Siveltimen vetoja

Melkein huomaamattani vilkaisin kirkkaaseen peiliin vaaleiden valojen alla. Huomasin kasvoillani uuden uurteen. Se alkoi läheltä nenänvartta ja kulki poskeni päällä kohti ohimoa kuin aalto. En voinut olla ihailematta sen hentoa kaarta, se näytti taiteelta.

Elämä oli maalannut kasvojani. 

Uurre oli asettunut kauniisti jo aiemmin muotoutuneiden lomaan. Vuosien mittaan se vahvistuisi, ottaisi paikkansa vahvemmin, kunnes se olisi mukanani jokaisessa valokuvassa, jokaisessa hymyssä. Sen silittäminen olisi mahdotonta, enkä siitä edes haaveillut.

Haluaisin kantaa kurttuni kauniisti, arvostaen. Haluan muistaa, että jokaisella uurteella, kaikilla rypyilläni on tarina kerrottavanaan. Ilman tarinoitani en olisi minä. Haluan muistaa, että elämä on lahja. Ja mitä enemmän saatuja päiviä, sitä enemmän taiteilijan siveltimen vetoja. Kuin lahjanarujen jälkiä pakettien päällä.

Huomasin, että elämä oli koskettanut myös katsettani. 

// Heini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s