Juhlitaan yhdessä!

Haluaisin oppia juhlimaan paremmin, sillä juhlat asemoivat meidät oikein. Ne asettavat sydämemme hyvään asentoon, rytmiin johon ne on luotu.

Sillä juhla on kiitos.
Kiitos uudesta kodista, vauvasta, tutkinnosta.
Kiitos ystävyydestä, rakkaudesta, sitoutumisesta.
Kiitos itsenäisyydestä, vapaudesta, armosta.
Kiitos eletyistä vuosista.

Ehkä se voisi useammin olla myös kiitos pienempinä pitämistämme asioista. Remontin valmistuminen, nimipäivät, uusi opiskelupaikka, loman alkaminen, työpaikan saaminen, mikä tahansa hyvä juttu.

Pienestäkin ilosta kannattaa iloita isosti. Pieni hyvä ansaitsee sekin tulla huomatuksi, juhlituksikin.

Ehkä on myös niin, että mitä kauemmin odotus on kestänyt, mitä ahtaammalla joku on ollut, sitä tärkeämpää olisi juhlia. Olemme yhden ystäväni rinnalla odottaneet kauan. Me odotamme oven aukeamista, uuden polun päätä. Emmekä odota tuon ystävän suhteen mitään niin hartaasti kuin sitä hetkeä, kun ennen kaikkea hänen odotuksensa päättyy, että hänen ahtautensa avartuu. Silloin olemme luvanneet leipoa hienoimman kakkumme, keittää parhaimmat kahvimme ja kokoontua yhteisen pöydän ääreen. Aiomme juhlia häntä ja uusia seikkailuja! Aiomme kiittää.

Siellä missä suru, ahdistus tai pettymys on ollut suurta, ilon tulee kasvaa suuremmaksi.

Tiedän, ettei iloitseminen aina ole helppoa tai yksinkertaista – erityisestikään silloin, kun elämä tuntuu viiltävän epäreilulta ja pettymykset ovat tulleet tutuiksi. Mutta juuri siksi haluaisin oppia juhlimaan myös rinnalla ja puolesta: menemään kylään kakku kainalossa, kun pienikin hyvä uutinen on vihdoin saavuttanut ystävän. Sillä toisinaan tarvitsemme toisiamme uskaltaaksemme iloita ja päästääksemme irti salakavalasta katkeruudesta. Ilo on lääke, joka voi parantaa särkyneen sydämen. Juhlitaan siis yhdessä sitä, mitä meillä milloinkin on!

Juhla, se on aina kiitos elämästä. Eikä elämää kannata jättää juhlimatta.

// Heini