Tiedän miltä tuntuu, kun kaupan kassalla korttimaksu ei menekään läpi, ja tajuan, ettei tilillä ole tarpeeksi rahaa ruokaostoksiin. Sitä en tiedä millaista on, kun putoaa kokonaan avun ulottumattomiin. Mutta uskon, että sinnekin yltää yksi auttamaan ojennettu käsi.
En voi pitää itsestäänselvänä mitään, mitä minulla on. Eikä omistaminen ole koskaan niin tärkeää, etteikö omastaan voisi jakaa tarvitseville. Monesti tiukassa tilanteessa olen miettinyt, että tästä kun selviän, en halua ikinä pitää itsestäänselvyytenä elämää, terveyttä, toimeentuloa. Silti hyvätkin päätökset unohtuvat nopeasti, kun alamme siltojen sijaan rakentamaan muureja, ja kohti katsomisen sijaan suljemme silmämme.
Olen viime aikoina pakon edessä käynyt läpi omistamaani, hävittänyt, karsinut ja lahjoittanut eteenpäin. Tajunnut, että se, mitä oikeasti tarvitsen, on lopulta aika vähän. Ja että siitä vähästäkin riittää annettavaksi sille, jolla ei ole mitään.
When you have more than you need, build a longer table, not a higher fence. (Unknown)
P.S. Blogissa avautuu sunnuntaina joulukalenteri. Ensimmäisten luukkujen takaa löydät muutaman vinkin siitä, miten voit tänä jouluna jakaa omastasi ja lahjoittaa liiastasi.
//Anna
kaleidoskooppi.net 