Olimme kerran kokoontuneet porukalla ystäväni luokse katsomaan elokuvaa. Hän oli juuri muuttanut uuteen asuntoon ja pahoitteli puolitosissaan, ettei ollut vielä ostanut televisiota ja siitä johtuen katsoisimme elokuvan hänen työkoneeltaan. En koskaan unohda, millä sanoilla yksi paikalla olleista ystävistäni noihin pahoitteluihin vastasi:
”we share what we have”, hän totesi lempeästi.
Kuinka oikeassa nuo sanat lausunut ystäväni olikaan. Näytön kokoa paljon arvokkaampaa oli se, että ystävämme oli valinnut kutsua meidät tuon ruudun ääreen, avannut kotinsa oven ja tarjonnut paikan ruokapöytänsä ympäriltä. Uskon myös, että mitä pikemmin opettelee ja aloittaa jakamaan omastaan, sen luonnollisempaa siitä tulee. Kun on jakanut kiikkerillä pinnatuoleilla nautitut nuudelit, on luontevampaa jakaa myös uutuuttaan kiiltävän ruokapöydän äärellä nautittu paisti.
Voimme jakaa vain sen, mitä meillä on. Ja juuri se meidän tulisikin jakaa. Huolimatta siitä, että jollain toisella voi olla suurempi ruutu, uudempi sauna tai tyylikkäämpi sohva. Aina jollain on enemmän, isompaa, tilavampaa tai uudempaa. Sen tosiasian, että jollain on enemmän, ei kuitenkaan koskaan tulisi estää meitä jakamasta omastamme.
// Suvi
kaleidoskooppi.net 