Koulupolkuni

Minulla oli alakoulussa maailman paras englanninopettaja, Eija. Hän oli lempeä, lämmin ja huumorintajuinen. Hän innosti, kannusti ja jaksoi tarjota loppumattomasti lisähaastetta tiedonjanossaan ja oppimishalussaan kyltymättömälle alakoululaiselle. Eija toi lomamatkoiltaan eksoottisia herkkuja meille maisteltavaksi ja järjesti tunneilla teemajuhlia, nähden varmasti oppituntien eteen paljon enemmän vaivaa kuin olisi ollut tarpeen tai odotettavissa. Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että Eijan luokse saattoi aina mennä juttelemaan, jos oli jotain mielen päällä. Monet alakoululaisen murheet vuodatettiin Eijan kuunteleville korville. En muista milloin sen päätin, mutta muistan varsin selvästi ajatelleeni: mäkin haluan olla isona niinkuin Eija.

Rakastin englantia alusta asti. Tankkasin kirjan kappaleita kotona, kirjoitin sanoja ja tekstejä vihkoon, ja pyysin opettajalta joka tunti lisätehtäviä. Oli niin ihmeellistä, kuinka uuden kielen myötä eteen avautui kokonainen uusi maailma. Vieraat sanat alkoivat järjestyä järkeviksi kokonaisuuksiksi ja huomasin osaavani kommunikoida vieraalla kielellä. Voi sitä jännitystä! Viidennellä kielivalikoimaan tuli mukaan saksa, jota opiskelin vähintään yhtä suurella innolla kuin muutama vuosi aiemmin aloittamaani englantia. Niin englannin, saksan kuin yläkoulussa alkaneen ruotsinkin opiskelu on ollut minulle aina mieluisaa ja suhteellisen helppoa. Siitä saan kiittää paljolti hyvää muistiani, joka on tehnyt sanojen oppimisesta alusta asti vaivatonta.

Kielten lisäksi olen aina pitänyt lapsista ja ollut jo nuorena apuohjaajana leireillä. Abivuonna potentiaalisina hakuvaihtoehtoina vuorottelivat psykologi, psykologianopettaja, sosionomi, lastentarhanopettaja, luokanopettaja ja kieltenopettaja. Lopulta kiinnostus kieliin painoi vaa’assa eniten, joten päätin hakea Jyväskylän yliopistoon saksan, englannin ja ruotsin opettajankoulutukseen. Haaveenani oli päästä opiskelemaan englanninopettajaksi.

Pääsykokeiden jälkeen kävi ilmi, ettei yliopistoon pääseminen ollutkaan ihan niin helppoa kuin olin ajatellut. Ensimmäisellä hakukerralla ovet eivät auenneet yhteenkään koulutusohjelmaan, ja olin pettynyt. Olin aina viihtynyt koulussa, opiskelu oli minulle mieluisaa ja olin mielestäni myös aika hyvä kielissä, mutta en päässytkään opiskelemaan. Lukion jälkeisen vuoden vietin työskennellen pikaruokaravintolassa, jossa jatkoin töitä opintojen ohella yhteensä nelisen vuotta. Sen vuoden aikana kävin avoimen yliopiston englannin kielen pääsykokeissa, mutta sekään ovi ei auennut. Seuraavana keväänä hain uudelleen samoihin koulutuksiin, ja tällä kertaa tärppäsi. Ei kuitenkaan englannin laitokselle, jonne niin kovasti haikailin, vaan saksan kielen opettajankoulutukseen. Se oli melkoinen yllätys: ajattelin lähteväni opiskelemaan englantia, mutta yhtäkkiä minusta olikin tulossa saksanopettaja!

Saksan opiskeleminen oli ihanaa! Oppiaine oli melko pieni ja opiskelijoita vuosikurssillamme vain parikymmentä, joten tunsimme toisemme sekä opettajat hyvin. Kaikki kurssit olivat alusta asti saksaksi, mikä oli tietysti alkuun aikamoinen shokki, mutta sillä tavalla kielitaitomme kehittyi huimasti jo ensimmäisen vuoden aikana. Opiskelimme kirjoittamista, kielioppia, kielitiedettä, ääntämistä, kirjallisuutta ja maantuntemusta. Uskokaa tai älkää, mutta pidin eniten kielioppikursseista! Jos jotain olisin kaivannut, niin enemmän eväitä työelämään. Opiskelu painottui enimmäkseen kielitieteeseen, eivätkä kielen opinnot valmistaneet juurikaan arkeen koulumaailmassa. Onneksi pedagogiset opinnot paikkasivat hieman sitä vajetta.

Koska tein kolmen kielen opinnot sekä aineenopettajan pedagogiset opinnot, tuntui välillä siltä, etten valmistu koskaan. Muut porskuttivat vieressä valmistuen viiden vuoden tavoiteajassa, samalla kun minä istuin vielä sivuaineideni perusopintojen kursseilla fuksien vieressä. Jälkikäteen olen kuitenkin ollut tyytyväinen valintaani opiskella kolmen kielen pätevyys. Etenkin ruotsin opiskeleminen oli minulle vain ja ainoastaan järkipäätös. Tiesin, että saksan opettajille on melko vähän töitä. Ja niinhän se on ollut, että lähes kaikki opiskelujen jälkeen tarjolla olleet työpaikat ovat olleet aineyhdistelmälle englanti ja ruotsi. Saksaa en ole opettanut vielä ollenkaan, vaikka se pääaineeni olikin.

Opiskeluaika tarjoaa paljon hyviä mahdollisuuksia lähteä ulkomaille. Jyväskylän yliopistossa muiden kielten paitsi englannin opintoihin kuuluu pakollinen kieliharjoittelu. Saksan osalta suoritin sen vaihto-opiskeluna Würzburgin yliopistossa. Sitä ajanjaksoa ei voi todellakaan kuvata aktiivisena opiskeluna, mutta hieno kokemus se oli ja teki todella hyvää suulliselle kielitaidolleni. Pari vuotta myöhemmin olin muutaman viikon kielikurssilla Tanskassa, joka soveltui ruotsin kieliharjoitteluksi. Kandivaiheen jälkeen pidin yhden välivuoden opiskeluista ja lähdimme mieheni kanssa vuodeksi töihin Bosnia-Hertsegovinaan, jossa opetimme suomalaisperheen lapsia. Tuo vuosi oli äärimmäisen opettavainen, antoisa ja kaikin puolin hieno kokemus. Pääsimme näkemään maailmaa ja saimme uusia ystäviä. Vaikka mietinkin paljon, onko mitään järkeä pitkittää opiskelujani vielä yhdellä vuodella, oli se ehdottomasti sen arvoista. 

Ensimmäisen pidemmän sijaisuuteni tein viimeisenä opiskelusyksynäni vuonna 2016. Elokuussa oli hyvin aikaa tehdä muutama viikko töitä englannin ja ruotsin opettajana yläkoululla ennen luentojen alkamista syyskuussa. Valmistumisen jälkeen tein yksittäisiä päivän-parin sijaisuuksia lähialueen kouluilla. Hiihtolomalla sain ilahduttavan puhelinsoiton, kun minua kysyttiin jatkamaan samaa sijaisuutta, jota olin elokuussa tehnyt. Tuo sijaisuus jatkui, kunnes lopulta vuosi sitten keväällä aukesi viraksi, jonka sain. Tiedän, että opettajien työllistyminen etenkin Jyväskylän alueella on hankalaa, minkä takia olenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain vakituisen työpaikan vain reilu vuosi valmistumisen jälkeen. Se ei ole itsestäänselvää. Enpä olisi silloin elokuisena päivänä sijaisuuskyselyyn vastatessani arvannut, että sille tielle jään.

Opettajana saan olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, sekä työskennellä rakastamieni kielten parissa. Toki on totta, ettei kielitaitoni tässä työssä juuri pääse kehittymään, mutta muunlaisia haasteita työ tarjoaa päivittäin. Parasta on, jos saan oppilaat innostumaan kielestä, uskomaan omiin kykyihinsä sekä näkemään vaivaa oppimisensa eteen. Edelleen toivon voivani olla kuten Eija: että osaisin innostaa, kannustaa ja rohkaista, ja että minulla olisi aina aikaa kuunnella.

// Suvi

Tämä teksti jatkaa perjantaista postaussarjaamme poluistamme työmaailmaan ja työmaailmassa.