Hän luo uuden maan, Hän luo uuden taivaan, jossa ei menneitä muistella. Siellä ei murhetta enää tunneta, kaikki entinen poissa on. Vielä koittaa päivä, jolloin kaikki kyyneleet on pyyhitty pois.*
Taivas on mystinen paikka. Siitä on monenlaisia kertomuksia, ajatuksia ja käsityksiä.
Itse en ajatellut taivasta juurikaan vuosikausiin. Minulle riitti varmuus siitä, että taivas on lopullinen kotini. Viimeisinä vuosina olen ajatellut taivasta kuitenkin paljon. On tuntunut lohdulliselta ajatella, että tämän elämän jälkeen saan jatkaa elämää paljon paremmassa paikassa. Minulle on muodostunut oma lohtulauseeni, jota olen alkanut puhumaan itselleni murheellisissa ja vaikeissa tilanteissa:
Ehkä kerran taivaassa.
Ehkä kerran taivaassa kaikki on toisin. Ehkä kerran taivaassa rauha ulottuu jokaiseen sydämen soppeen. Ehkä kerran taivaassa ei ole murhetta, ei pelkoa, ei kyyneleitä, ei kärsimystä. Se riittää asettamaan sydämeni levollisempaan rytmiin. Hetki täällä, mutta ikuisuus siellä.
Olen kaivannut kovasti taivaaseen. Sinne, minne kuulun.
// Heini
kaleidoskooppi.net 