Matkani marjastajaksi

Muistan lukeneeni mansikkakauden alussa erään kaverin FB-seinältä seuraavankaltaisen päivityksen (tässä allekirjoittaneen suurin piirtein referoimana):

“lapsena vannoin, että en ikinä lähde samaan marjaruljanssiin kuin vanhempani, mutta niin vain tässä ollaan ja säilötään laatikkotolkulla mansikoita omille lapsille talvella nautittavaksi.”

Voi kuinka samaistuinkaan tuohon päivitykseen!

Lapsuuden ja nuoruuden kesiin kuuluivat mustikka-, mansikka- ja puolukkaretket, joihin etenkin teinivuosina otettiin osaa vanhempien hellästä painostuksesta. Jostain syystä marjastaminen kuului teinivuosina samaan sarjaan kuin mökkeily. Ihan kuten mökkeilynkin kanssa, marjastamisen suhteenkin teini tuli onneksi jossain vaiheessa järkiinsä. Järkiin tuleminen vaati muutaman omillaan asutun vuoden, pari vanhempien marjavarastojen ulottumattomissa vietettyä talvea sekä sopivasti metsään päin kallellaan olevan aviomiehen.

Omalla kohdallani kääntyminen marjahulluuteen tapahtui pikkuhiljaa. Aluksi orastavan marjahysterian hillitsemiseen riitti torilta tai kaupan edustalta ostettu laatikollinen mansikoita. Muistan, kun ostin ensimmäistä kertaa itse 5 kg:n mansikkalaatikon ja säilöin marjat omin kätösin pakkaselle talven varalle. Voi kuinka aikuiseksi tunsinkaan itseni! Tuosta kesästä lähtien yksi loppukesän to do -listan tärkeimpiä kohtia on ollut mansikoiden säilöminen.

blogikuva_marjat

Lieneekö syynä ollut hyvä marjavuosi, uusi iso pakastin, kaveripiirissä vallinnut yleinen marjahysteria vai 25 ikävuoden paremmalle puolelle siirtyminen, mutta viime kesänä lähti sitten ihan kunnolla lapasesta. 5 kg mansikoita oli enää muisto vain. Heinä-syyskuun aikana oli lähes mahdotonta käydä keskustelua ystävieni kanssa ilman, että esille nousivat seuraavat kysymykset: Joko on mansikat pakastettu? Mistä ostit, paljonko maksoi, oliko hyvälaatuisia? Paljonkos on poimittu mustikoita? Löytyykö mustikoita, mansikoita tai vadelmia? Toki asiaan kuului myös päivitellä vadelmien järkyttävän suurta kokoa ja sitä, kuinka “sitä marjaa vaan on siellä metsässä, kun kävis vaan hakemassa pois”. Oli vain yksi asia, josta vaiettiin visusti: parhaiden marjapaikkojen sijainnit.

Luulen keksineeni salaisuuden siihen, miksi marjastaminen alkaa vanhempana (= yli 25 v.) tuntua vuosi vuodelta järkevämmältä touhulta. Voin paljastaa sen teillekin: ei siitä pusikossa kökkimisestä tule yhtään sen mukavampaa, vaikka ikää tuleekin. Näin vanhempana (= yli 25 v.) sitä kuitenkin tajuaa, että hetkellinen tuskailu (*) kannattaa, jos sillä saa pakastimen täyteen metsän aarteita. Ilmaista ruokaa, ihmiset!

Nyt eletään elokuun alkua ja marjakausi käy kuumimmillaan. Tällä postauksella yritänkin etupäässä orientoida itseäni tulevaan mustikka-/puolukka-/vadelma-ruljanssiin. Heikoilla hetkillä kantavana ajatuksena toimikoon talven pimeät illat, jolloin on ah-niin-ihanaa ottaa pakastimesta vähän marjoja aamupalalle. Töistä kotiin ja ämpärin kanssa metsään, se olkoon tämän viimeisen kesäkuukauden (kyllä, elokuukin on kesää!) mottoni.

Jokos teillä muuten on mansikat jo säilötty?

(*) Kyllä se puskassa kökkiminen joskus ihan mukavaakin on. Luonnossa liikkuminen jne.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Matkani marjastajaksi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s