Lähdimme mieheni kanssa ensimmäiselle ulkomaanmatkalle kun olimme seurustelleet vain muutaman kuukauden. Usein sanotaan, että vasta matkustaessa jonkun kanssa todella näet millainen hän on. Mukavuusvyöhykkeen ulkopuolella, vieraissa paikoissa ja uusissa tilanteissa saattaa käyttäytyä ihan eri tavalla kuin kotona arjen keskellä. Huonot puolet voivat kärjistyä, ja hyvätkin puolet korostua. Jos onnistuu löytämään jonkun, jonka kanssa on matkustaminen on mukavaa, ei hänestä kannata ihan helpolla luopua.
Ensimmäinen kahdenkeskinen reissumme onnistui yli odotusten, ja vieläkin välillä palaan muistoissani noihin päiviin. Samoihin Normandian tuulisiin maisemiin haluan ehdottomasti vielä joskus viedä lapsemmekin. Lähdimme matkaan ennakkoluulottomasti, ilman täydellistä suunnitelmaa ja aikataulua, vain joitakin suuntaviivoja mielessämme. Ja huomasimme, että meidän ajatuksemme lomailusta ja matkustamisesta käyvätkin tosi hyvin yksiin. Meitä kiinnostavat samanlaiset asiat, eikä matkalla tarvitse kinastella ainakaan siitä, millaisessa ravintolassa syödään tai mitä seuraavaksi tehdään.
Mieheni on minua huomattavasti ennakkoluulottomampi ja spontaanimpi ja nautin siitä, että hän saa minut tekemään asioita, joita en ehkä muuten tekisi. Yleensä tykkään asioiden huolellisesta etukäteissuunnittelusta, mutta mieheni suurpiirteisyys on tainnut tarttua minuunkin. Hänen avullaan olen huomannut, että lomalla ei tarvita minuuttiaikataulua ja että parhaat paikat löytyvät usein ihan sattumalta.
Toki lomalla fiilis on jo lähtökohtaisesti arkea rennompi. Ja luonnollisesti lapset ovat tuoneet matkustamiseen oman lisänsä. Enää ei ihan niin huolettomasti istuskella jyrkillä rantakallioilla piknikeväitä nautiskellen, tai kuljeskella tuntikausia tuntemattoman kaupungin kujilla. Silti toivon, että voisimme perheenäkin matkustaa vailla kiirettä ja kireyttä, ilman paineita onnistumisesta tai suorittamisesta. Loppujen lopuksi ei ole niin väliä mihin päädytään, kun matkaseura on maailman parasta.
kaleidoskooppi.net 