Avainsana: ystävyys

suhteet

Tupsahtakaamme toistemme tykö!

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Tupsahtakaamme toistemme tykö!

Saavuin sinne, mistä tulen. Keittiön pöydällä oli korillinen kullanruskeita, rapeakuorisia, vastaleivottuja sämpylöitä. Kahvikupit odottivat saapujaa, minua.

”Juotko kahvit? Ois sämpylöitä.”

Jonkun verran myöhemmin sämpylöitä oli syöty puolitoista per pää, ja kahvia kupeissa oli enää vain tilkka. Veljeni kopisteli ovesta sisään, ei riisunut takkiaan, oli aikeissa jatkaa matkaa olohuoneeseen, jonne isänsä (, joka toki myös minun isäkseni tiedetään,) oli jo siirtynyt.

”Siinä ois vielä kahvia, jos maistuu.”

20200501

Siihen hetkeen minä toviksi pysähdyin, sillä tällaista arkea rakastan. Avoimia ovia, pihalle piipahtavia naapureita, vastaleivottuja sämpylöitä. Yhteisöjä, joissa nähdään tavallisten kotien keittiöissä. Perheitä, naapurustoja, ystävyksiä, jotka tupsahtavat toistensa tykö ja tietävät tarkkaan tiensä talon teekuppikaapille.

Nykyään voi olla vähän turhauttavaa odottaa kovin montaa täysin spontaania ovikellon soittoa. Niinpä tänäkin vuonna aion kutsua kotiini illalliselle ja iltateelle, brunssille ja päiväkahveille. Silloin kun uunissa on muhinut pulled pork koko iltapäivän, ja kun kotona tuoksuu tuore pulla. Ja myös silloin kun pöydässä on pakasteesta paahdettuja ruispaloja ja reunoilta kovettunut juusto.

Tänäkin vuonna lupaan olla kiitollinen niistä, jotka kutsuvat kahveille pannukakun tuoksuun. Tai toisinaan paistavat iltapalaksi kananmunia, kun mitään muuta ei kaapista löydy. Sekä erityisesti vaalia niitä koteja, joissa on lupa keittää teevesi itse ja tyhjentää tiskikone ohimennessään.

Omastaan antamisessa ja arjen jakamisessa asuu onni. Eikä sillä ole niinkään väliä, tupsahtaako toisen tykö spontaanisti vai suunnitellusti. Kunhan tupsahtaa.

// Heini

suhteet

Lunastamattomia lupauksia

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Lunastamattomia lupauksia

Hei, sitku muutat tänne niin sit kyllä alat käymään mun kanssa jumpassa!

No mut sitku nämä mun opinnot on valmiit niin lähetään yhdessä viikonlopuksi kylpylään!

Sitku me muutetaan isompaan asuntoon niin kutsun kyllä teidät kaikki meidän luo!

***

Lupauksia on helppo heitellä. Ehkä ne tuntuvat kivalta tavalta piristää toista tai viritellä yhteisiä unelmia. Kenties hetken huumassa itsekin uskoo sanomansa toteutuvan – jopa aivan itsestään ilman vaivaa, aikaa tai rahaa. Tai ehkä toisinaan lupauksilla tietoisestikin koitetaan kääntää kaverin katse pois nykyhetkestä, jossa ei jollakin syyllä järjestä aikaa toiselle.

Mutta entä sitten, kun sitku-aika onkin käsillä? Kun ystävä on muuttanut samalle paikkakunnalle, opinnot ovat valmiit tai koti on isompi – kuinka moni silloin muistaa aiemmin lausumansa lupaukset? Muistammeko kutsua ystävän jumppaan, kylpylään tai kylään? Lunastammeko lupaamamme?

Läheskään aina emme. Ehkä välillä jopa tietoisesti emme toimi aiempien puheidemme mukaisesti. Liikaa vaivaa, liikaa aikaa, liikaa rahaa, ajattelemme. Miltä silloin tuntuu toisesta, joka hänkin muistaa puheesi, lupauksesi ja sitku-unelmanne?

sitku

Päällimäinen tunne on usein pettymys: Miksi suunnittelit jotain, mutta teit toista? Emmekö olleetkaan ystäviä, jotka pitävät lupauksensa? Enkö ollutkaan sinulle niin tärkeä, että olisit järjestänyt aikaa meille? Enkö olekaan sopiva kaveri jumppaan, kylpylään tai kylään? Enkö minä kelpaakaan?

Pettymys puhaltaa ilmaa ihmissuhteen väleihin ja kylvää sydämeen epäluottamuksen siemeniä. Miksi uskoa seuraavankaan kerran, kun toinen heittää jotain kyläilystä joululomalla? Mitä useampia pettymyksiä ihmissuhteessa on, sitä innottomampi reaktio on uuteen ilmoille heitettyyn suunnitelmaan tai lupaukseen. Eihän kannata tarrautua sellaiseen, jonka toteutumisen todennäköisyys on lähellä nollaa.

Lunastamattomien lupausten ja pitämättömien puheiden sijaan kannattaisi enemmän toimia. Pyytää kylään niitä, jotka kyläilyetäisyyden päässä asuvat. Kysyä kaveriksi kylpylään niitä, jotka siitä nauttisivat. Hakea jumppaan niitä, jotka eivät yksin vielä uskalla tai saa aikaiseksi mennä. Älä lupaile, vaan toimi. Älä puhu, vaan palvele.

Ja jos päätätkin lausua lupauksen, niin paina se visusti mieleesi ja lunasta sanomasi, kun aika on.

// Heini

suhteet

Toistuvuus tuo turvaa

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Toistuvuus tuo turvaa

Perinteet ovat murtuneet, tavat ovat harvenneet.

Ennen syötiin päivällistä joka päivä kello viisi, katsottiin lempisarjaa torstaisin, saunottiin lauantai-iltaisin, mentiin kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Nykyään lämmitetään ruokaa kukin vuorollaan, katsotaan sarjoja milloin tykätään jokainen omalta laitteeltaan, kirkkoon mennään jos huvittaa. Saunatkin on muutettu varastoiksi.

Kärjistän, tiedän. Mutta en voi olla miettimättä, että samaa tahtia tuttujen tapojen ja perheen perinteiden kanssa on murentunut myös ihmisten mielenterveys. Kun arki muuttuu ennustamattomaksi eikä toistuvuus tuo turvaa, mieli kuormittuu. Päivittäin tehtäviä päätöksiä on vastassa enemmän, emmekä pääse välillä lepäämään tapojen luomassa automaattiohjauksessa. Omat rutiinit eivät enää juurruta kiinni tavallisena toistuvaan arkipäivään.

tavat

Ihmissuhteissakin tärkeinä pidetään lähinnä spontaaniutta, yllätyksellisyyttä, uutuutta. Kuitenkin juuri tavat kannattelevat ihmissuhteita, yhdessäoloa ja yhteyttä. Erityisesti silloin, kun arki on täyttä, tunteet aaltoilevat tai myrskyt iskevät, on turvallista nojautua tapoihin ja rutiineihin, jotka tuovat lähimmät lähelle.

Mennään juoksemaan perjantai-iltaisin. Syödään aamiaista yhdessä tiistaisin. Kysytään oliko treeneissä kivaa. Saunotaan kun tullaan kotiin. Halataan kun tavataan. Suukotetaan kun lähdetään. Sanotaan tärkein joka päivä.

”Kun varjelet jotain tapaa, tapa varjelee sinua.”
Matti J. Kuronen

”Ihan yksi lysti, miten vietetään vuosipäivää. Tärkeää on se, mitä tehdään joka maanantai.”
Maaret Kallio

// Heini

Tämä ja seuraavat kaksi perjantaita vietetään lempilainaustemme äärellä.

suhteet

Avoimuus lisää ymmärrystä

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Avoimuus lisää ymmärrystä

Kirjoitin talvella siitä, kuinka avoimuus luo avoimuutta. Avoimuudella on ihmissuhteissa myös toinen, äärimmäisen tärkeä tehtävä: avoimuus luo tilaa ymmärrykselle.

Uskon, että yksi ihmissuhteita useimmin haastava tekijä on ymmärryksen puute. Vastaan tulee tilanne, jossa jompi kumpi (tai kumpikin) kokee tulleensa väärinymmärretyksi tai jääneensä kokonaan vaille ymmärrystä, eikä sitä solmua saada avattua niin, että ihmissuhde voisi jatkua. Mikä voisikaan olla ihmissuhteelle repivämpää kuin kokemus siitä, ettei ajatuksiani, valintojani tai tunteitani ymmärretä. Sen lisäksi, että on itse tullut väärinymmärretyksi, ihmissuhdetta voi toki haastaa myös se, jos toistuvasti kokee toisen osapuolen toimintatavat ja valinnat mahdottomiksi ymmärtää.

11.11

Ymmärrys on siis ihmissuhteiden elinehto. Mitkä asiat sitten asettuvat ymmärryksen tielle? Uskon, että ymmärtämistä hankaloittaa oleellisesti se, ettemme tiedä tarpeeksi. Kun emme tiedä, joudumme arvailemaan ja tekemään omia tulkintojamme, jotka eivät läheskään aina osu oikeaan. Sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää oikean tiedon perusteella, teemme omia päätelmiämme puutteellisten tietojen pohjalta.

Jos ystäväni kertoo minulle suuttumuksestaan, minun on vaikeaa ymmärtää häntä, jos hän ei halua avata tilannetta tunteensa taustalla. Saattaa jopa käydä niin, että ystäväni puhumattomuuden takia ymmärränkin paremmin toista osapuolta. Mitä enemmän välillämme leijuu puhumattomia asioita, sitä enemmän kysymyksiä jää vastaamatta ja vääriä tulkintoja korjaamatta. Mitä enemmän ystäväni tilannetta ja ennen kaikkea omia ajatuksiaan avaa, sitä helpompi minun on osoittaa ymmärrystä häntä kohtaan. Jos taas itse koen jääväni ymmärrystä vaille, on hyvä pohtia, olenko kertonut asian niinkuin se on, vai olenko jättänyt jotain oleellista kertomatta. Toki on hyvä pyrkiä pitämään avoimuus oikeilla raiteilla. Juoruaminen ei hyödytä ketään, mutta joskus on keskusteltava sellaisistakin tilanteista, jotka koskettavat myös muita ihmisiä. Tällöin on pyrittävä avoimuuden lisäksi myös rakentavaan keskusteluun.

Avoimuus on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää toisiamme. Vasta ollessamme perillä toistemme tunteista, ajatuksista ja kokemuksista voi syntyä ymmärrystä. Tämä asettaa meistä jokaiselle haasteen: voidaksemme tulla ymmärretyiksi meidän on itse uskallettava rohkeasti kertoa tunteistamme, ajatuksistamme ja valintoihimme johtaneista syistä.

// Suvi

suhteet

Kutsuin kyllä kyläilemään

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Kutsuin kyllä kyläilemään

Meillä ei ole täällä oikein ketään ihmisiä, sanoit surullisena, allapäin, ehkä pettyneenäkin.

Päätin oitis kutsua teidät syömään, pullakahville tai vaikka piknikille. Kutsuin kerran, toisen, kolmannenkin. Neljänteen kertaan kokosin jo voimiani. Vastauksesi oli aina, että nyt ei sovi. Kerran olitte tosin jo tulossa, mutta peruit viime hetkellä. Koskaan et itse palannut asiaan tai ehdottanut vastavuoroisesti tapaamista.

Viidettä kertaa en enää kysynyt. Mietin, että ehkä en ollutkaan se, joka halusitte yhdeksi ihmiseksenne. Tai ehkä elämässänne oli kuitenkin niin paljon tärkeämpiä juttuja, jotka menivät kutsuni ohi. Tai ehkä olin ymmärtänyt jotain lauseessasi aivan väärin.

kutsuin kyläilemään

Sitäkin kyllä mietin, miten ajattelitte ihmisten elämään ilmaantuvan. Ymmärsittehän, että jos arki on täpösen täynnä, on usein hankalaa pitää ihmisiä likellä. Muistitko, että ystävyyssuhteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, priorisointiakin. Mietin, että vain harva meistä jaksaa sinnikkäästi kutsua ja ehdottaa, kun vastaus on yleensä ei. Pohdin myös, miksi ette juurikaan avanneet omaa oveanne, kutsuneet ketään omaan kotiinne. Odotitko muilta jotain sellaista, mihin et kuitenkaan ollut itsekään valmis?

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin sitäkin, mikä on teidän versionne tarinastamme. Miksi sinun mielestäsi meistä ei tullut toistemme ihmisiä? Huomasitko edes, että yritin? Mitä ajattelitte minusta tai ystävyyssuhteista ylipäätään? Mitä halusit silloin minun tai muiden tekevän, jotta ympärillänne olisi ihmisiä?

Minä surin sitä, että en onnistunut yrityksessäni olla ystäväsi. Mitä sinä surit?

// Heini

vapaalla

Kaupunkilomalla

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Kaupunkilomalla

Syysloma alkoi perjantaina, ja lähdin suoraan töistä viikonlopuksi pääkaupunkiimme ystäväni tykö.

Lauantaiaamun korkkasin kahden ystäväni kanssa ihanalla ja rauhallisella brunssilla, minkä jälkeen jatkoimme toisen kanssa matkaa päämäärättä. Kävelimme Punavuoresta muutaman putiikin kautta Kauppatorin tunnelmaan. Ja jo tuossa reilun puoli tuntia kestävällä matkalla syömmeeni alkoi hiipiä ahdistava olo. Kaupungin sykkeessä tuntui vaikealta rentoutua tai edes pysyä rentona.

kaupunkiloma 2

Kauppatorilla huomasin, että lautta Suomenlinnaan lähtisi laiturista kolmen minuutin päästä.

Mennäänkö? kysyin ystävältäni.

Saatuani heti myönteisen vastauksen astuimme lauttaan. Kiipesin kannelle nauttimaan maisemista ja merituulesta, ja sykkeeni tasaantui oitis. Päästyämme laituriin en lakannut huokailemasta kuinka ihanaa ja kaunista Suomenlinnassa olikaan! Aurinko paistoi, syksyn väriloisto hehkui parhaimmillaan, meri kohisi.

kaupunkiloma 1

Muistin taas kerran, mikä lataava ja levollinen vaikutus Luojan luomalla onkaan. Ja että jos vain mahdollista, lähden aina kuuntelemaan meren kohinaa!

Onneksi sunnuntaiaamun ohjelmassa oli vielä pitkä kävelylenkki Lauttasaaren kuvankauniilla rannoilla. Kaupunkilomakin voi olla monenlainen!

// Heini

suhteet

Silloin ja nyt

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Silloin ja nyt

Kuinka vähän silloin tiesimmekään. Olimme niin kovin nuoria ja silti – tai ehkä juuri siksi – niin kovin varmoja itsestämme ja toisistamme. Elämämme kulkivat rinnakkain ja askeleemme sopivat yhteen vierekkäin astellessamme.

Elämä ei ollut vielä jättänyt meihin jälkiään. Seisoimme samassa risteyksessä
reput tyhjinä
takit auki
näköaloja tiiraillen.

Minkä polun valitsisimme? Mihin suuntaan lähtisimme?
Tai paremminkin: mihin suuntaan meidät vietäisiin?

Polkujemme alussa olimme niin lähekkäin.

edf

Sen risteyksen ja tämän päivän väliin mahtuu tuhansia hetkiä, pieniä ja suuria valintoja, jotka ovat määrittäneet polkujemme suuntaa. Paljon sellaista, jota emme ole voineet valita. Emmekä varmasti olisi itsellemme valinneet, jos se olisi käsissämme ollut.

Ja minusta tuntuu, että kaikki se väliin jäänyt ja vuosien aikana tapahtunut tai tapahtumatta jäänyt on muovannut meistä ja elämistämme niin kovin erilaiset. Matkan varrella reppuun on kertynyt monenlaista, ja kaikki se lasti on piirtänyt erilaisuutemme  yhä selvemmin esiin. Oli helpompaa olla lähellä silloin, kun niin moni iso askel oli vielä ottamatta, valinta tekemättä ja kipu kokematta.

Reput tyhjinä olimme niin samanlaisia.

// Suvi

vapaalla

Mökkipihalla

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Mökkipihalla

Paljaiden varpaideni alla tuntui pehmeä sammal, kun yhtäkkiä huomasin kaiken vähän terävämmin. 

Näin terassilla sikin sokin lojuvia crocseja, kaiteilla kuivavia uikkareita, siellä täällä puolimärkiä vaatemyttyjä. Nurmikolla viltin ja sen päällä kesken jääneitä kirjoja. Tunsin nenässäni hennon saunan piipusta tupruavan tuoksun ja kasvoillani kevyen etelätuulen. Kuulin rannalta vesileikkien loisketta, keittiöstä tiskauksen kolinaa, mökkitieltä vaunujen renkaiden rapinaa. Ihoani lämmitti pilvettömältä taivaalta loistava aurinko.

Jatkaessani matkaa kääräisin pihan pöydältä kainalooni valkoisen, vaan jo kovin tahraisen, pöytäliinan. Puristin sitä käsissäni, olihan se muisto täysistä hetkistä yhteisen pöydän äärellä. Se oli osoitus elämästä siellä, minne sitä monta vuotta pyysin. 

kesäpurkissa'

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden heinäkuun paahteiset päivät kääriytyivät ympärilleni niin, etten toviin muistanut mitään muuta. Hetken ajan siinä mökkipihalla oli kaikki, mitä tiesin. Kaikki mitä tarvitsin.

Tästä kaikesta kiitän, minä kuiskasin. 

Sisään mennessäni hipaisin hellästi pukuhuoneen naulassa roikkuvaa, kaiken kirjavaa pyyherivistöä.

// Heini

Kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.

suhteet

Mihin viimeksi jäätiin

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Mihin viimeksi jäätiin

”On niin mahtavaa, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi aina jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka ei oltaisi nähty pitkään aikaan”.

Olen miettinyt, mitä nuo sanat todella pitävät sisällään. Onko oikeasti mahdollista jatkaa siitä, mihin vaikkapa vuosi sitten jäätiin? Vuoden aikana molempien elämässä on varmasti tapahtunut paljon kaikenlaista: onko mahdollista kiriä väliin jäänyt aika kiinni? Käytännössähän kyse on siitä, että palataan vuosi taaksepäin ja yritetään referoida vuoden tapahtumat. Uskon, että pystymme melko nopeasti kertomaan pääpiirteittäin, mitä olemme tehneet. On kuitenkin lähestulkoon mahdotonta kuroa jälkikäteen sanoilla kiinni kaikkea sitä, mitä olemme vuoden aikana tunteneet ja ajatelleet. Emmehän välttämättä enää itsekään muista, mitä useita kuukausia sitten joistain asioista tunsimme tai ajattelimme. Ja eivätkö juuri tunteet ja ajatukset ole ihmissuhteiden tärkeimpiä rakennuspalikoita?

19.8

Jos emme ole nähneet ystäväämme pitkään aikaan, vaikka vuoteen, emme voi tavatessamme jatkaa siitä, missä nyt olemme. Meidän täytyy palata siihen, missä viime tapaamisen aikaan olimme, ja yrittää lyhyessä ajassa parhaamme mukaan täyttää aukot. Emme kuitenkaan pysty täyttämään niitä kaikkia, ja mitä pidempi aika edellisestä tapaamiskerrasta, sitä enemmän aukkoja väistämättä jää.

Ajattelen, että ihmissuhteiden on haastavaa (*) syventyä ja kehittyä, jos näemme toisiamme kerran vuodessa (emmekä pidä siinä välissä juurikaan yhteyttä) jatkaen aina siitä, mihin viimeksi jäimme. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseinen ihmissuhde on vuoden tauolla, sillä aikaa kun elämä muilta osin menee eteenpäin. Tavatessamme yritämme pikakelata menneen vuoden tapahtumat ja päivittää toisemme ajan tasalle kuulumisistamme.

Uskonkin, että tuolla alun lauseella halutaan ennemminkin kuvata sitä, kuinka ihanaa on, että elämässä on sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa (pitkästä tauosta tai välimatkasta huolimatta) yhdessäolo on aina luontevaa, tuttua ja helppoa. Luulen, että kasvaakseen ja kehittyäkseen ihmissuhteet tarvitsevat kuitenkin sitä, että avaamme toisillemme tunteitamme ja ajatuksiamme kulloisenkin elämänvaiheen keskellä.

// Suvi

(*) Toki on sellaisiakin ihmissuhteita, jotka kehittyvät, vaikka tapaamiset olisivat harvemmassa. Paljon työtä se varmasti kuitenkin vaatii. 

suhteet

Lahjaa vain

julkaissut Heini2 kommenttia artikkeliin Lahjaa vain

Kun sinä tulit raskaaksi, se olinkin minä, joka aloin kantaa väliimme ennen kokematonta, sietämätöntä raskautta.

Sillä minä halusin olla se, jonka sisällä kasvaa uusi elämä. Mielestäni ansaitsin sen, mielestäni olin oikeutettu siihen, mielestäni olin odottanut kauemmin, mielestäni oli epäreilua että sinä sait senkin. Sanoin sinulle tuon kaiken ja paljon enemmän. Ja vaikka kuinka häpesin tunteitani ja ajatuksiani, kaduin niitä, puhuin itselleni järkeä sekä pyristelin ja rukoilin niistä eroon, useimpina päivinä pystyin vain joko suremaan tai raivoamaan. 

Kesti kuukausia ennen kuin pystyin kysymään sinulta, miltä raskaana oleminen sinusta tuntuu. Ja silloin itkit. Siksi, että vihdoinkin kysyin. Siksi, että kysymyksestäni huolimatta sinua pelotti vastata: kuinka paljon tänään kestäisin ennen kuin kilahtaisin?

bty

Kun vatsasi sitten alkoi kasvaa, kului lukuisia päiviä, joina en pystynyt vilkaisemaankaan pyöristyvää vatsaasi. Minusta tuntui, etten saisi henkeä jos tekisin sen. Samaan aikaan istuimme vierekkäin työmatkat, opetimme yhdessä samoja ryhmiä, ja vapaa-ajallakin meillä oli yhteisiä juttuja jokaiselle viikolle. Vatsasi väistely kävi välillä kokopäivätyöstä – luultavasti meille kummallekin. 

Toisinaan en tiennyt, voisinko olla sinun lähelläsi enää ollenkaan. Ehkä ystävyytemme ei vain selviäisi. Ehkä en kestäisi, että vain sinä sait sen, mitä minäkin toivoin. Sinun sisälläsi kasvoi ihmeistä suurin, minun sisälläni kumisi tyhjyys kovempana kuin koskaan.

Sinun onnesi nojasi koko ajan raskaampana minun suruani vasten.  

Ja sitten jokaisena vähän parempana päivänä odotin sinun vauvaasi. Toivoin enemmän kuin mitään, että sydämeni pahin kipu hellittäisi jo pysyvästi. Toivoin, ettei sydämessäni enää mellestäisi kateus, suru ja epäreiluus. Toivoin, että mahdollisimman pian voisin tuntea vain iloa ja rakkautta, joka peittäisi alleen kaiken tuskan. Rukoilimme yhdessä, rukoilimme erikseen.

12.8.kuva2

Olen rakastanut sinun vauvaasi siitä hetkestä alkaen, kun tapasin hänet vuorokauden ikäisenä. Oon niin kiitollinen, että se tapahtui niin nopeasti, sanoit minulle muutamia viikkoja myöhemmin. Itkin, että en ollut voinut luvata rakastaa vauvaasi jo etukäteen. Itkin, sillä sanomasi paljasti sinun olleen valmistautunut antamaan minulle yhä vain vieläkin aikaa. Itkin kaikkea sitä, mitä laitoin sinut kestämään.

Nyt kun hellin vauvaasi, toivoisin ympärillä olevien ihmisten tietävän koko tarinan. En siksi, että kaipaisin sääliä tai myötätuntoa. Päinvastoin! Haluaisin heidän tietävän koko tarinan siksi, että hekin voisivat iloita siitä, mitä saimme. Että he ymmärtäisivät, etten pidä itsestään selvänä sitä, että saan rakastaa sinun lastasi. Että sinä kestit, että me kestimme.

Että hekin tietäisivät, että Luojamme lahjaa tämä kaikki on vain. 

// Heini