Mökkipihalla

Paljaiden varpaideni alla tuntui pehmeä sammal, kun yhtäkkiä huomasin kaiken vähän terävämmin. 

Näin terassilla sikin sokin lojuvia crocseja, kaiteilla kuivavia uikkareita, siellä täällä puolimärkiä vaatemyttyjä. Nurmikolla viltin ja sen päällä kesken jääneitä kirjoja. Tunsin nenässäni hennon saunan piipusta tupruavan tuoksun ja kasvoillani kevyen etelätuulen. Kuulin rannalta vesileikkien loisketta, keittiöstä tiskauksen kolinaa, mökkitieltä vaunujen renkaiden rapinaa. Ihoani lämmitti pilvettömältä taivaalta loistava aurinko.

Jatkaessani matkaa kääräisin pihan pöydältä kainalooni valkoisen, vaan jo kovin tahraisen, pöytäliinan. Puristin sitä käsissäni, olihan se muisto täysistä hetkistä yhteisen pöydän äärellä. Se oli osoitus elämästä siellä, minne sitä monta vuotta pyysin. 

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden heinäkuun paahteiset päivät kääriytyivät ympärilleni niin, etten toviin muistanut mitään muuta. Hetken ajan siinä mökkipihalla oli kaikki, mitä tiesin. Kaikki mitä tarvitsin.

Tästä kaikesta kiitän, minä kuiskasin. 

Sisään mennessäni hipaisin hellästi pukuhuoneen naulassa roikkuvaa, kaiken kirjavaa pyyherivistöä.

// Heini

Kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.