Kuinka ahtaalla elitkään koko elämäsi.
Odotuksesi itsellesi, elämällesi ja läheisillesi muodostivat vankilasi seinät, vaikka et sitä itse huomannut. Ne rajasivat elämän sinun omien ajatustesi kokoisiksi. Jotkut läheisistäsi jäivät kanssasi kaltereiden taa, toiset sopeutuivat ahdistaviin vierailuaikoihin. Muutamat valitsivat vapauden.
Kuinka yksinäisyys onkaan sinua kalvanut.
Siinä missä odotuksesi rajasivat mahdollisuuksiasi yhteyteen, tekemäsi tulkinnat ja väärät päätelmät kasvoivat muuriksi ympärillesi. Taitamattomuutesi huomata omaa osaasi on karkottanut niitäkin, jotka olisivat sinua kipeästi tarvinneet. Joita sinä olisit kipeästi tarvinnut.
Kuinka kahleet ovatkaan sinua painaneet.
Uskomasi valheet ovat jääneet raskaina kahleina askeleisiisi. Ajatuksissasi ne ovat muuttaneet valkoisen mustaksi, eikä harmaan sävyille ole mielessäsi sijaa. Ne ovat vääristäneet senkin, mikä kerran oli kirkasta. Ne ovat varastaneet sinulle tarkoitettua iloa ja rauhaa, tulevaisuutta ja toivoa.
Ja kuinka väärässä olitkaan, kun sanoit ettei kehenkään voi luottaa.
Et koskaan tullut tuntemaan sydämiä, jotka itkevät surujasi ja iloitsevat onneasi. Et painanut päätäsi vasten tarjottua olkapäätä, kun tarvitsit lohdutusta. Et osannut ottaa vastaan halausta, joka olisi kannatellut sinua yli pahimman. Et kömpinyt syliin, jossa olisit saanut kokea rakkautta.
Toivon, että olisit luottanut ja tehnyt tuon kaiken. Se olisi muuttanut koko elämäsi. Niin monen elämän.
kaleidoskooppi.net 