Saatan sinua

Tähän hetkeen ei ole yhtään sopivaa sanaa, enkä tiedä mitä viestiin kirjoittaisin. Vasta vähän aikaa sitten kuulin musertavat uutiset hoitojesi lopettamisesta, eivätkä mitkään lohduttavat lauseet tunnu riittäviltä juuri nyt. Lähetän matkaan pelkän sydämen toivoen, että tiedät mitä kaikkea se merkitsee.

On vaikeaa kuvitella hyvästelevänsä sinut, mutta vielä pahemmalta tuntuu, että sinä joudut hyvästelemään aivan kaiken. Joudut silittämään pienen tyttäresi poskea viimeisen kerran, luopumaan kotisi ikkunasta avautuvasta maisemasta, kertomaan perheellesi, että rakastat heitä tietäen, että pian on jäähyväisten aika. Sydämeni on surusta sekaisin ja mieleni murheesta mykkä. Silti oma suruni puolestasi on vain varjo siitä taakasta, jota sinä ja perheesi joudutte kantamaan. En olisi uskonut vuosien taistelusi päättyvän näin.

Tulen aina muistamaan neuvosi ja viisautesi. Tulen myös muistamaan kipuilusi ja yhteiset keskustelumme. Kerroit, että sinä kyllä luotat Jumalaan, mutta kaiken keskellä, mitä lapsesi joutuvat sairautesi myötä näkemään ja kokemaan, et ole varma saatko heitä vakuuttumaan Jumalan hyvyydestä. Toisella kertaa tuskailit, että et enää yhtään kertaa halua kuulla latteaa lausetta siitä, miten kenenkään kannettavaksi ei anneta sellaista taakkaa, jota hän ei jaksa kantaa. ”Millä sitäkin mitataan?”, kysyit taakkasi alle uupuneena.

En ole ansainnut paikkaa läheltäsi viimeisinä hetkinä. Siksi saatan sinua sanoillani, vaikka en haluaisi päästää sinua lähtemään. Rukoilen, että kaiken keskellä sekä sinä, että läheisesi löydätte rauhan. Toivon, että voisit lähteä kotimatkalle ajatellen, että mitään ei jäänyt puuttumaan, vaikka kaikki jäikin kesken.

//Anna