Uuden ansa

Olen jo kauan tiennyt, kuinka pikamuoti vahingoittaa ympäristöä ja miten tuhoamme maailman metsästämällä uusia trendejä. Myös pikamuodin huono laatu on kaikkien meidän tiedossa. Me tiedämme tämän, olemme kaikki kuulleet asioita tai nähneet dokumentteja aiheesta. Silti emme voi vastustaa kauppojen söpöjä tuotteita. Vaatekaappimme ovat täynnä, ja silti tuntuu siltä, ​​että tarvitsemme lisää vaihtoehtoja.

Vasta kun törmäsin minimalismiin, ymmärsin ostosten ja tunteidemme väliset mekanismit. Kuinka aivomme reagoivat ja toimivat, kun ostamme jotain uutta. Aivomme palkitsevat meidät korkealla dopamiinitasolla. Siksi haluamme jatkuvasti uusia asioita. Mutta uusi on vain vähän aikaa uusi, ja sitten tarvitsemme taas jotain uutta. Aivomme tottuvat jo olemassa oleviin asioihin ja haluavat taas ärsykettä. Niin kuin nukkuminen television edessä: totut valoon ja meluun, mutta heti kun televisio sammutetaan, aivot rekisteröivät uudet ärsykkeet, ja heräät. Kauppojen tuotteet, kuten uusi huivi, on minun ärsykkeeni. Aivoni haluavat sen, mutta aivoni myös tottuvat siihen nopeasti.

Tähän asti olen nähnyt vain itseni, aivoni ja omat haluni. Kuinka mukavaa olisi saada uusi kenkäpari tai uusi huivi. Minulla on kotona vain noin 10 täysin hienoa huivia, mutta ne ovat kaikki vanhoja. Vasta kun aloin ymmärtää mekanismeja halujemme takana, pystyin siirtämään huomioni isompaan kuvaan. Ymmärsin, kuinka suurta haittaa teen ympäristölle ja ihmisille.

Minun haluni maksavat ihmisille elämän ja terveyden ja samaan aikaan ekosysteemit romahtavat. Monokulttuuri, lannoitus, torjunta-aineet, työolot, palkkaerot, haitalliset kemikaalit, jokien ja maaperän pilaantuminen, lapsityövoima, ylimääräisten tuotteiden polttaminen. Kaikki tuo sai minut ymmärtämään ostotapojeni kustannukset. Päätin, että kustannukset ovat liian korkeat. En halunnut enää uskoa ”uusia asioita, jotka tuovat minulle onnellisuutta” -valhetta. Lupasin itselleni, että jos en tarvitse jotain, en osta sitä. Ja jos voin ostaa sen käytettynä, niin teen niin.

Aloin nähdä työn asioiden takana. Todelliset kustannukset, en vain hintalappua, jossa lukee -50%. Haluan miettiä ennen ostamista. Haluanko nähdä viljelijän viljelevän puuvillaa, keräävän sadon, tekevän kankaan. Uuden vaatteen värjäämisen, leikkaamisen, ompelun ja kuljetuksen Suomeen. Myyjän, joka ripustaa sen telineeseen ja merkitsee -50%. Ja sitten tulen minä. 

Olemme tottuneet saamaan kerralla kaiken, mitä haluamme. Kaikki on tarjolla ostoskeskuksessa tai klikkauksen päässä internetissä. On tullut liian helpoksi unohtaa tuotteen todellinen hinta. Joskus täytyy taistella, sillä aivomme todella kertovat meille, että me tarvitsemme, me ansaitsemme, on ok ostaa, meillä on vielä vähän tilaa kaapissamme ja tuo näyttää niin kauniilta keväällä. Ja se on alessa! Mutta jos vastustamme uuden kaipausta, kaikki on sen jälkeen helppoa. Toinen vaihe on, että yrittää saada asiat kirpputorilta. Ei ainoastaan vaatteita, sieltä voi löytää mitä tahansa tarvitseekaan.

Kauppojen välttely auttaa. Jos en tarvitse mitään, en mene kauppaan. Ei ole väliä, kuinka vihreästi tai ekologisesti jotain tuotetaan, jos en osta sitä, olen säästänyt eniten resursseja. Tarkoitukseni ei ole se, etten osta enää koskaan mitään. Tarkoitukseni on käyttää jo omistamaamme tai ostaa käytettynä.

Minä yritän elää tarkoituksellisempaa elämää vähemmällä (kuten minimalisti sanoo) ja yrittää olla tyytyväinen omistamiini asioihin kouluttaen aivoni löytämään iloa muista asioista.

Hyvä aika aloittaa kulutustottumustemme muuttaminen on nyt.

// Hannah

PS. Jos haluat lukea tai katsoa lisää aiheeseen liittyen, niin suosittelen seuraavia:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s