Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut lukea koko aamupäivää. Mutta niin tein. Aamukahvin jälkeen teki mieli lukaista jokunen sivu uudesta kirjasta. Muutaman sivun sijaan ahmaisinkin muutaman luvun, kunnes pari tuntia myöhemmin luin kirjan viimeisen sanan ja nousin sohvalta. Unohduin kirjan kepeään maailmaan.
Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut juoksennella metsäpoluilla puoltatoista tuntia. Mutta sen tein. En voinut muutakaan: koivut kukoistivat kirkkaimmassa vihreässä ja voikukkien loisto oli syvintä keltaista. Pelkästä alkaneen kesän ilosta valitsin aina uuden metsäpolun. Unohduin metsän rauhoittavaan kahinaan.
Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut vaeltaa kahvipöydästä toiseen koko pitkää sateista päivää. Mutta niin siinä vain kävi. Brunssin jälkeen puhelimeen tuli ehdotus jäätelöhetkestä kaupungilla ja sen jälkeen kutsu iltateelle. Ja siinä se päivä sitten vierähtikin. Unohduin kahvipöytien mutkattomiin kohtaamisiin.
Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut edes mennä mökille. Mutta sieltä minä itseni löysin. Vedin ilmaa keuhkojeni viimeiseenkin sopukkaan. Imin näkymää itseeni kuin näkisin sen viimeistä kertaa. Lopulta kävelin istumaan lempipaikalleni lyhyen laiturin päähän, tuuli pöllytti hiuksiani. Unohduin poukkoileviin ajatuksiini.
Suunnitelmamme ei varsinaisesti ollut istuskella laiturilla niin kauan kunnes aurinko laskisi harjun taa. Mutta sen me teimme. Istuimme mykkyrässä, polvet sylissämme aivan laiturin reunalla. Vuoroin katselimme liplattelevaa vettä ja laskevaa aurinkoa. Siinä samalla verkalleen juttelimme juttuja joita ei aiemmin oltu juteltu ja kysyimme kysymykset joita ei aiemmin oltu kysytty. Unohduimme lämpimän lempeään kesäiltaan.
Onnellisinta ovat päivät, joille ei ole suunnitelman suunnitelmaa eikä edes pienen pientä aikataulua. Silloin voi tehdä ihan mitä vain ja unohtua ihan mihin milloinkin.
Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.