Arjesta: kukkia ja kävelyjä

Tämä postaus jatkaa perjantaista sarjaamme, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Tällä kertaa arjestaan kertoo Johanna, joka asuu Belgiassa Brysselin liepeillä miehensä ja 17-vuotiaan tyttärensä kanssa. Loimaalta kotoisin oleva Johanna on työskennellyt opettajana CTS:ssa vuodesta 2006. Tänä syksynä hän aloitti lisäksi osa-aikaisena uskonnonopettajana paikallisessa lukiossa.

***

1. Leikkokukat maljakossa

On uskomatonta, miten paljon tuoreet kukat piristävät arjessa. Leikkokukkien voimavaikutus perustuu ainakin välillä siihen, että huomio kiinnittyy niihin ja ympäröivä satunnainen sotku ei häiritse ihan niin paljon. Tämä tunnustus taitaa nyt hiukan kieliä siitä, että meillä siivous on siirtynyt prioriteettilistalla vähän liian usein sinne saavuttamattomaan loppupäähän. Normiviikkona mukaani tarttuu ruokakaupasta muutaman euron hintainen yhden kukkasortin nippu, mitä kauteen sopivaa siinä sitten onkaan. Kun ehdin panostaa vähän enemmän, saatan koukata kukkakaupan kautta. Silloinkin useimmiten valitsen muutamia yksittäisiä kukkia, oksia ja jotakin vihreää, joista kokoan kotiin tullessa omanlaiseni asetelman. Tykkään sekä tekemisestä että myös lopputuloksesta paljon enemmän kuin valmiista leikkokukkakimpuista, joiden hinta-laatusuhdekin on yleensä hiukan vinksallaan. Win-win -tilanne siis.

11.10.Johanna

2. Teen juonti

Tee on kyllä varsinainen elämäni eliksiiri! En yhtään ihmettele, että englantilaiset tarjoavat joka tilanteeseen ratkaisuksi kupillista teetä. Höyryävä kuppi kädessä on ihana pysähtyä hetkeksi vain olemaan paikallaan ja nollaamaan ajatukset. Se on parhaimmillaan sellainen melkein-mini-loma keskellä arjen kiirettä. Viime aikoina kahden työn ja opiskelun välissä tasapainoillessa teenjuonnin ja sen myötä päivittäisten pysähtymisten merkitys on korostunut entisestään. Juon erilaisia teelaatuja laidasta laitaan. Kaikki muu kelpaa ja maistuu paitsi keltainen Lipton. Se on tee, joka mielestäni pitäisi asettaa myyntikieltoon, koska siitä tulee lähinnä vain ärtynyt olo.

11.10.Johanna2

3. Kävelylenkit

Kävelylenkki toimii aina. Parhaimmillaan raikas ilma ja hyvät maisemat tuovat ekstraa liikuntaefektin lisäksi. Kotiin palatessa on aina tyytyväinen olo kun tuli lähdettyä. Melkein jokaisella lenkillä mietin, miten onnekkaita olemme olleet tämän nykyisen asuinpaikan suhteen. Kaupunki on lähellä, mutta samalla tässä lähimaastossa on mainiot lenkkimaisemat ja monta erilaista mahdollisuutta valita reittejä sen mukaan, miltä sattuu tuntumaan.

Sanoja syysiltoihin

Syksyn saapuessa on ihana kietoutua vilttiin ja uppoutua hyvään kirjaan. Tarinat tarjoavat mahdollisuuden kurkistaa kotisohvalta käsin erilaisiin aikoihin, elämiin ja ajatusmaailmoihin. Tässä postauksessa jaamme syysiltojen iloksi muutaman suosikin viimeaikaisista lukukokemuksistamme!

Anna

Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain – Erikoistumisopintojensa loppusuoralla oleva, poikkeuksellisen lahjakas neurokirurgi Paul Kalanithi on auttanut lukuisia potilaitaan kohtaamaan tilanteista vaikeimman, kun joutuukin itse katsomaan kuolemaa silmästä silmään aivan liian aikaisin. Tämä kertomus elämästä, kuolemasta, luopumisesta ja toivosta maalaa kuvan upeasta miehestä, jolla lopulta jää kirjan tavoin kaikki muukin kesken. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja onnistuu pysymään helposti luettavana, ja suru iskee vasten kasvoja vasta viimeisessä luvussa, jonka on Paulin jo kuoltua kirjoittanut hänen vaimonsa.

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossaKarin on viimeisillään raskaana, kun hän yllättäen sairastuu. Influenssaepäily osoittautuukin akuutiksi leukemiaksi, ja vauva syntyy hätäsektiolla. Viikon ajan Karinin puoliso Tom kulkee sairaalassa teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä, kuljettaen äidin tuoksua tyttärelle ja tyttären tuoksua äidille. Karin ei koskaan ehdi nähdä tytärtään vaan kuolee sairaalassa viikko tämän syntymän jälkeen. Tom Malmquist on pukenut upeasti sanoiksi oman henkilökohtaisen tragediansa, jossa surusta huolimatta keskeistä on  toivo elämän jatkumisesta, tavalla tai toisella.

27.9

Heini

Eija-Riitta Korhola: Kuolemaa nopeampi, lähikuvia elämästä – Kirjailija piirtää teksteillään oivaltavia kuvia omasta elämästään, jossa vaikuttavat niin lähimmät, politiikka, syöpä kuin uskokin. Kirjassa oli monta ajatusta, joita oli jäätävä pureskelemaan pitkäksi aikaa. Vai mitä sanot siitä, että Eija-Riitta luki lentomatkoillaan kaikki Harry Potterit, että osaisi rakastaa keskimmäistä, Potteria kiihkeästi lukevaa lastaan entistäkin terävämmin ja tarkemmin?

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija – Uskomaton ja koskettava tositapahtumiin pohjautuva romaani selviytymisestä, kärsimyksestä ja rakkaudesta. Tarina puhuttelee ja jättää mietteliääksi – silloinkin kun ympärillä on aivan käsittämätöntä kärsimystä, tapahtuu myös hyviä, kauniita asioita.

Suvi

Maria Veitola: Veitola– Kirjaan on koottu Veitolan eri lehdissä ilmestyneitä kolumneja, joita hän kommentoi omaan suorasukaiseen tapaansa. Tekstit vilisevät oivaltavia ajatuksia mm. ystävyydestä, äitiydestä ja naiseudesta, ja Veitola kertoo hyvin avoimesti myös elämänsä kivuista, kuten syömishäiriöstään tai isänsä kuolemasta. Kirja oli avartava kurkistus julkisuudesta tutun henkilön elämään ja muutti ennakkokäsityksiäni Veitolasta.

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret– Tästä kirjasta jäi päällimmäisenä mieleeni kaksi ajatusta: onko tällaista voinut tapahtua jossain päin maailmaa meidän elinaikanamme, ja entä jos olisin itse syntynyt ensimmäiseksi lapseksi Suomen sijasta Kiinaan. Kiinassa vuosina 1979-2015 vallinneen yhden lapsen politiikan aikana perheille sallittiin vain yksi lapsi, jonka perheet halusivat monista syistä olevan poika. Tästä johtuen tyttölapset tulivat tuona aikana Kiinassa järkyttävillä tavoilla kaltoinkohdelluiksi. Näitä kadotettujen tytärten tarinoita Xinran on koonnut kirjaansa, joka on järkyttävästä aiheestaan huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Ikuinen kesä?

Tämä on tällä erää viimeisen vierailijamme teksti! Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta. Loppukesän lomailemme perjantaipostauksista, mutta maanantaisin tapaamme tekstien äärellä kuitenkin tuttuun tapaan. 🙂 

***

Pitkään suunniteltu viikonlopun telttareissu Saimaalle kariutui huonojen sääennusteiden takia. Sadetta, ukkosta ja kylmää enteilevät taulukot eivät houkutelleet lähtöön. Toki huonossakin säässä pärjää, mutta nautinto on toinen juttu. Sää on pukeutumiskysymys -tyyppiset lausahdukset tuntuvat valjuilta yrityksiltä vähätellä ilmojen merkitystä. Ihan eri asia on retkeillä rantakallioilla auringonpaisteessa kuin veden vihmoessa ja sumun peittäessä näkymät.

Telttaretken peruuntuminen käynnisti ajatusleikin siitä, mitä tapahtuisi, jos Suomen maantieteellinen sijainti vaihtuisi jonnekin eteläiselle pallonpuoliskolle. Ensimmäinen ajatus oli, kuinka kaikki olisi helppoa! Ei säävarauksia, raskaita talvivaatteita ja loputonta pimeyttä. Melankolisuuteen taipuva sielunmaisema varmasti muuttuisi jatkuvassa auringonpaisteessa. Arkiset toimetkin tuntuisivat sujuvammilta, kun aamulla voisi polkaista kesävaatteissa töihin ympäri vuoden loskassa tarpomisen sijasta.

Lämpimässä ihmisten kohtaaminen olisi mutkattomampaa.  Räntäsateessa tai paukkupakkasessa ei ole luontevaa jäädä juttelemaan tuttujen kanssa kadulle, kun kaikki kiiruhtavat kaulukset pystyssä eteenpäin. Keskitalven sysipimeässä on vaikea edes nähdä vastaantulijaa. Toista on auringossa, kun olohuoneet laajenevat pihoille, rannoille ja metsäpoluille.

Jos aurinkoa ja lämpöä riittäisi pidempään, myös sään kyttäämisen voisi lopettaa. Kesällä Suomessa olo on nimittäin hieman levoton. Hyvällä säällä tuntuu, että täytyy ahnehtia kaikkea; ulkoilua, uimista, retkeilyä ja kaikkea sitä, mitä lämpö tarjoaa. Jos lämpöä ja auringonpaistetta riittäisi pidempään, kesäkiire helpottaisi.

bty

Ajatus jatkuvasta kesästä tuntuu houkuttelevalta. Olisinko kuitenkaan valmis vaihtamaan vuodenaikoja, niitä pimeitäkään, aurinkoon? Läpi vuoden kestävästä kesästä puuttuisivat kirpeät syysillat, heräävä kevät ja talven maaginen sininen hetki. Elämän jakaminen kynttilänvalossa pöydän ääressä sateen vihmoessa ulkona. Pakkasen puremat posket ja ruskasta punertuvat puut. Olkoon siis välillä räntää ja harmaata, otan sen kaiken – ja huumaannun taas seuraavasta kesästä kuin ensimmäistä kertaa.

PS. Eivätkä epämääräiset sääennusteet aina pidä kutiaan. Jo kertaalleen peruutettu telttareissu teki uuden tulemuksen, kun koko viikon sääkartalla kummitelleet ukkospilvet olivat vaihtuneet leppoisaan poutasäähän. Ei kun matkaan! Telttailu tosin vaihtui yöpymiseksi olohuoneen sohvalla, mutta se on jo toinen tarina – eikä liity säähän mitenkään.

// Riikka

Ihmisyyden ihme

Tänään jatkuu vierailijoidemme perjantaipostaukset! Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta.

***

Siinä hetkessä, kun saan katsella lentokoneen ikkunasta alla levittyvää, vielä tuntematonta maata juuri siltä korkeudelta, josta maisema näyttää hassulta miniatyyrimaailmalta, on jotain maagista. Ensin erotan vain eri sävyisiä vihreitä, ruskeita ja sinisiä läiskiä; peltoja, kaupunkeja, merta ja jokia. Hetken päästä ilmestyvät tiet, joilla käy muurahaispolun kaltainen kuhina. Sitten katujen varsille alkaa ilmestyä nopeasti kasvavia taloja ja ennen kuin huomaankaan, tömähtävät renkaat maankamaralle.

Sieluni valtaa riemu ja pakahduttava odotus. Seikkailu! Haiskahtaa seikkailulta!

Nina 1

Ensimmäiset tuoksut tulvahtavat kummallisina, välillä kutsuvina ja välillä luotaantyöntävinä heti, kun pitkän nenänsä työntää koneen ovesta ulos. Mitä kauempana on koti, sen vieraammat ovat tuoksut. Sitähän minä lähdin etsimään ja ihmettelemään, erilaisuutta.

Ulkoisesti sinut on rakennettu kanssani samanlaisella sapluunalla. Kaksi kättä, kaksi jalkaa, nenä ja korvat. Ehkäpä sapluuna on ollut parikymmentä senttiä lyhyempi ja neljäkymmentä kiloa kevyempi, silmistä on tehty pienemmät ja hiuksista tummat ja kiiltävät, mutta silti olet selvästi kanssani samaa lajia. Kuitenkin näet maailman niin eri tavalla.

Minä tulen sinun maailmaasi muukalaisena. Hämmästelen outoja tapojasi, ihastelen ruokaa, jonka loihdit. Tutkin temppelialueita, kummastelen, miten uskosi voikin olla niin erilaista kuin omani. Kammoksun ällöttäviä ötököitä, ihastelen värikkäitä perhosia, hassuja apinoita.

20190731_224601

Haluan kokea sitä mikä on kaikkein kauimpana arjestani, nähdä jotain mitä en koskaan ole nähnyt. Vaeltaa viidakossa, laskea koskea, tutkia luolia, syödä sammakoita, ajaa skootterilla auringonlaskua kohti vuorenrinteitä kiemurtelevia kinttupolkuja pitkin. Ratsastaa norsulla, ihailla merenalaista maailmaa, telttailla rantahietikossa myrskysäällä, uida auringon noustessa, maistaa jokaista eksoottista hedelmää. Täyttää sydämeni uudella ja oudolla. Haluan kuulla, miten omituisesti yhteisölläsi on tapana viettää häitä, viettää hautajaisia, hoitaa terveyttä, huolehtia perheestä. Mitä kummallisempi tarina, sen innokkaammin haluan kuulla lisää.

Ja sitten kuitenkin suurimman ihmeen löydän siitä hetkestä, kun me kaksi maailmoinemme istumme pimeässä kuohuvan meren rannalla katsellen pienten, bambusta punottujen kalastajaveneiden kirkkaita valoja horisontissa. Meri huumaa tuoksullaan ja kädenlämpöinen vesi huuhtoo varpaitamme. Sinä kerrot peloistasi, haaveistasi, haavoistasi. Kerrot pettymyksistä, kerrot kivusta. Kerrot uskostasi, toivostasi, rakkaudestasi. Siinä kuunnellessani olen sen äärellä, mikä on kaikkia eksoottisia kokemuksia suurempi: sinä oletkin samanlainen kuin minä.

Ihmisyys sinussa on samaa kuin ihmisyys minussa.

Nina 2

Lopulta toivot samoja asioita kuin minä, vaikka saatat värittää toiveesi erilaisilla sävyillä ja pukea saman haaveen päälle erilaisen vaatteen. Pitelet minua tiukasti kädestä koko pitkän keskustelumme ajan. Minusta se tuntuu oudolle, mutta tiedän, että niin maassasi ystävästä pidetään kiinni. Tätä hetkeä varten kannatti matkustaa toiselle puolelle maailmaa.

Lähdin etsimään erilaisuutta, tulin kosketetuksi samanlaisuudella.

20190731_224809

Arkeni keskellä palaan uudelleen ja uudelleen tuohon hetkeen valtameren rannalla. Mieleni valtaa paitsi nöyrä kiitollisuus siitä, että annoit minun nähdä sydämesi, myös häpeä. Kuinka monta koskettavaa kohtaamista ohitankaan tavallisena tiistaina ja torstaina, kun painan katseeni ruutuun ohimennen lausutun tervehdyksen jälkeen? Tai jättäessäni kysymättä lisää, kun joku ensisilmäyksellä erilainen vihjaisee, että viime päivissä on ollut muutakin kuin vaaleanpunaista? Miksi niin harvoin pysähdyn erilaisuuden alle kätkeytyvän samanlaisuuden äärelle Sörnäisten metroasemalla tai työpaikkani kahvihuoneessa?

Yhteisen iltamme kaltaista ihmisyyden ihmettä on arkeni täynnä. Ja todella toivoisin, ettei sitä nähdäkseen tarvitsisi lentää toiselle puolelle palloamme.

// Nina

Päivä jona lopetin kahvinjuomisen

Iloksemme olemme saaneet blogiimme ensimmäiset vierailijat! Tänään sekä kahtena seuraavana perjantaina julkaisemme tekstin kolmelta kirjoittajalta, jotka jakavat rakkautemme kieleen ja kirjoittamiseen. Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta.

***

Minulla oli pitkään ihana aamukahvirutiini.

Laitoin itselleni aamupalalla mutteripannukahvia maitovaahdolla. Se oli maailman parasta. Pieni kahvinkeittorutiini, sitten hetki jolloin pystyin istua alas iso kuppi kädessäni ja nautiskella. Tämä pieni hetkeni kantoi minua Suomen talven yli ja oli oma uusi päivä odottaa -hetkeni.

Pari viikkoa sitten tapahtui kummia. En enää odottanutkaan hetkeäni kahvikupin kanssa. En enää hymyillyt avatessani kahvirasiaa. Aamukahvihetki ei tuntunut enää maagiselta ja rentouttavalta.

Joskus käy niin, että meidän erityishetkemme muuttuvat tavallisiksi. Me totumme niihin eikä luksus ei ole enää luksusta, vaan aivan tavallista.

Me lellimme luksuksemme pilalle. Se, mikä meille on eilen ollut todella erityistä, on tänään vain osa arkeamme.

edf

Minä päätin, että haluan luksukseni takaisin. Kahvihetken taian. Haluan tuntea odotusta ja innostusta, kun kahvikoneesta kuuluu sihinä. Haluan, että maitovaahto on taas luksusta ja että vaalin kahvihetkiäni erityisenä ilona.

Joskus meidän tarvitsee erota toviksi asiasta, josta on tullut meille liian tavallista. Ehkä sitten saamme mahdollisuuden iloita siitä uudelleen. Siksi päätin, että on aika lopettaa aamukahvi siihen asti, kunnes oikeasti haluan sitä – ja haluan sitä kovasti.

Joka aamu kysyn itseltäni: haluatko kahvia? Haluatko oikeasti kahvia? Ei rutiinin takia vaan ilon ja nautinnon takia.

Ja varmaankin jonain päivänä olen taas innoissani kahvikupistani. Arvostan taas kahvin makua ja omaa hetkeäni. Ja tiedän, että olen siunattu, kun minulla on luksusta elämässäni.

// Hannah

Kesän kirjavinkit

Lukutoukat tykkäävät lukusuosituksista! Päätimmekin jälleen vinkata teille kevään aikana lukemistamme kirjoista parhaat. Ja jos ahmitkin nämä jo ensimmäisten lomaviikkojen aikana, lisää kullanarvoisia lukuvinkkejä löydät esimerkiksi aikakauslehtien uutuuksia esitteleviltä kirjapalstoilta ja tietenkin somesta. Instagramissa kannattaa seurata kustantamojen sometilejä (esim. Gummerus, Otava ja WSOY), lukemiseen liittyviä hashtageja kuten #kirjavinkki ja #kirjagram sekä tietysti kirjabloggaajien ja lukuharrastajien omia tilejä (yksi kauneimmista lienee @kannestakanteen).

Anna

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin – En muista milloin olisin viimeksi lukenut yhtä vaikuttavaa kirjaa! Kankimäki on koonnut yksiin kansiin hurjia ja mukaansatempaavia tarinoita rohkeista naisista, joista jokainen on ollut oman aikansa edelläkävijä. Tekijä on nähnyt ihan mielettömän määrän vaivaa kirjaa kirjoittaessaan, ja meille lukijoille tämä teos onkin upea aarrearkku täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia eri aikakausien elämästä ja naisten asemasta yhteiskunnassa. Kirjaa teki mieli lukea hitaasti, tarinoihin rauhassa paneutuen, ja kun viimeinenkin sivu lopulta oli luettu, olisi halunnut saman tien aloittaa uudestaan alusta.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Kurkistus yhden naisen matkapäiväkirjaan, ja sitä kautta avautuva nojatuolimatka ympäri maailman. Taitavan kirjoittajan teksti saa melkein tuntumaan siltä, kuin olisin matkalla itsekin. Paitsi matkakuumeen, tämä teos sytytti myös uudenlaisen innon taltioida tarkemmin omiakin reissujaan, jotta niitä olisi myöhemmin helpompi muistella.

Paula Havaste: Pronssitähti – Lämmin, sympaattinen ja koruton kertomus nuoren perheen elämästä neuvostoajan Virossa. Ei ehkä mikään sielua sykähdyttävä mestariteos, mutta hienosti kirjoitettu kurkistus maailmaan, josta en ennalta tiennyt mitään, ja pieni tunnelmapala vaikka riippumatossa nautiskeltavaksi.

dav

Heini

Michelle Obama: Minun tarinani – Yhden tytön tie tavallisesta kolmiosta Valkoiseen taloon on täynnä rohkeita valintoja ja lujaa toivoa, visioita, työtä ja uhrauksia. Tarina kertoo tiiviin perheen tyttärestä ja isättömästä pojasta, joille annetaan hetkeksi vastuu kokonaisen kansakunnan ykkösparina. Nämä sanat inspiroivat – niin kuin viisaat sanat tuppaavat usein tekemään!

Tara Westover: Opintiellä – Yksi vaikuttavimmista koskaan lukemistani kirjoista kertoo yhteiskunnan ulkopuolella elävästä perheestä, jossa vaikuttavat mielenterveysongelmat ja uskonnon väärinkäyttö. Omaelämänkerrallinen teos, jossa kirjoittaja onnistuu taiten sanoittamaan sen, jonka edessä lukija jää sanattomaksi.

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä – Kaikki ennen puhumaton paljastuu ja menneisyys onkin jotain ihan muuta kuin mitä kaikki luulivat. Tarinallinen, mukaansa ottava, helposti luettava kirja, joka sopinee oivasti yhteen myös riippumaton, kevyen kesätuulen ja auringon kanssa.

7.6.kuva2

Suvi

Minna Rytisalo: Rouva C. – Rytisalo yhdistelee faktaa ja fiktiota kuvatessaan Minna Canthin opiskeluvuosia sekä avioliiton alkuaikoja Jyväskylässä. Tuo monessakin mielessä poikkeuksellinen nainen vastusti aikansa yhteiskuntajärjestystä ja normeja yleisestä mielipiteestä piittaamatta. Kirjan lukeminen herätti tiedonjanon Canthin elämää kohtaan ja sai pohtimaan, mikä kaikki tarinassa todella pitää paikkaansa. Ilahduttavan lisämausteen toivat kirjan sivuilla vilisevät tutut jyväskyläläiset kadut ja paikannimet.

Kristin Hannah: Satakieli – Riipaisevan koskettava kuvaus toisen maailmansodan aikana miehitetyssä ranskalaiskylässä asuvista siskoksista ja heidän jokapäiväisestä taistelustaan sodan keskellä. Kauniisti kirjoitettu tarina muistuttaa, että sotaa käydään myös kaukana etulinjasta, tavallisen kylän keittiöissä, pihoilla ja kadunkulmilla. Äärimmäisissä olosuhteissa pakon edessä tehdyt valinnat eivät ole kaukana kenestäkään meistä.

Clare Mackintosh: Anna minun ollaPoliisin mukaan se oli itsemurha. Annan mukaan se oli murha. Molemmat ovat väärässä. Jo nämä kolme kanteen kirjoitettua lausetta koukuttavat Mackintoshin uusimpaan psykologiseen trilleriin, josta on vaikea kirjoittaa enempää paljastamatta juonesta liikaa. Mackintosh taitaa lajinsa ja osaa johdatella lukijaa ovelasti haluamaansa suuntaan, kunnes vetää maton alta jollain täysin odottamattomalla juonenkäänteellä. Tämän kirjan sivut kääntyvät yhtä nopeasti kuin jäätelö sulaa kesähelteellä!

Kesäpäivä Jyväskylässä

Matkat ovat usein kesäloman kohokohtia, mutta ihan koko lomaa ei voi, halua tai jaksa suunnitella erilaisten reissujen varaan. Välillä on ihan parasta hidastaa tahtia ja viettää leppoisia kesälomapäiviä omassa kotikaupungissa sekä sen lähiympäristössä.

Aiemmista perjantaisista menovinkkipostauksista olemmekin huomanneet, että Jyväskylän seudulla on kesällä tarjolla vaikka mitä! Seuraavaksi kutsummekin teidät kurkistamaan meidän versioomme jyväskyläläisestä kesäpäivästä, jonka voi toteuttaa ihan milloin vain.

Processed with VSCO with f2 preset

Uiminen on olennainen osa meidän jokaisen kesää. Leppoisan lämmin järvivesi iholla ja rantahiekka varpaiden välissä tuovat takuulla kesäfiiliksen. Kotikaupunkimme kivoimmat rannat satunnaisessa järjestyksessä löytyvät mielestämme Lohikoskelta, Tuomiojärveltä, Naissaaresta, Ollilasta, Jyskästä sekä Viitaniemestä.

Lounasta taitaisimme syödä konttiravintola Mortonissa ja jälkkärijätskiä sataman penkeillä. Kahville suuntaisimme edelleen kahvila Miriam’siin ja teelle Teeleidiin.

31.5.kuva2

Shoppailuinnon iskiessä saattaisimme piipahtaa Harjun Paperissa, Pienikamarissa tai kukkakauppa Ruusupuussa. Viikonloppuna aamu saattaisi kylläkin alkaa myös Sepänaukion kirpparilta, jossa aikaisen aamun asiakkaat nappaavat parhaimman saaliin.

Lapset veisimme liikkumaan Kangaslammen toimintapuistoon, Viitaniemen liikennepuistoon tai jo 40 vuotta täyttävään Mäki-Matin perhepuistoon. Koko perheen kesäpäivään saattaisi kuulua myös seikkailupuisto Laajis, johon korkeita paikkoja kaihtamattomat voivat yhdistää piipahduksen Matti Nykäsen mäen näkötornissa. Jos kesäpäivää mielii laajentaa Jyväskylän ulkopuolelle, löytyy kohtalaisen ajomatkan päästä retkikohteeksi esimerkiksi Ysitien lemmikki tai Saarijärven Veijari, joihin on hyvä varata ainakin puolikas päivä ja omat eväät.

31.5.kuva3

Postaus on osa perjantaisarjaamme kesän menovinkeistä!