaa mallia länsimaista ja syödä kuten länsimaat syövät. Jos esimerkiksi intialaiset alkaisivat syödä lihaa kuten me, olisimme suurissa vaikeuksissa lihan kulutuksen suhteen. Mutta jos länsimainen ruokavalio siirtyy yhä enemmän kasvis- tai vegaaniseen ruokavalioon, myös Intian kaltaiset maat peilaisivat niitä valintoja. 

Ymmärsin tuolloin, että elävällä esimerkilläni voin estää arkena lihaa syövien kulttuurin muodostumisen. Toisin sanoen: kyse ei ole täydellisestä kasvissyöjästä tai vegaanista, vaan siitä, että puramme sitä, mikä meillä on tullut normiksi. Lautasemme jokapäiväisestä lihasta on tullut normi. Vain yksi sukupolvi taaksepäin se oli ylellisyyttä. Äitini lapsuudessa vain sunnuntailounaalla syötiin lihaa. Se oli siinä.

Milloin aloimme ajatella, että tarvitsemme lihaa päivittäin? Milloin lihan syömisestä tuli statussymboli?

Pohditaan tapojamme ja ollaan avoimia muutoksille. Toivottavasti muutos alkaa meistä ja jatkuu ympäri maailmaa.

// Hannah

Kirjoittaja on blogin vieraskynäilijä kevätkuukausien viimeisinä perjantaina.

Vuoden ensimmäisenä aamuna

Tämän kevään ajan jokaisen kuukauden viimeisenä perjantaina blogissamme vierailee Hannah, joka käväisi täällä jo kesällä yhden tekstin verran. 

Havahdun unesta enkä ensimmäisten sekuntien aikana tiedä, mitä tapahtuu. Hetken päästä tajuan, että naapurimme on sytyttämässä uuden vuoden ilotulituksiaan. Neljävuotiaani herää ja käpertyy viereeni. Nousemme yhdessä katsomaan ilotulitusta ja huokailemme ihastuksesta katsoessamme, kun rahaa palaa ja pallomme saastuu entisestään.

Kello on 00:04, ja uusi vuosi on syntymässä. Neljävuotias on palannut nukkumaan, mutta minä mietin vuotta 2019.

On jännä, kuinka jotkut asiat näyttävät jo niin kaukaisilta, etteivät ne edes tunnu tapahtuneen tänä vuonna. Jotkut asiat taas ovat niin raikkaina mielessäni.

Hannahin eka perjantai

Jos minun pitäisi valita sana vuodelle 2019, se todennäköisesti olisi tietoisuus.

Niin monia asioita tuli näköpiiriini. Jotkut ovat pieniä asioita, kuten kauramaito, lihan vähentäminen, minimalismi, vaateteollisuuden tuhoava vaikutus planeettaamme. Jotkut ovat suuria asioita, kuten amerikkalainen politiikka, Brexit, ilmaston lämpeneminen. Vähitellen minulle selvisi, että nuo kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Pienet ja suuret asiat, kaikista niistä koostuu jättimäinen ongelmien ja ratkaisujen verkko. Ymmärsin enemmän globaalisti tapahtuvista asioista. 

Yritän suodattaa tärkeimmät asiat vuodesta 2019 ja viedä ne mukanani 2020-luvulle.

On hullua aloittaa tämä uusi vuosikymmen monilla samoilla ongelmilla, joita meillä oli vuonna 2000. Toisaalta ehkä vasta nyt näemme isomman kuvan selkeämmin. Olen hämmästynyt siitä, kuinka hitaasti näemme muutoksen järjestelmissämme, poliittisesti ja henkilökohtaisesti. Se on monilla tasoilla turhauttavaa.

Joten jos voisin valita sanan 2020-luvulle, tai vaikka edes vain vuodelle 2020, se olisi muutos.

Että tietoisuus saisi aikaan muutosta. Muutosta kodin rutiineissa, henkilökohtaisella tasolla ja myös yhteiskunnan tasolla. Että tartumme aiheisiin, jotka herättävät intohimoa, ja pääsemme käsiksi asioihin niiden takana. Että muutos tapahtuu.

Emme voi emmekä pysty muuttamaan kaikkea, mutta tärkeintä on aloittaa. Me voimme!

// Hannah

22. luukku: Suklaarasian kylkeen

Jouluna ja välipäivinä on ihanaa käpertyä hetkeksi sohvannurkkaan suklaarasia kainalossa katselemaan jouluelokuvia ja lempisarjoja. Hyviä ja mukaansatempaavia tarinoita voi löytää kirjojen lisäksi myös laadukkaista sarjoista ja elokuvista. Tänä jouluna suosittelemme:

Rakkautta vain (Love actually), TV5, 22.12. Virittäydy joulutunnelmaan tämän ikonisen jouluelokuvan parissa.

Ylpeys ja ennakkoluulo, Yle Teema, 26.12. Tämä 6-osainen Jane Austenin samannimiseen romaaniin perustuva minisarja on monen fanin mielestä se ainoa oikea, tähtinään iki-ihanat Jennifer Ehle ja Colin Firth.

22.12.

Onnelin ja Annelin talvi, Yle TV2, 26.12. Koko perheen tunnelmallinen elokuva kahdestaan pienessä talossa asuvista tytöistä ja heidän poikkeuksellisista jouluvieraistaan.

The Crown, Netflix. Taidokkaasti toteutettu sarja, joka kurkistaa Englannin hovin kulisseihin. Tarjoaa jaksoissaan takuulla paljon sellaista, jota et kuningasperheestä tai Englannin historiasta tiennyt, tai edes voinut kuvitella.

Big Little Lies, HBO. Liane Moriartyn kirjaan perustuva, useita alan palkintoja kahminut sarja kertoo amerikkalaisista äideistä, joiden elämä on ihan jotain muuta kuin miltä se päällepäin näyttää. Sarja vilisee huippunäyttelijöitä, kuten Nicole Kidman, Reese Witherspoon ja Meryl Streep. Erityismaininta upeasta musiikista ja henkeäsalpaavien maisemien hienoista kuvista.

18. luukku: Lukemista lomalle

Kerta toisensa jälkeen kirjavinkit keräävät kiitosta Kaleidoskoopin lukijoilta. Siksi haluamme tämän päivän luukussa vinkata viime aikoina lukemistamme kirjoista parhaat. Kenties jokin näistä päätyy ilahduttamaan sinun, tai lahjapaperiin käärittynä jonkun läheisesi lomapäiviä!

Fiona Barton – Lapsi: Lajiltaan psykologinen trilleri, samaa suuntaa kuin Claire Macintoshin kirjat. Todella koukuttava, eikä loppuratkaisua pystynyt arvaamaan etukäteen sitten yhtään.

Cecilia Samartin – Naiset valkoisissa: Kuinka värikylläinen ja elävä onkaan maailma tässäkin Samartinin kirjassa! Kirjaa lukiessa on helppo nähdä ihmiset, miljöö ja tapahtumat. Rikkautta on näkökulmien runsaus ja bonusta se, että romaanin kautta oppii jotain uutta myös Kuuban historiasta.

Raakel Lignell – Älä sano että rakastat: Ravisuttava, intensiivinen tarina kirjoittajan omasta elämästä. Ei rauhoita ennen nukkumaan menoa, mutta herättää sitäkin enemmän ajatuksia. Lähes mahdotonta olla lukematta yhdeltä istumalta.

Juha Itkonen – Ihmettä kaikki:  Koskettava romaani kertoo yhden perheen tarinan elämän arvaamattomuuden äärellä. Nelihenkiseen perheeseen odotetaan perheenlisäystä, mutta odotukseen tulee yllättävä käänne, jonka keskellä vanhempien on tehtävä mahdoton valinta. Omakohtaisessa romaanissaan Itkonen kuvaa riipaisevan rehellisesti niitä tunteita ja ajatuksia, joita tuon valinnan tekeminen herättää.

Elizabeth Strout – Nimeni on Lucy Barton sekä Kaikki on mahdollista: Näillä toisiinsa kietoutuvilla romaaneilla Elizabeth Strout osoittaa mestarillisia juonen punomisen kykyjä. Nimeni on Lucy Barton kertoo pikkukaupungista ponnistaneen Lucyn tarinan, jättäen kuitenkin ilmaan useita kysymyksiä Lucyn lapsuuden tapahtumista. Kaikki on mahdollista täydentää tarinaa antaen vastauksen moniin niistä kysymyksistä, joita lukija jää pyörittelemään mielessään ensimmäisen kirjan luettuaan. Kaikki on mahdollista koostuu itsenäisistä novelleista, joiden päähenkilöistä moni on lukijalle nimeltä tuttu jo Stroutin edellisestä kirjasta. 

mde

15. luukku: Sanoja jouluksi

Joulukorttien lähettäminen on monelle tuttu tapa. Korttien lisäksi läheisiään voi ilahduttaa jouluna sanoilla kirjoittamalla heille joulukirjeen. Kirjeessä voi muistella kulunutta vuotta ja sen sisältämiä hetkiä, kehua ystävää, kirjoittaa hänestä jotain kaunista, rohkaista ja toivoa hyvää tulevalle vuodelle. Ystävä voi säilyttää saamansa joulukirjeen muistona ja palata aina uudelleen lukemaan siihen säilöttyjä sanoja.

joulukirje

Kirjoitimme valmiiksi muutaman lauseenalun, joita jatkamalla voit kirjoittaa joulukirjeen jollekin läheisellesi. Uskomme, että kaikki ilahtuvat heille osoitetuista, ajatuksella kirjoitetuista kauniista sanoista. Anna lahjaksi ihania sanoja!

Hei ystävä,

olen kiitollinen…

tästä vuodesta muistan…

parasta on ollut…

minun mielestäni olet…

meidän ystävyytemme…

ensi vuodelta odotan, että voisimme…

toivon sinulle… 

tiesithän, että…

muista aina, että…

10. luukku: Pelihetkien parhaat

Lautapelejä pelaillen on leppoisa viettää yhteistä aikaa. Niiden parissa lapsetkin oppivat huomaamatta kaikenlaista tarkasta havainnoinnista suunnitteluun. Ehkäpä tästä listasta löytyy joku uusi suosikki, joka tuo ihmiset saman pöydän ääreen – tai joka sujahtaa paketiksi pukin konttiin.

Jungle Speed: Sopii erityisesti nopeudesta ja helpoista säännöistä tykkääville! Pelissä taistellaan pöydän keskellä sijaitsevasta kapulasta, jonka ehtii kaappaamaan itselleen vain nopein havainnoija ja toimija.

Phase 10: Korttipeli, joka yhdistää tuurin ja strategian. On myös melko koukuttava – yksi meistä on saattanut kerran pelata peliä 12 tuntia putkeen…

Blokus: Helposti omaksuttava neljän hengen peli, joka kehittää monia taitoja, kuten näönvaraista hahmottamista ja strategiataitoja.

Menolippu: Rakennetaan junareittejä pelilautana toimivalle Pohjois-Amerikan tai Euroopan kartalle ja kilpaillaan siitä, kuka saa rakennettua eniten ja pisimpiä reittejä. Jännittävän pelistä tekee se, että pelaajat voivat tietämättään havitella samoja reittejä rakennettavaksi.

5 sekuntia: Huippuhauska peli nopeasti ajatteleville ja puhuville, vähän kuin tuoreempi versio vanhasta kunnon klassikko-Aliaksesta. Pelistä on olemassa myös Junior -versio, joka sopii koko perheelle.

Carcassonne Junior: Jo klassikoksi muodostuneen strategiapelin lastenversio on todella onnistunut ja tarjoaa lapsille hauskan tavan kurkistaa aikuisten pelien maailmaan.

lautapelit