Koulun pihalla jaettiin ruokakasseja. Kananmunia, omenoita, leipää ja voita. Lohtua lapsille, jotka ikävöivät takaisin kouluun ja normaaliin arkeen. Huolenpitoa niille, jotka ovat tottuneet syömään päivän ainoan lämpimän ateriansa koulussa. Kädenojennus vanhemmille, joiden työt on loppu ja pankkitilin saldo miinuksella, tai joilla ei ole etätöiden ja kotikoulun pyörityksessä aikaa ja energiaa pohtia, mitä seuraavaksi syötäisiin. Ruokakassien mukana perheisiin jaettiin toivoa paremmasta huomisesta ja muistutettiin, ettei ketään jätetä yksin.
Sanotaan, että niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Toivo kantaa, vaikka elämä olisikin olosuhteiden pakosta sulkeutunut kodin seinien sisäpuolelle. Toivo riittää silloinkin, kun sydän on täynnä epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoa. Myös pääsiäisen tapahtumat muistuttavat siitä, että vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselle, pienikin toivonsäde riittää tuomaan elämää sinne, missä ennen oli vain kuolemaa, valoa sinne, missä ennen oli pimeää.
At the end of the day all you need is hope and strength. Hope that it will get better, and strength to hold on until it does. -Unknown-
P.S. Tästä vuoden takaisesta tekstistä voit lukea lisää siitä, mihin minun toivoni perustuu.
//Anna
kaleidoskooppi.net 