Kesämusiikkia

k4annaranta

Yksi erottamattomasti kesään kuuluva asia on musiikki. Se voi olla ihan mitä tahansa, stadionkeikasta kirkkokonserttiin, häämarssista rantabaarin renkutukseen. Jälkeenpäin sen saman laulun kuullessaan voi välittömästi palata tunnelmaan, hetkeen, kesään.

Useimmista kesistä on jäänyt matkaan joku musiikkiin liittyvä muisto. Vahvimmin mieleen ovat jääneet hetket, jotka ovat päässeet yllättämään. Kuten eräskin konsertti pienessä riihessä, jonne päädyttiin ihan sattumalta sadetta pitämään. Tupa oli viimeistä paikkaa myöten täysi, tunnelma niin tiivis että sitä olisi voinut käsin koskettaa, ja esiintyjä niin lähellä, että häntä olisi oikeastikin yltänyt koskettamaan.

Mikään laulu ei kuitenkaan viesti minulle kesästä yhtä vahvasti, kuin tämä lapsuuden kesinä mummolassa laulettu. Täydellisen kesän täydellinen kuvaus. Kiitos sanoittajalle, kuka liekään.

Isä soutaa rantaan, pyydyksiltään palaa. Kohta kiehuu kalakeitto, kissakin saa kalaa. Vaari kulkee ilman paitaa, virittelee saunaan tulta. Tuuli kaitsee karitsoitaan, tuoksuu vesi, tuli ja multa.

Sellainen on kesä, sellainen on kesä, tuulikin on lämpöinen kuin uunilinnun pesä.

P.S. Käy konsertissa! Tänä kesänä itseäni kiinnostaa ainakin tämä ja tämä.

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

One thought on “Kesämusiikkia

  1. Päivitysilmoitus: Kesäkirjoituksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s