Lars huokaisi, mutta vaihtoi sitten pari harmaata kolikkoa pehmeään, kiiltäväpintaiseen, oranssiin pyörylään. Hän ei voinut muuta. Hän haukkasi sitä kuin omenaa, ja oranssia nestettä purskahti hänen parralleen. Se ehti harmittaa Larsia vain pienen hetken, kun perinnetomaatin maku jo tavoitti hänen makunystyränsä.
Ensi alkuun maku oli ihastuttavan makea olematta kuitenkaan imelä tai liian voimakas; siinä oli häivähdys sitrusmaista kirpeyttä.
(Keskilännen keittiöt)
Joululomalla sen tajusin: olen vähän heikkona kirjoihin, joissa laitetaan ruokaa ja/tai leivotaan. Jos kirjassa kuvaillaan tuoreiden yrttien makuja, taikinan täydellistä sitkoa, uunista leijuvaa lihapadan tuoksua tai vaikkapa täydellisten tomaattien anatomiaa, niin kirja nousee mielessäni heti muutaman pykälän paremmaksi!
Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolellakin on joku, jota ruoka-aiheiset kirjat vetävät puoleensa, niin tässä kaksi kepeäksi (kesä)lukemiseksi sopivaa teosta. Kummatkin sisältävät myös reseptejä, joten halutessaan pääsee kokkaamaan itsekin. (Voi toki olla, että lähikaupasta ei löydy vaikkapa kilinruhoa, mutta ainahan voi soveltaa!).
Kirja kertoo Kaliforniassa asuvasta latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten perheestä, heidän perhesuhteista – sekä ruuasta ja sen yhteenkokoavasta voimasta. Sujuvan tekstin ja lempeän tarinan tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Kirjan ansioksi on tottakai luettava myös kaunis kansi! Ja jos Samartinin tarina uppoaa, niin hyvä uutinen on, että muitakin kirjailijan teoksia saa suomeksi.
Eva suhtautuu ruuanlaittoon intohimoisesti jo lapsena. Hänestä kehkeytyy superkokki, jonka järjestämille illallisille jonotetaan vuosia. Evan tarina kerrotaan etäältä käyttäen vaihtelevia kertojanäkökulmia, jotka pitävät lukijan mukavasti otteessaan. Sen sijaan ruokaa kuvataan oikein läheltä ja tarkasti, se kun pääteema on.
PS. Kuvan tomaateilla ei ole paljonkaan tekemistä perinnetomaattien kanssa, mutta omille makunystyröilleni oikein sopivan makeita. 🙂
kaleidoskooppi.net 