Tämä postaus aloittaa perjantaisen sarjan, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Olemme pyytäneet samasta aiheesta postaukset myös kolmelta lukijaltamme, joiden vakituinen koti on ulkomailla!
***
1. Perho ja Pääskysaari -podcast
Työmatkani kestää kolmisen varttia, ja useimpina päivinä kuuntelen paluumatkalla podcasteja. Tai olen kuunnellut sen jälkeen, kun löysin tämän podcastin. Nimittäin näissä on sisältöä huomattavasti enemmän kuin monissa aiemmin kokeilemissani. Suosittelen ainakin jaksoja nimiltään Stressi, Häpeä ja Ulkonäkö. Tykkään erityisesti avoimesta, pohtivasta otteesta sekä asenteesta, joka kunnioittaa myös toisenlaisia näkemyksiä.
2. Sosekeitot
Kului vuosia sosekeittojen keittelemistä arastellen. Nyt olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että sehän onkin varsin helppoa. Keittoon tarvitsee vain kolmea eri tyyppistä raaka-ainetta: juureksia tai kasviksia, kermaa tai kookosmaitoa tai juustoa sekä mausteita. Parhaat yhdistelmät löytynevät kokeilemalla. Mutta jos haluaakin ihan valmiin ohjeen, niin esimerkiksi superhyvän bataattikeiton ohje on jo eetterissä!
3. ”Win the first hour of the day.”
Keväällä yksi ystäväni puhui kirjasta, jonka oli lukenut. Sen mukaan vuorokauden ensimmäinen tunti on erittäin oleellinen päivän yleisfiiliksen ja ”vastustuskyvyn” kannalta. Aamun ensimmäisen tunnin tulisi olla mm. someton ja sähköpostiton. Erityisesti ensimmäisen tunnin aikana tulisi tehdä jotain lataavaa ja rakentavaa. Jotain sellaista, mikä lisää resilienssiä päivän tulevia tapahtumia kohtaan.
Ajatus kolahti kerrasta – en edes kysynyt kyseisen kirjan nimeä, vaan päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen. Välipäiviä on ollut ajoittain, mutta pääasiassa olen pitänyt uudesta rutiinistani kiinni kesän alusta saakka. Enää en ota puhelinta käteeni ensimmäisenä aamulla. Sen sijaan kirjoitan ylös edellisen päivän kiitollisuuslistan, luen ja lopuksi vielä kirjoitan vapaasti. Samalla syön aamupalaa – ja nyt syksyn tultua olen sytyttänyt pöydälle peräti kynttilänkin. Uusi rutiini on antanut päiviini ihan erilaisen pohjavireen kuin somen selailu sängyssä. Suosittelen vahvasti!
// Heini