Kotiinpaluu

Koko yhteiselomme ajan olemme mieheni kanssa muuttaneet aina kahden vuoden välein uuteen kotiin. Nykyisessä kodissa vierähti poikkeuksellisen pitkät kolme ja puoli vuotta, mutta nyt on muuttolaatikot pakattu täälläkin. Nopeat käänteet ovat seuranneet toisiaan, ja ihan pian muutamme uuteen, väliaikaiseen kotiin. Vaihdamme luonnonläheisen ja rauhallisen asuinlähiön kaupungin vilinään ja oman pihan kaupungin puistoihin. Minulle ja miehelleni muutto tarkoittaa paluuta vanhoille tutuille kulmille, joilla opiskeluaikoina molemmat asuimme, joten uusi kotimme merkitsee isoa muutosta erityisesti lapsille.  Vanhat tutut ympyrät kavereineen ja leikkipaikkoineen jäävät taakse.  On opeteltava käyttämään hissiä ja kulkemaan varoen liikenteen seassa, ottamaan leikeissä huomioon alakerran naapurit ja valitsemaan mukaan vain tärkeimmät lelut. Jännitin vähän miten lapset tähän muutokseen reagoisivat, mutta eipä olisi tarvinnut.

Lapset suhtautuvat muuttoon ja uuteen kotiin kuin parhaaseen seikkailuun. Koko pitkän talven kissan ja koiran lailla tapelleet sisarukset sulautuvat saumattomasti yhteiseen leikkiin uuden kodin tyhjillä lattioilla. Olemme viimeisten viikkojen ajan lähes joka ilta käyneet tulevassa kodissamme pesemässä lattioita ja pyyhkimässä kaappeja. Ja aina kotiinlähdön hetkellä lapset kysyvät, joko pian voidaan jäädä uuteen kotiin yöksi. He eivät malttaisi enää odottaa.

Muuton myötä joudumme neliöiden vähentyessä karsimaan paljon. Iso osa tavaroista kannetaan suoraan varastoon. Minun ja mieheni sänky sijoitetaan huoneista toiseen, joka samalla toimittaa myös olohuoneen virkaa. Omaa tilaa ei uudessa kodissa ole kenelläkään, vaan tulemme elämään vieri vieressä, kirjaimellisesti samaa ilmaa hengittäen. Silti minusta tuntuu, että olemme saamassa paljon enemmän, kuin mistä luovumme.

Nykyinen kotimme on ollut aivan ihana, ensimmäinen ikiomamme ja juuri meidän näköisemme. Siihen liittyy niin paljon muistoja, että varmasti viimeistä kertaa oven sulkiessa pala nousee kurkkuun. Tiedän sen olevan kuitenkin vain haikeutta ajan kulumisen edessä, ei surua. Kaikki minussa tietää, että nyt on tullut aika astua kohti uutta. Haluan sukeltaa tähän seikkailuun malttamattomana ja intoa puhkuen, aivan kuten lapseni. Vaikka suunnitelmissa ei vielä muutama kuukausi sitten mitään tällaista ollutkaan, olen nyt jo mykistynyt niiden uusien näkymien edessä, joita muutos tuo tullessaan. Tämän kesän agendalla onkin ottaa meille aikuisille jo ennestään tutut paikat haltuun koko perheen voimin ja löytää omasta rakkaasta kotikaupungista jotain ihan uutta.

//Anna