Tuoreita joulusäveliä

Viime perjantaina Anna kertoi virittäytyvänsä joulun tunnelmaan mielellään runojen avulla. Minulle jouluun kuuluu olennaisena osana musiikki. Tänä vuonna olen kuitenkin huomannut, että monta joulua hyvin palvellut soittolista alkaa tuntua jo vähän aikansa eläneeltä. Rakkaimpiinkin joulun säveliin voi siis kyllästyä. Olenkin yrittänyt bongailla Spotifyn syövereistä uusia suosikkeja tai tuoreita versioita vanhoista tuttavuuksista.

Jos sinäkin kaipaat tuoreita säveliä vanhojen tuttujen rinnalle, niin tässä muutama valittu pala tämän vuoden joulusoittolistaltani. Tämän vuoden suosikkijoululauluistani löytyy jokaisesta ainakin yksi näistä neljästä elementistä: ne ovat suomenkielisiä, rauhallisia, melodialtaan tosi kauniita tai sanomaltaan puhuttelevia. Reippaimmat renkutukset jäävät tänä vuonna soittolistaltani pois kokonaan.

edf

Pyry – Joulu tulee

Club for Five – Jumala kuiskaa joulun

Maksetut Viulut – Jouluyö, Juhlayö

Maria Ylipää – Aasi ja timpurin muija

Samuli Edelmann – Sielläkin on joulu

Viitasen Piia – Eilen luvattiin lunta

Maksetut Viulut – On Ruusu Iisain Juuren

Maksetut Viulut – Jumala on ihmisten luona

// Suvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s