Onko sulla kiire?

Mulla on ihan hirveä kiire.

Kuulutko niihin, jotka pitävät yllä kiire-puhetta? Uskon, että kiireestä puhuminen luo kiirettä, ja me itse usein tehdään elämästämme kiireisempää kuin se onkaan. Nyky-yhteiskunnassa kiire-puheen ylläpitäminen tuntuu myös olevan jollain oudolla tavalla sosiaalisesti hyväksyttävää ja kiirettä jopa ihannoidaan. On ”coolia” sanoa olevansa kiireinen, koska olenhan silloin tarpeellinen ja tärkeä. Vetoamalla omaan kiireeseensä myös huomaamattaan nostaa itsensä keskustelukumppaninsa yläpuolelle: ”minun elämässäni tapahtuu paljon tärkeämpiä asioita kuin sinun”.

Ei mulla oo aikaa. 

Kaikilla meillä on aikaa, mutta jokainen meistä valitsee, mihin aikansa käyttää. Valinta voi olla joko tietoinen tai tiedostamaton. Aamukahvilla-blogin Henriikka kirjoitti reilu kuukausi sitten Hyvähän mun on huudella -tekstissään, kuinka hänen läheisensä oli moittinut kun Henriikka oli sanonut, ettei hänellä ole rahaa johonkin asiaan. Kaverin mielestä oli väärin perustella osallistumattomuuttaan sillä, ettei ole rahaa, kun oikeasti kyse on siitä, ettei halua käyttää rahaansa siihen kyseiseen asiaan.

Sama pätee aikaan. Useinhan vastatessamme johonkin kyselyyn, ettei meillä ole aikaa, kyse ei todellisuudessa ole siitä, etteikö meillä olisi aikaa. Emme vain pidä kyseessä olevaa asiaa/tilannetta/ihmistä/tapahtumaa/kulttuuririentoa niin tärkeänä, että haluaisimme käyttää siihen aikaamme. Tätä on tietysti usein vaikea sanoa ääneen, koska jos vastaat vaikkapa kahvilapyyntöön, että ”en halua käyttää aikaani siihen”, se saa sinut usein kuulostamaan hieman tylyltä, ikään kuin arvostelisit sitä, joka käyttää aikaansa esimerkiksi kahviloissa istumiseen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että tuomitsisit toisen ihmisen ajankäyttöä. Et vain itse halua käyttää aikaasi siihen, ja sen pitäisi olla toiselle osapuolelle ihan ok.

19.11.

Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, mutta kukaan ei voi tehdä kaikkea.

Uskon, että kiireen tuntu tulee osittain siitä, jos yrittää tehdä kaikkea mahdollista yhtä aikaa. Fakta vain on, että aika harva meistä pystyy juoksemaan kahden tunnin lenkkejä päivittäin, viettämään joka päivä perheen kanssa laatuaikaa, osallistumaan jokaiseen haluamaansa konserttiin/teatterinäytökseen/muuhun kulttuuritapahtumaan, hoitamaan työnsä hyvin, näkemään ystäviä useita kertoja viikossa ja kaiken ohessa vielä rentoutumaan päivittäin kirjaa lukien ja hyggeillen. Tätä meidän ihmisten tuntuu usein olevan vaikea hyväksyä, ja haluaisimme tehdä kaikkea, vaikka se on käytännössä mahdotonta. Otetaan esimerkki: jos urheileminen on sinulle tärkeää ja päätät panostaa siihen treenaamalla viisi kertaa viikossa kahden tunnin ajan, tarkoittaa se väistämättä, että aikaa jää vähemmän jollekin muulle. Silloin on vain hyväksyttävä, että urheiluun panostaminen tarkoittaa, että muille asioille on siinä elämänhetkessä vähemmän aikaa.

Kiire on valinta.

Jari Sarasvuo virkkoi kerran Yle Puheella ohjelmassaan ajankäyttöön liittyvistä valinnoista näin:

”Tämä hetki on nykyisyyttä ja tämä hetki on joskus ollut mun tulevaisuus. Se, miten ahtaalla elän tätä hetkeä [ajankäytön suhteen], johtuu niistä valinnoista mitä olen tehnyt silloin kun tämä hetki oli vielä tulevaisuutta.”

Nyt tehdään siis ne valinnat, jotka luovat tuleviin päiviisi joko kiirettä tai levollisuutta. Siksi peräänkuulutankin omien arvojen tietoista pohtimista. Mikä sinulle on oikeasti tärkeää? Näkyykö se  ajankäytössäsi? Jos arvostat perhettä ja ystäviä, järjestätkö heille tietoisesti tilaa arjestasi? Jos haluat pysyä hyvässä kunnossa, näetkö vaivaa päästäksesi urheilemaan riittävän usein? Jos pidät tärkeänä lepoa ja rauhoittumista, otatko säännöllisesti aikaa itsellesi? Se, mihin aikaasi laitat, paljastaa paremmin kuin hyvin mitä todella arvostat. Kenelläkään meillä ei ole aikaa kaikkeen, mutta uskon, että kaikilla meillä on aikaa tehdä asioita, joita haluamme, jos niin päätämme. Voit itse valita, mihin aikaasi käytät.

// Suvi

Missä minun huomioni?

Näköjään nykyään juhlapäivät eivät enää ole kovinkaan yksioikoisia: keväällä pohdiskelin naistenpäivän monia sävyjä ja nyt mielessä myllertää tyttöjen päivän jäljiltä.

Lokakuun alkupuolella vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää, joka herätti minussa monenlaisia mietteitä, joista haluan tässä nostaa esiin yhden. Työskentelen yläkoululla, ja pohdimme opehuoneessa, että olisi kiva muistaa koulumme tyttöjä jollain tapaa tyttöjen päivänä. Lopullinen toteutus sisälsi tyttöjen päivään liittyvän aamunavauksen sekä ruokavälitunnilla tytöille jaetut pienet suklaayllätykset.

edf

Tyttöjen päivää juhlistaessamme korvaani särähtivät kovasti poikien kommentit siitä, mikseivät he saa suklaata ja missä poikien päivä oikein on. Minua tällaiset kommentit hämmästyttivät ja – myönnetään – saivat jopa näkemään vähän punaista. Toki kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja mielestäni silloin mennään metsään, jos tasa-arvon nimissä naisista aletaan tehdä erityisempiä kuin miehistä, tai miehiä painaa alas naisten arvostamisen nimissä. Mutta kun tässä ei ole kyse siitä! Minun on vaikea ymmärtää, miten jonkin ihmisryhmän (tässä tapauksessa tyttöjen) juhliminen, esiin nostaminen, kannustaminen ja huomioiminen voisi olla joltain siihen ryhmään kuulumattomalta pois. Emmekö osaa enää huomioida toisiamme ilman, että onnittelurivien välissä kysymme: ”missä minun huomioni?”.

Mielestäni on elintärkeää, että lapsemme ja nuoremme kasvavat kulttuuriin, jossa on luonnollista huomioida toisia ilman, että odotamme saavamme siitä itsellemme jotain takaisin. Otetaan esimerkiksi syntymäpäivät: on luonnollista, että syntymäpäivillä huomion ja juhlinnan keskipisteessä on päivänsankari, eivät vieraat. Minusta on huolestuttava kehityskulku, jos kavereiden syntymäpäiville mentäessä vieraana olevat lapset olettavat saavansa aina juhlista mukaan jonkinlaisen lahjan. Olen sitä mieltä, että jo lapsesta alkaen meidän tulisi opetella huomioimaan toisia ihmisiä ja oppia siihen, että kukin vuorollaan saa nauttia olostaan huomion keskipisteenä. Sitä paitsi: kun kaikkia huomioidaan tasapuolisesti, ei sen pitäisi olla mikään ongelma, jos valokeilassa on välillä myös joku muu kuin minä itse.

Ei toisten huomioiminen tarkoita sitä, että sinä olisit vähemmän arvokas.

// Suvi

 

 

Ei pelkkää pintaa

Blogisuosikikseni pääsee yleensä kirjallisten ansioiden vuoksi, ei niinkään blogin visuaalisten seikkojen takia. Mielestäni blogissa kuin blogissa tärkeintä on aina laadukkaat (ja hyvin kirjoitetut!) tekstit, ja kauniit kuvat ovat vain kiva lisä. Valitettavan moni blogi on pudonnut lukulistaltani sisällön ohentuessa pelkiksi tuote-esittelyiksi, tai ihan vain viimeistelemättömän kielen vuoksi. Nämä kolme lempiblogiani ilahduttavat arkeani kerta toisensa jälkeen laadukkaalla sisällöllä ja hyvin kirjoitetuilla teksteillä. Arvostan bloggaajia, jotka jaksavat panostaa kuvien lisäksi myös kieleen!

Juliaihminen

Löysin Juliaihmisen joulukuussa 2016, kun eksyin eräästä toisesta blogista lukemaan Hauska fakta -joulukalenteria. Parin vuoden aikana tästä blogista on tullut ihan ehdoton suosikkini. Juliaihminen poikkeaa monin tavoin suurimmasta osasta seuraamiani blogeja, mutta juuri siksi se onkin niin kiinnostava. Blogia kirjoittaa vapaa toimittaja Julia Thurén, jonka kirjoitustyyli on hyvin vapaata, leikittelevää ja itseironista. Samanlaista itseironiaa ja sarkasmia osaa teksteissään onnistuneesti viljellä vain harva. Ihailen myös sitä, kuinka suoraan ja avoimesti blogin kirjoittaja kertoo omia mielipiteitään, vaikkei hän ole itsekään läheskään aina varma onko mielipide lopullinen. Välillä tällainen avoimuus tuntuu hirvittävältä, blogimaailma kun on joskus melko julmakin, mutta jotenkin ihmeellisesti Juliaihminen on säästynyt suuremmilta kohuilta ja se on hyvä se.

Viimeisen reilun vuoden aikana Julia Thurén on noussut niinsanotusti ”pinnalle” hänen alettuaan kirjoittaa blogissa hyvin avoimesti ja perusteellisesti sekä omista raha-asioistaan että rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä yleensäkin. Syyskuussa häneltä ilmestyikin rahaa, säästämistä ja sijoittamista käsittelevä Kaikki rahasta –kirja, jonka tietysti varasin kirjastosta heti kun se oli mahdollista. Jos suosikkibloggaajani kirjoittaa kirjan, onhan se luettava, vaikka aihe tuntuikin vähän kaukaiselta. Thurén kirjoittaa kuitenkin raha-asioista niin selkeästi ja ymmärrettävästi, että kirjaa oli todella miellyttävää lukea. Erityisesti pidin kirjaan kootuista tavallisten ihmisten tarinoista ja kommenteista heidän omaan rahankäyttöönsä liittyen. Suosittelen kirjaa, vaikka muuten kiertäisitkin kaikki aiheeseen liittyvät opukset mahdollisimman kaukaa!

19.10.vol3.jpg

Homevialaura

Olen tainnut täällä blogissakin jo useampaan kertaan mainita, että en ole kummoinen sisustaja. Tai siis, en sisusta enkä ole kovin kiinnostunut sisustamisesta. Siitä syystä en myöskään lue sisustusblogeja, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Homevialaurablogia seuraan, sillä kirjoittaja Laura Tirkkonen käsittelee kotiin, asumiseen ja kuluttamiseen liittyviä teemoja kiihkoilematta, perusteellisesti ja pintaa syvemmältä. Blogissa on nostettu  esille monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita, kuten vastuullinen kuluttaminen ja elämäntapa, muovin käytön vähentäminen tai kodin säilytysratkaisut (kenenpä sielu ei lepäisi noin täydellisesti järjestettyjä kaappeja katsellessa?). Tämä sisustusblogi ei ole vain kiiltävää pintaa ja viimeisimpien hankintojen esittelyä, vaan taustalta välittyy (ainakin minulle) pyrkimys ekologisesti kestävään elämäntapaan. Arvostan myös sitä, että blogin kirjoittaja selvästi tiedostaa asemansa mielipidevaikuttajana ja käyttää sitä taitavasti esimerkiksi kestävien kulutusvalintojen esillä pitämiseen. Blogin ydin kiteytyy mielestäni osuvasti tässä kuvauksen lauseessa: ”enemmän kuin sohvatyynyjä pöyhinkin ajatuksia”.

Lamulatar

Tunnen Lamulatar-blogin kirjoittajan Hannan oikeassa elämässä, mutten ollut koskaan tiennyt hänen osaavan kirjoittaa niin hyvin kuin mitä kesällä perustettu blogi on osoittanut. Soisin ehdottomasti tämän melko tuoreen blogin saavan paljon lisää lukijoita. Tekstit käsittelevät arkielämän sattumuksia ja kohtaamisia, joista Hannalla on taito kirjoittaa elävästi ja oivaltavasti. Ihailen hänen kykyään käyttää sanoja ja monta kertaa olen huokaillut, kuinka ihanasti muotoiltuja lauseita tekstit ovat pullollaan! Lempitekstini blogissa on ehdottomasti tämä Pentik- ja Market-vaimon vertailu.

// Suvi

Tänään sekä kahtena tulevana perjantaina jaamme teille omia suosikkejamme blogimaailman syövereistä. Jaa ihmeessä kommentteihin omat blogisuosikkisi, tutustuisimme mielellämme uusiin lukemisen arvoisiin blogeihin!

Silitä mun sydäntä

”Sano nyt edes jotain”,
kuiskaat kyynelsilmin.
Sydäntäni vihlaisee.
Tunnen tuskasi
ja kuulen kipusi,
joihin niin kipeästi kaipaat lohdutusta.

Ja minä haluaisin.
Haluaisin niin kovin asetella sanani oikein.
Tuoda toivoa,
lähettää lohtua,
silittää sanoillani,
varoa viiltämästä vielä vakavammin.

Mutta kun en osaa.
En tiedä mitä sanoisin.
Miten kohtaisin kipusi,
kuivaisin kyyneleesi,
loisin uskoa tulevaan ja
lupaisin parempaa huomista.

Siksi niin usein olen vain hiljaa,
ja tartun käteesi.

Toivoen, että kosketukseni kertoo,
kuinka oikeasti haluaisin
silittää myös sydäntäsi.

8.10.vol.3

// Suvi

Aamujeni ilot

Jo kolmantena perjantaina peräkkäin tarjoilemme teille täällä blogissa vinkkejä arjen piristämiseksi. Huomasin tätä listaa kootessani, että arkeni tämänhetkisistä helmistä melkein kaikki liittyvät jollain lailla aamuihin. Rakastan aamuja, mutta arkisin en yleensä jaksa herätä niin aikaisin, että aamut voisivat olla niin hitaita kuin haluaisin. Seuraavat seikat ovat tehneet aamuistani viime aikoina astetta helpompia ja välillä jopa nautittavia.

  • Aamupuuro

Papallani on ihana tapa keittää mummolle aamupuuro joka aamu. Kesällä olimme mökillä muutamaan otteeseen yhtä aikaa mummon ja papan kanssa, ja syksyn alettua päätimme ottaa aamupuuron osaksi myös meidän aamurutiineja. Paluuta ei ole! Olen aina ajatellut, että puuron keittäminen aamulla vie jotenkin paljon aikaa, mutta ei siinä nyt niin kauan mene. Puuro porisee hellalla aamutoimien ajan, eikä sitä tarvi juurikaan valmistaa. Aamupuuro marjojen kera yhdistettynä seuraavaan uuteen aamurutiiniini on tehnyt aamuista paljon lempeämpiä.

28.9.

  • Aamusivut

Tykkään kirjoittamisesta, se ei liene kenellekään yllätys. Koko kesän tuskailin sen kanssa, että haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta en vain jotenkin saanut aikaiseksi tarttua kynään (kirjoitan melkein aina tekstien ensimmäiset versiot muistivihkoon). Mitä kauemmin olin kirjoittamatta, sen hankalammalta vihon avaaminen tuntui. Alkusyksystä sain tarpeekseni omasta ”olis kiva kirjoittaa enemmän”-jahkailustani ja päätin tehdä asialle jotain. Yksi konkreettinen tapa, jonka avulla yritän tehdä kirjoittamisesta mielekkäämpää ja helpompaa, on aamusivut. Ideana on kirjoittaa heti ensimmäisenä aamulla kolme sivua pelkkää tajunnanvirtaa. Minulle tämä konsepti on toiminut loistavasti: saan päällimmäiset ajatukset pois mielestä, eikä kynnys kirjoittamiselle nouse koskaan liian korkeaksi, kun kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Suosittelen!

  • Jukka Leppilampi & Marzi Nyman Trio: Tämä huone, tämä hetki

Tunnustan, että ihan niin idyllistä meillä ei sentään ole, että jokaisena arkiaamuna klo 5.45 kaiuttimista soisi vielä jokin mieltä ylentävä musiikki. Mutta viikonlopun hitaille aamupaloille kuuluu ehdottomasti musiikki. Tällä hetkellä Spotifyn soitetuin on Jukka Leppilammen ja Marzi Nyman Trion levy. Sopivan rauhallista vielä heräileville aivoille ja sielulle, puhuttelevat sanat ja uskomatonta musiikillista taituruutta.

// Suvi

Tämä teksti on tällä erää viimeinen Perjantain parhaat -sarjassamme. Ensi perjantaina jatketaan uusilla jutuilla, pysy kuulolla!

Kivi kiveä hioo, mutta se sattuu

”Kivi kiveä hioo”, sanotaan, mutta koskaan ei puhuta siitä, kuinka kipeältä hiotuksi tuleminen useimmiten tuntuu. Ei puhuta siitä, kuinka tuskastuttavalta tuntuu myöntää virheensä ja tunnustaa toimineensa typerästi. Ei nosteta esiin sitä, kuinka raivon partaalle joudut, kun joku osoittaa sinun toimineen lapsellisesti ja kun vielä tiedät hänen olevan oikeassa.

Sillä totuushan on, että läheisissä ihmissuhteissa (niin pari- kuin ystävyyssuhteissa) kivet lyövät kipinää harva se päivä. Kuinka ristiriitaista onkaan, että juuri se henkilö jonka kanssa tunnet syvintä iloa, onnea ja yhteenkuuluvuutta, on samalla myös se, joka parhaiten osaa tuoda esiin kipeimmät kohtasi ja keskeneräisyytesi.

17.9

Hiotuksi tuleminen sattuu. Tekee kipeää. Tuntuu inhottavalta ja ärsyttää. Ei huvita läheskään aina. Paljon mukavampaa olisi antaa samalla mitalla takaisin, syytää kiukunpuuskassa oma kuralastinsa toisen niskaan ja kieltää visusti tehneensä koskaan mitään typerää.

Ja silti, kiukunpuuskissanikin, kuitenkin tiedän, että se kaikki on minulle hyväksi. Että se ihminen, joka välillä niin kovin kipeästi hioo kulmiani, on annettu vierelleni tarkoituksella, eikä vähiten juuri siksi, että voisimme yhdessä hioa toisistamme terävimpiä kulmia vähä vähältä pehmeämmiksi.

// Suvi

Älä oleta, vaan kysy

En tiedä teistä, mutta minulla on välillä paha tapa olettaa asioita. Yleensä oletukseni liittyvät muihin ihmisiin ja siihen, mitä he mahdollisesti tuntevat tai ajattelevat. Kaava on tuttu: tarkkailen jonkun läheiseni toimintaa, teen siitä omat tulkintani ja tulkintojeni perusteella muodostan oman oletetun todellisuuteni. Tämä kaikki tietysti missään vaiheessa kysymättä asianosaiselta, miten asiat oikeasti ovat.

Olen huomannut, että oletusten tekeminen johtaa useimmiten epämiellyttäviin tilanteisiin, joista voin syyttää vain itseäni. Otetaan esimerkki elävästä elämästä: meillä oli pari viikkoa sitten hääpäivä. Töistä kotiin ajellessani ajattelin, että olisipa kiva käydä vaikka yhdessä kahvilla merkkipäivää juhlistamassa. Kotioven avattuani en kuitenkaan ilmaissut ideaani, vaan siirryin suoraan suosikkipuuhaani: oletusten tekemiseen. Hääpäiväjuhlinnan toisella osapuolella oli ollut huono päivä töissä, ja hän oli kohdatessamme hieman väsynyt ja äreä. Siitä sitten muitta mutkitta (fiksuna naisena) tein sen oletuksen, että tuskinpa häntä mikään kahvittelu edes kiinnostaisi! Ei ainakaan silloin, eikä ainakaan minun kanssani.

Siirryin siis sohvalle oletusteni viereen ja piehtaroin synkähköissä tunnelmissa seuraavat pari tuntia, kunnes oletukseni purkautuivat ulos kiukkuna ja (täysin itse aiheutettuna) pettymyksenä.

DSC_0042_1535303252748

Kuinka epäreilusti käyttäydyinkään tuossa tilanteessa! Kertomatta mitään omista toiveistani, tein virheellisiä oletuksia ja sain niillä syöstyä itseni aikamoisen kiukun valtaan. Yksi pieni kysymys olisi riittänyt muuttamaan koko illan kulun.

Tämä oli uskoakseni vain yksi monista tilanteista, joissa niin usein teemme oletuksia ja laitamme toistemme päähän ajatuksia sekä suuhun sanoja, joita ei siellä alun perin ollenkaan ole ollut. Kysymättä jättäminen avaa oivan portin väärinymmärryksille, turhautumiselle ja kommunikaatiokatkoksille.

Annan siis täten itselleni ihan ilmaisen neuvon (jota saavat toki muutkin noudattaa):

älä oleta, vaan kysy.