Silitä minut pehmeäksi

Auringonlasku paljasti rannalle huuhtoutuneet asiat. Huomasin pullonkorkit, niiden terävät reunat ja kirkkaat värit. Simpukankuoret pyysivät päästä mukaani, mutta en nostanut niitä hiekasta. Sen sijaan poimin käteeni pienen, täydellisen pyöreän kiven. Sen sileä selkä piti vielä kiinni auringon viimeisten säteiden lämmöstä. Sen pehmeäksi kulunut pinta toi mukanaan terveiset aalloilta, jotka sitä olivat vuosituhansien ajan silitelleet. Painoin kiven kämmentäni vasten. Miten joku voikin olla niin kova ja niin pehmeä samaan aikaan.

Ymmärsin, ettei mitään sellaista tapahdu hetkessä. Rosoiset reunat silottuvat vain lukuisilla lempeillä silityksillä, karhea pinta pehmenee vain kärsivällisellä kosketuksella. Olethan sinä aalto minun kovaa kuortani vasten, kun itse en siihen pehmeyttä löydä.

//Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s