luonto – Sivu 2

Mökillä kaikki on vähän ihanampaa

25 kesäkuun, 201824 kesäkuun, 2018julkaissut SuviJätä kommentti

Istun aurinkoisella terassilla. Ympäriltä kuuluu vain lokkien kirkumista ja lintujen viserrystä. Siirrän lepotuolia auringon mukaan ja hätistelen välillä pois muutaman hyttysen. Auringon lämpö tuntuu tervetulleelta talvenkalpealla iholla.

Aurinko porottaa selkään, kun kyykin hiekalla ja kiskon yksitellen juurineen pois hiekkarannan vallanneita kasveja. Aikaansaannoksestani seuraava tyydytys on suuri, kun hiekka siistiytyy poiskiskottu kasvi toisensa jälkeen.

Kiuas sihauttaa ilmoille lempeät löylyt. Ylälauteella on liian kuuma, alalauteella juuri sopiva. Ilma on viileä ja sateinen kuten usein juhannuksena, mutta uimassa on silti käytävä. Saunan jälkeen istutaan pyyhe päällä terassilla ja juodaan vihreää Jaffaa.

DSC_0114_1529859585758

Herään ikkunasta välkehtivään auringonvaloon. Puhelimen mukaan kello on vasta vähän yli seitsemän. Seuraava havaintoni on keittiöstä kuuluva kolina. Pikkuveli siellä paistaa aamupalaksi eilispäivän kalansaalista. Miten niin ei voi syödä kuhaa ja ahventa aamupalaksi?

Jonkun mielestä mökillä kaikki saattaa tuntua hitusen vaivalloisemmalta kuin kotioloissa. Tottahan se on, että mökillä sellaiset askareet, jotka kotona hoituvat napin painalluksella, vievät paljon enemmän aikaa. Tiskaaminen, saunan lämmittäminen, ruoanlaitto, you name it.

Minun mielestäni mökillä kaikki tuntuu kuitenkin hitusen ihanammalta kuin kotioloissa. Ruoka maistuu vähän paremmalta, uni tuntuu sikeämmältä ja löylyt leppoisammilta. Saatanpa itsekin olla vähän rennompi. Päivä tuntuu pidemmältä, vaikka juuri mitään arjen mittareilla ”järkevää” ei olisikaan tullut tehtyä.

Mökki ja minä voidaan edelleen hyvin.

suhteet

Seikkailulla

15 tammikuun, 201813 helmikuun, 2018julkaissut AnnaJätä kommentti

”Äiti mennäänkö seikkailulle tuonne metsään?”
”Ei me taideta näin myöhään enää viitsiä mennä, siellähän on jo ihan pimeää.”
”Ei se haittaa, kyllä me selvitään kun pysytään vaan yhdessä!”

Tätä ajattelen silloin, kun aamuyön tunteina sänky on täynnä pieniä varpaita, joita ei sieltä hennoisi pois häätää, mutta jotka terävinä tunkeutuvat kylkeen ja tekevät nukkumisesta lähes mahdotonta.

Tätä toistelen mielessäni silloin, kun erimielisyydet ovat suuria, ymmärrys vähäistä ja tekisi mieli kääntää selkä.

Kaikista eniten tähän keskityn silloin, kun kiire naputtaa takaraivossa, mutta tilanne vaatii pysähtymään, keskittymään, huomaamaan.

Elämä tapahtuu, eikä läheskään aina juuri minun ehdoillani. Välillä metsässä on niin pimeää, ettei edessä kulkevaa polkua meinaa erottaa. Mutta, pieni poikani, olet aivan oikeassa. Kaikesta selvitään, kun pysytään yhdessä.

blogi 150118_2

P.S. Tottakai lähdimme rohkean ja luottavaisen poikani kanssa seikkailemaan pimeään metsään. Ja aivan kuten hän lupasi, hyvin meni!

arki

Hengittelyä

13 lokakuun, 201713 helmikuun, 2018julkaissut Anna1 kommentti

Aluksi on vähän kylmä, vedän takin vetoketjua ylemmäs ja hihoja käsien suojaksi. Olisinpa ottanut hanskat mukaan. Pieni metsäpolku erottuu hädin tuskin, viime talven metsänraivaajat tekivät perusteellista työtä ja tuttu maisema on tiessään. Väistelen kiviä ja kantoja kunnes pääsen pururadalle. Askeleet löytävät hyvän tahdin, hengitys höyryää kirpeässä ilmassa. Ympärillä metsää, sitten taloja, pieni puro ja lopulta järvi.

Tällä kertaa en ottanut ketään mukaani, vaikka tulijoita kyllä riittäisi. Halusin tämän hetken ihan itselleni, keskityn hengittämään ja kuuntelen askelten ääniä hiekalla. Juuri nyt minua ei tarvitse kukaan, enkä minä tarvitse mitään.

Puolivälissä matkaa lähetän viestin kotiin: ”laittakaa sauna päälle”. Nyt ei ole enää vilu, hengitys on muuttunut tiheämmäksi, syke nousee ja veri kiertää. Päivän kiire unohtuu, huulille hiipii väkisinkin hymy. Vielä viimeinen ylämäki ja kotipiha alkaa jo häämöttää. Jään hetkeksi kuulostelemaan syksyisen illan ääniä ennen kuin avaan kotioven, jonka takana on menossa sirkus, tai eläinsairaalan vastaanotto, moporalli tai heppakisat.

Hengitän syvään ja tiedän, että kaikki on hyvin.

Lokakuussa Kaleidoskoopin perjantait tarjoilevat tavallisia tarinoita neljästä erilaisesta arjesta. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänarki, kenties mukaasi tarttuu uusia juttuja omaan arkeesi vietäväksi!

vapaalla

Matkani marjastajaksi

4 elokuun, 201717 maaliskuun, 2018julkaissut Suvi3 kommenttia

Muistan lukeneeni mansikkakauden alussa erään kaverin FB-seinältä seuraavankaltaisen päivityksen (tässä allekirjoittaneen suurin piirtein referoimana):

“lapsena vannoin, että en ikinä lähde samaan marjaruljanssiin kuin vanhempani, mutta niin vain tässä ollaan ja säilötään laatikkotolkulla mansikoita omille lapsille talvella nautittavaksi.”

Voi kuinka samaistuinkaan tuohon päivitykseen!

Lapsuuden ja nuoruuden kesiin kuuluivat mustikka-, mansikka- ja puolukkaretket, joihin etenkin teinivuosina otettiin osaa vanhempien hellästä painostuksesta. Jostain syystä marjastaminen kuului teinivuosina samaan sarjaan kuin mökkeily. Ihan kuten mökkeilynkin kanssa, marjastamisen suhteenkin teini tuli onneksi jossain vaiheessa järkiinsä. Järkiin tuleminen vaati muutaman omillaan asutun vuoden, pari vanhempien marjavarastojen ulottumattomissa vietettyä talvea sekä sopivasti metsään päin kallellaan olevan aviomiehen.

Omalla kohdallani kääntyminen marjahulluuteen tapahtui pikkuhiljaa. Aluksi orastavan marjahysterian hillitsemiseen riitti torilta tai kaupan edustalta ostettu laatikollinen mansikoita. Muistan, kun ostin ensimmäistä kertaa itse 5 kg:n mansikkalaatikon ja säilöin marjat omin kätösin pakkaselle talven varalle. Voi kuinka aikuiseksi tunsinkaan itseni! Tuosta kesästä lähtien yksi loppukesän to do -listan tärkeimpiä kohtia on ollut mansikoiden säilöminen.

blogikuva_marjat

Lieneekö syynä ollut hyvä marjavuosi, uusi iso pakastin, kaveripiirissä vallinnut yleinen marjahysteria vai 25 ikävuoden paremmalle puolelle siirtyminen, mutta viime kesänä lähti sitten ihan kunnolla lapasesta. 5 kg mansikoita oli enää muisto vain. Heinä-syyskuun aikana oli lähes mahdotonta käydä keskustelua ystävieni kanssa ilman, että esille nousivat seuraavat kysymykset: Joko on mansikat pakastettu? Mistä ostit, paljonko maksoi, oliko hyvälaatuisia? Paljonkos on poimittu mustikoita? Löytyykö mustikoita, mansikoita tai vadelmia? Toki asiaan kuului myös päivitellä vadelmien järkyttävän suurta kokoa ja sitä, kuinka “sitä marjaa vaan on siellä metsässä, kun kävis vaan hakemassa pois”. Oli vain yksi asia, josta vaiettiin visusti: parhaiden marjapaikkojen sijainnit.

Luulen keksineeni salaisuuden siihen, miksi marjastaminen alkaa vanhempana (= yli 25 v.) tuntua vuosi vuodelta järkevämmältä touhulta. Voin paljastaa sen teillekin: ei siitä pusikossa kökkimisestä tule yhtään sen mukavampaa, vaikka ikää tuleekin. Näin vanhempana (= yli 25 v.) sitä kuitenkin tajuaa, että hetkellinen tuskailu (*) kannattaa, jos sillä saa pakastimen täyteen metsän aarteita. Ilmaista ruokaa, ihmiset!

Nyt eletään elokuun alkua ja marjakausi käy kuumimmillaan. Tällä postauksella yritänkin etupäässä orientoida itseäni tulevaan mustikka-/puolukka-/vadelma-ruljanssiin. Heikoilla hetkillä kantavana ajatuksena toimikoon talven pimeät illat, jolloin on ah-niin-ihanaa ottaa pakastimesta vähän marjoja aamupalalle. Töistä kotiin ja ämpärin kanssa metsään, se olkoon tämän viimeisen kesäkuukauden (kyllä, elokuukin on kesää!) mottoni.

Jokos teillä muuten on mansikat jo säilötty?

(*) Kyllä se puskassa kökkiminen joskus ihan mukavaakin on. Luonnossa liikkuminen jne.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

vapaalla

Pilviä kultareunuksella

28 heinäkuun, 20179 maaliskuun, 2018julkaissut HeiniJätä kommentti

Olin tarkistanut asian: auringonlasku tapahtuisi klo 22.46. Tänään kyllä menisin ja näkisin sen! Koitin saada retkelleni seuraa siinä onnistumatta, mutta en antanut sen estää suunnitelmaani. Kurvasin rantaan jäätelöaltaan kautta ja istahdin aivan veden rajaan lahonneen laudankappaleen päälle.

Siinä yli kaksi tuntia istuessani mietin, olinkohan koskaan elämässäni katsellut auringonlaskua yksin niin pitkään. Puhelimenikin oli lentotilassa, sillä akku oli lopussa ja halusin säästää loput prosentit muutamaan kuvaan. Seuraa ei ollut siis edes somen kautta. (Enkä nyt mitenkään halua vähätellä yhden sorsan ja kolmen lokin suomaa läsnäoloa.)

Kun aurinko lopulta painui mailleen ja värjäsi pilvien reunat kullalla, oli kuin kaiken Luoja olisi kuiskannut: tyttöseni, katsopa mitä tein ihan vain sulle.

Jos hän teki sen minua varten, hän tekee sen myös sinua varten. Ota viltti mukaasi ja löydä oma laudankappaleesi, jonka päällä hengitellä ja ihmetellä. Jonka päällä muistaa, että on olemassa jotain itseäsi ja sinun pilviäsi suurempaa.

k4hepe

vapaalla

10 kuumaa vinkkiä kokemattomille vaeltajille!

10 heinäkuun, 20179 maaliskuun, 2018julkaissut Heini3 kommenttia

Vaellus on pidempikestoinen retki, jossa yövytään maastossa, mahdollisesti autiotuvissa, useita kertoja yhden matkan aikana (Wikipedia).

k4hvaellus Houkutteleeko tunnelmallinen vaellusretki luonnon rauhassa? Näillä vinkeillä onnistut varmasti! Saatat tosin onnistua myös ilman näitä vinkkejä!

Valmistaudu loputtomalta tuntuvaan kävelemiseen. Enkä nyt tarkoita mitään kevyttä samoilua luontopoluilla meikit naamassa. Sen sijaan lataa reppuusi noin viidesosa omasta painostasi ja lähde talsimaan pienille poluille useaksi tunniksi. Näin totutat mielesi tulevaan – tai ainakin annat esimakua nivelillesi siitä mitä tuleman pitää.
Valitse kenkäsi hyvin. Esimerkiksi päkiöiden kohdalta jo ennen (!) vaellusta lähes puhkikuluneet kengät eivät ehkä ole se paras valinta. Toisaalta jos huomaat tilanteen vasta siellä metsässä, niin sitten voit ajatella, että tuleepahan kengät käytettyä ihan koko rahan edestä.
Kokoa teltta kotona kerran (useamminkin voi!) ennen kuin olet keskellä metsää todennäköisesti väsyneenä, nälkäisenä ja hyvin hikisenä. YouTube-videon katsominen kokoamisesta auttaa vain vähän – ainakin jos olet katsonut sitä kotona noin ensimmäiset 50 sekuntia.
Varaudu sateeseen. Useimmilla meillä on toki sateenpitävät kuorivaatteet ihan vain siksi, että asumme Suomessa. Pue ne päällesi. Mutta varaudu sateeseen (lue: märkiin kenkiin, polkuihin, telttoihin, telttapaikkoihin jne.) myös henkisesti. Jos tiedät miten se tapahtuu, kuulen vinkit mielelläni! Ehkä suorittamalla vinkki numero yksi rankkasateessa?
Moikkaa muita rinkankantajia. Tervehtiminen on kai kohteliasta muutenkin, mutta koodistoon kuuluu myös myötätuntoinen katse tyyliin ”jaaha, tsemppiä vaan, ootte tekin sukeltaneet tänne metsään”. Voit myös tervehtiä repunkantajia, joita saattaa tulla vastaan joko retkesi aivan alussa tai lopussa. He eivät kuitenkaan ehkä vastaa tervehdykseen. (Epäilen alemmuuskompleksia – kenties he luulevat rinkankantajien olevan jotenkin kovempia tyyppejä. No, varmasti niitäkin on…)
Ajattele ihan mitä ajattelet. Eikä ehkä kannata odottaa ylevien ajatusten saapumista. Niitä ei välttämättä (tai kenties jopa todennäköisesti) tule. Sen sijaan ajatuksesi saattavat pyöriä hyvin rajallisessa määrässä aiheita kuten hyttysissä, sateessa ja/tai kivussa. Nimittäin jos esimerkiksi polveesi sattuu reilusti yli puolet matkasta niin paljon, että pelkäät sen pettävän, niin kyllähän sinä toki saat ajatella sitä kipua. Koska muutakaan et voi. Ja onhan siinä se hyvä puoli, että sitten et jaksa ajatella hyttysiä tai märkiä kenkiäsi.
Ota mukaan käteistä. Voi nimittäin olla, että joudut käymään kauppaa kanssavaeltajien kanssa vaikkapa särkylääkkeistä (koska edellinen kohta). Mastercard käy puskassa maksuvälineenä vain harvoin, vaikka olisit kantanut sitä taskussasi kaikki 60 kilometriä.
Ihastele maisemia. Älä kuitenkaan ajattele epäonnistuneesi, vaikka tuijotat 95 prosenttia ajasta kenkiäsi ja seuraavaa metriä metsäpolusta. Se on väistämätöntä talsiessasi kuusimetsän siimeksessä juurakkoisilla, kivikkoisilla ja usein myös mutaisen liukkailla poluilla. Ihastele maisemia silloin, kun et liiku.
Juttele levähdyspaikoilla vaeltamisesta. Hyviä aiheita ovat mm. syömänne pussiruoat, erilaiset kävelemisestä johtuvat kivut, kengät ja niiden märkyysaste, rakot ja erilaiset rakkolaastarit, telttojen mallit (riittää kun osaat omasi!) ja aiemmat vaellukset. Huomaat, että pärjäät kyllä! Sitä paitsi suurimman osan ajasta istutte todennäköisesti hiljaa tuijottaen nuotiotulta tai järvenselkää.
Varaa vaelluksen päätteeksi jotain puhdistavaa. Hyvinvointihemmotteluyhteiskunnan kasvatteja tässä kun ollaan, niin kyllä jokainen kaipaa puskissa vietettyjen öiden jälkeen saunaa, suihkua, paljua, kylpyä, kuorintaa, saippuaa, mitä vain ihanaa! Sillä niin kuin eräs kokeneempi vaeltajapariskunta meille kertoi: ”Sitten kun tästä vaeltamisesta tulee liian mukavaa, niin pitää keksiä joku uusi harrastus.”

Huom! Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todelliseen elämään tai tekemääni vaellukseen ovat silkkaa sattumaa. Sitä paitsi minä aion lähteä jatkossakin vaeltamaan. Miksikö? Siitä seuraavassa postauksessa, jos niin vaaditte.

vapaalla

Onnellisinta on unohtua

30 kesäkuun, 201720 maaliskuun, 2018julkaissut HeiniJätä kommentti

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut lukea koko aamupäivää. Mutta niin tein. Aamukahvin jälkeen teki mieli lukaista jokunen sivu uudesta kirjasta. Muutaman sivun sijaan ahmaisinkin muutaman luvun, kunnes pari tuntia myöhemmin luin kirjan viimeisen sanan ja nousin sohvalta. Unohduin kirjan kepeään maailmaan.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut juoksennella metsäpoluilla puoltatoista tuntia. Mutta sen tein. En voinut muutakaan: koivut kukoistivat kirkkaimmassa vihreässä ja voikukkien loisto oli syvintä keltaista. Pelkästä alkaneen kesän ilosta valitsin aina uuden metsäpolun. Unohduin metsän rauhoittavaan kahinaan.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut vaeltaa kahvipöydästä toiseen koko pitkää sateista päivää. Mutta niin siinä vain kävi. Brunssin jälkeen puhelimeen tuli ehdotus jäätelöhetkestä kaupungilla ja sen jälkeen kutsu iltateelle. Ja siinä se päivä sitten vierähtikin. Unohduin kahvipöytien mutkattomiin kohtaamisiin.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut edes mennä mökille. Mutta sieltä minä itseni löysin. Vedin ilmaa keuhkojeni viimeiseenkin sopukkaan. Imin näkymää itseeni kuin näkisin sen viimeistä kertaa. Lopulta kävelin istumaan lempipaikalleni lyhyen laiturin päähän, tuuli pöllytti hiuksiani. Unohduin poukkoileviin ajatuksiini.

Suunnitelmamme ei varsinaisesti ollut istuskella laiturilla niin kauan kunnes aurinko laskisi harjun taa. Mutta sen me teimme. Istuimme mykkyrässä, polvet sylissämme aivan laiturin reunalla. Vuoroin katselimme liplattelevaa vettä ja laskevaa aurinkoa. Siinä samalla verkalleen juttelimme juttuja joita ei aiemmin oltu juteltu ja kysyimme kysymykset joita ei aiemmin oltu kysytty. Unohduimme lämpimän lempeään kesäiltaan.

Onnellisinta ovat päivät, joille ei ole suunnitelman suunnitelmaa eikä edes pienen pientä aikataulua. Silloin voi tehdä ihan mitä vain ja unohtua ihan mihin milloinkin.

vapaalla

Valkoiset on yöt kesien

26 kesäkuun, 201720 maaliskuun, 2018julkaissut MinnaJätä kommentti

Parasta kesässä on suunnittelemattomuus. Venyneet hetket ja itsestään syntyneet tilanteet, yllättävät mahdollisuudet ja ajautumiset oikeisiin paikkoihin sopivina aikoina. Ihanimpia ovat leppoisat illat, jotka alkavat kääntyä aamuun. Kesäyön ja nousevan aamun valo on erityislaatuista ja hiljalleen heräävän luonnon äänet tenhoavia.

Pitkiksi venähtäneet kesäpäivät ovat mahtavia hyvässä seurassa vietettynä, mutta parhaimmillaan kesäyön taika on sittenkin yksin ihmeteltynä. Vähintään kerran kesässä on nähtävä aikainen aamusumu järven yllä ja hetki ennen auringon kirkastumista. Kuultava yön lyhyt hiljaisuus, joka vähitellen rikkoutuu lintujen ääniin. Ei ole väliä, onko aamuvirkku vai yökukkuja, tavoitteen voi saavuttaa valvomalla pitkään tai heräämällä poikkeuksellisen aikaisin. Loma on ajan suhteen armelias.

summernight

Ehkä juuri siksi lomalla kaikki kietoutuu nukkumisen ympärille. Aamulla uinutaan pitkään tai herätään auringonvaloon. Illalla valvotaan, koska voi, tai mennään aikaisin nukkumaan, koska voi. Päivällä otetaan torkut tasaamaan loma-aikaerorasitusta, kuittaamaan valvottuja öitä – tai vain siksi, että voi. Autuus on niissä aamu- ja iltapäivän hetkissä, kun malttaa laskea kirjan käsistä, antaa silmien painua kiinni, eikä herätyskellon säätäminen tule mieleenkään. Kesällä ehtii herätä sitten, kun on levännyt tarpeeksi, tai tulee nälkä.

Lomalla unta eivät häiritse työhuolet tai televisiosarjat. Netflixiä on varaa katsoa monta yötä peräkkäin, koska päivällä ehtii nukkua. Kirjan voi lukea loppuun kerralla. Vieraille ei tarvitse vihjailla sopivista poistumisajoista. Kesäaika sulattaa rutiinit, eikä aamukahdeksalta ole pakko olla missään. Ehkä juuri siksi kesällä onkin mukava olla aamulla jo ennen kahdeksaa vaikka missä. Uimassa, torikahvilla, kirjan ääressä.

Meidän kesän kestosuosikki on aamuleffa – ennen aamupalaa ehtii hyvin katsoa elokuvan, lounasaikaan mennessä kolmekin.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Näin juhannuksen jälkeen loman alkua odotellessa ajatukset pyörivät kesässä maanantainakin. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

vapaalla

Mökki ja minä

9 kesäkuun, 201717 maaliskuun, 2018julkaissut Suvi3 kommenttia

Meidän perhe on aina ollut mökkiperhe.

Lapsuudessani mökki oli erottamaton osa jokaista vuodenaikaa. Talvella mökillä vierailtiin jäitä pitkin, paistettiin makkarat kylmässä mökissä ja potkuteltiin tai hiihdettiin jäitä pitkin takaisin. Joskus laitettiin potkuri parkkiin ja pysähdyttiin pilkille. Joka kevät käytiin leikkimielinen kisa siitä, kuka ensimmäisenä heittää talviturkkinsa jäähileiden sekaan. Keväällä laskettiin veneet vesille ja laitettiin mökki kesäkuntoon.

Mutta kesä. Kesäisin meidän perhe vietti mökillä viikkoja putkeen. Tai siltä se ainakin lapsena tuntui. Kaupungissa käytiin pikaisesti hakemassa posti ja täydennystä jääkaappiin sekä kastelemassa kukat, ja sitten palattiin takaisin mökkikuplaan. Kuplaan, jossa ei välitetty siitä paljonko kello on, vaan syötiin silloin kun tuli nälkä ja mentiin uimaan silloin kun tuli liian kuuma. Päiviä rytmittivät ruoan valmistelu, tiskaaminen ja saunan lämmittäminen. Terassilla komeili rivi aurinkotuoleja ja pino naistenlehtiä, joista kiinnosti ensin vain nuorten palsta ja sitten pikkuhiljaa koko lehti.

Processed with VSCOcam with g3 preset

Teini-iässä tapahtui jotain kummallista, minkä luulen käyvän aika monelle teinille. Mökkeilyä enemmän kiinnostivatkin kaverit ja kaupunki, ja teini-ikäisen puumerkit mökkikirjassa vähenivät melkein olemattomiin. Onneksi teini-ikä on vain ohimenevä vaihe, niin myös tässäkin asiassa. Nyt osaan jo olla kiitollinen lapsuuden mökkikesistä ja odotan malttamattomasti tämän kesän mökkiseikkailuja.

Vaikka olen onnellinen melkein millaisella mökillä tahansa, niin mikään ei voita meidän mökkiä. Tänäkin kesänä aion lukea ne samat 20 vuotta vanhat naistenlehdet, selata taas kerran mökkikirjan kannesta kanteen ja nauraa samoille merkinnöille, kattaa päiväkahvit terassille ja saunoa mökkisaunan tutuissa löylyissä. Toivottavasti saan ainakin kerran nukahtaa kuunnellen sateen ropinaa peltikattoon. Ihan parasta olisi päästä papan kanssa kalaan. Mökillä onneen ei tarvita paljon.

arki

Yli tuhat lahjaa

2 tammikuun, 201717 maaliskuun, 2018julkaissut SuviJätä kommentti

Olin miettinyt aihion tähän tekstiin jo pari päivää ennen vuoden vaihtumista. Herättyäni eilen uuden vuoden ensimmäiseen päivään, avasin puhelimeni ja luin uutisista jälleen yhdestä viattomia kohtaan tehdystä iskusta. Aloin heti epäröidä voiko tätä postausta ollenkaan julkaista. Eikö olisi vähän kornia kirjoittaa metsäretkistä, aamukahveista ja teehetkistä, kun maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa? Päätin kuitenkin kirjoittaa ja julkaista. Tekstin lopussa oleva sitaatti perustelee sen, miksi nyt(kin) on oikea hetki kirjoittaa ja iloita juuri niistä metsäretkistä, aamukahveista ja teehetkistä.

blogikuva1

Niin kauan kuin muistan, mulla on ollut vuoden lopussa tapana pysähtyä muistelemaan mennyttä vuotta ja sen parhaita hetkiä sekä haaveilla vähän tulevasta. Mulle on tietysti ominaisinta tehdä tällainen katsaus listojen muodossa. Ajankohta vaihtelee, mutta aina uudenvuoden tienoilla kirjoittelen muistivihkoon kuluneen vuoden parhaita tapahtumia ja palaan edellisvuoden katsaukseen tarkistamaan, mitä mä silloin vielä edessä olleelle vuodelle oikein toivoin. Toinen osa prosessia on tulevan vuoden haaveet: mitä toivoisin tapahtuvan, mihin haluan panostaa, missä haluan kehittyä. Joku voisi kutsua niitä uudenvuoden lupauksiksi, mä puhun itselleni yleensä haaveista tai tavoitteista. Tänäkin vuonna osa haaveista on sellaisia, joiden tiedän toteutuvan lähes sataprosenttisen varmasti. Jotkut haaveet sen sijaan kirjoitan jo ties kuinka monetta kertaa listaani. Ehkä tänä vuonna.

blogikuva2

Toivominen ja haaveileminen on ihanaa ja tärkeää, mutta elämä saattaa käydä vähän työlääksi, jos jatkuvasti vain haikailee paremman tulevaisuuden perään. Vastapainoksi suosittelen harjoittamaan kiitollisuutta nykyhetkestä. Noin puolitoista vuotta sitten luin Ann Voskampin Tuhat lahjaa -kirjan. Kuten yleensä, en muista kirjasta enää paljonkaan, mutta sillä oli silti suuri vaikutus mun elämään: aloin pitää listaa kaikista pienistä hyvistä asioista elämässäni, lahjoista. Tavoitteena oli kerätä tuhat lahjaa ja ideana lahjojen kirjaamisessa on oppia olemaan kiitollinen pienistäkin asioista. Listafriikki sisälläni tietysti syttyi ajatukselle heti, ja elokuussa 2015 aloin pitää omaa kiitollisuuspäiväkirjaani. Pari viikkoa sitten, juuri sopivasti ennen mun uudenvuoden mietiskelyjä, sain täyteen tuhat lahjaa. Tässä otteita listasta:

syysretki ystävien kanssa
sieniretki
ystävien kauniit sanat
ensilumi
postikortit
siisti koti
yllätysiltateet ystävillä
pyöräretki
puhtaat ikkunat
hyvä kirja
rauhallinen aamu
ensimmäinen hörppy aamukahvista

Isoja ja pieniä asioita. Listalla useimmiten keskenään tuntuvat vuorottelevan postikortit, retket, hetket ystävien kanssa, auringonvalo ja hitaat aamut. Kun listaamisen makuun kerran pääsee, niin kymmenen kohdan löytäminen ei ole homma eikä mikään. Nyt kun tämä lista on päätöksessään, täytynee keksiä joku uusi tapa pitää itsensä kiitollisena kaikesta siitä, mitä on tässä ja nyt. Tai sitten aloitan alusta ja kerään uudet tuhat lahjaa. Oon nimittäin varma, että hyvien asioiden kirjaaminen ylös saa mut myös pikkuhiljaa huomaamaan niitä enemmän.

blogikuva3

“Ei maailma kaipaa lisää vihaa tai raivoa. Mitä maailmaa hyödyttää se, että kieltäydymme ilosta pysyäksemme lojaaleina kärsiville lähimmäisillemme, se ei lievitä heidän kärsimystään. Ilo lievittää. Ne, jotka rohkeasti keskittyvät siihen, mikä on hyvää, totta ja kaunista, vaikka pientäkin, ja etsivät iloa arkipäivästä ja kiittävät siitä, ovat muutoksen tuojia.” – Ann Voskamp

Kuvituksena viime vuonna erityistä iloa tuottaneita luontohetkiä.

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä:

Jaa tämä:

Tykkää tästä: