Sen ja sen vaimo

Vein viisivuotiastani ensimmäistä kertaa kaverisynttäreille. Syntymäpäiväsankari on kerhosta tuttu, olemme äitinsä kanssa muutaman sanan vaihtaneet kerhon pihalla lapsia hakiessamme, mutta muuten en tunne perhettä ollenkaan. Siksi yllätys olikin suuri, kun oven tuli avaamaan pikkujuhlijan isä, joka lähes ensimmäisiksi sanoikseen kysyi: ”Ethän vaan sattumoisin ole sukua sille ja sille?”

Tämä se ja se on mieheni. Hänellä tuntuu olevan tuttuja ihan kaikkialla. Kauppareissuilla suusta jäädään kiinni jokaisen hyllyn väliin, ja minullekin juttelevat usein hyvinkin tuttavallisesti ihmiset, joita en ole koskaan ennen tavannut. Mitä erilaisimmissa tilanteissa minulta on tiedusteltu, satunko mahdollisesti olemaan sen ja sen vaimo tai jotenkin muuten samaa sukua. Ja eihän siinä mitään, ylpeänä uudehkoa nimeäni kannan. Toisinaan vastaan tulee kuitenkin hetkiä, jolloin tekisi mieleni huutaa, että ei, en todellakaan koskaan ole kuullutkaan koko tyypistä!

Ensimmäisen lapseni syntymä oli, no, suhteellisen raju kokemus. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti, ilman minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja, ja vaikka lopputulos oli unelmieni täyttymys, niin kyllähän sillä reissulla rähjääntyy. Joskus aamuyön tunteina minut kärrättiin osastolle omaan huoneeseeni ja pari tuntia siinä ehdin sulatella tapahtunutta, kun aamuvuorolaisten freesit olemukset ja kiireinen kopina täyttivät osaston. Toki minunkin luokseni rynnättiin, sänkyjen välissä oleva verho kiskaistiin sivuun ja näin edessäni ehkä kauneimman koskaan kohtaamani naisen. Siis oikeasti, hän oli aivan kuin jostain toisesta maailmasta. Samassa hetkessä tulin kiusallisen tietoiseksi omasta alennustilastani: likaisista hiuksistani, ponnistuksen jäljiltä kasvoja värittävistä punaisista pilkuista ja hervottoman kokoisesta vaipasta housuissani. En todellakaan ollut edustavimmillani, enkä todellakaan olisi halunnut tuossa tilanteessa tulla esitellyksi yhtään kenellekään. Ensimmäisiksi sanoikseen tuo kuvankaunis ilmestys kuitenkin lausui, tietenkin: ”No hei, sä taidatkin olla sen ja sen vaimo, hauska tavata!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s